teoksistaan.

Saarisen ensimmäinen kirja Make ja merenneito (1992) kertoo Makesta, joka onkii joesta ylös Pienen merenneidon serkun. Tämä osoittautuu varsin vauhdikkaaksi tädiksi.

Linkkejä

Teemu Saarinen. Wikipedia.
Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli.

työskentelee myös vapaana toimittajana. Saarinen on opiskellut erikoissairaanhoitajan tutkinnon lisäksi tiedottamista, kirjoittamista ja mainontaa ja on suorittanut muun muassa mainonnan ammattitutkinnon.

Saarinen asuu miehensä ja kahden poikansa kanssa Turun seudulla, Liedon Ilmarisissa. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat muun muassa puutarhanhoito, kirjallisuus ja ulkoileminen koiran kanssa.

töitään on Neon Genesis Evangelion -manga, jota on julkaistu vuodesta 1995 alkaen.

Linkkejä

Jari Lehtinen: Retro Exodus Harmageddon. 31.5.2005.
Petteri Uusitalo: Neon Genesis Evangelion. Kvaak.fi 8.10.2006.

Hihapuukon toimituskuntaan ja oli perustamassa Kajaanin Elokuvakerho ry:ta vuonna 1972. Hän on avustanut Portti-tieteislehteä.

Linkkejä

Tommi Aitio: Ikikapinallinen Markku Sadelehto on toimittanut yli 30 kauhuantologiaa. Helsingin sanomat 26.4.1997.
Juhani Hinkkanen: Pimeyden linnake. Aikakone 4/1991.
Juhani Hinkkanen: Outoja tarinoita 1. Aikakone 3/1990.
Juhani Hinkkanen: Outoja tarinoita 3. Aikakone 1/1992.
Juhani Hinkkanen: Outoja tarinoita 4. Aikakone 3/1992.
Vesa Lehtinen: Mustan jumalan suudelma. Aikakone.
Oskari Salonen: Kuoleman kirjat I. 2006.
Eija Elo: Paha vieras. Aikakone (1996).
Tommi Aitio: Paha vieras. Helsingin sanomat 26.4.1997.
Tommi Aitio: Suuri hiljaisuus. Helsingin sanomat 8.9.1995.
P. A. Manninen: Suuri hiljaisuus. Aikakone (1995).
Marko Ikäheimo: Haudantakaisia. Kalaksikukko 8.4.1997.

Suomessakin esitetty tv-sarja Nuori nainen Berliinissä on Safierin käsialaa. Safierin esikoisromaani Huono karma ilmestyi 2007 ja sitä myytiin 1,6 miljoonaa kappaletta.

Yorkissa. Hän opiskeli Chicagon yliopistossa, jossa hän suoritti tutkinnon fysiikassa vuonna 1956. Sagan valmistui tähtitieteen ja astrofysiikan tohtoriksi vuonna 1960. Hän opetti Harvardin yliopistossa vuoteen 1968 saakka, jolloin hän siirtyi Cornellin yliopistoon. Saganista tuli professori Cornellissa 1971.

Sagan toimi edelläkävijänä yrityksissä etsiä Maan ulkopuolista älyä. Hän yllytti tutkijoita kuuntelemaan suurten radioteleskooppien avulla merkkejä maan ulkopuoliselta älyltä. Hän toimi myös Voyager-luotainten mukana lähetetyn tähtienvälisen viestin koonneen komitean johdossa.

Saganin juontama televisiosarja Cosmos sai maailmanlaajuisesti 500 miljoonaa katsojaa ja siihen perustuvaa kirjaa myytiin yli 40 miljoonaa kappaletta. Saganin romaanista Ensimmäinen yhteys (1987) tuli suuri menestys, Vuonna 1997 ilmestyi samanniminen, Jodie Fosterin tähdittämä elokuvaversio.

Sagan avioitui kolmesti: ensin vuonna 1957 tunnetun biologin Lynn Margulisin kanssa, vuonna 1968 taiteilija Linda Salzmanin kanssa ja vuonna 1981 kirjailija Ann Druyanin kanssa.

Ajatusmaailmaltaan Sagan oli uskonnoton ja skeptinen. Kirjassaan Demon-Haunted World: Science as a Candle in the Dark (1997), hän korosti tieteellisen menetelmän tärkeyttä ja esitteli työkaluja näennäistieteellisten väitteiden koettelemiseen ja harhaanjohtavien väittämien kumoamiseen. Sagan myös luetteli virheitä, joita hän oli itse tehnyt, osoittaakseen kuinka tiede on itsekorjautuva järjestelmä.

Carl Sagan kuoli 62 vuoden ikäisenä vuonna 1996. Asteroidi 2709 Sagan on nimetty hänen mukaansa.

Lähde: Wikipedia.

joihin Angie piirsi ja kirjoitti omia tarinoitaan. Angie Sage opiskeli alun perin lääketiedettä mutta muutti mielensä ja opiskeli Leicesterissä graafista suunnittelua ja kuvitusta. Sage on kuvittanut useita lasten kuvakirjoja. Septimus Heap -fantasiasarjan aloittava Magiaa (2005) oli hänen ensimmäinen romaaninsa. Hän asuu nykyään Cornwallissa Englannissa. Hänellä on kaksi tytärtä, Laurie ja Lois.

uudelleentulkintaan, tyylipuhtaaseen jännitykseen sekä yllättäviin juonenkäänteisiin.

maailman myydyimmistä kirjoista. Sitä on myyty arviolta 80 miljoonaa kappaletta.

Antoine de Saint-Exupéry opiskeli arkkitehtuuria ja toimi sekalaisissa ammateissa. Asepalveluksessa hänet oli koulutettu lentäjäksi, ja vuodesta 1926 hän lennätti postia Toulouse–Dakar-välillä. Saint-Exupérysta tuli yksi kansainvälisen lentopostin sankareista, aikana jolloin lentokoneissa oli tuskin lainkaan mittareita ja lentäjät luottivat vaistoonsa. Vuonna 1929 Saint-Exupéry muutti Etelä-Amerikkaan, missä hänet nimitettiin lentoyhtiön johtajaksi. Vuonna 1931 hän kirjoitti kirjan Yölento, josta hän sai Prix Femina -palkinnon. Hän jatkoi lentämistä ja kirjoittamista toisen maailmansodan alkuun asti. Vuonna 1931 Saint-Exupéry meni naimisiin Consuelo Suncin Sandoval de Gómezin kanssa. Hän oli elsalvadorilainen taiteilija ja kirjailija ja häntä pidetään Pikku Prinssin luonteikkaan Ruusun esikuvana.

Toisen maailmansodan aikana Saint-Exupéry lensi ensin Ranskan tiedustelulaivueessa. Hän pakeni Saksan miehitystä New Yorkiin, mutta palasi taistelemaan liittoutuneiden joukoissa ja sai komennuksen Välimerelle. Vuonna 1944 hänen tiedustelukoneensa putosi mereen. Ranskalaisessa univormussa oleva ruumis löytyi useita päiviä myöhemmin ja haudattiin nimettömänä Carqueiranneen.

Kirjallisuutta

Paul Webster: Antoine de Saint-Exupéry – Pikku prinssin elämä. Koala-kustannus, 2004.

Tekstilähde: Wikipedia. 

vuosia Intiassa. Elämän tärkeimpiä asioita hänelle ovat kirjoittaminen ja musiikki sekä metsä ja hiljaiset tilat.

lyhyistä tarinoistaan. Sana saki on persiaa ja tarkoittaa juomanlaskijaa. Kirjailijanuransa ohella Saki työskenteli toimittajana ja ulkomaankirjeenvaihtajana. Hän osallistui vapaaehtoisena maailmansotaan ja kuoli Sommen taisteluissa. Kokoelma Avoin ikkuna ja muita tarinoita sisältää hänen kaikki fantasiakertomuksensa.

Kukkolan kirjan Hornanlinnan perilliset mukaan rikoskirjallisuuden uusien suuntausten vaikutus näkyi Suomessa ensimmäisen kerran tässä kirjassa. Mukana oli kansainvälinen suurrikollinen ja poliisin toimintaa oli kuvattu aiempaa tarkemmin. Fantasiaan tai tieteiskirjallisuuteen teos liittyy rajatapauksena, päähenkilöiden suurten hypnoosikykyjen vuoksi.

 

ollut 1960-luvun alusta lähtien. Hannu Salaman laajaan tuotantoon kuuluu kertomakirjallisuutta ja runoja.

Kirjallisen läpimurtonsa Hannu Salama teki neljännellä teoksellaan Juhannustanssit (1964). Teos johti kuuluisaan jumalanpilkkaoikeudenkäyntiin ja kirjan osittaiseen sensuroimiseen. Vuonna 2008 Salama totesi, että vastaavat tapaukset saattavat uusiutua koska tahansa ja millainen tahansa painostusryhmä voi käydä taiteilijan kimppuun, vaikka hän yrittää vaan sanoa sen minkä näkee todeksi.

Amos ja saarelaiset (1987) on tulevaisuuskuvitelma, jossa ydintuhon jälkeisessä maailmassa perustetaan totalitaristinen kirkkovaltio, joka alistaa naiset ja eristäytyy muusta maailmasta suojakuvun alle.

Salaman teoksia on käännetty kymmenelle kielelle. Hän on saanut teoksistaan lukuisia palkintoja.

käytti nimimerkkejä E. A., Sakari Liekki, S. Salamaa ja Sakari Veikanmaa.

hän perusti myös 1922 lyhytikäiseksi jääneen Daimon-kustannusliikkeen. Liike julkaisi kaksi ruotsinkielistä runokokoelmaa Gunnar Björlingiltä ja Elmer Diktoniukselta sekä kaksi vihkoa kaksikielistä Ultra-aikakauslehteä.

Omat teoksensa Salava kirjoitti useimmiten ruotsiksi, mutta kaksi niistä (Philip Pim, kärpästen kruunaamaton kuningas: Groteskeja, 1937 ja Ei kenenkään maa: Runoja ja aforismeja, 1942) ilmestyi suomeksi. Pienoisromaanissaan Salava tekee satiiria nousukasmaisuudesta kuvaamalla puhuvien kärpästen yhteiskuntaa.

Lähde: Wikipedia.

 

historian ja maantiedon kollegana 1868–1878 ja Kuopion suomalaisen lyseon lehtorina 1878–1907. Viimeksi hän oli Suomen historiallisen seuran sihteerinä 1907–1913. Salenius sai Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtorin arvon 1927.

Sherlock Holmes Suomessa.

Teokset

Jäätynyt Kokytos (2009)
Toinen nainen (2009)
Kolmaskymmenes kolmas simpanssi (2010)

Linkkejä

Petri Laine: Shakespearen jalanjäljillä – Haastattelussa Petri Salin. Kosmoskynä 1/2002.
Kari Salminen: Kolmaskymmenes kolmas simpanssi. Turun sanomat 2.10.2010.

 

kirjallisuuden maisteriksi Prahan Kaarlen yliopistosta. Nykyään hän asuu perheineen Tampereella.

ohjelmatoimistoa ja toimi musiikkiarvostelijana ja -pakinoitsijana eri lehdissä. Hän teki myös radio- ja tv-ohjelmia. Salmi toimi sanoittajana ja tuottajana 1971–77 ja piti omia levy-yhtiöitä vuosina 1977–96. Vuodesta 1996 hän oli vapaa kirjoittaja. Salmi osallistui 2500 kappaleen sanoitusten tekemiseen. Hän sai Juha Vainio -palkinnon 1993.

Salmi oli myös taidekeräilijä ja hän lahjoitti mittavan teoskokoelmansa Hämeenlinnan taidemuseolle. Salmi oli perehtynyt erityisesti maailmansotien väliseen saksalaiseen ekspressionismiin, jota natsit vainosivat rappiotaiteena.

romaanimuotoinen tarinakokoelma Nimbus ja tähdet on heidän esikoisteoksensa. Nuoren tytön näköinen Nimbus lambda kulkee Unicornis-laivallaan loputonta matkaansa avaruuden halki. Kun aika ja elämä venyvät lähes päättymättömiksi, esiin kuoriutuvat ihmisyyden peruskysymykset: Kuka minä olen? Kuka sinä olet? Minne olemme matkalla? Teos oli ehdokkaana Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinnon sekä Tähtivaeltaja-palkinnon saajaksi.

Niemi ja Salminen voittivat vuoden 2005 Atorox-palkinnon kirjassa ilmestyneellä novellillaan ”Matka Reformaan”. Vuonna 2003 suomalainen scifi-fandom oli palkinnut heidät Atorox-palkinnolla novellista ”Äärettömän taivaan valot” (Portti 1/2003). Nimbus-novelli ”Eräitä kevätpäiviä, eli Taivaallisen laatikon tapaus” (Usvazine 2/05) oli Atorox-palkintoehdokkaana 2006 ja sijoittui kolmanneksi.

Jotkut ovat ihmetelleet Nimbuksen muuttumatonta viattomuutta. Kirjailijat ovat todenneet, että lapsenomainen viattomuus on jollain tavoin Nimbuksen perusluonne. Annen käsityksen mukaan Nimbus on elänyt niin paljon yksin, että yhteydet toisiin ihmisiin ovat hänellä ohuita ja aina jonkin verran vaivaannuttavia. Tero taas on sitä mieltä, ettei Nimbus ole täysin ihminen. Jokin hänen rakenteessaan estää yhtä aikaa sekä muuttumisen että oppimisen.

Linkkejä

Tero Niemen ja Anne Salmisen haastattelu (Atorox-voittajat 2003). Risingshadow 28.10.2003.
Tero Niemen ja Anne Salmisen haastattelu, osa 2. Risingshadow 17.9.2004.

viettänyt lapsuutensa Ruotsissa. Salminen on opiskellut Tampereen yliopistossa, Kriittisessä korkeakoulussa, Oriveden opistossa ja Hämeen kesäyliopistossa. Salminen rakastaa sanoja ja rytmiä, musiikillista kieltä. Hän rentoutuu mielellään kauniskielisten romaanien, vanhojen runojen tai uusien supersankarisarjakuvien kanssa. Vuonna 2012 ilmestynyt Äidinmaa on Jan Salmisen esikoisromaani.

1982–1983. Taiteilijaprofessorina hän toimi vuosina 1988–1993. Lisäksi hän toimi erilaisissa luottamustehtävissä muun muassa Helsingin kaupunginvaltuustossa, Väinö Tannerin säätiön hallituksen puheenjohtajana ja Työväen sivistysliiton puheenjohtajana. Hän sai professorin arvonimen 2003.

Salo oli päätoimittajana Ylioppilaslehdessä, toimittajana muun muassa Helsingin sanomissa ja Suomen sosialidemokraatissa. Hän sai Suomen kuvalehden journalistipalkinnon 1977.

Kirjailijana Salo tuli tunnetuksi runoistaan ja näytelmistään. Hän sai Eino Leinon palkinnon 1964. Salon kirjoittamista näytelmistä tunnetuin on Lapualaisooppera. Pakinakokoelmia ovat muun muassa Kirjeitä hyllystäni (1977) ja Valitut huulet (1966). 1960-luvulla Salo kirjoitti myös kisällilauluja. Tunnettuna sanataiturina hän oli myös Sanaristikkoseura Sanasepot ry:n aktiivijäsen.

Lähde: Wikipedia.

Parnasso-lehden päätoimittajana. Salokannel on Viron kirjallisuuden asiantuntija, ja hän on suomentanut virolaista kirjallisuutta. Vuodesta 2005 hän on työskennellyt Tuglas-seuran toiminnanjohtajana.

juutalainen ja Salten joutui Natsi-Saksan miehityksen jälkeen elämään maanpaossa Sveitsissä. 

sormusten herrasta -kirjan joululahjaksi. Heti tämän jälkeen Salvatore vaihtoi pääainetta informaatiotekniikasta tiedotusoppiin ja suoritti kandidaatin arvon tiedotusopissa Fitchburgin yliopistossa vuonna 1981. Tämän jälkeen hän jatkoi vielä kandidaatin tutkintoon englannin kielessä. Salvatore alkoi kirjoittaa vakavasti vuonna 1982. Hänellä oli useita ammatteja, mutta vuonna 1990 hän paneutui pysyvästi kirjoittamiseen. Salvatoren ensimmäiset romaanit olivat Forgotten Realms -sarjaan kuuluvat trilogiat Jäätuulen laakso ja Musta haltia. Yksistään Yhdysvalloissa Salvatoren kirjoja on myyty yli 15 miljoonaa kappaletta. Salvatore ja hänen vaimonsa Diane asuvat Massachusettsissa ja heillä on kolme lasta. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat erilaiset pelit ja urheilulajit sekä musiikki, etenkin Mozart.

 

Keski-Venäjällä sijaitsevassa Lebedjanin kaupungissa virkamiesperheeseen. Hän opiskeli Pietarissa vuodesta 1902 ja liittyi bolševikkeihin. Zamjatin pidätettiin 1905 osallistumisesta kumouksellisen ryhmän toimintaan ja hänet karkoitettiin Siperiaan. Hän onnistui palaamaan Pietariin ja valmistui laivanrakennusinsinööriksi 1908. Hän alkoi kirjoittaa harrastusmielessä.

Vuonna 1914 Zamjatin julkaisi pienoisromaanin Hornan kuusessa, joka tuotti syytteen armeijan halventamisesta. Vuonna 1916 Zamjatin matkusti liikematkalle Englantiin. Tänä aikana syntyivät satiiriset kuvaukset englantilaisesta elämänmuodosta, Saarelaiset ja Ihmisten kalastaja.

Venäjän vallankumouksessa Zamjatin liittyi bolsevikkeihin ja osallistui vallankumouksen jälkeiseen kirjallisen elämän uudelleen järjestämiseen. Hän kuitenkin vastusti bolševikkien harjoittamaa sensuuria.

Zamjatinin omassa tuotannossa hänen venäläiselle kirjallisuudelle antamansa taistelutehtävä ”inhimillisemmän huomisen puolesta” tulee parhaiten esille romaanissa Me. Hänen vuonna 1920 valmiiksi saamassaan romaanissa asetetaan satiirisen tarkastelun kohteiksi sekä erilaisten taiteellisten ja kirjallisten avantgarde-ryhmien utopistiset kuvitelmat että yleiset yhteiskunnalliset kehityskulut. Teoksellaan Zamjatinista tuli 1900-luvun pessimistisen antiutopian varhaisin merkittävä edustaja.

Zamjatinin asema vaikeutui 1920-luvulla ja hänen töitään kiellettiin. Stalin myönsi Zamjatinille luvan lähteä maasta vuonna 1931 ja hän muutti vaimoineen Pariisiin. Zamjatin kuoli 1937.

Linkkejä

Immo Pekkarinen: Jevgeni Zamjatinin Me-teos modernistisena antiutopiana.

Kuva: Boris Kustodijev, Jevgeni Zamjatin, 1923.

romaaninsa, josta tuli oitis sekä lukevan yleisön että arvostelijoiden suosikki ja kansainvälinen myyntimenestys. Alunperin katalaanin kielellä kirjoitettu teos on käännetty lähes kolmellekymmenelle kielelle, ja se voitti Ojo Crítico de Narrativa -palkinnon vuonna 2003.

Linkkejä

Albert Sánchez Piñol. Wikipedia.

määrittelyjen ulkopuolelle.

