Arkisto
Risingshadow

Uutiskirje :: Joulukuu 2015

Arvostelu: Andy Weir: Yksin Marsissa

Andy Weir: Yksin Marsissa

Into 2015 - Risingin tietokannassa

Andy Weirin Yksin Marsissa on yksi syksyn mielenkiintoisimmista kirjoista. Kirjoittajan aluksi nettisivustolla julkaisemasta omakustanteesta on kuoriutunut arvostelumenestys, joka on kerännyt valtaisan määrän lukijoita.

Kirjan lähtökohdat ovat maukkaat: ihminen on suorittanut avaruuslennon Marsiin. Perillä historiallisella matkalla astronautit jäävät hiekkamyrskyn armoille ja astronautti Mark Watney joutuu onnettomuuteen. Tämän toverit jättävät hänet taakseen ja Watney, joka onkin yhä elossa, jää yksin Marsiin. Syntyy eloonjäämistaistelu, jossa uhkia ei puutu: saako Mark pukunsa korjattua, miten hän saa viestin pelastajilleen, riittävätkö happi ja ruoka? 

Arvostelu: Laura Lindstedt: Oneiron

Laura Lindstedt: Oneiron

Teos 2015 - Risingin tietokannassa

Vuoden 2015 Finlandia-palkinnon ehdokkaat paljastettiin 6. marraskuuta, eikä ollut ollenkaan ihme, että myös Laura Lindstedtin Oneiron löytyi listalta. Palkintolautakunnan perusteluissa teoksen sanotaan sisältävän uudenlaisia temaattisia ja kerronnallisia ulottuvuuksia. Lindstedt tekee sanoilla näkyväksi sellaista, mitä ei voi kuvata - hän kehittelee teemojaan sekä outoja ja tuttuja tunnelmia luomalla tuoretta sanataidetta koskettavasti ja kuulaasti.

Oneironin keskiössä on naiseus, niin ruumiillinen kuin henkinen. Seitsemän kielelliseltä ja kulttuuriselta taustaltaan erilaista naishahmoa kohtaa kuolemanjälkeisessä valkoisessa välitilassa. Valkeus on vailla muotoja, äärettömyys, jota katkaisevat vain naisten vartaloiden mentaaliset representaatiot. Yksitellen saapuneet naiset tajuavat pikkuhiljaa oman tilanteensa ja pyrkivät jäsentelemään uuden todellisuutensa ääriviivoja. He palauttavat mieleensä kuolinhetkensä ja kysyvät, onko heidän kokemuksensa valkoisessa ainutkertainen vai onko kyseessä toistuva ilmiö.

Lindstedtin hahmot edustavat moninaisia naiseuden malleja, joiden joukosta löytyy paitsi erilaisia äitejä, myös aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori itävaltalainen, mallin urasta haaveileva senegalilainen, alkoholisoitunut venäläinen lukutoukka, kaksosia odottava ranskalainen, anoreksiastaan taideperformanssin rakentanut amerikanjuutalainen, sydämensiirrosta selviytynyt brasilialainen yksinhuoltaja ja räiskyvän punaiseen peruukkiin pukeutunut syövän nujertama hollantilainen.

Talvinen kirjoitusprojekti joulukuussa

Joulun ajan kirjoitusprojekti käynnistyy Risingshadow'n Tarinatehtaassa 30.11. aiheella talvi. Projektiin voi osallistua kuka vain, ja kirjoitusaikaa on vuoden loppuun asti. Lue lisää projektista tästä ketjusta.

Finlandia-palkinto Laura Lindstedtille

Vuoden 2015 Finlandia-kirjallisuuspalkinto on jaettu Laura Lindstedtin spekulatiivista fiktiota edustavalle romaanille Oneiron. Suomessa perinteisesti arvostettu ja kirjamyyntiäkin lisännyt palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Fantasian ja scifin genreistä Finlandian ovat aiemmin voittaneet muun muassa Johanna Sinisalo ja Leena Krohn.

Ylen uutinen aiheesta.

Uudistunut Risingshadow.fi - scifiä ja fantasiaa jo vuodesta 1996

Ensi vuonna 20-vuotisjuhliaan viettävä Risingshadow.fi on kokenut yhden historiansa suurimmista uudistuksista. Scifi- ja fantasiakirjallisuuteen keskittynyt sivusto kokoaa yhteen harrastajia, kirjailijatietoa, keskusteluja, arvosteluja ja uutisia, jatkossa entistä modernimmassa ulkoasussa ja yhä monipuolisemmin toiminnoin.

