Kannet: Riikka Jäntti. Kartta: Valtteri Halonen. Nidottu.

Dinja-tyttö näkee 16-vuotissyntymäpäivänä unen menneisyydestään. Unessa hän elää uudestaan kohtaamisen ruusumiehen kanssa: juuri ennen kuolemaansa mies antaa Dinjalle rasiaan suljetun mustan ruusun. Unen ja valveen rajamailla ilmestyy myös Dinjan kauan kadoksissa ollut äiti.

Dinja lähtee matkaan, kohti tuntematonta, selvittääkseen näitä salaisuuksia. Mukaan liittyvät Raúg ja Emron, joilla molemmilla on omat tärkeät syynsä lähteä seikkailulle yli laajan pohjoisen tasangon. Karnin labyrintti on Katri Alatalon romaanitrilogian ensimmäinen osa. Mustien ruusujen maa kertoo toivosta, etsimisestä ja siitä, että voi löytää jotain ihan muuta kuin alun perin lähti etsimään.

”Alatalon kieli hivelee mieltä, ja viipyilevä kerronta antaa lukijallekin aikaa nautiskella tilanteista.” – Anne Leinonen, Tähtivaeltaja 4/2012.

Julkaistu
16.8.2012 (Vaskikirjat)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Mustien ruusujen maa

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →

Nuorten fantasiatrilogia. Romaanisarja kertoo nuoren Dinjan ja hänen ystäviensä monivaiheisista seikkailuista kohti Mustien ruusujen maata.

Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

101
90
82
73
66
52
41
30
21
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

3 arviota

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

7/10

Romaani on tavallaan melko perinteistä matkafantasiaa. Päähenkilö Dinja näkee 16-vuotissyntymäpäivänsä aattoyönä unen, kuten tapana on. Unessa hän palaa lapsuuteensa, tilanteeseen jossa hänen käsiinsä kuolee mies, joka antaa Dinjalle mustan ruusun. Hänen luokseen palaa välähdyksenä myös aikoja aiemmin kadonnut äiti. Levottomuus ei jätä Dinjaa rauhaan, joten hän pakkaa norpannahkaisen säkkinsä, ottaa sukset ja lähtee seuraamaan äitinsä jalanjälkiä. Matkan varrella mukaan liittyvät kirjoihin pakkomielteisesti suhtautuva navadi Raúg ja oman heimonsa keskellä itsensä hieman vajavaiseksi tunteva krioni Emron.

Kirjan sivuilla ollaan koko ajan hieman eksyksissä, tietämättä mitä oikeastaan etsitään. Matkakumppaneiden lopullinen määränpää on heille itselleenkin hämärän peitossa. Maailma avautuu lukijalle vähitellen, Dinjan sitä havainnoidessa. Koko ajan on kylmää. Eletään seudulla, jonne sulan maan aika saapuu silloin tällöin, ei suinkaan tasaisesti joka vuosi. "Kevät" on käsitteenä tuntematon, jotain mistä kerrotaan vain tarinoita. Minä jäin lukijana miettimään, mikä Talvilaaksoon onkaan ikuisen talven tuonut. Ehkä se selviää myöhemmissä osissa.

Sujuvaa lukunautintoa häiritsi hieman se, että Dinja ei oikein saanut sympatioitani puolelleen. Nuoret ihmiset saavat kiukutella, olla äkkipikaisia ja mustavalkoisia, mutta tuntui, ettei Dinja millään viitsinyt kuunnella muiden ohjeita tai tarinoita äyskimättä.

Kaiken kaikkiaan minä kuitenkin viihdyin kirjan parissa. Pitkälti sen takia, että on kiva lukea fantasiaa, jossa (matkallelähdön) taustalla ei ole mitään suurempaa tarkoitusta. Kukaan ei yritä pelastaa maailmaa, motiivit ovat enimmäkseen itsekkäitä. Henkilöt hapuilevat ja erehtyvät, mutta perusvire säilyy kuitenkin optimistisena. Karnin labyrintti on oivallinen pieni fantasiatarina nuorisolle... ja aikuisillekin.

2/10

Tylsä kirja ja sekoilua, en jaksanut lukea loppuun.
Mielenkiinto lopahti aika nopeasti ja piti oikein pakottaa itsensä lukemaan. En suosittele.

6/10

Tämän kummallisen pienen kirjan luki muutamaan tuntiin. Se kertoo Dinjasta, joka asustelee keskellä ei mitään, pienessä kylässä. Enkä ole varma mistä ajanlaskusta tässä on kyse. Kaksijalkaiset jaetaan kolmeen pääryhmään: ihmisiin, navajoihin ja krioneihin.

Jotenkin tämä kummallinen tarina lumosi minut lukemaan ja lukemaan lisää maailmasta, jossa on lunta, pakkasta, pikkuruisia kyliä, igluja ja hirsimökkejä, joissa oli tiivis ja lämmin tunnelma. Ihmiset ja muut siltä välin hommaavat ruokansa metsästämällä, ansastamalla ja kalastamalla ja Dinjan vaatteet ovatkin mukavasti norpannahkaa.

Ainakin tässä kirjassa keskityttiin enemmänkin matkan kerrontaan kuin ihmissuhteisiin ja romansseihin. Tarina käynnistyy sujuvasti, kertoo kaiken oleellisen ja jatkaa sitten suhteellisen nopeaa (muttei liian) kerrontaa ja pitää lukijansa otteessaan aina viimeisille jännittäville sivuille asti ja jättää miettimään mitä kummallisella kolmikolla on vielä edessään.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja