Surkein kirja, jonka olet koskaan lukenut

Noniin, eli nyt kiinnostaisi tietää mikä on surkein kirja jonka olette koskaan lukeneet, kuten tuo otsikko nyt jo kertookin. Kirjoittakaa lyhyesti kirjasta ja siitä mikä teki teoksesta niin surkean. Mikä kirja vei riman alituksessa mestaruuden tai ainakin sai hopeaa? HUOM: KIRJAN EI TARVITSE VÄLTTÄMÄTTÄ OLLA FANTASIAA TAI SCIFIÄ, vaan ihan minkä vaan aihealueen kirja kelpaa.   Voin kertoa, että ainakin Laila Hirvisaaren opuksia kaihdan kuin ruttoa. Ne ovat niin pitkästyttäviä, että eivät varmaan tehoaisi edes unilääkkeenä.

Ehkä ennemminkin surkeimpia tapauksia, jotka ovat syystä tai toisesta jäänyt kesken. [b] Terry Pratchettin Nation (suom. Valtio)[/b] Ei vain millään meinannut upota tuo tyyli, jolla Pratchett kirjoittaa. Oli myös ensimmäinen kirja, jota Terryltä yritin lukea. Ensimmäiset kymmenen sivua ja lopetin, koska ei vaan suju ja olihan se hieman puuduttavaakin.   [b]George R.R. Martinin A Game of Thrones (suom. Valtaistuinpeli, Tulen ja jään laulun ensimmäinen osa)[/b] Puuduttavaa. Niin puuduttavaa, että puolet siitä parista sadasta sivusta tuli hutaistua vaivaantuneesti ja hitaasti. Jätin lukematta pätkiäkin, koska ei vaan kiinnostanut. En pitänyt tästä kirjasta niin yhtään enkä ole uudelleen yrittänytkään lukea.

Itselläni surkeimpiin kirjoihin lukeutuu ainakin Allyson Noelin Kuolemattomat-sarjan toinen osa, [b]Sininen kuu. [/b] Twilightista kopioitu juoni jankkasi tylsänä paikallaan, raivostuttavana toisen osan "ryppyjä rakkaudessa" -kuviona. Hahmot mielettömän ärsyttäviä ja koko kosminen ja ikuinen rakkaustarina -juoni jätti laimean vaikutelman. Sarjan ensimmäinen osa Punaiset tulppaanit vielä menetteli, mutta tämä... arrgghh. Sarjan lukeminen loppui minun osaltani tähän.   Ja Ansa, minä puolestani pidin Valtaistuinpelistä paljon! Vaikka eihän se aina maailman nopeatemposin kirja kieltämättä ollut... :wink:

[i]Ansahan[/i] aloittaa aika provosoivasti, meinasit heti kerralla lytätä kaksi fantasian jättiläistä, no mikäs siinä :D   Itse en kyllä nyt muista mikä olisi ollut surkein kirja. Viime aikoina ei ole tullut mitään ylisurkeaa, mitä nyt keskinkertaisia. Toisinaan jätän suoraan pois, kun ei vaan toimi. No sanotaanko, että Eragon oli aika huttua. Niin yksinkertaista ja ne nimet niille loitsusanoille. Voi hyvää päivää, ihan kun kaveri olisi vain nukahtanut näppäimmistölle ja herännyt ja tajunnut juuri keksineensä uuden hienon sanan.

Voisin sanoa etten lue surkeita kirjoja, koska yleensä jos jokin ei kiinnosta, niin yksinkertaisesti jätän sikseen. Joskus yläasteella oli pakko lukea Tuntematon sotilas ja Kalevala, ja pidin niitä surkeina, Tuntemattomasta sotilaasta pidän nykyisin, mutta Kalevalasta en joten vastaan Kalevala.   Toisaalta voisi sanoa että surkein kirja, jonka koskaan olen lukenut on joku Animorphs tai vastaava joita silloin aikoinaan nuorille oli lähinnä tarjolla, mutta ehkä se olisi vähän anakronistista, koska en ole niihin edes yrittänyt vanhemmiten palata. Harry Potterkin menee siinä rajoilla.   Nopeiten fantasiakirjoista on jäänyt kesken Ase itse. George R.R. Martinin kirjat taitaa olla surkeimpia joita olen kannesta kanteen lukenut, mutta niissäkin on sentään jotain hyvää. Ylipäänsä vierastan kaikkea Todella Synkkää & Rajua Fantasiaa Rawrrr (grimdark-alagenre) joihin kirjailija tunkee raiskaus- ja väkivaltafantasioitaan realismin nimissä.   Eiii, nyt muistin että olenhan minä lukenut Cassandra Claren kirjoja. Ne on kyllä pahinta kuraa mitä viime vuosilta mieleen tulee, niin pahaa että itsesuojeluvaisto tulee peliin ja armollisesti aina onnistun unohtamaan niiden olemassaolon.

