Näytä arvio (sisältää juonipaljastuksia)
Ihmettelen, miten tämän kirjan jälkeen kenellekään on tullut aikoinaan yllätyksenä, että Oscar Wilde oli homoseksuaali. Dorian Grayn muotokuva ei suinkaan kätke kaappiin tai piilota päiväpeitteen alle kirjoittajansa mieltymyksiä. Mitään varsinaisia törkeyksiä on kuitenkin turha etsiä, viktoriaaninen Englanti oli kovin rajoittunut, mitä tuli minkäänlaisen seksuaalisuuden kuvaukseen. Niinpä Wilde tarjoilee loppumattomasti erilaisia nokkeluuksia viisastelevan alter egonsa Lordi Henryn suulla ja antaa nimihenkilönsä piehtaroida kyllikseen toinen toistaan ylellisemmissä esteettisissä nautinnoissa ennen kuin vajoaa lopulliseen rappioon, vanhuuteen, rumuuteen ja kuolemaan. Myöskään ihmisten välistä tasa-arvoa ei tavoitella edes välimerkin vertaa, Dorian Grayn muotokuva on pullollaan yläluokkaista tirskumista alemmilleen eikä rasismiltakaan säästytä Wilden kirjoittaessa itsestään antisemitistin. Mutta on tässä jotain hyvääkin. Wilde kirjoittaa dialogia hyvin ja parhaimmillaan onnistuu rakentamaan jonkinlaista jännitystä. Kaiken kaikkiaan klassikon asemaan noussut teos on loppujen lopuksi kömpelö ja itserakas kirjoitelma ja olisi luultavasti unohdettu nykyään ilman kirjoittajansa surullista loppua.
