Kirjailija: George R. R. Martin
donroitteri | Lukusali | 759 viestiä | 06.10.2013
Viimeisin Jussi | klo 01:36
Hiistu | Joulukalenteri | 1 viesti | klo 00:22
Painaja ja muita runoja
04.12.2014
PAINAJA
Kenen läsnäolo nukkuvan halvaannuttaa?
Kuka vahtii aina iltaisin sänkyni reunaa?
Ei kukaan esi-isistä tai enkeleistä hyvistä
vaan toistuva vieras alamaailman piiristä
Peloltani en pysty edes kättä liikuttamaan
Se hengityksen salpaa, käy rintaa painamaan
Ei kuulu rukous itkevä eikä valitus vaivojen
Vain lukko lepää päällä nukkujan kielen
Valvoin vanhoin silmin, pidin ylhäällä valoja
Suojasin mieleni henkien pahoilta aikeilta
Pimeän tullen aina säpsähdin tummaa peikkoa
En enää tiennyt, olinko unessa vai vainaja
Jonakin yönä viekö se minut kokonaan?
On kuin henkeä riivaisi ulos ruumiistaan
Piinaavat pikkutunnit kulutin sen seurassa
Näin kuolleet sukulaiset kauhu-unissa
Olet vain yksi paha henki nimeltäsi Painaja
Miksi sinä minua vaivaat, mikset vaivaa toisia?
Näillä sanoilla sinut luotani pois toivotan
Luen loitsut julki – lepoaikani rauhoitan
LANKEEMUKSEN UNI
Sen ruumis on kuin itse pimeä
Se on vailla ristityn nimeä
Se kaduilla liikkuu aina varjotta
Se kokee pimeyteen turvata
Kerran kuulias Jumalan lapsi petti lupauksen
Sortui pahan pauloissa syliin lankeemuksen
Valkoiset siivet vaihtoi harmaisiin harakan
Päälleen uuden kuoren sai tuhkan mustaaman
Nyt on harmaa höyhenpehko
Kynsissä tautisen synnin kehto
Ääni kuin tuhannen pappia
muttei ketään kelle saarnata
Elämä pelkkää pimeää olla ihminen eikä enkeli
Kuolonkaltainen kätilö siivetöntä unissa kaitseli
Sen pikimustat silmät vei näkynsä tuonpuoleiseen
Haavoitettu siipirikko kättä hoitavaa tarvitsee
Pahan kynnet monet siivet katkoi
Varmoin elkein nahat kiinni ratkoi
Vaikka uudet siivet poika omistaisi
ei syntejä pakoon hän niillä pääsisi
Haravan muotoiset raajat ja katkenneet siivet paljasti
Ruumisarkun kantajaksi jo kerran kuolleen valjasti
Tässä elämässä vielä kerran hän heräsi siitä unesta
Sai synnit kantaakseen kun näki unta maallista
Hän sammui yksin lyhtyineen
Ei ehtinyt enää taivaaseen
Häntä odotti vain uni houriva
itse saatanan käsivarsilla
KUN KYNTTILÄ KUOLEE
Ranka luinen, risti puinen
Taas haudalle kynttilät vein
Hirttonuora, kattohirsi suora
Niitä miettien matkani tein
Autuaat aatteet, vanhat vaatteet
ja varressa vuosien kulumaa
Tulevat vuodet, tuskat, huolet
tuskin häntä enää koskettaa
Vaikken itse tiennytkään
olin hänen luokseen matkalla
Mitä hänen luonaan odotti?
Ei muuta kuin liekki kituva
Niin paljon kuin tuonpuoleista
olin myöskin häntä miettinyt
Olin elävä kalmiston vanki
ja houkka liikaa pähkäillyt
Kalman nainen, manalainen
vieläkö tunnet sinä minua?
Tuonen piika, suruton iita
muistatko yhteistä liittoa?
Hiljaa öissä pimeyden töissä
yksin kynttilä palaa vahtina
On ihollansa kärpäskansa
ja iäisyyden merkit kasvoilla
Kuinka nyt arkussa makaa
Mitä asuu hänen silmissään?
Yhä kauemmas katse siintää
kuin tietä koskaan näkeekään
Täällä yhteisen tiemme päässä
viipyilen niin kuin ennenkin
Seison ja liekkiin tuijotan
Vielä yhden askeleen ottaisin
On loppuun palanut kynttilä
Kunpa olla autuas ja tiedoton
Yksi henkäys, matka iäinen
Missä hengen pysyvä sija on?
Katselen sammuvaa savua
Enää valoton tie minua odottaa
Ei kauemmas voi päästä kotia
Yksin sade kulkuria rakastaa
Kenen läsnäolo nukkuvan halvaannuttaa?
Kuka vahtii aina iltaisin sänkyni reunaa?
Ei kukaan esi-isistä tai enkeleistä hyvistä
vaan toistuva vieras alamaailman piiristä
Peloltani en pysty edes kättä liikuttamaan
Se hengityksen salpaa, käy rintaa painamaan
Ei kuulu rukous itkevä eikä valitus vaivojen
Vain lukko lepää päällä nukkujan kielen
Valvoin vanhoin silmin, pidin ylhäällä valoja
Suojasin mieleni henkien pahoilta aikeilta
Pimeän tullen aina säpsähdin tummaa peikkoa
En enää tiennyt, olinko unessa vai vainaja
Jonakin yönä viekö se minut kokonaan?
On kuin henkeä riivaisi ulos ruumiistaan
Piinaavat pikkutunnit kulutin sen seurassa
Näin kuolleet sukulaiset kauhu-unissa
Olet vain yksi paha henki nimeltäsi Painaja
Miksi sinä minua vaivaat, mikset vaivaa toisia?
Näillä sanoilla sinut luotani pois toivotan
Luen loitsut julki – lepoaikani rauhoitan
LANKEEMUKSEN UNI
Sen ruumis on kuin itse pimeä
Se on vailla ristityn nimeä
Se kaduilla liikkuu aina varjotta
Se kokee pimeyteen turvata
Kerran kuulias Jumalan lapsi petti lupauksen
Sortui pahan pauloissa syliin lankeemuksen
Valkoiset siivet vaihtoi harmaisiin harakan
Päälleen uuden kuoren sai tuhkan mustaaman
Nyt on harmaa höyhenpehko
Kynsissä tautisen synnin kehto
Ääni kuin tuhannen pappia
muttei ketään kelle saarnata
Elämä pelkkää pimeää olla ihminen eikä enkeli
Kuolonkaltainen kätilö siivetöntä unissa kaitseli
Sen pikimustat silmät vei näkynsä tuonpuoleiseen
Haavoitettu siipirikko kättä hoitavaa tarvitsee
Pahan kynnet monet siivet katkoi
Varmoin elkein nahat kiinni ratkoi
Vaikka uudet siivet poika omistaisi
ei syntejä pakoon hän niillä pääsisi
Haravan muotoiset raajat ja katkenneet siivet paljasti
Ruumisarkun kantajaksi jo kerran kuolleen valjasti
Tässä elämässä vielä kerran hän heräsi siitä unesta
Sai synnit kantaakseen kun näki unta maallista
Hän sammui yksin lyhtyineen
Ei ehtinyt enää taivaaseen
Häntä odotti vain uni houriva
itse saatanan käsivarsilla
KUN KYNTTILÄ KUOLEE
Ranka luinen, risti puinen
Taas haudalle kynttilät vein
Hirttonuora, kattohirsi suora
Niitä miettien matkani tein
Autuaat aatteet, vanhat vaatteet
ja varressa vuosien kulumaa
Tulevat vuodet, tuskat, huolet
tuskin häntä enää koskettaa
Vaikken itse tiennytkään
olin hänen luokseen matkalla
Mitä hänen luonaan odotti?
Ei muuta kuin liekki kituva
Niin paljon kuin tuonpuoleista
olin myöskin häntä miettinyt
Olin elävä kalmiston vanki
ja houkka liikaa pähkäillyt
Kalman nainen, manalainen
vieläkö tunnet sinä minua?
Tuonen piika, suruton iita
muistatko yhteistä liittoa?
Hiljaa öissä pimeyden töissä
yksin kynttilä palaa vahtina
On ihollansa kärpäskansa
ja iäisyyden merkit kasvoilla
Kuinka nyt arkussa makaa
Mitä asuu hänen silmissään?
Yhä kauemmas katse siintää
kuin tietä koskaan näkeekään
Täällä yhteisen tiemme päässä
viipyilen niin kuin ennenkin
Seison ja liekkiin tuijotan
Vielä yhden askeleen ottaisin
On loppuun palanut kynttilä
Kunpa olla autuas ja tiedoton
Yksi henkäys, matka iäinen
Missä hengen pysyvä sija on?
Katselen sammuvaa savua
Enää valoton tie minua odottaa
Ei kauemmas voi päästä kotia
Yksin sade kulkuria rakastaa
PAINAJA
Kenen läsnäolo nukkuvan halvaannuttaa?
Kuka vahtii aina iltaisin sänkyni reunaa?
Ei kukaan esi-isistä tai enkeleistä hyvistä
vaan toistuva vieras alamaailman piiristä
 
