Arkisto
Risingshadow

Uutiskirje :: Huhtikuu 2018

Arvostelu: Helena Waris: Linnunsitoja

Otava 2017 - Risingin tietokannassa
Dystopiatrilogian aloittava nuorten aikuisten romaani Linnunsitoja on Helena Wariksen kuudes teos. Waris osoittaa, että  jo 170 sivua riittää moniulotteisen maailman luomiseen. Hän jättää paljon lukijan varaan, eikä selitä auki kaikkea. Harmillisesti jotkin lopun juonenkäänteet arvaa jo varsin alussa, etenkin jos dystopioiden tapa kertoa tarinaa on lukijalle tuttu. Silti kirja tarjoaa lukijalle myös jotakin genrelle uutta ja yllättävää.

Kirjan maailma on ilmastonmuutoksen kourissa. Ihmiset asuvat Kuiluissa, joita hallitsee Kone. Kuilujen ilmasto on kontrolloitu, mutta niiden ulkopuolella sää voi vaihdella nopeastikin. Itämantereella on useita Koneiden valvomia Kuiluja, vain Ammabar-niminen manner on kieltäytynyt niistä. Kone päättää hallituksen sijaan kaikesta, ja vaikka sen rakentajat halusivat muutoksen viimein tuovan tasa-arvon kaikkialle, ovat Koneen ohjelmoijat pystyneet silti manipuloimaan sen päätöksiä.

Arvostelu: Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Väki 1#)

Tammi 2017 - Risingin tietokannassa
Muistojenlukija aloittaa Susiraja -sarjan kirjoittajana tunnetun Elina Rouhiaisen uuden Väki -trilogian. Syksyllä lukion aloittava Kiuru on aina pystynyt näkemään toisten ihmisten muistot lintuina. Hän voi ottaa muiston kiinni, upota siihen tai vapauttaa sen, jolloin ihminen unohtaa kyseisen muiston. Kun hän nappaa ajattelemattomasti erään pojan muiston, hän joutuu kohtaamaan paljon isompia seurauksia kuin oli teollaan kuvitellut olevan.

Kiurun maailma on aina tapahtunut kirjojen sivujen välissä, kunnes hän tapaa kesäloman aikana Shangri-Laksi nimetyllä Vuosaaren syrjäisellä alueella asuvat romanialaiset veljekset Dain ja Nelun sekä aromanttisen, muunsukupuolisen Bollywoodin. Hän saa viimein vastauksia oudolle kyvylleen ja viettää aikaa kerrankin todellisessa maailmassa tehden niitä asioita joista on aiemmin vain lukenut, jopa lain harmaalle alueelle astuen.

Kiinnostavimpia uutuuksia
Angedelin prinsessa (Roistoakatemia #3)
Angedelin prinsessa
(Roistoakatemia #3) - Tuuli Vuorma
maaliskuu 26, 2018 | fantasia, nuoret, seikkailu

Sidottu.

"Sen jälkeen kun hän oli astunut Roistoakatemian ovesta sisään, hän oli joutunut mukaan jos mihin. Viimeisen kahden vuoden aikana hän oli kokenut järkytyksen toisensa perään, hän oli pelännyt, toivonut, nauranut, surrut, rakastunut, luopunut. Kaiken kauhean keskellä hänen sydämensä oli lyönyt tarmokkaammin kuin koskaan ennen."

Vietettyään hetken lainsuojattomien leirissä Roi Hopponen ystävineen odottaa paluuta Roistoakatemiaan. Paluusta ei kuitenkaan tule aivan sellainen, kuin Roi on toivonut. Hän huomaa sotkeutuneensa väärien valojen ja vanhojen kaunojen vaaralliseen verkkoon, josta irti pääseminen vaatii rohkeita toimenpiteitä. Roistokouluun vahingossa eksynyt Roi ei ole sama poika, joka kaksi vuotta myöhemmin astelee poliisiasemalle vakaana aikeenaan tehdä se, mikä on oikein.

Kevään koittaessa Ikivirran kaupunki saa arvovieraan, jota odottavat jännityksellä niin kansalaiset, viranomaiset kuin roistotkin. Angedelin prinsessan saapuessa kaupunkiin alkaa taistelu siitä, kenelle kuuluu perijän kruunu. Virkavallan ja varkaiden takaa-ajoleikkien keskellä Roin on viimein valittava, kenen joukoissa hän seisoo.

