Kärpästen herra

Kärpästen herraa on kuvattu mm. dystooppisena selviytymistarinan. Se on todellinen klassikko, ja siitä on tehty useampia elokuvasovituksiakin. Teoksessa liikutaan toisen maailmansodan ajassa. Kaikki alkaa siitä, kun koulupoikia kuljettava lentokone putoaa Tyynellämerellä ja henkiinjääneet pojat pelastautuvat läheiselle, asumattomalle saarelle. 

Aluksi kaikki sujuu hyvin: pojat valitsevat johtajan joukostaan, kutsuvat merestä löydetyn torvisimpukan avulla kokouksia koolle, päättävät yleisistä säännöistä, rakentavat majoja, syövät hedelmiä ja pitävät yllä merkkitulta heitä etsiviä aluksia varten.

Tämä teos oli nopeasti luettu ja ihan hyvä vaan. Olipahan taas pitkästä aikaa todella turhauttava tarina, oikein kiristelin hampaitani. Olen viime vuosina alkanut sietää lapsia kirjoissa, mutta tämä teos palautti mieleen, miksi olen joskus kammonnut tällaisia tarinoita. Hahmot olivat ihan käsittämättömän ärsyttäviä. Koen kyllä, että tämä seikka on meriitti kirjalle, mutta minulle se oli henkilökohtaisesti tuskastuttavaa. Vaikka kuinka yritin pitää mielessä, että kyseessä on 6-12 vuotiaita lapsia, purin silti hampaita yhteen ihan jatkuvasti. Toinen minua ärsyttänyt asia oli se, miten epämääräisesti kuvattiin poikien päätymistä saarelle ja sitä miten he soputeuivat siellä oloon. Kukaan ei tuntunut kaipaavan vanhempiaan tai muita läheisiään, kaikki olivat vaan heti leikkimässä ja pitämässä hauskaa. Ei tuntunut uskottavalta. Muutamaa päähenkilöä lukuunottamatta kaikki hahmot olivat kuin yhdestä puusta veitettyä, melkoista massaa. No, loppua kohden teos parani ja sen klassikkostatus alkoi näkyä. Ihmisten raadollisuutta oli kuvattu hyvin, sitä miten valta ja halu valtaan turmelee riippumatta iästä. Minulle tämä tarina ei antanut oikein mitään kirjallisena teoksena, eikä se tuntunut minun mielessäni osuvan oikein kauhukirjallisuuden puitteisiinkaan. Tai sitten olen vain turruttanut mieleni kauheammalla kauhulla kuin mitä tämä edustaa.

Kirja oli hyvä, ja antoi paljon miettimisen aihetta. Luin sen ystäväni suositusten ja täällä Risingissä näkemieni arvostelujen perusteella. Suurin osa arvosteluista kertoi kuinka ahdistava ja pelottava kirja oli, mutta itse olen toista mieltä. Ahdistavuus näkyi vain viimeisten 50 sivun aikana, muuten se oli ehkä hieman pelottava. Kirja oli hyvin todentuntuinen, ja oli kiinnostavaa seurata lapsien muuttumista sivistyneistä englantilaispojista villeiksi. Loppu oli yllättävä mutta hyvä. Suosittelen niille joita ei haittaa, että teksti on vanhanaikaista.

Kirja oli todella hyvä, tosin odotin enemmän raakuutta, muutoinkin raakuus tuntui keskittyvän vain loppupuolelle kirjaa. Verta minä lähdin lukemaan enkä mitään "Sinistä laguunia" En ole pelastautunut asumattomalle saarelle lapsilauman kanssa mutta uskon kirjailijan onnistuneen kuvaamaan hyvin millaista se tulisi olemaan, armeija häilyvällä kurilla. Tunsin päähahmon ja hänen uskottunsa tavoin aitoa ärtymystä kun joukon hallinta oli mitä oli. Vaikka kirja oli loistava niin se oli silti pettymys johtuen täyttymättömistä odotuksista jotka olin itse muodostanut sen mukaan mitä olin muiden puheista ymmärtänyt kirjan suhteen. Kaikesta huolimatta kannattaa lukea.

