kirjoittamista Turun yliopistossa. Aallon esikoisromaani Syvään veteen ilmestyi vuonna 2016. Toinen romaani Korento (2020) oli Topelius-palkintoehdokkaana. Romaani Mistä valo pääsee sisään (2021) voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon ja oli Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaana.

hänen päätyönsä. Aapelin tuotteliain kausi sijoittui 1950-luvun puoliväliin.

Aapeli kirjoitti usein lapsista, mutta varsinaisia lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja hänen tuotannossaan ovat vain Koko kaupungin Vinski (1954) sekä Vinski ja Vinsentti (1956). Vinski-poika asuu Kuopion oloisessa Hömpstadin pikkukaupungissa. Näkymättömyyspulveri ja harakka-ystävä ovat päähenkilön aseita vääryyksiä ja aikuisten typeryyksiä vastaan, ja tämä sijoittaa kirjat oman aikansa nuorisofantasian luokkaan. Satukirjat kuvitti Maija Karma.

filosofian maisteriksi vuonna 1999. Aarnio asuu Helsingissä ja hänellä on kolme tytärtä. Hän toimii äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Aleksis Kiven peruskoulussa.

Reeta Aarnion esikoisteos, fantasiaseikkailu Maan kätkemät ilmestyi vuonna 2008. Aarnio on kertonut saaneensa ajatuksen Maan kätkemiin, kun hän alkoi kuvitella, minkälaisia fantasiaolentoja voisi olla juuri Suomessa. Muinaiset suomalaiset ajattelivat, että kaikilla asioilla oli henkiä ja haltijoita. Tämä ilmeni taikavoimana, väkenä. Suomalaisen kansanperinteen hahmoista sarjoissa esiintyvät muun muassa näkit, metsänneidot ja nyrkäs, metsän eläimien suojelija.

Lähteet: Otava, Helsingin kaupunginkirjasto, Wikipedia.

käsitteli muissa kuin kolmessa ulottuvuudessa tapahtuvaa elämää. Geometriaa harjoittava Tasomaan neliö tutkailee elämää pisteessä, suoralla, tasossa, kolmessa ja vieläkin korkeammissa ulottuvuuksissa.

keksijä.

Abe oli Japanin tunnetuimpia tieteis- ja fantasiakirjailijoita, mutta pääosa Aben laajasta tuotannosta sijoittuu tieteis- ja fantasiakirjallisuuden ulkopuolelle. Abe ei pitänyt itseään tieteis- tai fantasiakirjailijana vaan painotti, että fantasiaa ei tule erottaa omaksi lajikseen muusta kirjallisuudesta. Tieteiskirjallisuuden ei hänen mielestään välttämättä tarvitse nojautua tieteellisiin tosiseikkoihin, mutta sen on oltava yhtäpitävä tieteellisen asennoitumisen kanssa.

Aben tuotannossa on yhtymäkohtia surrealismiin, absurdiin teatteriin (Samuel Beckett, Eugene Ionesco) ja Franz Kafkaan. Abelle on ominaista kielellinen selkeys, ja kirjallisten tyyliseikkojen sijaan hänelle ovat olleet keskeisiä ajatukset. Hänen toistuvia johtoajatuksiaan ovat yksilön ulkopuolisuus ja vieraus nykyaikaisessa yhteiskunnassa, yksilön minuuden epävarmuus ja sen perustan etsiminen sekä ulkoisen ja sisäisen todellisuuden epäsuhta.

Romaanissa Hiekkaa (1962) hyönteistutkija hakee yösijaa hiekkadyynien puoliksi hautaamasta kylästä ja huomaa pian asuvansa leskinaisen kanssa hiekkakuopassa, josta ei ole poispääsyä. Koko kylä vertautuu hyönteisyhdyskuntaan, joka käy jatkuvaa ja mieletöntä kamppailua liikkuvaa hiekkaa vastaan. Lopulta hyönteistutkija sopeutuu tilanteeseen niin, että muuttuu itsekin eräänlaiseksi hyönteiseksi. 

Hiekkaa sai Yomiuri-palkinnon 1962. Abe oli useita kertoja Nobel-ehdokkaana.

Lähteitä

Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.

noppaa ja piirtämällä karttoja paikoista, joita ei ole olemassa. Opiskellessaan psykologiaa Manchesterin yliopistossa hän alkoi kirjoittaa fantasiatrilogiaa, jonka päähenkilönä on Logan Yhdeksänsormi. Abercrombie muutti Lontooseen ja sai töitä tv-tuotantoyhtiössä. Kaksi vuotta myöhemmin hän ryhtyi vapaaksi filmieditoriksi. Sen jälkeen hän on toiminut televisio- ja elokuvatuotannossa. 

Vuonna 2002 Abercrombie alkoi taas kirjoittaa Logan Yhdeksänsormen tarinaa. Ensimmäinen osa, Ase itse, valmistui 2004. Usea kirjallisuusagentti hylkäsi käsikirjoituksen, kunnes tärppäsi. Abercrombien esikoisromaani julkaistiin vuonna 2006, minkä jälkeen se on ilmestynyt ainakin kolmessatoista maassa. Ase itse oli Suomessa Tähtifantasia-palkintoehdokkaana. Ensimmäinen laki -trilogian seuraavat osat ilmestyivät 2007 ja 2008. Vuonna 2008 Joe Abercrombie oli ehdokkaana parhaan uuden kirjailijan John W. Campbell -palkinnon saajaksi. Hänen kirjojaan on myyty yli viisi miljoonaa kappaletta.

Joe Abercrombie asuu nykyisin Bathissa yhdessä vaimonsa Loun kanssa. Heillä on kaksi tytärtä, Grace ja Eve.

kirja ilmestyi 1956. New Yorkissa syntyneellä Abrashkinilla oli ukrainalais-englantilaiset vanhemmat. Hänen puolisonsa oli Evelyn Kurinski. Abrashkin toimi myös opettajana, toimittajana ja käsikirjoittajana.

Danny Dunn -sarjasta on suomennettu kaksi osaa: Danny ja pienennyskone (1969) ja Danny ja näkymätön poika (1974). Suomennetut teokset ovat sarjan järjestyksessä 13. ja 14. Suomennettujen kirjojen tekijänoikeussivuilla toiseksi oikeudenomistajaksi on merkitty Evelyn Abrashkin, sillä Raymond Abrashkinin kuoleman jälkeen sarjan kirjoja ilmestyi vielä hänen nimissään.

muassa naispuoliseksi William S. Burroughsiksi. Acker opetti kirjallisuutta lukuisissa amerikkalaisissa yliopistoissa ja julkaisi kymmenen romaania sekä useita tarinoita ja esseitä. Hänen romaaninsa Tunnottomien valtakunta (1988) on postmodernistinen teos, joka kuvaa kirjoitusajankohtaa vaihtoehtotodellisuuden kautta.

Kathy Acker syntyi juutalaisperheeseen New Yorkissa. Vanhemmat halusivat hänestä kilttiä perhetyttöä, mutta tämä karkasi kotoa jo 14-vuotiaana ja liittyi beat-runoilijoiden seuraan. Parin vuoden kuluttua Kathy Acker palasi kouluun ja opiskeli vähän aikaa yliopistossa San Diegossa. Hän palasi kuitenkin liikkuvaan elämään: vuosikymmenen iskusanoja olivat rock, ruoho ja rakkaus. Acker kirjoitti underground-lehtiin ja työskenteli muun muassa sihteerinä ja stripparina.

1980-luvun alussa Acker alkoi jakaa aikaansa New Yorkin East Villagen ja Lontoon punk-piirien välillä. Hänen ulkoisina tavaramerkkeinään olivat mustat nahkavaatteet, lyhyet hiukset, tatuoinnit, lävistykset ja kehonrakennus. Ackerin kirjallinen tyyli ärsytti tiukkapipoja ja eräs hänen romaaneistaan kiellettiin Saksassa ja Brasiliassa.

Acker vieraili Suomessa Lahden kirjailijakokouksessa vuonna 1989. Acker vieraili Tunnottomien valtakunnan julkaisun yhteydessä toisen kerran Suomessa. Kathy Acker kuoli 53-vuotiaana syöpään Tijuanassa Meksikossa.

Lähteet: Milla von Konow, Kathy Acker karttaa kirjallisuuden koventioita: Uusi ei synny vanhasta. Helsingin sanomat 27.9.1996. Jukka Petäjä, Kuolleet: Kirjailija Kathy Acker. HS 5.12.1997.

(1985) sai Guardianin ja Whitebreadin kirjallisuuspalkinnot.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Toimittaneet Jukka Halme ja Juri Nummelin. BTJ, 2005.

jota myytiin hänen elinaikanaan 14 miljoonaa kappaletta.

Adams opiskeli Cambridgen yliopistossa pääaineenaan englanninkielinen kirjallisuus. Eniten häntä kuitenkin kiinnosti näytteleminen ja kirjoittaminen. Adams myös liftasi Euroopassa. Kertomansa mukaan hän oli tällaisella matkallaan saanut erään opaskirjan nimestä ajatuksen teoksesta nimeltä Linnunradan käsikirja liftareille. Myöhemmin Adams ei kuitenkaan ollut enää varma, mistä hän oikein oli saanut ajatuksen. Vuonna 1974 Adams lähti yliopistosta aikeenaan luoda ura komediakirjoittajana. Alku ei ollut kovin menestyksekäs ja Adams ansaitsi elantonsa sekalaisilla töillä. Vuosikymmenen lopulla Adams kirjoitti BBC:lle menestyksekkään scifi-komediansa. Linnunradan käsikirja liftareille (1979) pilkkaa avaruusseikkailujen kliseitä ja suuria paljastuksia kaikkeuden luonteesta. Kirjan todellisuudessa toteutuvat pikemminkin epätodennäköisyydet kuin lainalaisuudet. Kirjasarjan edetessä Adamsin huumori tummenee. Neljäs kirja Terve, ja kiitos kaloista (1984) käsittelee rakkautta ja kuolemaa muistuttaen jo enemmän valtavirran kirjallisuutta. Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto (1987) ja Sielun pitkä pimeä teehetki (1988) yhdistävät komediaa, etsiväparodiaa ja spekulatiivista fiktiota. Linnunrata-sarjan pariin Adams palasi sarjan viidennessä teoksessa Enimmäkseen harmiton (1992), joka on myös sävyltään vakavahko. 