Peloltani en pysty edes kättä liikuttamaan
Se hengityksen salpaa, käy rintaa painamaan
Ei kuulu rukous itkevä eikä valitus vaivojen
Vain lukko lepää päällä nukkujan kielen
 
Valvoin vanhoin silmin, pidin ylhäällä valoja
Suojasin mieleni henkien pahoilta aikeilta
Pimeän tullen aina säpsähdin tummaa peikkoa
En enää tiennyt, olinko unessa vai vainaja
 
Jonakin yönä viekö se minut kokonaan?
On kuin henkeä riivaisi ulos ruumiistaan
Piinaavat pikkutunnit kulutin sen seurassa
Näin kuolleet sukulaiset kauhu-unissa
 
Olet vain yksi paha henki nimeltäsi Painaja
Miksi sinä minua vaivaat, mikset vaivaa toisia?
Näillä sanoilla sinut luotani pois toivotan
Luen loitsut julki – lepoaikani rauhoitan
 
LANKEEMUKSEN UNI
Sen ruumis on kuin itse pimeä
Se on vailla ristityn nimeä
Se kaduilla liikkuu aina varjotta
Se kokee pimeyteen turvata
 
Kerran kuulias Jumalan lapsi petti lupauksen
Sortui pahan pauloissa syliin lankeemuksen
Valkoiset siivet vaihtoi harmaisiin harakan
Päälleen uuden kuoren sai tuhkan mustaaman
 
Nyt on harmaa höyhenpehko
Kynsissä tautisen synnin kehto
Ääni kuin tuhannen pappia
muttei ketään kelle saarnata
 
Elämä pelkkää pimeää olla ihminen eikä enkeli
Kuolonkaltainen kätilö siivetöntä unissa kaitseli
Sen pikimustat silmät vei näkynsä tuonpuoleiseen
Haavoitettu siipirikko kättä hoitavaa tarvitsee
 
Pahan kynnet monet siivet katkoi
Varmoin elkein nahat kiinni ratkoi
Vaikka uudet siivet poika omistaisi
ei syntejä pakoon hän niillä pääsisi
 
Haravan muotoiset raajat ja katkenneet siivet paljasti
Ruumisarkun kantajaksi jo kerran kuolleen valjasti
Tässä elämässä vielä kerran hän heräsi siitä unesta
Sai synnit kantaakseen kun näki unta maallista
 
Hän sammui yksin lyhtyineen
Ei ehtinyt enää taivaaseen
Häntä odotti vain uni houriva
itse saatanan käsivarsilla
 
KUN KYNTTILÄ KUOLEE
Ranka luinen, risti puinen
Taas haudalle kynttilät vein
Hirttonuora, kattohirsi suora
Niitä miettien matkani tein
 
Autuaat aatteet, vanhat vaatteet
ja varressa vuosien kulumaa
Tulevat vuodet, tuskat, huolet
tuskin häntä enää koskettaa
 
Vaikken itse tiennytkään
olin hänen luokseen matkalla
Mitä hänen luonaan odotti?
Ei muuta kuin liekki kituva
Niin paljon kuin tuonpuoleista
olin myöskin häntä miettinyt
Olin elävä kalmiston vanki
ja houkka liikaa pähkäillyt
 
Kalman nainen, manalainen
vieläkö tunnet sinä minua?
Tuonen piika, suruton iita
muistatko yhteistä liittoa?
 
Hiljaa öissä pimeyden töissä
yksin kynttilä palaa vahtina
On ihollansa kärpäskansa
ja iäisyyden merkit kasvoilla
 
Kuinka nyt arkussa makaa
Mitä asuu hänen silmissään?
Yhä kauemmas katse siintää
kuin tietä koskaan näkeekään
Täällä yhteisen tiemme päässä
viipyilen niin kuin ennenkin
Seison ja liekkiin tuijotan
Vielä yhden askeleen ottaisin
 
On loppuun palanut kynttilä
Kunpa olla autuas ja tiedoton
Yksi henkäys, matka iäinen
Missä hengen pysyvä sija on?
Katselen sammuvaa savua
Enää valoton tie minua odottaa
Ei kauemmas voi päästä kotia
Yksin sade kulkuria rakastaa
Muokannut LordStenhammar (26.04.2019)
13.01.2015
NIMETÖN
En kuulu siihen laumaan
Olen kaiken ulkopuolella
Muut ne olemattomia näkee
Minä näen tyhjiä hautoja
Kun kolikon maasta poimin en luota silti onneeni
On tieni tehty niille, jotka kaitselmuksen hylkäsi
Muualla soi kirkonkellot
Muualla virttä veisataan
Täällä kuuluu ruttokellot
Karkeuksia kuunnellaan
Muiden korviin Luojan kiitos kovin koreasti soi
Mutta täällä metsän sekakuoron enää kuulla voi
Ohitin matkallani miehet
ojien pohjalle sortuneet
Kuulin perästäni äänet
kerran ääneen puhuneet
Yön eläväiset tunsin ja hylkäsin kaiken päiväisen
Saatoin maallisen hylätä astioilla vanhan viisauden
Kavala ajatus häiritsi
Levoton mieli tien valitsi
Pöllöt unissa liihotti
Yön kuvajaiset paljasti
Hylkäsin kaiken sen, mitä kirjat minulle opetti
Vain sydämen viisautta pieni henkeni janosi
En emmi tienristeyksissä
tai auta turhaan eksyneitä
Sillä yksikin väärä askel
saa kulkemaan harhateitä
Silmät maahan luon, en myöskään katso taakseni
En koskaan leipää jaa vaan pidän itse saamani
Matkani antoi enemmän
kuin ikinä teiltä sain
Oli elämäni kanssanne
pelkkää petosta vain
Tulin henkipattouden kirot hyvin tuntemaan
Sain näyt tuonpuoleisen, vakaumuksen vaeltaa
En kuulu siihen laumaan
Olen kaiken ulkopuolella
Muut ne olemattomia näkee
Minä näen tyhjiä hautoja
Kun kolikon maasta poimin en luota silti onneeni
On tieni tehty niille, jotka kaitselmuksen hylkäsi
Muualla soi kirkonkellot
Muualla virttä veisataan
Täällä kuuluu ruttokellot
Karkeuksia kuunnellaan
Muiden korviin Luojan kiitos kovin koreasti soi
Mutta täällä metsän sekakuoron enää kuulla voi
Ohitin matkallani miehet
ojien pohjalle sortuneet
Kuulin perästäni äänet
kerran ääneen puhuneet
Yön eläväiset tunsin ja hylkäsin kaiken päiväisen
Saatoin maallisen hylätä astioilla vanhan viisauden
Kavala ajatus häiritsi
Levoton mieli tien valitsi
Pöllöt unissa liihotti
Yön kuvajaiset paljasti
Hylkäsin kaiken sen, mitä kirjat minulle opetti
Vain sydämen viisautta pieni henkeni janosi
En emmi tienristeyksissä
tai auta turhaan eksyneitä
Sillä yksikin väärä askel
saa kulkemaan harhateitä
Silmät maahan luon, en myöskään katso taakseni
En koskaan leipää jaa vaan pidän itse saamani
Matkani antoi enemmän
kuin ikinä teiltä sain
Oli elämäni kanssanne
pelkkää petosta vain
Tulin henkipattouden kirot hyvin tuntemaan
Sain näyt tuonpuoleisen, vakaumuksen vaeltaa
NIMETÖN
En kuulu siihen laumaan
Olen kaiken ulkopuolella
Muut ne olemattomia näkee
Minä näen tyhjiä hautoja
Kun kolikon maasta poimin en luota silti onneeni
On tieni tehty niille, jotka kaitselmuksen hylkäsi
 
Muualla soi kirkonkellot
Muualla virttä veisataan
Täällä kuuluu ruttokellot
Karkeuksia kuunnellaan
Muiden korviin Luojan kiitos kovin koreasti soi
Mutta täällä metsän sekakuoron enää kuulla voi
 
