sinivihreälle planeetalle, jonka pulleat ja pomppivat asukkaat hallitsevat ajatuksensiirron ja kaukosiirtymisen.

Linkkejä

Eteläkarjalaisia kirjailijoita: Eila Paakkinen.

Paasilinna julkaisi ensimmäisen romaaninsa vuonna 1972. Hän oli naimisissa ja hänellä oli edellisestä avioliitostaan kaksi poikaa. Arto Paasilinna asui Westendissä Espoossa. Hänen romaanejaan on myyty kotimaassa ja ulkomailla arviolta neljä–kuusi miljoonaa nidettä.

Paasilinnan kirjailijaveljet ovat Erno, Mauri ja Reino Paasilinna.

Kirjallisuutta

Kirjailija Arto Paasilinnan elämä, teokset ja kritiikki. Arto Paasilinnan seura, 2001.

kirjailijana. Paasilinna kuoli lyhyen sairauden jälkeen vuonna 2000 Tampereella.

Paasilinnan suosimia tyylilajeja olivat satiiri, essee ja mietelause, mutta häneltä ilmestyi myös matkakirjoja, romaani, omaelämäkerta, novelleja sekä historiallisia teoksia. Paasilinna sai useita palkintoja, muun muassa ensimmäisen Finlandia-palkinnon 1985.

Erno Paasilinnan kirjailijaveljiä ovat Arto Paasilinna, Reino Paasilinna ja Mauri Paasilinna.

Kuva: Otava.

ja tiedotussihteerinä vuoteen 1995. Hänen kirjailijaveljiään ovat Erno, Arto ja Reino Paasilinna. Mauri Paasilinnan esikoisteos ilmestyi vuonna 1997. Hänen kirjansa käsittelevät Lappia, sen ihmisiä ja luontoa. Paasilinna asuu Porissa. Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 2008. 

Lähde: Wikipedia. 

minulle karusellin kelloa, palasista kirjoittaja sai kunniamaininnan J.H. Erkon kirjoituskilpailussa vuonna 2020.

Esikoisromaani Varjoja Kaksikätisten maassa ilmestyi Pilot-kustannuksen kautta vuonna 2006.

toiminut radion tiedetoimittajana 1967–73 ja kulttuuritoimittajana TV1:ssä 1974–75. Vapaa kirjailija hän on ollut vuodesta 1976.

Pakkanen on suomentanut kaunokirjallisuutta italiasta. Hän on myös toiminut ammattijalkapalloilun ja -pyöräilyn selostajana ja kommentaattorina televisiossa. Jukka Pakkanen on rikoskirjailija Outi Pakkasen veli.

Kirjallisuutta

Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. BTJ, 2006.

Club (1996), Eloonjäänyt (1999), Tukehtuminen (2001) ja Kirottu (2011). 

BBC:lle tekemistään matkailusarjoista. Palin on julkaissut matkoistaan useita kirjoja ja kirjoittanut myös lastenkirjoja.

Linkkejä

Michael Palin. Wikipedia.

Kuva: Wikimedia Commons.

hän käy läpi erilaisia utopioita Thomas Moren Utopiasta (1516) George Orwellin dystopiaan 1984 (1949).

työskenteli Suomen kansallismuseossa, jossa yleni lopulta esihistoriallisen osaston johtajaksi. Pälsi sai professorin arvonimen vuonna 1962. Hänellä oli merkittävä osuus kuuluisan Antrean verkon löytämiseen.

Sakari Pälsin merkittävimmät tutkimusmatkat suuntautuivat Aasiaan. Näillä sekä kotimaanmatkoillaan hän kirjoitti monia matkakirjoja. Pälsi oli myös merkittävä valokuvaaja.

muassa J. R. R. Tolkienilta, Anne McCaffreyn lohikäärmekirjoista ja George Lucasin Tähtien sodasta.

Paolinin perhe julkaisi Eragonin itse perhekustantamonsa kautta, mutta vähitellen teoksen maine alkoi kasvaa. Kun suuri kustantamo osti kirjan oikeudet ja julkaisi sen uudelleen, romaani sai nopeasti yhä uusia lukijoita ja Paolinista tuli 19-vuotiaana menestyskirjailija. Paolinin kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti yli 35 miljoonaa kappaletta. Eragoniin perustuva elokuva ilmestyi 2006.

Parhamaan käsikirjoitukset ovat menestyneet kansainvälisissä käsikirjoituskilpailuissa, ja niitä on luettu useissa tuotantoyhtiöissä Hollywoodissa.

lopun Haminaan sijoittuvaa salapoliisisarjaa, Neiti Sundmanin seikkailuja Fredrikshamnissa.

 

ja kumppanit. Sen jälkeen kirjailijan kynä on leiskunut moneen suuntaan: aikuisten kirjoja, käänöksiä, runoja, näytelmiä ja kolumneja lehtiin. Parkkisen tunnetuimpia teoksia on nuortenkirja Kaupungin kaunein lyyli sekä Suvi Kinos -sarja. Parkkisen perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi aikuista tytärtä.

vapaa kirjailija vuodesta 1987. Romaanien ja novellikokoelmien lisäksi hän on tehnyt näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia ja käännöksiä. Hänen romaaninsa Teo oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2001, ja hän sai valtion viisivuotisen kirjailija-apurahan vuonna 2006.

oikeustiedettä. Parland osoitti jo nuorena kirjallisia lahjoja. Hän kuului suomenruotsalaisen modernistiryhmän aikakauslehden Quosegon kirjoittajiin. Saksan ja venäjän kielen taitoisena hän välitti Suomeen ajan kulttuurivirtauksia. Parland kuoli tulirokkoon Liettuassa 22-vuotiaana, jonne hänet oli lähetetty töihin Ruotsin konsulaatin sihteeriksi.

Parland ehti elämänsä aikana julkaista kirjana vain yhden runokokoelman vuonna 1929. Postuumisti on julkaistu runsaasti jäämistöstä löytynyttä aineistoa, kuten romaani Rikki (1996).

Linkkejä

Henry Parland. Kauniaisten kaupunginkirjasto.
Hannu Marttila: Henry Parland, kymmenes marraskuuta. Helsingin sanomien blogit 10.11.2008.
Jussi K. Niemelä: Khimaira. Tähtivaeltaja 4/2011.
Arto Vaahtokari: Khimaira. Kiiltomato.net 2.4.2012.

Lähteet: Wikipedia, Lappeenrannan kaupunginkirjaston sivut.

1996 hän on ollut vapaa kirjoittaja. Parvela on saanut tuotannostaan lukuisia palkintoja, mukaan lukien Topelius-palkinto 2007 fantasiakirjasta Tuliterä (2007). Parvelan teoksia on käännetty yli 30 kielelle ja niitä on myyty yli kolme ja puoli miljoonaa kappaletta. 

Lapsuusvuosinaan hän muutti perheensä kanssa usein paikasta toiseen, ja näihin aikoihin hän aloitti myös kirjoittamisen. Hän meni 1962 naimisiin presbyteeripastori John Patersonin kanssa. Pari sai kaksi biologista lasta ja kaksi ottolasta.

Paterson on palkittu kahdella Yhdysvaltain Kansallisella kirjapalkinnolla, kahdella Newbery-mitalilla, Hans Christian Andersen -palkinnolla 1998 ja Astrid Lindgrenin muistopalkinnolla (2006).

Patersonin tunnetuimpia teoksia on Silta salaiseen maahan (1977), josta on tehty myös kaksi elokuvaversiota vuosina 1985 ja 2007.

Lähde: Wikipedia.

valokuvaaja.

Paulaharju oli käsityönopettajana Oulun kuurojen koulussa, ja hän työskenteli myös Oulun museon hoitajana. Hän valmistui opettajaksi Jyväskylän seminaarista 1901. Opettajansa innoittamana Paulaharju alkoi kesäisin tehdä kansanperinteen keruumatkoja. Paulaharju muutti 1904 Ouluun, missä hän asui kuolemaansa saakka.

Paulaharju tapasi ihmisiä, haastatteli heitä ja kirjoitti muistiin tuhansia sivuja vanhojen kertomuksia entisistä tavoista, taioista ja tapahtumista yli neljänkymmenen vuoden aikana. Paulaharju otti myös keruumatkoillaan runsaasti valokuvia, ja hän piirsi taidokkaasti kohteita ja vanhoja esineitä. Matkat hän teki vuodesta toiseen pääosin jalan – satoja, jopa tuhat kilometriä kesässä.

Samuli Paulaharjun ensimmäinen vaimo oli Kreeta-Liisa Isokorpi, ja tästä avioliitosta syntyi viisi lasta. Kreeta-Liisa kuoli 1913. Samulin toinen vaimo Jenny Paulaharju (vuodesta 1919) oli myös opettajana samassa kuurojen koulussa. Tämä avioliitto oli lapseton. Samuli ja Jenny matkustivat usein yhdessä keräten kansanperinnettä. Talvisin Samuli Paulaharju työsti kesäisten keruumatkojensa tuloksia julkaistavaksi. Aikalaisten kertoman mukaan tämäkin työvaihe toteutettiin äärimmäisen pikkutarkasti.

Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa on runsaat Paulaharjun kokoamat kokoelmat, joista on hyödynnetty julkisuudessa vain osaa. Elämänsä aikana Paulaharju julkaisi kymmeniä teoksia ja satoja lehtijuttuja, ja hän oli Suomen tuotteliaimpia kirjailijoita. Professorin arvonimi hänelle myönnettiin 1943. Paulaharju joutui jossain määrin kärsimään ja muutamien henkilöiden taholta tuntemaan alemmuudentunnetta akateemisen loppututkinnon suorittaneiden ammattitutkijoiden seurassa. Jälkimaailma on kääntänyt arvostukset. Sekä Paulaharjun kuvaileva että suoremmin kansatieteellinen tuotanto nauttii suurta arvostusta.

Tunturien yöpuolta (1934) on kaunokirjallisin perustein kulttikirjan maineessa, Teoksessa sekoitetaan omaperäisesti tarinaperinteeseen yleismaailmallisen kauhukertomuksen aineksia.

Linkkejä

Tunturien yöpuolta. Oulun kaupunginkirjasto.

Lähde: Wikipedia.

Yhdysvalloissa. Paulowin harrastuksiin kuuluvat muun muassa perhe, ulkomaanmatkailu, voimailu, kotimainen kirjallisuus, rock, blues, elokuvamusiikki ja Hollywood-elokuvat.

”En kirjoita mielestäni yksinomaan viihdettä. Jokaisessa kirjassa on vakavaa, yhteiskunnallista ajattelua. Haluan asettua nimenomaan rikoksen uhrien puolelle”, Paulow sanoo. Hänen mielestään suurimmat uhat länsimaiselle yhteiskunnalle ovat laittomat huumeet ja suvaitsemattomien aatteiden leviäminen ulko- ja sisäpuolelta.

 

Työskenneltyään kolmetoista vuotta asianajajana hän ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi.

Luonto, tarut ja eläimet – erityisesti sudet – ovat aina kiehtoneet Paveria, ja hän harrastaa intohimoisesti muinaistutkimusta ja kansatiedettä. Muinaisen pimeyden laajat taustatyöt saivat hänet lähtemään Grönlantiin, jossa hän tapasi jääkarhun, ja Pohjois-Norjan vuonoihin, missä hän tutki miekkavalaiden elämää.

Päästäkseen kivikautiseen tunnelmaan Paver retkeili muun muassa Suomen Lapissa syöden poroa ja puolukoita ja tutustuen saamelaisten tapaan muokata poronnahkoja. Toinen Paverin Suomi-yhteys on Tove Jansson: Janssonin Muumi-kirjat olivat hänen ensimmäisiä lukukokemuksiaan lapsena. Hän jopa kirjoitti Janssonille ihailijakirjeen ja sai vastauksen. Michelle Paver vieraili Suomessa maaliskuussa 2007.

Paver on sitä mieltä, että kirjasarjaa ei ole syytä luokitella fantasiaksi: tiukkoihin tosiasioihin pohjaavan tarinan tapahtumat olisivat voineet tapahtua oikeasti. Kirjoissa on luontevasti jännittävä tunnelma, sillä elämä kivikaudella oli taistelua eloonjäämisestä. Sarjan teoksia on myyty kaksi ja puoli miljoonaa kappaletta.

Michelle Paver käy välillä kirjoittamassa Kentissä mökissään, joka on sopivasti matkapuhelinverkon ulottumattomissa. Paverin harrastuksia ovat matkailu ja elokuvat. Hän tunnustautuu myös trekkeriksi.

nykyhetkeen, mielikuvituksellisuus ja selittämättömät tapahtumat.

Pearce syntyi Great Shelfordissa, Cambridgeshiressa neljästä lapsesta nuorimmaksi. Hän aloitti sairauden vuoksi koulun vasta kahdeksan vuoden iässä. Hän kävi koulun Perse School for Girlsissä ja pääsi stipendillä Cambridgen yliopiston Girton Collegeen lukemaan historiaa ja englannin kieltä. Yliopistosta lähdettyään Philippa Pearce muutti Lontooseen, jossa hän kirjoitti kouluradio-ohjelmia BBC:lle.

Pearcen ensimmäinen kirja ilmestyi vuonna 1955. Uransa aikana Pearce julkaisi kymmeniä kirjoja, joista tunnetuimpiin kuuluvat Iipu ja Vinku (1978) ja Kivienkeli lentää (1983). Philippa Pearce voitti klassikkoteoksellaan Tom ja keskiyön puutarha (1958) vuoden 1959 Carnegie-mitalin.

Philippa Pearce oli vuodesta 1962 naimisissa Martin Christien kanssa ja sai yhden tyttären ennen varhaista leskeksi jäämistään. Hän eli vuodesta 1973 synnyinseuduillaan Great Shelfordissa. Kirjoja häneltä ilmestyi niinkin myöhään kuin vuonna 2004. Hän kuoli Durhamissa 86 vuoden ikäisenä.

Vuonna 2008 Times-lehti valitsi Pearcen 50 parhaimman toisen maailmansodan jälkeisen brittikirjailijan listan sijalle 27.

ilahtuneet vanhemmat pakottivat hänet kuitenkin ensin opiskelemaan.

Kolmekymmentä vuotta tarinoiden kertomista ja piirtämistä rakastanut Pedrosa palkittiin Kolme varjoa -teoksestaan Angoulêmen sarjakuvajuhlilla 2008. Hän kuvaa sarjakuvaromaanissaan isän ja pojan karkumatkaa kynänvedoin, joiden elokuvamaisuudessa näkyy tekijän tausta piirroselokuvien tekijänä.

Linkkejä

Cyril Pedrosa. Wikipedia.
S. Santikko: Kolme varjoa. Kvaak.fi 5.10.2010.
Matti Komulainen: Kolme varjoa. Turun sanomat 14.10.2010.
Juha Mäkinen: Kolme varjoa. Keskisuomalainen 20.10.2010.
Heikki Jokinen: Kolme varjoa. Helsingin sanomat 5.12.2010.

Kuva: Georges Seguin. Lähde: Wikimedia Commons.

kivityöläisen perheeseen. Pekkanen kävi kansakoulun ja ammattikoulun ja teki töitä muun muassa Kotkan satamassa. Pekkanen uppoutui kirjoihin aina, kun hänellä jäi vapaa-aikaa. Hän rakasti erityisesti Jack Londonin teoksia ja innostui itsekin kirjoittamisesta. Pekkasen esikoisnovellikokoelma Rautaiset kädet ilmestyi 1927. Kertomukset esittelivät työläisten maailmaa. Pekkasesta tuli päätoiminen kirjailija 1930-luvun alussa ja hän muutti Helsinkiin. Pekkanen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla 1948 ja hänet valittiin 1955 akateemikoksi. 

Fantasiaa Pekkasen tuotannossa edustaa Täyttyneiden toiveiden maa. Satunäytelmän tapaan kirjoitettu teos kuvastaa runoilijan asemaa yhteiskunnassa. Näytelmä julkaistiin myös pienoisromaanina 1951.

Kirjallisuutta

Juhani Niemi: Tehtaan varjosta toivon utopioihin. Teoksessa Hiidenkiven arvoitus. Karisto, 1985.

Lähde: Wikipedia.

artikkeleita, toimittanut Virta-lehteä ja artikkelikokoelmia sekä kääntänyt filosofisia tekstejä.

Linkkejä

Mika Pekkola. Wikipedia.
Mika Pekkolan haastattelu. Like 2011.
Olli Seppälä: Tiukka yhteisö synnyttää vieraantumisen. Kotimaa24.fi 15.3.2012.
Eija Komu: Aamun kirkastus. Savon sanomat 30.1.2012.
Ville Vanhala: Aamun kirkastus. Kouvolan sanomat 9.2.2012.
Toni Jerrman: Aamun kirkastus. Helsingin sanomat 1.4.2012.

 

kääntäjänä. Pelevin otettiin aluksi innostuneesti vastaan Venäjällä. Hänen myöhemmät teoksensa ovat kuitenkin herättäneet ehkä enemmän vastakaikua länsimaissa. Pelevin kirjoittaa absurdeja tarinoita, jotka voidaan tulkita täysin vastakkaisilla tavoilla. Hänen teoksensa ovat omaperäisiä, samalla kertaa pilkkaavia ja vakavia.

Pelevinin uusin suomennettu romaani Viides maailmanvalta (2006) on kertomus Romasta, nuoresta miehestä joka joutuu mukaan ihmisiä hyväksikäyttävien vampyyrien salaseuraan. Pelevin pilkkaa suosittua kioskikirjallisuutta Moskovan suurrikkaiden piireistä, jossa eletään samppanjalla, sushilla ja kokaiinilla.

Linkkejä

Heinrich Pesch: Viktor Pelevin etsimässä Venäjää. 1999.
Pekka Pesonen: Virtuaalitodellisuuden totuus ja harha. Helsingin sanomat 22.10.2000.
Sami J. Anteroinen: Omon Ra. Skenet 2003.
Veijo Hietala: Omon Ra. Turun sanomat 2.3.2003.
Pekka Pesonen: Kauhukypärä. Helsingin sanomat 20.1.2006.
Marjatta Ripsaluoma: Kauhukypärä. 2006.
Mikko Saari: Viides maailmanvalta. Kirjavinkit 6.9.2009.
Kirsi Piha: Viides maailmanvalta. Lukupiiri 7.9.2009.
Seppo Turunen: Viides maailmanvalta. Kainuun sanomat 7.9.2009.
Pasi Ahtiainen: Viides maailmanvalta. Keskisuomalainen 20.9.2009.
Marjatta Ripsaluoma: Viiides maailmanvalta. 2009.
Marjatta Ripsaluoma: Viides maailmanvalta. Keskipohjanmaa 14.10.2009.
Otto Lappalainen: Viides maailmanvalta. Parnasso 11/2009.
Pertti Orhanen: Viides maailmanvalta. Ilkka 15.11.2009.
Ville Niittynen: Viides maailmanvalta. Umami 15.11.2009.
Ville Ropponen: Viides maailmanvalta. Kiiltomato.net 30.12.2009.
Alek­sis Salusjärvi: Viides maailmanvalta. Särö 2009.
Markku Soikkeli: Viides maailmanvalta. Turun sanomat 9.1.2010.
Harri Römpötti: Viides maailmanvalta. Helsingin sanomat 12.1.2010.
Mikael Kallavuo: Viides maailmanvalta. Voima 12.7.2010.

