Arkisto
Risingshadow

Uutiskirje :: Maaliskuu 2017

Kiinnostavimpia uutuuksia
Caapparin kääty (Roistoakatemia #1)
Caapparin kääty
(Roistoakatemia #1) - Tuuli Vuorma
helmikuu 15, 2017 | fantasia, nuoret, seikkailu

Sidottu.

Roistoakatemia kertoo 16-vuotiaasta Roi Hopposesta, joka on aina halunnut poliisiksi. Erehdyksen kautta hän päätyy Poliisiopiston pääsykokeen sijaan Roistoakatemiaan. Roi ottaa vastaan paikan oudossa oppilaitoksessa aikomuksenaan selvittää alamaailman touhut ja ilmiantaa rosvot myöhemmin. Hän väittää vanhemmilleen päässeensä poliisikouluun, mutta viettää todellisuudessa päivänsä aivan toisenlaisessa opinahjossa.

Pikkuhiljaa Roi huomaa, että hänen suunnitelmassaan on aukkoja. Ei nimittäin ole kovin helppoa väittää valheellisesti olevansa poliisiopiskelija, kun oma setä on lainvartija ja pikkusiskoillakin on liian terävä havainnointikyky. Roi ei ole myöskään ottanut huomioon, että viettäessään aikaa rosvojen parissa heistä saattaa tulla hänelle yllättävän läheisiä ystäviä. Näin suuren salaisuuden pitäminen ei ole helppoa – varsinkaan tilanteessa, jossa Roi saa tietää, missä roistojen kiivaasti etsimä kääty majailee. Hän joutuu punnitsemaan, pyhittääkö tarkoitus keinot, ja tekemään vaikean valinnan.

Tapahtumat sijoittuvat menneeseen aikaan kuvitteelliseen Angedelin maahan. Tämän tarinan roistot eivät todellakaan istu tietokoneella hakkeroimassa, vaan ryntäävät seikkailuihin viitat liehuen ja miekat heiluen!

Caapparin kääty avaa Roistoakatemia-fantasiakirjasarjan. Sarja jatkuu jo valmiiksi kirjoitetuissa teoksissa Hotelli Tiilenpää ja Angedelin prinsessa.

Caraval (Caraval #1)
Caraval
(Caraval #1) - Stephanie Garber
helmikuu 15, 2017 | fantasia, romantiikka, nuoret, mysteeri

Alkuteos ilmestynyt 2017. Suomentanut Kaisa Kattelus. Kannen suunnittelu: Erin Fitzsimmons ja Ray Shappell. Kannen kuvat: Shutterstock. Sidottu, kansipaperi.

Tervetuloa CARAVALIIN, peliin jossa tarut ovat totta ja totuudet tarua

Scarlett Dragna on viettänyt koko ikänsä pienellä kotisaarellaan, jossa hän asuu sisarensa Tellan ja mahtavan mutta julman isänsä kanssa. Nyt Scarlettilla on edessään isän järjestämä avioliitto, joka voi tuhota tytön suurimman unelman: päästä kerran kokemaan Caraval, kaukana Scarlettin kotoa järjestettävä jokavuotinen peli ja esitys, johon katsojat osallistuvat.

Mutta tänä vuonna kutsu Caravaliin lopulta yllättäen saapuukin. Salaperäisen merimiehen avulla Tella huijaa Scarlettin mukaan peliin, vaikka häät ovat juuri edessä. Perillä Isla de los Sueñosin saarella selviää, että Caravalin järjestäjä, mestari Legend, on siepannut Tellan. Tällä kertaa koko Caravalin juonena on nimittäin Tellan etsintä: se, joka hänet löytää, voittaa pelin.

Scarlett on kuullut, että kaikki mikä tapahtuu Caravalissa on vain taidokasta näytelmää. Hän uppoaa silti pakostakin pelin maagiseen, rakkautta ja salaisuuksia uhkuvaan maailmaan. On vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei. Varmaa on vain, että Scarlettin täytyy löytää Tella, ennen kuin viisi yötä kestävä peli päättyy. Tai seuraukset ovat kauheat.

