Muinainen ja tuleva kuningas - T. H. White4

Kirja-arvio :: Muinainen ja tuleva kuningas

Kirjoittanut Eija

 

Jos ja kun kirjaa on tituleerattu fantasiakirjallisuuden merkittävimmäksi teokseksi, niin kyllähän minä sen ehdottomasti luen, kun kerran suomennetaan eli luin loppuun asti sivistääkseni itseäni. Valitettavasti tarinan tyyli ei ollut minua varten. Minulle toimi parhaiten kokoelman kirjat Kehnotekoinen ritari ja Kynttilä tuulessa, joissa oli vähiten poliittista allegoriaa, symbolismia ja farssia. Merlynin kirja oli taas huonoin – joutui kyllä harppoen kahlata se tarina läpi. (2.12.2019)

 


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?

Kirjan tilaus
Kampanja: Kokeile 30 päivää ilmaiseksi BookBeat

Muinainen ja tuleva kuningas

Alkuteos ilmestynyt viidessä osassa 1938–1977. Suomentanut Pekka Tuomisto. Kansikuva: Petri Hiltunen. Sidottu.

Miekka kivessä voitti retro-Hugo-palkinnon vuonna 2014. Hugo-palkintoja ei jaettu 1939, mutta 2014 ne jaettiin taannehtivasti. Tähtifantasia-palkintoehdokas 2019.

Sisältää teokset:

  • Miekka kivessä (The Sword in the Stone, 1938)
  • Noita metsässä (The Witch in the Wood, 1939)
  • Kehnotekoinen ritari (The Ill-Made Knight, 1940)
  • Kynttilä tuulessa (The Candle in the Wind, 1958)
  • Merlynin kirja (The Book of Merlyn, 1977)

Nuori Wart on elänyt koko elämänsä kasvatusvanhempansa Sir Ectorin hoivissa. Eräänä päivänä hän tapaa Merlynin, salaperäisen taikurin, joka muistaa tulevaisuuden paremmin kuin menneisyyden. Merlyn ryhtyy Wartin opettajaksi ja koulii tätä viisaaksi ja oikeudenmukaiseksi käyttäen esimerkkeinä erinäisiä eläimiä. Lopulta poika on valmis ottamaan vastaan todellisen verenperintönsä, ja hänestä tulee brittien kuningas Arthur.

Kuninkaana Arthur puolustaa oikeutta ja vastustaa vahvemman valtaan perustuvaa mahtia. Hän perustaa Pyöreän pöydän ritarikunnan ja pyrkii tekemään valtakunnastaan rauhan ja onnen tyyssijan. Mutta vanhaa valtaa kannattavat petolliset viholliset uhkaavat alati hänen järjestystään, ja hänen mieltään painaa myös hänen rakkaan kuningattarensa Gueneverin ja parhaan ystävänsä Sir Lancelotin kielletty suhde.

T. H. Whiten Muinainen ja tuleva kuningas on omaperäisin kuningas Arthurista kirjoitettu romaani. Teos sisältää niin hulvatonta huumoria, ajatuksia herättävää pohdiskelua kuin vakavaa surumielisyyttäkin. Ilmestyessään romaani nousi bestseller-listoille, ja nykyään sitä pidetään yhtenä fantasiakirjallisuuden arvostetuimmista klassikoista. Teos sisältää myös postuumisti julkaistun Merlynin kirjan.

Teos koostuu viidestä osasta:

MIEKKA KIVESSÄ, joka kertoo kuningas Arthurin lapsuudesta, jolloin taikuri Merlyn opetti häntä eläinten avulla.

NOITA METSÄSSÄ, joka kertoo Arthurin kuningasvallan alkuajoista sekä Orkneyn klaanista, josta oli nouseva sekä Arthurin ystäviä että vihollisia.

KEHNOTEKOINEN RITARI, joka kertoo etenkin Sir Lancelotin urotöistä ja hänen ristiriitojen repimästä mielestään, kun häntä riivaavat sekä kunniallisuus että rakkaus kuningattareen.

KYNTTILÄ TUULESSA. joka kertoo kuningas Arthurin vihollisten juonittelusta, mikä lopulta johtaa kuningaskunnan hajoamiseen ja viimeiseen taisteluun.

MERLYNIN KIRJA, joka kertoo, kuinka vanha kuningas Arthur vielä kerran kohtaa taikuri Merlynin. (Alun perin tämä osuus jätettiin kirjasta pois johtuen paperipulasta sekä myös teoksen voimakkaasta sodan vastaisesta sanomasta. sillä julkaisuaikaan käytiin toista maailmansotaa. Siksi tässä on päällekkäisyyksiä ensimmäisen osion kanssa.)

Arvosteluja:

Muinainen ja tuleva kuningas sijoittuu ilman epäilyksen häivää vuosisatamme kahden merkittävimmän fantasiaromaanin joukkoon. Romaani on taatusti parasta, mitä arthurianalle on tapahtunut viiteensataan vuoteen. – Leena Peltonen, Aikakone 2/1993

Kaiken kaikkiaan Whiten tunneskaala on laaja ja kieli pursuavaa, paikoin voi lumoutua kuvauksen tunnelmasta, paikoin hengästyä lähes sivun mittaisista lauseista. Tässä sopiikin todeta, että suomentaja on tehnyt hurjan urakan ja selvinnyt kaikella kunnialla.– Liisa Rantalaiho, Portti 2/2018

”Fantasian perusjärkäleisiin lukeutuva uudelleentulkinta kuningas Arthurin tarinoista tutkii inhimillisyyttä sekä vallan ja vastuun olemusta.” – Tähtifantasia-palkintoraati