Risingshadow'n lyhytnovellikilpailu 2012 on ratkennut. Kilpailun teemana oli "nouseva varjo" ja pituusrajana 2000 sanaa. Kisaan osallistui yhteensä 140 tekstiä.

Suuri osallistujamäärä yllätti järjestäjät positiivisesti. Erityisen ilahduttavaa oli, että kilpailu vaikutti saaneen liikkeelle runsaasti myös innokkaita nuoria kirjoittajia.

Valtaosa novelleista oli luettavissa spekulatiivisena fiktiona, mutta mukana oli myös ei-spefiä. Kilpailuteeman "varjo" oli tulkittu pääasiassa joksikin pahaenteiseksi tai muutoin ei-toivotuksi asiaksi, mutta myös muunlaisia tulkintoja oli löydetty.

Kisan tuomareina toimivat kriitikot Elli Leppä ja Juha Salmi, sekä Risingin ylläpidon edustajina Taru Hyvönen, Saara Joronen ja Heini Sainio. Jokainen tuomari valitsi oman suosikkitekstinsä. Voittajat aakkosjärjestyksessä ovat:

Heidi Elo: Hiljainen mies
Minna Heimola: Kaikin keinoin
Toni Koskelainen: Uudisraivaajat
Maarit Leijon: Tekeekö tämä varjo minut lihavan näköiseksi
Jaakko Seppälä: Minuun kirjoitetaan

Lisäksi tuomaristo nosti esiin muita ansioituneita tekstejä. Useamman tuomarin mainitsemat tekstit palkittiin kunniamaininnoin. Näitä ovat:

Mikko Arjanmaa: Cocaira
Pirja Hyyryläinen: Paha saapuu salmen taa

Kilpailun tulokset julkistettiin Spefi-Vantaa-tapahtumassa Tikkurilan kirjastolla 13.4.2013. Kilpailun palkinnot lahjoittavat verkkolehti Usva sekä kustantamot Gummerus, Tammi, Teos ja WSOY.

Kilpailun yleispalaute julkaistaan sivustolla.

Keskustele aiheesta foorumilla (0 vastausta).