Kapinallinen

Sanottakoon ensin, että kannen kuva on upea! Kuten tämän tyyppisille kirjoille on tapana, tässä osassa alettiin jo pelailla kunnon stategiapelejä. Minua ärsyttää, miten päähenkilöiden välinen suhde jää kaiken muun draaman jalkoihin. Kirja on hyvin kirjoitettu, se herätti minussa monenlaisia tunteita. En malttanut laskea sitä käsistäni!

Pidin kirjasta kovasti, eikä se tuottanut pettymystä muttei myöskään aivan täyttänyt sille asettamiani odotuksia. Pidin Outolinnusta erittäin paljon, mutta toinen osa ei mielestäni yltänyt aivan samalle tasolle ensimmäisen osan kanssa. Silti mielenkiintoni tarinaa kohtaan ei lopahtanut missään vaiheessa ja mielestäni juoni oli edelleen hyvin rakennettu ja piti lukijan mielenkiintoa yllä viimeisille sivuille saakka. Voin suositella kirjaa ja aion kyllä lukea sarjan kolmannenkin osan.

Kirjan juoni tuntui aluksi jotenkin paikallaan junnaavalta, eikä tuntunut keskittyvän kuin Tobiaksen ja Trisin kiukutteluun toisiaan kohtaan. yli 200 sivua luettuani ajattelin jo että kirja on täysi floppi, mutta sitten tapahtumat alkoivat rullata, juurikin siinä vaiheessa kun pariskunnan tiet erosivat hetkeksi.

Okeiokei, tajuan, miksi tämä sarja on saanut kaikki kuolaamaan. Mutta... 

Tämä toinen osa ei vain tuntunut toimivan. Tykkäsin ekasta osasta, juu, mutta siinä ei ollut sellaista kokkua, joka olisi saanut minut päätä pahkaa ryntäämään hakemaan seuraavaa osaa. Luin tämän nyt kuitenkin vähän aikaa sitten ja tykkäsin Rothin tyylistä kirjoittaa, tykkäsin joistakin henkilöistä ja tykkäsin muutamasta juonenkäänteestä. Silti en pitänyt Trisistä tai Neljästä. Tris oli ärsyttävä, Neljä oli rasittava, mutta muut henkilöt olivat loistavia. 

Tätä kirjaa oli kyllä odotettu! Mutta jotenkin lukukokemus jäi vajaaksi. Kirja oli hyvä, muttei ensimmäisen osan veroinen. Seuraava osa täytyy myös lukea.

Kapinallinen eteni vauhdikkaasti eikä tylsiä hetkiä oikeastaan ollut. Sakotan kuitenkin sekavuudesta. Monet asiat jäivät mielestäni pimentoon ja joissain kohdissa kerronta tuntui vähän jopa epäuskottavalta. Suomennosta ei ole kunnolla tarkistettu, sillä lauseista puuttuu sanoja jne, ja se teki lukemisesta välillä vähän hankalaa. En kuitenkaa malta odottaa, että saan vikan osan käsiini!

Pidin enemmän ensimmäisestä osasta, mutta ei se mitään, tämäkin oli hyvä! Loppu oli yllättävä, ja pidin siitä, nyt vain odotan innolla jatko-osan ostamista (rahapula). Tris alkoi pännimään minua joissain kohdissa, ja ymmärsin hyvin Neljän uhkauksen erosta. Suosittelen sarjaa jännityksen ja scifin ystäville :)

Pidin kirjasta, luin kaksi kertaa. En tosin pitänyt Trisin ja Tobiaksen pikkumaisesta suhteesta. Heidän välit ovat muuttuneet hirmuisen paljon! Ensimmäisessä kirjassa he olivat täydellinen, rakastava pari enkä voinut kuvitella muunlaista elämää heille, kunnes tuli kapinallinen... Oli kirjassa hyviäkin asioita! Tietenkin. Pidin Uriahista. Uriah on ollut ensimmäisestä osasta lähtien yksi lempihahmoistani! Peterkin yllätti minut suuresti! En näe Peteriä enää kauheana voiveitsellä sohijalla vaan näen hänessä paljon hyvääkin!

