Nymfit: Montpellierin legenda

Kirja on melkoista keskivertoa kerronnaltaan, tarina sitä vastoin kiehtoi minua. Pidän vanhojen tarustojen tuomisesta nykypäivään, joten tämä kirja kiinnosti minua paljon. Katsoin kirjasta innostuneena tv-sarjan, joka oli sekin yllättävästi aivan hyvä.

Miten tämän nyt kauniisti sanoisi... Nymfit ei ole kovin kummoinen fantasiarakkausromaani. Suurin ongelma on selkeästi hahmot. Myöskään kuvailua ei ole kovinkaan paljoa. Tai tunnelmaa. Ja onhan siellä seassa jotain kirjoitusvirheitäkin. Kaiken kaikkiaan kirja vaikuttaa nopeasti ja hätäisesti väkerretyltä - se tuntuu siltä kuin romaani olisi kyhätty kasaan pelkästään tv-sarjaa mainostamaan. Mitä se luultavasti onkin.

Hahmoihin ei pääse sisälle; sama ongelma vaivasi jo televisiosarjaakin. Päähenkilö Didiä kuvaillaan itsepäiseksi ja temperamenttiseksi, mutta hän ei vaikuta sellaiselta tekstin perusteella. Enemmänkin mielessä pyörii sellaiset adjektiivit kuin "rasittava" ja "lapsellinen". Didin tehtävä romaanissa ei tunnukaan olevan muu kuin vinkua ja joutua ajoittain pulaan. Muut hahmot eivät ole sen parempia. Ainoa hahmo, joka vaikuttaa edes hitusen kiinnostavalta, on Kati ja tämäkin jää kovin yksioikoiseksi kovanaamaksi.

Luin kirjan vasta kun olin nähnyt kaikki jaksot ja suureksi yllätykseksi tapahtumat seurasivat täysin samaa kaavaa. Puolikas siitä, sillä sitä ei näe tai lue kovinkaan usein ja se oli piristvää. Ensin en ollut tottua siihen, että se oli suomen kielellä, sillä katson kaiken aina englanniksi, joten tuli jotenkin kummallinen olo sitä katsoessa, mikä myös kantautui kirjaan. Kyllä kirjan ihan lukee ja aion etsiä käsiini toisenkin osan, vaikka odotukseni eivät ole mahdottoman korkealla.

No joo... Kyllähän tuosta tekstistä käsikirjoitusmaisuus näkyy läpi, mutta eniten ärsytti jatkuva kirjakielimuotoinen puhuttelu, joka vei tekstiltä aika hyvin uskottavuuspohjan. Tv-sarjan ystäville antaa varmaan aavistuksen verran enemmän; itsekin taidan pysytellä jatkossa ihan vain katsojana.

Jos kaikki kirjat olisivat tämmöisiä, niin kirjastolaitos pitäisi lakkauttaa tarpeettomana, kirjakaupat polttaa maan tasalle ja kaikilta lukemista harrastavilta puhkoa silmät. Tässä päällimmäiset ja painokelpoisimmat tuntemukset Sari Luhtasen "Nymfit - Montpellierin legenda" (Gummerus, 2013) -romaanista. "Nymfit" pohjautuu samannimiseen televisiosarjaan, jonka oikeudet on tiettävästi myyty jo useampaan maahan, ja jota aletaan esittää myös meidän ruuduissamme keväällä 2014. Televisiosarjoihin tai elokuviin pohjautuvat kirjat eivät ole koskaan tehneet suurempaa vaikutusta, eikä poikkeus vahvista tälläkään kertaa sääntöä. Luhtaniemen tekstistä paistaa käsikirjoitusmaisuus läpi. Yksi ylimääräinen oikolukukerta ei sekään olisi tehnyt pahaa. "Nymfien" juoni on kokkareista kliseepuuroa. Suurempaa jännitettä ei pääse syntymään, kun kaikki on ihastuttavan ennalta-arvattavaa, niin juonen kannalta tärkeän legendan kuin ihmissuhteidenkin osalta. Loppukliimaksia yritetään kyllä saada aikaiseksi kun loppupuolella esitellään vielä muinainen pahuus, mutta sekin lässähtää kasaan, minkä uskon johtuvan siitä, ettei televisiosarjan tekijöillä ole ollut rahaa ja rahkeita erityisen näyttävälle toiminnalle. Lähes kaikkien henkilöhahmojen tärkein ominaisuus on yksiulotteisuus, ja monet sivuhahmot menevät komeasti kategoriaan "tykinruoka", joiden uhraaminen mukamas dramaattisille juonenkäänteille ei merkkaa mitään sen enempää lukijalle kuin kirjan henkilöille. Kokonaisuuden kruunaa harvinaisen tyylitön kansikuva. Varmaan tässä on yritetty luoda kotimaista True Bloodia, mutta metsään mennään niin että rytisee.