Odotukseni kirjan suhteen olivat korkeat, mutta kirja ei täysin täyttänyt niitä. Tämä oli tosiaan ahdistavin kirja minkä olen ikinä lukenut. Aluksi kaikki meni hyvin saarella, mutta sitten alkoi sivistyksen pinta repeilemään ja hyvin kasvatetuista britti pojista alkaa tulla raakoja villi-ihmisiä. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja lukiessani oli selllainen tunne, että kohta tapahtuu jotain pahaa. Mielestäni kirjassa näkyi hyvin askel askeleelta kuinka sivistyksen pinta alkoi rakoilla. Rantaa ja kallioita olisi saanut kuvailla enemmän, sillä ne jäivät minulle hieman epäselviksi, muuten saari ja poikien ulkonäkö, sekä persoonallisuus oli saatu hyvin kuvailtua. Loppua kohden alkoi kunnolla tapahtua ja silloin kunnon ahdistus ja raakuus alkoi. Kun olin lukenut kirjan mietin koko illan mitä olisin itse tehnyt, jos olisin samassa tilanteessa, autiolla saarella ja seuranani toistakymmentä erilaista poikaa? Mielestäni olisin ollut se, joka olisi fiksuimpien joukossa, mutta kuka tietää, olisiko hulluus ja raakuus vallanut minutkin...

Niin kuin takakannessa lukee, tämä kirja on kulttiteos ihmisen julmuudesta. Alku on melko tylsä, mutta tapahtumat alkavat kunnolla edetä puolivälin paikkeilla. Itse en pitänyt kirjaa erityisen kamalana tai ahdistavana. Tokihan jotkut kohdat olivat aika julmia. Kirjaa lukiessa se saattaa tuntua hieman pitkästyttävältä, mutta kun kirjan oli lukenut, ensimmäisenä ajatuksena tulee vain: vau! Todella hieno kirjahan tuo oli ja eittäin ansaittu Nobel-palkinto Goldingilla!

Kirja on aivan kamala, hyvällä tavalla siis. Alkuun tuntui, että eihän tämä kirja nyt kovin kummoinen ole, mutta enemmän lukiessa sehän oli aivan pakko lukea. oli se sitten miten kamala, iljettävä,ahdistava, kammottava, että teki mieli lopettaa lukeminen, ei vain voinut. Erittäin onnistunut kirja siis.

Kirjan luki nopeasti, vaikkakin tapahtumat etenivät hitaasti ja toistaen. Kirjasta välittyi kauhu ja se mitä voisi olla, jos lapset joutuvat omin nokkinensa eristyksiin muusta maailmasta ja aikuisten kaitsennalta. Kirjassa myös käsiteltiin perimmäistä ihmisluontoa ja sen julmuutta, empatian puutetta. Sivistys luo empatian, villinä ihminen on julma niin kuin mikä peto tahansa. Vaikuttava kirja ja en ihmettele sen saavuttamaa mainetta.

Kärpästen herra on pelottava kirja. Ajatus autiolla saarella mekastavista koulupojista saattaa olla jännittävä ja hauska, mutta kirja ei sitä ole. Aluksi elämä saarella onkin leikkiä, muttei kauaa. Pikku hiljaa, vaivihkaa, yhdyskuntaan hiipii pelko, ja ennen niin sivistyneet pojat muuttuvat villeiksi. Heidät valtaa pelottava hurmos, jonka seuraukset ovat vakavat. Kärpästen herra suorastaan liimaa lukijan kirjaan. Lukemista ei voi lopettaa. Samalla toivoo, että kirja loppuisi. On ahdistavaa katsoa kilttien poikien muutosta villeiksi, joilta on kadonnut kosketus todellisuuteen. Koko ajan tietää, että jotain pahaa tapahtuu. Golding todella saa kysenalaistamaan ja miettimään. Kuinka kestävä sivistys lopulta on? Kuinka kauan kestää, ennen kuin hulluus valtaa mielen? Golding todistaa myös erään sanonnan todeksi. "Joukossa tyhmyys tiivistyy." Yksi Kärpästen herran mielenkiintoisia piirteitä on poikien erilaisuus. Jokaisesta pojasta erottuu oma yksilönsä, oma persoonansa. On johtajia, älykköjä, omiin oloihinsa vetäytyjiä, kiusattuja, sekä pieniä, jotka eivät kunnolla edes ymmärrä tapahtunutta, heille kaikki on leikkiä. Toinen vangitseva ja ratkaiseva tekijä on simpukka. Pojat käyttävät simpukkaa kokouksissa, se jolla on simpukka, saa puhua ja muut kuuntelevat. Poikien villiintyminen ja simpukka ovat yhteydessä toisiinsa. Kun villeys alkaa saada valtaa, simpukan valta ja poikien usko siihen vähenee. Kärpästen herra oli vaikuttava lukukokemus, ja poikien toistelema hokema jää pyörimään omaankin päähän loppuillaksi. "Sika tappakaa, kurkku leikatkaa!"

