Arkisto
Risingshadow

Uutiskirje :: Maaliskuu 2022

Kiinnostavimpia uutuuksia
Kätketty valtakunta (Tulisiivet #3)
Kätketty valtakunta
(Tulisiivet #3) - Tui T. Sutherland
helmikuu 10, 2022 | fantasia, nuoret

Alkuteos ilmestynyt 2013. Suomentanut Meri Kapari. Sidottu.

Hauska ja jännittävä maailmanmenestyssarja 812-vuotiaille Soturikissojen faneille ja fantasian ystäville

Harmittomina pidetyt sadesiivet vain torkkuvat puunlatvoissa, vaikka vaara vaanii sademetsän uumenissa ja heimotovereita katoaa yksi toisensa jälkeen. Gloria on kuitenkin vakuuttunut, että hänen heimonsa on tulkittu väärin: Eihän hän ole lainkaan laiska, vaan teräväpäinen ja hänen myrkkynsä on tappavaa... vaikkei kukaan sitä vielä tiedäkään. Gloria ja hänen lohikäärmeystävänsä aikovat löytää kadonneet sadesiivet – vaikka se sitten johtaisikin heimon keskelle sen pahinta painajaista: sotaa.

Synkin yö (Soturikissat: Varjojen aika #4)
Synkin yö
(Soturikissat: Varjojen aika #4) - Erin Hunter
helmikuu 10, 2022 | fantasia > eläinfantasia, nuoret > eläinfantasia

Alkuteos ilmestynyt 2017. Suomentanut Nana Sironen. Sidottu.

Taivas on kirkastunut – mutta edessä on pimeä polku

Taistelu Tummahännän julmaa kulkukissakoplaa vastaan on voitettu. Taivasklaani on tuotu muiden klaanien luo järvelle, mutta se joutuu majailemaan tupaten täydessä Myrskyklaanin leirissä.

Klaaneissa vallitsee eripuraa siitä, mistä Taivasklaanille löytyisi reviiri ja onko viidennelle klaanille ylipäätään sijaa entisten joukossa.

Raskaita tappioita kokenut Varjoklaani puolestaan on heikentynyt varjoksi entisestään. Pihlajatähti ei pystynyt pelastamaan sitä – kuka pystyisi?

Varjojen aika -saagassa eletään Myrskyklaanin päällikön Vatukkatähden valtakautta. Synkin yö on saagan neljäs osa.

Ripley: Nopea yhteys
Ripley: Nopea yhteys
- Annukka Salama
helmikuu, 2022 | mainstream, nuoret

Kansi: Annukka ja Tommi Salama. Kannen kuvat: Shutterstock. Sidottu.

Ahmittava gaming-romaani.

"Ripley joined the server." Viihdyttävä romaani nettiystävyydestä, koodaamisesta, hakkeroinnista – ja tunteista, jotka voivat herätä vahvana niin netissä kuin livenäkin.

Isla on gamer, joka tunnetaan pelipiireissä nimellä Ripley. Damien on online-kaveri, josta on tullut Islalle hämmentävän tärkeä. Islalla on kuitenkin periaate: hän ei halua pilata tiiviitä pelisessioita ja tuntikausien chattaamista tapaamalla Damienia IRL. Ikinä. Mutta Damien vetää Islan ajatuksia puoleensa kuin magneetti ja mahdollisuus nähdä oikeasti Gameconissa ei jätä rauhaan. Kun Islan lukiossa aloittaa samaan aikaan raivostuttavan omahyväinen Anton, heidän välillään roihahtaa heti, eikä Isla enää tiedä voiko verkossa syntynyt syvä yhteys päihittää tosielämän tunteen.

Kalevan pojat (Metsän kansa #4)
Kalevan pojat
(Metsän kansa #4) - Mikko Kamula
helmikuu 28, 2022 | fantasia > historiallinen fantasia

Sidottu, kansipaperi.