Kalifornialainen Stephanie Garber rakastaa Disneylandiä, koska huvipuisto on paikka jossa hänen tarinansa voisivat herätä eloon. Garberin esikoisromaani Caraval on rikas yhdistelmä fantasiaa, mysteeriä ja kiihkeää romantiikkaa. Hurmaavan kirjan elokuvaoikeudet myytiin jo kauan ennen sen julkaisua Twentieth Century Foxille.

”Unenomainen pageturner, jossa rakkauden ja menetyksen merkitys kirkastuu kirpeästi.” – Entertainment Weekly

"Tämä kirja, voi hyvänen aika! Olen varma, että tästä tulee valtava hitti." – HaileyinBookland, Goodreads

"Ymmärrän täysin, miksi Fox on jo ostanut kirjan elokuvaoikeudet!!" – Cait, Goodreads

"Erinomainen fantasiamaailmaan sijoittuva romanttinen mysteeri." – Antti Oikarinen, Tähtivaeltaja

Hän sanoi nimekseen Aleia (Kaksosauringot #1)
Hän sanoi nimekseen Aleia
(Kaksosauringot #1) - Erika Vik
helmikuu 21, 2017 | fantasia, steampunk

Kannen kuvitus: Erika Vik. Sidottu, kansipaperi.

Kahtia jakautuneessa maailmassa tuulet ovat muuttumassa. Tytön täytyy muistaa. Mies haluaa vain unohtaa.

Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja, joka kykenee käskemään tuulia. Hän on eristäytynyt, viskiä suruunsa pahoina päivinä kiskova herrasmies, joka ennen rakasti naisilta saamaansa huomiota. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaan.

Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Asenteet seleesejä kohtaan ovat koventuneet, ja Corildon pelkää tytön menehtyvän Seuran tiloihin; se lietsoisi vihaa entisestään. Herättyään tyttö ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta.

Mitä luonnottomiksi muuttuneille tuulille on tapahtumassa? Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?

Erika Vikin (s. 1982) esikoisromaani Hän sanoi nimekseen Aleia on omaääninen, raikas fantasiaromaani, joka käsittelee ajankohtaisia teemoja, muukalaisuutta ja toiseuden pelkoa. Sekä surua ja siitä selviämistä.

Romaanin maailma on kiehtova yhdistelmä villiä länttä, steampunkia ja luonnonläheistä magiaa. Teos aloittaa Kaksosauringot-trilogian, joka edustaa kansainvälisen tason spekulatiivista fiktiota.

"Hän sanoi nimekseen Aleia vie lujasti mennessään. – – Kirja on samaan aikaan sekä taianomainen että uskottava, eikä tämän mielenkiintoisesti alkaneen trilogian toista osaa malttaisi odottaa. Erika Vik on varmasti nimi, josta tulemme vielä kuulemaan." – Savon Sanomat

Linnake
Linnake
- Bernard Cornwell
helmikuu 6, 2017 | historia

Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Ulla Lempinen. Kannen kuva: Nik Keevil. Sidottu, kansipaperi.

HISTORIALLINEN ROMAANI YHDYSVALTAIN VAPAUSSODAN SUURIMMASTA MERITAISTELUSTA

KESÄKUU 1779 Massachusettsin siirtokunnassa Pohjois-Amerikassa. Yhdysvaltain itsenäisyyskamppailut ovat jatkuneet lähes kolme vuotta, kun syrjäiselle Penobscotinlahdelle lipuu Brittiläisen imperiumin sotalaivasto. Siirtomaavaltaa vastustavien ja siirtokuntien itsenäisyyttä ajavien kapinallisten liikehdinnän tukahduttaakseen laivaston miehistö ryhtyy rakentamaan lahdelle linnoitusta. Kun paikallisten patrioottien armeija ryhtyy vastarintaan, on edessä Yhdysvaltain vapaussodan suurin meritaistelu, jossa vihollisen aliarvioinnista maksetaan kova hinta.

