Arkisto
Risingshadow

Uutiskirje :: Joulukuu 2016

Arvostelu: Rick Yancey: Viimeinen tähti

Rick Yancey: Viimeinen tähti

WSOY 2016 - Risingin tietokannassa

Rick Yanceyn Viimeinen tähti päättää Viides aalto -trilogian tyylikkäästi. Sarjan ensimmäisessä osassa esitellyistä hahmoista vain osa on selvinnyt kolmannen osan alkuun ja tapahtumia seurataan tuttuun tapaan heidän näkökulmistaan. Kaikki alkoi avaruusolentojen hyökkäyksestä Maahan. Nyt viimein paljastetaan, miksi ihmiskunta haluttiin tuhota ja mitä suunnitelmia vieraalla rodulla on viimeisiä selviytyjiä varten.

Muukalaiset ovat tuhansia vuosia sitten hylänneet fyysiset ruumiinsa ja seuranneet huolissaan ihmisrodun kehitystä ja holtitonta lisääntymistä. Ne päättävät pelastaa ihmiskunnan rikkomalla ihmisten perusluottamuksen toisiinsa. Jos kaikki ovat vihollisia, eikä ystäviä ole, ei ole myöskään sivilisaatiota tai kehitystä, jolloin ikuiseen kivikauteen tuomittu ihmissuku kuihtuu hiljalleen pois.

Sarjan keskeinen henkilö Cassie kysyy ihmisruumiissa herätetyltä, tähtientakaiselta tarkka-ampuja Evanilta kysymyksen, joka on luultavasti pyörinyt monen lukijan mielessä jo alusta asti: miksi tuhota ihmiset niin julmalla tavalla, miksei vain tappaa kaikkia kerralla leikkimättä neljästä ensimmäisestä tuhoaallosta selviytyneiden mielenterveydellä. Cassie on erityisesti huolissaan pikkuveljestään Samista, joka on unohtanut aakkoset ja pitää ihmisten tappamista helpompana kuin kengännauhojen sitomista.

Arvostelu: Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Tammi 2016 - Risingin tietokannassa

Kazuo Ishiguron Haudattu jättiläinen on jo lähtökohdiltaan yllättävä kirja. Sen päähenkilöt ovat pitkälle, vaaralliselle seikkailumatkalle lähteviä vanhuksia, joilla on ongelmia muistin kanssa. Heitä ei yritetäkään kuvata nopeina ja vahvoina, vaan päähenkilöt haparoivat, eksyvät ja hidastelevat lauseissaan ja teoissaan koko kirjan läpi.

Haudattu jättiläinen sijoittuu ajallisesti – jos niin nyt voi arthuriaanisesta tarupiiristä oikeasti sanoa – jonnekin kelttien ja saksien välisten sotien jälkeiseen aikaan. Lukija seuraa hahmoja kumpuilevien maastojen ja raunioituvien kylien ohi. Verkkainen tahti, symboliikka ja jotkin äkkiväärät juonenkäänteet korostavat muistamiseen ja unohtamiseen liittyviä teemoja. Niistä koko kirjassa oikeastaan onkin pohjimmiltaan kyse: siitä, mitä muistaminen on ja miten se liittyy ihmisyyteen.

Haudatun jättiläisen lukeminen on paikoin hyvin raskasta. Vaikka kirjan teema ja tapahtumaympäristö saivat minut hyppimään riemusta, toisinaan sivujen kääntäminen tuntui liian raskaalta askareelta. Dialogi junnaa paikallaan ja töksähtelee, hahmot eivät oikein pääse kehittymään päämääriään pidemmälle ja nimistö ontuu ja pahasti. Jos maailma on kelttiläinen, voisi kirjailija nähdä sen verran vaivaa, että huolehtisi myös nimistön oikeaan kuosiin.

