Arkisto
Risingshadow

Uutiskirje :: Maaliskuu 2015

Risingin ystävänpäivätervehdykset

Näetkö punaisia sydämiä? Ei syytä huoleen. Sitä kutsutaan ystävänpäiväksi.

Ystävänpäivää vietetään jälleen lauantaina 14. päivä helmikuuta. Ystävänpäivä on oivallinen mahdollisuus muistaa myös toisia risinglaisia!

Muistaminen onnistuu sujuvasti esimerkiksi osallistumalla Risingin Ystävänpäivätervehdykset-haasteeseen: Linkki.

Hyvää (tulevaa) ystävänpäivää kaikille!

P.S. Muistakaa myös Ystävänpäivämiitti: Linkki!

 

Arvostelu: Mary Hoffman: Stravaganza - Miekkojen kaupunki

Mary Hoffman: Stravaganza - Miekkojen kaupunki

Tammi 2014 - Risingin tietokannassa

Mary Hoffmanin rinnakkaistodellisuuteen matkaavista nuorista kertova kirjasarja on saanut kuudennen ja viimeisen osansa. Miekkojen kaupungin pääosassa on jälleen yksi Barnsburyn koulun oppilasta: Laura, joka viiltelee itseään. Jokaisella valitulla matkaajalla, stravagantilla, on ollut jonkinlainen ongelma elämässään. Aiempien osien kaavaa noudattaen Laura saa käyttöönsä talismaanin, jonka avulla pääsee reaalimaailman Italiaa muistuttavaan, 1500-luvun sisarversioon Taliaan.

Stravaganza-sarjan teokset kuuluvat niihin, joissa nuorten harteille asetetaan tehtäviä tilanteissa, joissa aikuiset tuntuvat omituisen voimattomilta. Matkaajien on yleensä pelastettava jonkin Talian kaupungin asukkaat tai autettava jotakuta heistä. Edellisessä osassa Laivojen kaupunkiin Classeen matkanneen Isabelin tehtävänä oli auttaa kaupunkia meritaistelussa, Laura puolestaan päätyy sisällissodan kahtia repimään Fortezzaan.

Kiinnostavimpia uutuuksia
Sandman: Yösävelmiä ja alkusoittoja (Sandman deluxe #1)
Sandman: Yösävelmiä ja alkusoittoja
(Sandman deluxe #1) - Neil Gaiman, Mike Dringenberg, Malcolm Jones III
helmikuu 5, 2015 | fantasia > synkkä fantasia, sarjakuva > synkkä fantasia

Sandman deluxe kirja yksi: Yösävelmiä ja alkusoittoja. Sarjat ilmestyneet 1988–89, ensimmäinen kokoelmateos 1991. Perustuu Absolute Sandman -sarjan materiaaliin (vol. 1 2006). Käsikirjoitus: Neil Gaiman. Kuvitus: Sam Kieth, Mike Dringenberg ja Malcolm Jones III. Kansi: Dave McKean. Värit: Daniel Vozzo. Suomennos: Petri Silas. Sarjat 1–8 ilmestyneet aikaisemmin suomeksi Kalma-lehdessä 2/1991–4/1992. Sidottu.

Neil Gaimanin alitajunnasta ampaissut Sandman on yksi sarjakuvan tuoreimmista suurista menestystarinoista. Suomessakin aikanaan tuoreeltaan debytoineen sankarin seikkailut julkaistaan nyt sekä väreiltään että suomennoksiltaan täysin uusitussa muodossa.

Yösävelmiä ja alkusoittoja -kirjan myötä aukeavan sarjan kautta tutuksi tulevat niin myyttien läpitunkema Unten valtakunta kuin Kuoleman, Kohtalon, Kaihon ja muiden Sandmanin jumaliakin väkevämpien sisarustenkin unohtumattomat seikkailut.

Harry Potter: Suuri otuskirja
Harry Potter: Suuri otuskirja
- Jody Revenson
helmikuu, 2015 | tietokirja > nuorten tietokirja

Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Irma Rissanen. Sidottu.

ENSIMMÄINEN HARRY POTTER –KIRJA, JOKA KESKITTYY POTTERIN MAAILMAN KIEHTOVIIN OTUKSIIN!