Kuva: Jerry Bauer.

1940-luvulla SAK:n toimitsijana, Savon kansan toimitussihteerinä ja Työläisnuorison päätoimittajana. Pelkonen oli Hämeen kansan päätoimittaja vuodesta 1948. Hän julkaisi kolme nuortenkirjaa.

Tiikeri-sarjassa ilmestynyt nuortenkirja Toinen maa (1972).

Linkkejä

Pierre Pelot. Wikipedia.

Kuva: Wikimedia.

romaaneja. Hänen teoksiaan on käännetty yli 16 kielelle.

Peltosen tunnetuin kirja on Elmo (1978), tarina urheilusankarista, joka voittaa Derwangan jättiläiskisat ja Andien talvikisat kaikissa lajeissa sekä vielä jalkapallo-ottelun Elmo vastaan Muu maailma. Elmossa kuten koko Peltosen tuotannossa kukkii absurdin huumorin rinnalla slaavilaishenkinen surumieli. Peltosta onkin mainittu Suomen venäläisimmäksi kirjailijaksi.

Peltosen kirjojen maailma on monisärmäinen sekoitus villiä mielikuvitusta, huumoria ja tsehovilaista melankoliaa. Se muodostuu solmuista, ei ratkaisuista.

Kuva: WSOY.

kirjallisuudentutkimusta valmistuen filosofian maisteriksi. Hän työskenteli rakennusapulaisena, trukkikuskina, tiedotustehtävissä ja mainostoimiston tekstitoimittajana. Scifin, fantasian ja muun kirjallisuuden ohella Peltonen harrasti muun muassa elokuvaa, sarjakuvaa, historiaa, kesyrottia, ruoanlaittoa ja marjastusta.

Leena Peltonen oli suomalaisen sf-fandomin alusta lähtien sen merkittäviä hahmoja. Hän toimi ensin Turun sf-yhdistyksessä ja myöhemmin Tampereen sf-seurassa ja sen Portti-lehdessä. Sittemmin hän toimitti Aikakone-lehteä kymmenen vuoden ajan. Leena Peltonen sai vuonna 1991 Suomen tieteiskirjoittajat ry:n Kosmoskynä-palkinnon työstä suomalaisen tieteiskirjallisuuden hyväksi.

Leena Peltonen toimi kymmenen vuoden ajan merkittävänä suomentajana. Hän käänsi muun muassa Peter S. Beaglen, Colin Greenlandin, M. John Harrisonin, Robert Holdstockin, Robert E. Howardin, Guy Gavriel Kayn, Terry Pratchettin ja Roger Zelaznyn teoksia. Monet kirjailijoista Peltonen tunsi henkilökohtaisesti.

Lähteitä

Juhani Hinkkanen: ”Leena Peltonen 1951–2007”. Tähtivaeltaja 3/2007.

Linkkejä

Juhani Hinkkanen: Leena Peltonen – muistokirjoitus. Aikakone 7.7.2007.
Irma Hirsjärvi: In Memoriam: Leena Peltonen. Finncon-Conzine 1/2007. (PDF)

aloitti kirjoittamisen 1990-luvulla lastenhoidon lomassa. Hänellä on kolme tytärtä. Hirvi (2001) sai Suomen Tolkien-seuran Kuvastaja-palkinnon 2002. Romaani oli myös Finlandia Junior -palkintoehdokas 2001.

”Olen syntynyt Kauhavalla ja opiskellut Jyväskylässä. Takavuosina soitin Noitalinna huraa! -nimisessä yhtyeessä, joka saavutti jonkinlaista (kultti)mainettakin. Lempieläimeni on ryhävalas. Tämänhetkiset lempikirjailijani ovat Philip Pullman ja Antti Tuuri. Kannatan – tosin melko passiivisesti – luonnon- ja eläintensuojelua, mutta muuten en ole erityisen poliittinen (joskin kyllä paatoksellinen). Teen hämmästyttävän kärkkäästi kaikenlaisia vapaaehtoistöitä, kun vain kauniisti pyydetään. Kunnianhimoisin tavoitteeni kirjoittajana on yhdistää Veijo Meri -henkinen tyyli ja fantasiakirjallisuus. Olen kasvissyöjä, mutta en vegaani.”

Sari Peltoniemi oli vuoden 2010 Finnconin kotimainen kunniavieras.

Kirjallisuutta

Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toimittaneet Vesa Sisättö ja Toni Jerrman. BTJ Kirjastopalvelu, 2006.

kielelle ja painettu lähes 2 miljoonaa nidettä. Pendleton kirjoitti lähes kaikkea: seikkailu- ja toimintakirjoja, scifiä, rikos- ja jännityskirjallisuutta, novelleja, tietokirjoja, sarjakuvakäsikirjoituksia, runoja ja esseitä.

100.

Linkkejä

Markku Envall: Luettua, läheistä. Helsingin sanomat 25.11.1990.

televisioversio vuonna 1977. Hän myös suomensi lastenkirjoja. Päätyönään Lea Pennanen toimi Yleisradion lastenradio-ohjelmien toimittajana, tuottajana ja ohjaajana.

esikoisromaaninsa Myrkynkeittäjä (2021) on käännetty yli 30 kielelle. Penner asuu miehensä kanssa St. Petersburgissa Floridassa.

koulutukseltaan lastentarhanopettaja, mutta sittemmin toimittaja-kirjailija.

Koululaisvitsien keräämiseen hän sai innoituksen työskennellessään aikanaan koululaisten iltapäiväosastolla ja kuunnellessaan lasten juttuja. Juttujen muistiinmerkitsemisen ja työstämisen hän aloitti 1980-luvulla. Kirjojen lisäksi Perttula on kirjoittanut kolumneja.

Pirkko-Liisa Perttulalle on vuosien keräilyharrastuksen myötä kertynyt laaja kokoelma muun muassa vanhoja postikortteja. Keräilyn lisäksi hän harrastaa käsitöitä, ruuanlaittoa ja liikuntaa. Erityisesti päivittäinen lenkkeily koiran kanssa on tärkeä osa elämää. Myös kirjallisuus, kielet ja elokuvat kuuluvat hänen harrastuksiinsa.

Kirjallisuutta

Vesa Sisättö: Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 5. BTJ, 2008. 

lapset. Kirjoittamisen ohella hän työskentelee graafisena suunnittelijana.

kohtuuttomia määriä heviä, josta hän pyrkii kirjoittamaan päivittäin.

kirjoittanut roolipelejä ja julkaissut romaaneja salanimellä Pierre Jacq. Hän on saanut romaaneistaan vuonna 2002 Grand Prix de l'Imaginaire -palkinnon ja vuonna 2005 Prix Imaginalesin. Pével asuu Nancyssa Ranskassa. Hän vieraili Suomessa Helsingin kirjamessuilla 2010.

baarimikkona, hotellin vastaanottovirkailijana, konekirjoittajana ja poliitikon avustajana.

Hän asui 12 vuotta Barbadoksella, ja rantaelämän pitkästyttävyyttä välttääkseen hän alkoi kirjoittaa vakavissaan. Iltaisin hän toimi laulajana paikallisessa irkkubaarissa. Ohjelmisto oli yhdistelmä kelttiläistä folkrockia, reggaeta ja calypsoa.

Gillian Philipin nuortenkirjoihin kuuluu neliosainen Kapinaenkelit-sarja, jonka ensimmäinen osa on Tulimieli (2010). Erin Hunter -ryhmäsalanimellä hän on ollut mukana kirjoittamassa Soturikissat-sarjaa. Erin Hunter -tuotannosta Philip on kuitenkin keskittynyt lähinnä koirista kertovaan Selviytyjät-sarjaan.

Philip elää perheineen kauniissa laaksossa Dallasin kaupungin lähellä (Skotlannissa, ei Yhdysvalloissa). Perheen vaihtelevaan eläinseurueeseen on kuulunut muun muassa labradorinnoutaja, perhoskoira, arvaamattomia kissoja ja hermoherkkiä kaloja.

2007.

Linkkejä

Marie Phillipsin Huonosti käyttäytyvät jumalat on hurmaava esikoinen! Plaza.fi 7.4.2009.
Ella Peltonen: Huonosti käyttäytyvät jumalat. Risingshadow.net 16.11.2009.

Kuva: Alexandra Scannell.

Elfquest. Pinien sarjakuvia julkaisi alkujaan heidän itse vuonna 1977 perustamansa pienkustantamo.