Arvostelu: J. S. Meresmaa: Naakkamestari

J. S. Meresmaa: Naakkamestari

Robustos 2016 - Risingin tietokannassa

J. S. Meresmaan Naakkamestari on niitä kirjoja, jotka on hyvä hotkaista syksyisenä iltana parin teekupillisen kera. Kirja on lyhyt ja napakka, kertomus hyvin rajattu ja mukaansatempaava. Lisäksi Naakkamestari sopii erinomaisesti sekä lapsille että aikuisille – se on kirja, joka ei aliarvioi lukijoitaan, mutta ei myöskään pröystäile hienoilla termeillä. Ylipäätään Naakkamestari on erinomainen opaskirja suomalaisen steampunkin maailmaan tutustuvalle. Se on helposti lähestyttävä, vilpitön ja kiehtova.

Tarinan päähenkilö on valumestari Lundanin verstaassa asuva Enni, joka kantaa kotiinsa sairaan naakan. Ennin vanhemmat ovat kadonneet eikä suhde Lundaneihin ole helpoimmasta päästä. Avauksessa toistuvat klassisen orpotarinan kulissit, mutta se toimii Naakkamestarissa yllättävän hyvin. Kun kyse on vaihtoehtohistoriasta, tutut lähtökohdat antavat enemmän tehoa niille asioille, jotka ovat toisin.

Naakkamestarissa keskeisessä roolissa ovat naakat, joihin Enni rakentaa yhä syvempää suhdetta kirjan edetessä. Samalla hän selvittää vanhempiensa katoamiseen liittyvää arvoitusta ja solahtaa toiseen maailmaan kaupungin julkisivun takana.

Arvostelu: Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat

Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat

Gummerus 2016 - Risingin tietokannassa

Hannu Rajaniemen tinkimätön, mutta epätasainen novellikokoelma pursuaa mielikuvituksellisia ideoita. ”Kun olin jumala”, aloittaa ”Deus ex Hominen” -kertoja tarinansa ja samalla Hannu Rajaniemen ensimmäisen novellikokoelman. Näkymättömien planeetoiden maailmassa jumaluus on arkinen olotila. Villejä ja haastavia transhumanistisia visioita voinee pitää jo Rajaniemen tavaramerkkinä. Säieteoriasta tohtoriksi väitellyt Rajaniemi on päivätyönään työskennellyt erilaisissa futuristisissa ajatushautomoissa. Haastatteluissa hän on kertonut työnsä inspiroivan fiktiotaan ja päinvastoin.

Rajaniemi fabuloi mielellään kauas tulevaisuuteen, antroposeenin ja teknologisen singulariteetin tuolle puolen, samaan tapaan kuin esimerkiksi Peter Watts tai Charles Stross. Kokoelmaan mahtuu myös kansanmytologiasta ammentavia tarinoita sekä maagista realismia, jotka toimivat hyvinä hengähdystaukoina teknovyörytyksestä. Monipuolisuus johtuu kokoelman kattavuudesta, Näkymättömät planeetat kokoaa yhteen kaikki Rajaniemen novellit vuosilta 2005-2014.

Läpimurtoromaanistaan Kvanttivarkaasta alkaen Rajaniemi on kirjoittanut teoksensa suoraan englanniksi, scifimarkkinoiden perinteisellä valtakielellä. Näkymättömien planeetoidenkin novelleista vain kaksi on alun perin suomeksi kirjoitettuja. Viimeiset 10 vuotta ulkomailla asunut Rajaniemi on jo siinä määrin kansainvälistynyt, että käyttää kääntäjiä. Alkuteoksen kieli on melko yksioikoista, mutta Sarianna Silvonen on ripotellut käännökseensä rohkeammin sivulauseita.

