Tämä oli vähän turhan outo makuuni. Jännittävä maailma kyllä keinotekoisine ihmisineen ja salaperäisine rakennushankkeineen. Mutta tosi omituinen. Omaperäisyys oli samaan aikaan kirjan ansio ja haitta. Turhan vaikeakin se oli, avautuu ehkä kunnolla vasta toisella tai kolmannella lukukerralla.
Kirja oli myös huomattavan synkkä, vaikka Salminen onnistuikin ymppäämään joukkoon ällistyttävää mustaa huumoria, mikä on luettava hänelle ansioksi.
Juonivetoiseksi kirjaa ei voi luonnehtia. Tarina koostuu fragmenteista ja etenee hyppäyksittäin. Filosofista pohdiskelua ja viipyilevää turinointia on runsaasti, kuten nyt voi filosofi-runoilijan teokselta odottaakin. Jatkuva kielellinen tanssahtelu teki tekstistä aika ajoin turhan raskasta lukea.
Loppujen lopuksi Lomonosovin moottori on oman tulkintani mukaan nyky-yhteiskunnan sairauden ja mielettömyyden allegoria. Yhteiskuntakriittinen fiktio miellyttää kyllä, kunhan ei ole saarnaavaa sävyä. Tässä teoksessa kritiikkiä ei saarnata lukijalle, joten siitä vielä yksi merkintä plussasarakkeeseen.
