oli Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2003 kirjallaan Madonluvut. Vapaaksi kirjailijaksi hän jättäytyi vuonna 2004. Vuonna 2005 Laajarinne voitti yhdessä Martti Ruokosen kanssa Pohjoismaisen kuvakirjakilpailun. Vuonna 2007 hänelle myönnettiin Suomen tietokirjailijat ry:n Tietopöllö-kunniakirja. Laajarinne asuu Espoossa ja harrastaa kiipeilyä. 

Kirjallisuutta

Vesa Sisättö: Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 5. BTJ, 2008.

Myöhemmin hän soitti kitaraa Iggy Popin yhtyeessä. Lachman on kirjoittanut kirjoja salaoppien historiasta. Näistä on suomennettu Tajunnan alkemistit (2002).

Linkkejä

Gary Valentine Lachman. Wikipedia.

Kuva: Wikimedia Commons.

täyspäiväiseksi kirjailijaksi.

Lagercrantzilta tilattiin kirjoittamaan jatko-osia Stieg Larssonin Millennium-romaanisarjaan.

yliopistossa ja julkaissut esseitä ja tietokirjallisuutta. Nykyisin hän asuu Lempäälässä.

 

kustannuspäällikkönä. Esikoiskirja ilmestyi 1998, minkä jälkeen hän on kirjoittanut 18 kirjaa. Lähteenmäki asuu perheineen Jyväskylässä.

Linkkejä

Laura Lähteenmäki. Wikipedia.
Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli.
Oona Juutinen: Niskaan putoava taivas. Fifi 13.4.2012.
Maria Loikkanen: Niskaan putoava taivas. Keskisuomalainen 20.4.2012.
Vesa Sisättö: Niskaan putoava taivas. Helsingin sanomat 11.6.2012.
Kaisa Neimala: Niskaan putoava taivas. Parnasso 3/2012.

Kuva: WSOY.

Buddha ilmestyi samana vuonna. Laine ehti julkaista yhteensä kaksikymmentä runokokoelmaa ja seitsemän romaania, niiden lisäksi novelleja, mietekirjallisuutta ja sitaattikokoelmia. Hän kirjoitti myös näytelmiä, kuunnelmia ja laulunsanoituksia sekä suomensi muun muassa Mark Twainia, Bram Stokeria, Richard Brautigania ja amerikkalaista runoutta.

Laine toimi Parnasson toimitussihteerinä 1969–1986 ja päätoimittajana 1987–2002. Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana Laine toimi vuosina 1987–2002. Jarkko Laine on saanut kirjallisuuden valtionpalkinnon vuosina 1972, 1974, 1977 ja 1985 niin näytelmäkirjallisista, kääntäjän kuin runoilijan ansioistaan.

kurssien johtajana, aliupseerikurssien linjanjohtajana, kansainvälisten yhteistyöhankkeiden johtajana ja monenlaisissa kouluttaja- ja esikuntatehtävissä.

”Kirjoittajana pyrin aina tuottamaan monitasoista tekstiä. Henkilökohtainen näkökulma on tärkeä, ja siksi kirjoitan mielelläni asioista, jotka olen joko itse kokenut tai ainakin ollut paikalla todistamassa tapahtumia. Koska globaalit kysymykset kiinnostavat erityisesti, pyrin myös aina sitomaan tarinoideni tapahtumat laajempiin yhteyksiin niin, että lukija voisi ns. yhdistää pisteet samoin kuin olen itse tehnyt.”

 

Turbator-kustantamo julkaisi Laineen tieteisnovellikokoelman Taivaan kaikki värit vuonna 2008 ja kauhunovellikokoelman Surunkorento vuonna 2009. Kauhu- ja jännitysromaani Haudattu sydän ilmestyi 2010. Hän on mukana myös Turbatorin Tuhansien zombien maa -novelliantologiassa.

Lähde: Wikipedia.

ja kirjoittanut aiheesta kirjan Kuoleman kellarit (1983).

kirjailijana. Lampela asuu miehensä ja lastensa kanssa Espoossa omenapuiden keskellä. Hänet tunnetaan ennen muuta Prinsessa Pikkiriikki -kirjoistaan. Lampela on ollut teoksillaan kolmesti Arvid Lydecken -ehdokkaana ja hän sai Kaarina Helakisa -palkinnon vuonna 2019. Hänen teoksistaan on tehty myös teatterisovituksia. Lampelan kirjoja on käännetty tanskaksi, venäjäksi, norjaksi ja viroksi.

suomen ja ruotsin kieltä Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian kandidaatiksi 1889. Lampén toimi valmistumisensa jälkeen suomen ja ruotsin kielen lehtorina Helsingin suomalaisessa lyseossa 1891–1934. Opettajantyönsä ohella Lampén oli toimittajana Matkailulehti-lehdessä 1912–21 ja Savon seuran äänenkannattajassa Savotar-lehdessä 1923–1926.

Lampén oli myös vapaa-ajattelija: hän kuului Vapaa-ajattelijain liittoon ja oli mukana perustamassa ympäri Suomea siviilirekisteriin kuuluvien yhdistyksiä uskonnonvapauslain tultua voimaan 1922.

Lähde: Wikipedia.

karatea ja kirjoitti elokuvakäsikirjoituksia. Eräänä päivänä hänen päähänsä pompahti nimi Keplo Leutokalma, ja hän tiesi heti kenelle nimi kuului: kohteliaalle mutta teräväsanaiselle luunrankoetsivälle. Suuri kustantamo innostui käsikirjoituksesta, ja trilogian käännösoikeudet myytiin lukuisiin maihin.

Derek Landy on rakastanut kirjoittamista ja tarinoiden keksimistä pienestä pitäen, opiskellut piirroselokuvien tekemistä ja kirjoittanut kauhuelokuvien käsikirjoituksia. Tarinoiden kertominen ja keskusteleminen on aina ollut arvostettua Landyn suvussa, Derekin isosisä oli harrastelijakirjailija ja äiti englannin kielen professori Dublinin yliopistossa.

Derek Landyn lempielokuvia ovat muun muassa Coenin veljesten elokuvat. Landy itse on kärsinyt änkytyksestä neljävuotiaasta saakka, ja sanoo senkin takia erityisesti arvostavansa ja nauttivansa elokuvista joissa on naseva ja hyvä vuoropuhelu.

maanviljelijänä. Lansdale on opiskellut muun muassa Tyler Junior Collegessa, Teksasin yliopistossa Austinissa ja Stephen F. Austin State Universityssa. Vuodesta 1981 hän on ollut päätoiminen kirjailija. Lansdalella on puolisonsa Karenin kanssa kaksi lasta. Poika Keith on toimittaja ja tytär Kasey muusikko. Joe Lansdale asuu Nacogdochesissa Teksasissa.

Lansdale on kirjoittanut lännentarinoita, kauhu- ja fantasiakirjoja, tieteiskirjallisuutta, rikos- ja jännityskirjoja, sarjakuvia, nuortenkirjoja ja televisiokäsikirjoituksia Batman-animaatiosarjoihin. Hän on saanut teoksistaan lukuisia palkintoja. Kirjailijana Lansdalen esikuvia ovat olleet muun muassa Richard Matheson, Dean R. Koontz, Evan Hunter (Ed McBain) ja Flannery O'Connor.

Suosituimpia Lansdalen teoksia on rikosromaanisarja, jonka päähenkilöinä ovat kaverukset valkoihoinen Hap Collins ja mustaihoinen Leonard Pine.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Toimittaneet Jukka Halme ja Juri Nummelin. BTJ Kirjastopalvelu, 2005.

kappaletta ja Suomessakin yli 120 000 kappaletta. Kirjoja on käännetty lähes 30 kielelle.

kirjat julkaistiin Eija Laitisen nimellä, vuodesta 2007 nimellä Eija Lappalainen. Eija Lappalainen on valmistunut medianomiksi ja työskentelee Helsingissä graafisena suunnittelijana.

Helsingissä. He ovat tehneet yhdessä Kamala luonto -sarjakuvaa vuodesta 2016 alkaen. Tämän lisäksi he tekevät mainoskuvituksia ja -sarjakuvia. Ideat hiotaan valmiiksi tiimityönä ja Vehniäinen hoitaa piirrospuolen.

Vehniäisen ja Lappalaisen innostus sarjakuviin alkoi jo lapsuudessa. Kumpikin on piirtänyt pienestä asti ja kummankin käsissä ovat kuluneet samat sarjakuva-albumit ja -lehdet. Ykkössuosikikseen pari nimeää yksimielisesti Asterixin. Heti perässä tulevat Lassi ja Leevi, Tintti, Lucky Luke ja tietenkin Aku Ankat.

vuonna 1991. Larmola on myös kääntänyt sarjakuvia, kuten Aku Ankkoja sekä Charlie Christensenin Aarne Ankkaa.

Poliittiselta katsannoltaan Kivi on vapauden, vastuun ja tasa-arvon kannattaja, joka vieroksuu poliittisia leirejä ja ihmisten niputtamista ryhmiin ja ihmettelee kieltoja ja käskyjä.

”[Suomessa] tehdään valtavan isoa numeroa aivan turhista asioista, ja todella vakavat ongelmat lakaistaan maton alle. Tällä hetkellä pientä ihmistä kiusataan kaikessa samalla kun Suomi on muuttunut jonkinlaiseksi sijoituskohteeksi joka jakaa voitot mutta takaa tappiot. Politiikassa pönäkän keskustaporvariston vaihtoehdoksi tarjotaan lähinnä rasisteja ja äärioikeistolaisia jotka kutsuvat itseään isänmaallisiksi ja patriooteiksi. Ahdasmielisyydellä, itsekkyydellä, pelolla ja tyhmyydellä on niin monta nimeä.”

Kuva: Like.

Larsio muutti Helsingistä takaisin lapsuutensa maisemiin Tampereelle. Eläkkeellä hän toteutti unelmansa kirjoittaa dekkari. Harkittu teko kuvaa Suomeen kohdistuvaa ydinaseuhkaa.

Lähde: Helsingin sanomien muistokirjoitus.

lähisaaria saa panna asvaltiksi. Sen jälkeen hän on kirjoittanut kunnioitettavan määrän novelleja ja voittanut muun muassa Pirkanmaan kirjoituskilpailun esikoiskokoelmansa Erämaan kautta tullut yksinäinen susi (2007) niminovellilla.

Laulajaisen arkistoon on kertynyt myös diplomi aikidotaidoista, todistus alttiudesta oppia, kysyä ja epäillä sekä paperit ympäristönsuojelun ja tietojenkäsittelytieteen perusopinnoista. Varsinaiselta ammatiltaan hän on puutarhateknikko.

Kolmea muuta kotikaupunkia kokeiltuaan Laulajainen asuu nykyään Turussa. Hän kirjoittaa, koska pitää siitä.

