Novan deadline siirtynyt
- Tietoja
- Kirjoittanut Pasi Koo
Huomio taas, arvon sf-väki!
Kovin vähäisen osallistujamäärän vuoksi olemme päättäneet jatkaa NOVA
2007 -novellikilpailuun osallistumisaikaa kahdella viikolla. Uusi ja ehdottoman viimeinen (postileiman mukainen) lähetyspäivä kilpailunovelleille on siis maanantai 16.4. Vielä on siis aikaa joko osallistua sittenkin kilpailuun ja kirjoittaa puolivalmis tekele kuntoon pääsiäispyhien aikana tai viilata novellinraakiletta muuten. :)
Lisätietoa ja kilpailun säännöt osoitteessa http://tsfs.fi/nova/
Sf-terveisin
NOVA-sihteerikkö Tytti Korhonen
Muokannut Sini 30.3.07
Usva 1/2007 on ilmestynyt
- Tietoja
- Kirjoittanut Quicktickle Brainfoot
Uusin Usva on ladattavissa ilmaiseksi osoitteessa www.usvazine.net
Vuoden ensimmäisen numeron kantavana teemana on valta ja väkivalta, ja miten nämä kaksi kietoutuvat toisiinsa. Novellien kirjoittajina ovat Juha-Pekka Koskinen, Petri Salin, Mari Saario, Heikki Nevala ja Tuomas Saloranta, kuvittajina Carita Forsgren ja Tuuli Hypén.
Juha-Pekka Koskisen novellissa Metsästäjät perehdytään suomalaisille kovin läheiseen sosiaaliseen riittiin. Pojan ja isän välinen suhde hiertää, ja kaiken kruunaa isän tuomio: pojasta ei ole aidoksi metsästäjäksi. Poika ei luovuta, vaan haluaa jakaa perheen harrastuksen siinä missä muutkin. Mutta kaikki metsästysonnettomuudet eivät ole välttämättä onnettomuuksia, ja jokainen saalistettava ei kiltisti alistu osaansa.
R.I.P. Leigh Eddings
- Tietoja
- Kirjoittanut Sini
Leigh Eddings, David Eddingsin vaimo ja kirjailijakumppani, on kuollut 28.2.2007.
Lähde: Locus Online
Atorox - esiraadin äänet tulleet
- Tietoja
- Kirjoittanut Quicktickle Brainfoot
Välitän Atorox-uutisen:
- - -
Tässä on Atorox-äänestyslistan tämänhetkinen tilanne, kun esiraati on
äänensä antanut. Varmoja jatkoon menijöitä ei ole vielä yhtään, joten
nyt kannattaa äänestää. Ehdotusten on oltava perillä osoitteessa
viimeistään perjantaina 10.3. Lopullinen
Atorox-äänestyslista julkistetaan pian sen jälkeen.
Novellilista (ilman ääniä) löytyy myös nettiosoitteesta
http://www.tsfs.fi/atorox/ehdokkaat2007.php
Buffyä ja Terminaattoria (ja muuta) tohtorinväitöksessä
- Tietoja
- Kirjoittanut Ben
Lue lisää: Buffyä ja Terminaattoria (ja muuta) tohtorinväitöksessä