Yksi suurimmista muutoksista on sivuston uusi ulkoasu, joka mahdollistaa myös sivujen käytön entistä sujuvammin erilaisilla päätelaitteilla, kuten puhelimilla ja tableteilla. Sivuston vaaleampi väri on myös pitkään ollut käyttäjien toivelistalla. Uusiin ominaisuuksiin lukeutuu Risingchat, joka mahdollistaa keskustelun toisten käyttäjien kanssa reaaliaikaisesti.

Risingshadow'n kirjatietokanta kokoaa yhteen noin 6000 suomeksi julkaistua spekulatiivisen fiktion nimikettä. Käyttäjien omat kirjahyllyt ovat nyt laajentuneet toiminnallisuudeltaan entistä helpommiksi personoida. Kirjahyllyjen seuraustoiminnon kautta myös lukemisen sosiaalinen ulottuvuus monipuolistuu.

Aktiivisen keskustelualueen suurimmat uudistukset koskevat ulkoasua, ja vanhat viestit löytyvät yhä alueelta. Käyttäjien ei tarvitse rekisteröityä sivustolle uudelleen, ja vanhat keskustelut voivat jatkua siitä, mihin ne jäivät. Uuteen sivustoon kelpaa toki myös uusien käyttäjien tulla tutustumaan. Ylläpito toivookin monipuolista palautetta niin uusilta kuin vanhoiltakin käyttäjiltä.

Tarkempaa tietoa uudistuksesta erityisesti aikaisemmille käyttäjille on tarjolla täällä ja uudistuksesta voi keskustella täällä.

Arvostelu: Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme

Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme

Tammi 2015 - Risingin tietokannassa

Karen Joy Fowler tunnetaan Suomessa hänen kymmenen vuotta sitten ilmestyneestä teoksestaan Jane Austen -lukupiiri. Hänen uutta teostaan, Olimme ihan suunniltamme, markkinoitiin kirjasyksyn yllättävimmäksi kirjaksi. Väitteelle on vaikeaa löytää tukea.

Päähenkilönä seurataan Rosemary Cookea. Muistelmanomainen teos alkaa Rosemaryn sanoin keskeltä, vuodesta 1996, kun hän oli yliopistossa. Takaumien kautta kerrotaan naisen lapsuudesta, joka on kirjan tapahtumien kannalta sen kiinnostavin osuus. Rosemaryllä on isoveli Lowell ja samanikäinen sisko Fern. Fern kuitenkin katoaa tyttöjen ollessa viisivuotiaita, eikä hänestä puhuta enää. Lowell suistuu raiteiltaan ja karkaa tapahtuman myötä kotoa. Vuosia myöhemmin hän on eläinaktivisti.

Olimme ihan suunniltamme kertoo tarinan perheestä, jossa vanha salaisuus on vuosien ajan nakertanut ihmissuhteita. Psykologi-isä on alkoholisoitunut ja äidin hermot ovat koetuksella. Lapsena varsin puheliaasta Rosemarystä on kipuilunsa myötä tullut lähes mykkä nuori nainen. Lowell puolestaan on kuin komeetta, joka toisinaan pyyhkäisee perheenjäsentensä ohitse ja sekoittaa pakkaa.

Kiinnostavimpia uutuuksia
Rocknomicon
Rocknomicon
- Magdalena Hai, Hanna Matilainen
marraskuu 21, 2015 | fantasia, kauhu, antologia

Toimittaneet Magdalena Hai ja Hanna Matilainen. Kansi: Magdalena Hai. Nidottu.

Sisällys:

  • Maija Haavisto: Perjantai-illan huumaa
  • Sari Peltoniemi: Akanvirta
  • Jussi Katajala: Rock’n’roll ei kuole koskaan
  • Tarja Sipiläinen: Tappava riffi
  • Juha Jyrkäs: Turvapaikka
  • Markus Harju: Jos sijaltain en nousisi
  • Magdalena Hai: Vainaansuo
  • J. Pekka Mäkelä: Merkillinen hedelmä
  • Janos Honkonen: Maailmanlopun meininki
  • Shimo Suntila: Encore

Rock. Roll. Scream. Shout.

Suomalaiset rakastavat raskasta musiikkia, eikä kukaan rakasta sitä niin kuin spekulatiivisen fiktion kirjoittajat. Tule kanssamme konserttiin, jollaista et ole koskaan kokenut. Lavasukella riivattujen ja suoruumiiden sekaan. Odota maailmanloppua kaukaiden kanssa. Ja onko tuo Elvis? Vai sittenkin… Cheek? Ei hätää, moshpitissä on tilaa!