Uhrauksia, kiperiä tilanteita ja ihmissuhteita. Ajattelin, ettei Outolintu koukuta mua siks, koska tiesin jo elokuvan nähtyäni mitä siinä käy, mutt petyin jotenkin siihen ettei Kapinallisellakaan ollut erityisen vahvaa vaikutusta minuun. Pidin siitä, mut pystyin hyvin laskemaan sen käsistäni ja unohtamaan siksi aikaa, mitä olinkaan siitä lukemassa. Ei siis aivan niin säväyttävä kirja kuin toivoin. Jossain kehuttiin Kapinallisen juonta ja selitettiin kirjailijan paljastavan asioita juuri sopivassa tahdissa. Ömh, mitä asioita? Jännitystä yritettiin kylvää lähinnä Trisin hengen saattamisella vaaraan ja koska tiesin ettei hä voi kuolla (koska sarjasta on kolmas osa), halusin korkeintaan tietää miten hän pelastuu. Siitä ehkä kirjan ei niin koskettava vaikutus. Toki Kapinallisessa puhutaan paljon tiedoista, jotka Marcuksen mukaan olivat motivaatio Terävän hyökkäykselle Vaatimattomaan. Näistä tiedoista puhutaan vähän liikaakin ja paljastetaan liian vähän jos tarkoitus olisi saada lukija kiinnostumaan toden teolla, mitä oikein on tekeillä. Viimeisessä luvussa alkoikin sen suhteen olla vähän meininkiä ja aloin kunnolla kiinnostua. Henkilöt ovat jotenkin iin ärsyttävästi muuttuneet. Tai eivät ehkä henkilöt, vaan heidän suhteensa toisiinsa ei tosiaankaan miellyttäneet mua enää. Christina vihoittelee Trisille Willin takia, minkä jotenkuten ymmärrän, vaikka vähän mietityttää, miksei Christina tajua millaisessa tilanteessa Tris oli ja ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa. Uriah on ihana itsensä Uriah, mutta Four ja Tris suhtautuvat toisiinsa raivostuttavan pikkumaisesti. Jokainen heidän kohtaamisistaan tuntuu päättyvän tai alkavan tai olevan pelkkää riitaa ja huutamista. Kummallakin heistä on tarkka näkökulma asioihin, eikä heillä ole yhtään avarakatseisuutta tai ymmärrystä. Kerrassaan ärsyttävää, kun päähenkilöiden parisuhteet on pakko sotkea vielä senkin lisäksi, että molempien pää on melkein hirttosilmukassa. Myös näitä lukijoiden kiusaksi ärsyttäviä henkilöitä on viljelty harvinaisen paljon, Jeanineen nyt menee hermot tuon tuostakin, Marcus keikkuu siinä rajoilla, Evelyn on hiton raivostuttava ja asiaa pahentaa vielä se että Four antaa hänelle anteeksi, Caleb on sitä mitä on ja Johanna Ryeskin jotenkin vastenmielinen. Kumma kyllä Peter ei ärsytä mua, hän tuntui hetkittäin jopa inhimillisimmältä hahmolta, kun halusi suojella henkeään. Calebkaan ei suoraan sanoen katkaissut hermojani, ehkä siksi että hän esiintyi loppujenlopuksi mukana aika vähän. Lähinnä mieltäni jäi kaivertamaan hänen tarkoitusperiensä jääminen melko epämääräisiksi. Kolmannella kirjalla on paljon kysymyksiä, joihin vastata ja toivon etten joudu pettymään. Samoin kuin ensimmäisessä, en tässäkään voinut olla pohtimatta toimivatko sotatilanteen osapuolet juuri tilanteeseen nähden luonnolliseti. Samanlaisia suoranaisia epäkohtia en niinkään löytänyt, mutta juuri Terävän, Sopuisan, Rehdin ja Osattomien valinnat ja toiminta saivat minut skeptiseksi niiden aitouden suhteen. Miksi osattomat haluavat johtaa kaupunkia yksin, kun ovat juuri nähneet mitä sellainen on tehnyt Vaatimattomalle? Kuulostaa kuin minulla ei olisi kirjasta muutakuin negatiivista sanottavaa, mutta oikeasti se oli lukemisen arvoinen, siinä oli joutuisasti tapahtumasta tapahtumaan etenevä juoni, mikä oli tässä tapauksessa plussaa sekä joheva ja luonnollisenoloinen kerronta. Joissain kohdissa huomasin, miten kirjailijalla oli ollut tarkka visio tapahtumapaikkojen ulkonäöstä, kun niitä tupattiin kuvailemaan viimeistä piirtoa myöden, eikä aina niin selkeästikään. Silti pidin tästä, pidän edelleenkin tätä osasto -jako ideaa kiehtovana. Mainitsemani miinukset ovatkin niitä jotka söivät viimeiset tähdet ja pakko sanoa Outolintu oli kyllä Kapinallista aavistuksen parempi, vaikka niiden vertaaminen tuntuukin aika hankalalta, kun Outolinnun luin vasta leffan kattomisen jälkeen.

