Kodin kasvit ja kukkaset

Otsikon mukaisesti, millaisia kasveja ja kukkasia teiltä löytyy kodistanne? Oletteko vannoutuneita viherkasvien elättäjiä vai onko leikkokukat enemmän teidän juttu? Vai eikö teillä ole lainkaan vihereläjiä taloudessanne?   Meillä on tällä hetkellä 3 pidempiaikaisempaa eläjää, kaksi kaktusta (jotka kissat jättävät rauhaan) ja yksi rahapuu, joka säännöllisin väliajoin näyttää heittävän henkensä, mutta saatuaan vettä näyttää virkoavan ja puskee uusia lehtiä ja viherosia näkyviin. Toinenkin rahapuu oli, mutta kissat tuhosivat sen... Olen aika ajoin yrittänyt ylläpitää joitain herkempiäkin kasveja kuten bonzai-puuta, orkideaa ja lihansyöjäkasvia. Bonzai-puu tiputti jossain vaiheessa kaikki lehtensä eikä enää toennut, orkidea alkoi leikkimään Cthulhua (tiedän, että ne tekee niin, mutta mun orkidea jäi pysyvästi tuohon tilaan ja sitten kuoli pois) ja lihansyöjäkasvi tarvisti valoa, joten jouduin sijoittamaan sen paikkaa, joka oli jonkinkin verran piilossa, joten unohdin kastella sitä (sen taru loppui lyhyeen).   Välillä meillä on leikkokukkiakin, mutta kissat ovat niistä liiankin kiinnostuneita (tulppaanit ovat niiden erityissuosiossa, vaikka kyllä nuorempi kissa haluaa sydä kaikki muutkin). Tekisi mieli ostaa joku todella iso viherkasvi, mutta meille ei mahdu.

Itse panostan helppohoitoisiin kasveihin kuten kaktuksiin, anopinkieliin ja rönsyliljoihin. Rönsylilja on käsittääkseni turvallinen myös kissoille, ennen nimittäin luulin sitä myrkylliseksi.   Joskus kyllä näkee kadehdittavia kasviviritelmiä. Olisi mukava jos olisi kunnon puutarha parvekkeella, tosin siihen vaadittaisiin iso oleskeluparveke - tai ylipäätään parveke - ja sellaisia kasveja, jotka saa pysymään hengissä. En ole ollut koskaan mikään viherpeukalo, ja moni kasvi on kuollut kun olen joko kastellut niitä liikaa tai jättänyt ne reissun ajaksi ilman vettä. Paras kasvi on sellainen, jota ei saa hengiltä. :concentrate

Olen vannoutunut viherkasvien murhaaja, ikävä kyllä. Kotona on tällä hetkellä yksi äitiltä saatu ikivanha rahapuu, joka onneksi selviää kuivemmassakin ympäristössä. Keittiössä on vielä toistaiseksi hengissä yksi traakkipuu ja orkidea, joka tosin ei ole kaupasta ostamisensa jälkeen enää kukkinut aktiivisesta lannoittamisesta huolimatta (tai just sen takia, ei voi koskaan tietää). En todellakaan harrasta viherkasveja, vaikka ne ovatkin minusta kivoja - voisin pitää enemmänkin, mutta koska olen jo myöntänyt itselleni, että ne kuolevat kuitenkin, määrä on pysynyt aika minimaalisena. Lapsuudenkodissani oli aina paljon viherkasveja, joten minusta ne jotenkin kuuluvat kotiin - ei tosin ole enää, sillä nykyiset kissamme tykkäsivät pentuina pudottaa kaikki mahdolliset ruukut alas.   Viime kesänä harkitsin laittavani parvekkeelle jotain kukkia, kun lähes kaikki naapuritkin laittoivat. En lopulta keksinyt varjoiselle parvekkeelle mitään tarpeeksi helppoa ja vähän hoitoa tarvitsevaa, joten jäi se laatikko laittamatta - ehkä joku kesä vielä. Leikkokukat ovat mielestäni ihania, ja ostan niitä säännöllisesti sekä itselleni että lahjaksi. Kyllähän ne sitten kestävät vain hetken, mutta niissäkin voi vähän panostaa laatuun ja kun kimpun ostaa kukkakaupasta, samalla saa vinkkejä, miten pitkään ne mahdollisesti ovat kestämässä. Kuolevathan ne sitten lopulta, mutta niin kuolevat kaikki. Viherkasvejani en ole ikinä saanut kukkimaan (kerran yksi orkidea yritti, mutta pudotti nuppunsa tuoreeltaan) joten ainoa tapa saada mitään kukkivaa kotiin on ostaa leikkokukkia.

