HourglassEyes | Lukupiiri | 152 viestiä | 28.12.2023
Viimeisin Hopea | 10.10.2024
Kirjailija: George R. R. Martin
donroitteri | Lukusali | 747 viestiä | 06.10.2013
Viimeisin Jussi | 10.10.2024
Viimeisin kirjahankinta
02.10.2013
Tämän ketjun ideana on kertoa, mitä kirjoja olet hankkinut viime aikoina.
Mainitse viestissäsi siis kirjan ja mielellään kirjailijankin nimi. Lisäksi kannattaa kertoa esimerkiksi, mistä kirjan hankit, paljonko se suunnilleen maksoi, onko kirja kova- vai pehmytkantinen ja miksi halusit kyseisen kirjan.
Kirjat voivat olla ostettuja tai lahjoituksena tai lahjana saatuja, miten vain.

Ostin viimeksi Hugh Howeyn tuoreen suomennoksen Siilo, koska sen esittelyteksti on kuulostanut mielenkiintoiselta. Tilasin CDON:sta (tietenkin Risingin Kirjaston linkkien kautta, jotta pieni provikka ylläpitokuluihin..), maksoi vähän päälle 20 euroa, postikuluja ei ollut. Kirja saapui viime perjantaina, ja olen jonkin verran jo lukenutkin. Ei ainakaan vielä ostos kaduta. :wink:
Seuraavan kerran ostan uutena kirjoja varmaan Helsingin Kirjamessuilta, niihinkään ei enää montaa viikkoa. Jollei sitten Stockan Hulluilla Päivillä ole jotain kiinnostavaa ja halpaa. Kierrätyksestä tai kirppikseltä saattaa kyllä jotain tarttua matkaan...

Ostin viimeksi [b]Hugh Howeyn [/b] tuoreen suomennoksen [i]Siilo,[/i] koska sen esittelyteksti on kuulostanut mielenkiintoiselta. Tilasin CDON:sta [size=2](tietenkin Risingin Kirjaston linkkien kautta, jotta pieni provikka ylläpitokuluihin..)[/size], maksoi vähän päälle 20 euroa, postikuluja ei ollut. Kirja saapui viime perjantaina, ja olen jonkin verran jo lukenutkin. Ei ainakaan vielä ostos kaduta. :wink:
 
Seuraavan kerran ostan uutena kirjoja varmaan Helsingin Kirjamessuilta, niihinkään ei enää montaa viikkoa. Jollei sitten Stockan Hulluilla Päivillä ole jotain kiinnostavaa ja halpaa. Kierrätyksestä tai kirppikseltä saattaa kyllä jotain tarttua matkaan...
02.10.2013
Andromeda
652 kirjaa, 3 viestiä
Viimeisin kirjahankintani on AdLibriksestä tilaamani kahden kirjan paketti, johon valitsin Douglas Prestonin & Lincoln Childin Pengergast-sarjan uutukaisen "Kuolleiden kirja" ja toinen tilaamani kirja on Michael Moorcockin "Ilmojen sotaherra". Kirjapaketin hinta oli 45 euron kieppeillä ja kirjat pystyy hankkimaan AdLibriksestä ilman postimaksua, kun valitsee Itellan toimittajaksi.
"Kuolleiden kirjan" luku-urakan aloitin eilisiltana ja kirja vaikuttaa hyvältä, joten jatkan heti lukemista, kunhan olen ensin täyttänyt uudelleen teemukini.

Noora
18 kirjaa, 128 viestiä
Ostin viimeksi suomalaisen kirjakaupan nettikaupasta Joe Abercrombien First Law trilogian kaikki kolme osaa pehmeäkantisina, kun kovakantisia ei ollut saatavina ja kirjat maksoivat yhteensä 30 euroa suurinpiirtein. Tilauksen pitäisi saapua noudettavaksi 2 viikon sisällä suurinpiirtein.

03.10.2013
Eräältä Rautjärven asemanseudun pihakirppikseltä löytyi joskus viime kuussa "Karhun varjossa" niminen kokoomateos Lasse Lehtisen kolmesta poliittisesta satiirista, missä oli yhdistävänä teemana venäjä/neuvostoliitto. Hinta taisi olla jotain parin euron luokkaa.
Tarkistin yhden kauppareissun yhteydessä myös Simpeleen kirppiksen oven vieressä olevan häkin missä oli kirjoja ilmaiseksi jaossa ja mukaan tarttui Arto Paasilinnan Hankien tarinoita. (Kuvitus kiinnosti enemmän kuin kirjan varsinainen aihe..)