Douglasilla ja hänen vaimollaan Jane Adamsilla oli vuonna 1994 syntynyt tytär. He asuivat Pohjois-Lontoon Islingtonissa, josta he muuttivat 2000-luvulla Kaliforniaan. Douglas Adams kuoli vuonna 2001 yllättävään sydänkohtaukseen. Hän oli kuollessaan 49-vuotias.

Kirjoittaminen oli Douglas Adamsin mielestä yksinäistä ja huonostipalkattua puuhaa. Kirjailijan tärkeimpänä ominaisuutena hän piti päättäväisyyttä pysyä valitsemallaan kivisella tiellä. Adamsin ystävät ja ihailijat tunsivat hänet ateistina, ympäristönsuojelijana sekä kameroiden, Macintosh-tietokoneiden ja muiden laitteiden harrastajana. Elämänsä loppupuolella hän oli suosittu tekniikka- ja ympäristöaiheiden luennoitsija. Biologin ja tieteen kansantajuistajan Richard Dawkinsin kirja Jumalharha (2006) on omistettu hänen ystävälleen Adamsille. Joka vuosi 25. toukokuuta vietetään kansainvälistä pyyhepäivää, jolloin Adamsin muistoksi pidetään pyyhettä mukana. Linnunrata-kirjan pyyhevitsi oli syntynyt Adamsin lomalla, jolla hänen pyyhkeensä oli ollut aina hukassa.

Lähteitä

Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.
Ulkomaisia nykykertojia 1. Toimittaneet Ritva Aarnio ja Ismo Loivamaa. BTJ, 1998.
Mervi Koski: Ulkomaisia nuortenkertojia. BTJ, 2001.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 2. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ, 2004.

työssään Lontoon ympäristöministeriössä että vapaa-aikanaan eläintensuojeluyhdistyksissä.

Vuonna 1972 Adams julkaisi Ruohometsän kaniineista kertovat tarinat, joita hän oli kertonut tyttärilleen. Tarinan mukaan Adams kyllästyi lastenkirjallisuuden tarjoamaan näkökulmaan luontoon ja eläimiin, joten hän päätti kirjoittaa eläintarinan, jonka päähenkilöt eivät olisi inhimillistettyjä tai liian siloiteltuja. Ruohometsän kansa voittikin Carnegie-mitalin ja Guardianin lastenkirjallisuuspalkinnon. Teoksen menestys sai aikaan eläinfantasian nousun suureen suosioon. Vuonna 1974 pöytälaatikkokirjailija saattoi lopettaa päivätyönsä ja keskittyä kirjoittamiseen.

Adams kirjoittaa vakavista asioista fantasian keinoin. Eläintarinoissaan hän katselee ihmisten maailmaa eläinten silmin. Ruohometsän kansaa kirjoittaessaan Adams tarkisti jatkuvasti tosiasioita kaniinien elämästä, mutta ei ollut perehtynyt lastenkirjallisuudessa vallitseviin käytäntöihin. Täten hän kirjoitti hyvin vapaasti kiinnittämättä liikaa huomiota tekstin vaikeusasteeseen tai kohderyhmään. Kirjaa ei voi luokitella selvästi lasten tai aikuisten fantasiaan.

Richard Adamsin arvostetuimpaan tuotantoon kuuluu myös romaani Shardik (1974), tummasävyinen kertomus jättiläiskarhun vertauskuvallisen hahmon poliittisesta hyväksikäytöstä.

Richard Adams ei halua jakaa kirjallisuutta aikuisten ja lasten kirjallisuuteen. Hänen mielestään kirjaa, jota kuusikymmenvuotias ei lue, ei kannata lukea kuusivuotiaallekaan. Adamsin kirjoja on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta.

Lähteitä

Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.

Harvardin yliopistossa sekä länsiafrikkalaista mytologiaa ja kulttuuria Salvadorissa, Brasiliassa. Nykyisin hän asuu San Diegossa, Kaliforniassa. Afrikkalaisen kulttuurin opinnot innoittivat häntä kirjoittamaan esikoisromaaninsa Veren ja luun lapset (2018). Teos voitti Andre Norton -palkinnon, Waterstones-palkinnon ja Lodestar-palkinnon. Forbes- ja Time-lehdet valitsivat Adeyemin vuoden vaikuttajien listalle. 

käännetty noin 40 kielelle.

Adler-Olsen on saanut useita kirjallisuuspalkintoja, mm. Yhdysvalloissa, Euroopassa ja kotimaassaan Tanskassa. Hänen Pullopostia-kirjalle on myönnetty Lasiavain-palkinto Pohjoismaiden parhaasta rikosromaanista vuonna 2010.

esikoisromaani Eksyneen muistikirja (2010) oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas, ja Ahavalle myönnettiin siitä Laila Hirvisaaren rahaston apuraha. Romaanin käännös on Saksassa noussut kriitikoiden ja lukijoiden suosioon.

Kuva: Liisa Valonen.

on julkaistu yli 50 maassa. Kirjan elokuvasovitus saapui valkokankaille vuonna 2008. Cecelia Ahern asuu Dublinissa. Ahern on vieraillut Suomessa vuosina 2005 ja 2008.

Katso myös Nick Carter.

Ahern tunnetaan parhaiten suursodan jälkeiseen Amerikkaan sijoittuvasta Voittaja-sarjastaan (1981–88). Luettelossa Action- ja Kuukauden action -sarjoissa ilmestyneet teokset kuuluvat alun perin Voittaja-sarjaan.

 

sukunimistä. He kirjoittivat yhdessä Etsiväkaksoset-sarjaa vuosina 1944–1974.

Etsiväkaksoset-kirjasarja oli 1900-luvun suosituimpia ruotsalaisia nuorisokirjoja. Varsinaiseen suureen suosioon Ruotsissa sarja nousi 1950-, 60- ja -70-lukujen aikana. Etsiväkaksoset oli Suomessa 1980-luvun suosituimpia nuorisokirjoja, vaikka sarjan tekeminen alkukielellä oli loppunut jo 1974.

 

Esikoisromaaninsa Elisabet Aho kirjoitti olleessaan äitiyslomalla ensimmäisen lapsensa synnyttyä. Vuodesta 1986 lähtien Aho on julkaissut useita historiallisia romaaneja sekä lastenromaaneja. Hän on kirjoittanut työn ja opiskelun ohella, välillä vapaana kirjailijana. Aho on saanut Sysmän kirjakyläpalkinnon 2002 ja Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinnon 2003.

mainitaan usein lastut, ja niissä ja muussa lyhytproosassa hän oli parhaimmillaan.

Palmerin lääkärijännärit. Jännitys- ja tieteisromaaninsa Samuel hän julkaisi 2010 työskennellessään Kajaanissa. Kirjassa Huippuvuorilta löytyy Neandertalin ihmisen jäätynyt muumio, josta kloonataan Samuel, nykyaikana elävä neandertalilainen.

Aho kyseenalaistaa teoksessaan ihmiskeskeisen todellisuuskäsityksen. ”Eniten minua kiehtoo ajatus, että nykyihmisen hallitsemaan maailmaan tulee toisen lajin edustaja, joka tarkkailee ulkopuolelta, mitä nykyihminen tekee maailmalle. Jos eläisimme enemmän luonnon ehdoilla, olisiko maailma parempi paikka elää”, kirjailija miettii Koti-Kajaani-lehden haastattelussa.

Ahon suosikkikirjailijoihin kuuluvat J. R. R. Tolkien, Leena Krohn, Armistead Maupin ja Oscar Wilde. Hän harrastaa myös matkailua, kuntosalia, elektronista musiikkia ja elokuvia.

Linkkejä

Aino Tiirikkala: Lääkäri kirjoitti geeniteknologiasta. Kainuun sanomat 28.7.2010.
Anssi Juntto: Neandertalin ihminen Suomessa. Kaleva 2.8.2010.

Kuva: Nordbooks.

Tammisaaressa. Tuulia Aho on julkaissut useita lastenkirjoja, ensimmäiset kolme nimellä Tuulia Almila. Hänen fantasiakirjansa Kuikansulka (2005) sai Lasten luku-Varkaus -palkinnon 2006.

yliopistossa aluksi romaanisen filologian dosentti ja myöhemmin apulaisprofessori 1975–1984. Vuosina 1984–1990 hän oli Turun yliopiston apulaisprofessori. Hän ranskansi suomalaista kirjallisuutta ja ja suomensi ranskalaista kirjallisuutta, ja hän tutki provensaalin kieltä.

Ahokas ranskansi Tuntemattoman sotilaan vuonna 1956. Ahokas oli perustamassa Suomen kääntäjien ja tulkkien Liittoa 1955 ja oli sen ensimmäinen puheenjohtaja 1955–1965.

Lähde: Wikipedia.

vuonna 1965 ilmestynyt romaani Kiviä vuoret. Hän sai valtion kirjallisuuspalkinnon 1968.

Tieteisromaaneissaan Paikka nimeltä Plaston (1968), Tietokonelapsi (1972) ja Syvä matka (1976) Ahonen pohti ihmisen ja tekniikan suhdetta sekä ihmisen muuttumista suuren tieteellisen kehityksen hetkellä. Teosten on usein todettu kuuluvan merkittävimpiin suomalaisiin aikuisten tieteisromaaneihin. Esimerkiksi Kai Ekholm totesi, että Erkki Ahonen oli suomalaisista tieteiskirjailijoista ainoa, jolla ”on ollut sellainen luonnontieteellinen näkemys ja kyky synteesiin, jolle syvällinen tieteisromaani voi perustua”.

