Sydämen mekaniikka

Itse henkilökohtaisesti olin odottanut kirjalta paljon. Luettuani sen kuitenkin jäi melkoisen 'tyhjä' olo, aivankuin en olisi ollenkaan lukenut mitään. Tarinasta mieleen jäivät vain Jackin kellosydän ja.. siinä se olikin. Kirja oli itselleni suuri pettymys. Jollekulle, kuka ei odota kirjalta mitään, tämä on ihan mukava katsaus menneeseen aikaan. Päähenkilö on jollakin tapaa ihan sympaattinen, mutta Miss Acacia jäi ärsyttämään. Loppu ei sopinut kirjaan.

Jack syntyy Edinburghissa vuoden 1874 kylmimpänä päivänä. Yliluonnollisen kireä pakkanen vaurioittaa pienen pojan sydäntä, ja hänen kasvattiäitinsä, tohtori Madeleine, joutuu asentamaan hänen sydämensä paikalle käkikellon. Madeleine varoittaa, ettei poika saa rasittaa sydäntään liikaa, eikä missään tapauksessa rakastua, sillä silloin sydämesi kellon suuri tuntiviisari puhkoo ikuisesti ihoasi, luusi luhistuvat ja sydämesi mekanismi risahtaa rikki uudelleen. Ei liene vaikea arvata miten tarinassa käy, kun teini-ikäiseksi kasvaneen Jackin elämään astuu kaunis laulajatyttö Miss Acacia, jonka perässä matkataan aina Andalusiaan saakka. Sankarimme kohtaa matkalla muun muassa Viiltäjä-Jackin ja Georges Mélièsin, josta jälkimmäisestä hän saa myös matkakumppanin ja ystävän. "Sydämen mekaniikka" (Gummerus, 2011) on ranskalaisen Mathias Malzieun kolmas romaani. Malzieu tunnetaan kotimaassaan myös Dionysos-yhtyeen laulusolistina. Erikoista kyllä, Wikipedia mainitsee bändin vaikuttajiksi sellaisia nimiä kuin Tim Burton ja Roald Dahl, ja jälkimmäisenä mainitun lisäksi yhtyeen sitoo kirjalliseen maailmaan myös erinomainen sarjakuvataiteilija Joann Sfar, joka on laatinut sille levynkansitaidetta - muun muassa "La mécanique du cœur" -konseptialbumiin, joka kertoo saman tarinan kuin kirjakin. En osaa sanoa Dahlista, mutta Burton tulee useampaan otteeseen mieleen, kun tarinaa lukee eteenpäin; "Corpse Briden" ja "Saksikäsi Edwardin" vinksahtanut romantiikka puskee tekstistä läpi. Elokuvana paketti saattaisikin toimia paremmin, tai miksei vaikka sitten musiikillisena elämyksenä, mutta kirjana ei niinkään. En ainakaan itse jaksanut sanottavammin innostua nopealukuisesta tarinasta, joka oli juoneltaan melko naiivi ja heppoinen, eikä kielen ajoittainen kauneuskaan pystynyt nostamaan sitä kuiville. Loppuratkaisu oli melkoisen epätyydyttävä, ja erityisen häiritsevää oli se, että päähenkilön nemesis oli hahmona kovin ponneton. Matzieun kirja on kirhjastossa sijoitettu alustavasti aikuisten puolelle, mutta ehkä nuorista aikuisista saattaisi siitä huolimatta löytyä otollisempi kohderyhmä? (Loppun vielä anaalinen neuvo aloitteleville kirjailijoille; mikäli tarinasi sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle, niin älä ota kirjaasi mukaan vertauksia, jotka käsittelevät jalkapallon MM-kisoja - olkoonkin että saat kirjan kanssa julkaistavalle konseptialbumillesi vierailevaksi tähdeksi Eric Cantonan).