Tarkistin yhden kauppareissun yhteydessä myös Simpeleen kirppiksen oven vieressä olevan häkin missä oli kirjoja ilmaiseksi jaossa ja mukaan tarttui Arto Paasilinnan Hankien tarinoita. ([i]Kuvitus kiinnosti enemmän kuin kirjan varsinainen aihe..[/i])
03.10.2013
haplotus
348 kirjaa, 11 kirja-arviota, 629 viestiä
Viime viikon nopealla kirjastovierailulla jälleen kerran siitä piskuisesta kirjankierrätyshyllystä löytyi molemmat Tim Powersin Anubiksen portit-kirjat. Silmät levisi kun nuo siinä näin, vieläpä tosi hyvässä kunnossa. Pitkään olen halunnut nämä lukea, joten ehkä se nyt toteutuu.
Aika usein tuolta kirjoja löydän mutta vastapainoksi kyllä myös vien tuohon hyllyyn kirjoja. Vasta oli muutto, jonka tieltä vein tonne joitain luontoharrastuskirjoja. Pääasiassa kirjat kiertää nopeasti tuossa, harvoin samaa teosta kahdesti näkee.

Viime viikon nopealla kirjastovierailulla jälleen kerran siitä piskuisesta kirjankierrätyshyllystä löytyi molemmat Tim Powersin [i]Anubiksen portit[/i]-kirjat. Silmät levisi kun nuo siinä näin, vieläpä tosi hyvässä kunnossa. Pitkään olen halunnut nämä lukea, joten ehkä se nyt toteutuu.
 
Aika usein tuolta kirjoja löydän mutta vastapainoksi kyllä myös vien tuohon hyllyyn kirjoja. Vasta oli muutto, jonka tieltä vein tonne joitain luontoharrastuskirjoja. Pääasiassa kirjat kiertää nopeasti tuossa, harvoin samaa teosta kahdesti näkee.
04.10.2013
Athilora
100 kirjaa, 690 viestiä
Edellinen hankkimani kirja näyttäisi olevan modernia saksalaista historiankirjoitusta eli Loel Zweckerin Uusi maailmanhistoria. Se esittää historiaa uudenlaisesta näkölumasta ja on todennäköisesti avartava kokemus kenelle tahansa historian harrastajalle.

Pjst
178 kirjaa, 29 viestiä
Tänään tarttui suomalaisen alesta Mia Vänskän Saattaja. Ollut lukulistalla jo pitempään enkä ole saanut aikseksi lainattua kirjastosta. Onpahan nyt askleen lähempänä.
Tänään tarttui suomalaisen alesta [b]Mia Vänskän[/b] [i]Saattaja[/i]. Ollut lukulistalla jo pitempään enkä ole saanut aikseksi lainattua kirjastosta. Onpahan nyt askleen lähempänä.
07.10.2013
Formaldehyde
120 kirjaa, 322 viestiä
Suomalainen.com tiputti pari viikkoa sitten kymmenen euroa hintaa tietyn summan ylittävistä tilauksista, joten tuli tehtyä pitkään suunnitelmissa ollut kirjatilaus.
Kim Newman: Anno Dracula, Dracula Cha Cha Cha
Aikoinaan luin novellin tai pari Newmannilta ja tykästyin tämän silloin valtavirrasta poikkeavalta tuntuneeseen ideaan yhdistää vaihtoehtoinen historia ja vampyyrit. Kesti vain pitkään muistaa, että kaupastahan näitä saisi...
Kim Newman: Professor Moriarty - The Hound of the D'Urbervilles
Tämä sattui silmään siinä samalla ja herätti välittömästi mielenkiintoni. Kansi toimii, nimi toimii. "Imagine the twisted evil twins of Holmes and Watson..." No mutta. Mielelläni!
Aurelio Voltaire: Call of the Jersey Devil
Mies on suunnitellut leluja, tehnyt animaattorin hommia, julkaissut sarjakuvia ja pari humoristista kirjaa synkemmästä alakulttuurista sekä on ylipäänsä yksi hilpeimpiä gootti-setiä musiikkikentällä. Nyt on sitten julkaistu ensimmäinen romaani. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Bomb New Jersey, Voltaire?
Nigel Rodgers: The Dandy - Peacock or Enigma?
Kaltaiseni resuhippi on tietysti mitä yhteensopivin olento tämän kirjan kanssa.
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Tässäkin mielenkiintoa herättelevät nimi ja kuvitus. Ja, köh köhh, ale-hinta.

[b]Kim Newman:[/b] [i]Anno Dracula, Dracula Cha Cha Cha[/i]
Aikoinaan luin novellin tai pari Newmannilta ja tykästyin tämän silloin valtavirrasta poikkeavalta tuntuneeseen ideaan yhdistää vaihtoehtoinen historia ja vampyyrit. Kesti vain pitkään muistaa, että kaupastahan näitä saisi...
 
[b]Kim Newman:[/b] [i]Professor Moriarty - The Hound of the D'Urbervilles[/i]
Tämä sattui silmään siinä samalla ja herätti välittömästi mielenkiintoni. Kansi toimii, nimi toimii. [i]"Imagine the twisted evil twins of Holmes and Watson..."[/i] No mutta. Mielelläni!
 