Ahosen vanhemmat olivat uskonnollishenkisiä pienviljelijöitä Kiuruvedellä. Ahonen valmistui ylioppilaaksi Iisalmen lyseosta 1956 ja humanististen tieteiden kandidaatiksi Turun yliopistosta 1958. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän toimi kansakoulunopettajana Pohjois-Savossa. Ahosen perhe muutti vuonna 1963 Vaskijärvelle nykyiseen Karkkilaan, jossa he asuivat 1980-luvulle asti. Ahonen kuoli vuonna 2010 Turussa.

Erkki Ahosen esikoisteos oli vuonna 1960 ilmestynyt runokokoelma Hyppy. Ensimmäisen romaaninsa hän julkaisi 1961. Teosten myönteinen palaute rohkaisi Ahosta ryhtymään päätoimiseksi kirjailijaksi 1965.

Tieteisromaani Paikka nimeltä Plaston ilmestyi 1968 ja sai hyvän vastaanoton. Matti Rosvall kirjoitti Aamulehdessä: ”Erkki Ahonen on kirjoittanut ensimmäisen suomalaisen vakavasti otettavan tieteisromaanin avartaen kotimaisia käsityksiä ainakin hivenen verran kohti tulevaisuutta, jota suomalainen kirjallisuus ei oikeastaan tunnusta lainkaan tuntevansa.” Ennen Ahosta suomalainen tieteiskirjallisuus oli ennen muuta lasten ja nuorten seikkailukirjallisuutta.

Kirjassa nuori hyönteistieteilijä päätyy tietokoneen ohjaamalle avaruusalukselle ja vieraalle planeetalle, Plastonille. Hän toteaa, että pettämätön tekniikka takaa planeetan asukkaille täydellisen hyvinvoinnin ja kaiken tiedon. Plastonin asukkaiden koneet jatkavat edelleen toimintaansa, mutta asukkaat ovat taantuneet henkisesti. Ahonen pohtii, pysyykö kulttuurin kehitys tekniikan kehityksen tahdissa vai tapahtuuko kenties päinvastoin. Ahonen puolustaa yksilöllisyyttä ja ihmisyyttä.

Tieteisromaani oli Ahoselle väline, jonka kautta hän voi tarkastella kiinnostuksen kohteitaan: teknistymistä, todellisuuden ja yhteiskunnan kehityksen luonnetta. Teosta ei ole rakennettu niinkään juonen kuin henkilöhahmojen ja vuoropuhelun varaan. Koska ajatukset, pohdinnat ja päätelmät on Ahosen kirjoissa sijoitettu yleensä vuoropuhelun joukkoon, hänen teoksensa vaativat lukijalta keskittymistä ja tarkkuutta.

Ahosen toisessa tieteisromaanissa Tietokonelapsi (1972) onnettomuudessa kuolleen naisen syntymätön lapsi yhdistetään tietokoneeseen. Hallituksen salaisen hankkeen mukaisesti tietokonelapsesta halutaan puolueeton päättäjä yhteiskunnan palvelukseen. Tietokonelapsi päätyy ottamaan hallintaansa maailman ydinaseet. Ihmiskunta ei kuitenkaan ymmärrä tätä varoitukseksi rakentamiensa järjestelmien vaarallisuudesta. Ahonen käsittelee ihmisen ja koneen suhdetta, tieteen etiikkaa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Viimeiseksi jääneessä tieteisromaanissaan Syvä matka (1976) Ahonen otti aiheekseen ihmisen mielen ja sen kehitysmahdollisuudet. Teoksessa kaukaisen tulevaisuuden ihmiskunta on siirtynyt korkeammalle tiedostamisen tasolle.

Paikka nimeltä Plaston pohti tekniikan ja kulttuurin ongelmia, Tietokonelapsi yhteiskunnallisia kysymyksiä ja Syvä matka tietoisuuden merkitystä todellisuuden käsittämisessä. Jarmo Aaltosen mukaan Ahonen näkee teknistyvän maailman uhkana inhimillisyyden katoamisen, mikäli tekniikkaa sovelletaan yksipuolisesti vailla arvopäämääriä. Plastonissa Ahonen loi tulevaisuudenkuvan, jossa ihmiset ovat taantuneet laumaeläimiksi, jotka eivät piittaa odotettavissa olevasta maailmansa tuhosta. Syvä matka esittää toiveen ihmiskunnan järkiintymisestä, inhimillisen kokonaisuuden laajemmasta huomioonottamisesta.

J. Aaltonen on sanonut Ahosen tuotannon olennaiseksi piirteeksi mielen avoimuutta, uuteen uskaltamista. Tätä hän vertaa esikoisteoksen nimirunoon:

”Perustasta luopuminen, lautta,
uudelle pohjalle ehkä kuljettava,
on jähmettynyt hyppy syvyyden yllä.”

Lähteitä

Jarmo Aaltonen: Inhimillinen luovuus ja maailmanmalli. Teoksessa Matti Savolainen (toim.): Tieteiskirjallisuuden maailmoita. Kirjastopalvelu, 1987.
Jyrki Ijäs: Suomalainen tieteiskirjallisuus. Teoksessa Juhani Hinkkanen & Kai Ekholm (toim.): Science fiction. Kirjastopalvelu, 1990.
Aleksi Kuutio: Kimmo Saneri. Teoksessa Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toimittaneet Vesa Sisättö ja Toni Jerrman. BTJ Kirjastopalvelu, 2006.

Linkkejä

Erkki Ahonen. Kiuruveden kirjasto.

Tekstilähde: Wikipedia.

Puskaradio-strippisarjaa. Yhteistyössä Kalle-Pekka Alaren kanssa käsikirjoitettu Perkeros (2013) on hänen ensimmäinen sarjakuvaromaaninsa.

Kuva: WSOY.

tieteisromaanin.

Ahonen harrastaa muun muassa elokuvia, internetiä, tietokonepelejä ja ruuanlaittoa.

Ahonen on science fictionin suuri ystävä. Monia science fiction -elokuvia hän kuitenkin usein häpeää, koska ne ovat harvoin aidosti älykkäitä pohdintoja, toisin kuin scifi-kirjallisuus. Elokuvissa pääosaa näyttelevät ääliömäiset avaruushirviöt tai typerät ihmiset.

Toimittajana Ahonen puolustaa kärkkäästi mielipiteitään ja toimii joillekin ”sinä ainoana oikeana elokuvakriitikkona”. Ahosen lehtikirjoituksia on koottu kokoelmaan Antennin takana (2007). Hän on myös kirjoittanut esipuheen Aku Ankan teemataskukirjaan Sohvaperuna.

Schjerfbeckin ystävänä ja hänen taiteensa tunnetuksi tekijänä. Runsaasti myös ulkomailla matkustaneesta nuorukaisesta tuli asiantuntija, kirjoittaja ja taiteilija, joka teki tunnetuksi 1900-luvun alun modernismin vaikutteita.

Linkkejä

Juri Nummelin: Dégénéré. Pulp-lehti 1–2/2010.

Lähde: Wikipedia.

tutustunut saamelaiseen muinaisuskontoon ja mytologiaan. Ennen kaikkea Ante on kuitenkin poromies.

yhteistyössä Saksan valtion kanssa valmistamaan sähköautoja ja -lentokoneita ja kirjan lopussa tuhoaa lentokoneillaan Moskovan ja Venäjällä vallan kaapanneen kasakka-atamaanin asevoimat.

Lähteitä

Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.

kirjallisuuspalkintoihin kuuluvan Selma Lagerlöf -palkinnon ”tuotannosta, jossa mestarillinen kerronta yhdistyy kauhun ja mielikuvituksen suurten voimien tajuun”.

Blackebergissa varttunut Ajvide Lindqvist halusi oppia jonkin ihmeellisen ja kauhistuttavan ammatin. Miehestä tuli ensin taikuri, sitten stand up -koomikko ja lopulta kirjailija. Seitsemän kustantamoa hylkäsi Lindqvistin käsikirjoituksen. Kahdeksas julkaisi Lindqvistin esikoisen Ystävät hämärän jälkeen vuonna 2004 ja myi sitä yli 70 000 kappaletta. Teoksesta tuli maailmanlaajuinen menestys ja siitä on tehty myös samanniminen elokuva. 

aarrearkun, jonka tekstivarannosta, taiteesta ja maailmankuvasta hän on ammentanut aineksia myös esikoisromaaniinsa Hajusteentekijän tytär. Åkermania kiinnostaa erityisesti mikrohistoria, tavallisten ihmisten elämät ja kohtalot, joiden kuvaamisesta syntyvät parhaimmat tarinat.

kunniamerkillä. Aksjonovilta ilmestyi kaikkiaan 20 teosta. Häneltä on suomennettu teokset Virkaveljet (1960), Matkalippu tähtiin (1961) sekä Krimin saari (1981).

Aksjonovin vanhemmat joutuivat 1937 vankileirille, ja hän itse kasvoi lastenkodissa. Hänen äitinsä vapautui leiriltä vuonna 1948 ja onnistui saamaan Vasilin luokseen itäsiperialaiseen Magadaniin. Karkotettuna he elivät köyhissä oloissa. Aksjonovin opiskelukausi osui yhteen stalinismin jälkeisen niin sanotun suojasään kanssa. Hän valmistui lääkäriksi Leningradin lääketieteellisestä korkeakoulusta.

Aksjonov luettiin kuusikymmenlukulaisten ryhmään eli kirjailijoihin, joiden ura alkoi suojasään vuosina. Nikita Hruštšovin syrjäyttämisen jälkeisenä pysähtyneisyyden aikana Aksjonovin teoksia ei enää julkaistu Neuvostoliitossa. Aksjonov joutui mielipiteidensä takia lähtemään 1980 maanpakoon Yhdysvaltoihin. Tuolloin KGB:n agentit löysivät käsikirjoituksen hänen nuoruuttaan ja Stalinin ajan sortoa kuvanneesta teoksesta.

