Pikku prinssi

Sain vihdoin ja viimein lainattua Pikku Prinssin kirjastosta ja luettua sen läpi.
Tarina oli mielenkiintoinen ja todella liikuttava. Se myös otti hyvin kantaa elämään, sekä lapsuuden ja aikuisuuden eroihin. En yhtään ihmettele, miksi Pikku Prinssi on maailman tunnetuimpien kirjojen listalla. Voin suositella tätä kirjaa kenelle tahansa. <3 

Mietin tässä, että mikä on tehnyt kirjasta maailmankirjallisuuden klassikon. Luin kirjasta version, missä oli alussa ”miten tarina syntyi” osio ja siitä selvisi tarinan oma elämäkerrallisuus - kirjailija kertoo tarinan kautta tavallaan omaa elämäänsä. Onko sillä ollut merkitys siihen suosioon minkä kirja on saavuttanut vai onko tarina kiehtonut oikeasti lapsia niin paljon. Itse en tarinaa ole lukenut lapsena - tuskin olin koko kirjasta edes tietoinen silloin, joten lapsen näkökulmasta en osaa sanoa juuta enkä jaata.

Ehkä minä olen sitten sellainen vakava ja tapoihini kangistunut aikuinen, mutta tämä tarina ei oikein hetkauttanut. Olihan se haikea, mutta sen suurempaa tunne-elämystä en tästä saanut puristettua ulos. Tarina oli toki sympaattinen kettuineen ja ruusuineen, mutta minusta siitä tekee kiinnostavamman kirjailijan kohtalo: tämä kun katoaa Välimerellä ollessaan tiedustelulennolla. Tämä asia tuo minusta tarinaan jännittävyyttä ja uusia aspekteja, joita en olisi siinä muuten nähnyt.

..

Suurin osa varmaan tietää perustarinan: Pikku prinssi asuu asteroidilla B 612. Koti on hyvin pieni, mutta se ei prinssiä haittaa, sllä hän pystyy katsomaan auringon laskun uudelleen vain siirtämällä tuoliaan hiukan. Asteroidilla on kaksi polvenkoirkuista, toimivaa tulivuorta ja yksi sammunut. Prinssi nuohoaa ne kerran viikossa. Muutoinkin prinssin arki kuluu tavanomaisten askareiden parissa kuten baobab puiden taimia kitkien ja puhumalla hänen ainutlaatuiselle kukalleen. Ihminen ei ole koskaan tyytyväinen siellä, missä hän on. (s. 74) Tutustuessaan naapureihinsa prinssi paljastaa monia ihmisyyden ongelmakohtia: hän tapaa monia lapsuutensa kadottaneita, turhamaisia ihmisiä ja mm. juopon, liikemiehen (joka väittää omistavansa kaikki tähdet) sekä katulampun sytyttäjän, joka tahtoisi vain nukkua. Hahmot saavat miettimään, kuinka jokainen ihminen on kuin asteroidi: meillä on omat ratamme, ohitamme usein toisiamme edes huomaamattamme ja välillä törmäämme yhteen tuhoisinkin seurauksin. Satu, joka on säilynyt hyvinkin tuoreena ja ajattomana. Tarinan kertoja on mies (kirjailija itse?), jonka lentokoneeseen tulee vika ja hänen täytyi laskeutua aavikolle. Prinssi löytää miehen ja pyytää tätä piirtämään lampaan, ja kun hän kysyy jotakin, ei hän ole tyytyväinen ennen kuin hänelle vastataan. Tässä vaiheessa prinssi on ollut Maassa jo vuoden. Minun tulkintani prinssistä oli, että hän oli miehen luoma illuusio, jolle puhumalla hän säilytti rauhallisuutensa ja järkensä korjatessaan konettaan ja yrittäesään säännöstellä juomavettä. Tai sitten hän oli vain tavallinen pikkupoika, hyvin vilkkaalla mielikuvituksella varustettuna. Tarinan loppu on hyvin surullinen. Parhaiten mieleeni jäivät hatunnäköinen, norsun niellyt boa ja hellyttävä kettu, jolle mies oli piirtänyt liian pitkät korvat. Suosittelen Pikku prinssiä lämpimästi kaikille, jotka ovat epäröineet tarttua tähän aikaisemmin - myös klassikkokammoisille. Kyllä tämä on asemansa ansainnut, kenties yksi suosikkiklasarini.

Tämä on oikein mukavan lyhyt, pieni mutta koskettava tarina. Kun tätä ensimmäisen kerran luin, en kaikkea oikein ymmärtänyt. Toisella luku kerralla ymmärsin kaikki jutut jo paljon paremmin, ja lopussa tuli ihan haikea olo. Tarina on ymmärrettävä, jotta siitä saa tolkkua. Omistan kirjan, ja suosittelen kaikille, jotka tahtovat jotain pientä lukemista illaksi. Ihana tarina.

Luin joku aika sitten tämän kirjan ihan mielenkiinnosta, sillä olin kuullut monia juttuja siitä ja äitini sanoi kirjani olevan ihana. Kirja osoittautui aivan niin ihanaksi, kuin olin sen olettanut olevankin.En oikein osaa sanoin kuvailla, mutta yritetään. Se oli niin ihanan koskettava ja opetti, minkä takia ei kannata kasvaa liian nopeasti aikuiseksi. Olin kuullut, että loppu olisi surullinen, ja odotin sitä kauhuissani. Muistaakseni en tainnut itkeä kuin ihan vähäsen, enimmäkseen järkytyin tavasta, jolla se sitten loppui, mutta kirja jätti minulle jotenkin rauhallisen olon, en oikein osaa kuvailla sitä. Luen sen varmasti vielä uudestaan.

Pikku Prinssin olen nyt olen lukenut sekä suomeksi että englanniksi. Tämä kirja on sykähdyttävän ihuna. Lapsellinen, eikä kuitenkaan lapsellinen kirja, se pitää lumoissaan loppuun saakka. Ja loppu, se ei ole surullinen, se on vain liian haikea. *snif* Joten, kun näet tyhjän aavikon, ja vain yhden tähden sen yllä, jääthän odottamaan rakasta prinssiämme?