Kerran olen saanut kaktuksen kuolemaan, mutta isosiskoni antoi minulle valmistujaislahjaksi vuonna 2013 viirivehkan. Sen jälkeen olen jakanut sen kahtia, ja toinen niistä pitäisi jakaa uudestaan. Toinen taisi kukkiakin uudestaan viime vuonna, mutta ovat vielä hyvin elossa. Eivät sentään tarvitse liian paljon kastelua, niin hyvä on. :D

Anopinkieltä kannattaa myös kokeilla, tosin muistaen että se on myrkyllinen. Siitä voi kirjaimellisesti leikata osan ja jättää kyseisen osan lojumaan pöydälle, ja se lähtee silti kasvamaan jos sen iskee ruukkuun. Sitä en ole testannut kuinka kauan kasvista irrotetut osat kestävät, mutta ruukussa kasvi pärjää hyvin ilman vettä. Ainoa mistä se ei tykkää on aurinko, mutta ei sekään sitä helposti tapa.

Puuhastelen enimmäkseen vain pihakasvien parissa, mutta sain lapsena joskus 80-90 lukujen taitteessa yhden pallomaisen noin nyrkin kokoisen kaktuksen pikkiriikkisessä muoviruukussa, josta on tullut vuosien varrella aika läheinen ja en ole vielä mitään toista kasvia pitänyt samalla tavalla henkilökohtaisena omaisuutenani. Talosta löytyy toki muitakin sisäkasveja, mutta juuri se kaktus kulki matkassa jo niin pitkään useissa eri opiskelupaikoissakin, että surku tulee jos kuolisi joskus.   Tällä hetkellä on jo kolmas ruukku menossa ja kaktuksesta on kasvanut yli 45 cm korkea ja 7-10 cm paksu pötkylä. Vakiopaikkana on ollut aina yksi ikkunalauta talon auringon puoleisella laidalla. Ainoa negatiivinen asia on se kun pinta on niin täynnä pitkiä ja kovia piikkejä, joten siirtely on hankalaa ja siihen voi vahingossa teloa itsensä. Piikkien väliin kertyy myös pölyä mitä on hankalaa noukkia pois.   Olisi kyllä hauska nähdä jos se kukkisi joskus, ja olen vienyt lämpimillä keleillä pihallekin joskus kesäisin, koska kuulin, että silloin kaktus saattaisi innostua kukkimaan, mutta ei ole ainakaan vielä ollut mitään vaikutusta.

