Mestaritontun seikkailut
Kuvittanut Onni Mansnerus. 18. painos 2005. Sidottu. 25. painos, 2026.
Topelius-palkinto 1952 (kirjailijan koko tuotanto).
Viisas Mestaritonttu on vartioinut satoja vuosia Satumaan kuninkaanlinnaa, mutta loukkaantuu moitteista ja lähtee maailmalle. Sattumalta Mestaritonttu kuulee kuninkaantyttärestä, joka on velhojen vallassa. Mestaritonttu pyytää prinssi Yönsilmän avukseen ja käynnistää pelastustoimet.
Mestaritontun seikkailut on jo vuosikymmeniä kuulunut satukirjallisuutemme klassikoihin. Tamperelainen sadunkertoja Aili Somersalo (1887–1957) tunnetaan aurinkoisista satuhahmoistaan. Pitkän kirjailijanuransa aikana hän ehti julkaista muun muassa toistakymmentä satukirjaa. Tunnustuksena satutuotannostaan kirjailija on saanut Topelius-palkinnon.
Lukijat suosittelevat myös
Aili Somersalo
Aili Somersalo (1887–1957) oli tamperelainen sairaanhoitaja. Nuorena hän aikoi kuvataiteilijaksi. Somersalo kirjoitti kymmeniä aikanaan suosittuja kirjoja. Mestaritontun seikkailut julkaistiin ensin Aili Tarvaksen nimellä, ja hän käytti myös nimiä Aune Sarkanen ja Eileen Summers.
Somersalon esikoisteos Päivikin satu ja sen jatko-osa Mestaritontun seikkailut ovat jääneet elämään lukijapolvesta toiseen. Helsingin sanomien äänestyksessä Mestaritontun seikkailut nousi suosituimmaksi kotimaiseksi lasten- ja nuortenkirjaksi.
Muita teoksia Aili Somersalo
Kirja-arviot ja kommentit
Aili Somersalon "Mestaritontun seikkailut" on ansainnut paikkansa suomalaisen (lasten)fantasian riveissä. Kirja on nimittäin ihana, joka ikisellä tavalla, millä kirja nyt voikaan olla: Hahmot kirjassa olivat satumaisen herttaita, vaikkakin samaan aikaan myös hiukan pelottavia ja sellaisia joita kunnioittaa kuin vanhoja ihmisiä. Tällaisia tuntemuksia minulla on heistä lapsuudestani. Lisäksi hahmot ovat nimetty kekseliäästi; Mestaritonttu, Prinssi Yönsilmä, Sammaleinen,Luuta-Lempi... Myös paikatkin oli nimetty hyvin, esimerkkinä Aamuruskonmaa. Kirjan juoni eteni hyvää tahtia, luvut olivat sopivan pituisia (niin, että pienenä jaksoi keskittyä koko luvun lukemisen ajan) ja 143 sivua ei tuntunut kovin pitkältä (ainakaan pienenä, jolloin yli sadan sivun pituiset kirjat tuntuivat raamatuilta). Ja suurta plussaa myös Onni Mansneruksen kuvituksesta, joka on salaperäistä,hiukan sumuista (vai voiko niin kuvailla?). Se sopii täydellisesti kirjan tunnelmaan. Lempikuvani on ehdottomasti kannen kuva, jossa Sammaleinen ja Mesraritonttu seisovat, ja pöllö kuin katsoo moittivasti suoraan kirjaa tutkiskelevaa silmiin. Olen kiitollinen äidilleni, että hän luki tämän kirjan minulle pienenä useaankin kertaan. On suorastaan kunnia, että tämä kuuluu osaksi lapsuuttani. Suosittelen siis kaikkia vanhempia lukemaan tämän kirjan ääneen lapsilleen. Lapset varmasti pitävät!