Richard Pini syntyi New Havenissa Connecticutissa. Hän opiskeli astrofysiikkaa Massachusetts Institute of Technologyssa. Valmistuttuaan hän työskenteli Bostonin Hayden-planetaariossa. Richard tutustui vaimoonsa Wendyyn sarjakuvalehden lukijakirjeosaston kautta. Pariskunta avioitui vuonna 1972. Richard luopui päivätyöstään IBM-yhtiössä vuonna 1981. Tämän jälkeen hän on toiminut päätoimisesti sarjakuva-alalla: käsikirjoittajana, kustantajana ja markkinoijana.

Wendy Pini (omaa sukuaan Fletcher) syntyi San Franciscossa. Hän vietti lapsuutensa Kalifornian maaseudulla Gilroyssa. Wendy aloitti taiteilijanuransa 1960-luvun puolivälissä julkaisemalla töitään muun muassa fanzineissa. Vuonna 1974 hän alkoi ammattikuvittajaksi science fiction-lehtiin. Wendy on tehnyt kuvituksia muun muassa Marvel Comicsin ja DC Comicsin lehdille.

Vuonna 1977 Richard ja Wendy alkoivat työskennellä Elfquest-tarinan parissa. Elfquestista kasvoi vähin erin miljoonamyynteihin yltänyt menestystarina. Fantasiasarjakuva kertoo haltioista, jotka asuvat Nimettömäksi kutsutulla planeetalla ihmisten ja peikkojen kanssa. Tarinat keskittyvät yhden haltiaheimon, sudenratsastajien, seikkailuihin. Päähenkilöitä ovat Terä, Leetah ja Taivastieto.

Sarjakuvan pääaiheita ovat erilaisuuden hyväksymisen ja parisuhteiden vaikeus. Wendy Pini on sanonut: ”Ei lapsia meidän mielestämme tule suojata ongelmilta ja ristiriidoilta, sillä se tarkoittaisi heidän suojaamistaan ajattelemiselta. Ja mikä tahansa tarina, joka ei saa lukijaansa ajattelemaan, on huono tarina.”

Elfquest julkaistiin ensin mustavalkoisena jatkosarjakuvalehtenä 1978–84. Sen jälkeen sarjat on väritetty ja koottu albumeiksi.

Jalava julkaisi vuosina 1990–1993 suomeksi viisi värillistä, 36-sivuista Elfquest-albumia, jotka sisältävät sarjan ensimmäisen alkuperäisalbumin Fire and Flight. Egmont julkaisi 2005–2007 Elfquestia mustavalkoisina, noin 100-sivuisina taskukirjoina.

Linkkejä

Elfquest. Wikipedia.

Tekstilähde: Wikipedia.

Kirjoittaminen on ollut aina Pireksen intohimo, samoin historia, mytologia ja kuvataiteet.

säännöllisesti kuljeskelemassa metsässä ja sukulaisissa. Nyttemmin hän asuu Satakunnassa Kiikoisissa vanhassa Jaaran kylän kansakoulussa muusikkomiehensä kanssa. Heillä on kaksi tytärtä.

Kaija Pispa on opiskellut Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa kirjallisuutta, taidehistoriaa ja taidekasvatusta. Hän on toiminut useita vuosia kirjoittajaopettajana lasten ja aikuisten sanataidekouluissa ja kirjoittajapajoissa.

Vuodet 1988–1994 Kaija Pispa asui perheensä kanssa Länsi-Afrikassa Senegalissa. Siellä hän perehtyi sereerien kansanperinteeseen ja opetti muun muassa kirjoittamista sereerin kielellä ja toimitti sereerinkielisen sananlaskukirjan. Vuoteen 1995 Kaija Löytty -nimellä julkaissut kirjailija otti virallisesti käyttöön tyttönimensä Pispa.

Laulutekstien tekeminen on osa Kaija Pispan kirjoittajantyötä. Hän on tehnyt tekstejä eri lauluntekijöille, mutta erityisesti puolisolleen Jaakko Löytylle. Niitä on julkaistu lukuisilla äänitteillä ja laulukirjoissa. Pispan lastenrunoja on sävelletty ja julkaistu äänitteillä.

Linkkejä

Suomen Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli.
Marja Ylönen: Idealismi onkin lopulta realismia. Porin kaupunginkirjasto 28.9.2003.
Maria Loikkanen: Meiramiina ja metsän prinssi. Onnimanni 4/2003. (PDF)

kollegansa ja ystävänsä Sini Helmisen kanssa. Pitkäkangas on kirjoittanut ihmissusista kertovan nuorten aikuisten urbaania fantasiaa edustavan trilogian, johon kuuluu osat Kuura, Kajo ja Ruska. Kuura-trilogian maailmaan sijoittuva ennen varsinaista trilogiaa tapahtuva lisäosa, Hukan perimät, oli vuonna 2021 Topelius-ehdokkaana.

Aalto-yliopistosta ja työskennellyt kuvittajana, hahmosuunnittelijana ja graafikkona Rovio Entertainmentilla. Nykyisin hän toimii itsellisenä kuvittajana ja asuu osan vuodesta Japanissa.

Pasi Pitkäsen harrastuksiin kuuluu muun muassa kvanttifysiikka, roskaelokuvat, hyönteiset ja leipominen. Innoitusta hän saa myös ihmisten tarkkailusta, populaarikulttuurista, lapsuuden muistelusta ja luonnosta.

teki Sokrateesta myöhemmin dialogiensa päähenkilön ja laittoi omat ajatuksensa tämän nimiin.

Platon oli tyyliltään kaunokirjailija, joten hänen kirjoituksensa sisälsivät tarinoita, vertauskuvia ja taruja. Esimerkiksi tarina kadonneesta Atlantiksesta on saanut alkunsa Platonin esimerkinomaisesta kertomuksesta teoksissa Timaios ja Kritias.

Platon kannatti doorilaisia ja spartalaisia valtiomuotoja ja arvosteli Ateenan kansanvaltaa. Tämä näkyy hänen tunnetuimmassa teoksessaan Valtiossa, Platonin oman ihanneyhteiskunnan kuvauksessa.

Kirjallisuutta

Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.

tunnustusta taidemuotona eikä pelkkänä sanomalehtien palstantäytteenä. Poe oli lisäksi toimittaja, kirjallisuusarvostelija ja runoilija.

Poe syntyi irlantilais-skotlantilaiseen perheeseen Bostonissa. Hänen molemmat vanhempansa olivat näyttelijöitä. Poen isä hylkäsi perheensä kun Edgar oli kolmen viikon ikäinen, ja Poen äiti kuoli tuberkuloosiin tämän ollessa kaksivuotias. Poe lähetettiin menestyvän kauppiaan John Allanin luokse Richmondiin ja kastettiin Edgar Allan Poeksi. Vuodet 1815–20 hän vietti koulussa Englannissa. Poe aloitti opinnot Virginian yliopistossa, mutta vietti siellä vain vuoden. Hän menestyi opinnoissa ja kirjoitti ensimmäiset runoteoksensa, mutta jatko kävi mahdottomaksi, kun hänen holhoojansa kieltäytyi maksamasta Poen pelivelkoja. Poe värväytyi armeijaan ja pääsi West Pointin sotilasakatemiaan, mutta hänet erotettiin sääntörikkomusten takia. 

Voitettuaan 1833 erään kirjoituskilpailun Poe muutti takaisin Richmondiin ja pääsi kirjallisuuslehtiin toimittajaksi. Näissä töissä hän toimi 1840-luvulle asti. Tänä ajanjaksona hän kirjoitti eräät tunnetuimmat kirjalliset työnsä. Vuonna 1835 Poe meni naimisiin serkkunsa Virginia Clemmin kanssa. Poe saavutti suosiota ensiksi Ranskassa ja Englannissa, ja vasta hänen runonsa ”Korppi” (1845) toi hänelle tunnustusta kotimaassaan. Virginia kuoli vuonna 1847 tuberkuloosiin. Pari vuotta myöhemmin Poe itse kuoli Baltimoressa vuonna 1849 aivotulehdukseen.

Poe luetaan osaksi romantiikan aikakautta. Hän oli kuitenkin hyvin omaperäinen kirjailija, joka ei etsinyt muodikkaita vaikutteita eurooppalaisesta goottilaisesta perinteestä. Pahuus ilmenee hänen kertomuksissaan nimettömänä ja tuntemattomana voimana vailla henkilöä. Poe myös keskittyy tarinoissaan päähenkilöiden mielenliikkeisiin. Useat novellit käsittelevät rakastetun kuolemaa tai tutkiskelevat päähenkilöiden taipumusta tuhota elämänsä hyvät puolet. 

Kootuissa kertomuksissa (2006) on julkaistu suomeksi kaikki Poen tarinat. Kertomukset suomensi Jaana Kapari-Jatta. Arthur Gordon Pymin selonteko (1838) on Poen ainoa romaani. Jatkokertomuksena ilmestynyt tarina jäi keskeneräiseksi. Poen uraauurtavan salapoliisikirjallisuuden muodostavat ennen muuta kolme C. Auguste Dupin -tarinaa, etenkin ”Rue Morguen murhat” (1841). Arthur Conan Doyle lainasi Dupin-tarinoista hahmot ja rakenteen Sherlock Holmes -tarinoihinsa. 

Kirjallisuutta

Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Toimittaneet Jukka Halme ja Juri Nummelin. BTJ Kirjastopalvelu, 2005.
Peter Ackroyd: Edgar Allan Poe – Lyhyt elämä. Atena, 2008.