Meillä oli äidillä aina iso määrä viherkasveja, mutta minä en niitä hoitanut muuten kuin silloin, kun äiti käski kastella. En oppinut niistä lapsena sen kummemmin välittämään, enkä kokenut itsestäni olemaan niitä hoitamaankaan.   Kohtalon oikusta ajauduin kuitenkin ns. vakituiseen kesätyöhön hautausmaalle, mihinpä muihin kuin puutarhanhoitohommiin. Ei minulla kokemusta ollut yhtään, kaikkein vähiten niistä kukista, eikä minkäänlaista intohimoa työhön. Niin siinä kuitenkin kävi, että jo ensimmäisen kokonaisen työkesän lopulla menin ja ostin sitten elämäni ensimmäisen huonekasvin (en laske omikseni niitä äidin kasveja, jotka aikoinaan olivat minun huoneessani). Se oli arabiankahvi, joka sieti hyvin kuivuutta ja hämärää (ts. verhojen avaamisen unohtamista), joten tulimme yllättävän hyvin toimeen sen kanssa. Pari kuukautta sitten se kuitenkin viimein otti ja kuoli ollessani joululomilla :( Vaikka se lähemmäs kolme vuotta ehtikin elää, tunnen itseni silti todella huonoksi hoitajaksi, koska kaikki äitini kasvit tuntuvat eläneen viimeiset 30 vuotta.   En silti ehtinyt kauaa kasvitta olla, koska _oikeasti_ kukkia harrastava hautausmaatyökaverini lahjoitti minulle joitakin viikkoja sitten kultaköynnöksen. Minulla ei oikeastaan ole käsitystä vielä sen tavoista, mutta on se vielä hengissä, joten toivoakseni hoitotapani eivät ole aivan vääriä.   Näiden lisäksi minulla on ehtinyt olla pari halvalla joulualennusmyynneistä ostettua tulilatvaa, joilta en odottanutkaan pitkäikäisyyttä, mutta silti ensimmäinen niistä eli jollain ihmeen konstilla lähemmäs vuoden. Luultavasti ostelen tällaisia ns. puoli-ikäisiä sesonkikukkia jatkossakin, koska tykkään niiden kirkkaista väreistä, eikä niiden elossapidolle ole niin kauheita paineita.

Olen jokseenkin vakuuttunut, että huonekasveille on oma kylttinsä meidän oven pielessä. "Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää." Piruparat, totean yleensä huokaisten, kun joku meille jonkun kasvin tuo. Kukat vain menettävät elämänhalunsa heti kynnyksen yli päästyään. Onnistuin jokunen vuosi sitten jopa tappamaan juoruni (joka kai myös tänä anopinkielenä tunnetaan...? En ole näistä ihan varma...), joka oli kyllä sitkeillyt mukanani kymmenkunta vuotta, mutta päätti kai lopultakin tehdä itsemurhan päästäkseen pois kynsistäni.   Paljon kertoo taidoistani myös eräs toinen tapaus... Sain useampi vuosi sitten siskolta tuliaiseksi ruukun, josta orasti kukkasipulista muutama vihreä lehden pätkä. Ällistykseni oli suuri, kun kasvi pysyi yllättäen hengissä kasvattaen muutaman oikein korean korkean vihreän lehden. Onnittelin itseäni. Kunnes pari vuotta kukan saamisen jälkeen siskoni kysyi puhelimitse mitä tykkäsin sen upeasta kukasta. Hetken hiljaisuuden vallitessa typertyneenä tuijotin noita muutamaa vihreää lehteä ja huokaisin mielessäni että se siitä hyvästä hoidosta...   Näitä tapauksia riittää ja onkin täysin ihmeellistä, että yksi kukkani on vielä hengissä. En edes tiedä mikä sen nimi on, mutta tuollainen vehkalehtinen köynnös. Se on seurannut minua reilusti yli kymmenen vuotta ja ihme kyllä kasvaa vielä pituutta. Joskin olen varma, että sen pitäisi olla 2-3 kertaa pidempi kuin se nyt on. Olen tosin tyytyväinen, että n. 4 metrisenä se silti vielä hengittää käsittelyssäni. Vaikka läheltä piti muutama vuosi sitten, kun kuvittelin sen tarvitsevan isomman ruukun. Loppui pituuskasvu siihen paikkaan. Seuraavana keväänä vaihdoin takaisin pienempään ja kas kummaa! Pituus alkoi taas kasvaa.   Jokseenkin parempaa onnea minulla on ollut kesäisten parvekekasvisten kanssa. Viime kesänä meillä oli parit amppelit tomaatteja ja pari chiliä (toisen söivät kyllä kirvat, vaikka taistelin raivokkaasti vastaan mäntysuovalla). Varsinkin tomaatit ovat olleet menestys lasitetulla parvekkeella! Myös basilika menestyy kesäisin parvekkeella hyvin, tilli tuppaa kuolemaan ja ruohosipulin kanssa on aina vähän niin ja näin...   Parvekekasvien kanssa minulla siis on toivoa, johtuen varmaan siitä, että niitä ei tarvitse pitää hengissä muutamaa kuukautta pidempään. Koristekasvit taas... no aina ei voi voittaa.