Kuva: Kanttarelli Publishing.

yhdistävä romaanisarjansa Jääkansan tarina julkaistiin. Hän kirjoitti monia muitakin kirjasarjoja, kuten Noitamestari-sarjan.

Margit Sandemo syntyi Valdresissa Norjassa. Hänen isänsä oli runoilija ja äiti ruotsalainen opettaja. Margit muutti äitinsä mukana Ruotsiin ja opiskeli muun muassa taidekoulussa. Sandemo avioitui 1946 ja sai myöhemmin kolme lasta. Vuonna 1964 perhe muutti takaisin Valdresiin. Etelä-Ruotsiin Sandemo muutti vuonna 2002 lämpimämmän ilmaston vuoksi.

Valitessaan tulevaa ammattiaan Margit Sandemo ei tiennyt siitä muuta kuin sen, että sillä tulisi olemaan jotakin tekemistä taiteen kanssa. Hän kokeili monia aloja, kuten näyttelemistä, taidemaalausta, puunleikkaamista, tekstiilitaidetta, kuvanveistoa ja laulamista. Sandemo kirjoitti esikoisromaaninsa 40-vuotiaana vuonna 1964. Käsikirjoitus hylättiin yli sata kertaa, kunnes oslolainen kustantamo suostui julkaisemaan sen jatkokertomuksena. 

Vuonna 1980 Sandemon kirjojen kustantaja ehdotti hänelle jännittävän ja romanttisen romaanisarjan kirjoittamista. Jääkansan tarinan ensimmäinen osa ilmestyi 1982 ja siitä tuli suuri yleisömenestys kaikissa Skandinavian maissa. Sandemon romaaneja on myyty vuoteen 2008 mennessä lähes 40 miljoonaa kappaletta kahdeksalla kielellä. Sandemo sai yli 60 000 lukijakirjettä vuodesta 1982 alkaen.

Sandemo kirjoitti ”seikkailuja aikuisille” ja piti tärkeimpänä tavoitteenaan ihmisten viihdyttämistä. Sandemo piti kirjallisina esikuvinaan muun muassa William Shakespearea, Fjodor Dostojevskia, J. R. R. Tolkienia ja Agatha Christietä. Nuorena Kalevala ja Nalle Puh olivat hänen suosikkejaan. Sandemo kertoi saaneensa taiteellisia vaikutteita myös Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-kuvista ja Gerhard Munthen peikkoaiheista maalauksista. Muita innoituksen lähteitä olivat taidemusiikki kuten Johann Sebastian Bach ja Ludwig van Beethoven sekä vanhat eurooppalaiset kansantarinat.

Sandemon lempiharrastuksiin kuuluivat pasianssin pelaaminen, ristisanatehtävien ratkominen ja matkat Islantiin, joihin kuului koskenlaskua, vuorikiipeilyä ja tulivuorien tutkimista.

Lähteet: Wikipedia, Portti 3/2000.

yli 22 miljoonaa kappaletta, ja niitä on käännetty 35 kielelle. Pienoisromaani The Emperor's Soul voitti vuonna 2013 Hugo-palkinnon, ja Sanderson on palkittu kahdesti David Gemmell Legend Awardilla.

kirjailijoita.

Sandman Lilius on kirjoittanut ja kuvittanut yli kolmekymmentä lastenkirjaa sekä julkaissut runoja, novelleja ja romaaneja. Kirjailijan esikoisteos ilmestyi 1955 hänen ollessaan 19-vuotias. Sandman Lilius on palkittu muun muassa Valtion kirjallisuuspalkinnolla kolmesti, Svenska Litteratursällskapetin palkinnolla kuudesti, Tove Janssonin palkinnolla ja Karl Emil Tollanderin palkinnolla. Hänen teoksiaan on käännetty seitsemälletoista kielelle. 

Irmelin Sandman Lilius on kuvannut itseään rannikon asukkaaksi. Ensisijaisesti sana viittaa hänen asuinpaikkaansa Hankoon. Se kertoo myös hänen tuotannostaan, joka sijoittuu suureksi osaksi kuvitteelliseen Suomenlahden rannikkokaupunkiin Tulavalliin. Kolmanneksi se kuvaa kirjailijaa itseään. Rannikkolainen on sekä vakaalla maalla että liikkuvan meren äärellä, läsnä ovat valmius lähteä ja halu pysyä turvassa.

Irmelin Sandman Lilius syntyi kirjailijan ja insinöörin esikoiseksi. Irmelin Sandman Lilius vietti puoli vuotta sotalapsena Ruotsissa 1942. Sodan jälkeen vanhemmat erosivat. Irmelin ja hänen sisarensa asuivat vuorotellen kummankin vanhemman luona, myös Ruotsissa. Koulunsa Irmelin Sandman kävi kahdessa maassa. Oppikoulua hän suoritti Helsingissä kaikkiaan seitsemän luokkaa. Hän jätti koulun kesken ja alkoi 18-vuotiaana työskennellä myyjänä, ensin Artekissa, myöhemmin Akateemisessa kirjakaupassa.

Irmelin Sandman Liliuksen suhde omiin vanhempiinsa siirtyi hänen kirjoihinsa. Äidin kuolema 1963 oli yksi kimmoke Tulavall-kirjoille. Koska Irmelin Sandman Liliuksen äiti oli kirjailija, hän oli tottunut kirjalliseen kerrontaan jo pienenä. Kuvallinen ilmaisutaito kehittyi myös varhain, ja Sandman Lilius oli pitkään epävarma, mikä olisi hänen omin ilmaisumuotonsa. Kuvataiteellista ohjausta hän sai nuorena muun muassa Tove Janssonilta, joka oli Sandmanin sisarusten hyvä ystävä ja toisinaan myös äidin korvaaja. Irmelin Sandman Lilius on vuodesta 1966 lähtien itse kuvittanut teoksensa.

Irmelin Sandman Lilius avioitui vuonna 1957, muutti Hankoon miehensä, kuvataiteilija ja kirjailija Carl-Gustaf Liliuksen kotiin ja ryhtyi kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi. Kirjailijan tuotantoon vakiintuivat runollinen, sadunomainen kerronta ja näkymättömän todellisuuden läsnäolo.

Tulavall-kirjojen sarja alkoi 1967. Sandman Lilius on sanonut 1800-luvun lopun ympäristön syntyneen pakopaikaksi, epävakaan lapsuuden vastakohdaksi. ”Se oli kokonainen maailma, jota minä hallitsin.” Tulavall on sekä kuva- ja satukirjojen että romaanien tapahtumapaikka. Kaupunki sisältää muistumia Porvoosta, Uudestakaupungista ja muista kirjailijan lapsuuden maisemista.

Suvi Aholan mukaan Tulavall-kirjoista on löydetty viittauksia kirjailijan oman elämänkokemuksen eri puoliin, suomenruotsalaiseen kansanperinteeseen, islantilaisiin saagoihin, englantilaiseen fantasiakirjallisuuteen ja romantiikan ajan luontokäsitykseen.

Tulavall-kirjojen keskuksena on Rouva Suvi -trilogia (1969–1971). Se on kehitystarina, jossa köyhtyneen merimiehen perhe kamppailee toimeentulostaan. Kirjasarja on myös kunnianosoitus äidiltä tyttärelle siirtyvälle naisten elämäntavalle. Sen vastakohtana on miehinen, tuhoisasti tekniikkaan ja kasvuun perustuva elämänkäsitys. Tulavall voidaan nähdä länsimaisena yhteiskuntana pienoiskoossa. Kaupungistuminen tuo mukanaan luonnosta vieraantumista, luokkiin jakautumista, poliittista valtataistelua ja luonnon tuhoutumista.

Lilius edustaa Tove Janssonin tavoin hiljaisempaa fantasiaa, jossa sankariteoilla ei ole juuri merkitystä. Poikkeuksena on sarjan aloitusteos Kuningas Tulle (1972), jossa Lilius käyttää aineksina vanhoja kansantaruja. Juri Nummelin on kuvannut teosta lähes Tolkienin teosten veroiseksi upeaksi voimainnäytöksi.

Kirjailijantyönsä lisäksi Irmelin Sandman Lilius on toiminut vuonna 2000 perustetun Carl-Gustaf Lilius -säätiön, sen taidekokoelmien ja pienimuotoisen kustannustoiminnan parissa kotikaupungissaan Hangossa.

Suomennetut teokset

Yksisarvinen (1962)
Sasassaleen valtias (1964)
Bonadea (1967)
Kultakruunun kuja (1969)
Kullantekijän kammiossa (1970)
Yön hevoset (1971)
Kuningas Tulle (1972)
Tullen matka etelään (1975)
Tonttulakki (1979)
Kuutti Karvakenkä (1981)
Bonadean vene (1982)
Appelsiinipuutalo (1984)
Tähtitorni (1985)
Käärme Kulkevainen (1988)
Taikavarpu (1990)
Kaukasialainen matto (1989)
Korppikansan lapsi (1994)
Petterin koiranpentu (1995)
Sen sortin kissa (1997)
Muukalaiskadun satuja (1999)
Rasse Rask ja ryöstetty Lucia (2004)

Linkkejä

Irmelin Sandman Lilius. Wikipedia.
Sanojen aika – Irmelin Sandman Lilius. Helsingin kaupunginkirjasto.
Kimmo Lilja: Kuvan ja sanan runollinen mestari. Turun sanomat 25.10.2003.
Mari Viertola: Yksisarvinen. Turun sanomat 5.7.2008.
Rouva Suvi -trilogia. Seinäjoen kaupunginkirjasto.
Maria Laukka: Muukalaiskadun satuja. Helsingin sanomat 15.3.2002.

Lähteet: Suvi Ahola, ”Sandman Lilius, Irmelin”, Kansallisbiografia 9.10.2006. Juri Nummelin: Fantasia suomalaisessa kirjallisuudessa. Julkaisemattomia 29.10.2010.

1983. Saneri sai Atorox-palkinnon vuoden 1987 parhaasta kotimaisesta tieteisnovellista. Saneri harrastaa lukemista, musiikin kuuntelua sekä levyjen ja kirjojen keräilyä.

Tieteiskirjoittajana Saneri on yksi omaperäisimmistä suomalaisista novelleista. Hänen tyylinsä on runollista, runsaasti kielikuvia käyttävää. Saneri ei ole helppo kirjailija. Teoksessa Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita todetaankin, että yleensä hänen tyylinsä jakaakin mielipiteet kahtia: lukija joko pitää tai ei, välimuotoa ei juuri ole.

Lähteitä

Aleksi Kuutio: Kimmo Saneri. Teoksessa Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toimittaneet Vesa Sisättö ja Toni Jerrman. BTJ, 2006.

oikeudet on myyty 20 kielelle. Haltiain verta palkittiin Britanniassa 2009 David Gemmell Legend -fantasiapalkinnolla. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa saivat Suomessa peräkkäin Tähtifantasia-palkinnon vuoden parhaana fantasiakirjana.

Sapkowski syntyi Lodzissa. Hän opiskeli taloustiedettä ja työskenteli myyntiedustajana ulkomaiselle kauppayhtiölle. Sapkowskin mukaan hänet ovat kasvattaneet kirjailijaksi Alexandre Dumas'n, Henryk Sienkiewiczin, Raymond Chandlerin, Roger Zelaznyn, Jack Vancen ja Jules Vernen kirjat.

Ensimmäisen Noituri-novellinsa Sapkowski julkaisi vuonna 1986. Kohtalon miekka -kokoelma ilmestyi vuonna 1993 ja Sapkowskista tuli Puolan menestyvin fantasiakirjailija. Noituri-sarja kertoo Geraltista, joka on hirviönmetsästäjä ja mutantti. Geralt elää hämärän moraalin maailmassa, mutta onnistuu Philip Marlowe -tyyppisenä sankarina pitämään kiinni omasta kunniakäsityksestään. Sarjan maailmaan vaikutti paljon J. R. R. Tolkien, mutta myös Puolan historian ja slaavilaisen taruston vaikutus on vahva.

pääasiassa lukutaidottomien äidinpuoleisten isovanhempiensa luona, kun vanhemmat kiersivät työnhaussa. Saramago on kertonut lukeneensa F. E. Sillanpään romaanin Hurskas kurjuus ollessaan nuori ja ihmetelleensä, kuinka tarkasti kirja kuvasi hänen omaa elämäänsä Portugalin maaseudulla ja myöhemmin Lissabonissa.

Saramago itsekin joutui jo varhain keskeyttämään koulun mennäkseen työhön. Hän kouluttautui teknikoksi ja työskenteli myöhemmin vakuutusvirkailijana, toimittajana ja kirjallisuuskriitikkona. Saramago avioitui 1944 konekirjoittaja Ilda Reisin kanssa. Pariskunnalla oli yksi tytär. He erosivat vuonna 1970. Saramago erotettiin 1975 Diário de Noticias -lehden toimittajan tehtävistä, mutta hän itse kiitti erottamista sanoen, että sen ansiosta hänestä tuli kirjailija. Saramago oli vuodesta 1988 naimisissa espanjalaisen, Sevillassa vuonna 1950 syntyneen toimittaja Pilar del Ríon kanssa. Vuodesta 1992 Saramago asui Lanzarotessa Kanariansaarilla.

Nobelin kirjallisuuspalkinnon Saramago sai vuonna 1998. Palkintolautakunnan perustelujen mukaan hän ”tuo mielikuvituksen, myötätunnon ja ironian kannattelemilla vertauksillaan pakenevan todellisuuden yhä uudelleen käden ulottuville”. Hän sai myös suurimman portugalinkielisen kirjallisuuden palkinnon Prémio Camõesin ja hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle. Saramago oli vuodesta 1969 Portugalin kommunistisen puolueen jäsen ja ateisti. Nämä aiheuttivat kiistoja perinteisesti katolisessa Portugalissa.

Saramago tunnettiin sekä myötätuntoisena arjen ja ihmisten kuvaajana että terävänä satiirikkona, jolla oli herkkyyttä ajan ilmiöille ja tunnelmille. Hänellä oli oma jäljittelemätön tyylinsä: pitkät ilmavat virkkeet toivat kerrontaan puheen rytmiä. Saramago luonnehti itse tyyliään kirjalliseksi versioksi tavasta, jolla ihmiset aiemmin kertoivat tarinoita toisilleen. Saramagon satiirikon uraan vaikuttivat erityisesti Miguel de Cervantes, Nikolai Gogol, Michel Montaigne ja Franz Kafka, joita hän arvosti suuresti. Saramago kuitenkin totesi, että suoranaisia esikuvia hänellä ei ole.

Saramago nousi kuuluisuuteen historiallisella suurromaanilla Baltasar ja Blimunda (1982), jota myytiin yksin Portugalissa lähes 100 000 kappaletta. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi (1991) kertoo Saramagon oman version Jeesuksen elämästä. Saramagon romaanissa Jeesuksen ristinkuolema johtaa ihmiskunnan pakottavaan syyllistämiseen. Katolisen kirkon lisäksi myös Portugalin silloinen oikeistolainen hallitus hyökkäsi romaania vastaan ja yritti poistaa kirjan Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon ehdokaslistalta. Kiista sai kansainväliset mittasuhteet, ja kiusallisen tilanteen ratkaisemiseksi romaanin ehdokkuus palautettiin. José Saramagon mielestä jumala on ihmisten elämän pahin turhuus. ”Jumalan ja uskonnon nimissä ihmiset ovat tehneet paljon pahaa toisilleen.” Saramagon mielestä maailmassa ei ole aihetta optimismiin, vallitsevaan olotilaan tyytymiseen. ”Pessimisti haluaa parempaa maailmaa, hänellä on järkeä haluta muuttaa sitä.” Saramagon mielestä ihminen pystyy myös hyvään: kirjoittamaan kirjallisuutta, tekemään taidetta ja säveltämään musiikkia.

Saramagon kuuluisimpia romaaneja on Kertomus sokeudesta (1995). Teokseen perustuva elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2008. Oikukas kuolema (2005) käsittelee nimensä mukaisesti kuolemaa, mutta on elämänmyönteisintä Saramagoa. Kirjailija Juha Itkonen kirjoittaa: ”En tiedä ketään, joka kuvaisi ihmisten välistä yhteyttä yhtä herkästi ja kauniisti kuin Saramago parhaimmillaan.”

Saramago vieraili Suomessa 2007. Esiintymistilaisuudet olivat yleisömenestyksiä ja osoittivat Saramagon kuuluvan suomalaisten suosikkikirjailijoihin. José Saramago kuoli kesäkuussa 2010 kotonaan Lanzarotella. Hän oli kuollessaan 87-vuotias. Hänen ruumiinsa vietiin portugalilaisella sotilaskoneella takaisin Portugaliin haudattavaksi.

Suomennetut romaanit

Baltasar ja Blimunda (1982)
Ricardo Reisin viimeinen vuosi (1984)
Kivinen lautta (1986)
Lissabonin piirityksen kirjuri (1989)
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi (1991)
Kertomus sokeudesta (1995)
Kaikkien nimet (1997)
Luola (2001)
Toinen minä (2002)
Kertomus näkevistä (2004)
Oikukas kuolema (2005)
Elefantin matka (2008)

maisteriksi historiasta Tampereen yliopistosta. Sarjanoja asuu perheineen Orivedellä ja tekee väitöskirjaa uuden ajan alun historiasta sukupuolihistorian ja oikeushistorian näkökulmasta. 

Sarmavuori on tutkinut äidinkielen opetusta sekä opettajien elämänkulkua ja työhyvinvointia. Hän on perustanut aikakauskirjan Äidinkielen opetustiede ja Äidinkielen opetustieteen seura ry:n. Hän on toiminut useissa kirjailijanimikkoseuroissa ja perustanut Kaarina Helakisa -seura ry:n ja Tove Jansson -seura ry:n.

Teksti ja kuva: Wikipedia.

työskennellyt aikakauslehdissä toimittajana, toimituspäällikkönä ja päätoimittajana. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joissa käsitellään muun muassa muodin ja naistenlehtien maailmaa jännitysromaanin keinoin.

opintojen jälkeen kenttätöissä Sumatralla. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän pääsi opiskelemaan kirjallisuutta Syracusen yliopistoon New Yorkin osavaltiossa. Nykyään hän on samaisen yliopiston opettaja. Hän on julkaissut laajalti arvostettuja ja palkittuja novelli- ja lyhytproosakokoelmia sekä lastenkirjoja, ja kirjoittanut säännöllisesti muun muassa The New Yorker -, Harper’s- ja The Guardian -lehtiin.

Saundersin novelli CommComm voitti vuonna 2006 World Fantasy -palkinnon.

englantilaisen filologian lehtoriksi. Savolaisen erikoisala oli Pohjois-Amerikan kirjallisuus.

Savolainen oli tärkein yksittäinen avainhenkilö suomalaisen science fiction -tutkimuksen syntymiselle. Suomalaiselle fandomille hän korosti scifiä reunasta käsin haastavana kirjallisuuden lajina.

Savolainen oli näkyvä hahmo myös suomalaisessa sf-fandomissa 1980-luvun alusta alkaen. Hän oli muun muassa perustamassa Huviretki tienpientareelle -tapahtumaa, joka järjestettiin ensi kerran 1983. Savolaisen oma alaotsikko tapaamiselle oli ”Faunin iltapäivä”, koska hän halusi scifileimaan myös fantastisen ja myyttisen sävyn.

