Verenhimo: Suomalaisia vampyyritarinoita
@ Juri Nummelin
Toimittanut Juri Nummelin. Graafinen suunnittelu Timo Ketola. Nidottu.
Sisältö:
- Juri Nummelin: Vampyyriviihteen historiasta (esipuhe)
- Anne Leinonen: Surma tuli jään yli
- Johanna Sinisalo: Peili
- Sari Peltoniemi: Vain mato, matkamies maan
- Petri Salin: Isä meidän
- M. G. Soikkeli: Tuo meille hautavettä jos palaat (2009)
- Mika Waltari: Muumio (1926)
- Jussi Katajala: Korpin silmät kaiken näkevät
- Juha-Pekka Koskinen: Yövuoro
- Asta Leppä: Ystäväni Leo
- Christine Thorel: Uhanalaiset (2008)
- Petri Laine: Keskiyön konsertto D-mollissa
- Leo Anttila: Kohtalo (1925)
- Heikki Nevala: Juotikkaat
- Tuomas Saloranta: Minulla on tehtävä
- Harri István Mäki: Enkeli tupakkasalongissa
- Harri Erkki: Himo
- Jarmo Karonen: Leimu ja saarni
- Miina Supinen: Kuristajakäärme
- Jari Tammi: Pojan rippijuhlat
- Harry Etelä: Vampyyrin orja (1944, julkaistu anonyyminä)
- Rene Kita: Vampyyrin lauantai
- Tiina Raevaara: Progress
Mitä, Suomessako muka ei ole vampyyreja? Niitähän on tunnetusti vain Transylvanian vuoristossa ja Yhdysvaltain eteläosissa, mutta hyvin niitä mahtuisi piileksimään myös Suomen pimeisiin kuusimetsiin. Vampyyri on myös surullinen, yksinäinen hahmo – mikä vetoaisi suomalaisiin paremmin kuin pimeässä viihtyvä, päivät nukkuva tyyppi, jolla on ongelmia hampaistonsa kanssa?
Ainakin vampyyritarinoita täällä osataan kirjoittaa. Sen todistavat Verenhimo-kirjan novellistit, jotka ottavat perinteisen hahmon ja istuttavat sen suomalaiseen maaperään tyylikkäästi ja pelottavasti. Verenhimo päivittää vampyyrimyytin monella eri tavalla: vampyyrit hallitsevat ihmisiä iilimatojen avulla, ottavat osaa seuroihin, ovat kansainvälisten lääketehtaiden koekaniineja, vaanivat ihmisiä sairaalan käytävillä. Mutta lopulta vampyyrikin ottaa ilon irti perinteisestä perjantaipullosta. Monet tarinat ottavat vauhtia myös historiasta – kuka tiesi, millaisia salaisuuksia piilee esimerkiksi Ulrika Eleonoran kirkon rakentamisessa...
Verenhimo-teoksen kirjoittajat ovat uuden polven science fiction-, fantasia- ja jännärikirjoittajia, joilla on veri hallussaan. Mukana tarina muun muassa Finlandia-palkitulta Johanna Sinisalolta sekä Runeberg-palkitulta Tiina Raevaaralta.
Kirjassa julkaistaan myös arkistojen aarteita, Mika Waltarin novelli ”Muumio”, Harry Etelän ”Vampyyrin orja”, joka todistaa, että Suomessa osattiin vampyyrierotiikka jo 1930-luvulla, sekä Leo Anttilan ”Kohtalo”, joka ilmestyi alun perin Tulenkantajien albumissa vuonna 1925 ja on täynnä mondeenia dekadenssia.
Arvosana kirjalle
Juri Nummelin
Juri Nummelin (s. 1972) on turkulainen tietokirjailija ja toimittaja.