J. K. Rowlingin velhomaailmassa lymyilee niin ankeuttajia, kotitonttuja, vedenväkeä, kiinalaisia pallosalamia kuin monenlaisia muitakin ihmeotuksia ja kammottavia hirviöitä.

Harry Potter: Suuri otuskirja kuvaa kiehtovasti, millaisten jännittävien vaiheiden kautta nämä kaikenkarvaiset taikaolennot herätettiin henkiin.

Jokainen otus esitellään omassa tietopaketissaan, joka sisaltää valokuvia kulissien takaa ja Harry Potter -maailman salaisuuksia. Tämä upea teos kuuluu ehdottomasti jokaisen Potter-fanin kirjahyllyyn. Mukana mm. keräilyjuliste!

Taivaalta tippuvat asiat
Taivaalta tippuvat asiat
- Selja Ahava
helmikuu 18, 2015 | maaginen realismi

Sidottu.

Finlandia-palkintoehdokas 2015.

On tyttö, jonka äiti jää taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. On nainen, joka voittaa lotossa jättipotin kahdesti. On mies, jota salama iskee neljä kertaa. Kaikki he etsivät selitystä elämälleen.

”Elokuvassa muistot näytetään mustavalkoisina, ja kuollut ihminen jätetään seisomaan tienvarteen. Sitten auto ajaa pois, ja takaikkunasta katsotaan kuinka ihminen pienenee ja katoaa lopulta kokonaan. Sillä lailla elokuvissa kuollaan.

Sahanpurutalossa asiat eivät mene niin. Äidin päälle putoaa taivaalta jäätä, eikä Saara näe häntä enää koskaan. Saara makaa sängyssä ja yrittää olla kuulematta isän valitusta. Mutta se kaikuu kamiinasta. Pieni musta kamiina ulisee niin että sen savuhormi on pakahtua. Miten valtavan surullinen pieni kamiina, Saara ajattelee. Hän nipistelee isää varpaista, jotta tämä tuntisi jotain.

Villa auttaa, Annu-täti sanoo ja pukee Saaralle ja tämän isälle villapaitoja ja villasukkia, peittelee heidät lampaantaljojen ja huopien alle. Täti uskoo, että mitä surullisempi ihminen, sitä lämpimämpänä hänet täytyy pitää. Kun Annu-täti voittaa lotossa jättipotin toiseen kertaan, hän nukahtaa kolmeksi viikoksi kartanon torniin.

Selja Ahavan lumoava romaani sekoittaa realismia ja maagista, satua ja omituisia faktoja taivaalta tippuvista asioista. Lopputuloksena on koskettava ja taianomainen kudelma asioista, joille ei ole sanoja.

Ihon alaiset
Ihon alaiset
- Anu Holopainen
helmikuu 24, 2015 | scifi > dystopia, nuoret > dystopia

Kannen kuva: Karl Gough/Trevillion Images. Sidottu, kansipaperi.

Tämäkö on tulevaisuuden kauneusihanne?

Ihon alaiset on kylmäävä kuva tulevaisuudesta, joka ei ehkä ole kaukana. Moderni ja monipuolinen tarinakooste – blogikirjoituksia, nettipostauksia, tv-katkelmia – on suositun fantasia- ja scifikirjailijan uusi vahva näyttö.

JARAN on odotettava vuosi ennen kuin hän voi itse päättää ulkonäkönsä muokkauksesta. INKAN pitää vielä miettiä, mitä hän todella haluaa. MATIAS vihaa muokkauksia ja joutuu elämään vihollisten keskellä. PLASTIKPRINCESS tietää miten hankkia rintaimplantit, vaikkeivät rahat ja ikä riitäkään.

Täyteläisiä huulia, virheettömiä kasvoja, animehahmoja ja Barbie-lookia. 17-vuotias Jara elää ympäristössä, jossa lähes jokaisen ulkonäköä on muokattu ja jossa hänen itsensä on elettävä vanhempien vaatimuksesta luomuna.

Mutta sitten Jara pääsee kesätöihin Helsinkiin, ja taivas tuntuu aukeavan: rahaa, rakkautta ja lähestyvä täysiikäisyys, joka takaa päätäntävallan omaan kehoon. Mutta suureen kaupunkiin mahtuu myös anarkisteja ja toisinajattelijoita. Koko elämä voi muuttua hetkessä – eikä aina siten kuin haluaa.