Ensimmäinen kirja oli ihan luettava, tämä taas oli todella tylsä ja pitkästyttävä. Aiheesta olisi saanu niin paljon enemmänkin ammennettua, harmittaa. Ei ole hintansa väärti.

Ei yhtä hyvä kuin ensimmäinen kirja, mutta meneehän tämäkin ;D

Kirjasta jäi vähän pettynyt fiilis. Siinä missä Outolintu imaisi mukaansa kun oli rahtusen kankean alun jälkeen lukaisut parikymmentä sivua, Kapinallinen ei puhtaasti koukuttanut. Missään vaiheessa. Sääli. Olen kuullut paljon vähemmän innostuneita arvosteluja, mutta myös ihmisiä, jotka oikeasti ovat rakastuneet. Minäkin olisin tahtonut pitää tästä. Pidin Trisistä paljon ensimmäisessä kirjassa, mutta enää hahmo ei innostanut. Tobiaskin (tai Neljä) muuttui vähemmän kuumaksi pakkaukseksi. Tapahtumat ja salaisuudet puuroutuivat vähän. Actionia oli tai sitä ei ollut. Se siitä. Uusia ja vanhoja hahmoja marssi esiin tiuhaan tahtiin, eikä nimissä pysynyt enää perässä. Myös hiukan persoonaton kirjoitustyyli sai rivit sulautumaan yhteen ja useampaan kertaan tuli hätkähdettyä keskeltä tappouhkauksia. ”Keitä nää on? Miks nää haluu tappaa Trisin? Aaa, eiku Tris haluu tappaa ne… Tai sitten ne vaan kuoli.” Olisi ehkä pitänyt panostaa lukemiseen itse, mutta loppupuolella tahdoin vain saada ne kolmesataakahdeksankymmentä sivua silmäillyksi läpi. Ekassa osassa pidin paljon kouluttautumisesta ja hengailusta Uskaliaiden osastolla. Oli sääli, ettei samaa henkeä enää löytynyt Kapinallisesta. Myös suuret uhraukset ärsyttivät. Niin. Voitaisiin ajatella yhdessä ja toimia sen päätöksen mukaan. Jos kaikki vastustavat, Tris-kulta, se saattaa olla huono idea. Pidin siitä, että Trisin oli vaikea oppia ampumaan uudestaan tapettuaan Willin, vaikka vähän itsesääli alkoi toistaa itseään. Liittolaista kohtaan laimeita odotuksia. Varmaan vetää samalla linjalla kuin valtaosa trilogioista, kakkonen floppaa ja kolmonen on ekojen osien keskiarvo.