Sykähdyttäviä seikkailuja ja kalevalaista henkeä Suomen sydänmailla – lukijoiden rakastama sarja saa jatkoa Kalevalan päivänä

”Taas minua tarvitahan /
Katsotahan, kaivatahan /
Uuden sammon saattajaksi /
Uuden soiton soittajaksi.”

Vihollisen lähettämille vitsauksille ei näy loppua, ja Juko Rautaparran uudisraivaajaperheessä joudutaan varautumaan hyytäviin aikoihin. Perheen kuopus, tietäjänoppilas Tenho ja hänen opastajansa Yörnin äijä yrittävät toipua Tuonelan ja Päivölän koettelemuksistaan, mutta kun nälkä uhkaa, kaksikon on lähdettävä etsimään myyttisiä Kalevan poikia. Retki vie heidät kauas saamelaisten maille ja ikiaikaisen viisauden lähteille.

Esikoispoika Heiska tekee suuren päätöksen ja lähtee sotilaskoulutukseen Pyhän Olavin linnaan, mikä sysää häntä pari vuotta nuoremmalle Varpulle vastuuta kotitilasta. Parantajana mainetta keränneellä siskolla on kuitenkin muita suunnitelmia.

Kalevan pojat on Mikko Kamulan (s. 1982) Metsän kansa -suursarjan neljäs osa. 1400-luvun loppupuolelle sijoittuva, historiaa ja fantasiaa yhdistelevä sarja ammentaa voimansa jylhästä luonnosta ja herättää henkiin suomalaiset myytit tavalla, jolla sitä ei ole aiemmin tehty.

Uhripuu
Uhripuu
- Per Faxneld
helmikuu 8, 2022 | kauhu, novellikokoelma

Alkuteos ilmestynyt 2020. Kuvittanut Mimmi Strinnholm. Suomentanut Satu Grönroos. Sidottu.

Uhripuu on kokoelma lyhyitä vanhan ajan kauhukertomuksia. Ne ammentavat norrlantilaisen maalaisväestön elämästä ja kansanuskosta. Rappeutuneilla maatiloilla ja syvissä kuusimetsissä voi kohdata verenseisauttajia, kostonhimoisia noitia tai murhanhimoisia maalaislapsia.

Teoksen tunnelmallinen kuvitus on Mimmi Strinnholmin käsialaa.

Voima herää (Star Wars (jatko-osatrilogia) #1)
Voima herää
(Star Wars (jatko-osatrilogia) #1) - Alan Dean Foster
helmikuu 3, 2022 | scifi > avaruusooppera

Voima herää: Episodi VII. Alkuteos ilmestynyt 2016. Suomentanut Jukka Heiskanen. Sidottu.

KAUAN SITTEN KAUKAISESSA GALAKSISSA...

Darth Vader ja Imperiumi on kukistettu ja Uusi tasavalta vaalinut rauhaa jo vuosikymmeniä. Pimeys ei kuitenkaan koskaan nuku, vaan etsii alati uusia keinoja levittää lonkeronsa kaikkialle. Riittääkö usko hyvään pelastamaan galaksin, kun vihollinen vaikuttaa ylivoimaiselta? Sitä joutuvat miettimään sekä tutut sankarit Leia Organa, Han Solo, Chewbacca ja Luke Skywalker että taisteluun liittyvät uudet kiehtovat tuttavuudet, kuten Rey, Finn, BB-8, Poe Dameron ja Kylo Ren.

Huikea tarina valon ja pimeän taistelusta jatkuu Skywalker-saagan seitsemännessä osassa! Alan Dean Fosterin romaanisovitus elokuvasta Star Wars: The Force Awakens laajentaa ja syventää tarinaa ja tempaa lukijan mukaan ikiaikaisen seikkailun uusiin käänteisiin. Olkoon Voima kanssamme!

Metsässä juoksee nainen
Metsässä juoksee nainen
- Elina Airio
helmikuu, 2022 | kauhu, dystopia

Sidottu, kansipaperi.

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoraadin kunniamaininta 2022.