Tositapahtuviin perustuvassa romaanissaan Cornwell herättää henkiin kaksi Yhdysvaltojen itsenäisyyssodan merkittävää ikonia ‒ nuoren skotlantilaisen luutnantin John Mooren ja patriootti Paul Reveren – ja tulee samalla kyseenalaistaneeksi kuvan, joka Yhdysvaltain vallankumouksen sankareista on rakentunut. Moraalinen rappio, inhimilliset motiivit ja sodan henkinen taakka kietoutuvat osaksi historiallista tapahtumasarjaa, jonka keskiössä on Brittiläisen imperiumin keskeneräiseksi jäänyt linnake, Fort George.

Metsän äiti
Metsän äiti
- Anne Leinonen
helmikuu 13, 2017 | psykologinen kauhu, maaginen realismi

Päällys: Laura Noponen. Sidottu, kansipaperi.

Suolla surmattu tyttö. Mökkiinsä palanut mies. Metsä, joka hengittää.

Vihainperän käkkyrät männyt ovat sukupolvien saatossa nähneet paljon. Riina palaa vuosien jälkeen töihin kotiseudulleen ja törmää rauhallisen maalaiskylän sinnikkääseen vaikenemiseen.

Onko nuoren naisen surmaaja yhä vapaana, ja miksi Riinan valvepainajaisissa toistuu yhä uudestaan kuva mökkiinsä palavasta miehestä? Kun naapurin kellarista löytyy kuollut mies, Riinan on pakko alkaa tutkia Vihainperän menneisyyttä. Miten hänen hulluksi tullut äitinsä liittyy näkyihin – ja onko hän itse vaarassa?

Metsän äiti on kertomus suvun painolastista, sovituksesta ja uhrista, joka on aina annettava.

Kirottu talo
Kirottu talo
- Peter James
helmikuu, 2017 | kauhu

Alkuteos ilmestynyt 2015. Suomentanut Sirpa Parviainen. Kansi ja ulkoasu: Taittopalvelu Yliveto Oy. Sidottu, kansipaperi.

Kuolleet eivät voi sinua vahingoittaa. Vai voivatko...?

Brightonilainen Ollie Harcourt toteuttaa elämänikäisen unelmansa ja ostaa vanhan kartanon. Ollien vaimo Caro ja 12-vuotias Jade-tytär eivät ole yhtä varauksettoman onnellisia maaseudulle muutosta, etenkin kun valtava talo on pahasti rapistunut ja hintavan remontin tarpeessa.

Heti muuton jälkeen alkavat oudot ilmiöt. Ensin vain Jaden ystävätär näkee videopuhelun aikana ruudultaan Jaden takana seisovan vanhan naisen, vaikka tyttö vakuuttaa olevansa huoneessaan yksin. Pian naishahmo ilmestyy muillekin, ja yhä oudompia asioita alkaa tapahtua.

Eräänä päivänä puutarhassa kävelevä Caro säikähtää nähdessään kahdet tuijottavat kasvot yläkerran ikkunassa. Kun perhe alkaa tutkia asiaa tarkemmin, huonetta jonka ikkunaan hahmot ilmaantuivat, ei näyttäisi olevan olemassakaan.

Viimeistään nyt on selvää, etteivät Harcourtit asu taloaan yksin. Ja että heitä ei sinne haluta.

Bestseller-dekkaristi Peter James on kirjoittanut modernin kummitustarinan, jonka luettuaan ei halua sammuttaa yölamppua. Kirjailijan oman entisen kotitalon oudoista tapahtumista innoituksensa saanut teos saa yliluonnolliset ilmiöt tuntumaan lähes epämukavan todellisilta.

Varjoisilta kujilta
Varjoisilta kujilta
- Shimo Suntila, Christine Thorel
helmikuu, 2017 | kauhu, rikoskirjallisuus, antologia, romantiikka, seikkailu

Toimittaneet Shimo Suntila ja Christine Thorel. Kansi: M. A. Tyrskyluoto. Nidottu.