Kuten tuossa jo aikaisemmin sanoinkin, niin henkilöitä oli hieman hankala muistaa, sillä niitä oli ensimmäisessä osassa, Outolinnussa paljon ja nimistä on tehty aika "normaaleja". Mitään mieleenpainuvia nimiä ei paljon ollut, joten jouduin käyttämään muistinystyröitäni aika hanakasti, kun luin tätä toista osaa. Uuusiakin henkilöitä pulpahti esiin melkein joka toisessa kappaleessa. Vaikka näitä henkilöitä onkin paljon, jokaisella heistä on oma persoona. He tuntevat vihaa silloin kun se on ihan ymmärrettävää ja sympatiaa silloin kun, joku sitö tarvitsee. Ensimmäisessä kirjassa pidin Trisistä ja palvoin tytön luonnetta, joka on pienillä vivahteilla tehty erinlaiseksi kuin muiden vahvojen ja kiivaiden tyttöjen luonteet nuorten kirjallisuudessa. Tässä kirjassa Tris alkoi kuitenkin käydä hermoille. Tämän elämänhalu oli kadonnut kokonaan. Tris käytti hyväkseen kaikki mahdollisuudet jotta pääsisi hengestään ja syyt olivat kaiken kaikkiaan typerät. Onneksi loppua kohden rakkaan Tobiaksemme ansiosta Tris lopetti tyhmyydet, ja alkoi muuttumaan normaaliksi itsekseen. Viime kirjassa en päässyt oikein sisälle tähän niin sanottuun järjestelmään. Okei, ymmärsin kyllä, että on olemassa Vaatimattomat, Rehdit, Uskaliaat ja Sopuisat. Ja tietenkin oli vielä olemassa Osattomat. Mutta kaikki myy jäi jotenkin hämärän peittoon. Kapinallisessa onneki kaikki kirkastui. Nyt ymmärrän täysin kaiken sen poliittisen ja henkilökohtaisen tappelun. Ihmisillä on henkilökohtaisia syitä taistella ja poliitikoilla sekä johtajilla omat syynsä. Nämä syyt ja mielipiteet kietoutuvat yhteen ja paljastava juonta koko ajan lisää, mutta sopivassa tahdissa. Roth osaa ihan yleisesti ottaenkin kehitellä ja kertoa juonta koukuttavalla tavalla. Isoja paljastuksia, joita tässäkin kirjassa ilmaantui, paljastuu sopivin väliajoin, eikä kaikkea tungeta loppuun kiireellä ja hösäyksellä. Vielä voisin sanoa mielipiteeni Kapinallisen romantiikka puoleen. Outolinnussa kävi jo ilmi, ettei sarja tulisi pyörimään tuomitun rakkauden ympärillä. Ehei, sillä sanotaanko, että yli puolet kirjan juonesta on kaikkea muuta kuin romantiikkaa. Ja yllättävä kyllä, se ei häirinnyt minua. Ikuisena romantiikan ystävänä en tykkää hirveästi kirjasarjoista, joissa ei ole mitään romantiikkaan liittyvää, vaikkakin olen pariin sellaiseenkin törmännyt ja lukenut ne ahmien. Kapinallisessa oli kyllä romantiikkaa, mutta se oli ripoteltu sinne tänne varovaisesti ja harkitusti, ja juuri sopivasti. Tietenkin pieniä riitoja ja tappeluita tuli, mutta kukaan kirjailia ei taida osata jättää niitä pois ja miksi jättäisi? Me kaikki rakastamme niitä, vaikka ne välillä ärsyttävätkin.

Tätä olikin jo odotettu. Kirjan alku eteni sopivaa vauhtia, mutta loppu puolella oli muutama tylsähkö kohta. Koska kirjan kannessa luki aika pelottava lause " Yksi valinta voi tuhota sinut", pelkäsin että Tris tekee jonkun väärän valinnan ja sit Tris ja Neljä eroaa. Koska heidän suhde ei mennyt ihan hyvin kirjan alussakaan. Jäi vähän auki mikä se salattu tieto sit loppujen lopuksi oli, mutta siitä varmaan tulee lisää tietoa kolmos osassa. Oli jotenkin ikävää että Tris ja Neljä oli riidoissa aina välillä. Oli kiva että Christina antoi Trisille anteeksi. Leffaa odottelen vielä..

Rakastin Outolintua, joten kuinka voisinkaan olla rakastamatta tätä? Totta, toinen osa ei yleensä ole yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta silti Kapinallinen lunastaa kaikki lupaukset. Trisin ja Neljän suhde saa kauniita, synkkiä sävyjä, ja kirja on, jos mahdollista, vieläkin dystooppisempi kuin ensimmäinen. Kansikin on todella kaunis. (Kantta harvoin mainitaan arvosteluissa, vaikka tosiasiassa se on ensimmäinen asia, jonka kirjasta saa tietää.) Joten iso kiitos myös kannen tekijälle! Ja, heh, hehkutetaanhan tätä Suomessakin nykyisin. Ihan vain (omaa) sitaattia korjatakseni. Enkä malttaisi odottaa Allegiantia... :)

Ei ehkä ihan niin hyvä kuin eka osa mutta silti juoni jaksoi kiinostaa alusta loppuun. Tapahtumat tulivat jossain kohdissa vähän nurkan takaa mutta ei ole iso miinus.. Jatkaa kivasti siitä mihin Outolintu jäi, mutta loppuu vähän töksähtäen ja äkkiseltään. Joka tapauksessa hyvä kirja, ja suosittelen kaikille :)

Minua kieltämättä hiukan jännitti tarttua tähän kirjaan koska olin niin paljon lukenut arvosteluja joissa tätä sanottiin surkeaksi, mutta onneksi kuitenkin luin tämän. On totta, että tämä osa ei ole niin hyvä kuin ensimmäinen, mutta tämä on juonellisesti todella tärkeä pläjäys. Ajottain oli vähän semmoista ylimäärästä pölinää sivuilla, mutta suurilta osin tässä sattui ja tapahtui niin paljon että heikompaa voisi hirvittää. Tässä kirjassa tulee hyvin esiin kirjailijan luoman maailman synkkyys ja julmuus. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja kirjailija on siitä velmu ettei lukija voi todellakaan tietää etukäteen kuka seuraavaksi kuolla kupsahtaa ja minulle tuli tässä vähän vastaan sen myötä muutamia ikäviä yllätyksiä. Tris on tässä kirjassa myös kovapäinen ja melko synkkä. Hän taistelee menneiden kanssa ja yrittää selvitä tulevasta. Loppuun oli saatu vähän yllättävääkin tietoa joten jään mielenkiinnolla odottamaan miten tämä trilogia oikein mahtaa huipentua.