Aksjonov opetti Venäjän kirjallisuutta George Masonin yliopistossa Fairfaxissa Virginiassa. Hänellä oli asunto myös Ranskassa Biarritzissa. Neuvostoliiton hajottua Aksjonov alkoi jälleen vierailla Venäjällä. Hän muutti vaimonsa Maya Zmeulin kanssa Moskovaan vuonna 2004.

Aksjonovin viimeinen, vuonna 2007 ilmestynyt romaani arvosteli kirjoitusajankohdan Venäjää. Toisin kuin Aleksandr Solženitsyn ja monet muut kansallismieliset toisinajattelijat, Aksjonov kannatti kansanvaltaa ja vastusti vapauden rajoittamista. Hän oli PEN-klubin jäsen.

Romaanissa Krimin saari (1981) oletetaan pieni poikkeus todelliseen maantietoon ja historiaan. Kirjassa Krim on saari eikä niemi ja siellä säilyi pieni pala vanhaa keisarikuntaa kuten Hongkong Kiinan kyljessä.

ja suunnistusta. Kirjailijana Ala-Huissia kiehtoivat kansanperinne, pohjalainen maisema ja kummitusjutut. 

Tekstilähde: Wikipedia. Kuva: Haamu.

käsikirjoitti yhdessä Jussi-Pekka Ahosen kanssa Perkeros-sarjakuvaromaanin.

Kuva: WSOY.

käännetty italiaksi, ranskaksi, sloveeniksi, ruotsiksi ja tanskaksi. Romaani Vainola oli Finlandia-ehdokkaana ja satukirja Turhamainen aasi voitti sekä Kaarlen palkinnon että Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinnon.

pääaineenaan suomen kieli. Hän on opiskellut myös kirjoittamista avoimessa yliopistossa. Alatalo on työskennellyt äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana sekä kirjoitusviestinnän opettajana.

Kirjoittaminen on ollut osa Alatalon elämää lapsesta asti, ja jo ennen kouluikää hän hahmotteli tarinoitaan sarjakuviksi ja teksteiksi. Ensimmäinen julkaisu olikin novelli Korpilahti-lehdessä vuonna 1995, ja ala-asteella hänen kertomuksistaan tehtiin muun muassa koulunäytelmä. Lukiossa Alatalo kiinnostui yhä enemmän fantasiasta, ja sen jälkeen hän on keskittynyt spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen. Vapaa-ajallaan hän harrastaa matkustelua sekä hevosen ja koiran kanssa ulkoilua, koska aina ei voi istua sisällä tietokoneen ja kirjojen äärellä.

Alatalolta on julkaistu novelleja eri lehdissä. ”Älä riko pintaa” -novelli sijoittui kuudenneksi Atorox-äänestyksessä vuonna 2011. Esikoisromaani Karnin labyrintti ilmestyi vuonna 2012.

maailmansodan aikana, jolloin Alcock toimi ambulanssinkuljettajana.

Alcockin esikoisteos Cassie Palmer – selvännäkijän sukua ilmestyi 1980, jolloin kirjailija oli 56-vuotias. Hän oli kuitenkin ollut tarinankertoja koko elämänsä ajan.

Alcock sekoitti teoksissaan todellisuutta ja fantasiaa. ”Lapsuus on jännittävää ja vaarallista aikaa, ja se kiehtoo minua”, hän sanoi.

Kirjailijan romaanituotannosta on suomennettu Jääristi (1989).

Aldani piti ihanteellisena tieteiskertomuksen muotona pitkää novellia. Romaani ei ollut hänestä scifille sopiva muoto, sillä pitkä kertomus on vaarassa vesittyä. Aldanin kertomukset sijoittuivat yleensä lähitulevaisuuteen. Hänen mielestään tieteiskirjallisuus on luonteeltaan sellaista, että se katsoo tulevaisuuteen mutta sen tehtävä on heijastaa nykyhetkeä. 

Italian kirjallisuudessa paljon pohdittu vieraantumisen ongelma on antanut leimansa myös Aldanin tuotantoon. Hänen kertomuksensa suuntautuivat oman aikansa ilmiöiden arvosteluun, yhteiskunnallisten kehityssuuntien paljastamiseen. Tekniikan ja aineellisen todellisuuden kuvaamisen sijasta hän oli kiinnostunut ihmisestä ja siitä ympäristöstä, missä hän elää. Itse hän piti Ursula K. Le Guinin ja Fritz Leiberin fantasiapitoisesta tyylistä.

Aldani vietti 42 vuotta Roomassa matematiikan opettajana, ja tuona aikana hän sai kyllikseen hälinästä ja ihmisten aikatauluttamisesta. Hän muutti pieneen kylään ja eli neljäkymmentä vuotta laajan lehtevän puutarhan ympäröivässä talossaan. Hänen perheeseensä kuuluivat vaimo, tytär ja koiria.

Lähteitä

Jukka Nyman: Lino Aldani. Portti 3/1988.
Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.

työskenteli kirjakaupan pitäjänä Oxfordissa. Aldissin ensimmäiset tekstit julkaistiin vuonna 1954 ja vuonna 1956 Aldiss ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. 

Aldissin tunnetuin luomus on Helliconia-trilogia (1982–85). Helliconia-trilogia sijoittuu maankaltaiselle planeetalle ja kuvaa sivilisaation nousua ja tuhoa planeetan vuosisatoja kestävien vuodenaikojen mitaan. Kirjojen pääosassa on planeetta itse. Aldiss kuvaa maailman yksityiskohtia eri näkökulmista ja osoittaa kuinka elämän eri puolet vaikuttavat toinen toisiinsa. Helliconia-trilogian suomennos sai Tähtivaeltaja-palkinnon.

Vuonna 2000 Aldiss valittiin Science Fiction Writers of America -yhdistyksen suurmestariksi. Aldiss on saanut kirjallisuuden tohtorin arvon Readingin yliopistolta. Hänelle myönnettiin Officer of the Order of the British Empire -kunniamerkki 2005.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

Kuvassa Brian Aldiss vuoden 2005 Worldconissa Glasgow'ssa. Kuvaaja:  Lähde: Wikimedia Commons.

ajatusmaailmaa. Kirjoissaan hän hyödynsi matkoillaan keräämäänsä taustatietoa. Sittemmin hän on käyttänyt myös fantasian keinoja (Säihkyvä planeetta, 2006) ja tarkastellut maailmaa lapsen näkökulmasta (Vapauden maku, 2008).

kronikka (1964–68), joka nojaa walesilaisiin taruihin. Sarjaa on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta ja sen päätösosa palkittiin Newbery-mitalilla. Vuonna 2003 Alexanderille myönnettiin World Fantasy -palkinto elämäntyöstään.

Alexander syntyi Philadelphian kaupungissa Pennsylvaniassa. Hänen vanhempansa olivat työläisiä, jotka eivät harrastaneet lukemista. Lloyd luki nuoruudessaan paljon kreikkalaisia ja kelttiläisiä taruja ja päätti 15-vuotiaana ryhtyä kirjailijaksi. ”Shakespeare, Dickens, Mark Twain ja monet muut olivat rakkaimpia ystäviäni ja suurimpia opettajiani. Rakastin kaikkia maailman tarustoja: kuningas Arthur oli yksi sankareistani.”

Alexander meni collegeen mutta päätti päätti pian tarvitsevansa opintojen sijaan kokemusta ja seikkailuja. Alexander liittyi armeijaan ja toiseen maailmansotaan. Euroopassa hänen sijoituspaikkansa oli Wales, josta tuli myöhemmin useiden hänen kirjojensa tapahtumapaikka. Myöhemmin hänet lähetettiin Pariisiin työskentelemään sotilastiedustelussa. Alexander erosi armeijasta opiskellakseen Pariisin yliopistossa. Siellä hän tapasi Janine Dennin, jonka kanssa avioitui 1946.

Palattuaan kotimaahansa Alexander työskenteli lehdissä kuvittajana ja toimittajana. Hänen ensimmäinen kirjansa ilmestyi 1955. Alexander kunnostautui myös viulistina sekä kääntämällä Jean-Paul Sartren teoksia englanniksi. Hän piti erityisesti Mozartin musiikista. Alexander eli vaimonsa ja kissojensa kanssa Drexel Hillissä Pennsylvaniassa. Alexander kuoli 83-vuotiaana vuonna 2007, pian vaimonsa jälkeen. Heidän jälkeensä jäi viisi lapsenlasta.

Prydainin kronikasta on otettu uusintapainoksia vuosikymmenien ajan ja kirjat ovat vedonneet sekä lapsiin että aikuisiin. Alexander piti fantasiaa yhtenä monista keinoista kertoa oikeiden ihmisten asenteista ja tuntemuksista, ihmissuhteista ja ongelmista.

 

talossa toisen aviomiehensä, kissojen, kanojen sekä ajoittain mustavaristen ja naakkojen kanssa. Hänen esikoisromaaninsa Elämän ja kuoleman salaisuudet (2013) yhdistää urbaania fantasiaa, rikostarinaa ja historiallista romaania. Kirja aloittaa trilogian, mutta jatko-osia The Secrets of Blood and Bone (2014) ja The Secrets of Time and Fate (2016) ei suomennettu.

pidetään ”italian kirjakielen isänä”.

naiskirjailija.

Isabel Allende syntyi vuonna 1942 Limassa, Perussa, josta muutti avioeron ottaneen äitinsä ja sisarustensa kanssa kolmivuotiaana Chileen. Allenden äiti avioitui 1953 diplomaatin kanssa, jonka ammatti vei Isabel Allenden käymään englanninkielistä koulua Yhdysvaltoihin ja Beirutiin. Suezin selkkauksen puhjettua 1958 Allenden palasi Chileen ja tapasi insinööriopiskelija Miguel Fríasin, jonka kanssa avioitui 1962. He saivat tyttären 1963. Isabel Allende työskenteli YK:n ruoka-apujärjestössä 1959–65. Vuosina 1964–66 perhe asui Sveitsissä ja Brysselissä, mutta palasi Chileen 1966, jolloin pariskunnalle syntyi poika. Allende työskenteli toimittajana televisiossa ja lehdissä ja hänen näytelmiään esitettiin teattereissa ja hänen lastenkirjojaan julkaistiin.

Salvador Allende, Isabelin eno, valittiin Chilen ensimmäiseksi sosialistiseksi presidentiksi 1970. Kenraali Augusto Pinochet syrjäytti Allenden 1973 vallankumouksella. Isabel Allende muutti perheineen 1975 Venezuelaan, jossa hän jatkoi toimittajan työtään, mutta toimi myös opettajana Caracasissa. Vuonna 1982 hän julkaisi esikoisromaaninsa Henkien talo, josta tuli menestys. Kirjasta tehtiin elokuva vuonna 1993.

Kansanvallan palautuessa Chileen 1990 Allende palasi kotimaahansa vastaanottamaan Gabriela Mistral -palkintoa. Vuonna 1987 Allende erosi miehestään ja avioitui seuraavana vuonna Willie Gordonin kanssa Kaliforniassa, jonne he asettuivat asumaan.

 

jossa liikkui saksalaisen sotilaan haamu. Alm valmistui vuonna 1986 sairaanhoitajaksi Diakoniaopistosta.

Kesäisin hän kierteli Eurooppaa ja työskenteli Unkarissa. Lukemisen ohella Outi Almin rakkain harrastus on ollut urheilu: hän oli 13-vuotiaana Suomen mestari pesäpallossa ja sai useita himmeämpiä mitaleita. Urheilu vei voiton kirjoittamisesta aina vuoteen 1995 asti, jolloin sarjanousu kariutui. Siitä asti kirjoittanut intohimoisesti, ensin kursseilla kolme vuotta, sitten yksin. Syksyllä 1999 julkaistiin esikoisnovellikokoelma ja syksyllä 2001 ensimmäinen romaani. Alm sai Kaarlen palkinnon vuonna 2005.

Linkkejä

Reija Palttala: Suhteettomia tiloja. Savon sanomat 20.4.2009.
Markku Soikkeli: Suhteettomia tiloja. Satakunnan kansa 25.5.2009.
Marjatta Ripsaluoma: Suhteettomia tiloja. Keskipohjanmaa 2009.
Jari Olavi Hiltunen: Suhteettomia tiloja. Kiiltomato.net 15.6.2009.
Janna Kantola: Suhteettomia tiloja. Helsingin sanomat 26.5.2009.
Kaisa Neimala: Suhteettomia tiloja. Parnasso 3/2009.

Kuva: Eeva Hakalisto.

-kirjailijoihin kuuluivat muun muassa kuningas Arthurin ritareista kertovat tarinat, mutta Almond luki myös siskojensa omistamia Enid Blytonin kirjoja.

Almond opiskeli East Anglian yliopistossa englanninkielistä kirjallisuutta. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli muun muassa hotellin vastaanottovirkailijana ja postissa. Sitten hän koulutti itsensä opettajaksi, koska arveli lyhyiden työpäivien ja pitkien lomien antavan aikaa kirjoittamiselle. Todellisuus osoittautui rankemmaksi, kun Almond toimi viisi vuotta opettajana Gatesheadissa.

Almond kirjoitti novelleja ja sai julkaistua niitä pienissä aikakauslehdissä. Hän teki rohkean elämänmuutoksen ja irtisanoutui työstään myyden talonsa. Hän muutti puoleksitoista vuodeksi yhteisöasuntoon Norfolkiin. Säästöjen loputtua hän työskenteli aikuiskasvatushankkeissa ja päätyi lopulta osa-aikaiseksi erityisopettajaksi.

Seuraavien viidentoista vuoden ajan Almond julkaisi kaksi novellikokoelmaa, toimitti kirjallisuuslehteä ja opetti myös luovaa kirjoittamista. Lopulta Almond löi itsensä läpi vuonna 1998 ensimmäisellä nuortenkirjallaan Nimeni on Skellig, joka voitti Carnegie Medalin ja Whitbread-palkinnon vuonna. Almond elää Newcastlessa ja hänen perheeseensä kuuluu vaimo ja tytär.

Almondin teokset vetoavat sekä lapsiin että aikuisiin. Hänen teoksensa kertovat usein kasvamisesta ja muutoksen hyväksymisestä. Almondin kirjoja on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle. Hän sai Hans Christian Andersen - kirjallisuuspalkinnon vuonna 2010.

Lähteitä

Mervi Koski: Ulkomaisia nuortenkertojia 2. BTJ Kirjastopalvelu, 2006.
Niklas Bengtsson: Ulkomaista lasten ja nuorten scifiä. BTJ Kirjastopalvelu, 2006.

Linkkejä

Pertti Avola: Nimeni on Skellig. Helsingin sanomat 15.8.2001.
Maria Loikkanen: Nimeni on Skellig. Onnimanni 2010.

intohimon kohdetta ovat olleet lasten ja nuorten urheiluvalmennus sekä hevoset, jotka veivät hänen sydämensä jo kymmenvuotiaana.

Alongi asuu amerikkalaisen miehensä ja poikansa kanssa Kaliforniassa, missä hän työskentelee elämäntaito- ja ratsastusvalmentajana. Vapaa-ajallaan hän harrastaa joogaa ja tanssia, valmentaa poikansa salibandyjoukkuetta, lukee kirjoja sekä ulkoilee koiriensa kanssa. Lempiasioita ovat käsillä seisominen, ihmisten elämäntarinoiden kuuleminen, intuitiivinen eläinkommunikointi, bloggaaminen ja uusien asioiden oppiminen.

myyty yli 20 miljoonaa kappaletta. Amadon kuuluisimpia romaaneja ovat Gabriela: Kanelia ja neilikkaa (1958), Dona Flor ja hänen kaksi aviomiestään (1966) sekä Ihmeiden markkinat (1969).

Kuva: André Koehne. Lähde: Wikimedia Commons.

nuoruusvuotensa Martin Amis vietti Etelä-Walesin Swanseassa sekä Princetonissa ja Cambridgessa, joiden yliopistoissa hänen isänsä opetti. Myöhemmin Amis kävi koulua Britanniassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Oxfordin yliopistosta hän valmistui parhailla arvosanoilla pääaineenaan englannin kieli.

Amis on työskennellyt arvostelijana lukuisissa lehdissä, kuten The Observer, New York Times ja Sunday Telegraph. Amis asuu Lontoossa ja Uruguayssa. Hän harrastaa dartsia, tennistä ja snookeria. Amis on naimisissa kirjailija Isabel Fonsecan, jonka kanssa hänellä on kaksi tytärtä. Lisäksi hänellä on kolme vanhempaa lasta aikaisemmasta avioliitosta ja suhteesta.

Ajan suunta (1991) rikkoo perinteistä kerronnan muotoa kuvaamalla päähenkilön elämäntarinaa ajassa taaksepäin. Kun syyn ja seurauksen suhde käännetään päälaelleen, ihmisen elämä näyttäytyy johdonmukaisesti etenevän kertomuksen sijaan outona ja mielettömänä. Teos oli Booker-palkintoehdokkaana.

Amisin kirjat ovat herättäneet paljon keskustelua ja hän on saanut mitä erilaisinta arvostelua laidasta laitaan. Vuonna 2008 Times-lehti valitsi Amisin 50 parhaan toisen maailmansodan jälkeisen brittikirjailijan listan sijalle 19.

(2006).

Linkkejä

Raija Hakala: Juhla alkakoon. Pohjolan sanomat 14.4.2011.
Arto Virtanen: Juhla alkakoon. Parnasso 2/2011.
Hannu Niklander: Juhla alkakoon. Savon sanomat 21.4.2011.
Juhani Ruotsalo: Juhla alkakoon. Uutispäivä Demari 9.5.2011.
Jussi Kaskinen: Juhla alkakoon. Kymen sanomat 18.6.2011.
Juhani Karila: Juhla alkakoon. Helsingin sanomat 19.6.2011.

tyylikkäästi. Hänen teostensa keskeisiä aiheita ovat valta, seksiin liittyvä tekopyhyys, raha ja sensuuri. Andahazin teoksia on ilmestynyt kymmenissä maissa. Häneltä on suomennettu romaanit Anatomi (1997) ja Hurskaat sisaret (1998).

Linkkejä

Putte Wilhelmsson: Hurskaat sisaret. Helsingin sanomat 11.4.2001.

Kuva: Aida Pippo.

muassa Star Wars, X-Files) ja hänen teoksiaan on myyty yli 23 miljoonaa kappaletta.

Luonnontieteellinen koulutus näkyy koko hänen kirjallisessa tuotannostaan. Tanskalaisesta syntyperää olevan Andersonin tarinoissa esiintyy usein viitteitä Pohjoismaihin. Kirjailijanuransa aikana hän voitti muun muassa seitsemän Hugoa, kolme Nebulaa sekä John W. Campbellin muistopalkinnon. Vuonna 1998 hänet nimettiin SFWA:n Grand Masteriksi.

Poul Andersonin ainoa suomennettu romaani on Tau nolla (1970). Teos edustaa tutkimustietoon pohjautuvaa, niin sanottua kovaa science fictionia. Teos on itse asiassa kaunokirjallisuuden muodossa esitetty Einsteinin suhteellisuusteorian esittely, jonka todellisina päähenkilöinä eivät ole ihmiset vaan ajatukset. Romaanissa tähtienvälinen tutkimusalus Leonora Christine matkaa Maasta usean kymmenen valovuoden päässä sijaitsevaan aurinkokuntaan perustaakseen sinne ihmiskunnan ensimmäisen siirtokunnan. Matkalla alus joutuu onnettomuuteen, jonka seurauksena se joutuu koko ajan kiihdyttämään nopeuttaan. Aluksen nopeus lähestyy valonnopeutta, joten Einsteinin mallin mukaan aika kulkee aluksen sisällä eri tahtiin kuin aluksen ulkopuolella. Muualla kaikkeudessa kuluu satoja, jopa miljoonia vuosia siinä ajassa, kun aluksen sisällä olevien matkaajien mielestä kuluu vain muutama hetki tai vuosi.

