Lemmikit

Millaisia lemmikkejä tai kotieläimiä sinulla on/on ollut? Haaveiletko jostain tietystä eläimestä? Harrastatko eläintesi kanssa näyttelyitä tai muita kilpailulajeja, vai ovatko ne ainoastaan seuralaisia ja perheenjäseniä? Haluaisitko kysyä, löytyykö risinglaisilta kokemuksia tietystä koirarodusta, kissarodusta, jyrsijästä, harrastuslajista...? Tässä ketjussa voimme kertoa kuulumisia ja jakaa kokemuksia.   Minä olen aiemmin ollut vähän liiankin aktiivinen eläinharrastaja, mutta tällä hetkellä laumaan kuuluu ainoastaan yksi koira, yksi kissa ja bonuksena yksi gerbiilivanhus.   Koirani nimi on [url=https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn2/1173833_3302779024025_982319214_n.jpg]Rudolf[/url] ja se on rodultaan hovawart. Kyseessä on siis saksalainen melko suurikokoinen vahti- seura- ja palveluskoira. Ei mikään helpoin mahdollinen tapaus, [url=https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/168967_1292396045707_4462585_n.jpg]kokoa[/url], [url=https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/230234_1377116163657_8005173_n.jpg]intoa[/url] ja [url=https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc1/267646_1435593065543_3252436_n.jpg]omaa tahtoa[/url] löytyy enemmän kuin järkeä. Välillä olen ollut vähän osaamiseni ylärajoilla tuon kanssa, vaikka se ei ole edes ensimmäinen koirani. Ollaan kuitenkin onnistuttu jopa harrastamaan, eli käymme säännöllisesti jäljestämässä, treenaamme tottista ja satunnaisesti myös esittäydytään [url=https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash4/999071_3250441635623_227085519_n.jpg]näyttelyissä[/url].   Kissa on nimeltään [url=https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/406129_2622462136528_603578738_n.jpg]Sulo[/url] ja se on yksi epäkissamaisimpia tuntemiani kissoja. Siis kaikin puolin umpirehellinen ja mutkaton katti vailla häivääkään salaperäisyydestä tai kissamaisesta viekkaudesta. Ehkä se on edellisessä elämässään ollut koira. Sulo elelee ihan sisäkissana, mutta [url=https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/1044389_3171158733600_1677106648_n.jpg]ulkoilee[/url] kesäisin valjaissa mökillämme. Sulo on noin 12-vuotias, ja se on asunut minun luonani viisivuotiaasta. Sulolla todettiin vuosi sitten jonkinlainen sisäelinongelma, jonka pohjimmainen syy ei ole vieläkään selvillä. Ainakaan munuaiset eivät toimi normaalisti. Erikoisruokavaliolla mennään ja toistaiseksi katti on ollut satunnaista oksentelua lukuunottamatta oireeton.   PS. Kertokaa jos kuvat ei näy. Linkitin FB:sta, mutta pitäisi näkyä myös rekisteröitymättömille.

Minulla on kaksi kissaa.   [url=http://www.flickr.com/photos/fantasyfan/sets/72157602232888048/]Täystuho[/url] on ensimmäinen kissani. Nyt kahdeksanvuotias. Adoptoin sen maatilalta jossa koko pentuetta uhkasi lopetus. Toinen kissa on [url=http://www.flickr.com/photos/fantasyfan/sets/72157603535483583/]Pipsa[/url], jonka päädyin ottamaan, koska sille ei ollut muutakaan kotia. Täystuhon olen kouluttanut pennusta ja sen kanssa tulen hyvin toimeen. Pipsaa lähinnä siedän kun se jatkuvasti tuhoaa tai tekee jotain mikä saa minut suuttumaan. Mm. tänä aamuna se oli kussut suljetusta kissanhiekka-astiasta kaikki kuset lattialle ja levittänyt savea ympäri huonetta.   Samassa asunnossa asuu myös Kitty, the meloni. Lihava Pipsan siskopuoli, mutta ei oma kissani. Tässä taloudessa Pipsa kiusaa Täystuhoa ja Kittyä. Ja Täystuho kiusaa Kittyä. Kaikki kissat vihaavat toisiaan ja nukkuessaankin ottavat vähintään metrin hajurakoa toiseen kissaan.