Linkkejä

Juhani Hinkkanen: Haamulinnan perillisiä. Aikakone 4/1992.
Vesa Sirén: Haamulinnan perillisiä. Helsingin sanomat 23.12.1992.

Lähde: Liisa Rantalaiho ja Markku Soikkeli, Matti Savolainen muistoissamme, Portti 2/2012

on julkaistu lukuisissa lehdissä. Saxell voitti J. H. Erkon novellikilpailun vuonna 2000. Hänen esikoisteoksensa Ensilumi ilmestyi vuonna 2002. Romaani Tuomiopäivän karavaani (2017) voitti Tähtivaeltaja-palkinnon. 

irtisanoutui opettajantyöstään voidakseen keskittyä historiallisten romaanien kirjoittamiseen.

Kuva: Gummerus.

kirjoittanut ja toimittanut useita elokuvaa käsitteleviä kirjoja.

isä ja englantilainen äiti olivat lähetyssaarnaajia Etelä-Afrikassa. Jo lapsena hän kapinoi perheensä uskonnollista ilmapiiriä vastaan. Työskennellessään kotiopettajana hän luki kirjallisuutta ja kehitti ajatuksiaan. Vuonna 1881 Schreiner matkusti Britanniaan. Hän työskenteli sairaalassa ja opiskeli lääketiedettä Lontoossa. Hän joutui kuitenkin hylkäämään opinnot heikon terveytensä vuoksi.

Schreinerin esikoisromaani julkaistiin vuonna 1883 salanimellä. Se saavutti suosiota ja sitä pidetään yhtenä ensimmäisistä nykyaikaisen naisasialiikkeen romaaneista. Vuonna 1889 Schreiner palasi Etelä-Afrikkaan ja avioitui vuonna 1894. Hän vastusti kirjoituksillaan Cecil Rhodesin toimintaa Afrikassa ja työskenteli rauhanliikkeessä.

Schreinerin näkemykset vaikuttivat muun muassa suomalaiseen kirjailijaan ja sosialistiin Aino Malmbergiin, jonka novelleissa on yhtäläisyyksiä tämän teoksiin.

Tekstilähde: Wikipedia.

dinosauruksia. Sarjan innoittajina olivat 1940- ja 50-lukujen amerikkalaiset seikkailusarjat. Suomeksi sarjasta ilmestyi yksi albumi.

oman kotikaupunkinsa juutalaisgetossa. Vaikka Schulz ehti julkaista vain kaksi kirjaa, ne ovat riittäneet nostamaan hänet maailmanmaineeseen, ja hänet mainitaankin usein Rainer Maria Rilken, Franz Kafkan ja Robert Musilin rinnalla.

Schulzin kirjojen omaperäinen, tunnelma on innoittanut monia kirjailijoita, muun muassa David Grossmania, John Updikea, Bohumil Hrabalia ja Bo Carpelania.

Linkkejä

Tapani Möttönen: Kanelipuodit ja muita kertomuksia. Voima 9/2013.
Heikki Romppainen: Kanelipuodit ja muita kertomuksia. Satakunnan kansa 11.12.2013.
Hannu Marttila: Kanelipuodit ja muita kertomuksia. Helsingin sanomat 14.12.2013.
Juri Nummelin: Kanelipuodit ja muita kertomuksia. Kiiltomato.net 24.3.2014.

-fantasiasarjansa nimellä V. E. Schwab. Hän on noussut kirjoillaan The New York Timesin, Indien ja monen muun julkaisun bestseller-listoille. Shades of Magic -trilogian aloittava Magian syvempi sävy (2015) on myyty ainakin 21 maahan, ja Sony on ostanut sen televisio- ja elokuvaoikeudet.

Tolkienin sadun Roverandom (1998).

Linkkejä

Christina Scull. Wikipedia.

myös toiminut kirjoittamisen ja kirjallisuuden opettajana useissa oppilaitoksissa. Sebold on naimisissa kirjailija Glen David Goldin kanssa. Hän tapasi miehensä Kalifornian yliopistolla Irvinen kampuksella opiskellessaan. Sebold asuu miehensä kanssa Kaliforniassa.

Vuonna 2002 ilmestyi Seboldin esikoisromaani, Oma taivas. Teoksesta tuli kansainvälinen menestys, josta on tehty myös 2009 ilmestynyt samanniminen elokuva Peter Jacksonin ohjauksena. Kirjaa on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta.

yhtyeessä.

Miekkani laulaa -kirjan jatko-osaa The Kiss of Death (2008) ei suomennettu.

kirjailijana.

Linkkejä

Varsinaissuomalaisia kirjailijoita: Tytti Seessalo. Turun kaupunginkirjasto.
Johanna Sinisalo: Sade. Aikakone 2/1990.

suomennettu yksi albumi.

Palkkasoturi sijoittuu kadonneeseen pilvien peittämään laaksoon Himalajan vuoristossa noin vuonna 1000 jälkeen ajanlaskun alun. Sarjassa Segrelles pääsi kuvaamaan kaikkia mielenkiinnon kohteitaan: esihistoriaa, keskiaikaa, tarujen hirviöitä, tekniikkaa ja lentämistä. Sarjakuva on piirretty samalla aikaavievällä öljyväritekniikalla, jota Segrelles harjoitti työskennellessään kirjojen kansikuvien tekijänä.

Vuodesta 1999 alkaen sarjassa siirryttiin käyttämään myös digitaalisen maalauksen keinoja ja aikaisemmista osistakin on julkaistu 2000-luvun aikana uusia digitaalisilla menetelmillä paranneltuja versioita.

käytön ja ryhtyi laulamaan punk-yhtyeessä. Näiden vuosien aikana hänelle onnistuttiin määräämään vahva lääkitys. Kokemus selittää osaltaan sitä, miksi epäluottamus psykiatriaa kohtaan on Selfin teosten aiheita. Myöhemmin Self opiskeli filosofiaa Oxfordissa ja työskenteli toimittajana ja pilapiirtäjänä useissa lehdissä. Aina kolmekymppiseksi saakka Selfin elämään kuuluivat myös huumeet, joiden käytön hän kertoo aloittaneensa 12-vuotiaana. Yliopistovuosiensa jälkeen Self kierteli pitkin Australiaa ja Intiaa ja palattuaan Englantiin hän meni katkaisuhoitoon.

Self asuu nykyisin Lontoossa ja harrastaa pitkiä kävelyretkiä. Self on ollut kaksi kertaa naimisissa ja hänellä on neljä lasta.

Vuonna 1997 ilmestynyt Selfin toinen romaani Suuret apinat on käännetty kymmenelle kielelle. Teos sai Suomessa Tähtivaeltaja-palkinnon.

Linkkejä

Jukka Petäjä: Paluu apinoiden planeetalle. Helsingin sanomat 20.10.1999.
Sari Peltoniemi: Suuret apinat. Kalaksikukko 14.3.2000.
Laura Lindstedt: Kuinka kuolleet elävät. Kiiltomato.net 29.9.2001.
Antti Majander: Kuinka kuolleet elävät. Helsingin sanomat 9.2.2002.

Kuva: Petri Puromies, Otava.

Wikipedia.
Harri Römpötti: Hugo Cabret. Helsingin sanomat 20.1.2009.
Sisko Nampajärvi: Hugo Cabret. Kymen sanomat 29.1.2009.
Hugo Cabret. Tuumailua 13.1.2009.
Heikki Kylkisalo: Hugo Cabret. Vantaan Lauri 5.2.2009.
Maria Loikkanen: Hugo Cabret. Onnimanni 1/2009.

Kuva: David Serlin.

Parnassossa ja Portissa. Seppälä voitti Risingshadow-novellikilpailun vuonna 2013. Lemen on hänen esikoisromaaninsa.

aktiivi ja kirjailija Grace Gallatin Seton. Anya Seton kirjoitti romanttisia historiallisia romaaneja.

Linkkejä

Anya Seton. Wikipedia.

Bristolin yliopistosta ja on asunut muun muassa Yorkshiressa. Nykyisin hän asuu Oxfordissa.

kanssa julkaistuja albumeita ja sarjoja. Sfarin työt ovat saaneet lukuisia palkintoehdokkuuksia ja palkintoja Ranskassa ja ulkomailla.

Monet Sfarin sarjakuvista pohjaavat tekijän juutalaisiin sukujuuriin. Vuodesta 2002 julkaistu Rabbin katti sijoittuu 1930-luvun Algeriaan ja Pariisiin.

Linkkejä

Vesa Vitikainen: Rabbin katti. Kvaak.fi 19.12.2006.
Harri Römpötti: Rabbin katti. Helsingin sanomat 25.11.2006.
S. Santikko: Rabbin katti 2. Kvaak.fi 22.11.2007.
Tero Mielonen: Pikku prinssi. Kvaak.fi 17.09.2009.
Ilkka Taavitsainen: Pikku prinssi. Savon sanomat 11.12.2009.
Harri Römpötti: Pikku prinssi. Helsingin sanomat 14.12.2009.

Kuva: Wikimedia Commons.

historian ja eräänä etevimpänä englannin kielen taitajana. Shakespearen näytelmille on ominaista taitava henkilökuvaus, luonteva vuoropuhelu, juonellinen jännite ja kielellinen taituruus.

Shakespearen elämästä on varsin vähän varmaa tietoa. Hän syntyi vuonna 1564 Stratford-upon-Avonissa isä John Shakespearelle ja äiti Mary Ardenille. Isä oli nahkuri, josta tuli myöhemmin myös raatimies ja kaupunginvouti. Williamin arvellaan käyneen Stratfordissa ainakin joitakin vuosia grammar schoolia, latinakoulua. Näytelmät todistavat kohtuullisesta latinantaidosta sekä antiikin kirjallisuuden ja puhetaidon tuntemuksesta. Shakespearen on epäilty myös sekä työskennelleen isänsä nahkurinverstaassa että liittyneen kiertelevään teatteriseurueeseen teinivuosinaan, mutta todisteita kummastakaan ei ole, vain näytelmien vuorosanoihin perustuvia oletuksia.

Vuonna 1582 William Shakespeare meni 18-vuotiaana naimisiin 26-vuotiaan Anne Hathawayn kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta, vuonna 1583 tytär Susanna ja vuonna 1585 kaksoset Judith ja Hamnet (joka kuoli 11-vuotiaana, mahdollisesti ruttoon).

Shakespeare muutti 1580-luvun puolivälissä Lontooseen, jossa hän liittyi näyttelijäseurueeseen ja alkoi kirjoittaa sille näytelmiä. Shakespearen ensimmäiset painetut teokset olivat kaksi kertovaa runoelmaa vuonna 1593 ja 1594. Myös myöhemmin julkaistut sonetit kirjoitettiin jo 1590-luvulla. Vuonna 1594 Shakespeare liittyi suosittuun The Lord Chamberlain's Men -näyttelijäseurueeseen, jonka osaomistaja hänestä tuli. Kuningatar Elisabet I:n kuoleman jälkeen kuningas Jaakko I otti yrityksen suojelukseensa, jolloin se nimettiin The King's Meniksi ja sai esityspaikakseen Globe-teatterin.

Shakespeare esiintyi näytelmissä, vaikkakaan ei usein pääosissa, ja oli yksi Globe-teatterin omistajista. Shakespeare kirjoitti noin kaksi näytelmää vuodessa, tosin näytelmien kirjoitusjärjestystä ei täysin varmasti tiedetä. Globe-teatterin vuonna 1613 tapahtuneen palon jälkeen Shakespearen ei tiedetä kirjoittaneen enää mitään. Hän ilmeisesti siirtyi takaisin Stratfordiin, missä hän kuoli 52-vuotiaana vuonna 1616.

Shakespearen varhaiset näytelmät ovat lähinnä italialaisvaikutteisia komedioita ja runollisia kuningasnäytelmiä. Hän hyödynsi näytelmissä sanataituruuttaan, maalaiselämän tuntemustaan ja ajankohtaisaiheita. Ajan tavan mukaisesti Shakespeare perusti monet työnsä toisten näytelmäkirjailijoiden töihin, ja kierrätti niissä vanhempia tarinoita ja historiallista aineistoa. 

Tunnetuimpia Shakespearen komedioita on Juhannusyön uni (1595), jossa valmistellaan herttuan häitä. Nuoret rakastavaiset karkaavat vanhemmiltaan ja päätyvät kuutamoiseen metsään, keijujen valtakuntaan. Metsässä liikkuu myös käsityöläisten teatteriryhmä, joka aikoo rikastua esiintymällä herttuan häissä.

Shakespearen uran edetessä syntyi enemmän murhenäytelmiä ja ilmaisu kehittyi monimutkaisemmiksi. Romeossa ja Juliassa (1595) ”kaksi tähtien merkitsemää lasta” kohtaavat Capuletien juhlissa ja rakastuvat ennen kuin ehtivät tajuta olevansa vihollisia. Nuoret rakastavaiset elävät lyhyen onnellisen hetken kahtia jakautuneessa Veronassa. Murhenäytelmä huipentuu hurjimmalla mahdollisella tavalla. Shakespearen näytelmät vakavoituivat, henkilöhahmonsa syvenivät, ja kerronnassa tapahtui siirtymää runoudesta kertomakirjallisuuden suuntaan.

Shakespearen tragedinen kausi kesti noin vuodet 1600–1608. Tummasävyiset näytelmät käsittelevät pettämisen, murhien, himon, vallan ja itsekkyyden kaltaisia aiheita. Maineikkaimmat tragediat ovat Othello, Macbeth, Hamlet ja Kuningas Lear.

Loppukautenaan Shakespeare siirtyi romansseihin ja tragikomedioihin, kuten Talvinen tarina ja Myrsky. Myöhäiskauden romanttiset näytelmät sisältävät usein onnellisen lopun sekä taikuutta ja muita fantasia-aineksia. Kolme viimeistä näytelmää käsittelevät Stephen Greenblattin mielestä isä-tytär-suhdetta. Myrsky (1610) on Shakespearen viimeinen näytelmä, joskin kolme näytelmää syntyi vielä sen jälkeen yhteistyössä näytelmäkirjailija John Fletcherin kanssa.

Yhteys stratfordilaisen nahkurinpojan ja nerokkaan lontoolaisen näytelmäkirjailijan välillä on usein vaikuttanut niin hauraalta, että näytelmien todellisen kirjoittajan henkilöllisyydestä on esitetty hurjiakin oletuksia. Robert Greenen arvostelua vuonna 1592 on on pidetty yhtenä todisteena, että Shakespeare todella kirjoitti näytelmänsä. Greene haukkui nousukasmaista näyttelijää, joka oli alkanut kirjoittaa itse näytelmiä ja kuvitteli olevansa yliopistokoulutettujen näytelmäkirjailijoiden veroinen. Greene käyttää näyttelijästä ivallista nimitystä ”Shake-scene”, joka voitaisiin kääntää ”näyttämön täristyttäjäksi”. Shakespearen runoilijan urasta puolestaan todistaa Francis Mereksen hyökkäys häntä vastaan vuonna 1598. Meres sanoo Shakespearen töiden olevan ”sokeroituja sonetteja ystäviensä keskuudessa”.

Shakespearen ajan näytelmäkirjailijoiden teoksia esitettiin innostuneelle yleisölle, rahvaalle ja ylhäisölle. Näytelmien runomuotona oli silosäe, joka englannin kielellä komeasti kalskahtavana ja joustavana sopi hyvin näyttämölle.

Shakespearen aikana näytelmiä painettiin paperin koon mukaan kvartto- ja foliopainoksina. Halvemmat kvarttopainokset olivat epätäydellisiä, jopa näyttelijöiden ulkomuistista kirjoittamia versioita. Joistakin näytelmistä ilmestyi useita toisistaan poikkeavia kvarttopainoksia. Suuri osa Shakespearen näytelmistä painettiin vasta kirjoittajansa kuoleman jälkeen vuonna 1623 kootussa niin sanotussa ensimmäisessä foliopainoksessa. Neljästä foliosta ensimmäinen folio on tärkein Shakespearen tekstien lähde. Shakespearen alkuperäiskäsikirjoituksia ei ole säilynyt, joten näytelmät on koottu nykyiseen muotoonsa folioiden ja kvarttojen perusteella. Tästä syystä nykylaitoksetkin poikkeavat jonkin verran toisistaan.

Shakespearen arvostus kasvoi 1700-luvulla Samuel Johnsonin ja Edmond Malonen julkaistua Shakespearen teoksista uudet laitokset. 1800-luvulle tultaessa Shakespeare oli saanut Englannin kansalliskirjailijan aseman ja alkoi tulla tunnetuksi muissakin maissa. Shakespearen näytelmät ovat edelleen yhtä yleispäteviä kuin neljäsataa vuotta sitten ja niitä esitetään jatkuvasti ympäri maailman.

Ensimmäisen kerran koko Shakespearen tuotannon suomensi Paavo Cajander 1800-luvun lopulla. Vuonna 2004 WSOY aloitti kaikkien Shakespearen näytelmien kääntämisen uudelleen.

Teokset arvioidun kirjoitusajankohdan mukaan

Hairahduksia (1589–1594)
Kaksi nuorta veronalaista (1589–1593)
Kuningas Juhana (1590–1595)
Henrik VI: Ensimmäinen osa (1590–1592)
Henrik VI: Toinen osa (1591)
Henrik VI: Kolmas osa (1592)
Rikhard III (1592–93)
Kuinka äkäpussi kesytetään (1593–1594)
Titus Andronicus (1593–1594)
Romeo ja Julia (1594)
Turhaa lemmen touhua (1594)
Sonetit (1594)
Rikhard II (1595)
Juhannusyön uni (1595–96)
Venetsian kauppias (1596)
Henrik IV: Ensimmäinen osa (1596)
Henrik IV: Toinen osa (1597)
Windsorin iloiset rouvat (1597)
Paljon melua tyhjästä (1598)
Kuten haluatte (1599)
Julius Caesar (1599)
Henrik V (1599)
Hamlet (1600)
Troilus ja Cressida (1600–03)
Loppiaisaatto (1601)
Loppu hyvin, kaikki hyvin (1601–02)
Othello (1602–03)
Mitta mitasta (1603)
Timon Ateenalainen (1604–06)
Kuningas Lear (1605)
Macbeth (1606)
Perikles (1606–07)
Antonius ja Kleopatra (1607–08)
Coriolanus (1608)
Cymbeline (1609)
Talvinen tarina (1609)
Myrsky (1610)

häntä jo 6-vuotiaasta lähtien. Shanin ensimmäisestä nuortenkirjasta Friikkisirkus (2000) tuli menestys. Hänen teoksiaan on myyty yli 25 miljoonaa kappaletta.

ja kirjastonhoitajana Oxfordissa. Tyttö joka muuttui lasiksi (2009) on Shaw'n esikoisteos. Romaani sai Desmond Elliott -palkinnon.

näytelmänsä on Pygmalion (1912), jonka pohjalta tehtiin vuonna 1938 samanniminen elokuva ja yhdysvaltalaisena musikaalina My Fair Lady. Näytelmä oli satiiri englantilaisesta luokkayhteiskunnasta ja sen teennäisestä puhe- ja tapakulttuurista. Shaw oli poliittisesti sosialisti ja oli yksi Fabian Societyn tunnetuimmista jäsenistä.

ryhtyi toimittajaksi ja vuonna 1975 päätoimiseksi kirjailijaksi. Shaw oli kirjoittanut fanitekstiä jo 1950-luvulta alkaen, ja sai Hugo-palkinnon parhaana fanikirjoittajana. 1960-luvulta alkaen hän julkaisi perinteistä science fictionia, seikkailuja avaruudessa, taitaen myös inhimillisen henkilökuvauksen.