Linkkejä

Juhani Laulajaisen haastattelu Ylen Aamun kirjassa.
Helena Miettinen: Teemme temppumme, kumarramme ja poistumme. Savon sanomat 24.6.2011.
Jukka Koskelainen: Teemme temppumme, kumarramme ja poistumme. Helsingin sanomat 22.7.2011.
Sami Liuhto: Teemme temppumme, kumarramme ja poistumme. Agricola 24.8.2011.

Kuva: Tommi Tukiainen.

Kultamarja ja metsän salaisuudet (1998) sekä Pro Finlandia -mitalin (2001) koko tuotannostaan lasten- ja nuortenkirjailijana.

Laulajaisen keskeisiä teemoja ovat lapsen ja yleensä ihmisen kehitys ja kasvu, oman itsensä ymmärtäminen ja hyväksyminen, suvaitsevuus sekä tasapainoinen suhde ihmisen ja luonnon välillä. Tuotannossaan Laulajainen käytti usein virikkeenä suomalaista ja suomalais-ugrilaista kansantarustoa. 

Leena Laulajainen oli koulutukseltaan äidinkielen opettaja. Ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään vuonna 1981 hän toimi muun muassa Uudenmaan läänin äidinkielen lääninkouluttajana sekä opetushallinnon palveluksessa opettajankoulutuksen ja opetussuunnitelmien kehittämistyössä. Kirjailijantyönsä ohella Laulajainen opetti luovaa kirjoittamista ja kirjallista viestintää muun muassa Taideteollisessa Korkeakoulussa.

Laulajaisen tuotantoa on yksittäiset sadut ja runot mukaan lukien käännetty yhdelletoista kielelle.

Kirjallisuutta

Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toimittaneet Vesa Sisättö ja Toni Jerrman. BTJ Kirjastopalvelu, 2006.
Leena Laulajainen: Sanan taika: Esseitä ja artikkeleita. Books on Demand, 2009.

Kuva: Atelier Nyblin.

Laurosella ovat spefin ohella pingviinit, roolipelit ja vegaaninen ruoanlaitto.

Kanerva: Carmilla ja muita kertomuksia. Turun sanomat 12.3.2012.
Juri Nummelin: Carmilla ja muita kertomuksia. Helsingin sanomat 26.4.2012.
Jussi Moilanen: Carmilla ja muita kertomuksia. Kaltio 6/2012.

 

Pimeyden vasen käsi (1969). Le Guinin kirjoja on käännetty 40 kielelle. Hän on saanut urallaan viisi Hugo-palkintoa, kuusi Nebula-palkintoa ja ennätykselliset 19 Locus-palkintoa. Le Guin sai World Fantasy -elämäntyöpalkinnon 1995 ja Kongressin kirjaston palkinnon työstä yhdysvaltalaisen kulttuurin hyväksi 2000. Amerikan tieteis- ja fantasiakirjailijoiden yhdistys myönsi hänelle suurmestarin arvonimen vuonna 2003.

Ursula Kroeber syntyi Kalifornian Berkeleyssä. Hänen isänsä Alfred Kroeber oli antropologi ja äitinsä Theodore Kroeber kirjailija. Tämä tausta, etenkin antropologia, on vaikuttanut Le Guinin kirjalliseen tuotantoon. Ursulan lapsuudessa isä kertoi lapsille iltaisin Amerikan alkuperäisten asukkaiden ja muiden eri yhteisöjen tarinoita. Perheen talo oli täynnä kirjoja: antropologisia tutkimuksia, teoksia jotka esittelivät uusia maailmoja ja kertomuksia. Ursulan mielilukemistoa olivat kreikkalaiset jumaltarut ja pohjoismaiset saagat. Perheen kesäkodissa Kishamishissa pohjois-Kaliforniassa vietettiin hauskaa elämää: retkiä, uintia, unia tähtitaivaan alla.

Ursulalla oli kolme vanhempaa veljeä, jotka lähtivät kaikki toiseen maailmansotaan Ursulan ollessa teini-ikäinen. Yksinäiset kesät vain vanhempien seurassa perheen loma-asunnossa Napa Valleyssa olivat tärkeitä vuosia Ursulan kirjailijauran kehittymisessä. Hän muistaa olleensa toivottoman ujo nuori, jolle koulunkäynnin yhteisölliset kuviot olivat yhtä tuskaa. Ursula kirjoitti ensimmäisen tarinansa yhdeksänvuotiaana. 

Ursula valmistui Berkeleyn lukiosta 1947. Hän muutti opiskelemaan kirjallisuutta ja kieliä Radcliffe Collegeen Massachusettsiin. Hän valmistui sieltä 1951 ja siirtyi maisterintutkintoa varten Columbian yliopistoon New Yorkiin, josta suoritti vuotta myöhemmin loppututkinnon aiheenaan keskiajan ja renessanssin romaanisten kielten kirjallisuus. Hän eteni opinnoissaan aina väitöskirjan valmisteluun saakka. Matkustaessaan Queen Mary -laivalla Ranskaan suorittamaan jatko-opintoja vuonna 1953 hän tapasi tulevan miehensä, historioitsija Charles A. Le Guinin. He menivät naimisiin Ranskassa muutamaa kuukautta myöhemmin. Ursula Le Guin opetti jonkin aikaa yliopistossa ranskan kieltä sekä Georgiassa ja Idahossa kirjallisuutta.

Le Guinit muuttivat vuonna 1958 Oregonin Portlandiin, missä Charles Le Guin alkoi opettaa historiaa. Talo, jonka lähellä on suuri metsä ja josta on näkymä St. Helens -vuorille, oli Le Guinien kotina siitä lähtien. Pariskunta kasvatti kolme lasta. Le Guin opetti luovaa kirjoittamista useiden yliopistojen kirjoitustyöpajoissa 1970-luvulta 2000-luvulle.

Le Guinin ensimmäinen novelli ilmestyi 1962. Ensimmäisissä romaaneissaan Le Guin hahmotteli aiheitaan, joihin kuuluu usein päähenkilön irtautuminen tutusta taustastaan ja tämän selviytyminen vieraassa ympäristössä. Le Guinin Hain-romaaneja yhdistää löyhästi yhteinen avaruushistoria. Sen mukaan ihmiskunta ja muiden maailmojen humanoidit ovat peräisin Hain-nimisestä maailmasta, josta käsin muut maailmat on asutettu miljoona vuotta sitten. Asutuksen yhteydessä myös ihmisiä on muokattu perintötekijöiltään.

Romaani Pimeyden vasen käsi ilmestyi 1969. Teos sai Hugo- ja Nebula-palkinnot ja nosti Le Guinin kuuluisuuteen. Talvi-planeetalle sijoittuvaa romaania varten kirjailija luki kertomuksia naparetkeilijöistä ja talvesta Suomessa. Yhdysvaltalainen kirjallisuudentutkija Harold Bloom valitsi Le Guinin romaanin kirjansa The Western Canon luetteloon länsimaisen kirjallisuuden keskeisimpiin kuuluvista teoksista. 

Maameri-trilogiaan vaikuttivat erilaiset tarustot ja norjalaiset saagat. Sarjasta tuli eräs vaikutusvaltaisimmista fantasiateoksista. Maameren velho (1968) sai Boston Globe-Horn Book Awardin, Atuanin holvihaudat (1971) Newbery-hopeamitalin ja Kaukaisin ranta (1972) National Book Awardin. Sarjaa on painettu yli kolme miljoonaa kappaletta.

Hugo-palkittu novelli ”Jotka Omelasista poistuivat” (1973) tiivistää Le Guinin yhteiskunnalliset pohdinnat. Novelli kertoo, kuinka yhden yksilön kärsimyksen hinnalla ostetaan koko muun yhteiskunnan onnellisuus, ja kunkin kansalaisen tulee itse ratkaista, osallistuuko hän tämän hyvinvoinnin jakamiseen vai ei. Kirjailija kuvaa tilanteen, joka on kaikkien ihmisten jokapäiväinen ongelma. Jyrki Iivosen mukaan Osattomien planeetassa (1974) Le Guin kuvaa, kuinka parempaan yhteiskuntaan tähtäävä utopia muuttuu käytännön toteutuksessaan uskonjärjestelmäksi, joka muuttaa alkuperäisen ihanteen vastakohdakseen.

Le Guinin tuotannolle antaa leimansa taolainen käsitys, miten toistensa vastakohdilta ja vastustajilta näyttävät tekijät ovatkin toinen toisilleen välttämättömiä, tasapainoa ylläpitäviä tekijöitä. Vastakohtien ykseys näkyy muun muassa Pimeyden vasen käsi -romaanin sukupuoliaiheessa.

Le Guin kannatti perinteistä anarkismia, jota ovat edustaneet niin 1800-luvun ajattelijat Mihail Bakunin ja Pjotr Kropotkin kuin taolainen ajattelu. Le Guinin mukaan anarkismin vastakohta on autoritaarinen valtio ja sen pääaihe keskinäinen yhteistyö. Le Guin esittää teoksissaan ihanteeksi elämän yhteisön jäsenenä tasapainoisessa suhteessa ympäristöönsä. Nämä aiheet ovat Le Guinilla saaneet vaikutteita Amerikan alkuperäiskansojen elämästä. Teoksissaan Le Guin korostaa yhteisöjen ja yksilöiden itsemääräämisoikeutta, vastustaa virkavaltaisuutta ja korostaa kansanvaltaa arvona.

Ursula Le Guin kertoi lukevansa kirjoja usein moneen kertaan, mutta Jane Austenin, Charles Dickensin, Leo Tolstoin, Virginia Woolfin ja J. R. R. Tolkienin kohdalla hän sekosi laskuissa. Jos kirjat ovat hyviä, ne tulevat paremmiksi joka lukukerralla.

Suomennetut teokset

Rocannonin maailma (1966)
Maanpakolaisten planeetta (1966)
Harhakaupunki (1967)
Pimeyden vasen käsi (1969)
Taivaan työkalu (1971)
Maailma, vihreä metsä (1972)
Osattomien planeetta (1974)
Pimeälipas ja muita kertomuksia (1975)
Haikaran silmä (1978)
Malafrena (1979)
Ikuisen hämärän maa (1980)
Sisämeren kalastaja (1994)
Kahdesti haarautuva puu (2000)
Lavinia (2008)

Maameri-sarja:

Maameren velho (1968)
Atuanin holvihaudat (1972)
Kaukaisin ranta (1974)
Tehanu (1991)
Kertomuksia Maamereltä (2001)
Toinen tuuli (2001)

Läntisen rannan aikakirjat:

Näkemisen lahja (2004)
Sanan mahti (2006)
Muistamisen taito (2007)

Lähteitä

Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004. Jyrki Iivonen: Retkiä Ursula K. Le Guinin maailmaan. Portti 1/2009.

parhaan taiteilijan palkinnon.