[b]Aurelio Voltaire:[/b] [i]Call of the Jersey Devil[/i]
Mies on suunnitellut leluja, tehnyt animaattorin hommia, julkaissut sarjakuvia ja pari humoristista kirjaa synkemmästä alakulttuurista sekä on ylipäänsä yksi hilpeimpiä gootti-setiä musiikkikentällä. Nyt on sitten julkaistu ensimmäinen romaani. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. [i]Bomb New Jersey[/i], Voltaire?
 
[b]Nigel Rodgers:[/b] [i]The Dandy - Peacock or Enigma?[/i]
Kaltaiseni resuhippi on tietysti mitä yhteensopivin olento tämän kirjan kanssa.
 
[b]Ransom Riggs:[/b] [i]Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille[/i]
Tässäkin mielenkiintoa herättelevät nimi ja kuvitus. Ja, köh köhh, ale-hinta.
08.10.2013
Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
Eilen tuli tehtyä pieni divarikierros, ja mukaan lähti:
Alissa Quart: Brändätyt
Brändäys kiinnostaa ihan yleiselläkin tasolla, ja hinta oli huokea, joten ei tehnyt pahaa napata tätä mukaan.
Michael Moore: Mikä maa, mikä planeetta?
Moore on jännä tyyppi, joka myös kirjoittaa ihan hauskasti. Ja sama kuin edellä, hinta oli alhainen ja aihe (Yhdysvallat ja sen johtajiston edesottamukset) kiinnostaa, joten ostin pois kuljeksimasta.
Truman Capote: Kylmäverisesti
Tosielämän rikokset ovat karmealla tavalla kiehtovia, ja olin kuullut tästä kirjasta kehuja, joten ostettava oli.
Edgar Allan Poe: Korppi ja kultakuoriainen
Ainoa tältä kierrokselta ostamani spefikirja. Omassa lähikirjastossani ei jostain syystä Poen kirjoja ole, joten tämä oli hyvä löytö.

FormaldehydeTämän herran sarjakuvista olin kuullutkin jotain, mutta jopa leluja? Romaani kiinnostaa kyllä minuakin, täytynee etsiä se käsiini josain vaiheessa.
Aurelio Voltaire: Call of the Jersey Devil
Mies on suunnitellut leluja, tehnyt animaattorin hommia, julkaissut sarjakuvia ja pari humoristista kirjaa synkemmästä alakulttuurista sekä on ylipäänsä yksi hilpeimpiä gootti-setiä musiikkikentällä. Nyt on sitten julkaistu ensimmäinen romaani. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Bomb New Jersey, Voltaire?
Eilen tuli tehtyä pieni divarikierros, ja mukaan lähti:
 
[b]Alissa Quart[/b]: [i]Brändätyt[/i]
Brändäys kiinnostaa ihan yleiselläkin tasolla, ja hinta oli huokea, joten ei tehnyt pahaa napata tätä mukaan.
 
[b]Michael Moore[/b]: [i]Mikä maa, mikä planeetta?[/i]
Moore on jännä tyyppi, joka myös kirjoittaa ihan hauskasti. Ja sama kuin edellä, hinta oli alhainen ja aihe (Yhdysvallat ja sen johtajiston edesottamukset) kiinnostaa, joten ostin pois kuljeksimasta.
 
[b]Truman Capote[/b]: [i]Kylmäverisesti[/i]
Tosielämän rikokset ovat karmealla tavalla kiehtovia, ja olin kuullut tästä kirjasta kehuja, joten ostettava oli.
 
[b]Edgar Allan Poe[/b]: [i]Korppi ja kultakuoriainen[/i]
Ainoa tältä kierrokselta ostamani spefikirja. Omassa lähikirjastossani ei jostain syystä Poen kirjoja ole, joten tämä oli hyvä löytö.
 
[quote="Formaldehyde" post=1930]
[b]Aurelio Voltaire:[/b] [i]Call of the Jersey Devil[/i]
Mies on suunnitellut leluja, tehnyt animaattorin hommia, julkaissut sarjakuvia ja pari humoristista kirjaa synkemmästä alakulttuurista sekä on ylipäänsä yksi hilpeimpiä gootti-setiä musiikkikentällä. Nyt on sitten julkaistu ensimmäinen romaani. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. [i]Bomb New Jersey[/i], Voltaire?
[/quote]
 