Sisällys:

  • Taru Kumara-Moisio: Sisimmältäni olen
  • Anni Nupponen: Valkoisen kissan kuolema
  • Janos Honkonen: Ne ovat niin helppoja saaliita
  • Jussi Katajala: Rottakuningas
  • Timo Saarto: Oravanmetsästäjä
  • Maija Haavisto: Suvikulta
  • Tarja Sipiläinen: Peto
  • Mikko Rauhala: Vaiston varassa
  • Anu ja Eero Korpinen: Neiti Madiganin lemmikki
  • Artemis Kelosaari: Kissa joka jäi
  • J.S. Meresmaa: Hän kehrää

Mikä ihmeen kissa sinä oikein olet?” se sanoi.
– Artemis Kelosaari: Kissa joka jäi

Kissat ovat omapäisiä, jopa mystisiä olentoja, jotka ovat sopeuttaneet ihmisen asumaan rinnakkain niiden kanssa. Kotioloissa ne viettävät aikaa nukkuen, syöden ja somaillen, mutta niillä on myös salattu puoli, johon Osuuskumman antologia Varjoisilta kujilta sukeltaa kuin katti hiiren perään.

Kansien väliin on koottu 11 novellia, joiden tyyli kulkee dekkarista kauhuun ja romantiikasta seikkailuun.

Katso kaikki uutuuskirjat
Odotetuimpia tässä kuussa
Neljäs oppilas (Soturikissat: Tähtien enne #1)
Neljäs oppilas
(Soturikissat: Tähtien enne #1) - Erin Hunter
maaliskuu 30, 2017 | fantasia > eläinfantasia, nuoret > eläinfantasia

Alkuteos ilmestynyt 2009. Suomentanut Nana Sironen. Sidottu.

\"Teräväsilmäisen närhen ja karjuvan leijonan jälkeen tulee rauha…\"

Myrskyklaanin parantaja Närhisulka ja hänen veljensä Leijonaroihu tietävät kuuluvansa kissakolmikkoon, joka muinaisen ennustuksen mukaan saa käpäliinsä tähtien voiman. Nyt veljekset odottavat Tähtiklaanilta merkkiä siitä, kuka voisi olla kolmas ennustuksen tarkoittama kissa.

Samaan aikaan kaksi nuorta Myrskyklaanin kissaa, Kyyhkypentu ja Murattipentu, ovat juuri pääsemässä oppilaiksi. Pian toinen siskoksista näkee enneunen ja alkaa huomata epätavalliset kykynsä.

Keskellä klaaneja piinaavaa ankaraa kuivuutta vannotaan valoja, annetaan lupauksia ja ratkaistaan arvoituksia, jotka kietovat kolmen valitun kohtalot lopullisesti yhteen.

Tähtien enne on neljäs Soturikissat-sarja, jonka tapahtumat alkavat noin kuusi kuuta Kolmikon mahti -sarjan päätösosan jälkeen. Sarjassa seurataan Närhisulan, Leijonaroihun, Kyyhkytassun ja Murattitassun vaiheita sekä soturikissaklaanien ja Synkän Metsän ajautumista viimeiseen taisteluun.

Thorin vasara (Magnus Chase #2)
Thorin vasara
(Magnus Chase #2) - Rick Riordan
maaliskuu 21, 2017 | fantasia, nuoret, seikkailu

Alkuteos ilmestynyt 2016. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen kuvitus: Maximilian Meinzold. Sidottu.

Koukuttavaa jännitystä Percy Jackson -faneille!

Teinipoika Magnus on kuollut ja päässyt sotureiden paratiisiin Valhallaan. Maailmanlopun taisteluun valmistautuvien sankareiden elämä on kuitenkin kaikkea muuta kuin lokoisaa nautiskelua. Nyt Magnusin on hankittava takaisin Thor-jumalan vasara, eikä hinta ole halpa.

Sotilaat (Talon-saaga #3)
Sotilaat
(Talon-saaga #3) - Julie Kagawa
maaliskuu 28, 2017 | fantasia, paranormaali romantiikka, nuoret

Alkuteos ilmestynyt 2016. Suomentanut Eeva Parviainen. Sidottu, kansipaperi.

LOHIKÄÄRMEET OVAT PALANNEET...