Kaikkea sitä ihminen tekee, kun tarpeeksi yllytetään. Mä luin jokin aika sitten kaikki [i]Twilight[/i]-kirjat ja vaikka ne ovat olleet ilmestymisestään lähtien suorastaan ikävän helppo kohde ylimieliselle dissaukselle, en mäkään voi muuta kuin haukkua ne pataluhiksi. Kirjat ovat sen verran tunnettuja, etten usko kenenkään tarvitsevan tarkempia perusteluja.   Tavallaan mielenkiintoisinta koko lukuprosessissa oli seurata omaa kehitystään lukijana. Aluksi [i]Twilight[/i] vaikutti hupaisalta hömpältä, sitten mun piti alkaa nostaa kättä silmille erinäisten kohtauksien ajaksi ja lukea eteenpäin sormien lomasta tirkistellen, seuraavaksi mä aloin suuttua imbesilleille hahmoille (& juonenkäänteille), minkä jälkeen oli kylmän ivallisuuden vuoro. Lopussa mä olin vain väsynyt.   Jossain vaiheessa mietiskelin, minkälaisen takakansitekstin mä kirjoittaisin niille. En enää muista kaikkia yksityiskohtia, mutta jotain tällaista se oli: [i]Twilight[/i] on sairas tarina kahden teinin hullaantumisesta, pakkomielteisyydestä ja kaiken alistamisesta epäkypsälle ihmissuhteelle.   Jos jotakuta kiinnostaa, niin yhdessä vaiheessa mä kuuluin jollain tasolla Team Jacobiin, mutta erinäisten juonenkäänteiden jälkeen totesin, ettei tämän kirjasarjan tiimoilta taida löytyä mulle paikkaa.

Viime vuosilta on helppoa sanoa surkein kirja. Se on ehdottomasti Gertrude Steinin [i]Ida[/i].   Katkelma [url=http://kirjakissa.blogspot.fi/2013/04/getrude-stein-ida.html]bloggauksestani[/url]: [quote]Päähenkilönä seurataan Ida nimistä tyttöä, kohti aikuisuutta. Ida vaikuttaa ikäistään nuoremmalta. Hänen tapansa kommunikoida on lapsenomaista höpöttelyä, jota leikkaavat "olipa kerran"-lyhyttarinat. Pohdin moneen otteeseen hänen mielenterveyttänsä. Varsin alussa kirjaa hän mm. päättää keksiä itselleen kaksosen. Tässä vaiheessa kirjaa hän oli jo lähenpänä kuuttatoista ikävuotta. Voisiko kyseessä olla Sucker Punch tai The Ward leffojen tyylinen kertomus mielisairaalan potilaasta? Ajattelin Idan juurettomana haahuilijana, joka ei aina tajua, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Idalle "tapahtuu hassuja". Nämä tapahtumat eivät yleensä olleet hassuja. Tai oikeastaan edes tapahtumia. Ida lähinnä seuraa sivustakatsojien puuhia lapsen intensiivisyydellä. [/quote]

Venkslasin Risingin kirjahyllyni arvosanajärjestykseen, ja huonoimman arvosanan saaneista valitsen kyllä huonoimmista huonoimmaksi David & Leigh Eddingsin [i]Unennäkijät[/i]-sarjasta lukemani kolme kirjaa. Ihme että edes jaksoin ne kolme, mutta olin nuori ja halusin antaa mahdollisuuden, koska Eddingsien muut kirjat olivat sentään osanneet viihdyttää. Unennäkijöitä tylsemmäksi sen sijaan on vaikea päästä.   Aikaisemmin olen tainnut tällaiseen ketjuun vastata huonoimmaksi Clive Woodallin [i]Siipien sodan[/i], mutta kieltämättä sen kohdalla syynä oli (ajoittaisen tylsyyden lisäksi) se, että jos kirjan kehutaan olevan rakastettu lastenkirja brittilässä niin ei siinä silloin mielestäni pitäisi olla pääosassa eläimiä, jotka raiskaavat toisiaan. Moraalinen syy siis, koska vaikka itse tykkään kyllä lukea väkivaltaista inhorealismiakin, niin ajatus siitä että lapset jallitetaan lukemaan jotain tuollaista... hyh.

