Karamellikengät (Vianne Rocher #2) - Joanne Harris8

Kirja-arvio :: Karamellikengät

Kirjoittanut Puupää :D

Kirjan alku oli hieman sekava, mutta ihan hyvä kirja tämäkin


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Karamellikengät

Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Satu Leveelahti. Sidottu, kansipaperi.

Tosirakkautta ja suklaan viettelevää voimaa! Ihana aikuisten satu – odotettua jatkoa Pienelle suklaapuodille.

Yanne yrittää viettää rauhallista elämää pienen suklaapuotinsa yläkerrassa, unohtaa entisen elämänsä lumoavana Vianne Rocherina – ja unohtaa ennen kaikkea taikavoimansa, joista koituu vain hankaluuksia. Mutta 11-vuotias Annie-tytär haikailee Lansquenetin iloista aikaa, ja oman huolensa aiheuttaa nelivuotias puhumaton pikkusisko, jonka ympärillä sattuu toistuvasti onnettomuuksia.

Lisää vaikeuksia on tiedossa, kun kuvaan astuu viehkeä Zozie de l'Alba. Nainen on kaunis ja voimakas kuin entinen Vianne, mutta täysin häikäilemätön. Hän saa pauloihinsa perheen ja puoli naapurustoa ja on pian vallannut Yannen elämänpiirin tyttärestä ystäviin.