Ihan luettava kirja, mutta aika keskinkertainen. Tapahtumat hyppäävät ajoittain ehkä hieman liian pitkän ajan ylitse.

Kirja oli ihan luettava ja yllättävän koukuttava, vaikka siinä oli melko paljon aukkoja yms. Didi oli myös ärsyttävän keskenkasvuinen ja hänen ja Samuelin suhde ei oikein missään vaiheessa tullut se vaan yhtäkkiä vaan pamahti siihen. Tyhmää myös jos Didi ei olekaan se legenda.

Aluksi on sanottava, että pelkään jo etukäteen tv-sarjan tuntuvan kummalliselta, mikä varmasti johtuu suomen kielestä, vaikkeivät asiat siitä saisi olla kiinni - hienoa, että tällaista tehdään myös kotimaassa! Olen vain vilkaissut traileria pikaisesti, joten kirjan lukemista se ei minun kohdallani haitannut. Kirja etenee kyllä mielestäni sutjakasti ja sopinee vaikka True Blood -faneille, mutta jokin siinä vaivasi... onko se ajatus nymfeistä ylipäänsä, siitä että naiset ovat miehistä ja seksistä yhtä riippuvaisia kuin nämä naiset ovat, heidänhän käy suorastaan huonosti, josseivät saa "ravintoa" riittävin väliajoin? Nymfejä enemmän oikeastaan miellyin satyyreihin, jotka tuntuvat mielenkiintoisemmilta hahmoilta. Toivottavasti näyttelijät eivät pilaa mielikuviani. Ihan hyvä kirja tämä oli, jollei anna tiettyjen asioiden häiritä. Kotimaisuuden vuoksi suosittelen tutustumaan, että pysyy ajan tasalla siitä, mitä tällä rintamalla Suomessa tapahtuu! Luultavasti luen myös seuraavan osan, jollei tv-sarjassa paljasteta loppuja tapahtumia etukäteen.

En ole koskaan ollut suomisarjojen tai - elokuvien fani ja aloitin tätä kirjaa lukemaan sen jälkeen kun olin nähnyt tämän sarjan trailerin. Jotenkin häiritsi koko ajan se, että kuulin päässäni trailerin henkilöiden suomenkielisen puheen ja ne hahmot, ja jotenkin sei söi uskottavuutta kirjasta. Muutenkin tarina tuntui jotenkin niin keskeneräiseltä. Kuvailut jäivät todella vähälle ja kirjan tapahtumat vaihtuivat yhdestä toiseen kuin iskusta, joten jäin välillä hämmentyneenä miettimään, että eikös ne tyypit olleetkin siellä, mutta saman sivun aikana he olivatkin jo täysin eri paikassa. Aivan kuin kirjaan olisi lätkäisty tulevan tv-sarjan käsikirjoitus. Nopea ja hämmentävä. Lisäksi tämän kirjan hahmot olivat jokainen omalla tavallaan todella ärsyttäviä. En oikein saanut otetta kenestäkään heistä ja suuremman osan aikaa minun teki mieli vain läiskiä heitä poskille tai jotain vastaavaa. Nymfien ja Satyyrien välinen systeemi oli karmiva kaikessa kokonaisuudessaan. Ja jotenkin tää miesten kanssa makaamis-systeemi oli enemmänkin korni kuin lumoava. Joku tässä kirjassa mätti ja pahasti. Loppua kohden ehkä hiukan parani kun alkoi tulla toimintaa ja kappaleetkin olivat vähän pidempiä paikoitellen. Outo kirja.