Vuosituhannen vaihde oli Suomessa varsinaista fantasian kulta-aikaa. Lukuisat sarjat houkuttelivat lukijoita genren pariin. Robin Hobbin Näkijän taru ja tätä seuranneet teokset olivat osa tätä ilmiötä. Hänen kirjansa vetosivat niin nuoriin kuin aikuisiin lukijoihin. Taikuuden laiva julkaistiin alkukielellään 1998 ja sen kääntämiseksi aikanaan julkaistiin adressikin. Siksi onkin hienoa että se on nyt päätynyt käännetyksi.
Taikuuden laiva aloittaa Elolaivat -nimisen sarjan, jonka toinen osa on tulossa ensi keväänä. Se sijoittuu samaan maailmaan kuin aikaisemmat sarjat, mutta ei vaadi muiden sarjojen tuntemusta.
Althea Vestrit on merenkävijä, jonka suvun hallussa on velhopuusta valmistettu laiva Riemukas. Se on luvattu hänelle, mutta suvun patriarkan kuollessa laiva ollaankin antamassa Althean siskon miehelle. Tämä käynnistää valtataistelun suvun sisällä. Ja maagisesta laivasta ovat kiinnostuneet myös suvun ulkopuolisetkin tahot.
Kirja alkaa varsin hidastempoisesti. Se esittelee hahmoja, maailmaa ja sen konflikteja. Tarina pääsee kuitenkin vauhtiin ja syventyminen palkitsee lukijansa rikkaalla lukukokemuksella.
Hobbin vahvuudet ovat pysyneet ennallaan. Tällä kertaa emme ole kuitenkaan kiinni vain yhdessä henkilöhahmossa, vaan näemme tapahtumat kolmen päähenkilön ja useiden sivuhenkilöiden kautta. Taikuuden laiva on silti hyvin henkilökeskeinen kirja. Se on selkeästi hyvä ratkaisu, koska Hobb osaa luoda hyvin uskottavia henkilöhahmoja ja rakentaa näille omat juonikaaret.
Taikuuden laivan maailmanrakennusta täytyy ihailla. Kaikki osat tuntuvat sopivan maailmaan ja kaikki tuntuu hyvin elävältä. Fantasian taso on kirjassa varsin hillittyä. Toki tarina pyörii maagisen laivan ympärillä, mutta kirja on kaikin puolin uskottava.
Kokonaisuutena Taikuuden laiva tarjoaa monta hyvää ominaisuutta, ja se on ennen laadukasta fantasiaa, jota voi suositella kenelle tahansa genren ystävälle.
- Juha Salmi (Dragan) Otava 2024 - Taikuuden laiva (Elolaivat #1)
Hannu Rajaniemen Varjomi sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, jossa viime vuosikymmenet on kärsitty erilaisista pandemioista. Päähenkilön Inaran äiti on kuollut geenivirheen aiheuttamaan syöpään ja Inara jakaa saman geenivirheen ja on sairastellut itsekin. Inara on eräänlainen biohakkeri, joka etsii omaa parannuskeinoa syöpään Varjomissa, joka on kaikenlaisten biohakkereiden oma yhteisö.
Toisaalta pandemioiden hallintaan on tullut myös suuria teknologia yrityksiä, kuten Aspis, joka on kehittänyt älylaitteen, joka valmistaa rokotteen hetkessä mitä tahansa virusta vastaan. Lisäksi Aspiksella on yleviä tavoitteita parantaa kaikki maailman ”vaivat”, jopa vanheneminen. Inaran isä toivoisi Inaran osallistuvan Aspiksen HYVINVOINTI-A tutkimukseen, joka on uusi versio sirusta, joka pystyy valmistamaan rokotteita havaittuaan syöpää edeltäviä mutaatiota verestä. Inari ei ilahdu isänsä toiveesta, mutta taipuu lopulta isänsä tahtoon. Onko siru uusi kuitenkaan vastaus kaikkiin ongelmiin?