Lähteet: Wikipedia. Juha Ågren, Viktoriaaninen kauhukirjallisuus: Lyhyt oppimäärä, Tähtivaeltaja 4/2010. 

kirjallisuutta, mutta myös esimerkiksi nuorten seikkailukirjoja.

kehitykseen. Hän asui perheineen myös Kangasalalla, Lahdessa ja Hollolassa. Juhani Pohjanmiehen kotimuseo sijaitsee Hollolan Sairakkalassa. 1940-luvun lopulla Pohjanmies kirjoitti myös kolme nuorten tieteisromaania. Trilogiassa Helikopteri, Laboratorio 13 ja Avaruuslaiva lapsinero kehittää yhdessä kuuluisan professorin kanssa ihmeaineen, jolla voidaan ylittää valonnopeus ja matkustaa taivaskuvitelmaa muistuttavaan Venukseen. Pohjanmies oli ollut kiinnostunut ruusuristiläisestä teosofiasta.

Lähteet: Wikipedia. Juhani Hinkkanen & Kai Ekholm (toim.): Science fiction. Kirjastopalvelu, 1990. 

 

tv-käsikirjoittamista. Pohjola on ollut taiteellisen roolipelaamisen edelläkävijöitä Suomessa. Roolipelitapahtuma Ropecon antoi Pohjolalle Kultainen lohikäärme -elämäntyöpalkinnon vuonna 2010.

C. M. Kornbluth ja James Blish. Futurians-ryhmän kantavana aatteena oli käsitys, että science fiction voi toimia yhteiskunnallisen arvostelun ja poliittisen muutoksen välineenä. Pohl kirjoitti useita novelleja ja romaaneja yhdessä ystävänsä C. M. Kornbluthin kanssa, joista tunnetuin on satiiri Avaruuden kauppamiehet (1953). Kirjaa on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta. 

C. M. Kornbluthin kuoltua Pohl kirjoitti pääasiassa yksin. Vuosina 1959–69 Pohl toimi Galaxy-tieteislehden ja sen sisarjulkaisu If:n toimittajana. Pohl toimi Science Fiction Writers of American puheenjohtajana vuosina 1974–76. Vuonna 1977 Pohl sai Hugo- Nebula- ja John W. Campbellin muistopalkinnon romaanillaan Avaruuden portti (1977). Pohl palkittiin elämäntyöstä Nebula Grand Master -palkinnolla vuonna 1993.

Pohl vietti eläkepäiviään Palantinessa Illinoisissa yhdessä vaimonsa Elizaneth Ann Hullin kanssa, joka on merkittävä science fictionin tutkija.

Pohl oli avaruustutkimuksen kannattaja, sillä tiede on hauskaa. ”Kaikki mitä kirjoitan on enemmän tai vähemmän vaikuttamista avaruuden puolesta, mutta sillä ei kyllä suuriakaan saavuteta kun vastassa on voimakkaita mielipiteenmuodostajia, jotka painostavat tasapainottamaan talousarvioita tai ainakin leikkaamaan pois kaikki menoerät, jotka eivät tähtää toisten ihmisten tappamiseen. Avaruustutkimuksen suuri vika on se, ettei löydy marsilaisia tapettaviksi. Muussa tapauksessa rahaa löytyisi vaikka kuinka rutosti.”

Kirjallisuutta

Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

kirjallisuuden harrastaja ja oli kääntänyt muun muassa goottilaisen kauhukirjallisuuden aloittaneen Horace Walpolen romaanin The Castle of Otranto italiaksi. John Polidori valmistui Edinburghin yliopistosta lääkäriksi aikansa nuorimpana, 19-vuotiaana.

Vuonna 1816 kuuluisa runoilja lordi Byron palkkasi Polidorin henkilökohtaiseksi lääkärikseen Euroopan matkalleen, jolla oli mukana myös Mary Shelley. Byronin kustantaja maksoi Polidorille ennakkoon 500 puntaa siitä, että tämä pitäisi päiväkirjaa matkalta.

Kun Byron pani pystyyn seurueen kauhutarinain kirjoituskilpailun (joka oli alku Shalleyn Frankensteinille), Polidori kirjoitti Byronin esittämän luonnoksen pohjalta vampyyritarinan. Tarina julkaistiin Englannissa New Monthley Magazinessa 1819 ilman Polidorin nimeä ja lupaa. Pitkässä alkupuheessa kerrottiin Byronin oleskelusta Genevessä, ja Vampyyri yhdistettiin häneen ilmeisen kaupallisista syistä. Vampyyri-novellista tuli hyvin suosittu etenkin Manner-Euroopassa, Saksassa ja Ranskassa. Siitä tehtiin useita näytelmäversioita ja sille kirjoitettiin jatko-osia. Polidori kirjoitti New Monthley Magazineen oikaisun, jossa myönsi käyttäneensä Byronin suunnitelmaa tarinan pohjana, mutta kirjoittaneensa sen kuitenkin itse loppuun.

Polidori ei elinaikanaan saavuttanut menestystä. Hän teki itsemurhan 1821 vain 26-vuotiaana uhkapelivelkojen painamana.

Polidorin novelli on ollut esikuvana myöhemmälle vampyyrikirjallisuudelle. Itäeurooppalaiseen kansanperinteeseen pohjautuvat vampyyritarinat sopivat hyvin romantiikan aikakauden kirjailijoille, jotka hakivat innoitusta vanhoista taruista. Tarinan päähenkilön, pelottavaa viehätysvoimaa säteilevän kuolonkatseisen lordi Ruthvenin on sanottu olevan Byronin karikatyyri. Samaa salaperäisen mahtimiehen mallia käytti jo Horace Walpole.

Juonen sijasta Polidorin novellissa on pääosassa vieraiden maiden maisemien kuvailu. Teoksen ansiona on lähinnä sen pohjustus tuleville vampyyriteoksille. Polidori otti itäeurooppalaiset vampyyriuskomukset käyttöön ensimmäisenä englantilaiskirjailijana. Hän toi vampyyrit kaupunkiympäristöön ja teki heistä hienostuneen yläluokan jäseniä.

Lordi Ruthven on selkeä esikuva kirjallisista vampyyreista kuuluisimmalle, Bram Stokerin Draculalle. Stokeria ennen vaikutti kuitenkin James Malcolm Rymerin nimettömänä julkaistu, halpoina lehtilukemistoina painettu ”Varney the Vampire” vuosina 1845–47. ”Pennin kammotuksina” tunnetuissa lehdissä julkaistu saippuaoopperamainen tarina toi uudenaikaiseen vampyyritarustoon mukaan muun muassa yksityiskohdan, etteivät vampyyrit syö lainkaan normaalia ruokaa. Merkittävin keksintö olivat terävät kulmahampaat, jotka jättävät uhrin iholle kaksi siistiä puremajälkeä.

Linkkejä

John Polidori. Wikipedia.
Jukka Parkkinen: John Polidori.
Reijo Valta: Lordi Ruthven, herrasmiesvampyyrien isä. Pois työpöydältä 27.4.2010.
Juri Nummelin: Vampyyri. Helsingin sanomat 5.11.2005.
Tuomo Karhu: Vampyyri. Turun sanomat 24.1.2006.

Lähteet: Wikipedia. Juha Ågren: Viktoriaaninen kauhukirjallisuus: Lyhyt oppimäärä. Tähtivaeltaja 4/2010.

hänestä kansainvälisen tähden. Vuonna 2006 Powersille myönnettiin Yhdysvaltain arvostetuin kirjallisuuspalkinto, National Book Award romaanista Muistin kaiku.

kanssa. Kirjailijan työnsä ohessa Powers on opettanut kirjoittamista. Anubiksen portit (1983) voitti ilmestyessään Philip K. Dick -palkinnon. Fantasiaa ja historiaa yhdistävä aikahyppy 1810-luvun Englantiin on monien mielestä Powersin parhaita teoksia. Nimityksen ”steampunk” keksi vuonna 1987 K. W. Jeter luonnehtimaan Anubiksen porttien tapaisia viktoriaaniseen aikaan sijoittuvia fantasia- ja tieteisromaaneja.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.

lisäksi Pratchett julkaisi joukon lastenkirjoja. Pratchett loi omaperäisen kirjallisuudenlajin, jossa aineksina ovat seikkailutarina, parodinen huumori, fantasia sekä elämän ja todellisuuden ilmiöiden pohdinta. Terry Pratchettin teoksia on myyty 85 miljoonaa kappaletta. 2000-luvulla hän oli Britannian toiseksi luetuin kirjailija. Vuonna 1998 Terry Pratchett palkittiin Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäsenyydellä palveluksistaan maansa kirjallisuudelle. Pratchett sai elämäntyöstään World Fantasy -palkinnon vuonna 2010.

Terry Pratchett syntyi Beaconsfieldissa, joka sijaitsee Lontoosta länteen. Omaksi koulukseen Pratchett mainitsi Beaconsfieldin julkisen kirjaston. Hän harrasti tähtitiedettä ja suunnitteli siitä uraa, mutta matemaattiset taidot puuttuivat. Jäljelle jäi kuitenkin kiinnostus tieteiskirjallisuuteen. Pratchett meni opiskelemaan teknilliseen lukioon, mutta siirtyi 17-vuotiaana työhön paikalliseen lehteen. Iltaisin hän opiskeli toimittajaksi ja suoritti englannin kielen opintoja. Pratchett toimi 15 vuotta eri paikallislehtien toimittajana, kunnes pestautui vuonna 1980 tiedottajaksi suureen energiayhtiöön. Siellä hänen vastuullaan oli muun muassa kertoa neljän ydinvoimalan virhetoiminnoista. Pratchett oli etsinyt rauhallista työtä, mutta tiedottaminen ydinvoimasta ei kuulunut kaikkein helpoimpiin tehtäviin, sillä vain vuotta aikaisemmin oli sattunut Harrisburgin ydinvoimalaonnettomuus. Pratchett kertoi, että hän olisi voinut kirjoittaa kokemuksistaan kirjan, mutta kukaan ei uskoisi sitä todeksi.