Antologian kirjoittajia ovat inspiroineet bändit kuten Peer Günt, Twisted Sister, Eluveitie, Satyricon, Danzig, The Almighty, Annihilator, Strops ja Haeritici7o74. ROCKNOMICON on kiitos ja kunnianosoitus raskaalle rockille ja heavy metallille, jotka inspiroivat meitä.

Horrorstör
Horrorstör
- Grady Hendrix
marraskuu 10, 2015 | kauhu

Horrorstör: Kauhuromaani. Alkuteos ilmestynyt 2014. Kuvitus: Michael Rogalski. Suomentanut Anna Kalpio. Nidottu.

Jotain outoa on meneillään Orskin huonekalumyymälässä Ohion Clevelandissä. Valvontakameroissa ei näy mitään epätavallista, mutta joka aamu tavaratalosta löytyy rikottuja Kjërring-kirjahyllyjä, hajonneita Glans-juomalaseja ja tuhottuja Liripip-vaatekaappeja. Kauppa ei käy, ja tavaratalonjohtajat ovat epätoivoisia.

Ratkaistakseen arvoituksen kolme työntekijää ilmoittautuu vapaaehtoisiksi tekemään 9-tuntisen yövuoron. Aamun pikkutunneilla he partioivat tavaratalossa, tutkivat outoja sattumuksia ja kokevat lopulta karmaisevia yllätyksiä.

Horrorstör on klassinen kummitustarina nykyaikaisissa puitteissa. Tarina on suunniteltu niin, että se säilyttää hohtonsa ja ulkoasu kestää pitkäaikaistakin käyttöä. Kirjalla on itsessään miellyttävät mittasuhteet ja pehmeät kannet, joissa on sisään taittuvat liepeet. Tämä tyylikäs paketti tarjoaa juuri sellaiset kauhunväristykset, joita olet kaivannutkin.

TERVETULOA ORSKIIN!

Horrorstör on kauhua ja huumoria hyödyntävä kaunokirjallinen teos. Mikään huonekaluliike tai valmistaja ei ole sponsoroinut, tilannut tai muuten tukenut romaanin syntyä. Tarinassa kuvatut paikat ja henkilöt ovat kuvitteellisia. Kaikki romaanissa kuvaillut kauppatavarat ja huonekalut ovat kirjailijan nyrjähtäneen mielikuvituksen tuotetta.

Grady Hendrix on kirjoittanut Varietyyn, Slateen, New York Postiin, Playboyhin, Village Voiceen ja Strange Horizonsiin sekä The Mad Scientists Guide to World Domination -antologiaan. Hän toimi vuosia parapsykologisen tutkimuslaitoksen puhelinvaihteessa ja työskentelee nykyisin Manhattanin Orskissa. Fox tuottaa Grady Hendrixin Horrorstör-kirjan pohjalta tragikomedian.

Kuutamohulluus ja muita vanhoja suomalaisia pulp-novelleja
Kuutamohulluus ja muita vanhoja suomalaisia pulp-novelleja
- Juri Nummelin
marraskuu 6, 2015 | scifi, kauhu, antologia, jännitys, seikkailu

Toimittanut Juri Nummelin. Kansi: J. T. Lindroos. Nidottu.

Sisältö:

  • Suomalainen kioskianonyymi: Vieras avaruudesta (Sormenjälki 8/1949)
  • Heikki Siitonen: Kufranin keitaat (Seikkailujen Maailma 10–11/1962)
  • Niilo Karola: Kapteeni Blood (Salainen Salkku 1/1944)
  • Jaska Rähäkkä: Halki palavan preerian (Isku 25–26/1941; kaksoisnumero) 
  • Eino Liekki: Professori Tähtiniemen hermoklinikka (Seikkailujen Maailma 2/1940)
  • Iisakki Evä: Bora-Boran valkeapää (Lukemista Kaikille 23/1934)
  • Timo Haukkala: Pirun luola (Isku 50/1937)
  • Kalevi O. P. Nervas: Kymmenentuhatta jeniä naisesta (Isku 6/1938)
  • Veikko Hannuniemi: Kuutamohulluus (tuntematon) 
  • Teppo Karo: Olin ruokalistalla (Jerry Cotton 9/1963)
  • Klaus Marno: Tri Martinon salaisuus (Salainen Salkku 5/1944)
  • Maunu Jorva: Kunniamerkit (Isku 14–15/1940)
  • Osmo Kosta: Vuonna 2944... (Isku 7/1941)