Unohdetut ovet
Unohdetut ovet
- Minna Roininen
helmikuu 8, 2015 | fantasia

Sähkökirja.

Unohdetut ovet ilmestyy e-kirjana ja interaktiivisena teoksena, jossa lukijan on itse mahdollista vaikuttaa tapahtumien kulkuun valinnoillaan.

Unohdetut ovet on psykologinen fantasiaromaani, joka sukeltaa unien myyttiseen maailmaan. Järkkyykö todellisuus vai vain mieli? Eroa voi olla mahdoton tehdä.

Alma on juuttunut pahoin reaalielämänsä pyörään. Tuskin liikkuen kotinsa ulkopuolella hän pelaa videopelejä vuorokausirytminsä menettäneenä. Alman mies Simon, maailmankaikkeuden olemusta työkseen miettivä hiukkasfyysikko, kärsii unettomuudesta ja unissakävelystä. Näennäisen tavallisen ongelman juuret ovat kuitenkin syvällä, ja unet alkavat tulvia valveen puolelle.

Kun merkillinen henkivakuutuskauppias ilmestyy heidän Tukholman talonsa ovelle, Alma ei ole uskoa tämän sanoja todeksi: Simon tulee kuolemaan kahden kuukauden kuluttua, ellei Alma pelasta häntä. Alman todellisuus kiepsahtaa nurin ja hän on pakotettu toimintaan. Matka Simonin uniin on samalla matka Alman omaan sisimpään. Hänen on otettava kohtalo omiin käsiinsä.

Katso kaikki uutuuskirjat
Odotetuimpia tässä kuussa
Olympoksen veri (Olympoksen sankarit #5)
Olympoksen veri
(Olympoksen sankarit #5) - Rick Riordan
maaliskuu 10, 2015 | fantasia, nuoret, seikkailu

Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Sidottu.

Teini-ikäiset vastaan maaemon lapset

Vaikka Argo II:n miehistö on monesti onnistunut pitämään Gaian unessa, maaemon herääminen on entistä lähempänä. Gaian lapset, gigantit, ovat jo nousseet Tartaroksesta vahvempina kuin koskaan. Heidät täytyy pysäyttää ennen Spesin – toivonjumalattaren – juhlia, joissa Gaia aikoo vuodattaa puolijumalten verta herätäkseen ja tuhotakseen maailman.

Percy ei voi olla ihmettelemättä, miten kourallinen teini-ikäisiä voi tuhota Gaian hirviömäiset gigantit varsinkaan, kun heidän on samalla estettävä sota roomalaisten ja kreikkalaisten puolijumalten välillä.

Näkö (Soturikissat: Kolmikon mahti #1)
Näkö
(Soturikissat: Kolmikon mahti #1) - Erin Hunter
maaliskuu 23, 2015 | fantasia > eläinfantasia, nuoret > eläinfantasia

Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Nana Sironen. Sidottu.

»Tulee kolme, veresi verta, jotka pitävät tähtien voimaa käpälissään.»

Järven ympäristöön kotiutuneissa soturikissaklaaneissa on kasvanut uusi kissasukupolvi - klaanien tulevaisuuden toivo.

Myrskyklaanin on tullut aika nimittää kolme uutta oppilasta, joilla on kunniakkaat sukujuuret: Leijonatassu, Paatsamatassu ja Närhitassu ovat jalojen soturien Oravaliidon ja Vatukkakynnen pentuja. Kaikilla kolmella oppilaalla on jokin poikkeuksellinen lahja, ja klaanin päällikkö Tulitähti käsittää heidän olevan Tähtiklaanin lupaama kolmikko.

Soturioppilaissa on kuitenkin jotain salaperäistä, ja uhkaava ennustus varoittaa tulevista vaikeuksista. Klaanisyntyisten kissojen keskuudessa kytee viha muukalaisia kohtaan, ja veren virta uhkaa viedä soturilain mennessään.

Kolmikon mahti on kolmas Soturikissat-sarja. Se on jatkoa Uusi profetia -sarjalle: pääosassa on nyt kissojen seuraava sukupolvi.

