Rautaritari

Olin aluksi todella yllättynyt siitä, että sarjan viimeinen osa onkin kerrottu eri kertojalla ja olin asian suhteen hieman skeptinen. Loppujen lopuksi teos on kuitenkin miellyttävää luettavaa, joskaan se ei aivan sarjan parhaaksi kirjaksi yllä. 

Tässä päähenkilönä toimii siis Ash, ei Meghan kuten edellisissä kirjoissa. Teos avaa paljon Ashin ajatuksista ja häntä alkaa ymmärtämään paremmin. Itse kuitenkin kaipasin enemmän tietoa Meghanin elämästä, vaikka olihan Ashinkin seikkailu kiinnostavaa luettavaa. Meghan mainitaan kyllä useasti Ashin ajatuksissa, mutta he eivät oikeastaan pääse tapaamaan toisiaan ollenkaan, ennen kuin aivan lopussa. Epilogi onkin sitten ainoa teksti, joka on kirjoitettu Meghanin näkökulmasta ja itse olisin selvästi kaivannut enemmän sisältöä hänen osaltaan. 

Kirjassa on mukana myös vanhat tutut Puck ja Grimalkin sekä suurena yllätyksenä Ariella ja uutena hahmona Iso Paha Susi. Itse pidin suunnattomasti Puckin ja Grimalkinin keskusteluista ja he taitavatkin olla lempihahmojani tässä sarjassa. Puckin ja Ashin välit paranevat huomattavasti, josta ainakin itse pidin erityisen paljon. Grimalkin on myös hyvin viihdyttävä henkilö ja itse rakastin lukea hänen ja muiden hahmojen välisiä keskusteluja. Ariella sitten taas tulee aivan puun takaa, joskin kirjan takakannessa on maininta hänestä, joka hieman pilaa kyseisen hohdokkaan yllätyksen. Ariellan luultiin siis kuolleen, mutta nyt hän onkin elossa ja auttaa Ashia ja muita selviytymään Maailman Ääriin. Itse en aluksi pitänyt Ariellasta ollenkaan, mutta loppujen lopuksi aloin tykästyä häneen. Suden kanssa oli hieman sama juttu, aluksi en oikein välittänyt hänestä, mutta loppua kohden kiinnyin häneenkin. 

Juoni tässä kirjassa on melko yllättävä ja itse pidin siitä oikein paljon. Julie Kagawalla on tapana lisätä kirjaan paljon suuria yllätyksiä ja juonenkäänteitä eikä niitä tästäkään teoksesta puutu. Kirja on melko vaihteleva, eli välillä lukeminen oli kevyttä ja hauskaa, mutta joskus taas pitää kunnolla keskittyä ja tunnelmakin saattaa olla helposti melko surullinen. Kirjan loppu on kyllä onnellinen, mutta välillä teoksessa huomasi sitä, että tämä osa olisi vain väkisin tehty. Sarjan kolmas osa olisi saatu helposti viimeiseksi, mutta tämä neljäs kirja on kyllä ihan hyvä lisä, ei mikään hehkutettavan upea kuitenkaan. 

Kirja on koko ajan oikein mukavaa luettavaa, itse aloin päästä mukaan Ashin näkökulmaan vasta hieman myöhemmin. Olisin selvästi kaivannut enemmän tekstiä Meghanin osalta, mutta muuten hyvä kirja. Suosittelisin kyllä luettavaksi, jos on sarjassa tähän asti päässyt. 

Olen näköjään ensimmäinen, joka kertoo suhtautumisestaan tähän kirjaa...kiintoisaa :D Joka tapauksessa itkin edellisessä kirjassa ihan koko ajan, kun loppuun päästiin. Joten olin ihan onneni kukkuloilla, kun sain tietää jatkosta. Lisäksi minua kiehtoi se, että kertojana olisi Ash! Se, että Ash oli päättänyt saada itselleen sielun oli niin ihana, että hymyilin koko kirjan ajan. Puckin ja Ashin sanelut olivat huvittavia ja piristäviä. Ashin entinen rakastettu nostattanut minussa suuriakaan tunteita. Itsekeskeinen ääliö... Anteeksi ;) Mutta aivan ihana kirja, joka loppui ihanasti!