Ohitin matkallani miehet
ojien pohjalle sortuneet
Kuulin perästäni äänet
kerran ääneen puhuneet
Yön eläväiset tunsin ja hylkäsin kaiken päiväisen
Saatoin maallisen hylätä astioilla vanhan viisauden
 
Kavala ajatus häiritsi
Levoton mieli tien valitsi
Pöllöt unissa liihotti
Yön kuvajaiset paljasti
Hylkäsin kaiken sen, mitä kirjat minulle opetti
Vain sydämen viisautta pieni henkeni janosi
 
En emmi tienristeyksissä
tai auta turhaan eksyneitä
Sillä yksikin väärä askel
saa kulkemaan harhateitä
Silmät maahan luon, en myöskään katso taakseni
En koskaan leipää jaa vaan pidän itse saamani
 
Matkani antoi enemmän
kuin ikinä teiltä sain
Oli elämäni kanssanne
pelkkää petosta vain
Tulin henkipattouden kirot hyvin tuntemaan
Sain näyt tuonpuoleisen, vakaumuksen vaeltaa
Muokannut LordStenhammar (15.01.2016)
13.01.2015
poistettu
568 viestiä
Ihan hyvä, tosi raskas oli vain lukea, koska niin synkkiä säkeitä. Itse pyrin aina jotain jollain tavalla positiivista, positiivisen tunnelatauksen herättävää kirjoittamaan räppeihini. Oli se sitten millä tahansa tavalla kirjoitettu. Tämä ainakin itselleni niitä lukiessa tuo suvantovaiheen, jonka kanssa jaksaa taas seuraavat synkät säkeet.
Mutta en moiti. Aika raskas vain oli lukea, noin tunnepuolella.
Riimitkin näytti olevan ihan ok. En ainakaan nähnyt mitää erikoista.
Tässä oli hauskasti hoidettu;
Ohitin matkallani miehet
ojien pohjalle sortuneet
Kuulin perästäni äänet
kerran ääneen puhuneet
Puoliriimejä/epätäydellisiä 1. ja 3., mikä vähän pisti korvaan/silmään, koska kokonaisia riimejä 2. ja 4., mutta tuo että käy näin:
Kuulin perästäni äänet
kerran ääneen puhuneet
Toimi mulle. Eli se sama asia toistuu neljännessä säkeessä.
En ole kokenut runojen kommentoija, mutta olen kyllä itseni runoihinkin kurssittanut. :wink:
EIkun lisää. Ite ainakin haluisin vaihteeks positiivista, mutta sehän on kirjoittajasta kiinni.
Mutta en moiti. Aika raskas vain oli lukea, noin tunnepuolella.
Riimitkin näytti olevan ihan ok. En ainakaan nähnyt mitää erikoista.
Tässä oli hauskasti hoidettu;
Ohitin matkallani miehet
ojien pohjalle sortuneet
Kuulin perästäni äänet
kerran ääneen puhuneet
Puoliriimejä/epätäydellisiä 1. ja 3., mikä vähän pisti korvaan/silmään, koska kokonaisia riimejä 2. ja 4., mutta tuo että käy näin:
Kuulin perästäni äänet
kerran ääneen puhuneet
Toimi mulle. Eli se sama asia toistuu neljännessä säkeessä.
En ole kokenut runojen kommentoija, mutta olen kyllä itseni runoihinkin kurssittanut. :wink:
EIkun lisää. Ite ainakin haluisin vaihteeks positiivista, mutta sehän on kirjoittajasta kiinni.
Ihan hyvä, tosi raskas oli vain lukea, koska niin synkkiä säkeitä. Itse pyrin aina jotain jollain tavalla positiivista, positiivisen tunnelatauksen herättävää kirjoittamaan räppeihini. Oli se sitten millä tahansa tavalla kirjoitettu. Tämä ainakin itselleni niitä lukiessa tuo suvantovaiheen, jonka kanssa jaksaa taas seuraavat synkät säkeet.
 
Mutta en moiti. Aika raskas vain oli lukea, noin tunnepuolella.
 
Riimitkin näytti olevan ihan ok. En ainakaan nähnyt mitää erikoista.
 
Tässä oli hauskasti hoidettu;
 
Ohitin matkallani miehet
ojien pohjalle sortuneet
Kuulin perästäni äänet
kerran ääneen puhuneet
 
Puoliriimejä/epätäydellisiä 1. ja 3., mikä vähän pisti korvaan/silmään, koska kokonaisia riimejä 2. ja 4., mutta tuo että käy näin:
Kuulin perästäni [b]äänet[/b]
kerran [b]ääneen[/b] puhuneet
 
Toimi mulle. Eli se sama asia toistuu neljännessä säkeessä.
 
En ole kokenut runojen kommentoija, mutta olen kyllä itseni runoihinkin kurssittanut. :wink:
 
EIkun lisää. Ite ainakin haluisin vaihteeks positiivista, mutta sehän on kirjoittajasta kiinni.
13.01.2015
Kiitti palautteesta, JPAP!
Kiitti palautteesta, JPAP!
Muokannut LordStenhammar (12.05.2019)
15.02.2015
Jottaan skeidantynkää taas...
http://mannhaikotka.omablogi.fi/2015/02/
http://mannhaikotka.omablogi.fi/2015/02/
Jottaan skeidantynkää taas...
 
http://mannhaikotka.omablogi.fi/2015/02/
20.06.2015
Mirelle
76 kirjaa, 35 kirja-arviota, 57 viestiä
En osaa oikein normaalia sivistystä enempää runojen rakenteesta ym, mutta nuo olivat hyvin kauniita. Lankeemuksen uni kosketti syvästi. Sinulla on selvästi lahjaa tähän puuhaan. Usein runoissa riimit ovat aika töksähtäviä, mutta näissä ei.
En osaa oikein normaalia sivistystä enempää runojen rakenteesta ym, mutta nuo olivat hyvin kauniita. Lankeemuksen uni kosketti syvästi. Sinulla on selvästi lahjaa tähän puuhaan. Usein runoissa riimit ovat aika töksähtäviä, mutta näissä ei.
20.06.2015
Kiitosta vuan! Se on aina kiva kun joku diggailee.
Kiitosta vuan! Se on aina kiva kun joku diggailee.
29.10.2015
SIELUILLE SIJATTOMILLE
Saadapa maatua rauhassa ja kaikki kaunat unohtaa
Ei koskaan hänen nimellään ostettu palaa kirkkomaan
Muisto uhrin nimettömän lepää enää kivien uurteissa
Rakkaiden unohtama kalmo makaa graniittivuoteessa
Ei hautausta säällistä
Ei nimeä maailman piirissä
Kaikki kasvot unohtuu
Orvot ruumiinvalvojaiset kituvassa kynttilänvalossa
Hylätyn sielun temppeli nimettömässä kiviholvissa
Kalmistoilla niin hiljaisilla kaikuu rukous sydänyön
Litaniat perin kammottavat siunaavat pimeän työn
Yksin jaoit kaikki ateriasi
Yksin olit myös kuollessasi
Ei kukaan sinua hautaisi
Kolme päivää maattuaan hän nousi ylös sängyltään
Oli jäljellä enää laiska kieli, tyhmä mieli ja sokea pää
Silmänsä ammoin suljetut katsoi avoimina pimeään
Kalmo leposijan hylkäsi muistamatta edes nimeään
Rakas vaimo, isä entinen
Vahva poika, vaari ammoinen
Kaikki jo samaa multaa
Hirtehinen hahmo piirtyy kivikammioni seinille
Piilevän kauhun vallassa annan puheensijan kuolleelle
On uusi elämä kuin heräisi omissa hautajaisissa
Ei kuoleman kauhu voita uuden elämän kauhuja
Olet enää sielu sijaton
Vailla naulaa arkkusi on
Viet muistot mukanasi
Saadapa maatua rauhassa ja kaikki kaunat unohtaa
Ei koskaan hänen nimellään ostettu palaa kirkkomaan
Muisto uhrin nimettömän lepää enää kivien uurteissa
Rakkaiden unohtama kalmo makaa graniittivuoteessa
Ei hautausta säällistä
Ei nimeä maailman piirissä
Kaikki kasvot unohtuu
Orvot ruumiinvalvojaiset kituvassa kynttilänvalossa
Hylätyn sielun temppeli nimettömässä kiviholvissa
Kalmistoilla niin hiljaisilla kaikuu rukous sydänyön
Litaniat perin kammottavat siunaavat pimeän työn
Yksin jaoit kaikki ateriasi
Yksin olit myös kuollessasi
Ei kukaan sinua hautaisi
Kolme päivää maattuaan hän nousi ylös sängyltään
Oli jäljellä enää laiska kieli, tyhmä mieli ja sokea pää
Silmänsä ammoin suljetut katsoi avoimina pimeään
Kalmo leposijan hylkäsi muistamatta edes nimeään
Rakas vaimo, isä entinen
Vahva poika, vaari ammoinen
Kaikki jo samaa multaa
Hirtehinen hahmo piirtyy kivikammioni seinille
Piilevän kauhun vallassa annan puheensijan kuolleelle
On uusi elämä kuin heräisi omissa hautajaisissa
Ei kuoleman kauhu voita uuden elämän kauhuja
Olet enää sielu sijaton
Vailla naulaa arkkusi on
Viet muistot mukanasi
SIELUILLE SIJATTOMILLE
Saadapa maatua rauhassa ja kaikki kaunat unohtaa
Ei koskaan hänen nimellään ostettu palaa kirkkomaan
Muisto uhrin nimettömän lepää enää kivien uurteissa
Rakkaiden unohtama kalmo makaa graniittivuoteessa
 