Kissallani on minut. Sen psykoottisen otuksen nimi on Tuusannuuska. Se on kuusitoistavuotias eikä oletettavasti elä enää kauan, koskase on menettänyt lähes puolet massastaan viimeisen viiden vuoden aikana. Lisäksi minua surettaa kissan matkustushaluttomuus, enkä siksi voi pitää sitä mukana opiskeluissani.

Mellä on kaksi kissaa. Fantasyfanin ja hänen siskonsa kasvattamat Painajainen ja Lumous.   Painajainen on prinsassa, joka ei syö ruokaa ellei hovimaistaja Lumous ole maistanut sitä ensiksi. Samaten leikkiä voidaan, jos itse aloittaa, muuten sähistään. Meidän kissoista se arempi. Uusiin ihmisiin tutustutaan vasta tunnin päästä ja lapsiin ei ikinä.   Lumous taas on se vauhdikkaampi tapaus. Kun otettiin kissat, varoitti Fantsu että ovat äänekkäitä. Sillon ajatteli, että awww söpöä. Nyt päivittäisen monen tunnin oven takana muoruamisen jälkeen mieli on hieman muuttunut..   Mutta sillä tavalla maailman parhaita kissoja, etteivät tiedä mitä protestipissa on ja eivät ole juurikaan raapineet huonekaluja.

Mä en omia lemmikkejä voi allergian (ja Iivarin allergian) takia ottaa, mutta olen vähintään henkisessä osavastuussa vanhempieni kahdesta kotikissasta. Veljeksillä on ikää nyt vähän yli neljä vuotta.   [url=https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/4836_98051083396_4074830_n.jpg]Pentukuva[/url] molemmista palleroista vuodelta 2009, se hönömpi eli [url=https://fbcdn-sphotos-b-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn2/q75/s720x720/1237089_340476992762585_1004153398_n.jpg]Nökö[/url] nyt syksyllä ja se fiksumpi eli [url=https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/q82/s720x720/576778_10151609726808397_1027452879_n.jpg]Viiru[/url] vähän aikaisemmin tänä kesänä. Kissamaiseen tapaan kaverusten suosikkiharrastuksia ovat kaikenlainen tarkkailu, löhöily, syöminen ja välillä ympäri kämppää syöksähtely.

Meillä asustaa kaksi abessinialaiskissaa, neljävuotias Kossi-Charles, joka on riistanvärinen, ja kolmevuotias Sketsi-Herbert, joka taas on puolestaan beige.   Pojat on aikalailla jetsulleen rotumääritelmän mukaisia abinoita. Ne tykkää riehua ja juoksennella ja kiipeillä ja roikkua milloin missäkin, ollen kuitenkin kissoja eli nukkuvat suurimman osan päivästä. Läheisriippuvaisia ovat, yleensä surffaankin netissä jompikumpi joko rinnan päällä tai sylissä, ja toinen yleensä jonottaa vuoroaan vieressä. Ja, nämä ovat naamakissoja, eli kun halutaan huomiota, niin silloin tönötetään naamassa kiinni. Tunti ennen ruoka-aikaa Kossin nenässä oleva magneetti aktivoituu, ja silloin sen nenä ei ole viittä senttiä kauempana mun nenästä, mielellään koko ajan ihokosketuksessa. Joskus se ahdistaa, kun eihän siinä paljoa näe kun on 4 kiloa rakastavaa kissaa edessä.   Sketsi nukkuu polvieni välissä, Kossi sängyn vierellä olevassa tuolissa (sänkyyn ei mahu).   Molemmat pojat ovat kastraattiherroja, mutta nyt odotellaan maailmalla kasvavaa pentuetta, josko sieltä liikenisi tyttöpentu minulle, ja voisi kasvatusta aloitella sillä sitten. Kasvattajanimi hyväksyttiin Kissaliitossa viime keväänä.   Ja kuvat, [url=https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/72664_10151553647308179_1984570034_n.jpg]Kossi[/url] ja [url=https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn2/q77/s720x720/988289_10151950675118179_1857654692_n.jpg]Sketsi[/url] .