Niin monta mistä valita, mutta sanotaan nyt Raymond Queneaun [i]Zazie - Pariisin päiviä[/i]. Monta kertaa sain hillitä halua repiä kirja palasiksi. Vihasin siinä käytettyä karmeaa puhekieltä, tapahtumia ja varsinkin hahmoja. En varmaan ikinä väsyisi läpsimään nimihenkilö Zazieta jos hän olisi oikeasti olemassa. Luin kirjan koska se oli [i]1001 childrens books you must read before you grow up[/i] -listalla enkä voi millään käsittää miten se on sille päätynyt. Kirjastossa se ainakin oli aikuisten puolella eikä se vaikuttanut lastenkirjalta vähimmässäkään määrin vaikka päähenkilö olikin lapsi.   Huonoin lukemani spefikirja, btw, on varmaankin Alan Garnerin [i]The owl service (Huuhkajalaakso)[/i]. Sekin taisi olla tuolla kyseisellä listalla, enkä tajunnut siitä kerrassaan mitään. Oikeastaan tekisi vähän mieli lukea suomennos ihan vain nähdäkseni miten ihmeessä semmoinen on saatu aikaiseksi.

ehdoton pohjanoteeraus jonka tiedän, on Helena Rytsyn "terveisiä tuulen tieltä" satasivuinen pienellä präntillä painettu läpyskä jonka teksti vilisee kirjoitusvirheitä ja lauserakenteet kuin tokaluokkalaisen aineesta. Tarinakon on kökkö seikkailu jossakin planeetalla soilla sammalia keräämässä ja olematonta aarretta etsimässä. Parasta oli parimetrinen ja satakiloinen prinsessa joka tappeli kuin satamajötkä ja keitti soppaa kuin Oliver

Alkuun hitusen off-topic:     [quote=Ansa][b]Terry Pratchettin Nation (suom. Valtio)[/b] Ei vain millään meinannut upota tuo tyyli, jolla Pratchett kirjoittaa. Oli myös ensimmäinen kirja, jota Terryltä yritin lukea. Ensimmäiset kymmenen sivua ja lopetin, koska ei vaan suju ja olihan se hieman puuduttavaakin.[/quote]   Minulla oli vähän sama ongelma kun aloin lukea Pratchettiä. Ensimmäiset sivut olivat tuskaa, koska kirjoitustyyli on niin erilainen kuin mitä oli aiemmin lukenut. Mutta siihenkin tottui, ja nykyään hänen kirjansa kuuluvat jos eivät nyt ihan suosikkeihin, niin aika korkealle kuitenkin.   Ja asiaan:   Twilightin eka osa, [i]Houkutus[/i] se taisi olla, oli aika jännittävää tavaraa. Aika karmea stalker-kirja, en ymmärrä miten joku voi (lukea ja) pitää siitä, että joku random heebo toljottaa nukkuvaa tyttöä ikkunan takana/tämän huoneessa ja seurailee perässä. Eikä sarja parane edetessään, vaikkakin olen tainnut arvostella kirjat 3 tähdellä. Ja sekin aika pitkälti siitä syystä, että leffat olivat aivan karmeaa kuraa, jolloin jopa kirjojen taso nousi.   Mutta ei Twilight-sarja ole ne huonoimmat kirjat. Varmaan toiseksi huonoimmat kirjat löytyvät Eddingsiltä, nimittäin hänen [i]Eleniumin[/i] ja [i]Tamulin tarut[/i]. Niin pitkästyttävää, niin puuduttavaa. Minulla oli silloin teininä jokin tarve osoittaa itselleni, että pystyn ja kykenen lukemaan ne kirjat, ja niinhän sitten tein. Mutta voi sitä tuskaa.   Ehdottomasti kauhein kirja mitä olen koskaan lukenut, on [b]J.D. Salingerin[/b] [i]Sieppari ruispellossa[/i]. Tylsä ja puuduttava, kauheaa kuraa. Kirjan päähenkilö tyyppi vain hortoilee ees taas siellä sun täällä, puhuu tyhmiä ja siinä se. Ei mitään eloa, ei mitään järkeä. *puistatus*