Shaw'n tunnetuin romaani on Orbitsville (1975). Kirja sai British Science Fiction Association palkinnon.

Lähteitä

Eeva-Liisa Tenhunen: Bob Shaw – scifin surullisen hahmon ritari. Tähtivaeltaja 4/1992.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

 

wiccan harjoittaja ja ylipapitar perustamassaan covenissa.

kanssa kirjoittamastaan Illuminatus!-trilogiasta.

Robert Shea opiskeli Manhattan Collegessa ja Rutgers Universityssa ja työskenteli toimittajana New Yorkissa ja Los Angelesissa. Hän tapasi Robert Anton Wilsonin 1960-luvun lopulla, kun he työskentelivät Playboy-lehden toimituksessa. He päättivät kirjoittaa yhdessä romaanin, jossa yhdisteltäisiin seksiä, huumeita, uskontoja, anarkismia ja salaliittoteorioita. Tuloksena oli kolmessa osassa julkaistu Illuminatus! (1975). Vaikka Shea ja Wilson pysyivät hyvinä ystävinä koko elämänsä ajan, heillä oli aatteellisia erimielisyyksiä, jotka tekivät heidän romaanikokonaisuudestaan näkökulmiltaan moniäänisen.

Robert Shea jätti työnsä Playboyn toimituksessa Illuminatuksen julkaisun jälkeen ryhtyäkseen päätoimiseksi kirjailijaksi. Hän julkaisi keskiaikaan sijoittuvia historiallisia romaaneja, joista on suomennettu Shike (kaksi osaa, 1981). Nämä romaanit olivat juoneltaan suoraviivaisia, mutta sisälsivät viittauksia Illuminatuksen aiheisiin.

Linkkejä

Toni Jerrman: Illuminatus! Osa 1: Pyramidin silmä. Helsingin sanomat 5.6.2004.

Kuva: Robert Shea vuonna 1977. GFDL-lisenssi.

Yorkin yliopistossa. 1950-luvulla hän alkoi myydä älykkäitä ja humoristisia tarinoitaan tieteislehdille. Hän myös kirjoitti käsikirjoituksia televisioon ja radioon.

Sheckley sai Daniel F. Gallun -palkinnon panoksestaan tieteiskirjallisuudelle vuonna 1991, ja emerituskirjailija-palkinnon Science Fiction Writers of Americalta vuonna 2001.

Sheckley jatkoi kirjoittamista kotonaan Oregonissa vielä vanhoilla päivilläänkin. Hän sanoi, että kirjoittaminen on kuin huumetta. Mikään ei ole enää ennallaan kun sen on kokenut. Tavallinen elämä tuntuu vankilatuomiolta verrattuna kirjoittamisen tuomaan vapauteen.

Sheckley kuoli 77-vuotiaana Poughkeepsiessa lähellä New Yorkia.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

Tekstilähde: Petri Immonen: Tieteiskirjailija hyödynsi huumoria. Helsingin sanomat 16.12.2005.

2007.

Linkkejä

Owen Sheers. Wikipedia.
Mari Paalosalo: Vastarinta. Olivia 9/2009.
Susanna Saxell: Vastarinta. Vantaan Lauri 10.12.2009.
Nina Paavolainen: Vastarinta. Helsingin sanomat 27.1.2010.
Marko Ikäheimo: Vastarinta. Kalaksikukko 13.11.2011.

Sheldon menestyi elokuva- ja tv-käsikirjoitusten sekä näytelmien tekijänä ennen kirjailijanuraansa. Hän ehti valloittaa niin Hollywoodin kuin Broadwayn, mutta viihtyi itse parhaiten romaanikirjailijan roolissaan.

Sheldon opiskeli yliopistossa, mutta joutui keskeyttämään opintonsa talousvaikeuksien vuoksi toisena vuotenaan. Tämän jälkeen hän elätti itsensä muun muassa tehdastyöläisenä, hotellipalvelijana ja radiokuuluttajana. Muutettuaan Los Angelesiin hän toimi niin tuottajana ja ohjaajana kuin käsikirjoittajanakin. Vuonna 1969 ilmestyi Sheldonin ensimmäinen romaani Kuin rotta loukossaan. Se voitti Edgar Allan Poe -palkinnon. Toinen romaani Sydänyön tuolla puolen nousi vuonna 1974 The New York Timesin menekkilistalle 52 viikoksi. Siitä avautui Sheldonin maailmanlaajuinen myyntimenestys.

Kuva: WSOY.

1818.

Mary Godwin syntyi vuonna 1797 Lontoossa Mary Wollstonecraftin ja William Godwinin perheeseen. Mary oli kahden aikakautensa merkkihenkilön lapsi, äiti oli kuuluisa naisasianainen ja kirjailija, isä poliittinen ajattelija. Mary Wollstonecraft oli kirjoittanut vuonna 1792 teoksen Naisten oikeuksien puolustus. Maryn äiti kuoli pian synnytyksen jälkeen. Maryn ja hänen siskopuolensa kasvatus jäi Williamin harteille. Hänestä tuli hyvin läheinen isänsä kanssa, mutta suhde kärsi tämän mennessä uusiin naimisiin toisen lesken kanssa, jolla oli entisestä avioliitostaan kaksi lasta. Nuori Mary Godwin ei koskaan käynyt koulua, vaan oppi lukemalla kirjoja. Hän kirjoitti itsekin paljon tarinoita.

Mary Godwin tutustui Percy Bysshe Shelleyhin vuonna 1814. Shelley oli erotettu Oxfordin yliopistosta, koska oli kirjoittanut salanimellä ateismia puolustavan kirjoituksen. Yliopistosta lähtö johti välirikkoon myös isän kanssa. Shellyn perittyä rikkaan isoisänsä hänen omaisuutensa mahdollisti mukavan elämän. Shelley oli naimisissa Harriet Westbrooken kanssa ja pariskunta oli saamassa toisen lapsensa. Avioliitostaan huolimatta Shelley ihastui nuoreen ja älykkääseen Mary Godwiniin. Myös Godwin piti Shelleystä, ja he aloittivat suhteen Godwinin ollessa 16-vuotias. Tytön isä vastusti heidän yhdessäoloaan ja kielsi rakastavaisia enää tapaamasta toisiaan. Shelley uhkasi kuitenkin tehdä itsemurhan, ellei saisi olla Godwinin kanssa. He karkasivat Ranskaan Maryn siskopuolen Jane Clairmontin kanssa suututtaen William Godwinin niin, ettei hän puhunut tyttärelleen vuosiin. Shelleyn vaimo Harriet teki itsemurhan. Oikeus epäsi Shelleyltä oikeuden lapsiinsa vedoten tämän elämäntapoihin ja ateistisiin mielipiteisiin. Tämä oli musertavaa, sillä Shelley oli lapsirakas. Samoihin aikoihin myös Maryn sisarpuoli teki itsemurhan. Kaksikymmentä päivää myöhemmin Shelley ja Godwin avioituivat William Godwinin siunauksella joulukuussa 1816.

Kesällä 1816 pariskunta matkusti Sveitsiin Genevejärven rannalle, jossa he viettivät aikaa yhdessä lordi Byronin ja hänen sihteerinsä ja lääkärinsä John Polidorin kanssa. Eräänä iltana Mary Godwin ja Percy Shelley vierailivat lordi Byronin huvilassa. Sää oli liian kylmä suunniteltuun ulkoilmaretkeen (ilmasto oli maailmanlaajuisesti viileä Tambora-tulivuoren vuoden 1815 purkauksen vuoksi). Ukkosta jyrisevä yö kului keskustellessa uudesta sähköopista ja mahdollisuuksista luoda elämää sähkön avulla. Luettuaan saksalaisten kummitustarinoiden kokoelmaa Byron keksi haastaa Polidorin ja Shelleyt kilpailuun siitä, kuka pystyisi kirjoittamaan pelottavimman kauhutarinan. Tästä kisasta sai alkunsa Frankenstein. Mary Shelley kertoi saaneensa ajatuksen tarinaan näkemästään unesta, jossa tiedemies herättää henkiin luomansa kammottavan hirviön.

Mary Shelleyn on sanottu yhdistäneen Frankensteinissa äitinsä ja isänsä ajatuksia kasvatuksesta, yhteiskunnasta ja moraalista. Päästäkseen Shelleyn oppineisuuden tasolle Mary luki englantilaisia runoilijoita ja saksalaisia kauhuromaaneja. Hän opiskeli myös kemiaa ja biologiaa.

Frankenstein julkaistiin Lontoossa 1818. Shelleyt asettuivat asumaan Italiaan, joka oli englantilaisen runouden henkinen keskus. Roomassa taiteilijayhteisöön kuuluivat myös John Keats ja lordi Byron. Percy Shelley hukkui 1822 Shelleyn omistaman kuunarin upotessa. Mary Shelleyn synnyttämistä kolmesta lapsesta ainoastaan yksi, Percy Florence Shelley, jäi eloon. Mary Shelley työskenteli ammattikirjailijana elättääkseen poikansa ja isänsä. Vuonna 1851 Mary Shelley kuoli 54-vuotiaana. Shelley haudattiin Bournemouthiin vanhempiensa viereen.

Frankenstein -romaanin ilmestymistä on usein pidetty tieteiskirjallisuuden alkamisajankohtana. Ensimmäinen kirja, jossa Frankensteinia pidettiin ensimmäisenä merkittävänä tieteisromaanina, oli Brian Aldissin kirjoittama tieteiskirjallisuuden historia vuonna 1973. Juha Ågrenin mukaan Frankenstein heijastelee teollistumisen alkuajan ilmapiiriä, jota leimasivat uteliaisuus, rajojen etsiminen ja uusien teknisten keksintöjen hyödyntäminen.

Shelley kuvaa teoksessaan myös ihailevasti mahtavia vuoristoja ja luonnonnäkymiä romantiikan ajan tyyliin. Frankensteinin hirviö oppii lukemaan John Miltonin eepoksen Kadotettu paratiisi avulla. Lordi Byron ja muut romantikot olivat Miltonin teoksen ihailijoita.

Tohtori Frankensteinin nimettömästä hirviöstä tuli populaarikulttuurin kuuluisa hahmo erityisesti James Whalen vuonna 1931 ohjaaman elokuvaversion kautta. Pääosaa esitti Boris Karloff. Tästä elokuvasta on peräisin kuva hirviöstä puhekyvyttömänä, pultteja ja arpia omaavana otuksena. Myös henkiinherättäminen salamaniskun voimalla on elokuvantekijöiden mielikuvitusta.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Toimittaneet Jukka Halme ja Juri Nummelin. BTJ Kirjastopalvelu, 2005.

Linkkejä

Jukka Parkkinen: Mary Shelley ja Frankenstein. 
Juha K. Tapio: Frankensteinin hirviö. Kaltio.
Jari Olavi Hiltunen: Frankenstein. Kiiltomato.net 10.10.2008.

Lähteet: Wikipedia. Juha Ågren: Viktoriaaninen kauhukirjallisuus: Lyhyt oppimäärä. Tähtivaeltaja 4/2010. Kuva: Richard Rothwell, Mary Shelley (yksityiskohta), 1840.

Griaulen” (1984) oli Hugo-, World Fantasy- ja Nebula-palkintoehdokkaana. Pienoisromaani ”Suomunhakkaajan kaunis tytär” (1988) sai Locus-palkinnon vuonna 1989. Shepardilta on suomennettu myös teokset Kalimantan (1990) ja Kultainen (1993).

Shepardin arvostamia kirjailijoita ovat muun muassa Louis Ferdinand Celine, Robert Louis Stevenson, Joseph Conrad, Thomas Hardy, Franz Kafka, Jorge Luis Borges, Alice Munro ja E. Annie Proulx.

Lähteitä

Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.

päätoimittajana sekä työstään Valiant Comicsin päätoimittajana.

kirjailijaksi. Shulerin historialliset romaanit Vain aurinko muistaa (1988) ja Kun kotka kutsuu (1992) kuvaavat nykyisen Uuden Meksikon alueen asukkaiden elämää 1200-luvulla. Shuler asui Teksasissa miehensä kanssa. Hän kuoli yli satavuotiaana.

yliopiston Balliol Collegessa. Hän palveli ensimmäisessä maailmansodassa maavoimissa. Hän opiskeli sen jälkeen lentokoneinsinööriksi ja suunnitteli ilmalaivoja ja matkustajakoneita. Shute avioitui 1931 ja sai puolisonsa kanssa kaksi tyttöä. Toisessa maailmansodssa Shute toimi asesuunnitteluosastolla ja Normandian maihinnousussa kirjeenvaihtajana. Sodan jälkeen hän muutti Australiaan, jossa eli kirjailijana. Nevil Shute kuoli Melbournessa vuonna 1960.

Sigurdsson on myös sanoittaja ja säveltäjä, joka esittää laulujaan myös itse.

Sigurdssonin kirjat Silta Tumman yli ja Tummalinnan valot kertovat Kuungalian maailman huopiaisista, jotka tarkkailevat ihmisten elämää ulkopuolisen silmin. Huopiaisten omassa maailmassa elämä on yksinkertaista ja vanhanaikaista.

Linkkejä

Aðalsteinn Ásberg Sigurðsson. Wikipedia.

Kuva: Forlagit.is.

ja Suomen kuvalehteen. Sihvonen on luonut muun muassa vanhaa dekkarisarjakuvaa parodioivan Liisan ja 1970-luvun italialaisesta seksisarjakuvasta innoituksensa ammentavan Kapteeni Kangen. Silent badness -sarjaa on julkaistu muun muassa Ilta-sanomissa ja Tähtivaeltajassa.

Kuva: Lotta Mustonen.

toimi The Science Fiction Writers of America -järjestön puheenjohtajana. Vuonna 2000 järjestö myönsi hänelle suurmestarin palkinnon elämäntyöstä tieteiskirjallisuudessa.

Robert Silverberg alkoi kirjoittaa jo opiskellessaan Columbian yliopistossa ja julkaisi ensimmäisen novellinsa vuonna 1954. Hän kirjoitti valtavasti viihdettä ja muuta kirjallisuutta sekä omalla nimellään että salanimillä. 1960-luvun lopulla hän palasi science fictionin pariin, mutta tällä kertaa hän halusi käyttää lahjojaan täysipainoisen kirjallisuuden kirjoittamiseen. Silverbergin muodonmuutos on kytketty yhteen Yhdysvalloissa ja Englannissa esiin murtautuneeseen uusi aalto -kirjailijasukupolveen. Uuden aallon mukana myös Silverberg lähti muuttamaan science fictionin kapea-alaista kuvaa: hän suuntasi mielenkiintonsa ihmisen sisäisiin mielenliikkeisiin ja ongelmiin. Ihmissuhteet ja ihmiskuvaus tulivat tärkeiksi osiksi tieteiskirjallisuutta, joka alkoi näin lähestyä tavallista kaunokirjallisuutta.

Silverbergin tuotannossa kuolemattomuuden, sovituksen ja henkisen uudestisyntymisen kaipuu on toistuva aihe. Vaikuttajikseen Silverberg näkee muun muassa Jack Vancen, Joseph Conradin ja Graham Greenen.

Kirjallisuutta

Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990. Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

arvonimen 1977.

Simak syntyi 1904 böömiläisen maahanmuuttajan perheeseen Wisconsin viljelyseudulla, opiskeli osavaltion yliopistossa ja teki uran sekä toimittajana että tieteiskirjailijana. Maalaisympäristössä vietetty lapsuus ja nuoruus jättivät leimansa hänen tuotantoonsa hyvin merkittävällä tavalla. Useiden hänen teostensa tapahtumapaikkana on itse asiassa tuo syrjäinen Millvillen tienoo.

Simak suuntautui nuoresta pitäen toimittajaksi. Viimeksi hän toimi Minneapolis Starin uutispäällikkönä kirjoittaen päätoimisesti lehden tiedepalstaa. Tästä toiminnasta hän sai Minnesotan tiedeakatemian palkinnon 1967. Lehtialalta hän jäi eläkkeelle 1977. Clifford Simak kuoli 1988 kärsittyään pitkään leukemiasta ja keuhkojen laajentumasta.

Simak nousi aikansa eturivin amerikkalaisten tieteiskirjailijoiden joukkoon vuonna 1944 aloittamallaan novellisarjalla City. Kertomusten kehyksenä on kaukainen tulevaisuus, jossa ihmislajista on tullut tarua, ja älykkäät koirat kertovat tarinoita leirinuotiolla. Tarinoissa ihminen ja muut elolliset olennot kohtaavat oudoissa oloissa ja pyrkivät yhteiseen päämäärään. City ilmestyi kirjan muodossa vuonna 1952 ja se sai heti International Fantasy Awardin. 

Simak vaikutti merkittävästi tieteiskirjallisuuden kehitykseen ja antoi sille uutta ulottuvuutta, sillä hän kirjoitti inhimillisyyden, tavallisen ihmisen viisauden ja luonnonläheisen elämän arvon puolesta. Simakin tuotannolle ominainen lämpö, myötätunto ja luottamus maailmaa ja ystävyyden mahdollisuutta kohtaan tulee hyvin esille esimerkiksi City-kokoelman novellissa ”Karkurit”, joka kuuluu Simakin pidetyimpiin kertomuksiin ja on monen antologian helmi.

Simakin toinen pääteos on Hugo-voittajaromaani Väliasema (1963). Se sijoittuu hänen lempimaisemaansa, kesäisen ja syksyisen Wisconsinin luontoon. Maailmojenvälinen yhteys pienine välikohtauksineen yhdistyy keskilännen maaseudun verkkaiseen tapahtumattomuuteen. Väliasema on monen suosikkiteos Simakin tuotannossa.

”Jos meillä olisi keinot, me kaikki – sinä ja minä molemmat – voisimme seurata juuriamme aina ensimmäiseen elämää sisältävään pisaraan, joka syntyi tällä planeetalla. – – Me olemme kaikki veriveljiä. Elämän ketju, aina sen muinaisesta alusta alkaen, on rikkumaton.” (Väliasema)

Lähteitä

Matti Rosvall: Clifford D. Simak. Portti 2/1988.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

opiskeli Washingtonin yliopistossa kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista. Hän valmistui vuonna 1971 ja päätyi opettajaksi toimien tässä ammatissa 18 vuotta. Samalla hän kirjoitteli pöytälaatikkoon. Hänen ensinovellinsa julkaistiin vuonna 1982. Simmonsin esikoisromaani Kalin laulu (1985) sai World Fantasy -palkinnon. 