Miten hyvinvointia tuotetaan tunnin määräajassa

Perhevalmentaja käy ostopalveluna kodissa, jossa lyyraviikuna pörhistelee tyytyväisenä mutta äiti Mimi ei voi hyvin. Hiljalleen kahden lapsen äiti avautuu avunannolle, mutta miten hyvinvointia tuotetaan tunnin määräajassa ja kuinka pitkälle riittää palvelukoordinaattorilta saatu vanhemmuusmalli?

Esikoisromaani Metsässä juoksee nainen vakuuttaa kielellään ja rohkean yhteiskunnallisella otteella. Sosiaalialan dystopia kuvaa järisyttävällä tavalla äitinä, naisena ja tyttönä kasvamisen paineita. Kahden naisen kohtaamisista huokuva jännite, Mimin mielenterveyden läikehdintä sekä kasvit ja metsä tuntuvat fyysisinä osina tekstiä.

”Hän siivosi kuolleita lehtiä seinistä, ja hänen kätensä tärisivät. Hän lakaisi risukkoa ja neulasia lattialta, ja hänen niskansa kihelmöi. Vauva itki huoneessa ja tytön lohdutus lauloi itkun alla.”

Katso kaikki uutuuskirjat
Odotetuimpia tässä kuussa
Elokuussa minä kuolen
Elokuussa minä kuolen
- Anne Leinonen
maaliskuu 9, 2022 | fantasia, nuoret

Kansikuvitus: Iines Partanen. Nidottu.

Alma tietää olevansa kirottu. Rakas isoäiti on kuollut, ja Babalta perityt oudot helmet ennustavat Alman elinpäivien määrän.

Mutta sitä ennen on kesä. On hyvästeltävä kaikki rakkaat. Niitä ei ole valtavasti.

Kuoleman odotus keskeytyy, kun naapuriin muuttaa salaperäinen Mia. Romuluinen tyttö käyttää peruukkeja ja on muutenkin omituinen, kuin menninkäinen. Mia vie Alman seikkailuille kotipihan perukoille Juurankojen maahan.

Alma saa toisenkin ystävän, Kuuran. Pakon määräämä tuttavuus muuttuu kiinnostaviksi juuri, kun Alman pitäisi kuolla. Niin tyypillistä. Yhtäkkiä elämä on jännittävää ja ihmeellistä. Mutta jokin paha on liikkeellä Juurankomaassa, eikä se aio pysyä maan alla.

Alman on voitettava pelkonsa ja löydettävä rohkeutensa, jotta hän voi pelastaa kaikki rakkaat ihmiset, joita alkaa olla jo jonoksi asti.

Suojelija (Ateenalaiset #2)
Suojelija
(Ateenalaiset #2) - Conn Iggulden
maaliskuu 11, 2022 | historia

Alkuteos ilmestynyt 2021. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Sidottu, kansipaperi.

Kaksi legendaarista taistelua. Yksi peloton soturi. Antiikin Kreikan taistelukentille sijoittuva sarja jatkuu.

Themistokles johtaa sotien runtelemaa Ateenaa. Hän on menettänyt suosiotaan, mutta kahta asiaa kukaan ei voi kiistää: Themistokles on ansioitunut soturi, ja Persian armeija lähestyy. Themistokleen on taisteltava suojellakseen kaupunkiaan, eivätkä persialaiset ole ainoa sitä uhkaava vihollinen.

Ylittämätön Conn Iggulden ei vain kuvaile legendaarisia taisteluita ja antiikin maailmaa, vaan herättää historian eloon.

Kuin olisit itse taistelukentällä taistelemassa henkesi puolesta.

Fowlin kaksoset kiistävät kaiken (Fowlin kaksoset #2)
Fowlin kaksoset kiistävät kaiken
(Fowlin kaksoset #2) - Eoin Colfer
maaliskuu 18, 2022 | fantasia, nuoret, seikkailu

Alkuteos ilmestynyt 2020. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Päällyksen kuvitus: Petur Antonsson. Sidottu.

FOWL JA KEIJU OVAT IKUISIA YSTÄVIÄ...
MUTTA EIVÄT ENÄÄ LIITTOLAISIA.