[quote="Mic" post=1847] Kun otettiin kissat, varoitti Fantsu että ovat äänekkäitä. Sillon ajatteli, että awww söpöä. Nyt päivittäisen monen tunnin oven takana muoruamisen jälkeen mieli on hieman muuttunut.. [/quote]   Jep. Oman kokemuksen pohjalta varoittelin. Äänekkäät kissat on hauskoja pari ekaa päivää ja sitten alkaa ärsyttämään :P

on juhannuskissa Jussi, joka poimittiin maantieltä pikkupentuna (7-8viikkoa)ja kissamaiseen tapaan hallitsee asunota, kynsii tapetit, pudottaa tavarat kirjahyllystä, makaa poikittain sängyssä öisin ja avustaa tietokonenhommissa makaamalla mieluiten näppäimistön päälle. Sekä ulkoilee suuressa tarhassa jonka ylälaitaa kiertaa lehmille tarkoitettu sähköpaimen. On myös saku, sekarotuine, nykyisin liki karvaton sakemanni jolle ei viidessä vuodessa eläinlääkärti ole keksineet konstia pitää koiraa ja karvoja yhdessä (kilpirauhasen vajaatoiminta suurin syyllinen) Vaan niinpäsitämennään kissan ja koiran kanssa

Asuessani vielä lapsuudenkodissani perheeseemme saapui puolen vuoden ikäerolla bichon friseet Lumi ja Sade. Kyllä, olemme omaperäisiä nimeämään koiria :cheesy: Molemmat tytöt ovat nyt yli 3 vuotiaita. Perheessämme ei ollut koskaan aikaisemmin ollut minkäänlaisia lemmikkejä, mutta Lumi pienenä vilkkaana pentuna sulatti meidät kaikki niin että Sade tosiaan saapui puoli vuotta Lumin jälkeen. Lumin kasvattaja ei suostunut myymään meille toista pentua pienen ikäeron ja meidän vähäisen kokemuksen takia, mutta toinen kasvattaja ei nähnyt mitään ongelmaa. Hyvin kaikki on tähän asti mennyt eikä mitään ongelmia ole koskaan ollut. Lumi on pentuiän jälkeen rauhoittunut ja onkin nykyään enemmän rapsutuksista nautiskeleva sylikoira, kun taas Sade jaksaa juosta pallon perässä pidempään kuin kukaan meistä jaksaa sitä heittää. Melkein yli vuosi meni siinäkin, että saimme Saden tajuamaan, että jos sen pallon tuo meille takaisin eikä omi sitä itse, niin se heitetään uudestaan.   Itse muutin omaan kotiin toiseen kaupunkiin kun koirat olivat olleet meillä hieman yli vuoden. Silti puhun niistä koko ajan myös minun koirina ja ne ovat minulle erittäin rakkaita. Joskus olen jopa vanhempien kanssa naureskellut, että harvemmin minä heitä ikävöin ollessani poissa, mutta koiria on aina ikävä.   Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana aloin säästmään rahaa omaa pientä bichoniani varten, mutta toistaiseksi en vielä ole sellaista hankkinut. En halua vielä sitouttaa itseäni koiraan, vaan enemmän nautin tällä hetkellä vapaudesta ja opiskelijaelämän riennoista. Vanhempani ovat väläytelleet, että he voisivat ostaa valmistujaislahjaksi minulle oman koiran, joten ehkä minulla 1,5 vuoden päästä täällä pyörii sellainen.

Olen vain yhden marsun omistaja. Anastasian kaveri Vappu kuoli joku kuukausi sitten (jouduin viemään lopetettavaksi, hän oli halvaantunut ja hän oli yli 6,5 vuotias). Lisää marsuja ei tule, allergian (marsu, pöly, puru, heinä) takia jne. Marsuja pitäisi olla vähintään kaksi mutta kun en voi ottaa nuorempaan marsua kun Anastasia täyttää jolukuussa 5 vuotta, mutta olen välillä kattonut netistä jos joku on pk-seudulla luopumassa iäkkäästä naaras marsusta tai kastoidusta uroksesta. Marsuja on ollut yheensä 9 Anastasia lisäksi, + 2 omaa kasvattia jotka möin eteenpäin (joka kyllä kaduttaa mutta en halua miettiä koko asiaa). Harrastin marsunäyttelyitä melkein 8 vuotta kunnes kolmas marsu nukkui pois (Anastasian viimeinen kaveri Vappu oli jo näyttely eläkeellä).   Olen henkeen ja vereen kissaihminen. Meillä on ollut perheessä kolme kissaa (ei yhtä aikaa), ensimäinen eli ja kuoli ennen syntymääni, toinen kuoli kun oli pieni ja viimein eli Roope tuli meille kissanpentuna ollesani 6 vuotias ja kuoli kurkkusyöpään 15,5 vuotiaana kohta 2 vuotta sitten. On edelleen kova ikävä.   Sitten kun viimeinen marsu on nukkunut pois aion hankkia ehdottomasti kaksi kissaa (on sitten seuraa toisilleen jne.). Varmaan pidän vuoden lemmikkitömmän tauon, toivottavasti asun isomassa asunossa jossa olisi lasitettu parveke.