Kaksi huonointa lukemaani kirjaa ovat oikeasti huonosti tehtyjä kirjoja.. Etenkin toisessa oli kirjoitusvirheitä ihan kesken katkeavista virkkeistä ja puuttuvista välimerkeistä alkaen. Sitä lukiessa tulin surulliseksi, että eikö kellään muka ole ollut aikaa edes kertaalleen oikolukea tekstiä ennen paperille painamista. Kirjailijalle itselleen oman kirjan painoon saaminen oli oletettavasti tärkeä asia, joten kyllä jonkun olisi pitänyt auttaa.. Sisältökin kyllä pani miettimään, että ei tarinoita näin voi kirjoittaa, mutta niille ratkaisuille oli tietyssä mielessä ihan looginen selitys. Toisessa kirjassa oikeinkirjoitus sentään oli parempaa, mutta tarinan rakenne pelkkää pomppimista tapahtumasta toiseen. Se olisi mennyt jonkinlaisesta juonikäsikirjoituksesta ja jännien ideoiden luonnoksesta, mutta aivan kuin kirjailija olisi unohtanut varsinaisesti kirjoittaa tarinansa. Jälleen harmistus: miksei ollut malttanut vielä viimeistellä... Toisen noista luin loppuun, toinen jäi laina-ajan umpeutuessa kesken. En viitsi tässä yhteydessä mainita kirjojen nimiä, mutta voin kirjoittaa joskus seikkaperäisemmän arvion, niin että paremmin havainnollistan puutteita ja kerron myös kirjoissa hyviksi kokemistani asioista. Uskon kyllä, että kaikille kirjoille on eduksi, jos lukijat ennen lukemista tietävät, millaiset seikat kirjoissa saattavat häiritä, sillä silloin ne häröilyt eivät enää lukiessa tule pettymyksinä.. Kirjaan pettyminen on mielestäni pahinta, sillä silloin ei ehkä jaksa huomioida niitä kirjan kelvollisia puolia.   Sitten on minullakin noita kirjoja, joista minä en ole pitänyt.. Listaan niitä vaikka joskus toiste.

Täällä on mainittu Sieppari ruispellossa, mutta minä kyllä pidin siitä kun aiemmin tänä vuonna sen luin. Päähenkilö on ristiriitaisuudessaan taiten luotu ja vaikka teos on jo vanha, on se silti säilynyt ajattomana. Esimerkiksi ympäristön kuvaus ei tunnu vanhahtavalta. Mutta onneksi kaikesta ei tarvitse pitää vaikka joku kehuisikin. :tongue:   Rinjan tavoin Eddingsin Unennäkijät jätti valjuksi ja sarja jäikin mun osalta ekaan osaan. Kirjan huonous tosin korostunee koska olin lukenut tekijän muun tuotannon tuota ennen ja kun konsepti edelleen pysyi samana, oli hommasta mennyt jo aika lailla maku ennen Unennäkijöitäkin.   Toinen huono on Viivi Hyvösen Etsijä, joka piti ala-asteella lukea. Se tuntui aivan Eddingsin Belgarionin tarun haljulta kopiolta siihen aikaan. Ei välttämättä mikään oikea tai reilu näkemys, en tiedä, mutta enpä taida ottaa selvääkään.