Tämän herran sarjakuvista olin kuullutkin jotain, mutta jopa leluja? Romaani kiinnostaa kyllä minuakin, täytynee etsiä se käsiini josain vaiheessa.
08.10.2013
Vanamo
156 kirjaa, 5 kirja-arviota, 306 viestiä
Osallistuin tutkimukseen, joka liittyi erääseen kännykkäsovellukseen (kiitos tutkimuksen markkinoinnista Dyn!) ja sain vastalahjaksi Amazon-lahjakortin.
Tuhlasin kaiken saman tien ja nyt Kindlessäni on kasa uusia kirjoja. Kaikki ostokset löytyvät lukulistaltani ja suurin osa oli tallennettuna myös Amazoniin haaveilulistalle eli varsinaisiin hetken mielijohteisiin ei tullut sorruttua.
Hankintoihin kuuluivat:
Jim Butcher: Side Jobs
Side Jobs on Dresden Files -sarjaan kuuluva novellikokoelma. Tarjolla varmasti hyvää menoa, velhoja, taikuutta ja huumoria. Olen viime aikoina löytänyt itsestäni varsin innokkaan Dresden-fanitytön, joten olisin varmaankin hankkinut novellit käsiini tavalla tai toisella. Novellikokoelmia tulee kuitenkin lueskeltua yleensä hitaammin, joten kiva ostaa itselle lainaamisen sijaan.
Jim Butcher: Skin Games
Ennakkotilasin myös sarjan seuraavan osan. En malttaisi odottaa varsinaista ilmestymistä eli en myöskään halua jonottaa kirjaa kirjastosta.
Robert Holdstock: Bone Forest
Suomentamattomia novelleja Alkumetsä-sarjaan. Tämä on ainoa osa sarjaa, jota en ole lukenut eikä tätä näy löytyvän lainkaan kirjastosta. Mainio hankinta siis. Ilmeisesti kirjan painos on loppunut eli ei taida saada muuten kuin e-kirjana.
China Miéville: Perdito Street Station
Tämä on ollut lukulistalla pitkään. Veikkaan, että kirja ei tule olemaan kaikkein nopealukuisin, joten helpompaa kun se on omana. Ja ehkäpä nyt kun kirja on itsellä, tulisin lopulta oikeasti lukeneeksikin sen. Odotukset ovat hieman sekalaiset. Olen lukenut aiemmin Miévilleä vain suomennettuna ja hän ei ole suomeksikaan ollut kaikkein helpoin tapaus.
George R. R. Martin: Fevre Dream
Tämän hankinta oli lähimpänä hetken mielijohdetta, vaikka löytyy toki lukulistalta. Lahjakortista oli jäljellä reilut seitsemän dollaria ja kirjan hinta oli suunnilleen sama, joten arvelin kirjan hetken tulleen. En ole tullut lukeneeksi Martinilta muuta kuin Tulen ja jään laulu -sarjaa, eli nyt voisi korjata tämän puutteen.

[b]Jim Butcher[/b]: [i]Side Jobs[/i]
[i]Side Jobs[/i] on [i]Dresden Files[/i] -sarjaan kuuluva novellikokoelma. Tarjolla varmasti hyvää menoa, velhoja, taikuutta ja huumoria. Olen viime aikoina löytänyt itsestäni varsin innokkaan Dresden-fanitytön, joten olisin varmaankin hankkinut novellit käsiini tavalla tai toisella. Novellikokoelmia tulee kuitenkin lueskeltua yleensä hitaammin, joten kiva ostaa itselle lainaamisen sijaan.
 
[b]Jim Butcher[/b]: [i]Skin Games[/i]
Ennakkotilasin myös sarjan seuraavan osan. En malttaisi odottaa varsinaista ilmestymistä eli en myöskään halua jonottaa kirjaa kirjastosta.
 
[b]Robert Holdstock[/b]: [i]Bone Forest[/i]
Suomentamattomia novelleja [i]Alkumetsä[/i]-sarjaan. Tämä on ainoa osa sarjaa, jota en ole lukenut eikä tätä näy löytyvän lainkaan kirjastosta. Mainio hankinta siis. Ilmeisesti kirjan painos on loppunut eli ei taida saada muuten kuin e-kirjana.
 
[b]China Miéville[/b]: [i]Perdito Street Station[/i]
Tämä on ollut lukulistalla pitkään. Veikkaan, että kirja ei tule olemaan kaikkein nopealukuisin, joten helpompaa kun se on omana. Ja ehkäpä nyt kun kirja on itsellä, tulisin lopulta oikeasti lukeneeksikin sen. Odotukset ovat hieman sekalaiset. Olen lukenut aiemmin Miévilleä vain suomennettuna ja hän ei ole suomeksikaan ollut kaikkein helpoin tapaus.
 