Maatilan kasvattina ainakin kissat ovat tavallaan aina kuuluneet kalustoon. Parhaimmat muistot olivat yhdestä Nasse nimisestä kuusitoistavuotiaaksi eläneestä punaisesta kollikissasta ja Musti koirasta joka oli tässä talossa ennätykselliset kahdeksantoista vuotta 90-luvun alusta lähtien. ([i]Karhukoiraa ulkoisesti muistuttava Labradorinnoutajan ja Suomenpystykorvan sekoitus.[/i]) Nykyisin minulta löytyy kuitenkin vain kolme veljeni työkaverilta pentuina saatua leikattua kollikissaa Nasu, Misu ja Miska. Ovat tällä hetkellä noin viisivuotiaita ja tuossa kuva 2010 vuodelta. http://astalo.deviantart.com/art/The-three-stooges-151982671   Kissojen äiti oli melko tavallisen näköinen maatiainen, mutta sen emo oli kuulemma ainakin osittain norjalainen metsäkissa tai maine coon, joten pitkäkarvaisuus hyppäsi yhden sukupolven yli. Myös suuri koko periytyi hyvin ainakin Nasulle jonka pituus hännänkärjestä nenään on ainakin 85 cm ja paino noin 6,5 kg. Myös Misu on tuhdissa kunnossa, mutta Miska on ollut jo pennusta saakka muita jonkin verran pienempi ja heiveröisempi. Kaikki ovat olleet aina myös erityisen sisäsiistejä ja kilttejä kissoja, josta hyvänä esimerkkina vaikka hyvä kivunsietokyky, kun joudun usein nyhtämään tai leikkaamaan turkista huopaantuneita kohtia tai tummarusokin sekä takiaisen siemeniä. Niissä tilanteissa yksikään kissa ei ala kynsimään tai rimpuilemaan melkein koskaan, mutta jotain murinaa saattaa alkaa ehkä jo vähän kuulumaan, jos kidutusta kestää yli kymmenen minuuttia. :cheesy:   Vieraita ihmisiä nuo kuitenkin ujostelevat jostakin syystä ja etenkin Nasu karkaa aina pihalle ovikellon soidessa, jos talon takaovi ei satu olemaan lukossa. ([i]Ainoa koko kolmikosta, joka osaa avata kaikki talon ovet missä on vanhanaikainen kääntökahva..[/i]) Suuresta koostaan huolimatta Nasu on myös aika vässykkä luonteeltaan ja muut veljekset yrittävät kiusata sitä ainakin pihalla liikkuessaan, mutta sisällä valvovan silmän ääressä kaikki ovat yleensä ihan hyvässä sovussa. Muistan kuitenkin yhden kerran pari vuotta sitten kun Nasu ja Miska tulivat vastakkain paksun lumihangen keskelle muodostuneella polulla ja siitä alkoi kunnon tappelu, kun kumpikaan ei suostunut väistämään, niin ainakin silloin Nasu päihitti Miskan ihan helposti ja sai olla rauhassa taas pitkän aikaa.   Eihän sitä tiedä, jos muut ovat ehtineet jo vaikka unohtamaan sen yhden sisuuntumiskerran ja yrittävät vielä nykyisinkin päästä ylemmäksi lauman sisäisessä hierarkiassa. Misulla ja Miskalla ei ole ollut juuri mitään keskinäisiä kähinöitä, mutta ainakin katseista huomaa usein, että kumpikin kyräilee selvästi Nasulle.