Suurimmat traumat ovat jääneet suomalaisista "klassikoista", joita lukiossa piti lukea. Ilmari Kiannon [b]Punainen viiva[/b] oli niin raskassoutuista, että se toimi parhaiten unilääkkeenä. Jo pelkästään kirjan aihe, "kainuulaiset saavat ensimmäistä kertaa äänestää vaaleissa", aiheuttaa haukotuksia. Toinen hirvitys, Timo K. Mukan [b]Kyyhky ja Unikko[/b], taas oli sekavaa, tekotaiteellista ja puolirunollista vuodatusta, josta puuttui kaikenlainen logiikka. Kerrassaan hirveää.   Fantasiapuolelta taas Eddingsin Unennäkijät on varmaan tylsintä mitä olen lukenut, tässä olen samaa mieltä Rinjan ja haplotuksen kanssa. Taistelin koko sarjan läpi, mutta ei se kyllä missään vaiheessa sykähdyttänyt. Myös Pratchett on aina jättänyt vähän kylmäksi. Pari kirjaa olen miekkoselta lukenut läpi ja aina jää samanlainen fiilis: "näen kyllä, että tämä kohtaus on kirjoitettu nokkelasti/hauskasti, mutta se ei silti herätä minussa mitään tunteita". Ehkä se hauskuus on liian tekemällä tehtyä omaan makuun.   Ase itse (Blade Itself) -kirjasta täytyy vielä mainita, että itse pidän hyvinkin paljon Joe Abercrombiesta. Hän osaa luoda erittäin realistisen ja eloisan oloisia hahmoja, jotka tosin ovat pääasiassa joko väkivaltaisia paskiaisia tai itsekeskeisiä idiootteja tai sitten sellaisia, jotka vain yrittävät selvitä hengissä paskiaisten ja idioottien keskellä :cheesy: Viihdyttävää.

Huonosti kirjoitetut kirjat saavat minut turhautumaan ja jättämään kirjan kesken ihan periaatteesta. Kirjoitusvirheet, epäselvät lauseet ja muut sekoilut tekevät lukukokemuksesta epämiellyttävän. Joskus myös tönköt käännökset vievät lukuilon pois.   Aika useinkin tulee vastaan kirjoja jotka ovat muuten hyviä, tykkään hahmoista ja miljööstä, mutta juoni on vain niin surkea ja ennalta-arvattava, että kirjaa ei halua jatkaa. Tai juoni vaikuttaa lupaavalta, mutta päähenkilö tai muut hahmot ovat pinnallisia, epäuskottavia vetelyksiä joiden motivaatioista ei saa selvää ja reaktiot ovat suoraan saippuaoopperoista. Muistan miettineeni jotain noiden kahden välistä kun luin Tad Williamsin Tarua kolmesta miekasta. Ja P.C. Castin Yön talo -sarjaa. Monet paranormal romance -kirjat kuuluvat myös tuohon kategoriaan. Joskus jätin jonkun kirjan lukematta sillä perusteella, että päähenkilön nimi oli Barbie Lamb. Anteeksi, mitä? Se oli muistaakseni harlekiini, mikä vaikutti päätökseen. Jos kirjailija ei käytä mielikuvitustaan nimissä, tuskin tarinassakaan. (Nimeähän olisi voinut käyttää tarinassa hyödyksi ja tehdä siitä vahvuuden, mutta selailun perusteella siitä ei ollut toivoakaan.)   Ja joskus vain ei iske, niin kuin [url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=2279]Kärpästen herra[/url].

[b]Pussy, merirosvokuningatar[/b] niminen kirja Kathy Ackerilta oli niin kokeellista "taidekirjallisuutta", ettei siitä ollut mitään iloa ainakaan minulle, vaikka seksi ja merirosvot olisivat muuten vaikka miten kiinnostavia aiheita. ([i]Olisikohan tähän mennessä ainoa kaunokirjallinen teos minkä lukemisen jouduin lopettaman kesken, koska keskittymiskykyni ei vaan riittänyt niin sekavan tekstin seuraamiseen..[/i])   Netistä löytyi äsken aika osuva arvostelukin siitä. http://teawithannakarenina.blogspot.fi/2012/08/pussy-merirosvokuningatar.html

Arthur C. Clarken [i]Lapsuuden loppu[/i] on ihan hirveää tuubaa, se on huonosti kirjoitettu ja idealtaan tympeää huttua. Jos se olisi lyhyempi ja suomalainen se olisi julkaistu Portissa 1992 eikä kukaan muistaisi sitä enää.