Päätoiminen kirjailija Pratchett oli vuodesta 1987. Hän julkaisi jopa kahden kirjan keskimääräisellä vuositahdilla. Terryn perheeseen kuuluivat vaimo Lyn ja toimittajatytär Rhianna. Terry Pratchett mainitsi harrastuksikseen kirjoittamisen, kävelemisen, tietokoneet ja elämän. Hän piti mielellään suuria mustia hattuja. Pratchett oli kiinnostunut myös luonnonhistoriasta ja hän piti talossaan tähtitieteellisten välineiden lisäksi kasvihuonetta täynnä lihansyöjäkasveja. Hän tuki myös orankien suojelua. Pratchett oli uskonnotonta elämänkäsitystä edustavan Britannian humanistiyhdistyksen jäsen.

Pratchett sai British Science Fiction -palkinnon 1989 ja parhaan fantasiaromaanin Locus-palkinnon 2008. Kolme Tiffany Särkysestä kertovaa kirjaa ovat saaneet parhaan nuortenkirjan Locus-palkinnon. Vuonna 2002 Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät sai Carnegie-lastenkirjapalkinnon. Yliopistojen kunniatohtoruuksia Pratchettilla oli kahdeksan. Vuonna 2007 Pratchettilla todettiin Alzheimerin tauti. Sen jälkeen hän teki paljon työtä lisätäkseen tietoa sairaudesta ja lahjoitti varoja sen tutkimukseen. Pratchett menehtyi kotonaan maaliskuussa 2015 66-vuotiaana.

Pratchettin varhaisimmat innoittajat olivat Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee sekä Isaac Asimovin ja Arthur C. Clarken tieteiskirjat. Hänen kirjallisia vaikuttajiaan ovat olleet P. G. Wodehouse, Tom Sharpe, Jerome K. Jerome, G. K. Chesterton ja Mark Twain. Pratchettin kirjat on harvoin jaettu lukuihin, koska hänen mukaansa elämä ei tapahdu luvuittain, eivät myöskään elokuvat. Pratchett piti rikoskirjallisuudesta, mikä ilmenee hänen vartiosto-aiheisissa kirjoissaan. Hän oli ainoa lapsi ja hänen hahmonsa ovat usein vailla sisaruksia. ”Kirjallisuudessa ainoat lapset ovat niitä kiinnostavia.”

Kiekkomaailma-sarjan tapahtumat sijoittuvat litteään fantasiamaailmaan, joka liikkuu avaruudessa eteenpäin neljän jättiläiselefantin selässä. Elefantteja kuljettaa valtava A’Tuin-kilpikonna. Kilpikonnan kannattama maailma löytyy intialaisesta, kiinalaisesta ja irokeesien tarustosta. ”Se, että huumori on vahvasti mukana tulee minulta aivan luonnollisesti, en ole pyrkinyt sitä sinne laittamaan, se vain on kirjoitustyylini.” Kiekkomaailman Ankh-Morpork on kansainvälinen kaupunki, jossa väistämättä tulevat esiin erilaiset yhteiskunnalliset kysymykset. Pratchett piiskaa poliittisia ryhmittymiä ja vallankäyttöä. Kuolemakin joutuu ihmettelemään sitä, että ihmiset tekevät lyhyen elämänsä niin vaikeaksi.

Kiekkomaailman kirjat ovat itsenäisiä tarinoita. Erityistapauksena toinen Kiekkomaailma-kirja (Valon tanssi) on jatko-osa ensimmäiselle (Magian väri). Tässä teoskaksikossa Pratchettin tyylinä on vielä selkeästi fantasiaparodia. Alla listatut kirjat on numeroitu alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä, jonka kirjailija on vahvistanut olevan myös tapahtumajärjestys. Kirjojen sisäinen aika seuraa suurin piirtein oikeaa aikaa ja henkilöhahmot ikääntyvät samassa suhteessa. Kirjat voi lukea myös tiettyihin päähenkilöihin tai tapahtumiin keskittyvinä sarjoina: Rincewind-kirjat (Magian väristä alkaen), noitakirjat (alkaen kirjasta Johan riitti!), Kuolema-kirjat (Mort), vartiostokirjat (Vartijat hoi!), itsenäiset kirjat kuten Pyramidit ja Pienet jumalat sekä teollisen vallankumouksen alkaminen (Elävät kuvat). Jotkut lukevat Kiekkomaailmoja mieluiten alkukielellä, sillä sanaleikkejä on vaikea kääntää. Ensimmäisten 26 Kiekkomaailma-kirjojen kansikuvat teki Josh Kirby teokseen Aikavaras (2001) saakka. Kirbyn kuoleman jälkeen kannet on tehnyt Paul Kidby.

Britanniassa on tehty kolme kaksiosaista tv-elokuvaa Kiekkomaailma-kirjojen pohjalta: Valkoparta Karjupukki (2006), Magian väri (2008) ja Posti kulkee (2010). Muihin Pratcehttin teoksiin kuuluu muun muassa yhdessä Neil Gaimanin kanssa kirjoitettu Hyviä enteitä (1990). Suuren osan kirjoitustyöstä teki Pratchett, koska Gaiman oli kiireinen Sandman-sarjakuvan vuoksi. Kirjan ideat olivat molempien kirjoittajien.

Ottaessaan vastaan Carnegie-mitalin Pratchett sanoi viitaten J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjoihin ja J. R. R. Tolkienin Sormusten herraan: ”Fantasia ei ole vain velhoja ja hassuja sauvoja. Se on maailman näkemistä uusista näkökulmista”.

Kiekkomaailma

1. Magian väri (1983)
2. Valon tanssi (1986)
3. Johan riitti! (1987)
4. Mort (1987)
5. Velhous verissä (1988)
6. Noitasiskokset (1988)
7. Pyramidit (1989)
8. Vartijat hoi! (1989)
9. Eric (1990)
10. Elävät kuvat (1990)
11. Viikatemies (1991)
12. Noitia maisemissa (1991)
13. Pienet jumalat (1992)
14. Herraskaista väkeä (1992)
15. Vartiosto valmiina palvelukseen (1993)
16. Elävää musiikkia (1994)
17. Kiintoisia aikoja (1994)
18. Naamiohuvit (1995)
19. Savijaloilla (1996)
20. Valkoparta Karjupukki (1996)
21. Pojat urhokkaat (1997)
22. Viimeinen manner (1998)
23. Carpe jugulum (1998)
24. Maanalainen elefantti (1999)
25. Totuuden torvi (2000) 
26. Aikavaras (2001)
27. The Last Hero (2001, kuvitettu pienoisromaani, ei suomennettu)
28. Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät (2001, nuortenkirja)
29. Yövartiosto (2002)
30. Vapaat pikkumiehet (2003, nuortenkirja)
31. Hirmurykmentti (2003)
32. Posti kulkee (2004)
33. Tähtihattu (2004, nuortenkirja)
34. Muks! (2005)
35. Talventakoja (2006, nuortenkirja)
36. Lyödään rahoiksi (2007)
37. FC Akateemiset (2009)
38. Keskiyö ylläni (2010, nuortenkirja)
39. Niistäjä (2011)
40. Täyttä höyryä (2013)
41. Paimenen kruunu (2015, nuortenkirja)

Bromeliad-trilogia

1. Suuri ajomatka (1989)
2. Louhoksen valtiaat (1990)
3. Yläilmoissa (1990)

Muut suomennetut teokset

Tosikissa ei kirppuja kiroile (1989, yhdessä Gray Jolliffen kanssa)
Hyviä enteitä (1990, yhdessä Neil Gaimanin kanssa)
Valtio (2008, nuortenkirja)
Viemärin valtias (2008, nuorten aikuisten kirja)

Suomennetut novellit

”Julmuuden teatteri” (1993), Kuolema ja sen jälkeinen (2002).

Lähteitä

Petri Hiltunen & Jukka Laajarinne: Terry Pratchett. Legolas 2/1993.
Mervi Koski: Ulkomaisia nuortenkertojia. BTJ, 2001.
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ, 2003.

Ensimmäisen novellinsa Pratt julkaisi 1920-luvulla.

Pratt tunnetaan parhaiten yhdessä L. Sprague de Campin kanssa kirjoittamistaan Harold Shea -tarinoista. Humorististen tarinoiden nimihenkilö on tohtori, joka pääsee tieteen keinoin siirtymään tarujen maailmoihin – esimerkiksi Kalevalan maille teoksessa Käärmeaita (1953).

Linkkejä

Fletcher Pratt. Wikipedia.
Leena Peltonen: Käärmeaita. Aikakone 1/1989.

sijoittuvia seikkailukertomuksia, joissa kuitenkin on vahvoja, usein piilotajuntaan liittyviä fantasia-aineksia. Pratt tunnetaan parhaiten Corto Maltese -hahmosta.