Kotoa löytyy tällä hetkellä yksi koira. Rakas lemmikki, mutta myös suuremmassa mittakaavassa harrastus ja elämäntapa. Oma vapaa-aikani kuluu siis täälä hetkellä hyvin paljolti koiramaisissa merkeissä.   Oma nelijalkainen kaveri on vajaa neljävuotias novascotiannoutaja. Se on tällä hetkellä ennen kaikkea minun TOKO-koirani (TOKO = tottelevaisuuskoe / -koulutus), mutta vähän yritetään ehtiä harrastelemaan muitakin lajeja, lähinnä NOME:a (noutajien metsästyskoe), MEJÄ:ä (metsästyskoirien jäljestämiskoe) ja käymään metsällä. Erityisesti NOMEssa tosin koiran ohjastajuus on tämän vuoden aikana vaihtunut avomiehelle, joten minun tehtäväni on ennemmin pyöriä harjoituksissa mukana avustajana. TOKOssa tavoitteena on ensi vuoden alussa startata ylimässä luokassa, eli erikoisvoittajaluokassa (evl). SM-kisat ovat myös haaveissa, mutta katsotaan nyt, riittävätkö rahkeet vielä ensi vuonna sinne asti.   [url=http://www.youtube.com/watch?v=AdpfuCJpa0M]Youtubesta[/url] löytyy vanha video meidän ensimmäisistä virallisista TOKO-kisoistamme. Ei mitenkään tyylipuhdas suoritus, mutta rakastan tuota koiran asennetta - meillä on kivaa yhdessä :)   Oman harjoittelun ja kisaamisen lisäksi koiraharrastus tarkoittaa minulle kouluttamista sekä muutamia muita yhdistysaktiviteetteja. Kasvattaminen kiinnostaa jonkin verran, mutta se on sitten tulevaisuuden hommia. Tämän nykyisen koiran kohdalla on tehty päätös olla käyttämättä jalostukseen.

ÄÄÄÄH, mäkin haluan lemmikin! Esteenä on vain yksi asia: äiti. Hänen mukaansa kolme apinaa (minä ja sisarukseni) ja villakoirat sänkyjen alla riittävät. :sad: Vuosittainen koiranhellimistarpeeni tulee yleensä niukati täyteen tätini kahdesta rottweilerista, ne ovat niin ihania!^^   Niin, ja jos saisin koiran, sen nimi olisi Frodo. Ja kissan nimi Levi. Ei, ei minkäänlasita LOTR/SNK fanitusta havaittavissa.

Minulla on ollut pari vuotta mielessä että hankkisin kaksi Frettiä. :heart: En ole vielä hankkinut, koska taloudellinen tilanne on mitä (opiskelija) ja asunnon pitäisi olla vähän isompi mitä se nyt on, mutta ehkä parin vuoden sisällä.   Etelässä olen käynyt parin kasvattajan luona ja ne on kyllä aivan mahtavia otuksia. Onko kenellekään täällä olevalla niitä karvaturreja? Tai tunnetko jonkun jolla olisi oulun lähettyvillä? Ei jaksaisi aina etelään asti matkustaa niitä katsomaan. =D

Minulla oli pieni seurakoira asuessani vanhempien luona. Hassun hauska ja persoonallinen tapaus, joka valitettavasti kuoli yo-kirjoitusten aikaan. :sad: Ei saatu sitä kivaa ylioppilaskuvaa minusta ja siitä vanhasta neidistä.   Olen aika pitkälti koiraihminen, ja mopsit ovat suuria suosikkejani. En kuitenkaan ole hankkinut uutta koiraa, enkä sellaista (tai muutakaan lemmikkiä) tule myöskään ehkä koskaan hankkimaan. Vaikka ne ovat kuinka kivoja, niiden mukana tulee kuitenkin vastuu, jota en ainakaan juuri nyt halua.   Viime aikoina olen alkanut lämmetä myös kissoille, ehkä syynä on poikaystäväni omistama Maine coon -rotuinen kissa. Iso kuin mikä, ja hieman pelottava. Varsinkin yöllä, kun yrittää nukkua ja kissa istuu sängyn vieressä katselemassa lähes hievahtamatta. Pelottavampaa kuin mikään kauhuelokuva koskaan. Mutta muuten ihan mukava eläin, saan sen rapsuttelusta oman lemmikin kaipuuni täytettyä. Kurjana puolena tuossa kissassa on, että se on vaalea. Mustista vaatteista ne karvat paistaa pitkälle, joten rullaharjaus on ihan jokaisen poikaystävän luona vierailun päätös.

Karvojen takia musta ja harmaa kissa ovat hyvä valinta tummiin pukeutuvaan perheeseen. Ainakaan karvat eivät loista kilometrien päähän :D

Mic: Tiedän! :cheesy: Tai sitten sellainen ihana karvaton kissa, vaikka onhan siinäkin vähän karvaa, mutta...   Vaaleassa karvassa on vielä sekin ongelma, että se on niin kevyttä. Se leijailee ihan joka paikkaan ja tarttuu lujaa kiinni. Olen joskus oleillut tummakarvaisten kissojen kanssa ja ei ollut mitään ongelmaa. Tummat karvat ovat myös niin paksuja, että ne lähtee melkeinpä pelkästään jo pudistelemalla pois.