Castien Yön talo -sarja. Whiten Paranormaali. Lumoava kirous. Kreääääääh.   Okei, paranormaaliin romantiikkaan kuuluu tietty keveys ja joskus jopa hento ja heikko juoni. Mikä siinä, mikä siinä, aivohöttöä siinä haetaankin. Ja monet genren kirjoista ovat vain oikeasti ihan tosi hyviä. Mutta jos juoni on luettu sen seitsemäntoistamiljoonaan kertaan, vaatii edes jonkun tasoista tekstiä. Tai siis. Herkkää ja kevyttä tarinaa ei vain voi lukea eläytyen, jos joka sana on väkivalloin väännetty rautalangasta. Toki kirjoitusvirheet ovat ärsyttäviä, mutta jokainen tekee virheitä eivätkä pikkumokat varsinkaan näytöltä osu silmään. Tämän kykenen vielä antaa anteeksi. Huonoa kirjoitustapaa en.   Aaaaaargh. Siinä syy, miksen pitänyt Varjojen kaupungeista alkuun. Claren tyyli vain kalskui hiukan liian ontuvalta mulle. Toki asiasta voi päästä yli ja lukea autuaan välittämättä masentavan surkeista sanavalinnoista jii än ee. Nimimerkillä Jace4ever<3.   Pointti oli siis. Kirjan sisällöllä ei ole mulle yleensä mitään väliä niin kauaa, kun kirja on kirjoitettu hyvin. Poikkeuksia löytyy. Oikeastaan tasan tuo yksi, mutta silti. Young adult -kirja saa sisältää mitä höttöä ja roskaa tahansa, kunhan tekstiin se ei kompastu.

Maailma on täynnä huonoja kirjoja - uskokaa pois, olen kirjoittanutkin sellaisen. [/itseironia]   [i]Dean Koontz[/i] on mielestäni tylsä kirjailija ja hänen kirjoistaan olen lukenut muutaman, mutta [b]Taivaan porteilla[/b] oli kyllä niin syvästi anaalista, että kieltä ihan kutitti. 700 sivua (kyllä!) huonoa scifi-"jännäriä" avaruusolentopojasta, joka ystävystyy koiran kanssa ynnä muuta turhuutta. Loppuratkaisu kuitenkin pilasi jo ennestäänkin luokattoman teoksen: poika tuo maailmanrauhan sanomaa, jonka voi tiivistää vain siten, että maailmanrauha on saavutettavissa jos ihmiset vaivautuisivat "uneksimaan koirien unia" ja pääsisivät täten lähemmäs Jumalaa.   Ai Koontzko muka katolinen ja koiraihminen? En olisi ikinä uskonut.

Jos mukaan ei lasketa pinnallisia nuortenkirjoja joita oli pakko joskus koulussa lukea, niin fantasiaan ja scifiin mahtuu myös paljon roskaa. Kävin itsekin tarkistamassa mitä kaikkea olen merkinnyt yhdellä tähdellä. Tämä lista oli yllättävän pitkä.   Listaan kuului lähes koko Jean Raben tuotanto ja paljon Salvatorea ja Eddingsiä. Listasta löytyi myös surullisen kuuluisa [url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=705]Berek puolikäden paluu[/url] jossa itseinhosta kärsivä spitaalinen tyyppi päätyy fantasiamaailmaan ja raiskaa ensimmäisen vastaantulevan naisen. Sen jälkeen toivon vain koko kirjan että se kuolisi. Lisäksi on näitä mielipiteitä jakavia kuten Darwinin Radio ja Rautalohikäärmeen tytär.

Kyllä se huonoin lukukokemus taitaa olla Salvatoren [i]Metsän varjoissa[/i], joka on Pappiskvintetti-sarjan toinen osa. En muista kirjan tapahtumista paljon mitään, koska siinä ei tainnut paljon mitään tapahtuakaan. Pari ekaa lukua onnistuivat kohottamaan odotuksia, mutta niitä ei sitten ikinä täytetty. Koko kirja koostui loputtomista taistelukohtauksista, joissa sankarit tekevät tuttuun Salvatore-tyyliin monimutkaisia superliikkeitä ja selviävät kaikesta haavoittumattomina. Tarinaa ei kerrottu kuin vähän alussa ja vähän lopussa keskiosan ollessa pelkkää pullamössöä. Sarja oli kokonaisuudessaankin tylsää tusinatasoa, mutta kakkososa veti kuitenkin pohjalukemat.