[b]George R. R. Martin[/b]: [i]Fevre Dream[/i]
Tämän hankinta oli lähimpänä hetken mielijohdetta, vaikka löytyy toki lukulistalta. Lahjakortista oli jäljellä reilut seitsemän dollaria ja kirjan hinta oli suunnilleen sama, joten arvelin kirjan hetken tulleen. En ole tullut lukeneeksi Martinilta muuta kuin [i]Tulen ja jään laulu[/i] -sarjaa, eli nyt voisi korjata tämän puutteen.
08.10.2013
Johanna
385 kirjaa, 108 viestiä
Tänään kävin Myyrmäen Fidassa ja mukaan lähti Roald Dahl Ilmarin Ihmelääke 1,40€uroa, Helen Dunmore Ingo syvyyksien salaisuus 2,50€uroa ja kävin samassa Fidass tasan viikko sitten ja silloin lähri mukaan David & Leigh Eddings Tulikupolit 2,50€uroa.
Kävin Martinlaakson vanhan ostorin molemissa kirppareilla. Yhdestä lähti mukaan Narnia Taikurin sisaren poika (vuoden 1978 painos) 2€uroa ja toisesta kirpparilta ostin Helen Dunmore Ingo Aaltojen kutsu 2€uroa.
Kävi hyvä tuuri, sillä yritän kerätä Narnia kirjoja (enään puuttuu kaksi kirjaa) ja löysin kaksi viimeistä Ingo kirja jotka puuttuivat. Tykkään lukea meri aiheisia kirjoja rannalla joten joudun odottaan seuraavaa kesää kunnes pääsen lukemaan nuo kaksi Ingo kirjaa.
Parin viikon sisällä olen ostanut Itiksen Fidasta Tad Williams Varjojen marssi 1. Lauluja kuusta ja tähdistä 2,50€uroa. Tikkurilan Kontista Wilbur Smith Niilin noita 1,50€uroa. Hietsusta Cassandra Clare Luukaupunki kirja 2€uroa.

Dragonil
154 kirjaa, 7 kirja-arviota, 112 viestiä
Tuhannen ja yhden yön tarinat
Tätä olin etsinyt jo pidemmän aikaa, mutta hinta oli ollut aina esteenä... Viimein sitten löysin tämän Suomalaisesta, hintaan 9.00! Alkuperäishintana oli ollut 56.00e, eli ei mikään huono hankinta :wink: Kirjassa on kauniit kuvitukset, ja on kyllä muutenkin hintansa (alkuperäisen) väärti.
Muuta en olekaan viime aikoina ostanut, Tracon 8 söi kaikki rahani >.<

[b]Tuhannen ja yhden yön tarinat[/b]

Inactive
16 kirjaa, 12 kirja-arviota, 4 viestiä
Minulla oli nyt viimeisin kirjahankita tämä uusi Soturikissat kirja Tähtyö.
Olin vartonut kirjaa jo kuukausia ja nyt heti kun se ilmestyi Suomalaiseen kirjakauppaan hain sen. Myyjä kysyikin kun tuli huohottaen sisään, että tulinko hakemaan kenties uusinta Soturikissat kirjaa? :D Ja niinhän minä tulin
(Myyjä siis tuntee minut. Olen käynyt monesti samassa kaupassa ja jutellaan kirjoista paljon kyseisen myyjän kanssa)
Se sitten varastosta haki sen ja sanoi, että oli tarkoitus laittaa hyllyyn vasta parin päivän päästä, mutta myy minulle jo etukäteen, koska tiesi minun odottavan :D
Sanoimpahan varoitukseksi, että odota vain, kun seuraava lisäosa tulee niin syöksyn viivana heti sinne hakemaan senkin pois.

09.10.2013
Formaldehyde
120 kirjaa, 322 viestiä
EmelieTämän herran sarjakuvista olin kuullutkin jotain, mutta jopa leluja? Romaani kiinnostaa kyllä minuakin, täytynee etsiä se käsiini josain vaiheessa.Voltairesta on moneksi. :cool: Seuraavakin teos on jo hyvää vauhtia valmistumassa, lastenkirja The Legend of Candy Claws. Miehen nettisivuilta voi jo nyt tilata sille kaveriksi kirjan päähenkilöä esittävän pehmolelun.
[quote="Emelie" post=1969]Tämän herran sarjakuvista olin kuullutkin jotain, mutta jopa leluja? Romaani kiinnostaa kyllä minuakin, täytynee etsiä se käsiini josain vaiheessa.[/quote]
 
Voltairesta on moneksi. :cool: Seuraavakin teos on jo hyvää vauhtia valmistumassa, lastenkirja [i]The Legend of Candy Claws[/i]. Miehen nettisivuilta voi jo nyt tilata sille kaveriksi kirjan päähenkilöä esittävän pehmolelun.
09.10.2013
Kuunliekki
209 kirjaa, 1 kirja-arvio, 279 viestiä
Minunkin viimeisin hankinta on uusin Erin Hunterin Soturikissa eli Tähtiyö. Jo viime viikolla hoksasin sen Suomalaisen kirjakaupan hyllyllä. Hetken kaivelin muistiani, että joko sen piti ilmestyä, mutta en sitten muistanut mitä olen siitä lukenut (ja kotiin palattuani totesin, että ainakaan täällä sitä ei vielä oltu ilmestyneeksi merkattu). Nappasin kirjan sitten mukaan epäröityäni hintaa ja todettuani, että ei se odottamalla siitä paljoa halpene. Vanhemmatkin Soturikissat taisi olla vain muutamia euroja halvempia. Voinpahan nyt lukea sen heti kun ehdin eikä tarvitse metsästää kirjastoista, joissa se on kuitenkin kokoajan lainassa. Sitä lajia sain ihan tarpeeksi ennen kuin päädyin siihen tulokseen, että pidän tuosta sarjasta niin paljon että sen voisi hyllyyn hankkia.