Erityisen tunnettu Lee on J. R. R. Tolkienin fantasiamaailmaan liittyvistä töistään. Huomattavin Leen Suomessa ilmestyneistä töistä on kuvitus Tolkienin kuoleman jälkeen julkaistuun teokseen Húrinin lasten tarina (2007).

Alan Lee oli John Howen ohella keskeisin lavastussuunnittelija Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -elokuvakolmikossa. Vuonna 2004 he voittivat työstään sarjan kolmannessa osassa, Kuninkaan paluussa, parhaan lavastuksen Oscar-palkinnon.

Kuva: Alan Lee Kuninkaan paluun ensi-illassa 2003. Lähde: Wikimedia Commons.

erikoispalkinnolla vuonna 1990. Lee on piirtänyt muun muassa sarjakuvia Ryhmä-X, Punisher, Batman ja Teräsmies.

Linkkejä

Jim Lee. Wikipedia.

Tekstilähde: Wikipedia. Kuva: Wikimedia Commons.

toimistossa, kirjastossa, kaupassa ja tarjoilijana. Hän kävi vuoden verran taidekoulua, mutta totesi että sanallinen ilmaisu sopii hänelle paremmin kuin kuvallinen. Kirjoittamisen Lee oli aloittanut jo yhdeksänvuotiaana.

Työskennellessään kirjastoapulaisena Lee kirjoitti lastenkirjoja. Hän sai aikuisille suunnatusta fantasiakirjastaan useita kielteisiä vastauksia brittiläisiltä kustantamoilta. Hän otti yhteyttä yhdysvaltalaiseen DAW-kustantamoon, jonka oli perustanut tunnettu scifisti Donald A. Wolheim. Tämä suostui julkaisemaan romaanin Synnyinhauta vuonna 1975. Myöhemmin Lee siirtyi täysipäiväiseksi kirjailijaksi.

Tanith Lee tapasi vuonna 1987 Lee John Kaiinen, brittiläisen kirjailijan ja muusikon. He menivät naimisiin 1992 ja asuivat Etelä-Englannissa.

Lee sai World Horror Conventionin suurmestaripalkinnon vuonna 2009 ja World Fantasy -palkinnon elämäntyöstään vuonna 2013.

käyttöliittymien suunnitteluyksikön johtaja. Lehikoisen tutkimusaiheina ovat olleet muun muassa lisätty todellisuus, puettavat tietokoneet ja metatieto. Lisäksi Lehikoinen on kiinnostunut ihmisen ja tietokoneen välisestä vuorovaikutuksesta. Vapaa-aika kuluu kalastuksen, luonnossa liikkumisen, kotiteatterin sekä lukemisen ja kirjoittamisen parissa.

Linkkejä

Markku Soikkeli: Lamelliteoria.

Lehtimäki valittiin eduskuntaan kaksi kertaa vuosiksi 1911–1917.

Lehtimäki oli ensimmäisiä työläiskirjailijoita. Hänen pääteoksensa on rauhanaatetta ajava utopiaromaani Ylös helvetistä (1917), joka kertoo tulevasta maailmansodasta ja maailmanvallankumouksesta.

Kirjailija Kaarlo Isotalo on kirjoittanut Lehtimäestä elämäkerran Konrad Lehtimäki – Hehkurinta (1986).

päätoimittajana hän nykyisin on. Lehtinen on kirjoittanut vuonna 2007 Janne Kempin ja Outi Vanamon kanssa Mangan mestarit -hakuteoksen, joka on ensimmäinen suomalainen ensisijaisesti japanilaista sarjakuvaa käsittelevä tietokirja.

Linkkejä

Jukka Laine: Mangan mestarit. Kvaak.fi 25.9.2007.
Reima Mäkinen: Mangan mestarit. Anime-lehti 2007.
Janne Suominen: Mangan mestarit. Lumo 4.10.2007.
Animen aika. Futoi yatsu 30.10.2011.
S. Santikko: Animen aika. Kvaak.fi 6.11.2011.

ensimmäinen romaani Timbuktun hetket ilmestyi 1997. Eomaani sai kunniamaininnan Helsingin eanomien esikoisromaanien kilpailussa 1997. Toinen romaani Yli uusien rantojen ilmestyi 2000.

Kolmannen romaaninsa Lueminut (2006) Lehtonen julkaisi internetissä. Romaani on Suomen ensimmäinen kaunokirjallinen Creative Commons -teos. Lueminut maailmaa, jossa ihmiset ja ajatukset muodostavat avoimen verkoston. Hakkerit, anarkistit ja muut vaihtoehtoliikkeet haastavat Euroopan unionin. Teos liittyy utopiakirjallisuuden perinteeseen.

Lehtosen mukaan Lueminut on paitsi kaunokirjallinen teos myös poliittinen kannanotto avoimen yhteiskunnan puolesta. Kirjan innoittajina ovat toimineet internetin ja vapaan lähdekoodin ohjelmistojen kehittäjien muodostamien yhteisöjen verkostot.

Kirjallisiksi esikuvikseen Lehtonen on maininnut erityisesti brittiläisen kirjallisuuden perinteen: H. G. Wellsin, George Orwellin, J. G. Ballardin, Iain Banksin ja Ian McDonaldin, sekä kotimaisista kirjailijoista Tove Janssonin.

”Näen itse scifin myyttisenä kirjallisuutena, joka ennen kaikkea käsittelee nykyihmisen tulevaisuuteen liittyviä pelkoja ja toiveita. Sellaisena scifillä on paljon tarjottavaa nykyihmisille. Scifin avulla voidaan myös käsitellä monia vaikeita ja ajakohtaisia aiheita erilaisista näkökulmista. Haluan myös kirjoittaa historiasta, johon nykyisyytemme ja tulevaisuutemme perustuu.”

Kirjallisuutta

Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toimittaneet Vesa Sisättö ja Toni Jerrman. BTJ Kirjastopalvelu, 2006.

Linkkejä

Pasi Karppanen: Politiikkaa, yhteiskunnallisia murroksia ja scifin uusia tuulia – Haastattelussa Kimmo Lehtonen. Kosmoskynä 4/2000.
Kimmo Lehtonen: Lueminut. Babek Nabel 2006. (PDF)
Tero Liukkonen: Yli uusien rantojen. Helsingin sanomat 28.6.2000.
M.G. Soikkeli: Yli uusien rantojen. Aikakone 14.8.2000.
Toni Jerrman: Yli uusien rantojen. Tähtivaeltaja 2/2000.
Eeva-Liisa Tenhunen: Kutzpah. Tähtivaeltaja 4/2000.

Kuva: Loki-kirjat.

teatteriseurueessa. Shakespeare olikin hänen varhaisimpia kirjallisia vaikutteitaan. Toinen vaikuttaja oli H. P. Lovecraft, jonka kanssa Leiber oli kirjeenvaihdossa tämän viimeisinä elinvuosina. Leiberin ensimmäiset julkaistut novellit olivat fantasia- ja kauhukertomuksia vuosina 1939–43.

Leiberin teoksista kuuluisin on Lankhmar-sarja, joka koostuu kahden erilaisen ystävän yhteisistä seikkailuista. Fafhrd on kookas pohjoisen barbaarisoturi, Harmaa Hiirestäjä on pieni ja ketterä varas sekä entinen velhon oppipoika. Yhdessä he muodostavat toisiaan täydentävän taisteluparin, joiden teot Lankhmarin kaupungin hämärillä kujilla nostavat heidät tarunomaisiksi hahmoiksi. Fafhrdin ja Hiirestäjän seikkailut muodostavat yhtenäisen sarjan, mutta tarinat toimivat myös itsenäisinä novelleina. Leiber toi fantasiakirjallisuuteen kaupungin tarinoiden tapahtumapaikaksi.

Fritz Leiber keksi Lankhmar-tarinoiden edustamalle lajityypille nimen miekka ja noituus (miekka ja taikuus, engl. sword and sorcery) vuonna 1961. Lankhmar-tarinoita oli myyty vuoteen 1988 mennessä neljä miljoonaa kappaletta.  Vuonna 1981 Science Fiction and Fantasy Writers of America myönsi Fritz Leiberille suurmestaripalkinnon elämäntyöstä.

Lähteitä

Juhani Hinkkanen: ”Fritz Leiber – tuntematon mestari”. Portti 1/1983.
Matti Rosvall: ”Fritz Leiber”. Portti 3/1992.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

Leikas on työskennellyt teknologiayrityksissä esimiestehtävissä sekä muun muassa lehtikuvaajana ja kulttuurilehti Kaltion päätoimittajana.

tieteellisiä teoksia sekä toistakymmentä yleistajuista kirjaa.

Linkkejä

Anto Leikola. Wikipedia.
Osmo Pekonen: Seireenejä, kentaureja ja merihirviöitä. Helsingin sanomat 2.1.2003.
Isto Vatanen: Seireenejä, kentaureja ja merihirviöitä. Agricola 18.11.2002.

tarkastelee kansainvälistä poliittista historiaa maagisen realismin keinoin.

ja suomennoksia. Leino luetaan Suomen merkittävimpiin kirjailijoihin.

Eino Leino kuului sanomalehti Päivälehden ympärille muodostuneeseen liberalistiseen Nuoren Suomen kulttuuripiiriin ja osallistui aktiivisesti kulttuuripoliittisiin väittelyihin lehtien sivuilla.

Kirjallisuutta

Kirjojen meri. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1983.

lastenkirjoja ja elokuvakäsikirjoituksia. Vuonna 1999 Leino sai Kalevi Jäntin palkinnon. Leinon tuotantoa on käännetty ranskaksi, saksaksi, englanniksi ja unkariksi.

Koulutukseltaan Marko Leino on mittamies ja käsikirjoittaja. Leino on toiminut vuosien varrella erilaisissa ammateissa, joihin kuuluvat muun muassa kirvesmies, kirjastoapulainen, kauppa-apulainen, siivooja, lehdenjakaja, projektisihteeri ja aluepäällikkö. Leino pitää luonnossa liikkumisesta, taidenäyttelyissä kiertämisestä ja matkustelusta. 

Joulutarina (2007) on Leinon mukaan ”lumisodanjulistus amerikkalaiselle joulupukkiperinteelle, jossa muovinen, yli-imelä ostoskeskuspukki tunkee joka paikkaan ja pilaa joulun.” Kertomuksen pohjalta ilmestyi samanniminen elokuva 2007.

”Ajatus Joulutarina-romaanista syntyi kirjoittaessani elokuvakäsikirjoitusta joulupukin elämästä. Huomasin melko nopeasti, että kaikkea sitä, mitä aiheesta haluan kertoa, ei millään saa mahdutettua elokuvaan. Joulutarinan maailma ja sen henkilöt veivät minut mukanaan”. Lopulta kävikin niin, että romaanin käsikirjoitus valmistui ennen elokuvan tuotantopäätöksen varmistumista.