Ei hautausta säällistä
Ei nimeä maailman piirissä
Kaikki kasvot unohtuu
 
Orvot ruumiinvalvojaiset kituvassa kynttilänvalossa
Hylätyn sielun temppeli nimettömässä kiviholvissa
Kalmistoilla niin hiljaisilla kaikuu rukous sydänyön
Litaniat perin kammottavat siunaavat pimeän työn
 
Yksin jaoit kaikki ateriasi
Yksin olit myös kuollessasi
Ei kukaan sinua hautaisi
 
Kolme päivää maattuaan hän nousi ylös sängyltään
Oli jäljellä enää laiska kieli, tyhmä mieli ja sokea pää
Silmänsä ammoin suljetut katsoi avoimina pimeään
Kalmo leposijan hylkäsi muistamatta edes nimeään
 
Rakas vaimo, isä entinen
Vahva poika, vaari ammoinen
Kaikki jo samaa multaa
 
Hirtehinen hahmo piirtyy kivikammioni seinille
Piilevän kauhun vallassa annan puheensijan kuolleelle
On uusi elämä kuin heräisi omissa hautajaisissa
Ei kuoleman kauhu voita uuden elämän kauhuja
 
Olet enää sielu sijaton
Vailla naulaa arkkusi on
Viet muistot mukanasi
15.01.2016
MUSTAN VEDEN KUTSU
Istuksin rannalla syvissä mietteissä
Ajatukseni ui järven syvissä lietteissä
Tämä päivä oli menetetty
Elin mielessäni huomisen
Se hetki oli yksinäinen
Soi tuuli orvon kuiskauksen
Oli viimeinen päivä hyisen lokakuun
Yllä riippui raskas oksa mustan puun
Saatoin jo huoletta lähteä
Olin vailla maallista kotia
En katkeruutta tuntenut
En tulevaa osannut katua
Oli niin kylmä, että sieluakin palelsi
Silti oudot voimat ajatustani suojasi
Edessä odottavaa kauheutta
ne esti mieltäni näkemästä
Taivaan valtojen suojelemana
löysin turvan rantavedestä
Vedenpinta oli täysin muuttumaton
ja tyhjä kuin kuolleen kuvastin on
Kuulin enää kutsun hiljaisen
painaa pääni vetten syliin
ja kautta poikki syvänteen
kulkea kuoleman kyliin
Kahlasin hiljaa mustaan rantaveteen
Sen pohjan kadotin tullen rajan eteen
Hylkäsin kaikki lähimmäiset
vuoksi parempien tuttujen
Taakseni jäi vain tyhjä ranta
Yksinäinen soitto tuulien
Ihmiselämä on kuvajainen särkyvä
Siitä katselen vedenalaisia näkyjä
Uponneiden kasvojeni edessä
aukeaa vetehisten maailma
On kuolevan viimeinen toive
nukkua Vellamon kupeilla
Istuksin rannalla syvissä mietteissä
Ajatukseni ui järven syvissä lietteissä
Tämä päivä oli menetetty
Elin mielessäni huomisen
Se hetki oli yksinäinen
Soi tuuli orvon kuiskauksen
Oli viimeinen päivä hyisen lokakuun
Yllä riippui raskas oksa mustan puun
Saatoin jo huoletta lähteä
Olin vailla maallista kotia
En katkeruutta tuntenut
En tulevaa osannut katua
Oli niin kylmä, että sieluakin palelsi
Silti oudot voimat ajatustani suojasi
Edessä odottavaa kauheutta
ne esti mieltäni näkemästä
Taivaan valtojen suojelemana
löysin turvan rantavedestä
Vedenpinta oli täysin muuttumaton
ja tyhjä kuin kuolleen kuvastin on
Kuulin enää kutsun hiljaisen
painaa pääni vetten syliin
ja kautta poikki syvänteen
kulkea kuoleman kyliin
Kahlasin hiljaa mustaan rantaveteen
Sen pohjan kadotin tullen rajan eteen
Hylkäsin kaikki lähimmäiset
vuoksi parempien tuttujen
Taakseni jäi vain tyhjä ranta
Yksinäinen soitto tuulien
Ihmiselämä on kuvajainen särkyvä
Siitä katselen vedenalaisia näkyjä
Uponneiden kasvojeni edessä
aukeaa vetehisten maailma
On kuolevan viimeinen toive
nukkua Vellamon kupeilla
MUSTAN VEDEN KUTSU
Istuksin rannalla syvissä mietteissä
Ajatukseni ui järven syvissä lietteissä
Tämä päivä oli menetetty
Elin mielessäni huomisen
Se hetki oli yksinäinen
Soi tuuli orvon kuiskauksen
 
Oli viimeinen päivä hyisen lokakuun
Yllä riippui raskas oksa mustan puun
Saatoin jo huoletta lähteä
Olin vailla maallista kotia
En katkeruutta tuntenut
En tulevaa osannut katua
 
Oli niin kylmä, että sieluakin palelsi
Silti oudot voimat ajatustani suojasi
Edessä odottavaa kauheutta
ne esti mieltäni näkemästä
Taivaan valtojen suojelemana
löysin turvan rantavedestä
 
Vedenpinta oli täysin muuttumaton
ja tyhjä kuin kuolleen kuvastin on
Kuulin enää kutsun hiljaisen
painaa pääni vetten syliin
ja kautta poikki syvänteen
kulkea kuoleman kyliin
 
Kahlasin hiljaa mustaan rantaveteen
Sen pohjan kadotin tullen rajan eteen
Hylkäsin kaikki lähimmäiset
vuoksi parempien tuttujen
Taakseni jäi vain tyhjä ranta
Yksinäinen soitto tuulien
 
Ihmiselämä on kuvajainen särkyvä
Siitä katselen vedenalaisia näkyjä
Uponneiden kasvojeni edessä
aukeaa vetehisten maailma
On kuolevan viimeinen toive
nukkua Vellamon kupeilla
Muokannut LordStenhammar (19.09.2016)
15.01.2016
Edittiä perkele: Kahden ekan viestin runoihin tehty pieniä korjauksia.
Edittiä perkele: Kahden ekan viestin runoihin tehty pieniä korjauksia.
22.04.2016
Tässäpä tuore kevätruno teidän iloksenne ja suruksenne.
KEVÄT TULI, MINÄ LÄHDIN
Sanoit kevään olevan pian täällä,
mutta minä en jaksanut odottaa
Tuli talvi sydämeni kalmistoihin
Minä lähdin, katosin maisemaan
Miksi viivyt yhä täällä
kuolleen miehen seurana?
Paikasta, johon sinä jäit,
tahdon minä olla kaukana
Minkä uusi kevät tuo,
ovat silmäni senkin nähneet:
Pidentyvät hautarivit,
niiden alla ihmistähteet
Minkä maaperä kätkee meiltä
Sen minäkin tahdoin tuntea
Mutta vähänpä siitä oli totta
Vain näkyjä, kuumehoureita
Halusin kulkea sinne,
missä vesi virtaa ylöspäin
Ylösalaiseen maailmaan -
tänne minä vangiksi jäin
Vanhan vuoden haamuna
olen läsnä tällä hetkellä
Vaikka olisin jo maatunut,
makaisin sukuni vierellä
Kevät sulattaa kummuilta lumet,
muttei sisimpääni kuitenkaan
Sykkivä sydän on kirstuun pantu
Sen avainten haltija omistaa
Vanhojen lehtien rapina
kuin levottomat askeleet
Kasvoilta suru kaikonnut
Silmät itkunsa itkeneet
Täällä käydään harvoin
Moni muistoihin takertuu
Polun päässä kivi seisoo
kunnes viimein unohtuu
KEVÄT TULI, MINÄ LÄHDIN
Sanoit kevään olevan pian täällä,
mutta minä en jaksanut odottaa
Tuli talvi sydämeni kalmistoihin
Minä lähdin, katosin maisemaan
Miksi viivyt yhä täällä
kuolleen miehen seurana?
Paikasta, johon sinä jäit,
tahdon minä olla kaukana
Minkä uusi kevät tuo,
ovat silmäni senkin nähneet:
Pidentyvät hautarivit,
niiden alla ihmistähteet
Minkä maaperä kätkee meiltä
Sen minäkin tahdoin tuntea
Mutta vähänpä siitä oli totta
Vain näkyjä, kuumehoureita
Halusin kulkea sinne,
missä vesi virtaa ylöspäin
Ylösalaiseen maailmaan -
tänne minä vangiksi jäin
Vanhan vuoden haamuna
olen läsnä tällä hetkellä
Vaikka olisin jo maatunut,
makaisin sukuni vierellä
Kevät sulattaa kummuilta lumet,
muttei sisimpääni kuitenkaan
Sykkivä sydän on kirstuun pantu
Sen avainten haltija omistaa
Vanhojen lehtien rapina
kuin levottomat askeleet
Kasvoilta suru kaikonnut
Silmät itkunsa itkeneet
Täällä käydään harvoin
Moni muistoihin takertuu
Polun päässä kivi seisoo
kunnes viimein unohtuu
Tässäpä tuore kevätruno teidän iloksenne ja suruksenne.
 