Silmukka Emberin, Cobaltin ja Garretin ympärillä kiristyy. Talon, lohikäärmeiden kattojärjestö, ei siedä rintamastaan livenneitä karkureita ja on antanut kapinallisille kaksi vaihtoehtoa: antautua tai kuolla. Katseilta piilossa se on kehittämässä aivan uudenlaista tappokonetta, jonka tuhovoimasta kenelläkään ei ole vielä varmaa käsitystä. Samaan aikaan Pyhän Yrjänän Veljeskunta, jolle ainoa hyvä lohikäärme on kuollut lohikäärme, on lisännyt iskujaan vihollisiaan vastaan – välittämättä siitä, onko kohteena Talon vai sitä vastaan taistelevat kapinalliset. Ja kun kammottava salaliitto iskujen takana paljastuu, ei kukaan ole enää turvassa.

Ember jatkaa sisäistä Jaakobin painiaan tunteidensa kanssa. Hänessä on kaksi minää, jotka rakastavat tahoillaan: Tulisielu, hänen lohikäärmepuolensa, rakastaa Cobaltia, kapinallisverkoston nuorta johtajaa, ja ihminen hänessä puolestaan Garretia, Pyhän Yrjänän Veljeskunnan kouluttamaa ammattisotilasta. Valinta on tehtävä, vaikka se särkeekin hänen sydämensä.

”…vielä sietämättömästi jännittävämpi ja riipaisevampi osa uskomattomaan sarjaan. Rakastin ja nautin kirjasta täysin siemauksin!” – Goodreads

”Olen aina rakastanut Julie Kagawan kirjoja ja Sotilaat täytti kaikki odotukseni.” – Goodreads

Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita
Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita
- Jussi Katajala
maaliskuu 27, 2017 | scifi, novellikokoelma

Kansi: Jarno Kantelinen. Nidottu.

Jussi Katajalan uusi novellikokoelma Nollameridiaani tarjoaa toinen toistaan villimpiä visioita niin menneisyydestä, nykyisyydestä kuin tulevaisuudestakin.

”Oppilaat seurasivat välinpitämättöminä videota ensimmäisestä kuuhun laskeutumisesta. Pavel oli nähnyt sen kymmeniä kertoja. Rakeisessa lähetyksessä Aleksei Leonov astui LK-laskeutumismodulista kuun pinnalle ja lausui historialliset sanansa. ’Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus sosialismille.’”

Kekkosen ja Breznevin saunomiskilpailusta Zavidovossa koituu historiaa mullistavia seurauksia. Suurvaltojen ydinsukellusveneitä katoaa selittämättömästi. Taivaalta pudonnut pieni kivi saa aikaan peruuttamattomia muutoksia löytäjässään ja koko ihmiskunnassa. Tampere joutuu sisällissodan näyttämöksi Suomen liittovaltion hajotessa kieliriitoihin.

Atorox-palkitun Jussi Katajalan tieteisnovelleissa kuljetaan ajassa, avaruudessa ja vaihtoehtoisissa maailmoissa sekä kohdataan monenlaisia muukalaisia. Kosmiset tarinat tarjoavat laajan kattauksen perinteistä ja modernia science fictionia.

Mehiläistie
Mehiläistie
- Heikki Kännö
maaliskuu 22, 2017 | scifi

Sidottu, kansipaperi.

Tähtivaeltaja-palkintoehdokas 2018.

Eräänä tavallisena päivänä New Yorkissa vuonna 1990 galleristi Walter Schusteriin iskee musertava tunne: kotona odottaa väärä ihminen. Todellisuuden rakenteessa on tapahtunut merkillinen muutos. Asian selvittäminen alkaa kaukaa, keskeltä toista maailmansotaa Krimin jäisestä erämaasta, johon Luftwaffen syöksypommittajalentäjä Joseph Beuys on tehnyt liekehtivän pakkolaskun.