”Toivon, että Joulutarina herättää lapset ja aikuiset tajuamaan, ettei mitään asioita maailmassa voi ottaa itsestäänselvyytenä. Meidän kannattaisi olla kiitollisia paljon vähemmästä kuin yleensä olemme – tästä on tarpeen muistuttaa aika ajoin itse kutakin. Toivon myös, että Joulutarina-romaani ja -elokuva antaisivat ihmisille myös lohtua. Älä anna periksi, vaikka olisi miten vaikeaa. Joulutarinan päähenkilön, Nikolaksen, kohtalo on kannustava esimerkki siitä”, Marko Leino kertoo.

Linkkejä

Nina Rintala: Joulutarina. Helsingin sanomat 22.11.2007.

Kuva: Ville Palonen.

Lukemisen lisäksi roolipelaaminen ja omien maailmojen kehittely yksin ja yhdessä kiinnostivat. Anne Leinonen on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan maantiede. Hän on työskennellyt kustannustoimittajana ja kirjailijana. Leinonen harrastaa muun muassa sienestämistä ja metsässä kävelyä.

Leinonen aloitti kirjoittamisen yhdessä lapsuudenystävänsä Eija Lappalaisen kanssa yläasteella. Lappalaisen ja Leinosen ensimmäinen nuortenkirja ilmestyi vuonna 2000. Leinosen novelleja on julkaistu erityisesti Portti-lehdessä. Novelli ”Valkeita lankoja” voitti Portin kirjoituskilpailun vuonna 2003 sekä Atorox-palkinnon vuonna 2004. Novelli ”Toisinkainen” voitti vuoden 2007 Atoroxin. Kokoelman Valkeita lankoja (2006) tekstit edustavat spekulatiivisen fiktion kirjoa arjen outoudesta suomalaisen kansanperinteen maisemiin ja tulevaisuudenkuvauksiin.

Leinonen on toiminut Suomen tieteiskirjoittajat ry:ssä ja Mikkelin kirjoittajissa. Hän on pitänyt kirjoituskursseja muun muassa Oriveden opistossa ja toiminut useiden kirjoituskilpailujen tuomaristossa. Leinonen on toimittanut omaa novellilehteä Usvaa, joka on luettavissa internetissä. Hän oli vuoden 2016 Finnconin kotimainen kunniavieras.

Leinonen on ollut yksi kirjailijoista, jotka ovat kuvanneet tuotantoaan reaalifantasian käsitteellä. Käsite on tarkoitettu sillaksi valtavirtakirjallisuuden ja lajityyppikirjallisuuden välille. Lajityyppien rajaamisen sijasta reaalifantastikot puhuvat jatkumosta, teoksista jotka etenevät tarinan ehdoilla ja voivat sekoittaa realismia ja fantasiaa.

Lyytikäinen kirjoitti jännitysnovelleja suomalaisiin lukemistolehtiin jo 1930-luvulla ja hänen kirjallinen uransa jatkui aina 1950-luvulle saakka. Hän kirjoitti myös paljon romanttisia tarinoita. Lyytikäisen nuortenkirja Tuuliharja tulee (1954) kertoo puhuvien hevosten yhteiskunnasta, jonka kohtalo kietoutuu ihmisten yhteiskunnan kohtalon kanssa.

Linkkejä

Juri Nummelin: Lea Leksi. Teoksessa Unohdetut kirjailijat 2. BTJ Kustannus, 2007.

 

2010.

Linkkejä

Vesa Sisättö: Laitos. Helsingin sanomat 24.3.2012.
Olli Mäkinen: Laitos. Pohjalainen 6.4.2012.
Helena Miettinen: Laitos. Keskisuomalainen 15.6.2012.

Jacques Martinin avustajana. Leloup väritti Alix-sarjakuvaa ja piirsi taustoja. Vuonna 1953 hän siirtyi Hergén studioon avustajaksi ja piirsi Tintti-sarjakuviin taustoja ja teknisiä laitteitta. Vuonna 1969 Leloup ryhtyi tekemään omaa sarjakuvaansa, Yoko Tsunoa.

Yoko Tsuno on japanilaissyntyinen, Euroopassa asuva nuori sähköinsinööri. Hänellä on paljon ystäviä kuten televisiotoimittajat Vic ja Pol, ja ystävyys onkin yksi sarjan teemoja. Yoko ystävineen joutuu toistuvasti seikkailuihin, jotka ulottuvat myös avaruuteen ja menneisyyteen. 

Suomennetut albumit

Matka maan uumeniin (1971)
Paholaisen urut (1972)
Vulcanuksen ahjo (1973)
Viesti ikuisuuteen (1974)
Vinean kolme aurinkoa (1975)
Elämän rajoilla (1976)
Titaanit (1977)
Tuulen tytär (1978)
Ixon valo (1980)
Vinean arkkienkelit (1982)
Odinin tuli (1984)
Supertykki (1985)
Hong Kongin lohikäärme (1986)
Matka halki aikojen (1988)
Kifan pakolaiset (1990)
Reinin kulta (1992)
Paholaisen kammio (1994)
Henkien portti (1996)
Taivaallinen džonkki (1998)
Sumujen pagodi (2001)
Seitsemäs koodi (2005)
Paholaisen palvelijatar (2010)
Ametistin kirous (2012)
Khanyn salaisuus (2015)
Kuolemattomien temppeli (2017)

käännetyin puolalainen kirjailija.

Lem tunsi hyvin luonnontieteet, informaatiotekniikan ja matematiikan. Ne yhdistyivät hänen teoksissaan laajaan historiantuntemukseen ja yhteiskunnalliseen näkemykseen. Lemille keskeiset kysymykset kulkivat läpi hänen koko tuotantonsa: ihmisen minuuden ja ajattelun luonne sekä eettiset ongelmat tieteen ja tekniikan kehittyessä. Monet hänen tieteisromaaneistaan ovat hyvin vakavia ja kriittisiä, mutta toisissa hän päästi huumorin valloilleen.

Stanislaw Lem syntyi lääkärin perheeseen Lwówissa. Toisen maailmansodan aikana hän haki opiskelemaan Lwówin teknilliseen korkeakouluun, mutta sodan oloissa päätyi opiskelemaan lääketiedettä. Lemin perhe muutti Krakovaan vuonna 1946. Siellä Lem sai opintonsa päätökseen ja teki tutkimustyötä. Vuonna 1953 hän meni naimisiin Barbara Lesniakin kanssa. Vuonna 1968 liitosta syntyi poika, Tomasz. 

Solaris (1961) on tunnetuin Lemin teoksista. Teoksen avoimia kysymyksiä ovat todellisuuden tutkimisen perimmäiset vaikuttimet ja tutkijoiden vastuu. Ihmisen asemaa tutkii myös Voittamaton (1964). Kyberias (1965) on tieteishuumorin mestariteos. Lemin kielellä leikittelevät satirisoivat virkavaltaa ja vallanhimoa. Muita Lemin humoristisia teoksia ovat Tähtipäiväkirjat (1957), Konekansan satuja ja tarinoita (1964) ja Futurologinen kongressi (1971).

Kirjallisuutta

Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

kirjailijana vuodesta 1974, jolloin ilmestyi hänen esikoiskirjansa. Lempinen on kirjoittanut pääasiassa lapsille ja nuorille. 

Kirjallisuutta

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. BTJ Kirjastopalvelu, 2001. 

Useimmiten se on myös mukavinta hommaa, mitä hän tietää.

Liliana Lennon esikoisromaani Dionnen tytöt julkaistiin 2016. Lento on kirjoittanut myös novelleja, joita on julkaistu Ursula-lehdessä ja Kumman rakas -antologiassa.

Kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi Lento pitää kissoista, suklaasta, tanssimisesta, metsäkävelyistä ja pitkistä aamu-unista. Hänen lempikirjailijoitaan ovat muiden muassa Johanna Sinisalo ja Marian Keyes.

se jopa käännettiin englanniksi. Esikoisen jälkeen Léourier kirjoitti etupäässä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on Peilipuu (1977), joka kuvaa vieraan planeetan vallanneiden Maan ihmisten ja reservaatteihin työnnettyjen alkuperäisten asukkaiden kulttuurista yhteentörmäystä.

Lähteitä

Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen & Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.

 

luonnontieteellistä ihmettelyä. Paras tapa havainnoida häntä on sivusilmällä ja vaivihkaa.

yliopisto). Hänen pro gradu- ja lisensiaatintyönsä käsittelivät roolipeliharrastusta Suomessa. Kriitikkona hänen erikoisalojaan ovat toisaalta tiede- ja tietokirjallisuus, toisaalta lasten ja nuorten kirjallisuus, erityisesti fantasia.

Kuva: Wikimedia Commons.

suomalaisessa sf-fandomissa. Hän on ollut muun muassa Tampereen science fiction -seuran hallituksen jäsen ja aktiivijäsen muun muassa Suomen Tolkien-seurassa.

piirtänyt myös klassisia kauhutarinoita (Demonia-kokoelma), scifi-aiheista nuorten seikkailusarjakuvaa Achilles Wiggen, tieteisfantasiaa Xellana sekä Edgar Rice Burroughsin Mars-sarjaa.

Nuorena Leppänen luki paljon seikkailusarjakuvia ja piirsi niiden innoittamana omia sarjoja itse tehtyihin lehtiin. Aiheet olivat etupäässä avaruusseikkailut ja villi länsi. Leppäsen sarjakuvasuosikkeja olivat muun muassa Carl Barksin Aku Ankka, Frank Robbinsin Johnny Hazard, Jose Luis Salinasin Cisco Kid, Harold Fosterin Prinssi Rohkea, Dan Barryn Flash Gordon ja Burne Hogarthin Tarzan. Realistisen piirrostyylin ajauduttua sarjakuvissa syrjempään Leppäsen lukuinto laantui. Myöhemmin hän on lukenut lähinnä Bill Wattersonin Lassia ja Leeviä.

Leppästä kiehtoivat tieteisseikkailut niin sarjakuvissa kuin elokuvissa. Varhainen vaikuttava elokuvakokemus oli scifiklassikko Kielletty planeetta. Leppänen peri isältään Edgar Rice Burroughsin ihailijuuden ja luki nuorempana paljon tieteiskirjallisuutta. Leppäsen suosikit olivat ”vanhan pulp-scientifictionin tyylisiä hard core -tarinoita ilman yhteiskunnallisia tai syvämietteisiä venkuroita”.

Leppänen työskenteli graafisena valokuvaajana kymmenisen vuotta, kunnes 70-luvun alkupuolella Veikko ”Joonas” Savolainen pyysi häntä piirtämään uuteen Sarjis-lehteen. Leppänen aloitti lehdessä scifitarinoilla, koska avaruusseikkailut olivat helposti toteutettavissa. Sarjiksen pestin loputtua Joonas pyysi Leppästä kumppanikseen piirtämään Hevoshulluun. Vuonna 1978 Leppänen lähetti ruotsalaiselle lehtikustantamolle näytteitä Achilles Viggenista. Näytteiden ansiosta Leppäsestä tuli päätoiminen Mustanaamio-piirtäjä. Mustanaamion historialliset seikkailut ovat olleet kiinnostavimpia töitä Leppäselle, jota historia on aina kiinnostanut.