Andersonilta on suomennettu myös pari fantasianovellia. ”Lentävien veitsien yö” (1979, teoksessa Varkaiden maailma) sijoittuu Robert Asprinin eri kirjailijoiden yhteiseksi pelikentäksi luomaan fantasiamaailmaan. Luonnontieteilijänä Anderson on maustanut novellin geometrialla.

Lähteitä

Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

Kirjan kirjoittamiseen meni aikaa puolitoista vuotta ja kirja tuli valmiiksi vajaa kuukautta ennen kuin hän täytti 15 vuotta.

Ajatuksen kirjan kirjoittamiseen hän sai unesta, jossa oli ”...synkähkö primitiivinen maailma, hämärä viidakko ja suuria punaturkkisia tiikereitä vaeltelemassa puiden lomassa”.

Andersson on myös ohjannut ja käsikirjoittanut näytelmiä ja kirjoittanut novelleja. Anderssonin isä oli poliitikko Claes Andersson.

Henrika Anderssonin toinen lastenromaani Emma Gloria ja Kalamaran varjot (2006) oli Finland Junior -palkintoehdokas. Palkintolautakunta perusteli ehdokkuutta seuraavasti: ”Henrika Andersson on tehnyt suoranaisen syväsukelluksen kuvatessaan päähenkilönsä Emma Gloria -tytön elämää. Sinänsä tavalliset ainekset, lapsen tilanne koulun pikkujulmassa yhteisössä ja yksinhuoltajaperheen arjessa, suhteet pois matkustavaan äitiin, äidin miesystävään, isovanhempiin, urheilevan veljeen ja etäiseen isään, on kuvattu epätavallisen rikkaasti, hahmottaen myös alitajuista ja rajoiltaan häilyvää toista todellisuutta. Emma Glorian näkökulmasta aikuisten elämä on absurdia, usein itsekästä, typerää ja koomista – siis inhimillistä. Tämän Henrika Andersson tavoittaa terävänäköisesti, mutta vastaansanomattomalla lämmöllä ja huumorilla. Kirjassa on harvinaista tunteiden dramaturgiaa.”

Kirjallisuutta

Vesa Sisättö: Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 5. BTJ, 2008.

tutkinnon Markkinointi-instituutissa vuonna 1964. Orvokki Annala on työskennellyt useissa mainostoimistoissa ja perusti oman suunnitteluyrityksen vuonna 1987. Vuodesta 1992 lähtien hän on ollut vapaa kirjailija. Hän on kirjoittanut lastenkirjoja sekä historiallisia romaaneja. Kielitaitoinen kirjailija harrastaa lukemista, musiikkia ja ulkoilua.

Linkkejä

Vellamon vinkit: Orvokki Annala. Lahden kaupunginkirjasto.
Pirjo Suvilehto: Sulkakäärme. Kiiltomato.net 14.10.2001.
Maria Loikkanen: Kerikansan tarina. Onnimanni 2/2004. (PDF)

Kuva: WSOY.

Kirjailijan uransa Anthony aloitti novellistina vuonna 196 siirtyen vähin erin laajempiin muotoihin. Nykyisin Anthony asuu Floridassa puolisonsa Carol Ann Marblen kanssa. Heillä on kaksi tytärtä.

Ensimmäistä romaaniaan, Auringon lasta, Anthony kirjoitti usean vuoden ajan, ja se julkaistiin vuonna 1967.

Anthonyn varhaiset romaanit sivuavat eniten science fictionia, myöhemmin hän on tullut tunnetuksi enemmän fantastina kuin tieteiskirjailijana. Anthonyn teoksia on käännetty yli kymmenelle kielelle ja niitä on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta.

Lähteitä

Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.

Myrsky nousee paratiisista (2012) palkittiin Svenska Dagbladetin kirjallisuuspalkinnolla. Romaani He hukkuvat äitiensä kyyneliin (2017) voitti August-palkinnon, P. O. Enquist -palkinnon ja Tähtivaeltaja-palkinnon.

Kuva: Mercies May / S & S. 

työllään hän vaikutti dadaismin, kubismin, surrealismin ja futurismin kehitykseen.

Apollinaire on yksi tärkeimmistä 1900-luvun alun ranskalaisista kirjailijoista ja runoilijoista. Kapinoidessaan perinnettä vastaan ja kehittäessään sitä samalla edelleen hän edusti vuosisadanvaihteen uutta henkeä, joka pyrki etsimään uutta eri taiteen aloilta.

Apollinaire syntyi Roomassa. Muutettuaan Pariisiin vuonna 1902 Apollinaire tutustui kaupungin taiteilijoihin ja hänen ystäviinsä kuuluivat muun muassa Pablo Picasso, Erik Satie, Marc Chagall ja Marcel Duchamp. Vuodesta 1905 lähtien maailmansotaan saakka Apollinaire kirjoitti kertomakirjallisuutta, runoutta ja esitteli uusia kokeiluja harrastavien taiteilijaystäviensä töitä.

Teoksessaan Mätänevä velho (1909) kuolemattoman velhon haudalle saapuvat muun maussa vanhentunut Troijan Helena ja höperöityneet antiikin filosofit. Apollinairen luomassa irvokkaassa maailmassa vanhat tarinat kuolevat ja mätänevät samalla kun maailma vajoaa rappioon. 

Aikakauden loppumisen vertauskuvana Merlinin hauta toimii kiteytymänä kirjoitusajankohdan taidesuuntausten pyrkimyksestä hylätä vanha perinne ja luoda menneestä täysin riippumatonta uutta ilmaisua. Teos nostaa esiin ajatuksen, että perinne itsessään voi uudistua ja pysyä näin hedelmällisenä.

Apollinairen esikoisteos kumoaa historiallisia ja taruhahmoja koomisesti arvonalennuksen keinoin. Kirjailijan tarkoitus ei ole ivata alkuperäisiä kertomuksia vaan haastaa romanttiset käsitykset niistä ja samalla ironisoida naturalistien raadollista ihmiskuvaa. Tarut itse eivät ole Apollinairelle naurettavia, vaan taiteilijoiden tapa suhtautua niihin.

Linkkejä

Jan Blomstedt: Mätänevä velho. Helsingin sanomat 21.12.2004.

Kuva: Henri Rousseau, Muusa innoittaa runoilijaa, 1909.

työskennellyt muun muassa eläinlääkärin apulaisena, konekirjoittajana ja tarjoilijana. Nykyisin Applegate asuu jälleen eteläisessä Kaliforniassa. Applegaten perheeseen kuuluvat aviomies Michael Grant, joka on myös nuortenkirjailija, Kiinasta vuonna 2003 ottolapseksi otettu tytär Julia sekä poika Jake. Kotona on myös kaksi kissaa ja kaksi koiraa. Applegate harrastaa sellon soittoa, matkustelua, lukemista ja puutarhanhoitoa.

Applegate kertoo rakastaneensa eläimiä lapsesta saakka, ja kotona olikin kissoja, koiria ja gerbiilejä lemmikkeinä – kolmen nuoremman sisaruksen lisäksi. Ajatuksen Animorphs-sarjaan hän sai tästä elinikäisestä rakkaudestaan eläimiin. Hän luki paljon eläimiä koskevaa kirjallisuutta ja haastatteli eläintutkijoita kirjojensa taustatyötä varten. Hän arvelee älyllistä elämää olevan myös maapallon ulkopuolella.

Kirjailija toivoo, että hänen tuotantonsa auttaa ihmisiä kunnioittamaan elämää ja luontoa. ”Kirjoissani lasten tehtävä on pelastaa maailma. Niin se menee myös todellisessa elämässä”, Applegate sanoo.

Kustantaja suosittelee Animorphs-sarjaa 10–15-vuotiaille tieteisseikkailuista ja jännityksestä kiinnostuneille lukijoille.

Kirjallisuutta

Bengtsson, Niklas: Klooneja ja muukalaisia: Ulkomaisia nuorten scifi-sarjoja. BTJ, 2005.

luotsata hänen tyttärensä Harriet S. Adams (1892–1982). Sarjalla oli useita kirjoittajia.

 

kirjoitusmerkkien lukutapa on sama Hiromu-miestennimen, lukijat erehtyivät luulemaan häntä mieheksi. Arakawaa tämä ei haitannut, vaan hän otti Hiromu Arakawan taiteilijanimekseen. Arakawa esiintyy itse töissään silmälasipäisen piirroslehmän muodossa.

Fullmetal Alchemist on tieteisfantasia ja seikkailutarina, joka sijoittuu toiseen maailmaan, teollisen vallankumouksen yhteiskuntaan suurten sotien välile. Sarjan maailmassa alkemia on tärkeä tieteenala.

Linkkejä

Jari Lehtinen: Fullmetal Alchemist. Anime-lehti 2007.
Jarkko Sikiö: Fullmetal Alchemist. Kvaak.fi 25.11.2008.

Lähde: Wikipedia.

joka vaeltaa halki Euroopan ja osallistuu muun muassa Ranskan suureen vallankumoukseen.

1968 alkaneen kirjailijan uran ohella Arhippa on työskennellyt myös muun muassa kääntäjänä, kulttuurisihteerinä ja toimittajana. Arhippa asuu Naantalissa. Hänen harrastuksiaan ovat matkustaminen ja opiskelu.

Arhipan 1980-luvun tuotantoon kuuluvat lähitulevaisuuden Forssaan sijoittuvat ”ympäristödekkarit” Hietaneilikka (1984) ja Konna ja rupikonna (1985).