KEVÄT TULI, MINÄ LÄHDIN
Sanoit kevään olevan pian täällä,
mutta minä en jaksanut odottaa
Tuli talvi sydämeni kalmistoihin
Minä lähdin, katosin maisemaan
 
Miksi viivyt yhä täällä
kuolleen miehen seurana?
Paikasta, johon sinä jäit,
tahdon minä olla kaukana
Minkä uusi kevät tuo,
ovat silmäni senkin nähneet:
Pidentyvät hautarivit,
niiden alla ihmistähteet
 
Minkä maaperä kätkee meiltä
Sen minäkin tahdoin tuntea
Mutta vähänpä siitä oli totta
Vain näkyjä, kuumehoureita
 
Halusin kulkea sinne,
missä vesi virtaa ylöspäin
Ylösalaiseen maailmaan -
tänne minä vangiksi jäin
Vanhan vuoden haamuna
olen läsnä tällä hetkellä
Vaikka olisin jo maatunut,
makaisin sukuni vierellä
 
Kevät sulattaa kummuilta lumet,
muttei sisimpääni kuitenkaan
Sykkivä sydän on kirstuun pantu
Sen avainten haltija omistaa
 
Vanhojen lehtien rapina
kuin levottomat askeleet
Kasvoilta suru kaikonnut
Silmät itkunsa itkeneet
Täällä käydään harvoin
Moni muistoihin takertuu
Polun päässä kivi seisoo
kunnes viimein unohtuu
22.04.2016
Kultasuu
273 viestiä
Koska olen aika kokematon runojen suhteen ja muutenkin huono runojen arvostelija (vaikka multa onkin ihan virallisesti joskus julkaistu paljonkin runoja eri teoksissa) niin nämä olivat todella hyviä, aivan merkillisen hyviä runoja!
Ja, itse osaan hyvinkin helposti samaistua tekstien synkkään ilmapiiriin jossa on myös omaa ns. kauneutta ja haurauttaan jos niistä sellaista osaa löytää. Lisäksi näistä runoista heijatuu hyvin se, että nämä ovat hyvin loppuun asti kelattuja juttuja ja se, että näiden runojen kirjoittaja on todellakin jotain sanottaa eivätkä ne ole pelkkää yritystä kikkailla sanoilla ja vakuuttaa muita siitä "kuinka-hyvin-osaan-kirjoittaa"-tyylisesti. Nämä ovat - ainakin mun mielestä - täyskymppi ja paras näistä oli Painija. Great! =)
Ja, itse osaan hyvinkin helposti samaistua tekstien synkkään ilmapiiriin jossa on myös omaa ns. kauneutta ja haurauttaan jos niistä sellaista osaa löytää. Lisäksi näistä runoista heijatuu hyvin se, että nämä ovat hyvin loppuun asti kelattuja juttuja ja se, että näiden runojen kirjoittaja on todellakin jotain sanottaa eivätkä ne ole pelkkää yritystä kikkailla sanoilla ja vakuuttaa muita siitä "kuinka-hyvin-osaan-kirjoittaa"-tyylisesti. Nämä ovat - ainakin mun mielestä - täyskymppi ja paras näistä oli Painija. Great! =)
Koska olen aika kokematon runojen suhteen ja muutenkin huono runojen arvostelija (vaikka multa onkin ihan virallisesti joskus julkaistu paljonkin runoja eri teoksissa) niin nämä olivat todella hyviä, aivan merkillisen hyviä runoja!
 
Ja, itse osaan hyvinkin helposti samaistua tekstien synkkään ilmapiiriin jossa on myös omaa ns. kauneutta ja haurauttaan jos niistä sellaista osaa löytää. Lisäksi näistä runoista heijatuu hyvin se, että nämä ovat hyvin loppuun asti kelattuja juttuja ja se, että näiden runojen kirjoittaja on todellakin jotain sanottaa eivätkä ne ole pelkkää yritystä kikkailla sanoilla ja vakuuttaa muita siitä "kuinka-hyvin-osaan-kirjoittaa"-tyylisesti. Nämä ovat - ainakin mun mielestä - täyskymppi ja paras näistä oli Painija. Great! =)
22.04.2016
Kiitos paljon, Kultasuu! Niistä "loppuun kelatuista runoista" en niin tiedä. Toimin etenkin näissä tuonpuoleiseen liittyvissä asioissa pelkästään vaiston varassa. On minullakin siitä omat käsitykseni - uskon jossain mielessä jopa manalan olemassaoloon ja sielunvaellukseen - mutta ne jääkööt sen kummemmin selvittämättä.
Sinähän voisit myös laittaa niitä omia runojasi tänne. Mielenkiinnolla lukisin, kun ei täällä näytä kovinkaan paljon elämää enää nykyisin olevan.
Sinähän voisit myös laittaa niitä omia runojasi tänne. Mielenkiinnolla lukisin, kun ei täällä näytä kovinkaan paljon elämää enää nykyisin olevan.
Kiitos paljon, Kultasuu! Niistä "loppuun kelatuista runoista" en niin tiedä. Toimin etenkin näissä tuonpuoleiseen liittyvissä asioissa pelkästään vaiston varassa. On minullakin siitä omat käsitykseni - uskon jossain mielessä jopa manalan olemassaoloon ja sielunvaellukseen - mutta ne jääkööt sen kummemmin selvittämättä.
 
Sinähän voisit myös laittaa niitä omia runojasi tänne. Mielenkiinnolla lukisin, kun ei täällä näytä kovinkaan paljon elämää enää nykyisin olevan.
22.04.2016
Kultasuu
273 viestiä
MannhaiKotkaKiitos paljon, Kultasuu! Niistä "loppuun kelatuista runoista" en niin tiedä. Toimin etenkin näissä tuonpuoleiseen liittyvissä asioissa pelkästään vaiston varassa. On minullakin siitä omat käsitykseni - uskon jossain mielessä jopa manalan olemassaoloon ja sielunvaellukseen - mutta ne jääkööt sen kummemmin selvittämättä.Mulle ainakin tuli näistä runoista hyvinkin sellainen vaikutelma, että olet kelannut ja hionut ne hyvin loppuun asti. Ehkä sä olet sitten intuitiivisesti jokinlainen "luonnonlapsi" kirjoittamaan runoja, mene ja tiedä.
Ja mitä tulee uskonnollisiin ja henkisiin ja hengellisiin asioihin, niin eiköhän suurin osa meistä navigoi sillä aluella aika "mututunteella" ja vaistojen kautta. Itse uskon hyvinkin vahvasti kuoleman jälkeiseen elämään, mutta silti samalla uskon, että vain hyvin harvat tietävät miten nuo esoteeriset asiat oikeasti menevät ja toimivat. Ja niin pois päin. =)
MannhaiKotkaSinähän voisit myös laittaa niitä omia runojasi tänne. Mielenkiinnolla lukisin, kun ei täällä näytä kovinkaan paljon elämää enää nykyisin olevan.Unelma
Taivaanrannassa sen näin,
unelman jota tavoittaa en voi,
se oli vain etäisyys välillämme,
yksi siellä, toinen täällä
Tämän asetelman jos muuttaa voisimme,
unelman maailmaan loisimme.
[quote="MannhaiKotka" post=45216]Kiitos paljon, Kultasuu! Niistä "loppuun kelatuista runoista" en niin tiedä. Toimin etenkin näissä tuonpuoleiseen liittyvissä asioissa pelkästään vaiston varassa. On minullakin siitä omat käsitykseni - uskon jossain mielessä jopa manalan olemassaoloon ja sielunvaellukseen - mutta ne jääkööt sen kummemmin selvittämättä.[/quote]
 
Mulle ainakin tuli näistä runoista hyvinkin sellainen vaikutelma, että olet kelannut ja hionut ne hyvin loppuun asti. Ehkä sä olet sitten intuitiivisesti jokinlainen "luonnonlapsi" kirjoittamaan runoja, mene ja tiedä.
 