Suomalainen kioskikirjallisuus on ollut muutakin kuin Jerry Cottonia, Nyyrikkiä ja Outsideria. Tunnetuimpien ilmiöiden rinnalla ja takana on ollut koko ajan muunkinlaista kirjallisuutta. Erilaisissa lajityypeissä on tehty paljon kaikenlaista eikä kaikki ole ollut pelkkää dekkaria tai romantiikkaa. Kuutamohulluus kokoaa samojen kansien väliin 13 outoa ja kiehtovaa tarinaa, jotka ovat ilmestyneet 1930-1960-luvuilla eri lehdissä, sellaisissa kuin Isku, Salainen Salkku ja Seikkailujen Maailma. Mukana on niin scifiä, kauhua, historiallista seikkailua, merirosvotarinaa, länkkäriä kuin lentosotakertomustakin. Tarinoissa tulevat tutuiksi niin Bora-Bora-saaren salaperäinen valkeapää kuin professori Tähtiniemen hermoklinikkakin, kovaksikeitetystä kapteeni Bloodista ja mystisestä tohtori Martinosta puhumattakaan.

Valikoiman kirjoittajat ovat — yhden anonyymin lisäksi — Iisakki Evä, Veikko Hannuniemi, Timo Haukkala, Maunu Jorva, Teppo Karo, Niilo Karola, Osmo Kosta, Eino Liekki, Klaus Marno, Kalevi O. P. Nervas, Jaska Rähäkkä ja Heikki Siitonen. Kirjoittajista on esittely kunkin novellin kohdalla.

Juri Nummelin (s. 1972) on suomalainen tietokirjailija. Hän on kirjoittanut muun muassa pulp-kirjallisuudesta, elokuvan historiasta ja harvinaisista etunimistä sekä toimittanut useita novelliantologioita. ntamo on aiemmin julkaissut Nummelinin toimittamat antologiat Titaanien laulu ja muuta historiallista, eksoottista ja kauhurunoutta (2014) ja Kaikki valehtelevat ja muita rikosnovelleja (2014).

Katso kaikki uutuuskirjat
Odotetuimpia tässä kuussa
Tähtien henget (Etsijät #6)
Tähtien henget
(Etsijät #6) - Erin Hunter
joulukuu 7, 2015 | fantasia > eläinfantasia, nuoret > eläinfantasia

Alkuteos ilmestynyt 2011. Suomentanut Mika Renvall. Sidottu.

Maata näkyvissä!

Karhunpennut Toklo, Lusa, Kallik ja Ujurak ovat päätyneet taas yhteen jatkamaan matkaansa petollisen ikijään halki. He ovat varmoja siitä, että määränpää ei ole enää kaukana.

Matkalaiset saapuvat viimein jään keskellä olevalle saarelle mutta löytävät sieltä karhuheimon, jota vaivaa kummallinen sairaus. Kun karhuille selviää, mitä lattanaamat ovat saarella tehneet, he tajuavat, että taistelu erämaasta on vasta alkamassa.

Yhteisen taipalen lähestyessä loppuaan ystävykset joutuvat vaikean valinnan eteen, ja yhden matka päättyy lopullisesti.

Etsijät-sarjassa (Seekers) seurataan karhunpentujen matkaa halki Pohjois-Amerikan villien erämaiden, öljykenttien ja ihmisten asuttamien alueiden. Tähtien henget on sarjan päätösosa.

Vartija (Maailmanjako #5)
Vartija
(Maailmanjako #5) - Troy Denning
joulukuu 23, 2015 | fantasia

Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Mika Renvall. Kannen kuva: Tyler Jacobson. Sidottu.

Katkeroitunut paladiini Kleef Kenric sotkeutuu eriskummallisen retkikunnan matkaan. Joukkion tehtävänä on pysäyttää pahat voimat, jotka yrittävät käyttää hyväkseen Faerûnissa myllertävää sekasortoa ja saada hallintaansa kaikki valtakunnat.

Kleef on saanut kauan sitten unohdetulta jumalalta erityisen siunauksen: hän kuuluu Valittujen joukkoon. Tämä tekee hänestä erinomaisen liittolaisen mutta vetää puoleensa myös vihollisia.

Varjon joukot kannoillaan retkikunta matkaa Uumenenalaan, mutta ei aikaakaan, kun Kleef huomaa että hänen liittolaisillaan on vaarallisia salaisuuksia, jotka voisivat tuhota paitsi hänet myös maailman rakenteen.