Vaikka Leppänen ei sanojensa mukaan enää aikoihin ole ollut pesunkestävä scififani, hänestä on hauska tehdä tieteissarjoja. Leppänen kertoo olevansa hengeltään lasten ja nuorten sarjakuvan tekijä, eikä ole koskaan tuntenut tarvetta tehdä varsinaista aikuissarjaa.

Xellana-sarjakuva pn tehty Edgar Rice Burroughsin hengessä ja tarina muuttuu alun scifistä pian fantasiaksi. Sarjakuvasovitus Burroughsin Mars-kirjojen sankarin John Carterin seikkailuista on ilmestynyt harvakseltaan Portti-lehdessä. Sarja on kesken, koska Leppäsen varsinainen työ on muualla. Myös Achilles Wiggen- ja Xellana-sarjat ovat jääneet toistaiseksi kesken, koska Fantomen-lehti eli Ruotsin Mustanaamio päätti lopettaa itse tuotetut lisäsarjat. Suomeksi näitä sarjoja on julkaistu Mustanaamion täytesarjoina ja Portissa.

Linkkejä

Mikko Keinonen: Demonia. Aviisi 25.11.1998.

Lähde: Kari Leppäsen kotisivut.

Lessingille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 2007. Vuonna 2008 Times-lehti valitsi Lessingin viidenneksi parhaaksi toisen maailmansodan jälkeiseksi brittikirjailijaksi. 

Tieteiskirjallisuus ja erilaiset spekulatiiviset tilanteet olivat Lessingille hänen sanojensa mukaan hyvä keino tuoda esille yhteiskunnallisia kysymyksiä. Unesta päivää päin (1971) on tajunnanvirtatekniikalla kerrottua sisäavaruus-fantasiaa. Eloonjääneen muistelmissa (1974) yhteiskunta joutuu sekasortoon. Viides lapsi (1988) on romaani ulkopuolisuudesta. Romaanisarja Canopus Argossa: Arkisto (1979–1982) yhdistää tieteiskirjallisuutta, yhteiskunnallista pohdintaa ja mystiikkaa. Sarja sisältää kuvausta ihmiskunnan ajautumisesta kohti tuhoa tyhmyyden ja ahneuden takia, kuvausta eloonjäämisen taistelusta sekä pohdintaa sukupuolten välisestä tasapainosta.

Lähteitä 

Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 2. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

sosiaalityöntekijä ja kansalaistoimija. Lethem varttui keskellä 1970-luvun ”vastakulttuuria” ja oppi vanhemmiltaan pitämään kiinni omista arvoistaan. Isä näytti lapsilleen esimerkkiä. Hän toimi opettajana yliopistolla ja sai lähdön työstään osallistuttuaan opiskelijoiden Vietnamin sodan vastaiseen mielenosoitukseen. Lethemin lapsuuden ajan Brooklynissa ei valkoisia juuri nähty. Hänen vanhempansa ajattelivat, että kaupunginosaan muutto oli eräänlainen yhteiskunnallinen koe mustien ja valkoistan rinnakkaiselosta. Nuori Jonathan oli koulunsa ainoita valkoisia lapsia ja sai myös tuntea sen. Toisaalta hän oli mukana uuden katukulttuurin syntyvaiheissa. Vahvat lapsuusmuistot Brooklynista ovat vaikuttaneet suuresti Lethemin kirjoitusaiheisiin.

Lethem aloitti kirjoittamisen jo varhain. Hän opiskeli kuvataidetta collegessa San Franciscossa, mutta jätti opintonsa kesken innostuttuaan kirjoittamisesta. Hän teki kirjoitustyötä vuosien ajan tavoitteenaan päätoiminen kirjailijan ura. Kirjoittamisen ohella hän työskenteli kirjakaupassa, toimi päätoimittajana pienissä kirjallisuuslehdissä ja opetti kirjoittamista yliopistoissa. Hän oli näissä töissä yli viisitoista vuotta ennen kuin kirjoittaminen tuotti tulosta.

Lethemin teokset karttavat luokittelua ja ovat keskenään erilaisia. Hän on maininnut innoittajikseen muun muassa sellaiset kirjailijat kuin Jorge Luis Borges, Italo Calvino, Lewis Carroll, Graham Greene ja Franz Kafka. Lethemin tyyliä voi parhaiten kuvailla ilmaisulla ”outo kirjallisuus”. Hänen romaaninsa ovat pääosin valtavirran kirjallisuutta, johon on yhdistetty scifiä, fantasiaa tai kauhua. Lethemin esikoisromaani Musiikkiuutisia (1994) yhdistelee Raymond Chandlerin tyylistä noir-rikosromaania, Philip K. Dickiä ja kyberpunkkia. Suomennettu teos sai Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden parhaana Suomessa julkaistuna scifikirjana.

Lethemin pääteos on Yksinäisyyden linnake (2003), jonka suunnittelun hän aloitti jo seitsemäntoistavuotiaana. 1970-luvun Brooklyniin sijoittuva romaani rakentuu pitkälti tekijän omille kokemuksille. Pääosassa on kaksi poikaa, Dylan ja Mingus, musta ja valkoinen. Tästä ystävyydestä syntyy myös ongelmia, joita vauhdittaa vielä se, että pojat saavat haltuunsa hyvin erikoisen sormuksen. Kirja kuvaa yhden sukupolven elämää suurkaupungissa, hiphopin ja huumeiden nousua. Samalla se on kunnianosoitus vanhoille supersankarisarjakuville. Lethem käsittelee erilaisuutta, yksinäisyyttä, oman tien kulkemista ja ystävyyttä.

Lähteitä

Aleksi Kuutio: ”Jonathan Lethem – Rajoilla”. Tähtivaeltaja 3/2004.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 2. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

taruja. Hän rakasti myös luontoa, jonka kauneus muistutti häntä pohjoisen taruista ja päinvastoin. Myöhemmin hän kiinnostui myös kreikkalaisesta ja irlantilaisesta tarustosta. Lewis toimi keskiajan ja renessanssin kirjallisuuden tutkijana Oxfordin yliopistossa sekä Cambridgen yliopiston kirjallisuuden professorina vuosina 1954–63. Lewis oli J. R. R. Tolkienin hyvä ystävä ja virkatoveri. Tolkien ja Lewis kuuluivat Inklings-nimiseen epämuodolliseen kirjallisuuspiiriin, joka kokoontui vuosina 1933–49 viikoittain oxfordilaisessa The Eagle and Child -pubissa.

Kristillisen herätyksen saatuaan Lewis koki elämäntehtäväkseen puhua kristillisyydestä. Lewis julkaisi useita kristinuskoa puolustavia kirjoja. Lewisin avaruustrilogia Äänetön planeetta (1938), Matka Venukseen (1943) ja Piinattu planeetta (1945) syntyi, kun Lewis lupasi Tolkienille kirjoittavansa avaruustarinan. Lewisin kuuluisin luomus on seitsenosainen, kristillistä fantasiaa edustava lastenkirjasarja Narnian tarinat (1950–56). Lewis sai kirjoista paljon ihailijapostia, johon vastaamiseen hän käytti tunnin joka aamu. Sarjan viimeisestä osasta Narnian viimeinen taistelu kirjailija sai Carnegie-palkinnon. Narnia-kirjoja on myyty 100 miljoonaa kappaletta yli 40 kielellä. Suomessa sarjan kirjoja on myyty yli 170 000 kappaletta.

Vuonna 2008 Times-lehti valitsi Lewisin 50 parhaan toisen maailmansodan jälkeisen brittikirjailijan listan sijalle 11.

Lähteitä

Science fiction. Kirjastopalvelu, 1990.
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.
Roger Green & Walter Hooper: C. S. Lewis: Elämäkerta. Otava, 2006.

muassa lordi Byron ja markiisi de Sade arvostivat teosta.

Isänsä kuoltua Lewis peri suuren omaisuuden. Hän vieraili Percy Bysshe Shelleyn ja Mary Shelleyn luona Genevessä Sveitsissä kesällä 1816. Vuonna 1817 hän kävi toista kertaa tarkastamassa omistuksiaan Jamaikalla. Lewis halusi tutustua paremmin orjaväestön tilanteeseen ja kohentaa heidän olojaan. Trooppisen ilmaston aiheuttamat rasitukset aiheuttivat hänelle kuumeen, josta seurasi kotimatkalla kuolema.

noususta Yhdysvalloissa.

Urho Kekkonen kirjoitti Maakansa-lehdessä vuonna 1936: ”Tässä kirjassa Sinclair Lewis tahtoo varoittaa koko maailmaa siitä onnettomuudesta, johon väkivaltaoppien julistajien valtaanpääsy johtaa. Hän kuvaa, kuinka kansanvaltaisuutta suullaan tunnustava, mutta armotonta vihaa julistava valtiollinen keinottelija, joka antaa taloudellisessä hädässä oleville mitä mahdottomimpia lupauksia, pääsee valtaan ja kuinka hän samassa hetkessä lopettaa kaiken kansanvaltaisuuden ja aloittaa kauhistuttavan hirmuhallituksen. Lewisin kirja on lukemisen arvoinen, se paljastaa sen henkisen pohjan, jolle väkivaltaopit kaikkialla maailmassa rakentuvat.”

kiertueilla. Liggettin ensimmäinen romaani julkaistiin vuonna 2015. Hänen romaaninsa Armonvuosi (2019) oli menestys. Suomessa teos oli Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaana. 

kanssa. Heillä on kaksi tytärtä.

Lightman kiinnostui jo nuorena tieteistä ja taiteista. Hän suoritti yliopistotutkintonsa fysiikasta. 1970-luvun puolivälissä hän alkoi julkaista runoutta kirjallisuuslehdessä. Vuodesta 1981 lähtien hän julkaisi tiedeaiheisia kirjoitelmia. Vuonna 1987 hänet nimitettiin tieteen ja kirjallisuuden professoriksi ja fysiikan luennoitsijaksi Massachusettsiin.

Vuonna 1993 Lightman julkaisi ensimmäisen kaunokirjallisen teoksensa Einsteinin unet, josta tuli menestys.

Hyvin kasvatettu, ja kirjailijasivulla hilkkaliitsola.com hän jakaa lapsille kirjoitusvinkkejä.

kauhuelementtejä fantasiaan ja dystooppiseen scifiin, sekoittaa taidehistoriallista nippelitietoa fiktioon ja on luonut oman mytologian. Linin esikuvia ovat Zachris Topelius, J. R. R. Tolkien, H. P. Lovecraft ja Charles Maturin.