Ja mitä tulee uskonnollisiin ja henkisiin ja hengellisiin asioihin, niin eiköhän suurin osa meistä navigoi sillä aluella aika "mututunteella" ja vaistojen kautta. Itse uskon hyvinkin vahvasti kuoleman jälkeiseen elämään, mutta silti samalla uskon, että vain hyvin harvat tietävät miten nuo esoteeriset asiat oikeasti menevät ja toimivat. Ja niin pois päin. =)
 
 
 
[quote="MannhaiKotka" post=45216]Sinähän voisit myös laittaa niitä omia runojasi tänne. Mielenkiinnolla lukisin, kun ei täällä näytä kovinkaan paljon elämää enää nykyisin olevan.[/quote]
 
[b]Unelma[/b]
 
Taivaanrannassa sen näin,
unelman jota tavoittaa en voi,
se oli vain etäisyys välillämme,
yksi siellä, toinen täällä
 
Tämän asetelman jos muuttaa voisimme,
unelman maailmaan loisimme.
22.04.2016
Olen aika pitkälti samaa mieltä. Kuolemaa ei voi koskaan ajatella tarpeeksi. Tietysti moni ihminen kulkee tämän elämän läpi kelaamatta niitä asioita ollenkaan. On varmaan niitäkin - joitain salaseuroja ja hengenmiehiä enimmäkseen - jotka ovat saaneet pienen aavistuksen totuudesta. Mutta silti kuolema taitaa olla yhä yksi niistä ratkaisemattomista mysteereistä. Mitäpä sitä tyhmä ihminen niitä salaisuuksia itsekseen penkomaan, ne selviävät kaikille aikanaan.
Runostasi sanottakoon se, että suuri sisältö oli mahdutettu lyhyeen tekstinpätkään. Itsellä tuo runojen tietämys rajoittuu Eino Leinoon ja Aleksis Kiveen. Mutta kaunis ajatus siinä oli, sitä ei voi kieltää.
Runostasi sanottakoon se, että suuri sisältö oli mahdutettu lyhyeen tekstinpätkään. Itsellä tuo runojen tietämys rajoittuu Eino Leinoon ja Aleksis Kiveen. Mutta kaunis ajatus siinä oli, sitä ei voi kieltää.
Olen aika pitkälti samaa mieltä. Kuolemaa ei voi koskaan ajatella tarpeeksi. Tietysti moni ihminen kulkee tämän elämän läpi kelaamatta niitä asioita ollenkaan. On varmaan niitäkin - joitain salaseuroja ja hengenmiehiä enimmäkseen - jotka ovat saaneet pienen aavistuksen totuudesta. Mutta silti kuolema taitaa olla yhä yksi niistä ratkaisemattomista mysteereistä. Mitäpä sitä tyhmä ihminen niitä salaisuuksia itsekseen penkomaan, ne selviävät kaikille aikanaan.
 
Runostasi sanottakoon se, että suuri sisältö oli mahdutettu lyhyeen tekstinpätkään. Itsellä tuo runojen tietämys rajoittuu Eino Leinoon ja Aleksis Kiveen. Mutta kaunis ajatus siinä oli, sitä ei voi kieltää.
05.05.2016
Tämmöinen löytyi taas muutaman vuoden takaa. On se kumma, miten aiemmat duunit unohtuu, kun häätyy uusia kirjoittaa. Lähetin tämän joskus eräälle kirjoituskurssille kurssitehtävänä, mutta jostain kumman syystä ei tullut minkäänlaista palautetta...
TAUDINKANTAJA
Et kuristaa voi matoa, joka kalvaa sieluasi
Et tukahduttaa tautia, joka pilaa ruumistasi
Muiden yhteinen tuomio ajoi sinut lähtemään
Mierontie kutsui - et tervetullut ole mihinkään
Ei seura toisten sairaiden
Ei laulut Luojan lapsien
Voi poistaa sulta ikävää
Vain askeleesi tänne jää
Kuivunutta nahkaa raapiessa kynnet irtoaa
Tyhjät silmät tiellä vastaantulijaa tuijottaa
Haamusi nähneenä he tien sivuun kaikkoaa
Ei kukaan kurjalle henno sääliä osoittaa
On enää seura merkittyjen
Seurakunta henkipattojen
Seura toisten hyljeksittyjen
Seura taudin kalvamien
Sait sauvan käteen huonon jalkasi tueksi
ja kovan leivänpalan pahimpaan nälkääsi
Lähtiessä naiset syljeksi ja lapset pilkkasi
Pappi kovin manasi - armo sinut hylkäsi
Aatteet Jumalasta erossa
Laupeuden töistä kaukana
Kuolleen vaatteet päällä
vailla suojaa koiransäällä
He sanoivat Jumalan sinut merkinneen,
jotta hyvän ihmisen erottaisi edukseen
Karkotetulle ei auki ole kylän porttikaan
Vain taivasalla nukkua saat kurja maan
Puhtaat vaatteet ihon peittona
Mädät sisukset täynnä matoja
Kirkko omistaa heidän sielunsa
Niitä kalvaa valkoinen ruttonsa
Saat iltaselle kaikki edesmenneet seuraasi
Muttet ketään, joka kurjuutesi jakaisi
Muisto menneen seuraa yksinäistä tietäsi
Et valinnut tietä, vaan tie sinut valitsi
Kun ies on loppuun kannettu
ja vaatteesi maasta poimittu
Niin väsynyt ruumis levon saa
Se taudin kahleet karistaa
TAUDINKANTAJA
Et kuristaa voi matoa, joka kalvaa sieluasi
Et tukahduttaa tautia, joka pilaa ruumistasi
Muiden yhteinen tuomio ajoi sinut lähtemään
Mierontie kutsui - et tervetullut ole mihinkään
Ei seura toisten sairaiden
Ei laulut Luojan lapsien
Voi poistaa sulta ikävää
Vain askeleesi tänne jää
Kuivunutta nahkaa raapiessa kynnet irtoaa
Tyhjät silmät tiellä vastaantulijaa tuijottaa
Haamusi nähneenä he tien sivuun kaikkoaa
Ei kukaan kurjalle henno sääliä osoittaa
On enää seura merkittyjen
Seurakunta henkipattojen
Seura toisten hyljeksittyjen
Seura taudin kalvamien
Sait sauvan käteen huonon jalkasi tueksi
ja kovan leivänpalan pahimpaan nälkääsi
Lähtiessä naiset syljeksi ja lapset pilkkasi
Pappi kovin manasi - armo sinut hylkäsi
Aatteet Jumalasta erossa
Laupeuden töistä kaukana
Kuolleen vaatteet päällä
vailla suojaa koiransäällä
He sanoivat Jumalan sinut merkinneen,
jotta hyvän ihmisen erottaisi edukseen
Karkotetulle ei auki ole kylän porttikaan
Vain taivasalla nukkua saat kurja maan
Puhtaat vaatteet ihon peittona
Mädät sisukset täynnä matoja
Kirkko omistaa heidän sielunsa
Niitä kalvaa valkoinen ruttonsa
Saat iltaselle kaikki edesmenneet seuraasi
Muttet ketään, joka kurjuutesi jakaisi
Muisto menneen seuraa yksinäistä tietäsi
Et valinnut tietä, vaan tie sinut valitsi
Kun ies on loppuun kannettu
ja vaatteesi maasta poimittu
Niin väsynyt ruumis levon saa
Se taudin kahleet karistaa
Tämmöinen löytyi taas muutaman vuoden takaa. On se kumma, miten aiemmat duunit unohtuu, kun häätyy uusia kirjoittaa. Lähetin tämän joskus eräälle kirjoituskurssille kurssitehtävänä, mutta jostain kumman syystä ei tullut minkäänlaista palautetta...
 
