Vuoden parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle myönnettävä Kuvastaja-palkinto on myönnetty Anni Nupposen kirjalle Nainen ja kuningas (omakustanne). Suomen Tolkien-seura ry. on jakanut kuvastajaa vuodesta 2001, ja kilpailuun osallistuivat kaikki vuonna 2008 julkaistut suomalaiset fantasiakirjat selkeästi satukrijoiksi laskettavia teoksia lukuunottamatta.

Lehdistötiedote, julkaisuvapaa 25.10.2009 klo 16.00

  Fantasiakirjallisuuspalkinto Kuvastaja jaettiin Helsingin kirjamessuilla.

 Suomen Tolkien-seura ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakama Kuvastaja-palkinto on myönnetty Anni Nupposen kirjalle "Nainen ja kuningas" (omakustanne). Lyhyelle listalle raati nosti myös Ilkka Auerin kirjan Ikitalvi (Otava), Viivi Hyvösen kirjan "Apina ja uusikuu" (WSOY), Pekka Halosen kirjan "Peuraheimo" (Vaskikirjat) ja Ulla Viertolan kirjan "Arokissan aika" (WSOY). Kilpailuun osallistuivat kaikki vuonna 2008 julkaistut suomalaiset fantasiakirjat selkeästi satukrijoiksi laskettavia teoksia lukuunottamatta.

Voittajakirja vetosi raatiin erityisesti omaperäisellä ja kauniilla kielellään. Nupponen maalaa maailmastaan värikkään ja elävän nimenomaan mieleenpainuvan, jopa hieman waltarimaisen, kielenkäytän kautta. Päähenkilön rakkauden kasvu ja sen seuraukset on kuvattu koskettavasti. Nupponen pohtii myös yksilön vastuuta omista valinnoistaan ja niiden seurauksista. Vallan mukana tulee vastuu, mutta voiko vastuun välttää kieltäytymällä vallasta?

Palkinto jaettiin Helsingin kirjamessuilla 25.10.2009 klo 16.00

 Lisätietoja: Suomen Tolkien-seura ry, www.suomentolkienseura.fi, Raadin puheenjohtaja Marianna Leikomaa

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (0 vastausta).
Paikalla 3 jäsentä ja 67 vierailijaa
Eileen, Eveliina Juutilainen, Essi Huikuri
Uusin jäsen: Ari Maunu
Jäseniä yhteensä: 9329