Angedelin prinsessa on Roistoakatemia-sarjan kolmas osa, jatkoa teoksille Caapparin kääty (Topelius-palkintoehdokas 2018) ja Hotelli Tiilenpää.

Kuolleiden laiva (Magnus Chase #3)
Kuolleiden laiva
(Magnus Chase #3) - Rick Riordan
maaliskuu 27, 2018 | fantasia, nuoret, seikkailu

Alkuteos ilmestynyt 2017. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen kuvitus: Maximilian Meinzold. Sidottu.

Magnus Chase lähtee jahtaamaan Asgårdin jumalten suurinta vihollista. Koukuttava seikkailusarja jatkuu!

Loki-jumala on päässyt kahleistaan ja valmistelee laivaa hyökätäkseen jumalten maailmaan Asgårdiin. Estääkseen pelätyn maailmanlopun taistelun Magnus Chase lähtee ystävineen vaaralliselle purjehdukselle maailmojen ääriin.

Matkalla kumppaneita odottavat vihaiset meren jumalat, jättiläiset ja hirmuinen tultasyöksevä lohikäärme. Magnusin suurin vastus ovat kuitenkin hänen omat demoninsa: onko hänestä lopulta voittamaan ovelaa juonittelun jumalaa?

Iso härkä (Metsän kansa #2)
Iso härkä
(Metsän kansa #2) - Mikko Kamula
maaliskuu 24, 2018 | fantasia > historiallinen fantasia

Kansi: Jenni Noponen. Sidottu, kansipaperi.

Eletään 1480-lukua. Rautaparran tilalla päivät rytmittyvät vuodenkierron mukaan. Perheen nuorin poika Tenho näkee synkkiä unia verisestä härästä, joka heittää uhkaavan pilven koko perheen ylle. Varpu-sisko joutuu ikävän tragedian johdosta ottamaan enemmän vastuuta tilan asioista, mutta hänellä on myös omat salaiset retkensä. Samaan aikaan kantautuu huhuja suuresta eläimestä, joka tekee ympäri maata tuhojaan. Uhan kasvaessa Tenho lähtee yhdessä tietäjän kanssa etsimään neuvoa lappalaisilta noidilta.

Myyttisen maailman tietäjät tarvitsevat härän päihittämiseen myös sotilaallista voimaa, huoveja, joihin isoveli Heiska on tutustunut Olavinlinnassa työskennellessään. Rautaparran perheen kohtalonhetkiä käydään taistelussa isoa härkää vastaan. Tuoni on ahnas, virta vuolas.

Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan toinen romaani ammentaa aineksia historiallisen Savon sydämestä, lumoavista metsämaisemista ja jännittävästä suomalaisesta mytologiasta.

Taikuri ja taskuvaras (Taikuri ja taskuvaras -trilogia #1)
Taikuri ja taskuvaras
(Taikuri ja taskuvaras -trilogia #1) - Anniina Mikama
maaliskuu 2, 2018 | fantasia, historia, nuoret

Päällys: Sami Saramäki. Sidottu.

Topelius-palkinto 2019.

Mikä tahansa on mahdollista, jos sen vain osaa uneksia.

Mina asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Tom on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri lumoaa yleisönsä ilta illan jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat Helsingissä talvella 1890. Ensi hetkestä lähtien heidän kohtalonsa tuntuvat kietoutuvan merkillisellä tavalla yhteen, ja pian Mina työskentelee Tomin taikashow'ssa, jossa mekaaniset koneet heräävät eloon. Molempien menneisyydessä on kuitenkin pahoja, selvittämättömiä asioita. He joutuvat juonittelun pyörteeseen ja ajojahtiin, josta he voivat selviytyä vain rohkeutensa avulla – muutama taikatemppu hihassaan.

Taikuri ja taskuvaras aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, romantiikkaa ja jännitystä. Toinen osa, Huijarin oppipoika, ilmestyy 2019.

"Kirjan maailma on yllätyksiä ja illuusioita täynnä. Sen hetkissä on mukana ripaus taikuutta ja romantiikkaa. Taidokkaasti kirjoitettu historiankuvaus ja kiehtovat juonenkäänteet pitävät lukijan henkeäsalpaavassa otteessaan loppuun saakka. Steampunk-henkinen esikoisfantasiaromaani yhdistelee taitavasti menneisyyttä ja tulevaisuutta." – Topelius-palkintoraati

Sandman: Kerratut elämät (Sandman deluxe #7)
Sandman: Kerratut elämät
(Sandman deluxe #7) - Neil Gaiman
maaliskuu 7, 2018 | fantasia > synkkä fantasia, sarjakuva > synkkä fantasia

Ilmestynyt alun perin 1992–1993, kokoomateos 1994. Käsikirjoitus: Neil Gaiman. Suomentanut Petri Silas. Sidottu.