Simmons alkoi kirjoittaa päätoimisesti 1987. Tieteisromaani Hyperion ilmestyi vuonna 1989 ja scifi-yleisö palkitsi sen Hugolla. Teoksen jatko-osa Hyperionin tuho (1990) yhdistelee juonilankoja päätökseen. Simmons kuitenkin jatkoi vielä tarinaa. Endymion (1995) ja Endymionin nousu (1997) ovat oikeastaan yksi pitkä teos, joka on jaettu kahtia. Endymion-kirjat ovat edeltäjiään enemmän avaruusseikkailua elokuvaviihteen tyyliin toteutettuna.

Dan Simmons on saanut kahdesti World Fantasy -palkinnon, neljästi Bram Stoker -palkinnon ja 12 kertaa Locus-palkinnon.

Lähteitä

Antti Oikarinen: ”Dan Simmons”. Teoksessa Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 2. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

arkistonhoitaja 1962–64.

Lauri Laiho kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin klassillisesta lyseosta vuonna 1931, valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1935 ja filosofian lisensiaatiksi vuonna 1960. Vuonna 1945 hän otti takaisin suvun vanhan nimen Simonsuuri. Pekka Laaksosen mukaan Lauri Simonsuuri oli ”suomalaisten tarinoiden paras tuntija”, jonka suurtyö oli uskomustarinoiden tyyppiluettelo.

Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Kirsti Simonsuuri on Lauri Simonsuuren tytär.

Linkkejä

Lauri Simonsuuri. Wikipedia.

asunut Upsalassa ja Berliinissä. Kirjoittamista hän on harrastanut pienestä pitäen, ja hänen esikoisromaaninsa näki päivänvalon nuortenkirjakilpailun seurauksena. Simukka sai vuonna 2009 Tampereen kaupungilta luovan kirjallisen työn palkinnon ja vuonna 2012 Suomen Nuorisokirjailijoiden myöntämän Topelius-palkinnon teoksistaan Jäljellä ja Toisaalla. Lumikki Anderssonista kertovan trilogian osa Punainen kuin veri ilmestyi 2013. Sarjan käännösoikeudet myytiin ainakin 52 maahan ja Simukasta tuli yksi käännetyimmistä suomalaisista kirjailijoista. Hän on kirjoittanut kirjoja myös yhdessä aviomiehensä Karo Hämäläisen kanssa. Simukka on suomentanut aikuisten romaaneja, lastenkirjoja ja näytelmiä. Hän harrastaa leipomista ja juoksemista. 

lastenrunokirjoja sekä käännösteoksia. Hänen runouttaan on käännetty yli viidelletoista kielelle.

Linkkejä

Helena Sinervo. Wikipedia.
Sanojen aika. Helsingin kaupunginkirjasto.

Kuva: WSOY.

draamalinjalla vuonna 1986. Markkinointi-instituutissa opiskellessaan hän sai vuoden parhaan diplomityön palkinnon 1987. Vuosina 1984–1997 hän toimi ammatikseen mainonnan suunnittelijana, sittemmin hän ryhtyi vapaaksi käsikirjoittajaksi ja kirjailijaksi.

Kirjailijan perheeseen kuuluu avomies ja aikuinen tytär. Harrastuksikseen Sinisalo mainitsee tähtitieteen, gastronomian, vaelluksen, kirjallisuuden ja sarjakuvan. Sinisalo asuu lapsuutensa kotikaupungissa Tampereella. ”Suomen kulttuurielämä tuntuu keskittyvän jatkuvasti yhä enemmän pääkaupunkiseudulle ja helsinkiläisyyttä pidetään kohta suomalaisuuden synonyyminä. Pirkanmaalla asuminen ja kirjailijana työskentely on yksi tapa muistuttaa siitä, että elämää on myös kehä kolmosen ulkopuolella”.

Tärkeitä kirjailijoita Sinisalolle ovat olleet Tove Jansson, Astrid Lindgren, L. M. Montgomery, Ray Bradbury, Volter Kilpi, Vladimir Nabokov, Michel Tournier ja Margaret Atwood. Tieteiskirjallisuuden lukemisen Sinisalo aloitti lapsena Edgar Rice Burroughsin seikkailukirjoilla. Niiden jälkeen hän löysi George Orwellin ja Aldous Huxleyn, joissa science fiction on yhteiskunnan havainnoinin ja arvostelun väline.

Sinisalo tuli suomalaisen science fiction -fandomin tietoisuuteen vuonna 1985, jolloin häneltä ilmestyi seitsemän novellia alan lehdissä. Seuraavan vuoden Atorox-äänestyksessä Sinisalon tarinat saivat kolme kärkisijaa. Sinisalo on saanut Atorox-palkinnot Suomen parhaasta sf- tai fantasianovellista vuosina 1985, 1988, 1990, 1992, 1993, 1996 ja 2000. Vuonna 2001 Johanna Sinisalo sai Suomen tieteiskirjoittajien Kosmoskynä-palkinnon, joka myönnetään pitkästä, scifin ja fantasian edistämiseksi tehdystä työstä.

Ensimmäisen romaaninsa Ennen päivänlaskua ei voi Sinisalo julkaisi vuonna 2000. Teos on osin spekulatiivisen fiktion (science fictionin, vaihtoehtohistorian) keinoin toteutettu tutkielma luonnon ja ihmisen ristiriidasta ja yhteiskunnallisista ongelmista. Kirja sai Finlandia-palkinnon ja nosti Sinisalon koko Suomen kirjallisuuskentän puheenaiheeksi.

Teos käännettiin muun muassa ruotsiksi, ranskaksi, englanniksi, latviaksi, japaniksi ja tšekiksi. Teos sai esimerkiksi Yhdysvalloissa erittäin hyvät arvostelut ja oli maassa myyntimenestys. Romaani oli ehdolla myös eurooppalaisen kirjallisuuspalkinnon Impacin saajaksi. Vuonna 2005 romaanin englanninkielinen laitos voitti James Tiptree Jr. -palkinnon parhaasta vuoden 2004 science fiction- tai fantasiatekstistä, joka laajentaa ihmisten näkemystä sukupuolesta tai seksuaalisuudesta. Pirkanmaan taidetoimikunnan antoi Sinisalolle vuoden 2005 taidepalkinnon kansainvälisestä läpimurrosta.

Ennen päivänlaskua ei voi -romaanin voi lukea monella eri tavalla, esimerkiksi jännitys- tai rakkauskertomuksena, yhteiskunnallisena havainnointina tai luonnon ja ihmisen välistä suhdetta pohtivana teoksena. Teos sai myös Kuvastaja-palkinnon vuoden parhaana suomalaisena fantasiakirjana. Sinisalon mielestä Suomessa on erittäin rikas taruperinne. Häntä on harmittanut, että suomalaiset hakevat turhan usein mallia anglosaksisen fantasian perinteestä, kun tarjolla olisi laaja kotimainen kansanperinne.

Kirjailija toteaa, että hänen romaaneissaan on aina jokin pieni piirre arkitodellisuuden ulkopuolelta. Sinisalo on useiden muiden tavoin muistuttanut, että puhdas realismi on varsin nuori, 1800-luvun lopulta peräisin oleva kirjallinen suuntaus. Realismin rajojen ylittäminen ei kuitenkaan tarkoita, että kirjailijan teokset olisivat lajityypiltään scifiä tai fantasiaa. Sinisalon mielestä lajityyppiajattelusta pitäisi irtautua.

Sinisalo painottaa, että spekulatiivisuus ei ole kirjallisuudessa itseisarvo, vaan  että sen kautta voidaan sanoa jotain oleellista jopa paremmin kuin realismin keinoin. Fantasian tai science fictionin kirjoittaminen ei ole päämäärä vaan väline kirjallisuuden tuottamiseen. Sinisalo käyttää sanaa ”viistovalaistus” kuvaamaan tämän välineen toimintaa: todellisuuden tutkiminen uudesta ja ennenkokemattomasta näkökulmasta voi paljastaa uusia puolia, joita ei ole voinut aikaisemmin nähdä.

Kirjallisuutta

Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toimittaneet Vesa Sisättö ja Toni Jerrman. BTJ, 2006.

Sinisalo on myös Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtaja.

fiktiota, erityisesti reaalifantasiaa, mutta häneltä on julkaistu myös reaaliproosaa.

Luonnontieteisiin Sipiläisen johdatti jo teininä David Attenborough luontodokumenteillaan. Pohjaton kiinnostus kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin ilmiöihin ja maailmantapahtumiin saa hänet tarttumaan yhä uusiin kirjoitushaasteisiin.

Alakouluikäisenä hänet sytytti lukemisharrastukseen Edgar Rice Burroughs. Myöhemmin mukanaan veivät muun muassa Douglas Adams, Terry Pratchett, Robin Hobb, Roald Dahl, Stephen King, Gabriel Garcia Márquez ja lukemattomat muut tarinankertojat. Kirjoittajaesikuvia ovat esimerkiksi Jonathan Carroll, Neil Gaiman, Pasi Ilmari Jääskeläinen ja Anne Leinonen.

Kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi Sipiläinen rakastaa sitruspuiden kasvattamista (sekä erityisesti sitruunoita), korvapuustien ja paistosten leipomista sekä rivitanssia. Elämänohjeenaan hänellä on lausahdus, joka pätee tilanteessa kuin tilanteessa: ”Don’t panic!”

Kuva: Osuuskumma.

palkittu useissa valtakunnallisissa kirjoituskilpailuissa. Kirjoittamisen lisäksi Mirjami nauttii tanssimisesta, teatterista, viulunsoitosta ja säveltämisestä.

julkaistu sekä runokokoelmia että romaaneja. Hän on toiminut Aamulehden kirjallisuuskriitikkona 2003–2007 ja Pirkanmaan taidetoimikunnan kirjallisuuden asiantuntijajäsenenä 2007–2012. Hänen tekstejään on käännetty myös englanniksi, venäjäksi ja unkariksi.

palkittu useissa novellikilpailuissa ja käännetty unkariksi ja englanniksi. Kaunokirjallisuuden lisäksi Sirola on julkaissut esseitä, lehtijuttuja, kolumneja ja kirja-arvioita.

Linkkejä

Jouko Sirola. Wikipedia.
Sanojen aika. Helsingin kaupunginkirjasto.
Mervi Kantokorpi: Käveltävä takaperin. Helsingin sanomat 5.10.2003.
Veli-Matti Huhta: Käveltävä takaperin. Kiiltomato.net 25.10.2003.
Toni Jerrman: Etsijä ja hänen neljätoista elämäänsä. Helsingin sanomat 20.2.2011.
Saija Räsänen: Etsijä ja hänen neljätoista elämäänsä. Savon sanomat 26.2.2011.
Matti Saurama: Etsijä ja hänen neljätoista elämäänsä. Parnasso 2/2011.

Kuva: Heini Lehväslaiho.

Sisättö on valmistunut maisteriksi kirjallisuudentutkimuksesta Helsingin yliopistosta vuonna 1997. Hän on työskennellyt toimittajana, kirjallisuusarvostelijana ja tietokirjailijana.

Vesa Sisättö on naimisissa ja hänellä on kolme lasta, josta nuorin nykyisestä liitosta. Sisättö harrastaa tieteis- ja fantasiakirjallisuuden harrastamista ja kaikenlaista keräilyä, erityisesti hän rakastaa keräillä asioita, joita voi löytää kirpputoreilta. Sisättö on toiminut Helsingin science fiction -seuran puheenjohtajana vuodesta 2003. Hän on ollut mukana myös Espoon science fiction- ja fantasiaseura ESC ry:n toiminnassa vuodesta 2004. Vesa Sisättö oli vuoden 2020 Finnconin fanikunniavieras. 

osastolla.

Linkkejä

Markku Soikkeli: Muissa maailmoissa. Kiiltomato.net 15.5.2003.
Kati Pitkänen: Muissa maailmoissa. Helsingin sanomat 13.5.2003.

Sjón kuului nuorten kirjailijoiden ryhmittymään, joka haki innoitusta surrealismista. Sjón on tehnyt yhteistyötä muun muassa Björkin kanssa. Hän oli vuonna 2001 Oscar-ehdokkaana laulusanoituksistaan, jotka kuultiin Björkin laulamina Lars Von Trierin musikaalissa Dancer in the Dark.

Sjónin läpimurtoromaani oli Sinun silmäsi näkivät minut (1994). Kirja sai islantilaisen DV-lehden arvostetun palkinnon vuonna 1995. Romaani on käännetty useille kielille. Suuren yleisön tietoisuuteen Sjón tuli romaanilla Skugga-Baldur (2003). Teos oli ehdolla Islannin kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2003 ja se sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2005. Poika nimeltä Kuukivi (2013) voitti Islannin kansallisen kirjapalkinnon ja se nimettiin vuoden kirjaksi.

Lähteitä

Ulkomaisia fantasiakirjailijoita 2. BTJ, 2009.

etenkin taitavana novellistina. Hänen esikoisteoksensa Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja sai J. H. Erkon palkinnon 1983. Skiftesvik on ollut kolmesti Finlandia-palkintoehdokkaana. Pro Finlandia -mitalin hän sai 2005.

Joni Skiftesvikin harrastuksia ovat paikallishistoria, elokuvat, teatteri, luonto ja merelliset asiat ja ilmiöt, kuten purjehdus ja meripelastustyö.

Likinäköinen adjutantti (1989) on parodia ja fantasia sotakirjallisuudesta ja sodan mielettömyydestä. Sodan hulluutta Skiftesvik kuvaa Suomen armeijan pestaaman sotaherra Kopesin ja hänen adjutanttinsa Jaron kautta. Tapahtumat kärjistetään absurdeiksi, ja sitä mukaa kun kenraali Kopesin viimeinenkin järjenvalo sammuu, korpraali Jaron mieli kirkastuu ja hän alkaa nähdä yhä selvemmin.

”Kirjoita joskus sotakirja, kehotti äitini, joka luki paljon etenkin toisen maailmansodan tapahtumiin liittyvää kirjallisuutta. Luettuaan sitten Likinäköisen adjutantin hän sanoi, ettei hän aivan tuollaista kirjaa tarkoittanut.” (Skiftesvik haastattelussaan 21.2.2005.)

Linkkejä

Joni Skiftesvik. Wikipedia.

Kuva: WSOY. Tekstilähteet: WSOY, Oulun kaupunginkirjasto.

naimisiin.

Sladekilta on suomennettu kaksi satiirista romaania. Tik-tok (1983) on mustan huumorin sävyttämä teos. Sen päähenkilö on robotti, jonka ”asimov-piirit” pettävät ja joka ryhtyy vastoin ensimmäistä pääsääntöä murhaajaksi. Virheiskussa (1989) ivan kohteena ovat amerikkalaisen yhteiskunnan ilmiöt.

Lähteitä

Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

matkustaessaan maanalaisella New Yorkissa. Brian Francis Slattery asuu New Havenissa Connecticutissa.

Avaruusblues (2007) on Slatteryn ensimmäinen romaani. Teos on sekä rakkaustarina, kunnianosoitus New Yorkin maahanmuuttajakulttuureille että pulp-henkinen tieteisromaani. Romaani sai suitsutusta muun muassa Jeff VanderMeeriltä ja Harlan Ellisonilta.

tieteiskirjallisuutta.

Ensimmäisen kirjansa Sleator kirjoitti kuusivuotiaana veljelleen. Hän opiskeli Harvardin yliopistossa musiikkia ja englantia. Pitkään hän työskenteli muusikkona, kunnes päätti alkaa kirjoittaa kokopäiväisesti. Hän asui sekä Bostonissa Yhdysvalloissa että Bangkokissa Thaimaassa.

on työskennellyt mm. englanninopettajana Japanissa sekä viestintätoimistossa Lontoossa. Holly Smale kirjoittaa suosittua The Write Girl -blogia, jota seurataan yli 24 maassa.

Toimittajanuransa Smedman on tehnyt Vancouverin alueen viikkolehdissä.

 

-kauhulukemiston kolmesta suuresta nimestä. Smith kirjoitti parikymmentä vuotta kestäneen kirjailijanuransa aikana runsaasti novelleja, jotka ilmestyivät halvoissa pulp-lehdissä. Hänen novellinsa ovat kauhua ja mustaa fantasiaa (dark fantasy). Smith toi fantasiakirjallisuuteen ajatuksen kaukaisen tulevaisuuden kuolevasta maapallosta, jolla taikuus hallitsee. Hän sijoitti useat novellinsa Zothiqueen, ”maapallon viimeiselle mantereelle”, jonka taivaalla loistava aurinko on vanha, himmeä ja tummunut. Smithin tyyli on maalaileva ja runollinen. Smith oli kirjeenvaihdossa eräiden muiden pulp-kirjailijoiden kanssa. Heitä yhdisti H. P. Lovecraftin edustama synkkä näkemys kaikkeudesta, ihmisistä ja ihmisen osasta siinä. Lovecraftin piirin tarinoissa ihmiset joutuvat heitä voimakkaampien jumalolentojen tuhoamiksi. 

Lähteitä

Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.

tiedustelutoiminnassa muun muassa Intiassa ja Kiinassa. Hän sai everstin arvon. Siviilissä hän oli Aasian opintojen professori John Hopkinsin yliopistossa sekä presidentti John F. Kennedyn ulkomaansuhteiden neuvonantaja.

Kuusivuotiaana Linebarger joutui leikkiessään onnettomuuteen ja hänen vasen silmänsä sokaistui. Tämä sai osaltaan hänet tuntemaan olonsa entistä erilaisemmaksi ja johti kirjoitusharrastukseen.

Smithin kielessä myös sanojen rytmillä ja soinnulla on merkityksensä. Tämä näkyy esimerkiksi novellien nimissä.

Smithin novellien valikoima Planeetta nimeltä Shajol sai ensimmäisen Tähtivaeltaja-palkinnon. Palkintoraadin mukaan teos on kiinnostava, omaperäinen ja elävä tarinakokoelma, jossa on myös taitavasti hyödynnetty fantasia-aineksia. Smith kirjoittaa hyvää, mukaansatempaavaa ja viimeisteltyä tekstiä, ja hänen tarinansa ovat ajatuksia antavia ja kiehtovia.

Cordwainer Smithin mukaan nimetty palkinto myönnetään vuosittain science fiction- tai fantasiakirjailijalle, jonka teokset ovat erityisen omaperäisiä.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

Linkkejä

Leena Peltonen: Muistamamme tulevaisuus. Aikakone 1994/2000.

Disneyn animaatiolle.

Nykyisin Smith muistetaan erityisesti romaanista Linnanneidon lokikirja (1949). Romaani oli oman aikansa menestysteos, joka on jäänyt elämään monen sukupolven lukijoiden kestosuosikkina. ”Linnanneidon lokikirja on paras kirja, jonka olen koskaan lukenut.” (J. K. Rowling)

asuu edelleen. Smith opiskeli Ohio State Universityssa. Vuonna 1986 hän oli mukana perustamassa mainostuotantoon keskittynyttä animaatiostudiota. Smith on työskennellyt myös Disneyn animaatiostudiolla. 

Jeff Smith päätti ryhtyä sarjakuvapiirtäjäksi yhdeksänvuotiaana, kun eräs luokkatoveri toi kouluun näytille Walt Kellyn Pogo-sarjakuvia. Smith alkoi piirtämään niiden innoittamia sarjakuvia, joista syntyi myöhemmin Smithin tunnetuin luomus Luupäät. Päähenkilöinä olivat Luupään serkukset, jotka asustivat hiukan Carl Barksin Ankkalinnan kaltaisessa maailmassa. Tarinoiden juonet keskittyivät usein rikkaan Tahvo-serkun aarteiden suojelemiseen.