[quote=HourglassEyes]Jokseenkin parempaa onnea minulla on ollut kesäisten parvekekasvisten kanssa.[/quote]   Haluaisin kans kasvattaa parvekkeella yrttejä tai jotain pientä, mutta se on niin kovin varjoisa, ettei siellä kyllä mikään tule kasvamaan. Aamuaurinko osuu hetken aikaa, ennen kuin kääntyy talon nurkan takaa ja siunaa sieltä sitten toisella puolella olevia parvekkeita pitkin päivää. :tongue:   Jos tulee mieleen hyviä hyötykasveja, jotka eivät tarvitse valoa *köh* eivätkä välttämättä hirveästi vettäkään *köhköh* niin otetaan vastaan.

Täällä tunnustautuu yksi jonka käsissä on saanut surmansa kasvi jos toinenkin. Muun muassa joulukaktus, rahapuu ja olisikohan-se-ollut-tulilatva ovat kokeneet karun kohtalon. Tulilatva varsin nopeasti. Joulukaktusta taisin kastella liian vähän. Ei oikeastaan paljoa kiinnostanut, kun äitini sen huoneeseeni viritti kun olin vielä teini-ikäinen. Rahapuusta en tiedä saiko se vettä liikaa vai liian vähän vai veikö siltä hengen anopin sille työntämä ravinnepuikko.   Joitain onnekkaita(?) tapauksiakin tässä talossa on. Yksi joulukaktus on (vielä) hengissä (enemmän mieheni kuin minun ansiosta) ja taisi muutaman kukankin viime vuonna kehittää. Saa nähdä miten sille käy, kun se on siirretty keittiön pöydältä amppeliin. Pahoin pelkään että kastelut voi unohtua. Ja sitten on uskollinen ja sinnikkääksi osoittautunut rehuni, joka nytkin rehottaa vieressäni (todennäköisesti liian pienessä ruukussa). Nimi taisi olla viirivehka ja sain sen useita vuosia sitten tädiltäni. Se on urhoollisesti tehnyt aina keväällä kukan tai pari, viime keväänä jopa muutaman. Se pitäisi varmaan jakaa pariin ruukkuun... Ei sitä ole enää järkeä siirtää isompaankaan. En vain tiedä minne sen toisen sitten työnnän, kun pitäisi saada pois taaperon ulottuvilta, myrkyllinen kun on.   Toisinaan pohdin kasvisten kasvattamista parvekkeella. Siinä on vain pari ongelmaa. Saamattomuus ja se, että parveke on etelään, joten niillä voisi olla vähän turhankin kuuma, jos tulee kunnon kesä.

[quote=Kuunliekki]Tulilatva varsin nopeasti.[/quote]   Haa, olihan mulla yksi tulilatva työhuoneella, se kesti toista vuotta! Lopulta yhden työmatkan aikana työkaveri kasteli sen hengiltä, vaikka yritin kuinka vakuuttaa, että eiiii liikaa vettä, se on tottunut kuivuuteen. :grin:

[quote=kyty]Rönsylilja on käsittääkseni turvallinen myös kissoille, ennen nimittäin luulin sitä myrkylliseksi.[/quote]   Joo, on turvallinen, me erikseen tarkistettiin se, kun vanhempien luona oli tällainen ja nuorimmainen kissa parturoi sen lehdet... :shock: Äiti on kauhean ylpeä kasveistaan, niitä löytyy sieltä ihan kauhean paljon, mutta samaa viherpeukaluutta ei ole minuun onnistunut tarttuttamaan. Siksi se olikin niin noloa, kun kissa söi rönsyliljan rumaksi. Puolustuksekseni on sanottava, että yritin kyllä mainita asiasta useasti ja kehottaa siirtämään kasvin.   Olin jotenkin todella ylpeä itsestäni, kun onnistuin kasvattamaan kissoille natusteltavaksi vihreää tässä viikolla. Muistin kastella ja tarkastaa, että sillä oli valoa. Kohta voisi laittaa raeruohon kasvamaan niille.     [quote=HourglassEyes] Varsinkin tomaatit ovat olleet menestys lasitetulla parvekkeella! Myös basilika menestyy kesäisin parvekkeella hyvin,[/quote]   Mä olen jotenkin ymmärtänyt, että basilika on hankala yritti kasvattaa, vai olenko väärässä? Itsekin yritin yhtenä kesänä kasvattaa erinäisiä asioita parvekkeella (kuten basilikaa), mutta ainoastaan herneet ja auringonkukat jaksoivat kasvaa (koska osa kuoli liikaan kasteluun/liikaan kuivuuteen ja loput kohtasivat kohtalonsa vähän maasta noustuaan, kun kissa meni tuhoamaan ne). Ja herneetkin lopulta nuupahtivat, koska parveke oli ihan liian kuuma niille.

[quote="Emelie" post=44515] [quote=HourglassEyes] Varsinkin tomaatit ovat olleet menestys lasitetulla parvekkeella! Myös basilika menestyy kesäisin parvekkeella hyvin,[/quote]   Mä olen jotenkin ymmärtänyt, että basilika on hankala yritti kasvattaa, vai olenko väärässä? [/quote]   Olen kuullut pariltakin ihmiseltä sen olevan hankalaa, mutta en tiedä ovatko he yrittäneet kasvattaa basilikansa siemenistä. Minä meinaan huijaan tässä. Ostan kaupasta tuoreen basilikan ja tällään sen parvekkeelle multaan. Avot! Yksi basilika kesti viime vuonna pari-kolme kuukautta partsilla ja kasvatti koko ajan uutta vartta! :lol: Ruohosipulin jouduin muutaman kerran uusimaan ja tilli ei vaan vissiin siedä kuumuutta niin hyvin, koska kuolee tiheämpään tahtiin... (Meillä paistaa aurinko useamman tunnin päivällä partsille ja lämpötila saattaa olla lähellä 40:kin joskus). Siskoni toi minulle myös viime kesänä villisuolaheinän(?) ja sekin menestyi parvekkeella hyvin - ja oli myös anteeksiantavainen päästessään joskus vähän kuivahtamaan, tilkka vettä virkisti sen hetkessä!

[quote="Emelie" post=44515]Kohta voisi laittaa raeruohon kasvamaan niille.[/quote]   Saavatko kissat syödä sitä? Muistelisin, että siinä oli joku ongelma, mutta toisaalta noista liikkuu todella ristiriitaisia tietoja. (Meillä oli kissanvehnää pääsiäisruohona, varmuuden vuoksi, ja arvata voi miten sille kävi.)

[quote=HourglassEyes]Olen kuullut pariltakin ihmiseltä sen olevan hankalaa, mutta en tiedä ovatko he yrittäneet kasvattaa basilikansa siemenistä. Minä meinaan huijaan tässä. Ostan kaupasta tuoreen basilikan ja tällään sen parvekkeelle multaan. Avot! Yksi basilika kesti viime vuonna pari-kolme kuukautta partsilla ja kasvatti koko ajan uutta vartta! :lol:[/quote]   :D Tuohan on fiksu keino! Pitääpä muistaa itse yrittää tänä kesänä samaa mintun kanssa, olisi sitten koko kesäksi mojiton oleellinen raaka-aine saatavilla tuoreena.     [quote=kyty][quote=Emelie] Kohta voisi laittaa raeruohon kasvamaan niille. [/quote]   Saavatko kissat syödä sitä? Muistelisin, että siinä oli joku ongelma, mutta toisaalta noista liikkuu todella ristiriitaisia tietoja. (Meillä oli kissanvehnää pääsiäisruohona, varmuuden vuoksi, ja arvata voi miten sille kävi.) [/quote]   Joo, kauraan verrattuna raeruoho on terävämpää, joten se voi olla ongelma. :)