Kirjallisuutta

Murha pukee naista: Naisdekkareita ja dekkarinaisia. KSL-kirjat, 1997.

ura alkoi vuonna 1960. Hän sai tuotannostaan useita kirjallisuuspalkintoja.

kuvasi, millaista oli elää 1960-luvulla seitsemän vuotta nunnana katolisessa luostarissa. Armstrong ei sopeutunut itsenäistä ajattelua ja vastuutta vierovaan, rajoittuneeseen elämään.

Lähdettyään luostarista Armstrong työskenteli opettajana. Luovuttuaan virkaurastaan epileptisten kohtausten vuoksi Armstrong keskittyi kirjoittamiseen ja erilaisten ohjelmien tekemiseen.

Armstrongin laajaan tuotantoon kuuluu erityisesti uskontoa käsitteleviä teoksia, muun muassa hänen myydyin teoksensa Jumalan historia (1993). Tässä teoksessa Armstrong tutkii suurten yksijumalisten uskontojen alkujuuria ja kehitystä esittäen niistä oman näkemyksensä. Armstrong antaa historiassaan tilaa erityisesti epäilijöille ja kyseenalaistajille.

Myyttien lyhyt historia (2005) on lyhyt kirja, jossa Armstrong kertoo näkemyksensä jumaltaruista, niiden synnystä ja tehtävästä. Kirja aloittaa kansainvälisen tarujen uudelleenkirjoitusten sarjan.

Linkkejä

Karen Armstrong. Wikipedia.
Olli Alho: Myyttien lyhyt historia. Helsingin sanomat 31.12.2005.
Markku Soikkeli: Myyttien lyhyt historia. Turun sanomat 19.1.2006.

Kuva: Jerry Bauer.

-sarjasta sekä toisen maailmansodan aikaiseen Puolaan sijoittuvasta Anton Six -sarjakuvasta, jota hän teki yhteistyössä José Louis Bocquetin kanssa.

Linkkejä

Arno. Wikipedia.

Kalle Kivipää.

Nuorvala kirjoitti useita seikkailuromaaneja, salapoliisiromaaneja ja tyttökirjoja. Hän kirjoitti osan näistä teoksistaan nimimerkeillä Bob Palmer, Roy Wilton, Max Dugan ja Earl Kennington. Nuorvala oli tuotteliaimmillaan 1940-luvulla, pelkästään vuonna 1945 hän julkaisi 27 kirjaa.

Lähde: Wikipedia.

 

Clarken ohella yksi kuuluisimmista tieteiskirjailijoista 1900-luvulla. Vuonna 1986 Yhdysvaltain tieteis- ja fantasiakirjailijoiden yhdistys myönsi Asimoville tieteiskirjallisuuden suurmestaripalkinnon. Asimovin teoksia on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta.

Asimov syntyi pienessä Petrovitšin kylässä Moskovasta lounaaseen. Hänen vanhempansa olivat maallistuneita juutalaisia. Vuonna 1923 Asimovin perhe muutti Yhdysvaltoihin 1923 ja asettui asumaan New Yorkiin. Heillä oli kaupungissa sukulaisia, jotka auttoivat heidät alkuun. Vuonna 1926 perheen isä osti Brooklynista pienen tupakka- ja makeiskaupan. Nuori Asimov työskenteli kaupassa iltaisin ja tutustui siellä yhdeksänvuotiaana tieteislukemistoihin. Hän innostui ja luki alalta kaiken, minkä sai käsiinsä ja alkoi yksitoistavuotiaana itsekin kirjoitella pöytälaatikkoon. Myöhemmin hän solmi yhteyden science fictionin varhaiseen fandomiin.

Asimov valmistui Columbian yliopistosta vuonna 1939. Ensimmäiset tieteistarinansa Asimov sai julkaistua samana vuonna. Novelli ”Yö saapuu” (1941) kohotti hänet yhdeksi tuolloisten pienten science fiction -piirien tähdistä. Novelli julkaistiin ajan tunnetuimmassa tieteislukemistossa Astounding Science Fiction, jonka päätoimittaja John W. Campbell oli muutaman edellisen vuoden aikana nostanut alan kärkijulkaisuksi. Campbellin toimittajakauden varhaisvuosia on Yhdysvalloissa ollut tapana kutsua tieteiskirjallisuuden kulta-ajaksi. Robottinovelleissaan Asimov esitteli kuuluisat robottien kolme lakia. Tyylillisesti Asimov kirjoitti selkeän konstailematonta, juonikeskeistä tekstiä.

Toisen maailmansodan aikana Asimov työskenteli kemistinä laivastotelakalla. Sodan jälkeen Asimov opiskeli biokemiaa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1948. Hän sai biokemian professuurin Bostonin yliopiston lääketieteellisestä koulusta vuonna 1949.

Asimovin varhaistuotannon pääteos on alun perin lehdessä jatkokertomuksena vuosina 1942–1950 julkaistu Säätiö-sarja, joka julkaistiin kirjamuodossa kolmena osana 1951–1953. Säätiö-tarinoissa Asimov uudisti 1920-luvulta periytyvää tieteisseikkailun perustyyppiä avaruusoopperaa. Sarjan mallina oli Edward Gibbonin Rooman valtakunnan rappio ja tuho (1776–1788) kohotettuna Linnunradan mittoihin. Esimerkiksi kenraali Bel Riosen mallina Asimovilla oli keisari Justianuksen kenraali Belisarius. Taustaa tarinan historiankäsitykselle hän ammensi Arnold Toynbeen teoksessaan Historia uudessa valossa (1934–1939) esittämistä ajatuksista.

Vuosikymmenien kuluessa Säätiö-trilogia vakiinnutti asemansa yhtenä tieteiskirjallisuuden klassikoista, vaikka sitä ei voikaan pitää kirjallisesti korkeatasoisena teoksena, kuten Juhani Hinkkanen toteaa kirjassa Science fiction. ”Se on rakenteellisesti hatara, sen henkilöt yksiulotteisia ja tarjottu historiankuvakin vähintäänkin epätodennäköinen. Sen, kuten monien muidenkin varhaisten tieteisromaanien ja -novellien arvostus johtuu maineesta, jonka se sai julkaisuaikansa innokkaiden tieteiskirjallisuuden harrastajien keskuudessa. He eivät etsineet science fictionista kirjallisia arvoja, vaan uusia ideoita, irtautumista arkitodellisuudesta ja yksinkertaisesti hyvää viihdettä, ja näitä asioita Säätiö-kirjoista löytyy.”

Romaanikaksikko Teräsluolat (1953) ja Alaston aurinko (1956) kuuluu Asimovin tunnetuimpiin. Niissä Asimov onnistui yhdistämään science fictionin ja salapoliisiromaanin lajityypit. Aikamatkustustarina Ikuisuuden loppu (1955) jäi edellä mainittuja teoksia vähäisemmälle huomiolle, mutta on joidenkin mielestä Asimovin parhaimpia romaaneja.  Asimov ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1958 ja omistautui tieteen kansantajuistamiselle. Asimovin tietokirjoista on suomennettu Maailmankaikkeuden mitat (1983). Vuonna 1972 Asimov palasi tieteiskirjallisuuden pariin romaanilla Itse jumalat, jolla hän voitti sekä Hugo- että Nebula-palkinnon. Myöhempinä vuosinaan Asimov kirjoitti vanhoille teoksilleen useita jatko-osia ja pyrki yhdistämään sarjansa samaan kaikkeuteen, mutta nämä teokset eivät yltäneet hänen aikaisempien teostensa tasolle.

Asimov oli naimisissa vuosina 1942–1970 Gertrude Blugermanin kanssa. Vuonna 1973 hän avioitui Janet Jeppsonin kanssa. Asimov oli suosittu puhuja ja hän osallistui mielellään sf-coneihin. Asimov oli ateisti ja valetieteiden vastustaja. Hän osallistui uskonnottomien etujärjestön AHA:n ja CSICOP-skeptikkojärjestön toimintaan. Asimov julkaisi satoja teoksia ja on maailman parinkymmenen käännetyimmän kirjailijan joukossa. Isaac Asimovin nimeä kantaa edelleen tieteislehti Asimov's Science Fiction. Hänen mukaansa on nimetty myös asteroidi 5020 Asimov, kraatteri Marsissa sekä peruskoulu Brooklynissa.

Lähteitä

Juhani Hinkkanen: Isaac Asimov. Teoksessa Science fiction. Kirjastopalvelu, 1990.
Juhani Hinkkanen: Isaac Asimov. Teoksessa Ikuisuuden loppu. Ursa, 1987.
Antti Oikarinen: Isaac Asimov. Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

 

kuoli Jyväskylässä vuonna 1992. 

Lähde: Wikipedia.

yhteiskoulussa ja kuvittanut samalla kymmeniä oppikirjoja. Asunnan julkisia teoksia ovat Suomalaisen yhteiskoulun kineettinen kuutioveistos (1986) sekä tiedekeskus Heurekan värillinen kuutioryhmä (1989).

Edinburghissa Skotlannissa.

Atkinson alkoi kirjoittaa novelleja vuonna 1981. Hänen esikoisromaanistaan Museon kulisseissa (1995) tuli menestys ja se voitti Whitbread-palkinnon. Ranskassa se valittiin vuoden parhaaksi kirjaksi. Elämä elämältä (2013) voitti Costa-romaanipalkinnon. 

eläintieteen professori ja hyönteistutkija ja hänen äitinsä Margaret ravintotieteilijä. Atwood vietti lapsuutensa perheensä kanssa eräretkillä Pohjois-Quebeckin metsissä ja oppi tällöin jo rakastamaan luontoa ja kirjallisuutta. Vuonna 1946 perhe muutti Torontoon. Myöhemmin hän opiskeli yliopistossa englanninkielistä kirjallisuutta ja toimi yliopiston opettajana. Asuttuaan useita vuosia eri puolilla maailmaa, muun muassa Englannissa ja Australiassa, Atwood palasi Torontoon, missä hän nykyään asuu. Hän on naimisissa kirjailija Graeme Gibsonin kanssa ja heillä on yksi tytär. Atwood on kiinnostunut kirjoittamisen lisäksi muun muassa ympäristönsuojelusta ja Kanadan kulttuurista.

