David Gemmell -palkinnot 2013
- Tietoja
- Kirjoittanut Jussi
Tämänvuotiset fantasiakirjallisuuden David Gemmell -palkinnot on jaettu. Voittajat valittiin yleisöäänestyksen perusteella.
Legend Award (paras romaani)
Brent Weeks: The Blinding Knife
Morningstar Award (paras esikoisromaani)
John Gwynne: Malice
Kuvastaja-palkinto Jenny Kangasvuolle
- Tietoja
- Kirjoittanut Dyn
Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakama Kuvastaja-palkinto on myönnetty Jenny Kangasvuon romaanille Sudenveri (Teos 2012). Palkinto jaettiin Helsingin Kirjamessuilla 25.10.2013.
Lyhyelle listalle raati nosti myös seuraavat teokset: Katri Alatalon Karnin labyrintti (Vaskikirjat), Siiri Enorannan Painajaisten lintukoto (WSOY), J.S.Meresmaan Mifongin perintö (Karisto) ja Tiina Raevaaran Hukkajoki (Teos) Kilpailuun osallistuivat vuonna 2012 julkaistut suomalaiset fantasiakirjat selkeästi satukirjoiksi laskettavia teoksia lukuunottamatta.
Voittajakirjaa luonnehdittiin raadin piirissä seuraavasti: “...onnistuneen ehyt, omaperäinen ja monitasoinen, ei kikkaillut liikaakaan.” “Ihmissuteuden ilmeiset allegoriapotentiaalit pysyivät aisoissa eivätkä varastaneet show'ta, tarina toimii tarinana.” ”Kun kirjaan pääsi sisälle, se vei mennessään.” “Vaikka pääosassa ovatkin ihmissudet, kirja on kaikkea muuta kuin tyypillinen ihmissusikirja. Maagista realismia, suomikummaa ja paljon samaa kuin Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -kirjassa.” “Kirja erilaisuudesta, kahden identiteetin välisestä kamppailusta, velvollisuuksista, halusta elää omaa elämää, salailusta ja avoimuudesta. Kirjassa tulee myös pohdintoja seksuaali-identiteetistä ja vammaisuudesta. Kirja käsittelee aiheita, jotka ovat yleispäteviä, vaikka niitä käydäänkin tässä ihmissusien kautta.”
Yöstoori-kirjoitustapahtuma Vantaalla
- Tietoja
- Kirjoittanut Iivari
Yöstoori – kirjoita painajainen eloon!
Lumon kirjasto järjestää kirjailijoiden Nina Hurman ja Mike Pohjolan kanssa nuorille suunnatun, yön yli kestävän Yöstoori-tapahtuman 8.–9.11.2013.
Yöstoori on yhdistelmä live-roolipeliä ja perinteistä kirjoittamisleiriä, jossa vietetään yksi yö yhteisöllisen kirjoittamisen äärellä ammattikirjoittajien ohjauksessa. Tarinaa luodaan ja eletään samanaikaisesti ja tapahtuman vetävät kirjailijat luotsaavat kirjoittamisprosessia. Tavoitteena on tuottaa esim. novellimainen teksti, joka on osa Ninan ja Miken raamittamaa tarinaa. Kirjoittaminen ja sen ohjaus kestävät läpi yön. Yöstoori on myös eräänlainen live-roolipeli, jossa kirjoitusprosessia ”pelataan” tapahtuman vetäjien ohjauksessa.
Tule kirjoittamaan oma tarinasi yhdessä muiden asiaan vihkiytyneiden kanssa! Lumon kirjasto ja lukio sijaitsevat Vantaan Korsossa, ja Lumon monitoimitalon moninaiset tilat toimivat kirjoittamisen kulissina. Myös talo osallistuu tarinan syntyyn.
Kilpailu: Eoin Colfer Helsingin kirjamessuilla
- Tietoja
- Kirjoittanut Dyn
Eräs Suomen luetuimmista fantasiakirjailijoista, irlantilainen Eoin Colfer saapuu vieraaksi Helsingin kirjamessuille! Colferin pääsee messuilla näkemään esimerkiksi lauantaina 26.10. klo. 14 Louhi-lavalla.
Messuvierailun kunniaksi Risingshadow ja Bonnier Books Finland järjestävät kilpailun, jossa voi voittaa Eoin Colferin uutuuskirjan Salamurhaajan oppipoika kirjailijan itsensä signeeraamana.
Osallistu kilpailuun vastaamalla alla oleviin kysymyksiin ohjeiden mukaisesti.
Kysymykset:
1. Eoin Colferilta on julkaistu suomeksi tähän mennessä 14 romaania ja yksi sarjakuva, jotka kaikki on suomentanut sama henkilö.
- Kuka Eoin Colferin kirjat on suomentanut?
2. Viime vuonna ilmestyi Colferin maailmanmaineeseen nostaneen Artemis Fowl -sarjan viimeinen osa.
- Minä vuonna sarjan ensimmäinen osa ilmestyi?
3. Colferilta on tänä vuonna ilmestynyt ensimmäinen osa uuteen muun muassa taikuutta, aikamatkailua ja agenttitrilleriä yhdistelevään W.A.R.P. -sarjaan.
- Mikä on kyseisen kirjan suomenkielinen nimi?
Vastausohjeet:
Lähetä vastauksesi sähköpostilla osoitteeseen: kilpailu@risingshadow.net
- Kirjoita viestin otsikkoon: "Kilpailu: Eoin Colfer"
- Kerro viestissäsi vastaus kaikkiin kolmeen kysymykseen.
- Lisäksi kerro osoitetietosi mahdollisen palkinnon postittamista varten.
Lähetä vastauksesi viimeistään sunnuntaina 3.11.2013!
Kilpailuun osallistuminen ei edellytä rekisteröitymistä Risingshadow:n käyttäjäksi.
Palkinnot:
Kaikkien oikeinvastanneiden joukosta arvotaan kymmenen (10) voittajaa, joille jokaiselle Bonnier Books Finland lahjoittaa ja postittaa yhden Eoin Colferin signeeratun Salamurhaajan oppipoika -kirjan.
Voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti sähköpostilla. Voittajien etunimi+postitoimipaikka julkistetaan myös Risingshadow:n sivustolla.
Onnea kilpailuun!
Suomi hakee Worldconia vuodelle 2017
- Tietoja
- Kirjoittanut Dyn
Suomalainen fandom ei ole luopunut haaveistaan saada Worldcon Suomeen lähiaikoina. Vuoden 2015 suunnitelmien kariuduttua täpärästi seuraava hakukohde on vuosi 2017, jolloin juhlitaan myös Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Tapahtumapaikka tulisi olemaan Helsingin messukeskus ja ajankohta elokuu.
Worldcon on pisimpään maailmassa, vuodesta 1939 alkaen, järjestetty scifi- ja fantasiateemainen tapahtuma, joka kiertää vuosittain maailmalla. Yleensä tapahtuma järjestetään Yhdysvalloissa. Seuraava Worldcon järjestetään Lontoossa 2014.
Lisätietoja tapahtuman FB-sivulla.
Lisätietoa Worldconeista: www.worldcon.org