Lonkka- ja kyynärkuvautin koirani Ruun muutama viikko sitten. Eilen illalla huomasin Kennelliitosta saapuneen sähköpostin, jossa kerrottiin että lausunto tulee näkyviin KoiraNettiin heti kun sen käy maksamassa. Minua tietysti jännitti kovasti mitä kirjaimia ja numeroita sieltä pätkähtää, ja oli kiire maksamaan että pääsisin jännityksestä. Mutta kuinka ollakaan, mulla on TÄNÄÄN palkkapäivä ja eilen tilillä oli kympin verran liian vähän rahaa, kun tili ehtii aina tyhjiin ennen seuraavaa palkkaa. Oli sitten pakko soittaa äidille ja pyytää lainaamaan rahaa että saan lausunnon maksettua. Ja ne tulokset... lonkat A-A ja kyynäreet 0-0, eli parhaat mahdolliset!     [quote="FreakyMike" post=1954]Maatilan kasvattina ainakin kissat ovat tavallaan aina kuuluneet kalustoon. Parhaimmat muistot olivat yhdestä Nasse nimisestä kuusitoistavuotiaaksi eläneestä punaisesta kollikissasta ja Musti koirasta joka oli tässä talossa ennätykselliset kahdeksantoista vuotta 90-luvun alusta lähtien. [/quote]   Muistan molemmat :smile: Nuo nykyiset kissasi ovat ihan mahtavan näköisiä. Erityisesti Miskan ja Nasun silmissä on minun mielestäni vähän sellaista maine coonmaista "pöllömäisyyttä", vaikka en niin hirveästi rotukissoihin olekaan perehtynyt.   Cerasi, katoin tuon tokovideon ja koirallasi on todellakin oikein kiva asenne ja työmotivaatio. Ihan uskomatonta tälleen hitaasti aikuistuvan rodun harrastajan näkökulmasta, että noinkin nuorella koiralla voi jo toisissa roduissa kisata... Hoffeissa kun näkee tosi vähän alle kolmevuotiaita kokeissa, ja yleensä koirien aktiivisin kisaura tuntuu ajoittuvan johonkin 4-8 ikävuosien välille. Meillä koira on kolme ja puoli, ja tottiksen perusteita vaan tahkotaan... ja tahkotaan... ja tahkotaan. Eikä vielä ole tietoakaan kokeista, tosin se johtuu enemmän omasta tumpeloudestani kuin koirasta. Ja on meillä tuo harrastaminenkin kyllä ärsyttävän kausiluonteista, välillä tulee kuukausien taukoja treenaamiseen.     [quote]Niin, ja jos saisin koiran, sen nimi olisi Frodo.[/quote]   Minulla oli. Frodo tuli minulle alkuvuodesta 2002, ja mietin silloin että tuleeko nimestä hirveän yleinen. Mutta kun se oli ihan Frodon näköinen! Kovin montaa kaimaa ei kuitenkaan livenä tullut vastaan Frodon 9,5 -vuotisen elämän aikana.

Tosiaan itselleni sain [url=http://www.flickr.com/photos/9183414@N07/sets/72157618857137138/]Kittyn[/url] vuonna 2007, samana vuonna syntyi Pipsa, siskon kissa. Mutta Kitty syntyi syksymmällä, kun taas Pipsa oli kevään pentuja.   Kitty on välillä ajannut hulluyksi ja ihan kunnolla, mutta hyvin sen kanssa on selvinnyt. Muiden kissojen kanssa ei vain tule toimeen, varsinkin kun Täystuho ja Pipsa rakastaa ajattaa minun kissaani takaa. Niin saa olla aika usein rankaisemassa Pipsaa ja Tiitiä (Täystuho).   Uudesta kissasta kyllä haaveilen, varsinkin kun viimeisin reissun aikana näin söpöjä Scotish Fold pentuja ja sellainen olisi kiva, mutta voi olla, etten taida olla ihan heti maksamaan muutamaa tuhatta kyseisestä karvaotuksesta ja myös on kolme rasitusta vielä, niin ehkä pitää odottaa jonkun aikaa vielä.

