Yhdysvaltalainen Howard Phillips Lovecraft (1890–1937) on tunnetuimpia 1900-luvun kauhukirjailijoita.
Lovecraft syntyi vuonna 1890 Rhode Islandilla Providencessa. Lovecraft oli varhaiskypsä lapsi, joka oppi lukemaan kolmevuotiaana. Lovecraftin ensimmäinen kirjallisen intohimon aihe oli hänen viisivuotiaana lukemansa Tuhannen ja yhden yön tarinat. Hän otti käyttöön kirjailijanimen Abdul Alhazred, joka myöhemmin esiintyy hänen kirjoituksissaan Necronomicon-nimisen kirjan tekijänä. Kuusivuotiaana Lovecraft kiinnostui kreikkalaisesta tarustosta ja kahlasi lävitse Homeroksen Iiliaksen ja Odysseian. Hän ihastui myös Grimmin veljesten satuihin ja Jules Vernen tieteiskirjoihin. Koulussa hän tutustui myös varhaisten kauhu- ja fantasiakirjoittajien kuten Edgar Allan Poen teksteihin.
Lovecraft oli lapsena varsin yksinäinen ja kärsi toistuvista sairauksista, jolloin hänelle jäi paljon aikaa lukemiselle. Kahdeksanvuotiaana hän kiinnostui kemiasta ja tähtitieteestä. Lovecraftin kiinnostusta outoihin asioihin lisäsi se, että hänen isoisänsä kertoi hänelle goottilaistyylisiä outoja tarinoita. On arveltu, että Lovecraft kärsi nuoruudessaan yöllisistä kauhukohtauksista, harvinaisesta unihäiriöstä, ja että tämä vaikutti hänen myöhempiin töihinsä.
Lovecraf halusi tähtitieteilijäksi, mutta hänen varsin sairaalloinen ja hermostunut luonteensa johti lopulta hermoromahdukseen ja opintojen keskeytymiseen. Nuori Lovecraft eli lähes erakkona tapaamatta juuri muita kuin äitiään. Liittyminen harrastajakirjoittajien seuraan kirjeenvaihdon kautta vuonna 1914 rohkaisi häntä uudella tavalla. Lovecraft alkoi kirjoittaa novelleja pulp-julkaisuihin, muun muassa Weird Tales -lehteen. Hän ystävystyi muun muassa Robert E. Howardin kanssa ja kirjailijat olivat säännöllisessä kirjeenvaihdossa vuosikymmeniä. Lovecraft menehtyi syöpään pian ystävänsä Robert Howardin kuoleman jälkeen vuonna 1937.
Suuri osa Lovecraftin varhaistuotannosta on kirjoitettu kirjailijan ihailemaa lordi Dunsanya jäljitellen. Parhaiten Lovecraft kuitenkin tunnetaan Cthulhu-tarustona tunnetuista tarinoista. Lovecraft ei tosin itse käyttänyt tätä nimitystä eikä luultavasti pyrkinytkään ristiriidattoman taustan luomiseen tarinoilleen. Muun muassa Arthur Machenin tarinat muinaisesta pahuudesta saivat Lovecraftin löytämään oman tyylinsä vuodesta 1923 alkaen. Cthulhu-taruston mukaan ennen ihmiskunnan syntyä maailmaamme kansoittivat oudot oliot ja hirvittävät jumaluudet, Suuret muinaiset. Lovecraft kehitteli taruston sisältöä yhdessä kirjeenvaihtotovereidensa kanssa, erityisesti Clark Ashton Smithin, Howardin ja August Derlethin.
Lovecraftin kauhu ei perustu niinkään yksityiskohtaisiin kuvauksiin, vaan pikemminkin salaperäisiin vihjeisiin sanoinkuvaamattomista olioista ja synkän ja painostavan tunnelman luomiseen, joka antaa vallan lukijan omalle mielikuvitukselle. Lajityyppi kauhu kytketään usein fantasiaan, mutta Lovecraft käsittelee aihettaan tavalla, joka sivuaa science fictionia. Lovecraft pyrki antamaan hirviöilleen ja muille ilmiöille esimerkiksi rinnakkaisulottuvuuksien ja avaruusolentojen avulla jonkinlaisen näennäistieteellisen selityksen. Lovecraft luo kuvaa kaikkeudesta, joka on vihamielinen, kauhea ja vieras ihmiselle. Lovecraftin käsityksen mukaan kauhukirjallisuuden elinvoima kumpuaa siitä, että ihmiskunnan vanhin ja voimakkain tunne on pelko, ja vanhin ja voimakkain pelko on tuntemattoman pelko.
Lovecraftin teksteissä yhdistyvät kauhu, hulluus ja sekasorto muodostaen omaperäisen kokonaisuuden, joka vaikuttaa vieläkin kuvataiteen, pelien, kirjallisuuden ja elokuvien piirissä. Lovecraftin synkkää tunnelmaa saattaa havainnollistaa sveitsiläinen surrealisti H. R. Giger, jonka luomat erikoiset maalaukset, veistokset ja lavasteet luovat lovecraftilaista painostavaa uhkaa. Hyvänä esimerkkinä ovat osittain Gigerin suunnittelemat Alien-elokuvat, joiden hirviömäinen tappajarotu on kuin suoraan jostakin Cthulhun taruston hämärästä alaviitteestä.
Kirjallisuutta
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ, 2003.
Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Toimittaneet Jukka Halme ja Juri Nummelin. BTJ, 2005.