TAUDINKANTAJA
Et kuristaa voi matoa, joka kalvaa sieluasi
Et tukahduttaa tautia, joka pilaa ruumistasi
Muiden yhteinen tuomio ajoi sinut lähtemään
Mierontie kutsui - et tervetullut ole mihinkään
 
Ei seura toisten sairaiden
Ei laulut Luojan lapsien
Voi poistaa sulta ikävää
Vain askeleesi tänne jää
 
Kuivunutta nahkaa raapiessa kynnet irtoaa
Tyhjät silmät tiellä vastaantulijaa tuijottaa
Haamusi nähneenä he tien sivuun kaikkoaa
Ei kukaan kurjalle henno sääliä osoittaa
 
On enää seura merkittyjen
Seurakunta henkipattojen
Seura toisten hyljeksittyjen
Seura taudin kalvamien
 
Sait sauvan käteen huonon jalkasi tueksi
ja kovan leivänpalan pahimpaan nälkääsi
Lähtiessä naiset syljeksi ja lapset pilkkasi
Pappi kovin manasi - armo sinut hylkäsi
 
Aatteet Jumalasta erossa
Laupeuden töistä kaukana
Kuolleen vaatteet päällä
vailla suojaa koiransäällä
 
He sanoivat Jumalan sinut merkinneen,
jotta hyvän ihmisen erottaisi edukseen
Karkotetulle ei auki ole kylän porttikaan
Vain taivasalla nukkua saat kurja maan
 
Puhtaat vaatteet ihon peittona
Mädät sisukset täynnä matoja
Kirkko omistaa heidän sielunsa
Niitä kalvaa valkoinen ruttonsa
 
Saat iltaselle kaikki edesmenneet seuraasi
Muttet ketään, joka kurjuutesi jakaisi
Muisto menneen seuraa yksinäistä tietäsi
Et valinnut tietä, vaan tie sinut valitsi
 
Kun ies on loppuun kannettu
ja vaatteesi maasta poimittu
Niin väsynyt ruumis levon saa
Se taudin kahleet karistaa
Muokannut LordStenhammar (07.05.2016)
27.05.2016
Tossa kun oli Nebun kanssa puhetta englannin kielisistä runoista, niin aattelin minäkin jonkun laittaa. Kuten sanoin postatessani tämän eräälle ulkomaiselle foorumille: spotatkaa ainakin ne kielioppivirheet.
HER LIFE IN CHRIST
At night the whole monastery echoes
When the wolves inside her howl
To the retrieving light of the narrow windows
She devotes every inch of her soul
All the lust in the world
Could never satisfy her
In celibacy - a betrayal
A life in Christ forever
Painted her lips with menstrual blood
In a mental state kissed a tainted icon
Got embraced by the tentacles of God
Her eyes adored the dead paragon
She prays for her guilt
In a possessed stone hall
Before her there stand
Shapes covered in blood
Prayer and rape, they follow each other
A man with shaking hands approaches her bed
Cultivating her womb with holy semen
On the altar of adultery her body is blessed
HER LIFE IN CHRIST
At night the whole monastery echoes
When the wolves inside her howl
To the retrieving light of the narrow windows
She devotes every inch of her soul
All the lust in the world
Could never satisfy her
In celibacy - a betrayal
A life in Christ forever
Painted her lips with menstrual blood
In a mental state kissed a tainted icon
Got embraced by the tentacles of God
Her eyes adored the dead paragon
She prays for her guilt
In a possessed stone hall
Before her there stand
Shapes covered in blood
Prayer and rape, they follow each other
A man with shaking hands approaches her bed
Cultivating her womb with holy semen
On the altar of adultery her body is blessed
Tossa kun oli Nebun kanssa puhetta englannin kielisistä runoista, niin aattelin minäkin jonkun laittaa. Kuten sanoin postatessani tämän eräälle ulkomaiselle foorumille: spotatkaa ainakin ne kielioppivirheet.
 
HER LIFE IN CHRIST
At night the whole monastery echoes
When the wolves inside her howl
To the retrieving light of the narrow windows
She devotes every inch of her soul
 
All the lust in the world
Could never satisfy her
In celibacy - a betrayal
A life in Christ forever
 
Painted her lips with menstrual blood
In a mental state kissed a tainted icon
Got embraced by the tentacles of God
Her eyes adored the dead paragon
 
She prays for her guilt
In a possessed stone hall
Before her there stand
Shapes covered in blood
 
Prayer and rape, they follow each other
A man with shaking hands approaches her bed
Cultivating her womb with holy semen
On the altar of adultery her body is blessed
27.05.2016
Nebu
104 kirjaa, 166 viestiä
Luettuani Taudinkantaja, en ihmettele miksi se ei saanut palautetta. Onhan se vähän "grim". Mutta mutusteltuna siitä saa kyllä ajattelemisen aihetta. Voisin hyvin kuvitella sanojen sopivan biisin lyriikaksi,
Jos Taudinkantaja on "grim", niin Her Life In Christ menee miltei sarjaan "morbid". En sano sitä pahalla, vaan tarkoitan sitä, että se kyllä potkii. Uskoisin sen olevan runon tarkoituskin. Tässä käsittääkseni täytyy yrittää nähdä sanojen monia merkityksiä, eikä vain lukea pinnallisia merkityksiä. Tosin runot ovat mielestäni aina jotenkin henkilökohtaisesti koettuja tekstejä, ja jokainen lukija saattaa löytää oman merkityksensä olematta millään tavalla väärässä.
Jos Taudinkantaja on "grim", niin Her Life In Christ menee miltei sarjaan "morbid". En sano sitä pahalla, vaan tarkoitan sitä, että se kyllä potkii. Uskoisin sen olevan runon tarkoituskin. Tässä käsittääkseni täytyy yrittää nähdä sanojen monia merkityksiä, eikä vain lukea pinnallisia merkityksiä. Tosin runot ovat mielestäni aina jotenkin henkilökohtaisesti koettuja tekstejä, ja jokainen lukija saattaa löytää oman merkityksensä olematta millään tavalla väärässä.
Luettuani Taudinkantaja, en ihmettele miksi se ei saanut palautetta. Onhan se vähän "grim". Mutta mutusteltuna siitä saa kyllä ajattelemisen aihetta. Voisin hyvin kuvitella sanojen sopivan biisin lyriikaksi,
 
Jos Taudinkantaja on "grim", niin Her Life In Christ menee miltei sarjaan "morbid". En sano sitä pahalla, vaan tarkoitan sitä, että se kyllä potkii. Uskoisin sen olevan runon tarkoituskin. Tässä käsittääkseni täytyy yrittää nähdä sanojen monia merkityksiä, eikä vain lukea pinnallisia merkityksiä. Tosin runot ovat mielestäni aina jotenkin henkilökohtaisesti koettuja tekstejä, ja jokainen lukija saattaa löytää oman merkityksensä olematta millään tavalla väärässä.
27.05.2016
Se on tietty hyvä, mikäli joku löytää näistä omia merkityksiään. Lyhyesti sanottuna Taudinkantaja kai todistelee sitä, että ruumiin ruton lisäksi on olemassa myös sitä hengen ruttoa. Tuo enkun kielinen taas kertoo muijasta, joka epäilee omaa vakaumustaan.
Olen viimeisen kuudesosavuosisadan marinoinut mieltäni heavy-/black metal -lyriikoilla. Jotkut aiheet on varmaan kaikuja sieltä.
Olen viimeisen kuudesosavuosisadan marinoinut mieltäni heavy-/black metal -lyriikoilla. Jotkut aiheet on varmaan kaikuja sieltä.
Se on tietty hyvä, mikäli joku löytää näistä omia merkityksiään. Lyhyesti sanottuna Taudinkantaja kai todistelee sitä, että ruumiin ruton lisäksi on olemassa myös sitä hengen ruttoa. Tuo enkun kielinen taas kertoo muijasta, joka epäilee omaa vakaumustaan.
 