Arvostelu: Lauren Beukes: Zoo City

Lauren Beukes: Zoo City

Aula & Co 2016 - Risingin tietokannassa

Zoo Cityn kansisuosittelijoilta ei meriittejä puutu. Kirjaa hehkuttavat kyberpunkin luoja William Gibson, nykyfantasian ykkösnimi George R. R. Martin ja omaperäisestä Fables-sarjakuvasta tunnettu Bill Willingham, joten odotuksia on nostettu varsin paljon. Kirja voitti myös Arthur C. Clarke -palkinnon vuoden parhaasta spefikirjasta.

Ensisilmäyksellä Zoo City vaikuttaa varsinaiselta genresekoitukselta. Urbaanin fantasian välityksellä kerrottu dekkaritarina ei ole epätavallinen kombinaatio, mutta hienon lisävärin tarinalle tuottaa sen miljöö. Tapahtumat nimittäin sijoittuvat Etelä-Afrikkaan ja tarinassa on enemmän kuin ripaus kyberpunkin henkeä.

Päähenkilönä toimii Zinzi, tietokonehuijari, jonka nigerialaiskirjeet onnistuvat huijaamaan kohteitaan ja jolla on mystinen tapa löytää kadonneita asioita. Joutuessaan vaikeuksiin poliisin kanssa hän joutuu epätoivoiseen tilanteeseen. Tilanteesta päästäkseen hänen on otettava vastaan työtehtävä, jollaisia hän haluaisi välttää: kadonneen henkilön etsintä. 

ESFS:n Spirit of Dedication -palkinto Risingshadow'lle

Risingshadow on voittanut Euroopan Science Fiction Societyn Spirit of Dedication -palkinnon parhaana nettisivuna. Palkinto jaettiin Euroconissa Barcelonassa tänään. Risingshadow kiittää huomiosta!

Lisätietoja palkinnosta: esfs.info/esfs-awards

Oheisesta valokuvasta ja palkinnon toimituksesta Suomeen kiitämme Sari Polvista - pokaali löytänee tiensä piakkoin Darkin kirjahyllyyn!

Kiinnostavimpia uutuuksia
Laukku täynnä maagisia olentoja: Koe Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvan taika
Laukku täynnä maagisia olentoja: Koe Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvan taika
- Mark Salisbury
marraskuu 18, 2016 | tietokirja > nuorten tietokirja

Alkuteos ilmestynyt 2016. Sidottu.

\"Oliko se auki?\"

\"Ihan pikkuisen\"

Asetu eturiville todistamaan elokuvan taikaa, joka loihti J. K. Rowlingin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -kirjan maailman valkokankaalle. Tutustu taikamaailmassa asustavien ihmeellisten otusten elämään ja tapaa maagiset hahmot, jotka yrittävät saada ne kiinni.

Laukku täynnä maagisia olentoja, jonka on suunnitellut MinaLima, Harry Potter -ja Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvien graafiset tehosteet luonut suunnittelijaryhmä, tarjoaa sinulle upean interaktiivisen elämyksen tutustuttaen sinut elokuvan tekemisen salaisuuksiin, tarjoten stillkuvia ja piirroksia sekä kulissien takaisia tarinoita filmintekijöiltä ja näyttelijöiltä. Se on täynnä irrotettavia näköiskopioita elokuvan esineistöstä ja papereista, mukana on myös muutama erikoisefekti! Tämä keräilykirja tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua lahjakkaisiin ihmisiin, jotka toteuttivat elokuvan taian.

Elokuvan taide: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Elokuvan taide: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
- Dermot Power
marraskuu 18, 2016 | tietokirja > nuorten tietokirja

Alkuteos ilmestynyt 2016. Sidottu.

Astu taiturimaisten taiteellisten osastojen maailmaan. Ne vastasivat J. K. Rowlingin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -teoksen unohtumattomien hahmojen, paikkojen ja otusten luomisesta valkokankaalle Oscar-palkitun lavastajan Stuart Craigin johdolla.

Konseptitaiteilija Dermot Powerin toimittama Elokuvan taide johdattaa sinut taianomaiselle matkalle koko suunnitteluprosessin läpi, yhtä valloittavana kuin Lisko Scamanderin seikkailut velhomaailmassa.