Puoliksi villi (Half Bad -trilogia #2)
Puoliksi villi
(Half Bad -trilogia #2) - Sally Green
maaliskuu 24, 2015 | fantasia > urbaani fantasia, nuoret > urbaani fantasia

Alkuteos ilmestynyt 2015. Suomentanut Sari Kumpulainen. Sidottu.

JO 50 KIELELLE KÄÄNNETTY MAAGINEN MENESTYSSARJA

Nathan on kohdannut viimein pahamaineisen isänsä Marcuksen ja saanut häneltä kolme lahjaa, jotka tekevät hänestä täysivaltaisen aikuisen noidan. Pakomatka kuitenkin jatkuu yhä. Nathanin täytyy pelastaa Annalise ja valita puolensa noitien kapinassa, jossa hän taistelee niin vanhojen ystävien kuin vihollistenkin rinnalla. Ennen kaikkea hänen on opittava hallitsemaan uutta kykyään – kummaa, villiä voimaa, joka uhkaa ottaa hänet kokonaan valtaansa.

Pimeys laskeutuu (Selviytyjät #3)
Pimeys laskeutuu
(Selviytyjät #3) - Erin Hunter
maaliskuu 18, 2015 | fantasia > eläinfantasia, nuoret > eläinfantasia

Alkuteos ilmestynyt 2013. Suomentanut Veli-Pekka Ketola. Sidottu.

Onko kaikkien koirien seistävä yhdessä rintamassa?

Väkivaltaisten taistelujen jälkeen näyttää siltä, että hihnakoirien ja villin lauman on yhdistettävä voimansa selviytyäkseen. Villin lauman hurja johtaja suostuu vastentahtoisesti siihen, että Bella ja muut hihnakoirat liittyvät hänen laumaansa. Kun Lykyn toimet paljastuvat, hänet häädetään laumasta ja hänen käsketään olla koskaan palaamatta.

Lykky yrittää nauttia vapaudestaan, mutta metsä ja tuhoutunut kaupunki ovat liian vaarallisia yksinäiselle koiralle. Ruokaa ja puhdasta vettä ei ole saatavilla, ja lisäksi taivaalle alkaa kerääntyä myrkyllisiä mustia pilviä... Ensimmäistä kertaa sitten Suuren murahduksen Lykky kaipaa epätoivoisesti toisia koiria rinnalleen, mutta onko jo liian myöhäistä?

Selviytyjät (Survivors) on Erin Hunterin eläinfantasiasarja, jossa lukija pääsee tarkastelemaan maailmaa koiran silmin. Pimeys laskeutuu on sarjan kolmas osa.

Kuninkaan tahto (Keskilinnan ritarit #3)
Kuninkaan tahto
(Keskilinnan ritarit #3) - J. S. Meresmaa
maaliskuu 3, 2015 | fantasia

Sähkökirja.

Keskilinnan ritarit -trilogian päätösosassa Konnon ja Jehremin suhde etsii tasapainoaan, jota horjuttaa kuninkaan määräämä tehtävä. Voiko ritarin ja aseenkantajan rakkaus todella toteutua?

Kuninkaan tahto vie Konnon ja Jehremin jälleen uuden tapauksen pariin. Tällä kertaa tehtävän langettaa itse kuningas. Kaksikko matkaa jälleen Delviin, mutta Jehremillä on omat epäilyksensä tehtävän laadusta. Ja mitä Meriolle, Jehremin murhatulle aseenkantajalle, kävi?

“Haluan, että kuulut minulle. Et kuninkaalle, et kansalle. Haluan, että minulla on valtaa päättää sinuun vaikuttavista asioista. Aseenkantajalla ei sellaista valtaa ole. Päinvastoin hänen on alistuttava ottamaan se, mitä ritari päättää hänelle antaa. Hän on käskyläinen, ei itsellinen.”

Se erilainen ritaritarina on päässyt kolmanteen ja samalla viimeiseen osaansa. Keskiaikaistyyppinen fantasiatrilogia ritarin ja hänen aseenkantajansa välisestä suhteesta sisältää romantiikkaa, erotiikkaa ja valtasuhteiden puimista.

Katso kaikki tulossa olevat kirjat
Suosituimmat keskustelut
Leikkinurkka: Arvaa mikä kirja!



Löydät meidät myös: Facebook | Twitter | Reddit