Olen viimeisen kuudesosavuosisadan marinoinut mieltäni heavy-/black metal -lyriikoilla. Jotkut aiheet on varmaan kaikuja sieltä.
27.05.2016
Nebu
104 kirjaa, 166 viestiä
Itsellänikin musiikki on yksi innoittaja ja monet aiheet kumpuavat sitä kautta, joten sillä varmasti on vaikutusta tyyliin ja aiheisiin. Tuo enkun kielinen tuo jotenkin mieleen Type O Negativen tuotannon - nyt kun tarkemmin mietin -, vaikkei bändi vallan mustaa metallia olekaan.
On rikkautta, kun runo herättää lukijassa moninaisia merkityksiä. Se on mielestäni onnistuneen kirjoituksen merkki. Enkä kovin kauaksi ominen ajatuksineni jäänyt tarkoitetusta :smile:.
On rikkautta, kun runo herättää lukijassa moninaisia merkityksiä. Se on mielestäni onnistuneen kirjoituksen merkki. Enkä kovin kauaksi ominen ajatuksineni jäänyt tarkoitetusta :smile:.
Itsellänikin musiikki on yksi innoittaja ja monet aiheet kumpuavat sitä kautta, joten sillä varmasti on vaikutusta tyyliin ja aiheisiin. Tuo enkun kielinen tuo jotenkin mieleen Type O Negativen tuotannon - nyt kun tarkemmin mietin -, vaikkei bändi vallan mustaa metallia olekaan.
 
On rikkautta, kun runo herättää lukijassa moninaisia merkityksiä. Se on mielestäni onnistuneen kirjoituksen merkki. Enkä kovin kauaksi ominen ajatuksineni jäänyt tarkoitetusta :smile:.
27.05.2016
Niinpä. Itelle musan kuuntelu on muodostunut viime aikoina jopa tärkeämmäksi kuin lukeminen. Tai ainakin musaa tulee kuunneltua noin määrällisesti enemmän.
Type O on yksi lempibändeistä. Niiden lyriikat on kuitenkin jo sitä tasoa, ettei niihin tämmönen jätkä pysty, vaikka miten haluaisi. :)
Type O on yksi lempibändeistä. Niiden lyriikat on kuitenkin jo sitä tasoa, ettei niihin tämmönen jätkä pysty, vaikka miten haluaisi. :)
Niinpä. Itelle musan kuuntelu on muodostunut viime aikoina jopa tärkeämmäksi kuin lukeminen. Tai ainakin musaa tulee kuunneltua noin määrällisesti enemmän.
 
Type O on yksi lempibändeistä. Niiden lyriikat on kuitenkin jo sitä tasoa, ettei niihin tämmönen jätkä pysty, vaikka miten haluaisi. :)
05.06.2016
PIMENNYT USKONI
Mustat linnut kuin kutsusta saapuivat
Ne pimenneen uskoni sanansaattajat
Puu lehtensä karistaa, ne siihen istuvat
Katsovat hiljaa, kun verhoan ikkunat
Vuoteessani tavoitan unta salaperäistä
Sen hohteen pappi näki korpin silmistä
Tuo katse omistaa yön yli henkeni
En muuta näe, kun suru hautaa taloni
Kotikylän tiet viettää synkeinä harhaan
Yhtä mysteeriin käyn, toista luutarhaan
Vanhat uskomukset, pyhätöt metsissä
Pieni mieleni elää enää niiden rippeissä
Levolle lasken minä päiväni varhain
Valoni vei taivaan piiat kuin varkain
Kuun silmä painuu, on iltani harmain
Päivistäni viimeinen on oleva parhain
Lopun enteet koen entistä herkemmin
Ehti talvi tänne tänä vuonna aiemmin
Sen myötä on auringon hiillos hiipunut
Ja kuunkin, sen lienee Rahko tervannut
Tänä aattona pyrkii haudan valo sieluuni
Nyt pimeässä käyn alla mustan tahkoni
Siis varis mulle vaaku ja korppi koiku
tuon pimenneen uskoni tuttu joiku
Papin työn päätyttyä madon työ alkaa
Kun kuolleet lepää, niin lierot ahertaa
Alhainen mato on korkeampi ihmistä
Iholla kuolon kartta, moni ahdas käytävä
Kalmon pinnassa käärmemäiset haavat
Lihaan ikuistettu pyhien kirjojen kaavat
Yllä musta taivas, kuusta valaistuminen
Himmenevä liekki - pimeys korpinnälkäinen
Mustat linnut kuin kutsusta saapuivat
Ne pimenneen uskoni sanansaattajat
Puu lehtensä karistaa, ne siihen istuvat
Katsovat hiljaa, kun verhoan ikkunat
Vuoteessani tavoitan unta salaperäistä
Sen hohteen pappi näki korpin silmistä
Tuo katse omistaa yön yli henkeni
En muuta näe, kun suru hautaa taloni
Kotikylän tiet viettää synkeinä harhaan
Yhtä mysteeriin käyn, toista luutarhaan
Vanhat uskomukset, pyhätöt metsissä
Pieni mieleni elää enää niiden rippeissä
Levolle lasken minä päiväni varhain
Valoni vei taivaan piiat kuin varkain
Kuun silmä painuu, on iltani harmain
Päivistäni viimeinen on oleva parhain
Lopun enteet koen entistä herkemmin
Ehti talvi tänne tänä vuonna aiemmin
Sen myötä on auringon hiillos hiipunut
Ja kuunkin, sen lienee Rahko tervannut
Tänä aattona pyrkii haudan valo sieluuni
Nyt pimeässä käyn alla mustan tahkoni
Siis varis mulle vaaku ja korppi koiku
tuon pimenneen uskoni tuttu joiku
Papin työn päätyttyä madon työ alkaa
Kun kuolleet lepää, niin lierot ahertaa
Alhainen mato on korkeampi ihmistä
Iholla kuolon kartta, moni ahdas käytävä
Kalmon pinnassa käärmemäiset haavat
Lihaan ikuistettu pyhien kirjojen kaavat
Yllä musta taivas, kuusta valaistuminen
Himmenevä liekki - pimeys korpinnälkäinen
PIMENNYT USKONI
Mustat linnut kuin kutsusta saapuivat
Ne pimenneen uskoni sanansaattajat
Puu lehtensä karistaa, ne siihen istuvat
Katsovat hiljaa, kun verhoan ikkunat
Vuoteessani tavoitan unta salaperäistä
Sen hohteen pappi näki korpin silmistä
Tuo katse omistaa yön yli henkeni
En muuta näe, kun suru hautaa taloni
 
Kotikylän tiet viettää synkeinä harhaan
Yhtä mysteeriin käyn, toista luutarhaan
Vanhat uskomukset, pyhätöt metsissä
Pieni mieleni elää enää niiden rippeissä
Levolle lasken minä päiväni varhain
Valoni vei taivaan piiat kuin varkain
Kuun silmä painuu, on iltani harmain
Päivistäni viimeinen on oleva parhain
 
Lopun enteet koen entistä herkemmin
Ehti talvi tänne tänä vuonna aiemmin
Sen myötä on auringon hiillos hiipunut
Ja kuunkin, sen lienee Rahko tervannut
Tänä aattona pyrkii haudan valo sieluuni
Nyt pimeässä käyn alla mustan tahkoni
Siis varis mulle vaaku ja korppi koiku
tuon pimenneen uskoni tuttu joiku
 
Papin työn päätyttyä madon työ alkaa
Kun kuolleet lepää, niin lierot ahertaa
Alhainen mato on korkeampi ihmistä
Iholla kuolon kartta, moni ahdas käytävä
Kalmon pinnassa käärmemäiset haavat
Lihaan ikuistettu pyhien kirjojen kaavat
Yllä musta taivas, kuusta valaistuminen
Himmenevä liekki - pimeys korpinnälkäinen
21.06.2016
Nebu
104 kirjaa, 166 viestiä
Tunnelmallinen runo. Se ei varmasti tapahtunut missään tietyssä paikassa, mutta sain kuitenkin voimakkaasti tietynlaisen miljöön sisäisten silmieni eteen näkyväksi. Sitä synkemmänpuoleista tekstiä on ja viimeiset päivät vahvasti läsnä.
Tunnelmallinen runo. Se ei varmasti tapahtunut missään tietyssä paikassa, mutta sain kuitenkin voimakkaasti tietynlaisen miljöön sisäisten silmieni eteen näkyväksi. Sitä synkemmänpuoleista tekstiä on ja viimeiset päivät vahvasti läsnä.
21.06.2016
Kiitosta vaan. Lopunajan meininki tosiaankin, vaikka runo itessään on jo muutaman vuoden vanha. Kyllähän sitä joskus miettii, että onko pimeyden voimat tässä omassa elämässä takana. Taitavat olla.
Kiitosta vaan. Lopunajan meininki tosiaankin, vaikka runo itessään on jo muutaman vuoden vanha. Kyllähän sitä joskus miettii, että onko pimeyden voimat tässä omassa elämässä takana. Taitavat olla.
- Risingshadow
- Keskustelut
- Leirinuotio
- Painaja ja muita runoja