Satoine maalauksineen, konseptihahmotelmineen, kuvakäsikirjoituksineen ja digitaalisesti luotuine taustakuvituksineen Stuart Craigin ja taiteilijoiden itsensä esitteleminä tämä upea kirja antaa lukijalle sekä lähituntuman elokuvan tekemiseen että visuaalisen nautinnon toivottaen Harry Potter -elokuvien fanit tervetulleiksi Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvan maailmaan.

Peto (Mustan tikarin veljeskunta #14)
Peto
(Mustan tikarin veljeskunta #14) - J. R. Ward
marraskuu 12, 2016 | fantasia, paranormaali romantiikka, jännitys

Alkuteos ilmestynyt 2016. Suomentanut Timo Utterström. Nidottu.

Suositun Mustan tikarin veljeskunta -sarjan 14. osa!

Mustan tikarin veljeskunnassa mikään ei ole niin kuin ennen. Sota Varjoja vastaan onnistuttiin välttämään, mutta vampyyreja vainoavat lesserit ovat vahvempia kuin koskaan aiemmin. Kun veljeskuntalaiset valmistautuvat hyökkäämään lesserien kimppuun, yksi vampyyreistä käy omaa sisäistä kamppailuaan...

Rhagen, veljeskunnan sydämellisimmän jäsenen elämän piti olla täydellistä – tai ainakin täydellisen nautinnollista. Vakava loukkaantuminen taistelussa panee Rhagen arvioimaan arvojaan uusiksi, mikä vaikuttaa suuresti hänen ja hänen shellaninsa Maryn elämään. Mutta Maryllä on omat sotkut selvitettävänään. Solmujen aukeaminen joko lähentää rakastavaisia tai erottaa heidät ikiajoiksi...

J. R. Ward on yhdysvaltalainen menestyskirjailija, jonka miltei jokainen teos nousee bestseller-listojen kärkipaikoille. Ward tunnetaan Mustan tikarin veljeskunta -ja Langenneet enkelit -kirjasarjoistaan.

Ulkomaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita
Ulkomaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita
- Toni Jerrman, Vesa Sisättö, Sarianna Silvonen
marraskuu 2, 2016 | tietokirja > kirjallisuudentutkimus

Nidottu.

Ulkomaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita esittelee 24 tieteis- ja fantasiakirjailijaa, joiden tuotantoa on suomennettu tällä vuosikymmenellä. Suurin osa kirjailijoista edustaa tämän hetken tieteis- ja fantasiakirjallisuuden aktiivisia uusia tekijöitä, mutta joukossa on myös muutamia 1980- ja 1990-luvun klassikoita, jotka täydentävät lajityyppien suomeksi saatavilla olevaa kokonaisuutta. Suurin osa kirjailijoista on peräisin angloamerikkalaiselta kielialueelta, mutta joukossa on kirjailijoita myös Venäjältä, Ranskasta, Puolasta ja Norjasta.

Hakuteos tuo esiin tällä hetkellä tieteis- ja fantasiakirjallisuudessa näkyvät trendit. Yksi on lajityyppien sekoittuminen. Monet suosituimmista ja puhutuimmista teoksista yhdistelevät tieteis- ja fantasiakirjallisuuden piirteitä keskenään tai muiden lajityyppien kesken. Teoksessa esitellyt kirjailijat edustavat monia spekulatiivisen fiktion alalajeja. Joukossa on uuskummaa, synkkää fantasiaa, dystooppista tulevaisuusfiktiota, avaruusoopperaa, vaihtoehtohistoriaa, mutta myös perinteistä seikkailufantasiaa ja tieteiskirjallisuutta.