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 7
Viestit 253
Tämä kokoomateos on aika epätasainen. Se käy läpi erilaisia tyylejä ja lähestymistapoja vampyyriaiheeseen, ja pakostakin niistä osa on tuoreita ja mielikuvitusta kutkuttavia. Osa sortuu viimeaikaisten trendien toistamiseen ja parodiointiin. Novelleista parhaita olivat selittelemättömimmät ja salaperäisimmät: Sari Peltoniemen Vain mato, matkamies maan (joka sijoittui neljänneksi Atorox-palkintoa jaettaessa), jossa liikutaan Mauri Kunnaksen Koiramäki-sarjasta tutuissa maisemissa kauhutarinakontekstissa, Petri Salinin vaihtoehtohistoria Isä meidän, jossa rakennetaan verellä saatanallista pyhäkköä 1800-luvulla ilmeisesti Tallinnaan, ja M. G. Soikkelin Tuo meille hautavettä jos palaat, myös historialliseen miljööseen sijoittuvat tarina Siperiassa sotimisesta, jossa rakennetaan kokonainen uusi maailmankuva, samaan aikaan inhottava ja lumoava. Sen sijaan Jussi Katajalan Korpin silmät kaiken näkevät tuntuu kömpelöissä juonikuvioissaan ja Wikipediasta ongittuine mytologiabrassailuineen koululaispojan kirjoittamalta, pyrkien ilmeisesti parodioimaan Twilightia. Petri Laineen hölmö Keskiyön konsertto D-mollissa sortuu komedian ja muka-kauhun yhdistelemiseen. Tuomas Salorannan Minulla on tehtävä taas tekee vampyyreistä scifiä ja yhdistelee sitä Hollywood-toimintapläjäyksen elkeisiin, ja sijoittaa koko sekasotkun epäonnistunein tuloksin urbaaniin nyky-Suomeen. Kokoelma sisältää kolme Tulenkantajien 1920-luvulta peräisin olevaa novellia, jotka hurmaavat vanhanaikaisella charmillaan ja kielellään, mutta niistä missään ei ole mitään oikeaa sisältöä.
Kirja-arviot 9
Viestit 105
Luin kannesta kanteen, ilman taukoa, mutta joku puuttui. Vain pari tarinoista jäi mieleen. Kaiken Sookie-tarinoiden ja Twilight-romanssien melskeessä oli kuitenkin ilo saada lukea jotain, joka sai pienen patrioottisen liekin sydämmeen; kyllä meilläkin osataan!
Kirja-arviot 137
Viestit 4
Verenhimo : suomalaisia vampyyritarinoita (Teos, 2011) -novellikokoelma sisältää parisenkymmentä kotimaista kertomusta verenimijöistä. Juri Nummelinin toimittamassa teoksessa julkaistujen novellien tekijäjoukkoon lukeutuvat nykykirjailijoistamme mm. Harri István Mäki, Sari Peltoniemi, Johanna Sinisalo. Lisäksi mukaan on otettu muutamia arkistojen aarteita menneiltä vuosikymmeniltä; novellikokoelman vanhin edustaja on Mika "Kristian Korppi" Waltarin Egypti-aiheinen "Muumio" vuodelta 1926. "Verenhimo" on kokonaisuutena hieman epätasainen, aivan kuten Nummelinin äskettäin toimittama zombi-antologiakin, mutta siitä huolimatta varsin mielenkiintoista luettavaa. Erityisesti varhaisimmat kirjoitukset saattavat nykylukijasta tuntua hieman kömpelöiltä, ovat nekin kiinnostavia ja luullakseni melko harvalle tuttuja alaviitteitä kotimaisen genrekirjallisuuden historiaan. Vampirismia on kokoelman novelleissa käsitelty monesta näkökulmasta; esimerkiksi Sinisalolla verinen myytti vertautuu työpaikkakiusaamiseen eli edustaa ns. psyykkistä vampirismia. Joukkoon on mahtunut niin scifi- tarinoita, ajankohtaisiin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin nojaavia novelleja kuin perinteisempääkin vampyyrikuvastoa. Jos novellikokoelman kolme parasta kertomusta pitäisi nimetä, niin luultavasti minun valintani olisivat Christine Thorelin "Uhanalaiset", Heikki Nevalan "Juotikkaat" ja Jussi Katajalan "Korpin silmät kaiken näkevät".
Kirja-arviot 84
Viestit 6
Kirja-arviot 12
Viestit 0
Kirja-arviot 9
Viestit 0
