Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakama Kuvastaja-palkinto on myönnetty Virve Sammalkorven teokselle Paflagonian perilliset - Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut (Karisto). Palkinto jaettiin tänään Helsingin kirjamessuilla.
Lyhyelle listalle raati nosti myös seuraavat teokset: Samuli Antila: Vasalli (Osuuskumma), Laura Luotola: Suoja - Kaupungit ja paluu (Iris Kustannus), Maria Turtschaninoff: Naondel - Punaisen luostarin kronikoita (Tammi 2016), Ville Vuorela: Käärmetanssija (Arktinen banaani). Kilpailuun osallistuivat vuonna 2016 julkaistut suomalaiset fantasiaromaanit selkeästi satukirjoiksi laskettavia teoksia lukuun ottamatta.
Lyhyen listan koostaminen oli tänä vuonna erityisen vaikeaa, sillä vuonna 2016 julkaistiin ennätyksellisen laadukasta kotimaista fantasiaa. Esiraadin tehtävä olikin siis poikkeuksellisen haastava, ja monia kovatasoisia romaaneja jäi tällä kertaa listan ulkopuolelle. Raati halusi myös erityisesti nostaa esille mielenkiintoisten ja monipuolisten naishahmojen osuutta tämän vuoden finalistiromaaneissa, sekä ylipäätään sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta: näitä teemoja käsiteltiin erittäin onnistuneesti useammassakin finalistissa.