Kirja herätti monenlaisia tunteita. Maailma, jossa kaikkeen vaivaan löytyy lääke kuulostaa täydelliselle. Toisaalta henkilö antaa koko kehonsa suuren yhtiön käyttöön, joka pitää elävää ihmistä omana koekaniinina. Kirjassa sivuttu pandemioiden maailma myös herätti muistoja viimevuosista.
Kirjan pandemioiden vuosikymmen kuulostaa pahalle. Eri mantereilla ovat riehuneet erilaiset kummalliset taudit, joiden takia ihmiset ovat menettäneet läheisiään ja elämänilonsa. Tällaisen tilanteen jälkeen kaikenlaiset tauteja torjuvat sirut kuulostaisivat varmasti vapauttavalta. Kirjassa sivuttiin paljon myös Inaran ja hänen isänsä mutkikasta suhdetta. Inaran äidin kuolema ja siihen liittyvät tapahtumat ovat aiheuttaneet kitkaa heidän välilleen.
Kirja laittoi pohtimaan monenlaisia asioita, mutta se oli myös viihdyttävä. Sivut kääntyivät nopeaan tahtiin ja sen olisi halunnut lukea loppuun yhdeltä istumalta. Kirja käsitteli paljon biotekniikkaa, mutta sopii myös lukijalle, joka ei tunne biotekniikkaa sen syvällisemmin. Kiinnostus aiheeseen riittää.
- Merja Koivusaari (MerjaK)
Gummerus 2024 - Varjomi
Martha Wells on pitkän uran tehnyt kirjailija, joka osui kultasuoneen Murhabotti-sarjallaan. Sarjaa on ilmestynyt englanniksi seitsemän osaa ja nämä ovat suorastaan kahmineet palkintoja.
Esimerkiksi kolme sarjan kirjoista sai Hugo-palkinnon yleisöäänestyksessä tarpeeksi ääniä finaaliehdokkuuteen, mutta Wells kieltäytyi asettamasta kirjojaan ehdolle. Taktinen vetäytyminen on yksi näistä kolmesta kirjasta. Sarja kokonaisuudessaan palkittiin v. 2021 Hugo-palkinnolla.
Murhabotti-kirjasarjan ydin on sen vetävä päähahmo. Hän on tietoisuuden kehittänyt turvallisuusrobotti. Murhabotti on aiemmin hakkeroinut oman rajoitepiirinsä, jonka ansioista hänellä on nykyään oma tahto. Murhabotti ei juuri välitä ihmisistä, muuten kuin entisestä työnantajastaan. Tämä on ongelmallista, koska tämä työnantaja on ongelmien keskipisteessä.
Taktinen vetäytyminen palauttaa Murhabotin vuorovaikuttamaan enemmän ihmisten kanssa. Se on fiksu päätös, koska hahmo on parhaimmillaan silloin. Muutenkin Murhabotin epäinhimillisyys on kiehtovaa, Esimerkiksi se pystyy laskelmoimaan asioita nopeammin, kuin ihmiset. Tämä johtaa tilanteisiin, jossa Murhabotilla on jo suunnitelma, siinä missä läsnä olevat ihmiset vasta vastaanottavat tietoa.
Sinällään kirjan heikoin osuus on sen yksioikoinen juoni. Ensinnäkin niin tehtävät asiat ja Murhabotin reaktio ovat hyvin samankaltaisia kuin aiemmin. Lukija saattaa tuntea ettei kehitystä ole juurikaan tapahtunut ja ratkaisutkin yhä odottavat.
Näistä puutteistaan huolimatta Murhabotti on ensiluokan scifiä, joka on helppo ahmia. Kritiikin voi toki ilmaista myös toisella tapaa: olisi kiva, jos Murhabotti-sarjaa olisi enemmän.
- Juha Salmi (Dragan)
Hertta 2024 - Taktinen vetäytyminen (Murhabotin päiväkirjat #4)