Smithin sarjakuvia julkaistiin ensimmäisen kerran opiskelijalehdessä vuonna 1982. Näissä tarinoissa oli jo Luupäiden perusasetelma satumetsään eksyneistä serkuksista lisättynä Venla-hahmolla. Tämän innoittaja oli Smithin opiskelutoveri ja tuleva vaimo Vijaya Iyer. 

1980-luvun keskivaiheilla ilmestyivät sarjakuvaromaanin uranuurtajat, Frank Millerin Yön ritari, Art Spiegelmanin Maus sekä Alan Mooren ja Dave Gibbonsin Vartijat. Smithin mukaan nämä teokset saivat hänet vakuuttuneeksi, että hän voisi kertoa suuren tarinan sarjakuvan avulla. Hän hylkäs aikeensa Luupäiden tarinan kertomisesta strippeinä tai animaationa ja alkoi toteuttaa lapsuuden haavettaan pitkästä, romaanimaisesta mutta hahmovetoisesta tarinasta. Omakustannelehtinä 1991–2004 julkaistusta Luupäistä tuli lopulta 1300-sivuinen sarjakuvaromaani.

Jeff Smith on voittanut Luupäillä lukuisia sarjakuva-alan arvostetuimmista palkinnoista, muun muassa kaikkiaan kymmenen Eisner-palkintoa ja yksitoista Harvey-palkintoa. Vuonna 2005 Time-lehden toimittaja Andrew Arnold listasi Luupäät yhdeksi kaikkien aikojen kymmenestä parhaasta sarjakuvaromaanista. Smith oli kutsuvieraana Helsingin sarjakuvafestivaaleilla vuonna 2004.

Suurimmiksi vaikuttajikseen Smith on maininnut Charles Dickensin, Herman Melvillen, Mark Twainin ja Marx-veljekset.

Linkkejä

Otto Sinisalo ja Vesa Kataisto: Luupäiden luoja ei lepää laakereillaan. Sarjainfo 2/2004.
Heikki Jokinen: Luupäät 9. Helsingin sanomat 16.4.2005.
Otto Sinisalo: Luupäät. Katuoja 8.9.2004.

Lähteet: Wikipedia. Kuva: Wikimedia Commons.

elämäkertateos J. K. Rowlingista sisältää valittuja haastatteluja ihmisten kanssa, jotka tunsivat Rowlingin. Smithilla ei ollut mahdollisuutta haastatella itse Rowlingia, tämän perhettä tai läheisiä ystäviä. J. K. Rowling ei ole halunnut olla tekemisissä tämän valtuuttamattoman kirjan kanssa. Kirjassa on henkilökohtaista sisältöä, ja Rowling suojelee perhe-elämäänsä tiedotusvälineiltä. Kirja on kuitenkin arvioitu suhteellisen laadukkaaksi. (George Beahm: Jästit ja taikuus, 2007)

Linkkejä

J. K. Rowling: Harry Potterin luoja: Elämäkerta. Wikipedia.

harjoittaa kirjoittamisen ohella intohimoisesti dartsia, sarjakuvanörtteilyä ja kamppailua työnarkomanian ja laiskottelun välillä. Smitherd on kirjoittanut seitsemän romaania, joista trilogian aloittava Kivimies on ensimmäinen suomennettu.

kirjoja sekä yksin että yhdessä mm. Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin kanssa.

käyttäen salanimeä Lemony Snicket. Surkeiden sattumusten sarja on mustaa huumoria sisältävä 13-osainen sarja, joka keskittyy orpojen Baudelairen sisarusten elämään. Siitä on tehty elokuva vuonna 2004.

Kuva: Wikimedia Commons.

sekä Suomen suurin kustannusyhtiö Werner Söderström Osakeyhtiö (WSOY) että suomenruotsalaista kirjallisuutta kustantava Söderström & Co.

Werner Söderström oli porvoolaisen kirjakauppiaan Leopold Söderströmin poika. Hän osti vuonna 1888 isältään tämän perustaman kirjapainon ja laajensi sen huomattavaksi kustannusyhtiöksi. Söderström oli 1800-luvun lopulla huomattavin suomenkielisen kirjallisuuden kustantaja, joka julkaisi muun muassa Juhani Ahon, Minna Canthin, Teuvo Pakkalan ja J. H. Erkon kaunokirjallisia teoksia sekä tietokirjallisuutta. Hänen roolinsa oli 1800-luvun lopun suomenkielisen kirjallisuuden ja yleisen kulttuurin nousun kannalta hyvin merkittävä.

Lähde: Wikipedia.

Tampereen yliopistossa. Nykyisin hän asuu Tampereella.

Suomalaisessa tieteiskirjallisuudessa Markku Soikkeli on ollut eräs tunnetuimmista fanzine-novellisteista. Vuodesta 1991 alkaen hän on julkaissut alan lehdissä tieteisnovelleja nimellä M. G. Soikkeli ja voittanut Portti-novellikilpailun useita kertoja. Soikkeli on julkaissut myös alan artikkeleita ja kolumneja suomalaisissa sf-lehdissä. Vuonna 2007 Soikkelilta julkaistiin esikoisnovellikokoelma Marsin ikävä. Teos oli Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaana. Vuonna 2010 ilmestyi Soikkelin ensimmäinen romaani Kuninkaantekijät. Romaani Neljän miekan tanssi (2020) oli Tähtifantasia-palkinnon ehdokkaana.

kirjailijaksi vuonna 2001. Soininvaaran esikoisdekkari Ebola-Helsinki ilmestyi vuonna 2000. Hänen teoksensa ovat kansainvälisen politiikan ja talouden ajankohtaisiin ongelmiin ja uhkakuviin pureutuvia jännityskirjoja. Niitä on käännetty myös saksaksi. Soininvaara palkittiin vuonna 2003 Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnolla teoksestaan Koston komissio.

seikkailut julkaistiin ensin Aili Tarvaksen nimellä, ja hän käytti myös nimiä Aune Sarkanen ja Eileen Summers.

Somersalon esikoisteos Päivikin satu ja sen jatko-osa Mestaritontun seikkailut ovat jääneet elämään lukijapolvesta toiseen. Helsingin sanomien äänestyksessä Mestaritontun seikkailut nousi suosituimmaksi kotimaiseksi lasten- ja nuortenkirjaksi.

Mestaritontun seikkailut ilmestyi ensi kerran 1919. Vuonna 1945 WSOY julkaisi uudelleen sekä Päivikin sadun että Mestaritontun seikkailut. Uusi kustantaja antoi kirjat taidemaalari ja graafikko Onni Mansneruksen (1906–1980) kuvitettavaksi. Hänen sadun taikaa täynnä olevat kuvansa ovat suuri syy teoksen suosioon. Nyttemmin kirjasta on otettu 19 painosta.

”Valitettavasti Mestaritontun seikkailuista ei ole ilmestynyt WSOY:ltä enää vuosiin sellaista uutta painosta, joka tekisi oikeutta Mansneruksen alkuperäiselle kuvitukselle. Taiteilijan hienostuneet värisävyt ja pehmeät viivat ovat muuttuneet räikeiksi ja teräviksi.” (Marjatta Möttölä, Helsingin Sanomat)

Linkkejä

Marjatta Möttölä: Mestaritontussa on sadun taikaa. Helsingin sanomat 23.7.2004.
Markku Kolkka: Aili Somersalo. Pispalan kirjastotalo 22.1.2008.

vuodeksi opettajan töihin. Vuodesta 1984 eteenpäin hän on ollut vapaa kirjailija ja taiteilija. Myös Sommer-Bodenburgin maalaukset ovat saaneet tunnustusta osakseen. Vuonna 1992 hän muutti Yhdysvaltoihin. Kirjailija-taiteilija asuu Silver Cityssä miehensä ja kahden koiransa kanssa. Sommer-Bodenburgilta on suomennettu 18 Pikku vampyyri -kirjaa (1987–2003). Sarja sopii 8–12-vuotiaille. Pikku vampyyri -kirjoja on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta ja niitä on käännetty yli 30 kielelle.

Vampiraatit-sarja on vuoteen 2505 sijoittuva jännitystarina, jossa yhdistyvät merirosvo- ja vampyyritarut.

”Vampyyreihin liitetyt uskomukset ja merirosvojen historia ovat aina kiehtoneet mielikuvitustani. Eräänä päivänä sain valtavan oivalluksen, kun tajusin yhdistää nämä kaksi asiaa ja vampiraatit olivat syntyneet! Ymmärsin kyllä, että lukijoilla on vahvat ennakko-odotukset aiheiden ympäriltä ja halusin myös vastata niihin. Silti sain sijoitettua jännitystarinaan yllättäviä käänteitä, joita lukija ei osaa heti odottaa. Vampiraatit on sekoitus toimintaa, huumoria, kauhua ja vähän romantiikkaakin. Se on ennen kaikkea myös tarina rohkeudesta ja ystävyydestä”, Justin Somper on kertonut.

Kuva: Gummerus.

Neuvostoliiton undergroundissa. Sorokinilta on suomennettu romaanit Jono (1983), Marinan kolmaskymmenes rakkaus (1982–1984) ja Pyhän Venäjän palveluksessa (2006).

Vuonna 2002 Sorokinin julkaisema kirja joutui Vladimir Putinia tukevan nuorisojärjestön hampaisiin. Häntä uhkailtiin ja Sorokinin kirjoja poltettiin kaupunkien aukioille pystytetyissä nuotioissa. ”Erikoisinta oli nähdä uudelleen ja uudelleen kaikilta valtion omistamilta tv-kanavilta, kuinka kirjojani poltetaan kokoissa”, Sorokin muisteli vuonna 2008 City-lehden haastattelussa. ”Minua, vanhaa äijää, on myöhäistä pelotella ja vallanpitäjät tietävät sen. Viesti olikin suunnattu nuorille, tuoreen kriittisen proosan kirjoittajille: katsokaa, näin teille käy jollette pidä suutanne soukemmalla.” Sorokin sai runsaasti tukea ulkomaisilta sananvapauden puolustajilta ja lopulta jopa Venäjän johto tuomitsi kirjailijan vainon. Rovioiden ansiosta kirjan myynti kasvoi kymmenkertaiseksi ja entistä useammat ulkomaiset julkaisijat alkoivat kiinnostua ennen liian kokeellisena pidetystä kirjailijasta. Järjestö, joka oli halunnut osoittaa hyödyllisyytensä Putinille, hajosi.

Kirjallisuutta

Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta. BTJ, 2012.

Linkkejä

Timo Hämäläinen: Vladimir Sorokinin kohukirja on perinteellistä rienausta. Helsingin sanomat 15.8.2002.
Kristiina Rotkirch: Sininen rasva räjähti Venäjällä. Helsingin sanomat 30.9.2002.
Salla Räsänen: Kohtauksia eräästä kirjasodasta. Idäntutkimus 2/2006. (PDF)
Jani Saxell: Pyhän Venäjän palveluksessa. Kiiltomato.net 3.10.2008.
Kristiina Rotkirch: Pyhän Venäjän palveluksessa. Helsingin sanomat 4.2.2007.
Pekka Pesonen: Pyhän Venäjän palveluksessa. Helsingin sanomat 30.11.2008.

Kuva: Wikimedia Commons.

Sourin esikoisromaani Minä ja Morrison ilmestyi 1999 ja siitä valmistui elokuva vuonna 2002. Sittemmin Souri on kirjoittanut useita romaaneja.

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1974 ja Ruotsin Akatemian palkinnon 1986.

Linkkejä

Villy Sørensen. Wikipedia.

kehittämisessä mukana ollut sähköinsinööri ja hänen äitinsä oli muusikko. Niinpä elokuvassa maapallon tieteilijät viestivät avaruusolentojen kanssa soittamalla musiikkia tietokoneilla.

2001–2002. Vuonna 1990 Spinrad matkusti Pariisiin markkinoidakseen kirjaansa. Hän rakastui Valojen kaupunkiin ja muutti sinne seuraavana vuonna. Hän on naimisissa kirjailija N. Lee Woodin kanssa.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ, 2004.

kirjankansia, julisteita ja minisarjakuvia. Staehle asuu Seattlessa, Yhdysvalloissa.

Tähtien tekijä (1937) elämän kehitystä maailmankaikkeuden historian aikana. 

Stapledon vaikutti merkittävästi moniin tieteiskirjailijoihin, kuten Robert A. Heinlein, Isaac Asimov, Arthur C. Clarke, Cordwainer Smith ja James Blish.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

ettei sillä alalla ole läheskään tarpeeksi taikaa. Skandar ja yksisarvisvaras on hänen ensimmäinen romaaninsa. Sen käännösoikeudet on myyty jo 35 maahan.

tulla juuri tieteiskirjailijaksi. ”Luulen, että kirjailijaksi tullaan ahneuden takia. Haluaisi elää monta elämää, mutta ei voi elää niitä kaikkia. Päädyt kirjoittamaan kirjan, koska kukaan ei ole käsitellyt henkilökohtaista fantasiaasi.”

Steakley opiskeli Southern Methodist Universityssa ja työskenteli näyttelijänä, yksityisetsivänä ja autonkuljettajana. Hän teki käsikirjoituksia pienen budjetin kauhuelokuviin Dallasissa ja hänen elokuva-alalla toimiva ystävänsä esitteli hänet Hollywoodin studioille. Yhdestäkään Steakleyn Hollywoodissa tekemästä käsikirjoituksesta ei tehty elokuvaa, mutta hän sai kokemusta kirjailijuutta varten. Steakleyn esikoisromaani julkaistiin 1984. John Carpenter ohjasi Vampyyrinmetsästäjistä laimeahkon vastaanoton saaneen elokuvan vuonna 1998. Steakley oli kaksi kertaa naimisissa. Hän osallistui mielellään paikallisiin science fiction -kokoontumisiin. Steakley kuoli kotonaan McKinneyssä Teksasissa taisteltuaan viisi vuotta sairautta vastaan.

-satukirjan. Van der Steen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja asuu Hämeenlinnassa.

kirjoittanut muun muassa rasismia ja politiikkaa koskevia artikkeleja Ruotsin suurimpiin sanomalehtiin. Camilla Sten opiskelee psykologiaa Upsalan yliopistossa.

rikostarinoissa perheellä ja ihmissuhteilla on keskeinen rooli niin päähenkilöiden arjessa kuin rikosten motiivinakin. Sandhamn-dekkarisarjaa on myyty yli 4 miljoonaa kappaletta ympäri maailman. Stenin dekkareista on tehty tv-sarja Murha Sandhamnissa. Yhdessä tyttärensä Camilla Stenin kanssa Vivica Sten on kirjoittanut myös trillereitä nuorille.

lastenkirjojen kirjoittamiseen hän kertoo saaneensa muun muassa Philip Pullmanin Universumien tomu -trilogiasta. Smaragdiatlas (2011) on Los Angelesissa asuvan Stephensin esikoisteos.

Linkkejä

Vesa Sisättö: Smaragdiatlas. Helsingin sanomat 18.12.2011.

kursseja luonnontieteissä.

Kirjallisiksi vaikuttajikseen tai esikuvikseen Sterling on maininnut erityisesti brittiläiset tieteiskirjailijat J. G. Ballardin, Brian Aldissin, Barrington J. Bayleyn ja Michael Moorcockin.

Sterlingin esikoisromaani ilmestyi 1977. 1980-luvun alussa Sterling julkaisi Cheap Truth -nimistä fanzineä, johon muun muassa Lewis Shiner, Pat Cadigan ja Rudy Rucker kirjoittivat salanimillä teräviä artikkeleita science fictionista. Tämä joukko toistensa tuntevia kirjailijoita sai muun muassa nimen kyberpunkkarit.

Sterlingin pääteoksia on Kulkuri (1985), joka kertoo kaukaisessa tulevaisuudessa itseaiheutetun evoluution kahtia jakamasta ihmiskunnasta – tajunnanlaajentajista ja kehonmuokkaajista.

Sterlingin novellituotannosta on hyvä esimerkki Hugo- ja Nebula-palkintoehdokas ”Dori Bangs” (1989), joka on julkaistu suomeksi Tähtivaeltaja-lehdessä 1/1995.

Tieteiskirjailija Charles Stross on sanonut Sterlingiä nerokkaimmaksi ja kekseliäimmäksi kirjailijaksi, jonka hän tietää.

Lähteitä

Ari Veintie: Halpa totuus: Bruce Sterling. Tähtivaeltaja 3/1992.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 2. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

lainoppia Edinburghin yliopistossa ja valmistui asianajajaksi 1875 mutta ei toiminut tässä ammatissa. Kirjallisen uransa hän aloitti esseillä ja arvosteluilla ja kokeili kaikkia kirjallisuudenlajeja, myös runoutta ja näytelmiä. Omimmaksi alueeksi muodostuivat kuitenkin novelli ja romaani. Stevenson matkusteli laajasti muun muassa Amerikassa ja ja eteläisen Tyynenmeren saarilla. Tuberkuloosista lapsuudesta lähtien kärsinyt Stevenson asui elämänsä viimeiset vuodet Samoalla kirjoittaen ja työskennellen lehtikirjoittajana. Stevenson oli omana aikanaan sekä tunnustettu että laajalti luettu kirjailija – häneltä saivat vaikutteita muun muassa Henry James, Joseph Conrad ja Arthur Conan Doyle.

Stevensonin kuuluisin teos nuortenromaani Aarresaaren (1883) ohella on pienoisromaani Tohtori Jekyll ja herra Hyde (1886). Juha Ågren kirjoittaa artikkelissaan viktoriaanisesta kauhukirjallisuudesta Jekyllin ja Hyden olevan henkilökuvauksen ja kerronnan osalta auttamatta vanhentunutta. Teos on kuitenkin varhainen esimerkki populaarikulttuurissa myöhemmin suosituksi tulleesta jakautuneen persoonallisuuden kuvauksesta. Teos tuo myös esiin, kuinka sivistyksen pintakerroksen alla ihmisen sisällä voi olla julma peto. Stevenson on ihmisluonteen suhteen vailla harhoja. Hän kommentoi myös viktoriaanisen Briannian yläluokan teennäistä ”kunniallisuutta”.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Toimittaneet Jukka Halme ja Juri Nummelin. BTJ Kirjastopalvelu, 2005.

Linkkejä

Kari Suomalainen: Tohtori Jekyll ja herra Hyde. Savon sanomat 3.5.2010.

Lähteet: Juha Ågren: Viktoriaaninen kauhukirjallisuus: Lyhyt oppimäärä. Tähtivaeltaja 4/2010. Kuva: Corbis / SKOY.

rikosromaaneja ja romantiikkaa. Stewartin menestynein teoskokonaisuus on Merlin-sarja, josta on suomennettu vain aloitusosa Kristalliluola (1970). Teos oli ilmestyessään lähes vuoden myydyimpien kirjojen listalla Englannissa ja Yhdysvalloissa. Stewartin kirjoja on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta.

ja talvet pohjoisessa Edmontonissa.