Pratt syntyi Riminillä. Hän kasvoi Venetsiassa, mutta vietti vuodet 1937–1943 perheensä kanssa Etiopiassa, joka tuolloin oli Italian siirtomaa. Prattin ensimmäinen sarjakuva ilmestyi vuonna 1945 yhteistyönä kahden muun piirtäjän kanssa. Vuonna 1947 hän perusti muutamien muiden nuorten venetsialaisten piirtäjien kanssa sarjakuvayrityksen. Vuonna 1949 hän siirtyi muiden mukana työskentelemään sarjakuvan parissa Argentiinaan, jossa hän asui Buenos Airesissa 13 vuotta. Pratt palasi Italiaan vuonna 1962, mutta hän matkusteli paljon koko loppuelämänsä.

Pratt aloitti piirtäjänä mutta siirtyi vähitellen myös käsikirjoittamaan melkein kaikki sarjakuvansa. Hänen tunnetuin sarjakuvahahmonsa on laivaton merikapteeni ja onnensoturi Corto Maltese, joka seikkailee erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikaan. Ensimmäinen Corto Maltese -tarina Suolaisen meren balladi julkaistiin lehdessä vuonna 1967. Prattin kultakautena sarjakuvantekijänä pidetään yleensä 1970-lukua.

Prattin tarinat sijoittuvat useimmiten sodan keskelle, ja hänen päähenkilönsäkin ovat usein sotilaita. Pratt ei kuitenkaan juuri harrastanut realistista rintamakuvausta vaan pikemminkin kertoi poikkeuksellisten yksilöiden poikkeuksellisista seikkailuista. Prattin kertomuksissa on sotaa romantisoivia piirteitä, mutta myös sodanvastaisia sävyjä. Prattin päähenkilöt ovat yleensä ihanteellisia ja kiihkeitä yksilöajattelijoita, jotka helposti joutuvat ristiriitaan ihanteidensa ja saamiensa käskyjen välillä. Sota tarjoaa sankarille mahdollisuuden seikkailuun ja urheuden osoittamiseen, mutta se uhkaa myös riistää mahdollisuuden hallita omaa kohtaloa. Prattin sankarit päätyvätkin usein uhmaamaan saamiaan käskyjä tai suorastaan ryhtymään sotilaskarkureiksi.

Corto Maltese edustaa aikuisille suunnattua romaanityyppistä, seikkailullista mutta vakavaa sarjakuvaa, ja se on vakiinnuttanut asemansa eurooppalaisen sarjakuvan klassikoiden joukossa.

Corto Maltese on laivaton merikapteeni, Maltalla syntynyt ja kasvanut gibraltarilaisen mustalaisnaisen ja cornwallilaisen merimiehen poika, maailmankansalainen, ammattiseikkailija ja vallankumouksellinen. Hän on kansalaisuudeltaan britti mutta toimii usein yksiselitteisesti ”isänmaansa” etujen vastaisesti. Virallisesti hän asuu Antiguassa, mutta hän pysyy harvoin pitkään aloillaan missään. Nuorena poikana hän huomasi, ettei hänen kädessään ollut kohtalonviivaa, ja teki itse mielensä mukaisen viivan käteensä isänsä partaveitsellä. Tämä kuvaa hänen elämänasennettaan: hän on omaehtoinen romantikko. Cortolla on myötämielisyyttä 1900-luvun alun vallankumousliikkeitä kohtaan, mutta hän osallistuu niiden toimintaan vain satunnaisesti.

Corto on pitkäkasvuinen ja hoikka. Hänellä on hiukan kihartuva lyhyt musta tukka ja ruskeat silmät. Hän pitää rengasta vasemmassa korvassaan (Britannian kauppalaivaston, anarkismin tai molempien tunnuksena) ja päässään yleensä kaartin tykistöupseerin lakkia, jonka hän sanoo saaneensa lahjaksi. Corto näyttää syntyneen 1887 ja aloittaneen merimiehen uransa vuoden 1900 tienoilla laivapoikana Britannian kauppalaivastossa. Jouduttuaan vaikeuksiin esimiestensä kanssa hän ryhtyi ensin salakuljettajaksi ja ajautui lopulta merirosvouteen Tyynellä valtamerellä. Ensimmäisen maailmansodan alun aikoihin hän sai tarpeekseen suoranaisesta rikollisuudesta ja valitsi onnensoturin elämän.

Corto Maltese -tarinoissa seikkailullisuuteen ja piirtäjän luomien hahmojen vuorovaikutukseen yhdistyvät historialliset ilmiöt, henkilöt ja tapahtumat. Erityisesti taustalla vaikuttavat ensimmäinen maailmansota ja Venäjän sisällissota. Corto seikkailee eri puolilla Eurooppaa, latinalaista Amerikkaa, Afrikkaa, Aasiaa ja Oseaniaa. Jokaista maanosaa kuvataan asiantuntevasti. Corton seikkailut kestävät 1900-luvun alusta 1930-luvun alkuun. Toisessa sarjakuvassaan Aavikon skorpionit Pratt mainitsee ohimennen Corton kadonneen Espanjan sisällissodassa. Pratt katsoi, ettei myöhempinä aikakausina enää ollut tilaa tällaiselle romanttiselle hahmolle.

Yleensä realistisista ja pikkutarkoista ympäristö- ja ajankuvauksista huolimatta Corton seikkailuissa on usein myös vahvasti yliluonnollisia piirteitä. Paljon tapahtuu puhtaasti päähenkilön pään sisälläkin. Sarjakuvissa esiintyy suuri joukko mieleenpainuvia sivuhenkilöitä. Näistä tärkein on psykopaattisuudestaan huolimatta melko sympaattinen venäläinen rikollinen Rasputin, joka muistuttaa ulkoisesti historiallista Rasputinia. Tarinoissa kohdataan myös joukko kauniita ja kohtalokkaita naisia, joista monet ovat erittäin voimakasluonteisia. Corto on mieltynyt naisiin ja nämäkin usein häneen. Matkassa tuntuu kuitenkin aina olevan liikaa mutkia, ja kaikenlaisten aarteiden lopullinen tavoittamattomuus on osa seikkailijahahmon romanttisuuttakin.

Corto Maltese -sarjakuvien suomennokset ovat ranskankielisen laatusarjakuvan kääntäjinä kunnostautuneiden Heikki tai Soile Kaukorannan työtä.

Keskeisiä albumeja

Suolaisen meren balladi (1967–69)
Kauriin merkin alla (1970–73)
Banaaniconga ja muita kertomuksia (1970–71)
Kelttiläistarinoita (1971–72)
Etiopialainen romanssi (1972–73)
Corto Maltese Siperiassa (1974–75)
Kertomus Venetsiasta (1977)
Corto Maltese Samarkandissa (1980)

Linkkejä

Mika Vuolle: Mies, joka itse teki kohtalonsa viivan. Aviisi 5/1996.
Heikki Jokinen: Kelttiläistarinoita. Helsingin sanomat 2.1.1999.
Timo Ronkainen: Corto Maltese Samarkandissa. Karjalan maa 22.10.1988.
Petri Hannini: Corto Maltese Sveitsissä. Keskisuomalainen 22.5.2008.

Lähde: Wikipedia. Kuva: Erling Mandelmann. Lähde: Wikimedia Commons.

teoksia myös yhdessä Lincoln Childin kanssa. Ennen kirjailijanuraansa Preston työskenteli Amerikan luonnontieteellisen museon johdossa.

kokonaan kirjailijantyölle. Preußlerin ensimmäinen kirja ilmestyi vuonna 1956. Tyypillistä hänen kirjoilleen on se, että niissä tapahtumat sijoittuvat sekä todellisuuteen että mielikuvitusmaailmaan.

Linkkejä

Mikko Saari: Mustan myllyn mestari. Kirjavinkit 4.5.2002.

lastenkirjallisuuspalkinnon.

Sterkarmin poika aloittaa trilogian, mutta jatko-osia A Sterkarm Kiss (2003) ja A Sterkarm Tryst (2017) ei suomennettu.

Priest on naimisissa kirjailija Leigh Kennedyn kanssa. Heillä on kaksi lasta ja he asuvat Hastingsissa Englannissa.

Fuuga synkälle saarelle (1972) kuvaa Britanniassa käytävää rotujenvälistä sotaa, jonka on aiheuttanut hallitsematon pakolaistulva. Teos liittyy osaltaan brittiläisen katastrofiromaanin perinteeseen. Käänteismaailma (1974) on Priestin varhaiskauden parhaimmaksi sanottu romaani. Kaikkeus, jossa romaani tapahtuu, on eräs oudoimpia tieteiskirjallisuudessa tavattuja.

Priest on eräs arvostetuimpia brittiläisiä tieteiskirjailijoita. Myöhemmissä teoksissaan Priest on etääntynyt perinteisestä science fictionista. Hän on arvostellut tieteiskirjallisuutta sen heikosta tasosta. Priest etsii kirjoista kirjallisia arvoja ja ajatuksia, ja pitää sen vuoksi erityisesti Stanislaw Lemin tuotannosta.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 2. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

Linkkejä

Pekka Manninen: Christopher Priest – Science fiction -kirjailija ilman genreä. Osa Tähtivaeltaja 4/2004:n artikkelista.
Harri Haarikko: Käänteismaailma. Aikakone 2/1989.