[quote="Sarantha" post=2784] Ihan uskomatonta tälleen hitaasti aikuistuvan rodun harrastajan näkökulmasta, että noinkin nuorella koiralla voi jo toisissa roduissa kisata... Hoffeissa kun näkee tosi vähän alle kolmevuotiaita kokeissa, ja yleensä koirien aktiivisin kisaura tuntuu ajoittuvan johonkin 4-8 ikävuosien välille.[/quote]   Mä en ole oikein koskaan taas osannut ajatella kisaavani mitenkään erityisen nuoren koiran kanssa. Jotenkin tuntuu ihan normaalilta lähteä esim. just tokossa alokasluoka kisoihin siinä 1-2 vuoden tienoilla, jos koiraa on pennusta lähtien (ainakin jollain tasolla) kasvatettu harrastuksia ja kisaamista ajatellen. On varmaan kyllä hirveän rotukohtaista, miten koirat kypsyvät..just näissä noutajissa ja paimenkoirissa (joita meillä on paljon treenikavereina) aloitetaan kisaaminen jo aiemmin.   Enkä minä tiedä, onko nuorena aloittaminen hyvä juttu. Kyllähän koiralle pitää antaa aikaa kasvaa ja kehittyä sekä henkisesti että fyysisesti. Toisaalta kuitenkin moni koira pystyy hyvin aloittamaan esim. tokoharjoittelun jo ihan pentuna. Paljon puhutaan myös harrastuskoiran rakentamisesta - pennulle rakennetaan itsetunto, hyvä asenne ja motivaatio heti alusta lähtien. Mun mielestäni tärkeintä olisi kuitenkin aina edetä koiran mukaan, pitäisi osata malttaa ottaa rauhallisesti vaikka treenikaverit ympärillä etenisivätkin paljon nopeammin.   Onnea hyvistä terveystuloksista! On se vaan aina helpotus saada puhtaat paperit :)

Löytyy 4 maatiaiskissaa joita rakastan yli kaiken :)   Ninni, vuosimallia 2009, jonka pelastimme sen emon hylätessä sen muutaman viikon ikäisenä eräältä tutultamme. Noin vuosi siitä eteenpäin Ninni sai kaksi pentua, Nunun ja Tuhinan. Muistan sen hetken kun olin yksin kotona ja noi pennut synty, ai että miten oli pieniä :) Itsenäisyyspäivänä 2011 saimme kiinni yhden villikissanpennun takapihaltamme, kesytimme sen ja pidimme. Se oli silloin järkyttävässä kunnossa, kissa oli turvoksissa kuin mikä, syönyt varman jotain roskia kun ei muuta ollut löytänyt. Nykyään tämä kyseinen mirri jolla on varmaan 10 eri nimeä on tuhdissa ja hyvässä voinnissa.   Noitten lisäksi meillä on ollut 4 muuta kissaa jotka ovat ikävä kyllä jo kuolleet. Monni oli katukissa jonka otimme hoitoon. Jonkun ajan kulutta jouduimme viemään sen uudelle omistajalle jolta se karkasi eikä siitä sitten kuultu enää. Tähti oli metsästä löydetty kissanpentu. Oli tosi peloissaan ja jo kylmän kangistama, hännässä ei ainakaan ollut tuntoa vähään aikaan. Se eli luonamme puolivuotiaaksi kunnes eräs päivä jäikin auton alle. Miku ehti elää 8kk ikäiseksi, mutta kuoli kissaruttoon. Ensimmäinen kissamme Killi oli kuollessaan 5,5 vuotias. Eläinlääkäri joutui lopettamaan sen, koska joku eläin oli purrut sen kurkun auki. Mutta viimeisillä voimillaan se oli silti tullut ovelle. :(