Hän oli entinen Ruotsalaisen lastenkirja-akatemian jäsen. Linde myös tuotti lastenohjelmaa ja oli vuonna 1971 mukana perustamassa BRIS-järjestöä (Barnens rätt i samhället).

 

Suomessa mainosgraafikkona, kuvittajana, muotokuvantekijänä sekä lavastus- ja pukusuunnittelijana.

Rudolf Koivu -palkinto Lindebergille on myönnetty kahdesti, vuonna 1964 kirjasta Pessi ja Illusia ja 1966 Grimmin satujen ja Iloisten aapiskuvien kuvituksesta. Vuonna 2005 Lindeberg sai Kuvittajat r:n Kieku-palkinnon elämäntyöstä. 

Kuvituksia

Pessi ja Illusia (1964)
Iloiset aapiskuvat (1965, uusi painos 2007)
Kalevalan tarinat (1966, uusi painos 2010)
Venäläisiä kansansatuja (1967, suom. painos 2008)
Nenä (1980, julkaistu 2007)

neljä lasta.

Astrid voitti 13-vuotiaana Vimmerbyn lehden kirjoituskilpailun. Hän alkoi työskennellä samassa lehdessä toimittajana 17-vuotiaana. Pari vuotta myöhemmin hän muutti Tukholmaan opiskellakseen siellä sihteeriksi.

Vuonna 1944 ilmestyi Astrid Lindgrenin esikoiskirja. Samana vuonna Lindgren loukkasi jalkansa ja joutui vuodepotilaaksi. Hän alkoi kirjoittaa aikansa kuluksi muistiin Peppi Pitkätossun tarinoita. Pepin hahmo oli syntynyt Lindgrenin keksiessä tarinoita Karin-tyttärelleen. Pepin koko nimi on Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu. Hän on maailman vahvin tyttö, joka nostaa oman hevosensa ilmaan ja leikkii merirosvoilla. Peppi Pitkätossu julkaistiin vuonna 1945 ja siitä tuli maailmanlaajuinen menestys. Sitä seurasivat Peppi aikoo merille (1946), Peppi Pitkätossu Etelämerellä (1948) ja lukuisia kuvakirjoja.

Lindgren julkaisi yhteensä 88 kirjaa. Hänen hahmoistaan muun muassa Eemeli, Marikki, Lotta, Melukylän lapset, Katto-Kassinen, Leijonamielen veljekset ja ryövärintytär Ronja ovat saavuttaneet suuren suosion sekä lasten että aikuisten keskuudessa. Lindgrenin teoksista on tehty myös elokuvia, kuten Veljeni Leijonamieli (1977) ja Ronja Ryövärintytär (1984).

Astrid Lindgren kuoli Tukholmassa 2002. Hän oli kuollessaan 94-vuotias. Lindgrenin kirjoja on käännetty yli 76 kielelle ja niitä on myyty yli 80 miljoonaa ympäri maailmaa. Lindgren sai H. C. Andersen -palkinnon 1958. Lisäksi Lindgren valittiin lukuisia kertoja Ruotsin suosituimmaksi henkilöksi ja hänen palkitsemisestaan kirjallisuuden Nobelilla keskusteltiin usein julkisesti, vaikka palkintoa ei hänelle lopulta ole myönnettykään. Hänet on nimetty 12 maailman eniten luetun kirjailijan joukkoon.

Finlandia-palkinnon ehdokkaaksi. Novellit "Tuu meijjä messii vähä shake shake" (Pimppini on valloillaan, WSOY, 2012) ja "SLAM BOOK eli kertomus siitä kuinka sinun isäsi nussi hänen äitiänsä" (Taskunovellit, Karisto, 2013) testasivat tarinankerronnan keinoja lyhyen muodon puitteissa. Lindstedt on myös kirjoittanut esseitä ja monitaide-esityksiä kuten Rosa Imaculadan sydän (2013), joka yhdisti tanssia, tekstiä ja sydänääniä. Lindstedt toimii Mahdollisen Kirjallisuuden Seurassa ja Kieleke-kollektiivissa. Hän viimeistelee väitöskirjaa kommunikaation ongelmasta ranskalaiskirjailija Nathalie Sarrauten tuotannossa.

 

Kivikirjan sivuja ilmestyi ensimmäisen kerran 1930 ja säilyi vuosikymmenien ajan Karjalan tasavallan luetuimpiin kuuluvana lasten- ja nuortenkirjana. Teos ilmestyi muun muassa englanninkielisenä Yhdysvalloissa.

yliopistossa. Sukunimi Linklater on vanhaa orkneylaista perua. Hänen äitinsä isä oli ruotsalaissyntyinen merikapteeni.

Eric Linklater luki yliopistossa aluksi lääketiedettä, mutta palveltuaan ensimmäisessä maailmansodassa tarkka-ampujana hän vaihtoi pääaineekseen englanninkielisen kirjallisuuden. Hän halusi siirtyä päätoimiseksi kirjailijaksi ja päätyi toimittajaksi. 1930-luvulla hän pyrki myös politiikkaan. Hän oli 1933 East Fifen vaalipiirin täytevaalissa Skotlannin kansallispuolueen ehdokkaana, muttei tullut valituksi. Linklaterilla oli neljä lasta. Hän kirjoitti yli kaksikymmentä romaania ja julkaisi myös runoja.

Vuonna 1945 Linklaterille myönnettiin Carnegie-mitali hänen edellisvuonna ilmestyneestä lastenkirjastaan Kuussa tuulee. Kirja kertoo sota-ajasta ja sisaruksista Dinah ja Dorinda, jotka etsivät sotaan lähtenyttä isäänsä apunaan Kultapuuma ja Hopeahaukka.

Linkit

Mette Söderman: Kuussa tuulee. Luetut 10.6.2007.

kirjoittamista muun muassa Pekkas-akatemiassa Kotkassa sekä Oriveden opistossa. Hän on toiminut pakinoitsijana ja avustajana useissa eri lehdissä ja hänen novellejaan on julkaistu eri valikoimissa. Martti Linnan esikoisromaani Syysmarkkinat (2005) kertoo mieheydestä ja rahan ylivallasta.

 

sanoituksesta.

Jyrki 69 on piirtänyt sarjakuvia Tähtivaeltajaan, Sarjariin, Nalle Virolaisen lehteen Lykantropia ja Läjä Äijälän X-lehteen. Jyrki 69:n sarjakuvia ja piirroksia sisältävä kirja Zombie Love: Vampires, Ghosts and The 69 Eyes julkaistiin Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla 2006.

Linnankivi on koulutukseltaan filosofian maisteri, pääaineena analyyttinen kemia. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat matkailu, popkulttuuri ja luonnonsuojelu. Hän on myös Helsingin lintutieteellisen yhdistyksen Tringan jäsen. Jyrki Linnankivi valittiin Suomen Unicefin hyvän tahdon lähettilääksi vuonna 2005.

 

lastenromaaneja ja aikuisten romaaneja.

Kirjallisuutta

Vesa Sisättö & Sarianna Silvonen: Kotimaisia nykykertojia 10. Avain, 2015.

on myyty Kiinassa yli seitsemän miljoonaa kappaletta.

sekä opettanut luovaa kirjoittamista. Liukkonen asuu Porvoossa ja harrastaa joogaa.

Kuva: Janne Aaltonen.

kasvattaa tyttäristään soturiprinsessoja, katsoo elokuvia, keräilee sarjakuvia ja nauttii hyvästä hampurilaisesta.

Liuksen suurimmat kirjalliset esikuvat ovat Donald E. Westlake, Carl Hiaasen, Tom Clancy, Gregory McDonald ja John Masefield. Elokuvista vaikutuksen ovat tehneet Tappajahai, Fletch, Paluu tulevaisuuteen, Vauhdilla Chicagoon ja Ninja – Lohikäärmeen poika. Sarjakuvien top-vitoseen kuuluvat Batman, Teräsmies, 100 Bullets, G.I. Joe ja Ryhmä-X.

Kuutiikeri.

Lively syntyi Kairossa ja vietti varhaiset lapsuusvuotensa Egyptissä, mutta lähti 12-vuotiaana Englantiin opiskelemaan. Hän luki nykyhistoriaa Oxfordissa. Hänen ensimmäinen kirjansa on vuodelta 1970, ja hän on julkaissut sekä aikuisille että lapsille. Lively on Royal Society of Literaturen jäsen.

Kuva: Wikimedia Commons.

kuin verikosto -sarjakuvasta.

Lloyd on syntynyt Lontoossa, sittemmin hän on asunut Brightonissa. Kertomansa mukaan Lloyd oli koulussa hyvä vain piirtämisessä ja hän koulun 16-vuotiaana. Lloyd halusi taidekouluun, mutta opinto-ohjaaja ei katsonut sitä sopivaksi työläisperheen lapselle.

Lloyd päätyi lontoolaiseen mainostoimistoon piirtäjäksi ja ryhtyi kuuden vuoden kuluttua itselliseksi sarjakuvantekijäksi. Neljän vuoden ajan hän piirsi postikortteja ja teki somistajan töitä neljänä päivänä viikossa, sillä aikuisten sarjakuville oli Britanniassa vähän kysyntää. Fanzine- ja sarjakuvaseuratoiminnan kautta Lloyd tutustui muun muassa Alan Mooreen, joka Lloydin tavoin piirsi fanzineihin. Tämän jälkeen Lloyd on piirtänyt useita sarjakuvia muun muassa DC-, Marvel- ja 2000 AD -kustantamoille.

Linkkejä

Vesa Vitikainen: Hellblazer – savua ja tulta. Kvaak.fi 26.8.2005.

Kuva: Wikimedia Commons.

seitsenosaisesta Peter Pan -sarjastaan on julkaistu suomeksi kolme osaa.

Linkkejä

Harri Römpötti: Hämärän juhlat. Helsingin sanomat 11.1.2000.

ja nuortenkirjallisuuden asiantuntija. Hänen monipuolinen ja syvällinen kirjallisuudentuntemuksensa välittyy hienosti hänen toimittamistaan teoksista.

Loivamaalle myönnettiin Rakkaudesta kirjaan -palkinto vuonna 2006. Loivamaata kiitettiin asiantuntemuksesta, monipuolisuudesta ja intohimoisesta paneutumisesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi.

Linkkejä

Riitta Kuivasmäki: Pieni suuri maailma. Helsingin sanomat 6.11.2003.
Merja Leppälahti: Pieni suuri maailma. Kiiltomato.net 8.1.2004.
Mari Viertola: Ihmeen tuntua. Turun sanomat 7.8.2006.

Lompolo teki myös elokuvakäsikirjoituksia, romaaneja, novelleja ja matkakirjoja.