Kasvata kissalle oma ruoho, varmasti ei just se maistu... :roll:

Rönsyliljoista ja kissoista: Olen parilta kissaomistajakaverilta kuullut, että ilmeisesti he ja moni muukin saattavat ostaa rönsyliljoja jopa kissojen syötäväksi :tongue: Nettikin vahvistaa tämänsuuntaisia juttuja ja kertoo myös, että rönsylilja ilmeisesti pystyy uusiutumaan niin hyvin, että kissalla riittää mukavasti natusteltavaa.

Joillakin kissoilla on tosin tapana multien kaapiminen ja/tai ruukkujen tuhoaminen muuten vaan, siinä ei paljon jää naposteltavaa jäljelle. Mutta jos on siististi käyttäytyvä karvakaveri, joka ymmärtää oman parhaansa... :wink:

[quote=Dyn]Kasvata kissalle oma ruoho, varmasti ei just se maistu... :roll:[/quote]   Nääh, riippuu kissasta. Kyllä meidän lähipiirin kissat, kaikki ne jotka nyt ylipäätänsä ruohoa syövät, syövät sitä mitä me niille kasvatetaan. :p     [quote=Rinja]Rönsyliljoista ja kissoista: Olen parilta kissaomistajakaverilta kuullut, että ilmeisesti he ja moni muukin saattavat ostaa rönsyliljoja jopa kissojen syötäväksi :tongue: [/quote]   Tästä tulikin mieleen, että voisin ostaa meillekin rönsyliljan suojakasviksi muille. Olisi sitten kissoilla vihreää syötäväksi muulloinkin kun vain silloin, kun muistan itse sitä laittaa kasvamaan.     [quote=Dyn]Joillakin kissoilla on tosin tapana multien kaapiminen ja/tai ruukkujen tuhoaminen muuten vaan, siinä ei paljon jää naposteltavaa jäljelle. [/quote]   Yksi mahdollisuus on hiukan estää tuota multien kaapimista sillä, että laittaa kasvin mahdollisuuksien mukaan tarpeeksi syvään ruukkuun, että sinne multaan ei yletä kunnolla. Ja ainakin mies sai estettyä aikoinaan oman kissansa innon tiputella ruukkuja lattialle ikkunalaudalta sillä, että vaihtoi ruukut neliömallisista pyöreisiin, jolloin tassua ei saanut enää kunnolla asetettua ruukun taakse (toimii varmaan vaan niille kissoille, jotka eivät itse yritä änketä sinne ruukun taakse). :)

[quote="Emelie" post=44539] (toimii varmaan vaan niille kissoille, jotka eivät itse yritä änketä sinne ruukun taakse). :)[/quote]   Tai ruukun yli. Kaktus on muuten hankala irroittaa pitkäkarvaisen kissan vatsakarvoista...

[quote="FreakyMike" post=44488]..., mutta sain lapsena joskus 80-90 lukujen taitteessa yhden pallomaisen noin nyrkin kokoisen kaktuksen pikkiriikkisessä muoviruukussa, josta on tullut vuosien varrella aika läheinen ja en ole vielä mitään toista kasvia pitänyt samalla tavalla henkilökohtaisena omaisuutenani. [/quote]   Kuulostaa tutulta. Minulla kasvin arvo on suoraan verrannollinen sen ikään sekä hankintatapaan. Jopa lajin merkitys jää toiseksi. Yksi on pakkasesta, roskakatoksesta pelastettu, joku on kasvanut pistokkaasta, jonka salaa nipsaisin työpaikan viherkasvista, joku on äidin perintöä. Kun tällainen historian omaava kasvi on elänyt vuosikymmeniä ja kulkenut mukana lukemattomat muutot, tulee siitä niin arvokas, että sen yrittäisi pelastaa tulipalostakin. Kaupasta ostettu uusi kasvi on arvoton ensimmäiset vuodet.