”...yksin JÄIN JÄLJELLE kertomaan tästä...”

Ihaillut Coraline, Neverwhere, Mirrormask ja Unohdetut jumalat olisivat kenties riittäneet nostamaan Neil Gaimanin (s. 1960) yhdeksi vuosituhannen taitteen fantasian suurista äänistä. Merkitystä olisi korostanut, että aidon renessanssimiehen tavoin hän iskee tarinaa moneen mediaan painetusta sanasta kuunnelmien kautta elokuviin.

Gaiman oli kuitenkin ehtinyt jo 1980-luvun lopulla elvyttää DC Comicsin Sandman-hahmon. Myytit ja arkkityypit omaleimaisille oivalluksilleen naittamalla hän lunasti paikan samassa jatkumossa Homeroksen, Tolkienin ja ystävänsä Alan Mooren kanssa.

Sandman kulkee eri kulttuureissa eri nimillä kuten Morpheus ja Nukkumatti, mutta Gaimanin neronleimaus oli uudistaa koko viitekehys. Syntyi kollektiivisen alitajunnan läpitunkema Unten Valtakunta ja mystisten, jumaliakin vanhempien Ikuisten suku.

Tähän omalakiseen maisemaan ja persoonalliseen hahmogalleriaan saattelee alkuperäisen Sandman-lehden numerot 41–49 kokoava Kerratut elämät, jonka johtoaiheita ovat muutos, kuolevaisuus ja aloitettujen asioiden loppuun saattaminen. Jopa kirjan jääräpää keskushenkilö nöyrtyy myöntämään oppineensa jotain, kun Kuumeen kanssa tehty matka päättyy.

Katso kaikki uutuuskirjat
Odotetuimpia tässä kuussa
Salaisuuksia Delobriandissa
Salaisuuksia Delobriandissa
- Liliana Lento
huhtikuu 20, 2018 | fantasia, romantiikka

Kansi: Heidi Ahola. Nidottu.

Salaisuuksia Delobriandissa on itsenäinen jatko-osa Liliana Lennon esikoisromaanille Dionnen tytöt. Chick litin ja fantasian yhdistävä tarina vie lukijan kuvitteelliseen Fretannian maahan, keijujen, ihmisten ja menninkäisten yhteiskuntaan.

Alexa haluaa pitää isänsä synkän menneisyyden salassa – hinnalla millä hyvänsä. Margot on luonut menestyksekkään näyttelijänuran, mutta menneisyyden traumat eivät jätä häntä rauhaan. Sofialla on elämässään kaikkea, mutta lapsi puuttuu. Gunvoria on vaivannut aina huonommuuden tunne, mutta onneksi hänellä on ihana tyttöystävä.

Alexan, Margotin, Sofian ja Gunvorin polut risteävät Delobriandissa, Fretannian pääkaupungissa. Luvassa on jälleen romantiikkaa, suhdesotkuja ja jännitystä fantasiaelementeillä kuorrutettuna. 

Seireenit (Aurora #2)
Seireenit
(Aurora #2) - Anu Kuusenoksa
huhtikuu 14, 2018 | fantasia

Kansi: Antti Tahvanainen. Nidottu.

Auroran elämä on muuttunut vuodessa radikaalisti. Vastuu pienen lapsen äitinä painaa. Hänen ahdistustaan lisää se, ettei Judaksesta ole havaintoja Amirin talon tapahtumien jälkeen. Myöskään vampyyrien elämässä vanhat säännöt eivät näytä pätevän. Bardiyan huomion vievät Carlon jälkeläiset, jotka haastavat Bardiyan ja Meirin verilinjoja. Kohtalo kuitenkin puuttuu tapahtumien kulkuun, ja sattuman kautta todellinen uhka saapuu muodossa, johon edes vanhimmat vampyyrit eivät ole osanneet varautua.