Morgan Blood
139 kirjaa, 9 kirja-arviota, 339 viestiä
Pitkästä aikaa uskallauduin Sammakossa 2 euron tuotoksia sisältävää laatikkoa pidemmälle. Tahdon kuitenkin mainita myös yhden alennuslaatikkohankintani koska teos oli aivan upea! Ensimmäisenä siis se:
Lukas Moodysson - Mitä minä teen täällä?
Kyseinen runoteos on yksi koko kirjan läpi valuva paraati, mutta pelastautuu tyylikkäästi loputtomista A. Ginsbergin Huudon kopioista & korvikkeista juurruttaen pitkästä aikaa jotain omaa tähän muotoon. Myöskin välttäen ns. kahvipöytämonologit, joissa kirjoittaja matkailee mukavassa aamukahvikohdussa erinäisiä maailman kriisejä. Se on yleensä kuin kukkiva raatokukka kasvitieteellisessä: Haisee demonilta ja näyttää penikseltä. Suosittelen runodiggareille vahvasti. En siis raatokukkia vaan Moodyssonia.
Markku Into - Outo kumi
Olen se hämy joka diggailee Innon tuotannosta määrättömästi ja ostaa jokaisen aamukahvivalöörin, mitä äsköisessä pätkässä kirosin, mitä setä puskee ulos. Pidän yhtä lailla hänen aikaisemmasta muodostaan kuin nykyisestä sanaoksennuksestaan. Minusta tavat kirjoittaa yhdistyvät maittavasti tässä proosantapaisessa sekoilussa, vaan miksi, voi miksi Humbuugi? (T: Turkuuntunut)
Bruno K. Öijer - Valitut runot 1973 - 2001
Ruotsalaiset eivät osaa runoilla. Joku sanoi, että Öijer osaa, mutta en ole vieläkään varma, osaavatko ruotsalaiset runoilla, paitsi muutamat ruotsiintuneet ulkomaalaiset. Ehkä ruotsalaiset runoilijat ovat planktonia jotka pitäisi syöttää valaille... mene ja tiedä. Ehkä sitä ei ole vain oivallettu.
Arthur Rimbaud - Kausi Helvetissä
Kuriositeettia rakkaani, kuriositeettia.
Klassinen ja jossain määrin komea. Lähinnä ensimmäinen kokoelma Bukowski-vuosien jälkeen, mistä pidin aikanaan. Hankin sen siis viimein hyllyyn, silleen kivasti neljän tai viiden vuoden pohdinnan jälkeen. Vielä kun saisin jostain Hirtettyjen tanssiaiset tätä vanhaa Sammakko-painosta edustavissa kansissa niin vahingossa hymyilisin tälle kohtaa runohyllyä. Ihan kivaa kamaa tämä, mutta ei se enää minua sytytä niin.
Vielä kerran:
Kuriositeettia.
Postskriptumina unelmia:
Jos minulla olisi rahaa, tahtoisin niin mahdottomasti Valtaistuinpelin hyllyyni kokonaisuudessaan. Minusta sarjassa on yhdet komeimmista suomennoskansista ja ulkoasuista suurinpiirtein ikinä.

[u]Lukas Moodysson - Mitä minä teen täällä?[/u]

[u]Markku Into - Outo kumi[/u]
Olen se hämy joka diggailee Innon tuotannosta määrättömästi ja ostaa jokaisen aamukahvivalöörin, mitä äsköisessä pätkässä kirosin, mitä setä puskee ulos. Pidän yhtä lailla hänen aikaisemmasta muodostaan kuin nykyisestä sanaoksennuksestaan. Minusta tavat kirjoittaa yhdistyvät maittavasti tässä proosantapaisessa sekoilussa, vaan miksi, voi miksi Humbuugi? (T: Turkuuntunut)
 
[u]Bruno K. Öijer - Valitut runot 1973 - 2001[/u]
Ruotsalaiset eivät osaa runoilla. Joku sanoi, että Öijer osaa, mutta en ole vieläkään varma, osaavatko ruotsalaiset runoilla, paitsi muutamat ruotsiintuneet ulkomaalaiset. Ehkä ruotsalaiset runoilijat ovat planktonia jotka pitäisi syöttää valaille... mene ja tiedä. Ehkä sitä ei ole vain oivallettu.
 
[u]Arthur Rimbaud - Kausi Helvetissä[/u]
Kuriositeettia rakkaani, kuriositeettia.
Klassinen ja jossain määrin komea. Lähinnä ensimmäinen kokoelma Bukowski-vuosien jälkeen, mistä pidin aikanaan. Hankin sen siis viimein hyllyyn, silleen kivasti neljän tai viiden vuoden pohdinnan jälkeen. Vielä kun saisin jostain Hirtettyjen tanssiaiset tätä vanhaa Sammakko-painosta edustavissa kansissa niin vahingossa hymyilisin tälle kohtaa runohyllyä. Ihan kivaa kamaa tämä, mutta ei se enää minua sytytä niin.
Vielä kerran:
Kuriositeettia.
 