Miun suhde huonekasveihin on siinä määrin fanaattinen, että asunto tuntuu kolkolta, jos ei siellä ole vähintään yhtä elävää kasvia. :lol: Yhteen kesäkämppään (opiskelin alaa, joka käytännössä pakotti muuttamaan töiden perässä kesäksi eri kaupunkiin, jos oman alan töitä halusi tehdä) esimerkiksi ostin [url=http://3.bp.blogspot.com/-XZAs4zUe5fU/UlFfEq9aO7I/AAAAAAAAAR0/ZIxvboYayMk/s1600/Vuoripalmu70keskikok.jpg]vuoripalmun[/url], kun ahdisti asunnon kasvittomuus. Toisaalta siihen se fanaattisuus sitten jääkin, eli olen vähän löperö siinä, miten ja kuinka usein niitä kukkia sitten kastellaan, leikataan ja niille vaihdetaan mullat.. :D Kasveja on varsinaisessa asunnossa aina useampi, niin ei tunnu niin kauhean suurelta menetykseltä, jos niistä nyt yksi sattuu vaikka jonkin loman aikana heittämään henkensä.   Tällä hetkellä on viisi kasvia ja "tilasin" äidiltä juuri kuudennen, kun oli pistänyt kiinanruusun oksia juurtumaan. Noita kiinanruusuja olen siis tappanut tasaiseen tahtiin, kun ne vaativat aika säännöllistä kastelua ja nuupahtavat herkästi etenkin kesällä, jolloin nimenomaan olosuhteiden pakosta olen aika säännönmukaisesti pidempiäkin jaksoja poissa kotoa.   Viisi tämänhetkistä kasvia ovat aiemmin mainittu vuoripalmu (vuodelta 2011), kultaköynnös (taitaa olla jo kohta kymmenisen vuotta vanha), jaavankaunottareksi aiemmin luulemani kasvi, joka taitaakin olla [url=https://c2.staticflickr.com/4/3639/3331246021_c7a70cce2a_b.jpg]aeschynanthus pulcher[/url] (tämäkin taitaa käydä kymmenettä vuotta), "onnenbambusta" kasvatettu pensas ja googlauksen perusteella [url=http://www.finnflorist.fi/tuote.asp?TuoteID=1527&TuoteryhmaID=160]zamialta[/url] vaikuttava mysteerikasvi. Kultaköynnös, jaavankaunotar ja bambu on juurrutettu vanhempieni luona olevien, huomattavasti vanhempien yksilöiden pistokkaista. Vuoripalmun olen ostanut ja zamia "periytyi" veljeltäni miulle, kun veli ei ole järin innokas kasvien ystävä, ja äidin hänelle hankkima kasvi meinasi jäädä hieman kastelua vaille.. :D   Kuriositeettina kerrottakoon, että vaikka nuo lehdelliset saan yleensä suhteellisen hyvin säilymään hengissä, niin kaktukset onnistun tappamaan aina noin vuodessa.

Tuota Zamiaa kutsutaan palmuvehkaksi.

Haa, kiitos! Mietinkin, että ihan kuin olisin joskus törmännyt saman kasvin suomalaisempaan nimeen, mutta en tähän hätään löytänyt sitä.

Okay, siis palmuvehka on tuon kasvin nimi. :D Meilläkin on sellainen, mutta en koskaan ole tiennyt sen nimeä (tai jaksanut selvittää sitä).