Beuysin arvoituksen perässä näyttää roikkuneen vuosikymmenestä toiseen joukko metafysiikasta ja taiteesta kiinnostuneita natseja. Juttuun liittyvät tavalla tai toisella myös Itä-Saksasta paenneet fluxus-taiteilijat Dora Schuster ja Klaus Veit. Ainoa, joka saattaa olla perillä kaikesta, on jänis, jonka korvaan ajatusveistoksiin erikoistunut shamaani on kuiskannut selityksen taiteensa mysteeristä.

Heikki Kännö (s. 1968) valmistui taidemaalariksi Turun piirustuskoulusta, minkä jälkeen hän on työskennellyt vapaana taiteilijana ja graafisena suunnittelijana. Mehiläistie on hänen esikoisteoksensa.

”Rajattoman luovuuden taidonnäyte sukeltaa syvälle metafyysisten taideteorioiden, realististen ihmishahmojen ja tieteiskirjallisten elementtien uumeniin.” – Tähtivaeltaja-palkintoraati

Ansassa (Kevätuhrit #2)
Ansassa
(Kevätuhrit #2) - K. K. Alongi
maaliskuu 16, 2017 | scifi, jännitys, nuoret

Sidottu.

Hyytävä kotimainen nuorten trillerisarja jatkuu!

Joukko eloonjääneitä on paennut syrjäiseen maataloon, jonne saapuu odottamaton vieras. Välähtelevätkö karismaattisen hymyn takana pedon hampaat? Hyytävä kotimainen nuorten trillerisarja.

Kuolemanaalto on vienyt aikuiset, ja joukko nuoria yrittää selviytyä maailmassa, jossa mikään ei ole niin kuin ennen. Kun heidän suojapaikkaansa ilmestyy vieras menneisyydestä, eivät kaikki ole innoissaan. Voiko tulijaan luottaa vai uhkaako heitä vaara, johon kukaan ei osaa varautua?

Verso
Verso
- Tuomo Jäntti
maaliskuu 8, 2017 | dystopia, maaginen realismi, jännitys

Kansi: Tuomo Parikka. Sidottu, kansipaperi.

Tähtivaeltaja-palkintoehdokas 2018.

Jännitysromaani katastrofista, joka voisi olla totta

"Ensimmäisenä aamuna Karl luuli joutuneensa huonon vitsin kohteeksi. Hän tuijotti kuvaansa kylpyhuoneen peilistä vielä yönsamein silmin ja kävi läpi mahdollisia syyllisiä. Joku töistä tietenkin, mutta vaivaa oli sentään tarvinnut nähdä – hänen parransänkensä oli kirkkaan vihreä. Karl nosti kätensä kasvoilleen. Leuka ei tuntunut karhealta. Pikemminkin hänen kauniin vihreä aamupartansa oli pehmeä. Se tuoksui ruoholta."

Alis Ismantik on entinen toimittaja ja imagokonsultti. Miesystävänsä itsemurhan jälkeen Alis on etsinyt uutta suuntaa elämälleen. Kun varantoministeri pyytää häntä tutkimaan jättimäisen pakkohoitolaitoksen sisäpiirin väärinkäytöksiä, Alis lentää Kolkamoon. Siellä on hoidettu versottuneita: ihmisiä, jotka ovat tuntemattomasta syystä alkaneet kasvaa ruohoa ja lehtiä. Kolkamon tietoverkkoja tutkiessaan Alis alkaa aavistaa, ettei hänen todellinen tehtävänsä olekaan talousrikosten tutkiminen.

Verso on kingimäinen jännitysromaani, joka tuo mieleen myös José Saramagon romaanin Kertomus sokeudesta ja Albert Camus'n Ruton. Se kuvaa ekologista ja inhimillistä katastrofia, vieraan pelkoa, terveydenhuollon uhkia ja terrorismia.

”Kunnianhimoisessa romaanissa viimeisiä hengenvetojaan pidättelevä ihmiskunta käy piirileikkiä kiehtovan omintakeisia uhkia vastaan.” – Tähtivaeltaja-palkintoraati

Katso kaikki tulossa olevat kirjat
Suosituimmat keskustelut
Leikkinurkka: Leffavisa



Löydät meidät myös: Facebook | Twitter | Reddit