London oli kirjailijana itseoppinut. Nuoruudessaan hän toimi muun muassa sanomalehtipoikana ja satamajätkänä. Kulkurinuoruuden jälkeen London lähti Alaskan Klondikeen kultaryntäyksen aikoihin.

Londonin tunnetuimpia romaaneja on Erämaa kutsuu (1903), joka kertoo Klondiken kultaryntäyksen aikana vetotehtäviin ryöstetystä koirasta. Menestyttyään kirjailijana hän asettui Kaliforniaan ja purjehti Tyynellämerellä. London kuoli melko nuorena, mutta ehti silti julkaista viitisenkymmentä kirjaa.

Teoksia

Lumikenttien tytär (1902)
Erämaa kutsuu (1903)
Merisusi (1904)
Susikoira (1906)
Kulkurielämää (1907)
Martin Eden (1909)
Klondiken kuningas (1910)
Etelämeren auringon alla (1911)
Kultaa ja kuntoa (1912)
Kuunlaakso (1913)
Tähtivaeltaja (1915)
Jeri (1917)
Jerin veli (1917)
Salamurhaajat (1963)

Londonin novelleja on julkaistu muun muassa kokoelmissa Rakkaus elämään ja Debsin uni.

Linkkejä

Jani Saxell: Rautakorko. Kiiltomato.net 15.7.2009.

käsikirjoittajana ja kirjailijana. Nykyisin hän asuu Coloradossa. Long on kokenut maailmanmatkaaja ja kiipeilijä, jolle myös Himalajan vuoristo on tuttua seutua. Hän on johtanut yhtä tutkimusretkikuntaa, ollut oppaana Tiibetissä ja toiminut vaalitarkkailijana Bosnian ensimmäisissä vaaleissa vuonna 1996. Jeff Long vieraili Suomessa Helsingin kirjamessuilla vuonna 2005.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 2. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ, 2004.

kirjoittamista.

Lönnberg kuuluu Osuuskumma-kustantamon jäsenistöön. Hänen esikoisteoksensa, lyhytproosakokoelma Langanpäitä, ilmestyy toukokuussa 2017.

Novelleja:

• Spekulatiivinen Turku (2016, Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti)
• Peikonkulta, Shimo Suntila ja Juha Jyrkäs (toim.): Hei, rillumapunk! (2015, Tajunta Media)

Kuva: Ami Koiranen/ Ami K Photography

keskittyy keulakuva-laulajaan sekä lauluntekijään, Rovaniemeltä kotoisin olevaan Mr. Lordiin. Lordin suurin innoittaja on ollut Kiss-yhtye.

Linkkejä

Lordi. Wikipedia.
Juho Salo: Alkuperä. Kvaak.fi 4.12.2006.
Tatu Junni: Alkuperä & Verenjano. Plaza.fi 8.5.2007.
Rami Rautkorpi: Verensininen. Katuoja 9.11.2008.
Otto Sinisalo: Verensininen. Lumo 27.11.2008.

Kuva: Indrek Galetin. Lähde: Wikimedia Commons.

Burroughsiin ja J. G. Ballardiin. Yhteistä vertauksille on, että hän yhdistää eri tyylisuuntia omalaatuisiksi kokonaisuuksiksi. Hänen romaanejaan on käännetty useille kielille. Loriga asuu New Yorkissa ja Madridissa. 

Tokio ei välitä meistä enää (1999) on tarina huumeyhtiön edustajasta, jonka myymä aine auttaa unohtamaan muistot. Tarinan taustalla on kirjailijan havainto itämaisesta elämänasenteesta, jossa halutaan tehdä jokaisesta hetkestä elämisen arvoinen. ”Se on minusta terve tapa elää. Muuten vain heittelehtii ahdistavan menneisyyden ja epävarman, ennustamattoman tulevaisuuden välillä. Romaanissani muistutan myös siitä, että takertuminen menneeseen voi rajoittaa henkilökohtaista vapautta, sen pauloihin voi jäädä niin ettei enää kykene uudistumaan. On helpompi saavuttaa uusia päämääriä, jollei muistele menneitä tappioita”, Loriga on sanonut haastattelussa.

mukana Etelä-Afrikkaan. Erottuaan ja muutettuaan Kapkaupunkiin hän alkoi työskennellä käsikirjoittajana yhdessä ystävänsä, tulevan kirjailijan Lauren Beukesin kanssa. Vuonna 2015 Lotz muutti takaisin Britanniaan.

varhaiskypsä lapsi, joka oppi lukemaan kolmevuotiaana. Lovecraftin ensimmäinen kirjallisen intohimon aihe oli hänen viisivuotiaana lukemansa Tuhannen ja yhden yön tarinat. Hän otti käyttöön kirjailijanimen Abdul Alhazred, joka myöhemmin esiintyy hänen kirjoituksissaan Necronomicon-nimisen kirjan tekijänä. Kuusivuotiaana Lovecraft kiinnostui kreikkalaisesta tarustosta ja kahlasi lävitse Homeroksen Iiliaksen ja Odysseian. Hän ihastui myös Grimmin veljesten satuihin ja Jules Vernen tieteiskirjoihin. Koulussa hän tutustui myös varhaisten kauhu- ja fantasiakirjoittajien kuten Edgar Allan Poen teksteihin.

Lovecraft oli lapsena varsin yksinäinen ja kärsi toistuvista sairauksista, jolloin hänelle jäi paljon aikaa lukemiselle. Kahdeksanvuotiaana hän kiinnostui kemiasta ja tähtitieteestä. Lovecraftin kiinnostusta outoihin asioihin lisäsi se, että hänen isoisänsä kertoi hänelle goottilaistyylisiä outoja tarinoita. On arveltu, että Lovecraft kärsi nuoruudessaan yöllisistä kauhukohtauksista, harvinaisesta unihäiriöstä, ja että tämä vaikutti hänen myöhempiin töihinsä.

Lovecraf halusi tähtitieteilijäksi, mutta hänen varsin sairaalloinen ja hermostunut luonteensa johti lopulta hermoromahdukseen ja opintojen keskeytymiseen. Nuori Lovecraft eli lähes erakkona tapaamatta juuri muita kuin äitiään. Liittyminen harrastajakirjoittajien seuraan kirjeenvaihdon kautta vuonna 1914 rohkaisi häntä uudella tavalla. Lovecraft alkoi kirjoittaa novelleja pulp-julkaisuihin, muun muassa Weird Tales -lehteen. Hän ystävystyi muun muassa Robert E. Howardin kanssa ja kirjailijat olivat säännöllisessä kirjeenvaihdossa vuosikymmeniä. Lovecraft menehtyi syöpään pian ystävänsä Robert Howardin kuoleman jälkeen vuonna 1937.

Suuri osa Lovecraftin varhaistuotannosta on kirjoitettu kirjailijan ihailemaa lordi Dunsanya jäljitellen. Parhaiten Lovecraft kuitenkin tunnetaan Cthulhu-tarustona tunnetuista tarinoista. Lovecraft ei tosin itse käyttänyt tätä nimitystä eikä luultavasti pyrkinytkään ristiriidattoman taustan luomiseen tarinoilleen. Muun muassa Arthur Machenin tarinat muinaisesta pahuudesta saivat Lovecraftin löytämään oman tyylinsä vuodesta 1923 alkaen. Cthulhu-taruston mukaan ennen ihmiskunnan syntyä maailmaamme kansoittivat oudot oliot ja hirvittävät jumaluudet, Suuret muinaiset. Lovecraft kehitteli taruston sisältöä yhdessä kirjeenvaihtotovereidensa kanssa, erityisesti Clark Ashton Smithin, Howardin ja August Derlethin.

Lovecraftin kauhu ei perustu niinkään yksityiskohtaisiin kuvauksiin, vaan pikemminkin salaperäisiin vihjeisiin sanoinkuvaamattomista olioista ja synkän ja painostavan tunnelman luomiseen, joka antaa vallan lukijan omalle mielikuvitukselle. Lajityyppi kauhu kytketään usein fantasiaan, mutta Lovecraft käsittelee aihettaan tavalla, joka sivuaa science fictionia. Lovecraft pyrki antamaan hirviöilleen ja muille ilmiöille esimerkiksi rinnakkaisulottuvuuksien ja avaruusolentojen avulla jonkinlaisen näennäistieteellisen selityksen. Lovecraft luo kuvaa kaikkeudesta, joka on vihamielinen, kauhea ja vieras ihmiselle. Lovecraftin käsityksen mukaan kauhukirjallisuuden elinvoima kumpuaa siitä, että ihmiskunnan vanhin ja voimakkain tunne on pelko, ja vanhin ja voimakkain pelko on tuntemattoman pelko.

Lovecraftin teksteissä yhdistyvät kauhu, hulluus ja sekasorto muodostaen omaperäisen kokonaisuuden, joka vaikuttaa vieläkin kuvataiteen, pelien, kirjallisuuden ja elokuvien piirissä. Lovecraftin synkkää tunnelmaa saattaa havainnollistaa sveitsiläinen surrealisti H. R. Giger, jonka luomat erikoiset maalaukset, veistokset ja lavasteet luovat lovecraftilaista painostavaa uhkaa. Hyvänä esimerkkinä ovat osittain Gigerin suunnittelemat Alien-elokuvat, joiden hirviömäinen tappajarotu on kuin suoraan jostakin Cthulhun taruston hämärästä alaviitteestä.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ, 2003.
Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Toimittaneet Jukka Halme ja Juri Nummelin. BTJ, 2005.

#MeToo-aikakaudella. Hänen esikoisromaaniaan Jumalten verta suonissamme on luonnehdittu yhdistelmäksi Donna Tarttia ja Emma Clinea.

näiden tyylistä poikkeava, pieneksi klassikoksi muodostunut dystopiakuvaus THX 1138 vuonna 1970.

Kuva: Joi Ito. Lähde: Wikimedia Commons.

yli kolmellekymmenelle kielelle ja niistä on tehty lukuisia elokuvia ja televisiosarjoja.

Kirjallisuutta

Amerikkalaisia jännityskirjailijoita. Toimittanut Juri Nummelin. BTJ, 2007.

asuu Fiskarsissa. Hän on toiminut muun muassa Simpsonit-tv-sarjan kääntäjänä ja kirjoittanut romaaneja.

Sari Luhtasen ja Tiina Pajun Maisa ja Kaarina -sarjakuva palkittiin Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakilpailussa vuoden parhaana lehtisarjakuvana Lempi-palkinnolla vuonna 1991. 

yhdistyy moraaliseen pohdintaan inhimillisyyden säilyttämisestä.

Lukjanenko syntyi Karataussa venäläis-ukrainalaisella isälle ja tataariäidille. Hän valmistui Alma-Atan lääketieteellisestä korkeakoulusta 1992. Hän työskenteli sairaalassa lastenpsykiatrina, mutta joutui Neuvostoliiton hajottua jättämään työnsä, kun jo ennestään alhaiset neuvostolääkärin palkat romahtivat. Lukjanenko oli alkanut kirjoittaa opiskeluaikoinaan ja hän alkoi nyt tienata kirjoittamisella. Hän osallistui aktiivisesti venäläisen fandomin toimintaan.