Postskriptumina unelmia:
Jos minulla olisi rahaa, tahtoisin niin mahdottomasti Valtaistuinpelin hyllyyni kokonaisuudessaan. Minusta sarjassa on yhdet komeimmista suomennoskansista ja ulkoasuista suurinpiirtein ikinä.
09.10.2013
Strato
244 kirjaa, 643 viestiä
Yliopiston tähtitieteen ykköskurssille tarvitaan oppikirjaksi Maailmankaikkeus 2013-2014 (Asko Palviainen, Heikki Oja). Tilasin sitten itelle ja kaverille ursan kirjakaupasta jäsenhintaan 15€ kpl + postikulut, tuli postissa maanantaina. Nyt vaan ootellaan kurssin alkua :smile:

13.10.2013
Olin viikonloppuna imatran antiikkimessuilla ja bongasin yhdestä naapuripöydästä nimen jonka kirjoja olin lukenut joskus aikaisemmin. Ihan hauskaa huomata, että kyseinen jännitys/rikos/sotakirjoista tunnetuksi tullut henkilö on tehnyt joskus myös lastenkirjojakin.
Kyseessä oli siis James Clavellin "Pomp-O-Moto", mikä kertoi taikurin oppipojasta joka joutuu hurjaan seikkailuun epäonnistuneen loitsun takia. Myös George Sharpin kuvitukset olivat niin hienon näköisiä, että neljän euron hinta vaikutti suorastaan halvalta..

14.10.2013
Scartti
228 kirjaa, 16 kirja-arviota, 209 viestiä
Yksi merkittävimmistä latinalaisamerikkalaisista runoilijoista.
Adlibriksestä hintaan 19,20 €: Pablo Nerudan Canto General.
Kindle:
Pablo Neruda: Veinte poemas de amor y una canción desesperada 2,74$

Mainion videopelin innoittamana kirjakaupan hyllystä tarttui mukaan Metro 2033, hintaa hiukan reilu kymppi, mikä on pokkarista ihan sopivasti. Dmitri Gluhovsky kirjoitti kirjan ilmeisesti varsin nuorena jannuna, mikä aiheutti minulle hieman epäilyksiä laadun suhteen, mutta kyllä tämä varmasti lukemisen arvoinen teos silti on. Tuskinpa se pelikään olisi niin hyvä ollut, ellei lähdemateriaali olisi ollut kunnossa.
Conan-sarjakuvien kokoelmanikin sai täydennystä ja melkoisen jämäkässä paketissakin vielä. Kun huomasin netistä, että Egmont on juuri julkaissut ison kovakantisen albumin verran vanhoja 70-80-lukujen Conan-tarinoita, päätin heti, että tuon minä haluan hyllyyni. Englanniksihan näitä on runsaasti saatavilla monenlaisina julkaisuina, mutta suomennosten kanssa on ollut hankalampaa. Pakkohankinta kaikille Conan-faneille, paitsi jos olet hc-fani ja omistat sarjikset alkuperäisinä painoksina. Hintaa oli 30e, mutta rahalle saa myös vastinetta.

AstoretheinMainion videopelin innoittamana kirjakaupan hyllystä tarttui mukaan Metro 2033, hintaa hiukan reilu kymppi, mikä on pokkarista ihan sopivasti. Dmitri Gluhovsky kirjoitti kirjan ilmeisesti varsin nuorena jannuna, mikä aiheutti minulle hieman epäilyksiä laadun suhteen, mutta kyllä tämä varmasti lukemisen arvoinen teos silti on.No, suhteellisen nuorena. Kirjailija on syntynyt -79, aloitti tarinan kirjoittamisen 18-vuotiaana ja julkaisi sen netissä 2002. (Ei mikään Eragon-Paolinin kaltainen tenavatähti kuitenkaan. :tongue:) Mitä olen pelistä kuullut, niin eroaa kirjasta ainakin siltä osin, että pelissä päähenkilöstä kai kehittyy melkoinen rambo. Kirjassa ei. Tule luettuasi Lukusaliin kertomaan, vastasiko miten odotuksia!
[quote="Astorethein" post=2685]Mainion videopelin innoittamana kirjakaupan hyllystä tarttui mukaan Metro 2033, hintaa hiukan reilu kymppi, mikä on pokkarista ihan sopivasti. Dmitri Gluhovsky kirjoitti kirjan ilmeisesti varsin nuorena jannuna, mikä aiheutti minulle hieman epäilyksiä laadun suhteen, mutta kyllä tämä varmasti lukemisen arvoinen teos silti on.[/quote]
 