[quote="Fantasyfan" post=6305]Lisäksi on näitä mielipiteitä jakavia kuten Darwinin Radio ja Rautalohikäärmeen tytär.[/quote]   Rautalohikäärmeen tytär jätti minut hyvin hämmentyneeseen tilaan. Oikeastaan inhosin kirjaa, mutta se piti lukea silti läpi sillä se vaikutti sen verran vahvasti. Muistan, että loppu oli hämärä ja kirjasta jäi ikävä olo. Mutta onko se huono kirja? Jaa...   Surkeita kirjoja on kyllä tullut luettua, mutta monasti on tuntunut siltä ettei vain itse kuulu kohderyhmään, eikä että kirja itsessään olisi surkea. Oma lukunsa ovat sitten kaikki Eddingsit ja Tad Williamsit, jotka kyllä luki joskus läpi, mutta niistä jäi olo että kirjat olivat huonoja. Tai olettaisin että ne ovat, en nimittäin muista niistä mitään.   ...Mikä on itselle huonon kirjan merkki. Jopa nuorena luetuista nuorten- ja lastenkirjoista muistaa jotain, jos niissä on ollut jotain oikeasti vaikuttavaa. Tosin sitten taas muistan Rautalohikäärmeen tyttärestä paljon koska se teki vaikutuksen... mutten silti pitänyt kirjasta. Kai se sitten oli onnistunut.

Paulo Coelho, Alkemisti. Joko minä olen niin tyhmä ja kirja niin viisas tai sitten kirja on yksinkertaisesti tyhmä. Coelho tuntuu kopioivan jotakin, en saa osoitettua mitä. Blanca del Rey sanoi hänen kopioivan De Melloa.. (Meidän kirjastosta ei de Melloa löydy.) Kirja jakaa minut hyvin jyrkästi, enkä osaa päättää mitä mieltä kirjasta olen. Mistä olen olen samaa mielta toisen puoliskoni kanssa on että kirja on hieman teennäinen. Yliarvostettua roskaa!!! Samaan kuuluu Oksanen! Piste!!

[quote="Sapfo" post=7049]Paulo Coelho, Alkemisti. Joko minä olen niin tyhmä ja kirja niin viisas tai sitten kirja on yksinkertaisesti tyhmä.[/quote]   Amen! Alkemisti ei välttämättä ole tyhmä kirja, mutta ei kyllä viisaskaan. Se on niin rautalangasta väänneetty, että apina, joka ei osaa edes lukea, ymmärtää mitä Coelho yrittää sanoa. Kirja on yleensä niiden mielestä hyvä, jotka eivät paremmasta tiedä (ns. Remes-efekti), ja/tai eivät ole koskaan lukeneet oikeasti syvällistä kirjaa. Alkemisti on kuraa, yliarvostettua ja tyhmennettyä kuraa.

Tiedän kyllä lukeneeni täysin luokattomiakin kirjoja, mutta nyt ei mieleen tule sen pahempia kuin Eddingsin Unennäkijät-sarjan kaksi ensimmäistä opusta, jotka väänsin läpi joskus vuosia sitten. Kun yritän muistella kirjojen tapahtumia, mielessä on vain musta aukko yksinkertaisesti siksi, ettei kirjoissa tapahtunut mitään mielenkiintoista. Pahinta oli, että aina, kun mukaan tarinaan tuli uusi henkilö, neropatti kirjailija aloitti koko roskan alusta. *itkettää* Kuvittelin naiiviuksissani, että lopussa kiitos seisoo, ja että kyllä uskollinen lukija sitten viimeisillä metreillä hemmotellaan piloille kunnon toiminnalla ja jännityksellä - mitä vielä! Loppu oli karmaiseva petos. En ole sen koommin koskenut Eddingsin kirjoihin, enkä aio koskeakaan. Myös David Gemmellin Legenda aiheutti puistatuksia, muttei kuitenkaan ollut ihan pahimmasta päästä. Lähinnä kirjaa vaivasi ylisurkea juoni. Lisäksi haluaisin mainita Stephen Kingin Carrien, joka on Kingin teoksista huonoin ja jos minulta kysytään, kerta kaikkisen epäonnistunut tekele. Olen lukenut paljolti Kingin kirjoja, ja nautin niistä täysin siemauksin, mutta Carrie oli poikkeus.