Suomennettujen teosten ohella artikkeleissa esitellään kirjailijoiden suomentamatonta tuotantoa, sillä valtaosa spekulatiivisen fiktion harrastajista lukee teoksia myös englanniksi. Artikkeleiden ohessa on kattavat bibliografiat kirjailijoiden tuotannosta mukaan lukien suomennetut novellit.

Ulkomaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita -teos on suunnattu apuvälineeksi kaikille näistä lajityypeistä kiinnostuneille: alan harrastajille ja himolukijoille, opiskelijoille, tutkijoille ja kirjastoammattilaisille.

Teos on jatkoa kirjoille Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1–2 (2004) sekä teoksille Ulkomaisia fantasiakirjailijoita (2003) ja Ulkomaisia fantasiakirjailijoita 2 (2009).

Taipumaton (Kadonnut laivasto #1)
Taipumaton
(Kadonnut laivasto #1) - Jack Campbell
marraskuu 30, 2016 | scifi > sotilasscifi

Alkuteos ilmestynyt 2006. Suomentanut Matti Rosvall. Kannen kuva: IstockPhoto. Sidottu.

YLI VUOSISADAN JATKUNUT maailmojen sota on kääntymässä Allianssin tappioksi. Yllättävä toivo herää, kun Allianssin sata vuotta aikaisemmin sankarillisesti pelastanut John Geary löytyy syväjäädytettynä tuhoutuneen aluksensa pelatuskapselista.

Kun neuvottelut Syndikin kanssa menevät pahasti pieleen, Gearysta tulee laivaston komentaja. Hän pakenee laivastonsa kanssa syvälle vihollisalueelle – mukanaan avain yhteen Syndikin hyperneteistä. Mutta Allianssin vuosikymmeniä jatkuneiden tappioiden seurauksena armeija on muuttunut: perinteiset taisteluopit ovat unohtuneet ja hierarkkinen komentoketju murtunut. Legendan mainetta vastentahtoisesti kantava Geary joutuu napit vastakkain nuorten upseerien kanssa. Jotta Allianssi pystyy pelastumaan, asioiden on muututtava.

Kadonnut laivasto -kirjoista sanottua:

"Parasta sotascifiä aikoihin." – Wired Magazine

"Mukaansatempaavaa… Tähän eivät pety vanhat eivätkä uudet lukijat." – Kirkus Reviews

"Yhdistää sotascifin ja mahtavan avaruusoopperan parhaat ainekset uudeksi jännityssarjaksi… Laivasto purjehtii lukemattomiin yllätyksiin ja seikkailuihin." – Publishers Weekly

"Kiehtovaa… Tämä on sotascifiä, jossa sekä sotilaallinen että tieteispuoli on tehty oikein." – SFX Magazine

"Koko sarja on lukemisen arvoinen. Se on nopeatempoista jännitystä. Taisteluissa avaruuden ja ajan lainalaisuudet on otettu huomioon. Ian Douglasin, David Weberin ja David Draken ystävät tulevat nauttimaan tästä laatusarjasta." – SFRevu

Katso kaikki uutuuskirjat
Odotetuimpia tässä kuussa
Keltahampaan salaisuus (Soturikissat-erikoisseikkailut #5)
Keltahampaan salaisuus
(Soturikissat-erikoisseikkailut #5) - Erin Hunter
joulukuu 16, 2016 | fantasia > eläinfantasia, nuoret > eläinfantasia

Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Nana Sironen. Sidottu.

Keltapentu on pieni varjoklaanilainen, joka odottaa innolla kasvamistaan isoksi, pelottomaksi soturiksi. Päästyään oppilaaksi, suoritettuaan koulutuksensa ja saatuaan viimein soturinimensä hän kuitenkin ihmeekseen tajuaa, ettei hänen käpäliään ole tarkoitettu taistelemiseen; hänen todellinen kohtalonsa on tulla parantajaksi.