Artemis Fowlin 12-vuotiaat pikkuveljet Myles ja Beckett lainaavat luvatta perheen yksityislentokonetta – tuhoisin seurauksin. Kun kone räjähtää Floridan yläpuolella, kaksoset määrätään arestiin kotisaarelle ja heiltä kielletään kaikki yhteydenpito keijujen kanssa. Rangaistusta ei kauan ehdi kestää, kun Myles äkkiä siepataan.

Beckett ja poikien keijuystävä Lazuli ryhtyvät etsimään Mylesiä, joka yrittāä samalla selvittää, kuka hänet kaappasi ja miksi. Tiedossa on varsin vauhdikasta meininkiä, jossa rämmitään mudassa, päädytään sylkipallon sisään ja tutustutaan muutamaankin vaarallisenpuoleiseen kääpiöön...

Fowlin kaksoset kiistävät kaiken on itsenäinen jatko-osa ensimmäiselle Myles ja Beckett Fowlin seikkailusta kertovalle kirjalle Fowlin kaksoset. Irlantilaiskirjailija Eoin Colfer on kirjoittanut myös kahdeksan fantasiaromaania poikien isoveljestä Artemis Fowlista.

”Colfer tarjoaa jälleen koukuttavan seikkailun, josta ei hauskuutta puutu.” – Irish Times

”Lisää korkealentoista Fowl-meininkiä.” – Kirkus Reviews

Maailmantyttäret
Maailmantyttäret
- Siiri Enoranta
maaliskuu 5, 2022 | scifi > utopia, nuoret > utopia

Kannen suunnittelija: Riikka Turkulainen. Sidottu, kansipaperi.

"Me oltiin enemmän tai vähemmän orpoja, ja me päätettiin enemmän tai vähemmän pelastaa maailma."

Palkitun kirjailijan utopia Maailmankodista on rohkeudessaan pysäyttävä. Tulevaisuudenkuvitelma häikäisee elämänvoimallaan ja palauttaa lukijan kyvyn unelmoida.

Heitä on viisi ja he tapaavat Sopusointu-leirillä yksinäisille. Vaikka luonto on alkanut elpyä ja ihmiset ovat vihdoin yhdenvertaisia, jokainen tytöistä on kohdannut surua omassa elämässään. Lisäksi esiäidin muistot maailmanlopun partaalta heittävät varjonsa heidän ylleen. Joselinan veli on kuollut salaperäisten konehyönteisten hyökkäyksessä, ja tytöt lähtevät yhdessä selvittämään niiden arvoitusta. Mysteeri vie heidät taistellen ja tanssien läpi Maailmankodin ihmeiden – ja lopulta matka saattaa olla perille pääsyä tärkeämpää.

Teos on kangastus seikkailuromaanista, moderni tyttökirja ja visionäärinen tutkielma ystävyydestä ja paremmasta maailmasta.

Muutoksen aika (Lohikäärmesydän #2)
Muutoksen aika
(Lohikäärmesydän #2) - Nora Roberts
maaliskuu 23, 2022 | fantasia, romantiikka

Alkuteos ilmestynyt 2021. Suomentanut Maija van de Pavert. Sidottu, kansipaperi.

Lumoavan trilogian toinen osa romantiikan kiistattomalta kuningattarelta

Breen Kelly löysi kauan kadoksissa olleen perheensä Irlannissa lomaillessaan – rinnakkaisesta maailmasta. Talamhin rauha on kuitenkin uhattuna, ja Breen palaa synnyinkotiinsa valmiina puolustamaan perhettään ja uusia ystäviään. Breenillä on toinenkin syy palata, syy jota hän ei haluaisi paljastaa kenellekään: komea mutta vähäpuheinen soturi Keegan. Breen aikoo suojella paitsi rakkaimpiaan myös omaa sydäntään, mutta kohtalo näyttää päättäneen toisin...