Aurora jää kahdestaan lapsensa kanssa ja joutuu pyytämään apua epätodennäköiseltä taholta. Alkaa taistelu vampyyrien olemassaolosta. Aurora on mahdottomalta tuntuvan haasteen edessä. Pystyykö hän pelastamaan perheensä ylivoimaiselta vaikuttavalta viholliselta? Tekeekö uusi vampyyrilaji lopun vuosituhansia kasvaneista verilinjoista?

Seireenit on Prinssi jolla ei ollut sydäntä -kirjan jatko-osa, joka kuljettaa Auroraa entistä lähemmäs hänen tarinansa päätepistettä.

Ylenemisen kaivo (Usvasyntyinen #2)
Ylenemisen kaivo
(Usvasyntyinen #2) - Brandon Sanderson
huhtikuu 18, 2018 | fantasia > korkea fantasia

Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Mika Kivimäki. Kannen kuva: Sam Green. Kartat: Isaac Stewart. Sidottu.

"Tämä ei ole vielä ohi. Se ei ole vielä edes alkanut. Lordihallitsija... hän oli pelkkä viivytys. Pieni ratas isossa koneistossa. Nyt kun hän on poissa, meillä on enää vähän aikaa jäljellä."

Luthadelia piirittää kolme eri armeijaa.
Kaikki vahvempia kuin kaupungin oma puolustus.
Ja usva on alkanut nousta päiväsaikaan...

Ylenemisen kaivo on toinen osa Usvasyntyinen (Mistborn) -trilogiasta. Sarjan kirjoja on maailmalla myyty miljoonia kappaleita, niitä on käännetty yli 25 kielelle, ja Brandon Sanderson on saanut lukuisia fantasiakirjallisuuden palkintoja ja tunnustuksia.

Kuun merkki (Soturikissat: Tähtien enne #4)
Kuun merkki
(Soturikissat: Tähtien enne #4) - Erin Hunter
huhtikuu 13, 2018 | fantasia > eläinfantasia, nuoret > eläinfantasia

Alkuteos ilmestynyt 2011. Suomentanut Nana Sironen. Sidottu.

»Tähtien loppu on lähellä. Kolmen on tultava neljäksi ja käytävä ikuista pimeyttä vastaan...»

Pimeät voimat ovat ajaneet neljä soturikissaklaania erilleen. Närhisulka, Leijonaroihu ja Kyyhkysiipi tietävät, että soturilaki voi tuhoutua iäksi, elleivät he onnistu selvittämään profetian todellista merkitystä.

Kun Leijonaroihu keskittyy suojelemaan Myrskyklaania uudelta kohtalokkaalta taistelulta, Närhisulka saa epätoivoisen avunpyynnön Kuohuvan Veden Heimolta. Hänen on taivallettava vuorille etsimään vastauksia, jotka yhdistävät klaanit ja heimon toisiinsa arvaamattomalla tavalla.

Pyyntöön liittyy kuitenkin pahaenteinen varoitus siitä, että tähtien voima ei välttämättä riitä pelastamaan klaaneja.

Tähtien enne on neljäs Soturikissat-sarja. Kuun merkki on sarjan neljäs osa.

Tuhat kerrosta: Huipulla (Tuhat kerrosta #2)
Tuhat kerrosta: Huipulla
(Tuhat kerrosta #2) - Katharine McGee
huhtikuu 5, 2018 | scifi, nuoret

Alkuteos ilmestynyt 2017. Suomentanut Riie Heikkilä. Kannen kuva: Craig Shields. Sidottu.

Tässä pilvenpiirtäjässä yksi väärä askel tarkoittaa pudotusta varmaan kuolemaan.

Henkeäsalpaava 1000-kerroksinen pilvenpiirtäjä täynnä draamaa, rakkautta ja synkkiä salaisuuksia.

New York, Manhattan vuonna 2118. Säkenöivän luksuksen ja glamourin keskellä viidellä nuorella on hengenvaarallisia salaisuuksia. He tekevät mitä tahansa saavuttaakseen päämääränsä, jopa luottavat viholliseensa. Sitten supertorniin astuu salaperäinen, boheemi kaunotar, joka saapuu kaupunkiin vain saadakseen aikaan hämmennystä. Ja hän tietää täsmälleen mistä aloittaa.

Nuorten tietämättä joku tarkkailee heitä herkeämättä, kosto mielessään.

Sarjan pohjalta on tekeillä TV-sarja.

Katso kaikki tulossa olevat kirjat
Suosituimmat keskustelut
Leikkinurkka: Arvaa mikä kirja!



Löydät meidät myös: Facebook | Twitter | Reddit