Keltahammas aloittaa parantajakoulutuksensa vastahakoisesti. Pian häntä alkavat piinata uninäyt, joita hän ei täysin ymmärrä, sekä pahaenteinen aavistus tulevaisuudesta. Hän ei kuitenkaan vielä tiedä osakseen tulevasta hirvittävästä salaisuudesta, joka voisi tuhota soturikissaklaanit tyystin.

Ensimmäisessä Soturikissat-sarjassa seikkailee yksi rakastetuimmista klaanikissoista, Myrskyklaanin parantaja Keltahammas. Keltahampaan salaisuus on itsenäinen erikoisseikkailukirja, joka kertoo ajasta ennen hänen ryhtymistään parantajaksi ja liittymistään Myrskyklaaniin.

Suden tie
Suden tie
- Beth Lewis
joulukuu 30, 2016 | dystopia, jännitys

Alkuteos ilmestynyt 2016. Suomentanut Elina Koskelin. Sidottu, kansipaperi.

”Ansastaja oli koko perheeni. Hän ei ollut verisukulaiseni, ei ollut sukua, hän oli minun valintani. Ja minä valitsin väärin.”

Elka ei muista aikaa ennen Ansastajaa. Hän oli seitsemänvuotias, nälkäinen ja eksyksissä, kun Ansastaja otti hänet siipiensä suojaan. Vuosien saatossa Ansastaja on opettanut hänet selviytymään villissä erämaassa, jossa sivilisaatio on muisto vain ja ihmiset luonnon ja toistensa armoilla.

Mutta mies, jonka Elka on kuvitellut tuntevansa, on piilotellut kauhistuttavaa salaisuutta. Elka ryntää pakomatkalle jäätävään erämaahan vakaana aikomuksenaan löytää oikeat vanhempansa ja vastaukset kysymyksiinsä. Kummassa suunnassa todellinen vaara piilee – edessä vai takana?

”Armoton psykologinen trilleri erämaassa selviytymisestä ja menneisyyden haamuista.” – Booklist

”Unohtumaton odysseia häkellyttävän kauniiseen erämaahan ja Elkan sisukkaaseen mieleen.” – Publishers Weekly

Lohikäärmeen kynsi (Pohjoisen legendat #1)
Lohikäärmeen kynsi
(Pohjoisen legendat #1) - Aapo Leisiö
joulukuu 3, 2016 | fantasia > korkea fantasia

Kannen kuva: Heikki Kuusipalo. Nidottu.

Arathus on vasta 10-vuotias, kun yllättävä sattuma muuttaa hänen elämänsä täysin. Sadut ja tarinat muuttuvat todeksi kun velho Gerron ottaa nuorukaisen oppipojakseen. Gerron tutustuttaa Arathuksen virtaukseen, jonka mahti ja mahdollisuudet täyttävät nuoren miehen mielen täysin. Ainakin siihen saakka kunnes eräs itsepintainen neito astuu kuvaan.

Arathuksen vartuttua vanhemmaksi mestarin antama tehtävä vie hänet matkalle, joka tarjoaa haasteita ja kokemuksia, jotka vahvistavat nuorta miestä ja antavat hänen elämälleen uuden suunnan. Suhteet vanhoihin tovereihin kehittyvät ja uusia tuttavuuksia syntyy.

Lohikäärmeen kynsi on perinteistä fantasiaa kunnioittavan kirjasarjan ensimmäinen osa. Teos sijoittuu maailmaan, jossa örkit ovat vain yksi hieman ihmisistä poikkeava rotu hyvine ja pahoine yksilöineen, ja jossa maailmaa ylläpitävä voima, virtaus, on kaikkialla, mutta vain harvojen tavoitettavissa.

Etsivä löytää (Mersumies-trilogia #2)
Etsivä löytää
(Mersumies-trilogia #2) - Stephen King
joulukuu 22, 2016 | jännitys

Etsivä löytää: Trilleri. Alkuteos ilmestynyt 2015. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen kuva: Shutterstock. Sidottu, kansipaperi.