No, suhteellisen nuorena. Kirjailija on syntynyt -79, aloitti tarinan kirjoittamisen 18-vuotiaana ja julkaisi sen netissä 2002. (Ei mikään Eragon-Paolinin kaltainen tenavatähti kuitenkaan. :tongue:) Mitä olen pelistä kuullut, niin eroaa kirjasta ainakin siltä osin, että pelissä päähenkilöstä kai kehittyy melkoinen rambo. Kirjassa ei. Tule luettuasi Lukusaliin kertomaan, vastasiko miten odotuksia!
14.10.2013
Johanna
385 kirjaa, 108 viestiä
Ainoa kirja jonka ostin hulluilta päiviltä oli Tove Janssonin Vem ska trösta Knytet? 6,90€uroa. Yleensä ostan 3-10 kirjaa mutta tänä vuonna ei ollut minua kiinnostavia kirjoja. Pari pokkaria olisin halunnut mutta kun haluan ne kirjoina (esteettisistä syistä) yksi niistä oli ollut L.M.Montgomeryn Marigoldin lumottu maailma..pitää etsiä se käsiin kirjana. Olin todella pa viime kevään Hullujen Päivien aikaan joten olisi ollut pari kirjaa jotka olisin halunnut ostaa ja toivoin että ne olisivat olleet nytkin mutta eivät olleet. :neutral:
Kierrätyskeskuksesta ostin €urolla Vampiraatit kirottujen laiva.

HervotonHeny
314 kirjaa, 6 viestiä
Viimeisin kirjahankintani oli minullakin Hulluilta Päiviltä, ostin Ernest Clinen Ready Player One -romaanin. Muistin kaverini suositelleen teosta ja pari ekaa lukua luettuani voin sanoa pistäneeni 9,90 euroani oikeaan osoitteeseen :tongue:
Nyt puolestaan alkaa vuoden odotetuin puuhailu (ainakin omalla kohdallani), nimittäin ostoslistan suunnittelu Hesan Kirjamessuja varten! :cheesy:

Viimeisin kirjahankintani oli minullakin Hulluilta Päiviltä, ostin Ernest Clinen [i]Ready Player One[/i] -romaanin. Muistin kaverini suositelleen teosta ja pari ekaa lukua luettuani voin sanoa pistäneeni 9,90 euroani oikeaan osoitteeseen :tongue:
 
Nyt puolestaan alkaa vuoden odotetuin puuhailu (ainakin omalla kohdallani), nimittäin ostoslistan suunnittelu Hesan Kirjamessuja varten! :cheesy:
18.10.2013
Kierrätyskeskuksesta kirja Parapsykologiaa Neuvostoliitossa, alkuteos ilmestynyt 1970. Hintaa oli mielestäni vähän liikaa, neljä euroa, ottaen huomioon että kirjasta on revitty/leikattu pois seitsemän sivun mittainen johdantoluku, eivätkä kansipaperitkaan ole hyllykunnossa.. mutta kirja kiinnosti sen verran paljon, että piti saada luettavaksi.
Parapsykologia meinaa siis kaikenlaista aisteista riippumatonta havaitsemista, ennalta näkemistä, tavaroiden liikuttelua tahdonvoimalla, parantavaa ja satuttavaa ajatusenergiaa jne., jonka tuohon maailmanaikaan arveltiin ensinnäkin olevan totisinta totta ja toisekseen soveltuvan asevoimien käyttöön. Eli samaa touhua kuin jenkkien vastaavat tutkimukset, joista esim. "Vuohia tuijottavat miehet" kertoo. Viimeksi viime keväänä lukiessani Peter Higginsin kirjaa "Susikoiran aika" tuli mieleen, että pitäisi joskus tutustua neuvostoajan paratutkimukseen.

Kierrätyskeskuksesta kirja [i]Parapsykologiaa Neuvostoliitossa,[/i] alkuteos ilmestynyt 1970. Hintaa oli mielestäni vähän liikaa, neljä euroa, ottaen huomioon että kirjasta on revitty/leikattu pois seitsemän sivun mittainen johdantoluku, eivätkä kansipaperitkaan ole hyllykunnossa.. mutta kirja kiinnosti sen verran paljon, että piti saada luettavaksi.
 
Parapsykologia meinaa siis kaikenlaista aisteista riippumatonta havaitsemista, ennalta näkemistä, tavaroiden liikuttelua tahdonvoimalla, parantavaa ja satuttavaa ajatusenergiaa jne., jonka tuohon maailmanaikaan arveltiin ensinnäkin olevan totisinta totta ja toisekseen soveltuvan asevoimien käyttöön. Eli samaa touhua kuin jenkkien vastaavat tutkimukset, joista esim. "Vuohia tuijottavat miehet" kertoo. Viimeksi viime keväänä lukiessani Peter Higginsin kirjaa "Susikoiran aika" tuli mieleen, että pitäisi joskus tutustua neuvostoajan paratutkimukseen.
- Risingshadow
- Keskustelut
- Lukusali
- Viimeisin kirjahankinta