Kapinallinen jatkaa sujuvasti tarinaa siitä kohden mihin outolintu loppui. Kirjasta ja sarjasta tekee erittäin mielenkiintoisen se kuinka alussa kyse on Trisistä ja hänen ongelmistaan mutta pian hänen ongelmansa ovat osittain maailman laajuisia ja osittain vielä täysin hänen omiaaan. Kapinallisen loppupuolella päästään utopia/dystopia-kirjojan tyypilliseen ihmisen perimmäiseen luonteeseen, olemukseen ja tarkoitukseen. Tästä huolimatta piti valvoa puoli yötä, jotta sain kirjan loppuun.

Minusta tämä osa oli yhtä hyvä kuin eka osa. Siinä on rakkautta, surua, koettelumuksia ja tietenkin kapinalisuutta. Ja siksi pidän kirjasta todella paljon. Ja tietenkin Tobias pysyy yhtä ihana tässä kirjassa kuin ekassa. Suosittelen kaikille:)

Niin kai se aina menee, että trilogioissa ensimmäinen osa on paras. En väitä etteikö tämä olisi ollut hyvä kirja, mutta valitettavasti se. Tuotti pienen pettymyksen. Kirjassa on niin paljon toistoa, jossa Tris tekee jotain holtitonta ja Tobias suuttuu ja valittaa ettei Tris luota häneen tarpeeksi ja kertoo hänelle, että tämä ei saa tehdä mitään holtitonta ja Tris valehtelee lupaamalla olla tekemättä mittän, mutta tietenkin seuraavassa sil,än räpäyksessä Tris onkin jo uudessa konfliktissa. Vaikka onkin ärsyttävää lukea tuollaista, on siellä valon pilkkujakin. Trisin ja Tobiaksen suhde kehittyy ehkä vähän intiimmäksi. Toinen miinus on siinä, että kirjassa kuolee ihan hullusti porukkaa. Kun yksi kuolee niin toinen on jo verissä päin. Onhan se vähän rasittavaa. En oikein osaa kuvaille kirjan hyviä puolia erikseen, muttansen sanon että se toimii silti hullun hyvin kokonaisuutena miinus seikosta huolimatta! Kannattaa lukea!

Tämä kirja oli pieni pettymys. Ensimmäinen osa oli todella loistava, mutta tämä oli paikoitellen tylsä. Monet tapahtumat olivat jotenkin merkityksettömiä ja monista odotti paljon enemmän. Minulla oli koko ajan tunne, että kohta tapahtuu jotain, mutta sitten ei tapahtunutkaan. Kun tuollaisia kohtia on paljon, koko kirja menettää merkityksensä. Henkilöt pysyivät edelleen hyvinä ja pidin edelleen Trisin ja Tobiaksen rakkaustarinasta, vaikka se saikin tässä osassa aivan uuden muodon. Puolen välin jälkeen kirja alkoi saada jälleen samaa otetta kuin ensimmäinen osa. Siitä lähtien kirjaa oli huomattavasti kivempi lukea ja se sai sen ansiosta minulta kolme ja puoli tähteä. Joka tapauksessa, vaikka kirja olkin pieni pettymys ensimmäiseen osaan verrattuna, niin silti uteliaisuuteni on sen verran kova, että aion lukea myös kolmannen osan.

Hyvä ja koukuttava kirja, vaikka ensimmäinen osa oli omasta mielestäni silti hieman parempi. Kirja eteni mielestäni ihan hyvää tahtia, ja tässä osassa oli enemmän menoa ja juonittelua joka teki tästä mielenkiintoisen. Myös henkilöt muuttuivat tämän kirjan aikana hyvin paljon, he jotka olivat ennen hyvinkin kiltin oloisia, tuntuivat tässä kirjassa muuttuvan häijyimmiksi ja kierommiksi. Lukemisen arvoinen kirja.

Tämä kirja on loppu kaikista kirjakaupoista, joissa olen käynyt (ruotsiksi)... Haluan lukea sen mahdollisimman pian!