Amerikan parhaana palkittu dekkarisarja jatkuu!

Mersumiehestä tuttu etsivä Bill Hodges saa vastaansa lukijan, jonka pakkomielle erakoituneeseen menestyskirjailijaan menee liian pitkälle.

Morris Bellamy on raivoissaan. Kirjailija John Rothstein on lopettanut suositun Jimmy Gold -sarjansa. Ja vieläpä aivan väärin. Morris surmaa kirjailijan ja löytää muistikirjat, joissa on kaksi julkaisematonta Jimmy Gold -romaania. Mutta häkki heilahtaa ennen kuin Morris ehtii uppoutua niihin.

Vuosia myöhemmin mittaamattoman arvokkaat muistikirjat löytää teini nimeltä Pete Saubers, jonka perheen lama ja massamurhaaja Mersumies ovat ajaneet taloudelliseen ahdinkoon. Pahaksi onnekseen Pete erehtyy kaupittelemaan muistikirjoja aivan väärälle henkilölle ja saa vankilasta vapautuneen Morrisin kannoilleen. Se joka väittää, etteikö kirjallisuus voisi muuttaa elämää, saa varautua nielemään sanansa. Mutta millä tavalla, sen päättää eläköitynyt rikosetsivä Bill Hodges.

"Klassinen dekkari joka osoittaa, että kauhun kuninkaalle yksikään lajityyppi ei tuota vaikeuksia." – The Washington Post

"Klassinen dekkari on klassista Kingiä. Kirja on niin hyvä, että muutkin kuin sen henkilöhahmot saattavat höyrähtää. Paras on kuitenkin vielä tulossa." – USA Today

"Nopeatempoinen jännitysromaani, jonka loppu saa janoamaan lisää. Harmi vain, että Kingin maailmassa liiallisen lukuinnostuksen seuraukset ovat tavanneet olla kohtalokkaat." – The Christian Science Monitor

Kolkko kaupunki (Neiti Peregrinen eriskummalliset lapset #2)
Kolkko kaupunki
(Neiti Peregrinen eriskummalliset lapset #2) - Ransom Riggs
joulukuu 7, 2016 | fantasia > synkkä fantasia, nuoret > synkkä fantasia

Kolkko kaupunki: Toinen romaani neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista. Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Kaisa Kattelus. Nidottu.

KUINKA ERISKUMMALLISTEN LASTEN KÄY?

On syyskuu vuonna 1940. Neiti Peregrinen orpokoti on hajaannuksen tilassa. Jacob Portman ja hänen uudet eriskummalliset ystävänsä matkaavat saarelta Lontooseen, jossa he yrittävät löytää keinon pelastaa Neiti Peregrine, joka on jäänyt loukkuun linnun ruumiiseen. Sodan raunioittama kaupunki on kuitenkin yllättäviä vaaroja täynnä.

Kolkko kaupunki vie lukijat maailmaan, jossa aikahypyt ja muodonmuuttajat, aikuisiksi kasvaneet eriskummalliset, hirviöt ja yliluonnolliset eläimet ovat todellisuutta. Karmivatunnelmainen fantasia on kuvitettu aidoin vintage-valokuvin, jotka tekevät lukukokemuksesta aivan erityisen.

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille valloitti lukijat ja myös katsojat, kun elokuvateattereissa nähtiin Tim Burtonin ohjaama ja Ransom Riggsin kirjoihin perustuva huikea elokuvauutuus syksyllä 2016. Nyt saadaan odotettu ja paljon toivottu jatko-osa Kolkko kaupunki myös suomeksi.

Katso kaikki tulossa olevat kirjat
Suosituimmat keskustelut
Leikkinurkka: Leffavisa
Teatteri: The Expanse
Lukusali: Creepypastat



Löydät meidät myös: Facebook | Twitter | Reddit