Tyttö joka putosi Satumaan alle on aivan yhtä ihana kirja kuin edeltäjänsä. Lukeminen ei muutu missään vaiheessa tylsäksi, sillä tällä kertaa kirjassa seikkaillaan Satumaailman alta löytyvästä maailmasta, joka on aivan yhtä vinksahtanut, yksityiskohtainen ja seikkailuja täynnä kuin sen ylläkin oleva maailma.
Sarjan ensimmäisessä osassa kestää vähän aikaa ennen kuin tarina pääsee kunnolla käyntiin. Tässä kirjassa sellaista ongelmaa ei ole, vaan juoni pysyy selkeänä heti alusta lähtien. Jo edellisessä kirjassa kadonnut varjo aiheuttaa ongelmia, joita Syyskuu yrittää ratkoa; samalla pelastaen niin Alimaailmaan kuin Satumaankin. Tarina on perinteinen mutta niin sen kuuluukin olla: nythän on kyseessä satu.
Varsinkin tätä toista osaa lukiessa tuli vahvasti mieleen Tarina vailla loppua. Kirja on täynnä yksityiskohtia ja seikkailuja ja huimaa mielikuvitusta; silti väliin on mahtunut pohdintaa ja filosofiaa, joka riipaisee syvältä myös aikuista lukijaa. Hieno osoitus siitä, että myös lastenkirja voi olla hyvin syvällinen.