Trilogian ensimmäisestä osasta, Heräämisen ajasta sanottua:

“Jos kaipaa mieltä ylentävää, toisiin maailmoihin kuljettavaa lukuelämystä, [Roberts] on täydellinen valinta.” – The Guardian

Obeliskiportti (Murtunut maailma #2)
Obeliskiportti
(Murtunut maailma #2) - N. K. Jemisin
maaliskuu 16, 2022 | fantasia

Alkuteos ilmestynyt 2016. Suomentanut Mika Kivimäki. Kartta: Tim Paul. Kannen kuva: Miranda Meeks. Sidottu.

Hugo-palkinto 2017. Nebula-palkintoehdokas 2017, World Fantasy -palkintoehdokas 2017, toinen sija Locus-palkintoäänestyksessä (fantasiakirjat) 2017.

”Sukupolvensa ansiokkain scifi- ja fantasiakirjailija.” – New York Times

Viides vuodenaika on alkanut, ja yksi toisensa perään Tyynimaan yhteisöt jäävät jatkuvan tuhkasateen ja kuolevan luonnon armoille. Essun – kerran perheenäiti, nyt kostaja – on löytänyt turvaa mutta ei tytärtään. Sen sijaan hän tapaa kymmensormuksisen maailman murtajan, jolla on pyyntö. Jos Essun toteuttaa pyynnön, hän sinetöi Tyynimaan kohtalon.

Obeliskiportti on Murtunut maailma -trilogian toinen osa. Yhdysvaltalaisen N. K. Jemisinin kirjoittaman sarjan kaikki kolme osaa ovat voittaneet scifi- ja fantasiakirjallisuuden Hugo-palkinnon.

Krysa
Krysa
- Sami Tissari
maaliskuu 11, 2022 | scifi > dystopia, vaihtoehtohistoria > dystopia

Kansi: Tuomo Parikka. Sidottu, kansipaperi.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokas 2022.

Mitä jos koneoppimisen isä Frank Rosenblatt ei olisikaan kuollut vuonna 1971 veneonnettomuudessa, vaan Neuvostoliiton ydinsukellusvene olisi poiminut hänet turvaan ja vienyt salaiseen tukikohtaan kehittämään tekoälyä?

Rosenblattin kehittämän Krysan ansiosta Neuvostoliitosta on tullut maailman johtaja, mutta kun Krysa sammuu, sivilisaatio katoaa. Katastrofin aiheuttanut Pavel Dybenko päätyy syrjäiseen erämaamökkiin Suomeen mukanaan atomivoimalla toimiva nukke. Jokainen ihminen, jonka Dybenko on koskaan tuntenut, on kuollut. Hän on tietääkseen ainoa, joka tietää tarkalleen, miksi niin kävi.

Krysa on huima ajatusleikki siitä, miten pienestä maailmanjärjestys voi olla kiinni, mutta kertoo loppujen lopuksi enemmän meidän ajastamme kuin vaihtoehtoisesta todellisuudesta.

”Krysa on mykistävä mestariteos, joka saa paatuneenkin lukijan rakastumaan kirjoihin uudelleen ja kirjailijakollegan miettimään uranvaihdosta.” – Kirjailija Tuomas Lius

”Krysa on loistava. Tissarin Neuvostoliittoon sijoittuva vaihtoehtohistoria on hyvin taidokkaasti rakennettu ja erinomaisesti kirjoitettu. Tarinan sirpaleet punotaan poikkeuksellisen hienosti yhteen niin, että lukija pysyy hyvin mukana tarinassa, jossa hypitään eri aikatasoilta ja paikoista toiseen välillä nopeaankin tahtiin. Lukukokemus pysyy miellyttävänä.” – Kulttuuritoimitus

”Kehunsa Krysa on ansainnut. Kiehtovan kummallinen kirja yhdistelee vaihtoehtoista historiaa ja science fictionia.” – Metsälehti

Katso kaikki tulossa olevat kirjat
Suosituimmat keskustelut
Lukusali: Äänikirjat



Löydät meidät myös: Facebook | Twitter | Reddit