Prineas työskentelee Iowan yliopistossa ja luennoi siellä fantasia- ja tieteiskirjallisuudesta sekä J. R. R. Tolkienin tuotannosta. Hänen esikoisromaaninsa Taikavaras ilmestyi 2008.

Kuva: Andy Williard.

muassa Lili Väkevä -sarja, jonka kirjoja on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta. Kirjat on kuvittanut Janine Dawson.

 

Puikkonen on toiminut vapaana kirjailijana ja opettanut sanataidetta ennen kaikkea lapsille ja nuorille. Nykyään Puikkonen asuu Kirkkonummen Veikkolassa. Puikkonen on tehnyt vapaaehtoistyötä muun muassa kirjallisuuden ja musiikin saralla. Rakkain harrastus on kuitenkin ollut hevoset. 

Puikkosen tuotantoon kuuluu novelleja, romaaneja ja musiikkisatu. Puikkosen esikoisteos Siskokulta palkittiin Otavan novellikilpailussa vuonna 1983 ja lastenromaani Haloo, kuuleeko kaupunki Finlandia Juniorilla 2003. Helsingin kirjamessuilla 2002 hän sai Rakkaudesta kirjaan -palkinnon. Puikkoselle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2014. 

alalla.

Puikkonen kirjoitti 12-vuotiaana 60-sivuisen kertomuksen Kissaihminen, joka palkittiin toisella sijalla nuorten Kontakti-kirjasarjassa. Puikkosen esikoisromaani Turkulainen näytelmä ilmestyi 2001.

johtokunnassa vuosina 1950–1957.

Pulla käytti yhdessä Mika Waltarin kanssa salanimeä Kapteeni Leo Rainio. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Ryhmy ja Romppainen -kirjat, joita käytettiin jatkosodan aikana propagandatarkoituksiin.

Pulla oli myös Ranskan tuntija ja kirjoitti historiallisia romaaneja liittyen Ranskaan.

 

ovat saaneet myös runsaasti aikuislukijoita ja niitä pidetään nykyaikaisina klassikkoina. Sarjan kirjoja on myyty yli 22 miljoonaa kappaletta.

Pullman syntyi Norwichissa Englannissa vuonna 1946. Hänen isänsä palveli lentäjänä Britannian ilmavoimissa ja perhe joutui muuttamaan usein isän asemapaikkojen vaihtuessa. Kun Philip oli seitsemänvuotias, isä sai surmansa lento-onnettomuudessa Keniassa. Vuotta myöhemmin hänen äitinsä meni uusiin naimisiin ja perhe muutti joksikin ajaksi Australiaan. Sieltä he palasivat Englantiin ja Pullman kävi koulua Lontoossa ja Walesissa. Innoittajikseen tarinoiden kertojaksi ryhtymiselle Pullman on maininnut lapsuutensa radiokuunnelmat ja seikkailusarjakuvat. Myöhemmin mukaan tulivat kummitusjutut, joita hänellä ja hänen ystävillään oli tapana kertoa toisilleen. Hänen suosikkikirjailijoitaan oli Tove Jansson. Pullman opiskeli englannin kieltä Oxfordissa Exeter Collegessa. Vuonna 1970 Pullman avioitui Judith Spellerin kanssa. Heillä on kaksi poikaa.

Valmistuttuaan opettajaksi Pullman työskenteli yläkoulun opettajana useissa Oxfordin kouluissa. Hänellä oli tapana kertoa oppilailleen tarinoita suullisesti ja kirjoittaa koulunäytelmiä oppilaiden esitettäviksi. Jotkut näytelmistä ilmestyivät myöhemmin muokattuna lastenkirjoiksi. Pullmanin ensimmäinen lastenkirja julkaistiin 1982. Vuosikymmenen puolivälistä lähtien Pullman työskenteli luennoitsijana opettajaksi opiskeleville. Vuodesta 1996 hän on kirjoittanut päätoimisesti. Pullman vieraili Suomessa Finnconissa 1999. Nykyisin Philip Pullman asuu maalla lähellä Oxfordia vaimonsa Juden kanssa. Kun Pullman ei kirjoita, hän nauttii elämästään: katselee televisiota, piirtää, tekee puutöitä tai soittaa pianoa. Universumien tomun vinjettikuvat ovat hänen tekemiään.

Kirjailijana Pullman on ennen kaikkea tarinankertoja. Pullman onkin arvostellut aikuisille kirjoittajia juonen unohtamisesta ja liiallisesta tekniikan ja tyylin painottamisesta. Hän itse haluaa vastata nimenomaan lukijoiden tarinannälkään. ”Kysyttäessä, mitä haluan viestiä lukijalle jollakin asialla, minun on pakko sanoa etten sano. En ole viestintäbisneksessä, olen olipa kerran -bisneksessä.” Philip Pullman on sanonut haluavansa kirjoittaa juuri lapsille itsekeskeisen joutavanpäiväisyyden välttämiseksi. Hän toteaa, että lastenkirjallisuudella on suurten kysymysten käsittelyn taakka, jonka aikuistumista karttavien aikuisten sukupolven kirjallisuus on hylännyt. ”Lastenkirjat – – käsittelevät sellaisia perimmäisiä kysymyksiä kuin mistä tulemme, mitä on ihmisenä oleminen, mitä pitää tehdä ollakseen hyvä, tällaisia perustavia, tärkeitä kysymyksiä ei käsitellä aikuisten lukemissa kirjoissa, vaan kirjoissa, joita lukevat lapset.” (BBC:n haastattelu 28.12.2001)

Nimi Universumien tomu viittaa John Miltonin runoelmaan, josta on peräisin myös Lapin ja revontulien merkitys tarujen tyyssijana. Pullman halusi Miltonin eepoksen Kadotetun paratiisin innoittamana kirjoittaa jotain mahdollisimman suurta, ja samalla tehdä omia huomautuksiaan Miltonin runoelmassaan esittämiin ajatuksiin. Universumien tomun voi lukea myös steampunk-scifinä. Pullman itse on todennut, että tieteiskirjallisuus ei kiinnosta häntä. Trilogiassa pohditaan eettisiä kysymyksiä, muun muassa vapauden ja rajoituksen sekä hyvän ja pahan suhdetta, mutta on samalla myös jännittävä fantasiaseikkailu.

Pullman luonnehtii trilogiaansa nykyaikaiseksi Aatami ja Eeva -kertomukseksi. Pullman näkee syntiinlankeemuksen pelkästään hyvänä asiana ja katsoo, että kirkko on ymmärtänyt koko asian aivan väärin. ”Syntiinlankeemus on kiehtova tarina, joka käsittelee suuria kysymyksiä, hyvää ja pahaa.” Pullman kuuluu Britannian uskonnottomien etujärjestöjen kannattajiin: hän on Britannian humanistiyhdistyksen tukija sekä National Secular Societyn kunniajäsen.

Kultainen kompassi voitti ilmestyttyään Carnegie-mitalin ja vuonna 2007 teos valittiin Carnegie-mitalin 70-vuotisen historian kunniaksi järjestetyssä internet-äänestyksessä palkinnon voittaneista kirjoista yleisön kaikkien aikojen suosikiksi. Vuonna 2003 Pullman sai ensimmäisenä lastenkirjailijana suuren brittiläisen Whitbread-pääpalkinnon teoksesta Maaginen kaukoputki. Trilogian on suomentanut vuonna 2001 valtion kääntäjäpalkinnon saanut Helene Bützov. Kultaisen kompassin elokuvaversio ilmestyi vuonna 2007. 

Vuonna 2005 Pullman sai jaetun Astrid Lindgren -palkinnon. Palkintolautakunnan mukaan Pullmanin hahmot ovat värikkäitä ja aina nuorten ihmisten puolella. Nämä hahmot kyseenalaistavat arvovallat. Samalla ne julistavat inhimillisyyden ja rakkauden voimaa ja säilyttävät lapsen luottavaisuuden synkimmissäkin tilanteissa. Palkinnon antajien mielestä Pullman ”luo ja tutkii kekseliäisyydellä, kielellisellä loistavuudella ja psykologisella näkemyksellä luomiaan maailmoja menettämättä kosketusta tähän päivään”.

Vuonna 2008 Times-lehti valitsi Pullmanin 50 parhaan toisen maailmansodan jälkeisen brittikirjailijan listan sijalle 43.

Lähteitä

Markus Hotakainen: ”Philip Pullman, tarinankertoja”. Portti 4/1996.
Ulkomaisia nuortenkertojia 1. BTJ Kirjastopalvelu, 2001.
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.

laivastoon. Parin vuoden kuluttua hän palasi Cornelliin, vaihtoi alaa ja suoritti kirjallisuuden loppututkinnon. Hän työskenteli myös tutkimusapulaisena Boeingin lentokonetehtaassa.

Pynchonin esikoisteos sai William Faulkner Foundation -esikoisromaanipalkinnon vuonna 1963. Romaanin julkaisun jälkeen Pynchon katosi julkisuudesta: hän ei ole antanut haastatteluita eikä hänestä ole julkaistu valokuvaa.

Pynchonin teos Huuto 49 (1966) sai Richard and Hilda Rosenthal Foundation -palkinnon. Pynchonin pääteoksena pidetään romaania Painovoiman sateenkaari (1973). Painovoiman sateenkaarta on sanottu James Joycen Odysseuksen postmodernistiseksi vastineeksi. Romaani oli tieteiskirjallisuuden Nebula-palkinnon ehdokkaana ja se palkittiin National Book Award -palkinnolla.