Vaikkakin jotkut ovat sanoneet, että tämä kirja ahdistaisi lukijaa, en itse kokenut näin. Lumouduin kirjan erilaisuuteen ja kiehtovaan kerrontaan. Aihe oli jotain mitä en ole ennen lukenut. Pidin todella paljon Williamin luomista henkilöistä ja tapahtumista. Siinä kuvattiin hyvin ihmisen hulluus. Se hulluus oli luovaa ja raakaa. Täydellistä.

Jokin Kärpästen herrasta teki melkein pelottavimman ikinä lukemani kirjan (osittain johtuisiko kynttilävalaistuksesta ja kauniisti pimenevästä illasta?). Kuvitelkaa itsenne kyseiselle saarelle, olisitteko pysyneet järjissänne? Sillä se on se pelottavin asia. Olisiko järki säilynyt? Itselleen hoki koko seuaraavan yön, ettei missään nimessä olisi alntunut Jaken tasolle, mutta olisiko sittenkin? Entä jos? Ja mitä sitten? Hrr. Hyvä kirja. Pysähtyminen kuvailuihin ei allekirjoittanutta haitannut, kateutta hiukan herättää. Nykykirjailijat tasan eivät osaa käyttää sanoja yhtä hyvin kuin ennen vanhaan. Ajatelkaa Draculaa! Jos joku 2000-luvun kirjailija erehtyisi käyttämään yhtä pitkiä lauseita, kyseinen taiteilija kritisoitaisiin pitkästyttäväksi. Eikä ihan väärin perusteinkaan välttämättä, sillä kynä pysyi sen ajan ihmisillä selkeästi paremmin näpeissä. Eikä heidän tarvinnnut hypätä tarkistusvaiheiden yli ehdittääkseen käsikirjoituksen nopeammin kustantajan pöydälle tai e-mailiin, mikä on se yleisempi tapa tänä päivänä. Mutta Kärpästen herra. Oli hyvä. Tosi hyvä. Toivokaamme kaikki, että järki säilyy terveenä, emmekä kukaan tule tuntemaan suuren suurta metsästysviettiä ainoita ystäviämme kohtaan.

Ilmeisesti odotin kirjalta jotain muuta, koska en saanut siitä paljoakaan irti. Jollakin tavoin kerronta välillä kiristeli hermoja tai sai pintaan muuten vain sellaisen väkinäisen olon, joka pisti ajattelemaan, miksi ylipäätään luin koko teosta. Pari kohtaa ja ennen kaikkea loppu toimivat erittäin hyvin ja olivat vaikuttavaa luettavaa, mutta ne eivät korvanneet sitä, että kirjaa joutui lukemaan suurimmaksi osaksi fiiliksellä "kunpa tämä jo loppuisi". Kokonaisuudessaan kirjan ajatus oli toki vaikuttava ja mielenkiintoinen, nimenomaan sen vuoksi kyseisen teoksen valitsinkin. Odotukset eivät täsmänneet siihen, mitä tämä kirja oikeasti on, ja varmasti sekin vaikutti suuresti lukukokemukseeni.