Sean sai seitsemänvuotiaana lahjaksi J. R. R. Tolkienin Hobitin ja päätti, että hänestä tulee kirjailija. Sean Stewart opiskeli englannin kieltä Albertan yliopistossa. Hän kirjoitti koko opiskeluajan ja vielä myöhemminkin samalla kun teki sekalaisia töitä. Hän meni myös naimisiin nuoruuden rakastettunsa kanssa. Nykyisin Sean Stewart asuu Kaliforniassa vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa.

Stewart kirjoittaa huumorin sävyttämiä kertomuksia, joissa fantasia sekoittuu arkitodellisuuden havainnointiin. Tyyliä on kuvattu pohjoisamerikkalaiseksi maagiseksi realismiksi. Stewartin kirjat käsittelevät tavallisesti perhettä, läheisiä ihmissuhteita, vääryyksiä ja anteeksiantoa.

Teksasin Houstoniin sijoittuva Matkijalintu (1998) toi Stewartille muun muassa World Fantasy -palkintoehdokkuuden. Suomennos oli ehdokkaana Tähtifantasia-palkinnon saajaksi. Kehä (2004) kertoo jälleen teksasilaisista. Romaani oli Nebula-palkintoehdokkaana.

Vuosituhannen alusta lähtien Stewart on kirjoittanut vuorovaikutteisia tarinoita pelejä ja mainoskampanjoita varten. Hän toimi useita vuosia erilaisissa tietokonealan tehtävissä. Vuonna 2007 hän perusti entisten työtoveriensa kanssa yrityksen, joka on työskennellyt muun muassa Watchmen-elokuvan markkinoinnissa.

Lähteitä

Aleksi Kuutio: ”Sean Stewart – Perhemagiaa”. Tähtivaeltaja 4/2007.
Jukka Halme: ”Sean Stewart”. Teoksessa Ulkomaisia fantasiakirjailijoita 2. BTJ, 2009.

Linkkejä

Vesa Sisättö: Matkijalintu. Helsingin sanomat 24.12.2007.
Kimmo Rantanen: Kehä. Turun sanomat 20.12.2005.
Tommi Aitio: Kehä. Helsingin sanomat 26.2.2006.

Kuva: Sean Stewart / Karisto.

työskennellyt tarjoilijana, kalligrafian opettajana, teknisenä toimittajana, häämuusikkona ja muotokuvamaalarina. Kirjailijana hän on päässyt hyödyntämään kykyjään puhua itsekseen, tuijottaa tyhjyyteen ja tulla töihin yöpuvussa. Stiefwaterin perheeseen kuuluu mies, kaksi lasta ja useita kotieläimiä. Hän soittaa muun muassa pianoa, säkkipilliä ja kelttiläistä harppua ja on hyvää keskusteluseuraa kutsuilla. 

ja valmistuttuaan sieltä 1965 hän muutti New Yorkiin. Opiskeluaikanaan Ohion valtion yliopistossa Stine toimitti yliopiston omaa huumorilehteä. Valmistumisen jälkeen hän muutti New Yorkiin, jossa hän teki toimittajan töitä. Hän oli myös 10 vuotta lastenhuumorilehden päätoimittajana ja kirjoitti useita vitsikirjoja lapsille.

Vuonna 1986 Stine kirjoitti ensimmäisen kauhukirjansa teineille. Siitä tuli kirjoittajansa yllätykseksi menestys. Siitä lähtien Stine on viihtynyt kauhun parissa. Hänen kirjojaan on myyty yli 300 miljoonaa kappaletta.

Stine avioitui Jane Waldhornin kanssa 1969 ja heidän poikansa Matthew syntyi 1986. Kun R. L. Stine ei kirjoita, hän nauttii muun muassa lenkeistä koiransa kanssa.

rannikkokylässä lähellä Dublinia. Lapsena hän oli sairaalloinen, eikä pystynyt ennen kahdeksatta ikävuottaan kävelemään tai seisomaan itse. Kuusitoistavuotiaana, aloittaessaan Trinity Collegessa Dublinissa, hänestä tuli kuitenkin jalkapallotähti. Hänet valittiin myöhemmin yliopistonsa parhaaksi urheilijaksi. Stoker opiskeli aluksi matematiikkaa, mutta toimi myös filosofisessa seurassa. Hän innostui myös näyttelemisestä.

Stoker halusi kirjailijaksi, mutta seurasi isänsä jalanjälkiä aloittaessaan työn viranhaltijana vuonna 1870. Hän myös työskenteli palkatta teatteriarvostelijana. Stoker kirjoitti arvosteluja ja novelleja vuoteen 1878 saakka. Tuolloin hänelle tarjottiin Lontoon Lyceum-teatterin talousvastaavan työtä. Samana vuonna hän meni naimisiin Florence Balcomben kanssa.

Stokerin nosti maineeseen romaani Dracula, joka julkaistiin 1897. Stokeria kiinnostivat Itä-Euroopan historia ja kansantarut. Sana Dracula tulee romanian kielestä: Dracul merkitsee paholaista tai lohikäärmettä. Sanan loppuun liitetty -a tarkoittaa jonkin poikaa. Stoker löysi vampyyrinsa nimen ilmeisesti Valakian ja Moldovan historiaa käsittelevästä kirjasta.

Teatterialalla toimiessaan Stoker oli päässyt tekemisiin ajan kirjallisuusvaikuttajien kanssa. Hänen ystäviinsä kuului muun muassa Joseph Sheridan Le Fanu, joka oli saanut suosiota kauhutarinoillaan. Le Fanun vuonna 1872 ilmestynyt kokoelma sisälsi vampyyrinovellin Carmilla, joka toimi innoituksena Draculan nimihahmolle. Stoker tunsi myös Arthur Conan Doylen ja voi olettaa, että Sherlock Holmesin menetelmillä on ollut vaikutusta vampyyrinmetsästäjä Van Helsingin hahmoon.

Stoker valitsi kreivi Draculan laivan rantautumispaikaksi Whitbyn sataman, jossa Stoker oli viettänut runsaasti aikaansa. Kohtaus sai vaikutteita myös tositarinasta. Laiva upposi rannikon edustalla ja sen lastina olleet ruumisarkut huuhtoutuivat mereen. Paikalliset asukkaat löysivät rannalta mätänemistilassa olevia ruumiita. Myöhemmin Whitbyssä on järjestetty goottien marrasyö-juhlia.

Vampyyrikirjailijana Stokeria ja Le Fanua edelsi J. M. Rymer, joka tunnettiin halpojen jatkokertomusten suoltajana. Rymer kirjoitti 1840-luvulla kertomuksia Sir Francis Varney -nimisestä vampyyristä sekä sarjamurhaaja Sweeney Toddista. Näillä kertomuksilla on yhtäläisyyksiä Draculan kanssa. Öisen ikkunan taakse ilmestyvä kalpea, palavasilmäinen vampyyri, sängyssä avuttomana makaava uhri ja aamulla puremajälkiä ihmettelevät omaiset esiintyivät yksityiskohtina jo Varneyn tarinassa.

Draculan kerronta perustuu raportointiin kirjeissä ja päiväkirjoissa. Tämä on antanut myöhemmin mahdollisuuksia erilaisille tulkinnoille elokuvissa, teatterissa, televisiossa, sarjakuvissa ja kirjoissa.

Stokerin romaani kuuluu viktoriaaniseen kirjallisuuteen, jossa tärkeässä osassa olivat kunniallisten arvojen sekä Britannian ja länsimaiden mahdin esitteleminen. Draculan alkuperä on sijoitettu itä-Eurooppaan, eikä Draculaa päästetä liian ylivertaiseksi sankareihin nähden. Myös sukupuoliroolit ovat perinteiset: nykyaikaista naista edustava Lucy joutuu Draculan pauloihin.

Yhdysvaltain kauhukirjailijoiden yhdistys jakaa vuosittain Bram Stoker -palkintoja parhaille kauhukirjoille.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Toimittaneet Jukka Halme ja Juri Nummelin. BTJ Kirjastopalvelu, 2005.

Linkkejä

Outi Hakola: Dracula ja ristiriitainen seksuaalisuus. Minna.fi, helmikuu 2009. (PDF)
Dracula. Perkeleen periskooppi 29.9.2004.
Markku Soikkeli: Dracula. Kiiltomato.net 11.7.2007.
Juri Nummelin: Draculan vieras ja muita kertomuksia. Helsingin sanomat 6.2.2012.
Matti Komulainen: Draculan vieras ja muita kertomuksia. Turun sanomat 12.3.2012.
Lauri Timonen: Draculan vieras ja muita kertomuksia. Satakunnan kansa 9.2.2012.
Juri Nummelin: Draculan vieras ja muita kertomuksia. Pulp-lehti 24.2.2012.

Lähteet: Wikipedia. – Juha Ågren: Viktoriaaninen kauhukirjallisuus: Lyhyt oppimäärä. Tähtivaeltaja 4/2010.

autismin kirjon ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien kanssa. Ajatus uudesta harrastuksesta vei Stormin Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen opintoihin vuonna 2014 ja sieltä kirjailijan uralle. Hänen esikoisromaaninsa Me täytytään valosta oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas 2017. Storm asuu Helsingissä ja hänen perheeseensä kuuluu avomies ja poika.

Korallivaras (2009).

Linkkejä

Rebecca Stott. Wikipedia.
Hanna Matilainen: Veden muisti. Morren maailma 30.10.2011.
Toni Jerrman: Veden muisti. Helsingin sanomat 12.12.2011.

kääntäjänä, mainostoimiston tekstintekijänä ja verkkotoimittajana. Hänen esikoisromaaninsa Hiljaisuus soi h-mollissa ilmestyi 2009. Teos käännettiin kahdelletoista kielelle ja oli vuonna 2011 ehdokkaana IMPAC Dublin Literary Awardin ja Suomessa Tähtifantasia-palkinnon saajaksi.

Linkkejä

Raija Pietilä: Hiljaisuus soi H-mollissa. Taikakirjaimet 29.08.2010.
Jenni Kinnunen: Hiljaisuus soi H-mollissa. Oulun ylioppilaslehti 9/2010.
Päivi Heikkilä-Halttunen: Hiljaisuus soi H-mollissa. Lastenkirjahylly 2.1.2011.

Kuva: Karisto / maristrachan.info.

itseltään) vakavasti kirjoittaa. Straubin töihin vaikutti hänen kokemansa auto-onnettomuus, johon hän joutui ensimmäisen kouluvuotensa aikana. Kokemuksen jälkeen hän alkoi änkyttää ja nähdä painajaisia, jotka loppuivat vasta sen jälkeen kun hän rupesi kirjoittamaan kauhua.

Straubin romaaneja on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta. Tunnetuimpia on romaani Kummitusjuttu (1979), joka on suomennettu vain huomattavasti lyhennettynä laitoksena.

Kirjallisuutta

Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Toimittaneet Jukka Halme ja Juri Nummelin. BTJ Kirjastopalvelu, 2005.

teoksessaan Kingin maailma syitä Kingin menestykseen myös niiden lukijoiden keskuudessa, jotka eivät yleensä hakeudu kauhukirjallisuuden pariin. Strengellin keskeisin kimmoke Kingin maailma -kirjan kirjoittamiseen oli Stephen Kingille viime vuoden marraskuussa myönnetty yhdysvaltalainen kirjallisuuspalkinto National Book Award. Julkaisun lähtökohtana Strengell mainitsee sen, että meistä itse kullakin tulisi olla valta määritellä omat kirjalliset klassikkomme. Strengell toivookin lukijansa pohtivan voidaanko kauhukirjailijaksi luokiteltua Kingiä pitää myös goottilaisena kirjailijana, satukirjailijana tai jopa kirjallisuusnaturalistina. Strengellin mukaan Kingin teokset sisältävät sosiaalista kritiikkiä ensisijaisesti satiirin muodossa. Arvostelu kohdistuu siihen tapaan, jolla yhteiskunta ja sosiaaliset instituutiot loukkaavat yksilöä. Voimaton ja puolustuskyvytön yksilö joutuu riippuvuussuhteeseen valtakoneistosta ja korruptoituu huolehtimaan vain omasta henkiinjäämisestään. Kingin sanoman Strengell tiivistää siten, että itse kunkin meistä tulee seistä omalla asemapaikallamme ja kantaa vastuumme silloin, kun rohkeuttamme kysytään. Näin säilytämme sekä oman ihmisyytemme että varmistamme sen mahdollisuuden myös omille lapsillemme. Kingin maailma -teos pohjautuu Strengellin ensimmäiseen väitöskirjaan, jonka sisältöä hän on muokannut nyt ilmestyneessä julkaisussa populaarimpaan muotoon. Strengellin toinen väitöskirja You Can't Kill the Goddess: Female Archetypes in Vonnegut, Irving, and King vertailee naishahmoja Kurt Vonnegutin, John Irvingin ja Stephen Kingin tuotannossa.

ja kustannustoimittajana. Nykyään hän asuu vaimonsa kanssa St. Albansissa. Pariskunnalla on yksi tytär. Stroudin teoksia on myyty yli seitsemän miljoonaa kappaletta.

 

(1933–2012) oli tähtitieteilijä joka työskenteli Pulkovon observatorion tietokonelaboratoriossa. Heidän kirjojaan on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta.

Arkadi Strugatski valmistui 1940-luvulla englannin ja japanin kielen kääntäjäksi. Sodan jälkeen hän työskenteli toimittajana ja kustannustoimittajana. Arkadi oli muun muassa toimittamassa venäläisiä science fiction -kokoelmia ja käänsi useita japanilaisia ja amerikkalaisia tieteiskirjoja. Lisäksi hän oli mukana science fiction -seurojen toiminnassa. Jo nuorena Arkadi kirjoitti novelleja ja siirtyi pian science fictionin pariin. Vuodesta 1955 eteenpäin hän kirjoitti järjestelmällisesti. Arkadi teki lähes kaikki työnsä yhdessä veljensä Borisin kanssa.

Romaanissa Stalker: Huviretki tienpientareelle (1971) maapallolla käyneet muukalaiset ovat jättäneet jälkeensä vyöhykkeitä, joilla luonnonlait eivät päde. Vyöhykkeellä käyvät ihmiset saattavat löytää suunnattomia rikkauksia tai menettää henkensä. Sana stalker on veljesten itse keksimä englanninkielinen uudissana, jolla tarkoitetaan avaruusolentojen romun epävarmaksi tekemällä ”vyöhykkeellä” vaarojen lomitse hiipivää – stalking – uskalikkoa. Tämä tiivis, slaavilaisen surumielinen mutta veljesten länsimaisimpiin kuuluva romaani on heidän kuuluisin teoksensa.

Teoksessa Miljardi vuotta ennen maailmanloppua (1976–77) joukko tieteenharjoittajia olettaa, että itse kaikkeus kokee heidän tutkimuksensa uhkana ja sekaantuu siksi asioihin. Uhka koetaan totalitaarisesti johdetun valtion tukahduttamistoimena. Tutkijoita kiristetään, mutta yksi heistä ei alistu vaatimuksiin vaan jatkaa työtään. Romaani on puolustuspuhe yksilön vapaudelle ja rohkeudelle.

Lähteitä

Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

Fantasy -palkinnon vuonna 1986. Sturgeonilla oli merkittävä vaikutus 1960-luvulla esiin nousseisiin kirjoittajiin. Samuel R. Delany sanoi, että Sturgeon oli se henkilö, joka osoitti että voi olla vaivan arvoista kirjoittaa science fictionia.

Enemmän kuin ihminen (1953) on Sturgeonin tunnetuin romaani. Romaanissa ryhmä yhteiskunnan hylkäämiä ihmisiä muodostaa äärimmäisen älykkään yhteismielen, joka kykenee muun muassa ajatuksensiirtoon – paranormaalit ilmiöt olivat suosittu aihe 1950-luvun scifissä. Kirjassa ei ole varsinaista juonta, vaan se koostuu eri henkilöiden näkökulman kuvauksista.

Veikko Rekunen kuvasi kirjaa Portti-lehden 4/1988 arvostelussa seuraavasti: ”Tätä kirjaa ei voi ymmärtää yhdellä tai kahdellakaan istumalla. Sitä on luettava usein ja pohdittava aina välillä sinä esiintulleita näkökohtia. Lukea se toki kannattaa, sillä aina joskus Sturgeon onnistuu koskettamaan sellaisia peruskysymyksiä, joiden pitäisi samoin koskettaa jokaista ajattelevaa tieteiskirjallisuuden lukijaa.”

Sturgeon tunnetaan myös lausumastaan, jota on myöhemmin nimitetty Sturgeonin laiksi. Kirjailija totesi 1950-luvulla, että ”yhdeksänkymmentä prosenttia tieteiskirjallisuudesta on roskaa, mutta niin on kaikesta muustakin.”

Lähteitä

Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990. Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

tietoisuuteen 90-luvun alussa, kun Sun pienoisromaaniin perustuva, Zhang Yimoun ohjaama elokuva Punainen lyhty keräsi ylistäviä arvioita pitkin maailmaa. Myös muut Sun teokset ovat olleet elokuvantekijöiden suosiossa, muun muassa kirjoista ”Jasmiininkukkia" ja "Riisi" on tehty elokuvaversiot. Suomeksi hänen tuotannostaan on käännetty Uskollisen vaimon kyynelten lisäksi vain Punainen lyhty.

Su Tong ammentaa teostensa aiheet kotimaansa pitkästä ja värikkäästä historiasta. Aihepiirit ulottuvat kahden vuosituhannen takaa, Kiinan muurin rakennusvaiheesta, aina oopiumikaupan, rikollisuuden ja sisällissotien värittämälle 1930-luvulle. Tarinoiden keskiössä on usein vahvoja naisia, toisinaan juonikkaita vallankäyttäjiä, toisinaan lapsellisen hyväuskoisia ja mielenterveydeltään hauraita, mutta silti sinnikkäitä selviytyjiä. Sun teosten miehet puolestaan ovat lähes poikkeuksetta selkärangattomia nahjuksia, kieroutuneita tyranneja tai yksinkertaisesti vain liian mitättömiä ollakseen millään tavalla merkittäviä. Sun piirtämää kuvaa ihmisluonnosta on luonnehdittu synkäksi, mutta pikemminkin Su kuvaa sitä, millaiseksi ihminen muuttuu – tai millaiseksi hänen on muutettava itsensä – selviytyäkseen elämän heittämistä, välillä kohtuuttoman kovista haasteista.

Kuvatessaan menneitä vuosisatoja Su Tong tulee samalla paljastaneeksi paljon Kiinan nykyisyydestä. Yksilön kamppailu kieroutunutta yhteiskuntaa ja epäoikeudenmukaista kohtelua vastaan, ja toisaalta ahdistavan elinympäristön vaikutus vapauteen pyrkivän ihmisen herkälle mielelle ovat teemoja, jotka toistuvat Sun tuotannossa – universaaleja, puhuttelevia teemoja, jotka ovat erityisen ajankohtaisia jälleen yhtä murroskautta elävässä Kiinassa.”

(Teksti: Riina Vuokko, Tammi.)

ja kirjoittamaan. Poliittinen aktiivisuus vuoden 1849 vallankumouksessa vei hänet vuonna 1851 maanpakoon.