Kohtalon kirja (Kirja aikojen alusta #3)
Kohtalon kirja
(Kirja aikojen alusta #3) - John Stephens
joulukuu 30, 2015 | fantasia, nuoret

Alkuteos ilmestynyt 2015. Suomentanut Kaisa Kattelus. Kannen kuva: Steve Stone. Sidottu, kansipaperi.

Smaragdiatlas, Tulikronikka ja nyt Kohtalon kirja – yhdessä ne ovat Kirja aikojen alusta. Kun nämä kolme muinaista kirjaa yhdistetään, niiden voimaa ei voi vastustaa mikään.

Katen, Michaelin ja Emman seikkailu huipentuu trilogian kolmannessa osassa, jossa heidän täytyy löytää viimeinen vanhoista taikakirjoista, ennen kuin Karmo Magnus saa sen käsiinsä. Päätösosan keskiöön nousee nuorin sisaruksista, Emma, joka joutuu matkalle tuonpuoleiseen. Aaveiden ja hirviöiden lisäksi Emma joutuu kohtaamaan kirveleviä menetyksiä, ja samalla hänen on opittava hallitsemaan Kohtalon kirjaa. Karmo Magnuksen voima kasvaa kaiken aikaa ja sota yltyy, mutta onneksi sisarusten rinnalle rientää koko taikamaailma: keijut, noidat, kääpiöt, jopa jättiläiset...

Kohtalon kirja on Kirja aikojen alusta -trilogian ratkaiseva päätösosa. Trilogia on vauhtia, jännitystä ja huumoria pursuava huikea kertomus, jonka lumottu maailma on aivan omanlaisensa ja silti jokaisen fantasianystävän lempikirjoista etäisesti tuttu. Unohtumaton seikkailu C. S. Lewisin, J. R. R. Tolkienin, J. K. Rowlingin ja Philip Pullmanin hengessä!

Hävityksen jumala
Hävityksen jumala
- Kate Atkinson
joulukuu 29, 2015 | fantasia, mainstream

Alkuteos ilmestynyt 2015. Suomentanut Kaisa Kattelus. Kansi: Anders Carpelan. Sidottu, kansipaperi.

Henkeäsalpaavan taidokas Elämä elämältä -romaanin sisarteos

Kate Atkinsonin hurmaava Elämä elämältä tutki loputtomien sattumien ja valintojen mahdollisuuksia, seuraten Ursula Toddia joka sai elää läpi 1900-luvun kuohujen yhä uudelleen.

Hävityksen jumala kertoo 2000-luvun dramaattisen tarinan Ursulan pikkuveljen Teddyn kautta. Rakastettu Teddy, joka oli lupaus: runoilijan alku ja sankarilentäjä, josta tuli uskollinen puoliso, hämmentynyt isä ja rakastava isoisä. Sotakokemuksien ja toisaalta sodanjälkeisen nopean kehityksen ja muutoksen välille kasvava kuilu tuovat Teddyn eteen hänen elämänsä suurimman haasteen: hänen on elettävä tulevaisuus, josta hän oli jo luopunut.

Koskettava ja omaleimainen tutkielma tavallisen miehen polusta halki poikkeuksellisten aikojen on samalla mukaansatempaava kertomus ja ravisuttava lukuelämys, jonka lopussa tapahtuva käänne vie jalat alta. Hävityksen jumala todistaa jälleen, että Kate Atkinson on aikamme merkittävimpiä kirjailijoita.

Animaatioelokuvan lyhyt historia
Animaatioelokuvan lyhyt historia
- Juri Nummelin
joulukuu 15, 2015 | tietokirja > nuorten tietokirja + tietokirjat elokuvista

Animaatioelokuvan lyhyt historia on oiva oppikirja piirretyn ja muun animoidun elokuvan historiaan niin Hollywoodissa, Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Teos kattaa taiteenlajin kehityskaudet 1800-luvun lopulta alkaen. Animaatioelokuvan lyhyt historia sopii käteen niin aiheesta kiinnostunelle lapselle kuin eri alojen opettajillekin. Kirjan tekijä Juri Nummelin (s. 1972) on pitkän linjan animaatioharrastaja ja tehnyt aiemmin mm. kirjan Elokuvan lyhyt historia (BTJ, 2009).

Katso kaikki tulossa olevat kirjat
Suosituimmat keskustelut
Leikkinurkka: Leffavisa
Konepaja: Neko Atsume
Kohtauspaikka: Oulumiitti 14.11.2015
Leikkinurkka: Arvaa mikä kirja!



Löydät meidät myös: Facebook | Twitter | Reddit