Orjattaresi (1985) on Atwoodin tunnetuimpia romaaneja. Kirja sijoittuu lähitulevaisuuden Pohjois-Amerikkaan, jossa fundamentalistikritityt ovat ottaneet voimakeinoin vallan. Teosta on myyty yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Atwood vieraili Suomessa vuonna 1986 Orjattaresi-käännöksen takia ja 1994 kertomassa romaanistaan Ryövärimorsian. Lahden kirjailijakokoukseen hän osallistui 1981.

Margaret Atwood on saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Hän oli ehdolla Booker-palkintoon teoksillaan Kissansilmä (1989) ja Nimeltään Grace (1996) ja sai Bookerin romaanista Sokea surmaaja (2000), jonka Time-lehti puolestaan valitsi vuoden 2000 romaaniksi.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 2. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ, 2004.

Tapiolaan, missä työskentelee edelleen suunnittelijana. Auer asuu vaimonsa ja tyttärensä kanssa Espoossa.

Auer on aina harrastanut piirtämistä, lukemista ja maalaamista. Kirjallisuudessa Ilkka Auerin suosikkeja ovat esimerkiksi J. R. R. Tolkien, Bernard Cornwell ja Robert Holdstock sekä kaikki muinaisskandinaavisuuteen liittyvä kirjallisuus. 80-luvun alussa hän innostui roolipeleistä ja oli jonkin aikaa mukana Seikkailija-lehden tekemisessä. Roolipelivuosinaan hän yleensä suunnitteli pelit alusta loppuun asti itse ja sijoitti seikkailut maailmaan, jonka oli itse luonut. Pelin maailmat laajenivat vuosien saatossa, ja niistä hän sai kipinän kirjoittamiselle roolipelaamisen loputtua. Auer kirjoitti novelleja jotka sijoittuivat omaan maailmaansa ja keskittyi lopulta yhden suuremman tarinan kirjoittamiseen, mikä lopulta kannattikin.

Ilkka Auerin esikoisromaani Sysilouhien sukua (2004) on skandinaavisesta mytologiasta kumpuavaa fantasiaa. ”Muutama vuosi sitten kirjoitin ystäväni tyttärelle lahjaksi tarinan tytöstä ja jääkarhusta. Kun kuulin, kuinka paljon hän piti tarinasta, päätin tehdä siihen jatkoa. Näin syntyi Sysilouhien sukua, tarina jossa skandinaavisuutta, mahtavia lohikäärmeitä, ritarillisuutta, väkeviä sotureita ja – ennen kaikkea – vahvoja naishahmoja”, kertoo Auer.

Lumen ja jään maa -sarjassa seurataan Nonnan, sarjan alussa 12-vuotiaan tytön, ja hänen suojelijanaan ja lemmikkinäänkin toimivan jääkarhunsa Fenriksen seikkailuja jäisessä ja kylmässä Noridiumin valtakunnassa. Sysilouhien sukua sai Suomen Tolkien-seuran Kuvastaja-palkinnon parhaana suomalaisena fantasiakirjana vuonna 2004.

Kirjallisuutta

Vesa Sisättö: Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 5. BTJ, 2008.

Linkkejä

Ella Peltonen: Ilkka Auer – Pohjoisen fantasiasaagan luoja. Risingshadow.net 7.4.2008.

tieteiden kandidaatiksi. Aumasto tunnetaan naisen elämäntuntoja käsittelevistä romaaneistaan ja novelleistaan.

”Asun Helsingissä vanhalla omakotialueella ja toimin kirjoittamisen ohella osa-aikaisena nuorisotyöntekijänä. Elämäni aikana olen tehnyt monenlaisia muitakin hommia mm. suklaatehtaan työntekijänä, puutarhaneuvojana ja opettajana Kriittisessä korkeakoulussa. Minulla on kaksi lasta, tyttö ja poika, syntyneet -90 ja -97.”

”Mutta teen minä muutakin kuin kirjoitan. Harrastan helppoja ja halpoja asioita kuten hyötyliikuntaa, kirpputoreja ja nettialennusmyyntejä (ei aina halpaa, jos shoppailuhimo on pahimmillaan!), kirjastoja ja pöyräretkiä lasteni kanssa Helsingin rannoille ja siirtolapuutarhoihin. Haaveilen autottomasta keskustasta ja pienestä mökistä metroradan varrella. Ja riittävästä lumesta (ilmastonmuutoksesta huolimatta), että pääsisin hiihtämään aidoilla 60-luvun puusuksillani!”

kuvauksina.

Lapsena ja nuorena Austen luki muun muassa Samuel Richardsonin ja Henry Fieldingin romaaneja. Austen lopetti koulunkäynnin 11-vuotiaana, koska naisten koulutus valmisti vain seuraelämää varten. Vaikka Austen kirjoitti monia avioliittoromaaneja, hän itse ei koskaan mennyt naimisiin. Austen kuoli sairauteen 41-vuotiaana. Ainoat varmasti Jane Austenia esittävät kuvat ovat Cassandra-siskon tekemät kaksi värillistä luonnosta.

Ensimmäinen Austenin julkaisukuntoon saattama romaani oli Neito vanhassa linnassa, mutta se julkaistiin vasta myöhemmin. Austenin esikoisromaani Järki ja tunteet ilmestyi 1811. Tunnetuin Austenin teoksista on Ylpeys ja ennakkoluulo vuodelta 1813, jota on myyty ainakin 20 miljoonaa kappaletta. Austenin tuotanto luetaan maailmankirjallisuuden klassikoihin. Austenin romaanien pohjalta on tehty myös useita suosittuja televisiosarjoja ja elokuvia.

Lähde: Wikipedia.

ja muutti valmistuttuaan Ranskaan neljäksi vuodeksi. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän teki mitä moninaisimpia töitä muun muassa öljytankkerilla, puhelinkeskuksessa ja Ranskan maaseudulla. Vuodesta 1974 hän on kirjoittanut romaaneja, tutkimuksia, muistelmia, esseitä, runoja ja elokuvakäsikirjoituksia. Lisäksi hän on tehnyt käännöksiä ranskasta englantiin sekä vieraillut Suomessakin lausumassa runojaan. Nykyisin hän asuu Brooklynissä New Yorkissa yhdessä norjalaissyntyisen vaimonsa Siri Hustvedtin kanssa, joka on myös kirjailija.

Paul Auster sai Espanjassa arvostetun kirjallisuuden Asturias-taidepalkinnon 2006. Palkintoperusteissa todettiin, että Auster on uudistanut kaunokirjallisuutta yhdistämällä pohjoisamerikkalaisen ja eurooppalaisen perinteen parhaat piirteet. Asturias-raadin mukaan Auster on myös tuonut kirjallisuudelle nuoria lukijoita.

elokuvakäsikirjoituksiksi ja tunnusti samalla, että kaikkein eniten hän halusi kirjoittaa nuorten fantasiakirjoja. Studio kehotti tekemään juuri niin, ja vuoden kuluttua Punainen kuningatar (2015) oli valmis.

Aveyardin kirjoja on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta.

noita (1997) oli arvostelu- ja myyntimenestys. Se sai Ruotsin suurimman kirjallisuuspalkinnon August-palkinnon sekä Expressen-lehden taskukirjapalkinnon ja oli Euroopan unionin Aristeion-palkinnon ehdokkaana.

kustannusyhtiössä, kunnes ryhtyi kirjailijaksi. Aylettin omien sanojen mukaan hän alkoi kirjoittaa sellaisia kirjoja, joita itse halusi lukea, mutta joita ei tästä todellisuudesta löytynyt. Aylettille on tyypillistä pisteliäs huumori ja sarjakuvamainen tyyli. Suurimmat vaikutteensa hän on saanut Voltairen tapaisilta satiirikoilta. Aylettin ihailijoihin kuuluvat muiden muassa Michael Moorcock ja Jeff VanderMeer. Atomi (2000) oli Suomessa Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaana.

Aylettin tyyliin kuuluu tiivis sanankäyttö. ”Olen sitä mieltä, että jos tiedetään mitä halutaan sanoa, se tulee sanoa ja siinä kaikki. Älä haaskaa aikaa ja paperia. On henkilökohtainen loukkaus tuhlata jonkun aikaa.” Hän sanoo haluavansa saada suurimman mahdollisen määrän informaatiota pienimpään mahdolliseen tilaan. ”Hyvä keino päästä tässä alkuun on lähteä siitä, mihin muut ovat lopettaneet. Eivät ihmiset tarvitse kirjoittajaa toistamaan sitä, minkä he ovat jo lukeneet ja muut ovat tehneet.”

Aylettin tunnetuin luomus on Beerlight, jota on luonnehdittu Raymond Chandlerin ja William Gibsonin noir-kyberpunk-henkiseksi kaupungiksi, mutta Thomas Pynchonin tai Kurt Vonnegutin kirjoittamana. Aylett itse toteaakin jäljittelyn ja kertauksen välttämisen jujun olevan siinä, että on oltava tietoinen siitä, mitä on jo tehty. Sitten on kirjoitettava jotain omaa, vaikka siinä hyödyntäisikin tiettyjä lajityypin peruskalusteita. Aylett on todennut, että monet science fictionin harrastajat eivät lue muuta kirjallisuutta kuin scifiä, vaikka juuri heidän luulisi olevan avoimia uusille ajatuksille. ”Luulen, että minun kirjani vetoavat ihmisiin, jotka haluavat jotain erilaista, jotain, jota eivät ole ennen kohdanneet”, Aylett sanoi Tähtivaeltaja-lehden haastattelussa 2004.

Aylett harrastaa nukkumista. ”Se on terveellistä, ja siihen liittyy yleensä paljon vähemmän sähläystä kuin hereillä oloon.”

Lähde: Hannu Blommila. Steve Aylett: kumma heppu ja lopunajan voideltu. Tähtivaeltaja 2/2004.