Alkuteos ilmestynyt 2005. Suomentanut Inka Parpola. Sidottu, kansipaperi.
Mythopoeic-palkinto 2006, British Fantasy -palkinto 2006, Locus-palkinto (paras fantasiaromaani) 2006, Alex-palkinto 2006.
PITELEMÄTÖN KERTOMUS SIITÄ, MISTÄ JUMALAT OVAT TULLEET JA MITEN PERHEESTÄÄN VOI SELVITÄ HENGISSÄ.
Kulttikirjailija ja verraton tarinoitsija palaa Unohdetut jumalat -menestysromaaninsa teemoihin, kun isänsä perintöä koluavat hämähäkkijumalan pojat ajautuvat fantastisiin seikkailuihin.
"Riemastuttavaa... nerokasta... suunnattoman viihdyttävää alusta loppuun." – Kirkus Reviews
Paksu Charlie ei oikeasti ole paksu, mutta hän sai liikanimensä isältään herra Nancyltä. Ja kun isä nimesi jotain, ei nimi lähtenyt kulumallakaan. Mutta kujeita rakastava isä antoi Charlielle nimen lisäksi paljon muutakin. Kuten komean muukalaisen, joka yllättäen ilmaantuu Charlien kotiovelle ja osoittautuu hänen veljekseen.
Paksu Charlie ja veli ovat kuin päivä jä yö. Veli on päättänyt näyttää Charlielle, miten pidetään hauskaa oikein isäukon malliin. Eikä herra Nancy ollut mikä tahansa tavallinen isä, vaan kepposteleva hämähäkkijumala, joka osasi kääntää asiat päälaelleen, hankkia omaisuuksia tyhjästä ja hämätä paholaista. Saattoipa hän huiputtaa itse kuolemaakin.
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Petyin Hämähäkkijumalaan jonkin verran, sillä kyseessä on hyvin keskinkertainen kirja. Gaiman selvästi tavoitteli kepeää otetta, muttei minusta oikein onnistunut. Romaanin huumori ei aina toiminut, enkä päässyt kunnolla sisälle tarinaan.
Ei Hämähäkkijumala silti kehno ollut, sen luki ilman suurempia ongelmia. Kyllä se ansaitsee kolme tähteä. Kiinnostavinta teoksessa olivat Anansi-tarinat ja kaikki jumaliin liittyvä.
Neil Gaimanilta olen lukenut vain yhden kirjan aikaisemmin, joten melko varauksetta aloitin tämän. Teksti oli helppoa lukea ja ymmärtää, jossain kohdassa tuli naurettua ihan ääneen, mutta kirja ei silti herättänyt minkäänlaista syvempää tunnetta, vaikka olin toivonut sitä Neverwheren pohjalta. Kirja oli kyllä hauska ja ihan mielelläni luin sen parin vapaapäivän aikana, keskikohdassa olin päässyt hyvin mukaan ja silloin se olikin parhaimmillaan.
Hahmot olivat loppujen lopuksi kuitenkin melko latteita ja loppu ennalta arvattava. Kirjan kiinnostavammasta hahmosta, Spiderista, olisi saatu paljon kiinnostavampi pienin tavoin - petyin todella, kun kirja päättyi itse asiassa jokaisen hahmon kohdalla niin tylsästi. Kolme tähteä kirja sai minulta silti, lähinnä kuolleen naisen, Charlien isän ja Gaimanin käyttämän kielen ansiosta.
Perusjuoneltaan kirja on perin tavallinen ennalta arvattava romanttinen komedia, jonka tapaisia elokuvateollisuus syytää uunista ulos tusinoittain. Onneksi kirjan puolivälin tietämissä alkoi fantasia astua enemmän kuvioihin mukaan ja kiinnostavuus juoneen lisääntyi. Vaikka kirja on aikusille suunnattu fantasia, kerronnassa esiintyy välillä tietynlaista lapsekkuutta. Alun tylsyyden jälkeen kirja oli ihan hyvä, joskin harmiton viihdeteos ja loppuratkaisultaan ennalta arvattu.
Luin Hämähäkkijumalan eilen.
Se oli hyvä, pidin siitä. Joissain ratkaisuissa oli ehkä hypätty matalamman aidan yli kuin olisin toivonut (mm. [spoiler]loppuparitukset, meinaan siis Spider+Rosie & Charlie+Daisy.) [/spoiler]
Mutta, siinä oli hyviäkin osia, joten kävin napsauttamassa risingin tietokantaan sen 4 tähteä. Pidin Spideristä, lintunaisesta ja Anansista itsestään. Pidin naisesta, joka murhattiin ja Rosiestakin hiukan.
Daisy vaikutti alussa (yöpyminen) hyvältä, mutta ei ollutkaan niin hyvä hahmo kuin olisin luullut, valitettavan ohut lopussa.
Ne vanhat rouvat olivat myös ihan ovelia. Tarina Spiderin synnystä oli kiehtova. On se jännää.
Spider ja Charlie olivat ihan hienoja. Tosin en aivan ymmärtänyt Charlieta enkä tykästynyt niinkuin Spideriin. Charlienkin loppu tuntui pikaiselta, ohuehkolta.
Oikeastaan tyydyn sanomaan, että alku oli hieno, keskiosa aika hyvä mutta loppu lässähti. :/ Odotin jotain hieman hienompaa.
Oli se kuitenkin lukemisen väärti. Suosittelen.