Itselläni on rakastettava, harmaa keskikokoinen villakoira Stella, josta piirtämäni kuva on profiilikuvanani. Tähti-nimensä se on saanut omaperäisetä ja aurinkoisesta luonteestaan, ja kyllä, tietenkin italiaksi. :heart: Tämä neljävuotias kavaturri on luonteeltaan fiksu ja tomera, juoksee ympäri taloa ja väsymättä tarjoaa paalloa suklaasilmät loistaen. Ei ole hänessä merkkiäkään siitä stereotypikoidusta puudeli-mielikuvasta, jossa tahrattoman siistit pikkukoirat tipsuttavat pää diivamaisesti pystyssä pitkin Dogwalkia. Stella on ottanut henkilökohtaiseksi tehtäväkseen talon vartioimisen, eikä meillä koskaa ole ongelmaa rikkinäisestä ovikellosta: Stella pitää huolen, ettei kukaan tai mikään pääse 10 metrin säteelle tontista huomamatta, nostaa kyllä sellaisen metelin. Joku saattaa sitä säikähtääkkin, neidillä kun on ääni kuin isommallakin hurtalla. Muuten Stella on leikkisä ja ihmisrakas, kesällä saa huudella iih ja uiih, kun koira suloisesti yrittää saada perhosia kiinni. On se vain niin ihanaa tulla kotiin rankan päivän jälkeen, kun tämä hännänheiluttaja on heti iloisena vastassa ja tarjoamassa lelua. Mutta koirista Stella ei pidä niin pätkän vertaa, murisee pysymään kaukana. Ihmisrakas, koiria vihaava...koira. :roll:

Minä olen sitten ensimmäistä kertaa kuuteen ja puoleen vuoteen kissaton :sad:   Sulo tuli sitten tiensä päähän, tavallaan ihan odotetusti sillä se ehti sairastaa jo pitkään munuaisten vajaatoimintaa kuten jo aiemmin mainitsin. Nyt marraskuussa ruokahalu alkoi heikkenemään ja sitten iski ummetus, jota en edes tajunnut ajoissa, sillä luulin suoliston olevan tyhjä niukan syömisen vuoksi. Itsenäisyyspäivänä jouduin viemään kissan päivystävälle perähuuhteluun, toimenpide onnistui mutta sen jälkeen kissa ei oikein enää kunnolla tokeentunut. Luultavasti munuaiset olivat ihan finaalissa jo valmiiksi, ja siihen vielä anestesian rasitus päälle. Labrakokeiden perusteella kreatiini eli munuaisarvo oli melkein kuusinkertainen viitearvoihin nähden ja urea yli kuusinkertainen. Yleiskunto ei ehtinyt romahtaa, mutta Sulo meni viikon sisällä vaisun oloiseksi ja syöminen heikkeni entisestään. Noilla labra-arvoilla ei ollut enää mitään järkeä yrittää mitään tehokkaampia hoitoja.   Munuaisten vajaatoiminta on erityisesti vanhemmilla kissoilla todella yleistä, eikä sen perimmäistä syytä tunneta. Erikoisruokavalio voi hidastaa merkittävästi taudin etenemistä, ongelmana tosin on se, että vain harvoin diagnoosi onnistutaan tekemään varhaisessa vaiheessa. Yleensä munuaisten kapasiteetista jo noin 75% on menetetty siinä vaiheessa kun kissalla alkaa olla näkyviä oireita. Sen vuoksi voi olla fiksua ottaa vanhemmasta kissasta peruslabrakokeet esim. vuosittain, niin mahdollinen vajaatoiminta voidaan saada kiinni ja hoitoon jo ennen oireiden ilmaantumista. Sulolla tosin arvot nousivat ihan viiterajojen tuntumasta suunnilleen samaa tahtia oireiden kanssa, joten aikaisempi seulonta tuskin olisi sen kohdalla auttanut. Vuosi ehdittiin kuitenkin elää hyvää elämää vajaatoiminnan kanssakin.

Aina välillä elättelen haaveita kissan hankkimisesta, mutta valitettavasti kämpässäni ei ole tilaa kahdelle asukkaalle. Vaikka kissat eivät aikuisiällä näytä tekevän muuta kuin syövän ja nukkuvan, haluaisin kämppikselläni silti olevan riittävästi liikkumatilaa. Teroriassa olisi kyllä hienoa, jos saisin sellaisen söpön karvapalleron piristämään kolkkoa kammiotani, mutta se vaan ei olisi kisulia kohtaan oikein.

Minulla on ollut 5 rottaa, hamsteri, gerbiili (nuorempana), kaksi koiraa, kaksi harvinaisen harvinaisempaa mustaa kalaa, kynsisammakoita..   Nyt on musta kissa nimelta J. J. Rambo aka. Mute, koska naukuu äänettömästi. Se rakastaa lulluttelua ja ruokaa. Se leikkii 24/7 ja on kömpelö ja täysi tollo.   Nyt karvanaama istuu nenä kiinni ruudussa ja katselee lumisadetta TIETOKONEEN RUUDULTA!   Haluaisin kellosammakoita ja lohikäärmeen. Oma leviathankin olisi kiva!! Sellainen kuin Farscapessa oleva Moya!