Vuosina 1993–96 Lukjanenko työskenteli toimittajana paikallisessa tieteiskirjallisuuslehdessä. Toimeentulo oli aluksi vaikeaa, mutta vuosikymmenen puolivälissä hänen taloudellinen tilanteensa parantui. Lukjanenkon suosio kirjoittajana kasvoi ja hän muutti Moskovaan. Lukjanenko tuli suuren yleisön tietoisuuteen romaanilla Yöpartio vuonna 1998.

Lukjanenkon vaimo Sonja on lapsipsykologi. Heillä on kaksi poikaa, Artemi ja Daniil. Perheensä lisäksi Lukjanenko pitää lemmikkihiiristään ja ruoanlaitosta. Lukjanenkon tuotantoon ovat vaikuttaneet etenkin Strugatskin veljekset, ulkomaisista kirjailijoista taas Robert Heinlein, Clifford Simak, Roger Zelazny ja Stephen King. Uudemmista kirjailijoista suosikkeja ovat George R. R. Martin, Andrzej Sapkowski ja Terry Pratchett.

Into Kustannus ilmoitti maaliskuussa 2022 vetäneensä pois myynnistä ja jakelusta suomennetut Vartio-sarjan (tunnettu myös nimellä Varjojen valtakunta) kirjat ja päättäneensä yhteistyön Lukjanenkon kanssa Lukjanenkon Ukrainan sotaan liittyvien lausuntojen takia. 

 

että kasseista paukkuivat hantaakit, ja selkä jäi pysyvästi vähän kieroksi. Sinikantisiin vihkoihin kirjoitin omia ponikirjasarjoja, hevostyttö olin myös oikeassa elämässä ja vielä lukioikäisenä haaveilin eläinlääkärin ammatista.

Au pair -vuoden jälkeen olin asettua pysyvästi Lontooseen, mutta halusin opiskella kirjoittamista suomen kielellä ja pyrin kolme kertaa teatterikorkeakoulun dramaturgian koulutusohjelmaan. Kerran sisäänpääsy oli lähellä, mutta lopulta jäin opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä Tampereen yliopistoon. Sitten kirjoittamiselle ei tuntunutkaan riittävän aikaa: oli tenttejä joihin lukea, hankalia ihmissuhteita ja vielä toimiminen Tampereen ylioppilasteatterissa. Kokeilin hetken maskeeraajan ammattia, mutta lopulta minusta tulikin ilmaisutaidon ja teatteri-ilmaisun opettaja ja viestintäkouluttaja.

Tapasin kohtaloni karateharjoituksissa, ajauduimme asuntolainoihin, ja minusta tuli virkamies lähes kahdeksaksi vuodeksi. Työpäivien jälkeen aikani ottivat ihanat lapsemme Oona ja Veikka. Sitten, syksyllä 2005, määräaikaisen viran päätyttyä ja Oonan aloitettua koulunsa aloin taas löytää aikaa omille tarinoille. Pitkän kirjoittamisesta pidättäytymisen jälkeen tekstiä tuli estottomasti, suorastaan helposti.

Asioita, joihin olen jo liian aikuinen, liian äiti tai liian ihminen, pääsen kokeilemaan tarinoissani.”

taiteen maisteri Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja TV-käsikirjoittamisen linjalta. Lumme on antaumuksellinen joogan ja taijin harrastaja.

kirjakauppiaiden palkinnon vuonna 2015 ja Fabelprisenin 2016.

Lunden ilmastokvartetissa vaakalaudalla on maapallon tulevaisuus. Mehiläisten historiassa inhimillisen katastrofin aiheuttaa hyönteisten katoaminen. Sinisessä (2019) puute on elämää ylläpitävästä vedestä. Sarjan kolmas osa, Viimeiset (2020) pohtii ilmastonmuutoksen vaikutuksia suhteessa eläimiin, viimeisessä osassa valokeilassa ovat kasvit. Lunde ei epäröi ottaa kantaa: elämäntapamme tuhoaa maailman mutta rahantekoa ei pysäytä mikään.

Lundwall työskenteli valokuvajana ja sittemmin Ruotsin radion palveluksessa. Vuonna 1969 häneltä ilmestyi tieteiskirjallisuuden historia, joka julkaistiin hieman laajennettuna Yhdysvalloissa kaksi vuotta myöhemmin.

Vuonna 1970 Lundwall julkaisi Yhdysvalloissa samanaikaisesti kaksi esikoisteostaan Alice, Alice ja Sankareitako täällä? (1970).

Ruotsiksi hän alkoi saada romaanejaan julkaistuksi 1972. Vuonna 1973 hän perusti oman kustannusyhtiönsä Deltan, joka julkaisi ruotsiksi runsaasti merkittävää tieteiskirjallisuutta. Hän työskenteli sf-lukemistolehti Jules Verne Magazinetin päätoimittajana ja kokosi useita arvostettuja novellivalikoimia.

Lähteitä

Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.

Brechtin, Gösta Sundqvistin, Amanda Palmerin ja Chelsea Nikkelin.

 

Hänen kirjallisia suosikkejaan ovat William Gibson, Neal Stephenson, Thomas Mannin Tohtori Faustus, Monica Fagerholm, Ursula K. Le Guin, Tarkovskin Stalker ja Solaris.

Iris Kustannus on Luotolan vuonna 2016 perustama indiekustantamo.

“Kirjoittaminen ja lukeminen on leikkiä, paluuta lapsuuden taikamaailmaan. Fantasiakirjallisuus tarjoaa mahdollisuuden tarkastella todellisuutta ainutlaatuisen, allegorisen linssin lävitse.”

Kuva: Marko Juhani

naimisissa ja kahdeksan lapsen äiti. Luther asuu talvet Helsingissä ja kesät Bromarvissa. Hän on kääntänyt tietokirjallisuutta sekä kirjoittanut artikkeleita ja arvosteluja. Hänen ensimmäinen nuortenromaaninsa ilmestyi 1995. Hänen kirjansa Kirje maan ääriin (2005) voitti vuoden 2008 Topelius-palkinnon. 

Linkkejä

Maria Loikkanen: Kodittomien kaupunki. Keskisuomalainen 24.9.2011.
Sisko Nampajärvi: Kodittomien kaupunki. Etelä-Saimaa 25.11.2011.
Vesa Sisättö: Kodittomien kaupunki. Helsingin sanomat 3.12.2011.

Kuva: Cara Portin.

hän on opiskellut Viita-akatemian kirjoittajakoulussa. Luttinen on kiinnostunut ihmisten arjesta eri aikakausina ja haluaa teksteillään viedä lukijat toisiin maailmoihin. Myrskynsilmä (2020) sai Topelius-palkinnon.

kuvioihin uusi valloitettava: suomalainen mainosmaailma. Välillä kului viisi vuotta Keski-Suomessa maalla vaatimattomasti eläen. Tuohon aikaan syntyi nimimerkillä ”Punaisen tuvan emäntä” pakinoita Helsingin sanomiin. Työt mainonnan parissa vetivät kuitenkin takaisin kaupunkiin.

Nykyisin Luukkonen asuu Porvoon Emäsalossa, kalastaa, pilkkoo polttopuita ja kirjoittaa.

Kirjallisuutta

Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toimittaneet Vesa Sisättö ja Toni Jerrman. BTJ Kirjastopalvelu, 2006.

Linkkejä

Maakuntakirjailijat.
Helsingin kaupunginkirjasto – Sanojen aika.
Suomen Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli.
Sirpa Pääkkönen: Täyden kuun lapset. Helsingin sanomat 8.3.2000.
Tuomas Kaseva: Elli Vaahtopää. Helsingin sanomat 6.2.2001.
Marja Luukkonen: Varjo ei unohda. Onnimanni 1/2004. (PDF)
Maria Loikkanen: Kaukaisen saaren varjo. Onnimanni 4/2004. (PDF)
Vesa Sisättö: Kivinen kello. Helsingin sanomat 13.12.2007.
Mari Viertola: Kivinen kello. Turun sanomat 24.12.2007.
Anne Leinonen: Tuulipuun maa. Tähtivaeltaja 4/2009.

Kuva: Tammi.

myös tieteiskirjallisuuden edelläkävijöitä Suomessa. Tähtimaailmassa seikkailuja -kokoelmassa 1912 ilmestyneessä pienoisromaanissa ”Tähtien tarhoissa” insinööri Mauri Tanhua matkustaa marsilaisten aluksella näiden kotimaailmaan. Kertomuksessa voi nähdä vaikutteita Camille Flammarionin Uraniasta (suom. 1891), jossa esiteltiin ajatuksia vieraiden maailmojen elämästä ja niiden hyväntahtoisista asukkaista. Kuudes maanosa (1924) on isänmaallishenkinen utopiaromaani. Pohjoisnavalta löytyy Uusi Maa, joka paljastuu Väinämöisen kansan seuraajien asuttamaksi.

Lasten- ja nuortenkirjailijoille on vuodesta 1969 lähtien jaettu Arvid Lydecken -palkintoa.

Kirjallisuutta

Boris Hurtta: Arvid Lydecken. Teoksessa Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toimittaneet Vesa Sisättö ja Toni Jerrman. BTJ Kirjastopalvelu, 2006.

Tekstilähde: Wikipedia.

www-suunnittelijana ja toimistotyöntekijänä. Hän on toiminut aktiivisesti vapaapalokunnassa.

Lynchin esikoisromaani Locke Lamoran valheet (2006) on rikostarina fantasiamaailmassa ja se sijoittuu kanavien halkomaan kaupunkiin. Kirja avaa Herrasmiesroistot-sarjan, mutta toimii myös itsenäisenä romaanina. Suomalainen kustantaja ei ole suomentamassa sarjaa enempää.

Lynchin kirjallisiin innoituksen lähteisiin kuuluvat erityisesti Matthew Woodring Stover ja Fritz Leiber. Lynch kirjoitti esikoisteostaan neljän ja puolen vuoden ajan. Ilmestyessään romaani oli yksi vuoden puhutuimmista fantasiakirjoista. Teos sai kehuja muun muassa George R. R. Martinilta ja Hal Duncanilta ja voitti SF- ja fantasiakirjallisuuteen erikoistuneiden internet-sivustojen SF Siten ja SFFworldin järjestämät äänestykset vuoden parhaasta kirjasta. Kirjan käännösoikeudet on myytiin 17 kielelle. Suomennos oli ehdokkaana Tähtifantasia-palkinnon saajaksi.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia fantasiakirjailijoita 2. Toimittaneet Jukka Halme, Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ, 2009.

Scott Lynch oli Finncon 2014:n erikoisvieras. Kuva: Kati Clements.