Suen kirjallinen tuotanto painottuu viihteellisiin romaaneihin. Teokset ilmestyivät usein jatkokertomuksina ja ne olivat omana aikanaan hyvin suosittuja. Alkuun Sue kirjoitti merirosvoromaaneja, sitten historiallisia jännityskertomuksia. Hänen tunnetuin teoksensa on Vaeltava juutalainen (1844–45). Teoksesta on tehty kolme suomennosta, ensimmäinen nimellä Kuljeksiva juutalainen. Kaksi muuta ovat lyhennelmiä.

Lähde: Wikipedia.

säätiön kunniakirja suomalaisen tietokirjallisuuden edistämiseksi 1993. 

siirtyi 1990-luvun puoliväliin tultaessa runouden puolelle. Vuonna 1998 hän sai Yleisradion Tanssiva karhu -palkinnon. Hänen runojaan on käännetty lukuisille kielille. Hän on opiskellut kirjallisuudentutkimusta ja tiedotusoppia ja toimii nykyisin vapaana kirjailijana ja suomentajana.

Sumarin suomennos- ja toimitustyö Odinnin ratsu (2007) on ensimmäinen skandinaavisten jumaltarujen kokoelma. Irvokasta huumoria pursuava kirja esittelee muun muassa korkeimman jumalan Odinnin, ukkosenjumala Torin ja jumalten narrin Lokin. Tarinat sisältyvät Edda-tarustoon, mutta Sumari on kääntänyt ja kertonut tarut uudelleen ja varustanut kokoelman selventävällä esipuheella.

Linkkejä

Anni Sumari. Wikipedia.
Irma Stenbäck: Runoilija Anni Sumari modernisoi Pohjolan jumalmyytit. Helsingin sanomat 9.4.2007.
Markku Soikkeli: Odinnin ratsu. 2007.
Otto Lappalainen: Odinnin ratsu. Kiiltomato.net 23.7.2007.
Elina Sipponen: Odinnin ratsu. Satyyri 1/2007.

Kuva: Like.

Boris Hurttaa, Raph Kosteria, H. P. Lovecraftia, Don Martinia, Gene Roddenberrya, Steven Moffatia ja Edward Tayloria. Shimo Suntilan tavoitteena on kumota Einsteinin suhteellisuusteoria hankkimalla enemmän kirjoja kuin asuntoon pitäisi mahtua.

Kuva: Johanna Ahonen.

kuunnelmia, seitsemäntoista Asko Kukkosen Seikkailut -tarinaa ja yli kuusikymmentä Jerry Cottonia. Surkan kauhu- ja scifinovelleja on julkaistu kokoelmissa Cocktail Party (Book Studio, 1998) ja Paha tulee parvissa (Turbator, 2009).

Linkkejä

Timo Surkka. Wikipedia.

kuunnelmia, musikaalin ja kolme teatterinäytelmää sekä käsikirjoituksia ja sketsisarjoja televisiolle. Suden esikoisromaani Virkamatka (1996) oli yksi vuoden Finlandia-ehdokkaista. Hän julkaisi myös romaanit Kentauri (2003) ja Sopimukseton tila (2007).

parin sadan sanan esittelyteksti itsestään. Näin totesin katsellessani ikkunasta harmaata usvaa ja punaisia pihlajanmarjoja. Olen syyssäistä nauttiva 24-vuotias kirjailija, joka elelee Turussa pellon, kaupungin ja metsän välissä. Syksyllä esikoiskirjani Routamieli sai alkunsa, ja syksyllä viisi vuotta myöhemmin se lähtee kohti uusia seikkailuja.

Rockmusiikki, erityisesti kotimainen, on vuosikymmenen ajan siivittänyt kirjoittamistani. Suomenkielinen lyriikka tarjoaa joskus yhden säkeen, joskus kokonaisen kappaleen, jonka pohjalta voi luoda uutta. Siksi melankolinen pohjavire vaikuttaa usein tekstieni taustalla.

Myös suomalainen luonto on innoittajani. Pidän jokaisesta vuodenajasta, niiden väreistä ja tuoksuista. Metsät ovat kotoisia paikkoja. Niiden keskellä rentoutuu ja mielikuvitus livahtaa uusille poluille. Kaksi paimensukuista lapinkoiraani antavat hyvän syyn kulkea metsässä, myös silloin kun laiskottaisi.

Routamieli lähti nimestään liikkeelle. Sirpaleita siitä on ollut nähtävissä jo teinivuosieni kirjoituksissa. Tunnelma teokseen tuli suomalaisesta rockista ja miljöö taigasta sekä pohjoisen tuntureista. Suomalainen kansanrunous ja -uskomusperinne näyttivät suuntaviivoja, kun teksti sai viimeisen muotonsa.”

Kuva Kaikkitietämättömät kertojat -blogista.

käännetty 45 kielelle ja sitä on myyty 15 miljoonaa kappaletta. Kirjasta tehtiin samanniminen elokuva vuonna 2007.

lastenkirjailija, hänen tuotantonsa vetosi myös aikuisiin. Kirjailija itse totesi kerran, että hän kirjoittaa ”kaikenikäisille lapsille, yhdeksästä yhdeksänkymmentävuotiaisiin”.

Sutcliff syntyi Surreyssä, mutta merivoimien upseerina toimineen isän työn vuoksi perhe kiersi tukikohdissa eri puolilla maailmaa, kunnes tytär oli kymmenvuotias. Sutcliff sairastui kaksivuotiaana Stillin tautiin, vaikeaan niveltulehdukseen, joka rajoitti olennaisesti hänen liikkumiskykyään ja pakotti hänet lopulta pyörätuoliin.

Nuorena Sutcliff oli kiinnostunut taruista ja muinaishistoriasta. Kirjallisuudesta hänen suosikkejaan olivat muun muassa H. C. Andersenin sadut sekä Nalle Puh ja Kaislikossa suhisee. Toisaalta hän kuunteli innolla myös isänsä ja tämän työtoverien tosikertomuksia. Sutcliff opiskeli taidekoulussa ja työskenteli miniatyyrimaalarina, kunnes siirtyi kirjoittamaan. Sutcliffin esikoisteos ilmestyi vuonna 1950.

Sutcliff asui suuren osan aikuisiästään Arundelissa, Sussexissa.Arvostetun lastenkirjallisuuspalkinnon Carnegie-mitalin Sutcliff sai vuonna 1960. Vuonna 1975 Sutcliff sai Brittiläisen imperiumin upseerin arvonimen työstään lastenkirjallisuuden hyväksi. Hän voitti vuonna 1985 Phoenix-palkinnon. Vuonna 2008 Times-lehti valitsi hänet 50 parhaan toisen maailmansodan jälkeisen brittikirjailijan listan sijalle 49.

Tekstilähde: Wikipedia.

Sutherland asuu Massachusettsissa aviomiehensä kanssa. Heillä on kaksi lasta. Sutherland on kirjoittanut salanimellä muun muassa supersuosittua Soturikissat-sarjaa. Vuonna 2012 alkanut, lohikäärmeistä kertova Tulisiivet-sarjasta muodostui valtava menestys Yhdysvalloissa. 

keskitysleirillä. Suutari toimi sodan jälkeen myös Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n puheenjohtajana vuoteen 1956. Kansakoulun lisäksi hän harjoitti opintoja Työväen akatemiassa ja Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa.

Lähde: Wikipedia.

historiallisia romaaneja, tietokirjoja ja lasten- ja nuortenkirjoja. Teosten perusteella on tehty 13 televisioelokuvaa.

esikoisfantasiasta ja Swainston oli ehdokkaana parhaan uuden kirjailijan John W. Campbell -palkinnon saajaksi. Teoksen suomennos oli Tähtifantasia-palkinnon ehdokkaana ja sarjan kolmas osa sai palkinnon 2013.

Swainston opiskeli Cambridgen ja Walesin yliopistoissa ja valmistui arkeologiksi. Hän työskenteli arkeologisilla kaivauksilla, kirjakaupoissa, lääkeyhtiössä, avustajana eläinlääkärin laboratoriossa, kanavavahtina, pyroteknikkona ja Britannian puolustusministeriön tutkijana. Swainston on Asperger-henkilö. Hän harrastaa neurologiaa ja lenkkeilyä ja pitää eläinten tarkkailemisesta, erityisesti lintujen. Swainston vieraili Suomessa Åconissa 2009.

Linna-sarjan juuret ulottuvat Swainstonin lapsuuteen, jolloin hän ryhtyi kirjoittamaan maailmakuvauksia ja keskusteluja koulun pihaleikkejä varten. Nelimaahan hyökkäävät hyönteiset juontuvat Swainstoinin mielenkiinnosta oikeita hyönteisiä kohtaan. Swainstonin kirjoissa esiintyy paljon kytköksiä vanhoihin kreikkalaisiin taruihin, joihin hän rakastui jo pienenä. Kirjoissa kuvataan purjehdusta, sillä Swainston rakastaa merta. Kuolemattomuus on Swainstonin mukaan vertauskuva ihmisten asettamista päämääristä ja siitä keskinäisestä kilpailusta, jota siihen pääsemiseen tarvitaan. Kilpailun luoma paine tekee ihmisistä pikkumaisia ja itsekeskeisiä.

Swainston haluaa kirjoittaa asioista, jotka on itse nähnyt tai joita pitää kiintoisina todellisessa maailmassa. ”Kirjallisuuden täytyy viihdyttää”, Swainston totesi Tähtivaeltaja-lehdessä. ”Sen täytyy kertoa jotain heistä itsestään, eli maailman on oltava jollain tavoin suhteessa todelliseen maailmaan. Minun tarinoissani tuo linkki toimii oman itseni kautta – olen kirjoittanut siitä, mikä on ollut minulle tärkeää.” Swainstonin luoma maailma perustuu todelliseen elämään. ”Kuvaan todellisia paikkoja ja henkilöitä ja laajennan ne suhteettoman suuriksi, tarkennan näkymää tiettyihin puoliin, tuolla tavoin minä kirjoitan fantasiaa”. Swainstonin mielestä hyvä valtavirran kirjallisuus ja hyvä fantasiakirjallisuus muodostavat jatkumon. Hän ei kirjoita tietoisesti fantasiaa, vaan antaa lukijan luokitella sen itse.

Kirjallisuus on Swainstonille taiteen lajeista korkein ja eniten hän pitää siinä laadusta, kauniista kirjoittamisesta. Tärkeimmiksi vaikuttajikseen Swainston mainitsee William Burroughsin, Angela Carterin ja M. John Harrisonin ja suosikkikirjailijakseen Mervyn Peaken.

Tekstilähteet: Merja Polvinen: Fantasia, maailman rakentaminen ja kertomuksen kuviot. Toni Jerrman: Steph Swainston – Tähtivaeltajan kryosohvalla. Tähtivaeltaja 1/2010. 

Friedrich-Glauser-palkinnon. Kirjassa pääosia esittävät lampaat, eivät ihmiset.

Swann ryhtyi kirjoittamaan esikoiskirjaansa Pariisissa, jossa äkkinäinen maalaiselämän kaipuu valtasi hänen mielensä. Ajatuksen kirjaansa hän oli saanut lomalla Irlannissa, missä hän ensimmäisen kerran näki vapaana laiduntavia lampaita. Ne vaikuttivat varsin persoonallisilta. ”Kirjan tapahtumat tuntuivat etenevän päässäni omalla painollaan. Murhaajan miettiminen tuotti päänvaivaa, mutta sitten kotikriitikkona toimiva aviomieheni keksi sen puolestani”, Swann kertoi vieraillessaan Suomessa.

luokkaan. Swanwickilta on julkaistu suomeksi science fictionia ja fantasiaa yhdistävä romaani Rautalohikäärmeen tytär (1993) sekä novelleja sf-lehdissä.

Michael Swanwick syntyi New Yorkissa ja asuu nykyisin Philadelphiassa. Nuorena Swanwickin esikuvia olivat Ronald Barthelme, Julio Cortázar, Samuel R. Delany, Harlan Ellison, Ursula K. Le Guin, Thomas Pynchon, Joanna Russ ja Gene Wolfe. Hänen perheeseensä kuuluu vaimo ja poika. Kirjailija kävi Suomessa vuoden 2003 Finnconin kunniavieraana.

Vuonna 1993 ilmestynyt romaani Rautalohikäärmeen tytär on surrealistinen ja ironinen satu, joka pohtii vertauskuvallisesti elämää ja olemassaoloa. Maailman kuvaus sekoittaa amerikkalaista yhteiskuntaa ja satumaata. Kirjan päähenkilö Jane on Swanwickin omia suosikkihahmoja tuotannossaan. ”Olin tietoinen siitä, että moni romaanin lukijoista olisi teini-ikäinen, joten kirja onkin pitkälti nuorille vielä vieraan maailmamme selittämistä.” (Tähtivaeltaja 4/2003)

Swanwick sanoo haluavansa koetella kykyjensä rajoja, kirjoittaa tarinoita, jotka vaikuttaisivat häneen itseenkin. Swanwickin jokainen romaani on jonkun kysymyksen tutkimista, ja hän haluaa antaa aiheelle kaikkensa. ”Itsensä uudistaminen jokaisen romaanin ja novellin kohdalla on tietysti hyvin vaivalloista. En kuitenkaan tiedä mitään muuta tapaa kirjoittaa. Käytännössä kaikki tarinani ovat tavallaan kokeellisia, yritystä tehdä jotain, mitä ei ole aiemmin tehty.”

Swanwick on myös vuosien varrella osallistunut kirjallisuuskeskustelun esseillä, puheilla ja artikkeleilla. Vuonna 1994 ilmestynyt essee ”In the tradition of...” etsi omaperäisiä fantasiakirjailijoita. Massafantasian nousun keskellä essee kiinnitti huomiota sellaisiin nimiin kuin Jonathan Carroll, John Crowley, Mary Gentle ja Mervyn Peake. Swanwick kirjoitti tekstin tarkoituksella hieman ilkikurisesti. Hän muun muassa keksi nimityksen ”kova fantasia” kirjoittajille, jotka keksivät omaa eivätkä jäljittele. ”Ajattelin, että tuo [suuruudenhullu] sana loukkaisi aivan kaikkia.” Kymmenen vuotta myöhemmin hän totesi toivomansa kehityksen olevan käynnissä. 2000-luku on kunnianhimoisen fantasiakirjallisuuden aikaa. 

Lähteitä

Toni Jerrman: ”Michael Swanwick: Isä Heinäsirkka”. Tähtivaeltaja 2/2003 ja ”Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen isännän ääni”. Tähtivaeltaja 4/2003.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 2. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.

Kuvassa Michael Swanwick vuoden 2005 Worldconissa Glasgow'ssa. Lähde: Wikimedia.

tietoisuuteen toisella romaanillaan Keikkakuski (2005). Hänen seuraava romaaninsa oli Vaaleaverikkö (2006).

satiirikoista.

Swift opiskeli Dublinin Trinity Collegessa. Vuonna 1694 Swift vihittiin anglikaanisen kirkon papiksi. Vuonna 1699 Swift muutti Englantiin, jossa oli asunut jo aiemminkin.

Swift sai julkisuutta kirjoituksillaan ja oli 1700-luvun alkuvuosina Lontoon poliittisen ja kirjallisen elämän merkkihenkilöitä. Kirjoituksissaan hän taisteli järjen puolesta aikansa poliittisia, uskonnollisia ja kirjallisia typeryyksiä vastaan. Erityisesti Swift esiintyi Irlannin puolestapuhujana. Swift piti itseään juuriltaan englantilaisena, joka vain onnettomuudekseen oli sattunut syntymään Irlantiin. Häntä kuitenkin kuohutti nähdä, kuinka Englanti sorti irlantilaisia ja otti maasta irti kaiken mahdollisen taloudellisen hyödyn.

Swift palasi Irlantiin 1713. Hän toimi St. Patrickin tuomiokirkon rovastina vuoteen 1742. Swift kirjoitti vielä monia kiihkeitä kirjoituksia Irlannin asioista. Hän oli irlantilaisten ihailema, mutta sanoi vihaavansa koko seutua.

”Olen aina vihannut kaikkia kansakuntia, ammatteja ja yhteisöjä ja olen rakastanut ainoastaan yksilöitä”, kirjoitti Swift 1725 Alexander Popelle. ”Mutta ennen kaikkea vihaan ja inhoan sitä eläintä, jota sanotaan ihmiseksi. – – Olen kerännyt aineksia tutkimukseen, jossa todistan vääräksi nimityksen 'järjellinen eläin' ja osoitan että tulee sanoa vain 'eläin, joka voisi olla järjellinen'”. Swift kärsi terveysongelmista, mahdollisesti Alzheimerin tai Ménièren taudista. Moni aikalainen piti Swiftiä tämän elämän loppupuolella mielenvikaisena. Jonathan Swift kuoli 1745.

Gulliverin matkat (1726) on neljään osaan jaettu satiiri merimiehen haaksirikoista kummallisiin maihin. Tunnetuimmat ovat kaksi ensimmäistä osaa, joista ensimmäisessä Gulliver joutuu kääpiöihmisten asuttamalle Lilliputin saarelle ja toisessa jättiläisten maahan. Gulliverin kolmannen matkan kuvaus kertoo, kuinka valistuksen aikakaudella elänyt Swift halveksi aikansa tiedettä. Erityisesti matemaatikot ja luonnontieteilijät saavat kyytiä. Swift niputtaa nykyaikaisen tieteen kannattajat yhteen erilaisten näennäisoppineiden ja salatieteilijöiden kanssa. Neljännessä osassa Swiftin ihmisviha näkyy ihmisten kuvaamisena kuvottaviksi yahoo-olennoiksi.

Kuuluisin Swiftin pamfleteista on ”Vaatimaton ehdotus: joka estäisi Irlannin lapsia olemasta taakaksi vanhemmilleen tai maalleen” (1729). Siinä köyhät panevat lapsensa lihoiksi ja myyvät ne varakkaammille ruoaksi. Tässä kaupassa kaikki hyötyvät eikä kukaan häviä. Lasten syöminen on johdonmukainen laajennus Englannin Irlanti-politiikasta.

Kuva: Charles Jervas, Jonathan Swift, 1718.

vuosina 1990 kirjasta Huone 13 (1989) sekä Carnegie-mitalin vuonna 1994 kirjastaan Kivikovat kadut (1993). Swindells asuu Keighleyn kylässä West Yorkshiressä.

Kirjallisuutta

Mervi Koski: Ulkomaisia nuortenkertojia 1. BTJ Kirjastopalvelu, 2001.

intohimoinen kirjallisuudentutkija ja kirjailija, joka asui ja työskenteli myös Ranskassa, Italiassa ja Englannissa. Szerb jäi unkarilaisen kirjallisuudentutkimuksen historiaan kirjoittamalla muun muassa maailmankirjallisuuden ja Unkarin kirjallisuuden historiat.

Szerbin tunnetuimpia ja käännetyimpiä kaunokirjallisia teoksia on hänen ensimmäinen romaaninsa Pendragonin legenda (1934). Romaani yhdistää satiiria ja goottilaista kauhua, fantasiaa ja jännitystä, kirjallisuutta ja okkultismia.

Toisen maailmansodan aikana kirjailija sai tilaisuuden muuttaa Yhdysvaltoihin, mutta hän ei halunnut jättää perhettään, ystäviään ja kotimaataan. Szerb kuoli vain 44-vuotiaana natsien leirillä Balfissa vuonna 1945.