Salatun voiman kaupunki

Blondein koskaan lukemani kirja.

Lainatessani luin suoriltaan puolet, koska puhelimeni oli rikki. Nöyrryin jopa selaamaan parisenkymmentä sivua läpi Soneran odotussohvilla. Koukuttava, no joo. Helppolukuinen ainakin. Kunnes lakkasi lukemasta ja karttoi Pyhää Blondeutta kuin ruttoa.

Minulla ei ole mitään blondeja vastaan. Uskon vakaasti lähes jokaisen tarvitsevan blondiaikaa. Toisinaan. Siihen kirja soveltuu hyvin. Saippuaa, siirappia ja sokeria. Mielin määrin.

Aria on ärsyttävä. Hunter... voi luoja. Okei, ei tarvitse olla sekoitus ja vaarallinen, söpötkin kaverit voivat olla ihan kivoja. Mutta ei tarvitse olla niin äklömakea lahna. Tatskakaveri oli hottis, Hunter... ei.

Juoni oli pääosin ennalta-arvattavaa huttua varsinkin Shakespearenraiskauskirjeidensä osalta. Kuinka nerokasta kutsua toisiltaan kiellettyjä rakastavaisia toisiltaan kielletyiksi rakastavaisiksi.

Idea kaupungista oli ihan kiva, vaikka mystikot (ennustavalla tekstisyötöllä kesti pari minuuttia ymmärtää, ettei kyse ole mustikoista) olivat vähän liian laimeasti esitelty.

Muutenkaan... Monestiko tämä on esiluettu? Kieli oli yksinkertaista ja vaikkei pahasti ontunutkaan, siinä ei ollut mitään erikoisen nautittavaa. Jotenkin... Mieleen tuli adjektiiveja läpinäkyvä, aukkoinen, hento... Teksti ei kantanut niin hyvin.

Ihan ilolla tätä luki. Ja seuraavan varmastikin lukee. Olisin voinut elää ilmankin.

Arvostelun blondeus ei viittaa millään tavoin hiusten väriin. Ainoastaan aivosolukon määrään.

Kirjan juoni oli herkkä, romanttinen ja mielenkiintoinen, tasaista tahtia etenevää tarinaa. Hahmot olivat kiinostavan persoonallisia salaisuuksieen ja kenestäkään ei voinut tietää täysin kaikkea. Hienointa kirjassa oli ylhäistön ja ala maailman ihmisten ero ja elämäntyyli.
Kirja kuvaa sinäänsä myös tätä nykyajan maailmaa köyhien ja rikkaiden eroja ja poliitiikan synkempiä puolia kuten myös koko maapallon tilannetta ilmastonmuutoksen kannalta.

Vaikken olisi lukenutkaan tätä kirjaa en olisi mielestäni jäänyt mistään paitsi. Kirja oli kiva, muttei vaikuttanut minuun paljoakaan, juonesta puuttui jotain särmää joka olisi herättänyt suurenmoisen lukuinnostuksen itsessäni. Jään kuitenkin odottamaan seuraavaa osaa mielenkiinnolla.

Theo Lawrence maalaa kirjassaan esiin jälleen yhden kiinnostavan tulevaisuudennäkymän. Ajatus kahtia jakautuneesta kaupungista, vedennousua korkealle paenneista rikkaista ja alas heivatuista köyhistä onkin hyvin realistisen tuntuinen. Voisiko noin oikeasti tapahtua? Myös rikkaat seurapiirit tyhjänpäiväisine "minkä mekon laitan tänään" -huolineen on hyvin kuvattu. Lawrencen tekniikkakin on vakuuttavaa, pääsylippuna toimivat sormenjäljet ja kaikkialle raahataan mukana TouchMe -laitetta, puhelimen ja iPadin edistyneempää yhdistelmää.

Vaikka Salaperäisen voiman kaupunki luokitellaankin scifiksi, mukana oli mystikkojen myötä myös fantasiaelementtejä. Mystikot ovat ihmisiä, joilla on mahtavia voimia, kuten kyky parantaa tai kävellä seinien läpi. Ylhäistö haluaakin käyttää heidän energiaansa hyväkseen ja pitää kaupungin sen avulla toiminnassa. Mystikkoja pelätään, vaikka he joutuvatkin käymään voimanpoistoissa säännöllisesti. Itse olisin ollut kiinnostut kuulemaan enemmän siitä, mistä mystikot ovat alunperin saapuneet, sillä heidän voimassan ei tuntunut olevan mitään tieteellistä lähdettä.

Juoni oli nopeatempoinen ja kiinnostava, mutta kirjan suurta rakkaustarinaa leimasi minusta ennalta-arvattavuus. Arian muistinmenetys, kihlaus Thomasin kanssa ja lukuisat muut vihjeet saivat minut arvaamaan takakannen, prologin ja ensimmäisen luvun jälkeen, mikä oli homman nimi. Ja koska tarina keskittyi paljon Arian muistinmenetyksen ratkaisemiseen, mieleni teki useaan otteseen takoa järkeä päähenkilömme päähän. Sen sijaan muiden henkilöiden todellisten puolien paljastuminen oli nerokasta ja ainakin minulle tuli aina täysin puskasta kuka lopulta olikaan kenen puolella.

Salatun voiman kaupungista jäi kuitenkin ehdottoman hyvä fiilis ja jännittävä loppuratkaisu takaa sen, että jään odottamaan jatkoa suurella mielenkiinnolla.

Kielletty rakkaus roihuaa. Ihana kirja ylhäistön tylsästä, turhamaisesta elämästä ja siitä kuinka heikot sorretaan. Aria on kiva hahmo, joka on sydämellinen ja ajattelee muitakin kuin vain itseään. Hunter taas on kiehtova ja salaperäinen mystikko.
Oli järkyttävää tajuta, että Arian vanhemmat ottivat häneltä muistot koska hän oli rakastunut väärään tyyppiin ja se, että he huijasivat Ariaa että hän oli ottanut hilettä ja sen takia hän ei muistanut mitään rakkaudesta Thomasia kohtaan. Tavallaan he yrittivät pakkonaittaa Arian, mikä on väärin. Kauheaa oli myös se että he yrittivät ottaa Arian muistot uudestaan koska hän rakastui uudestaan Hunteriin.
Arian isä oli valmista tappamaan tämän koska rakastui mystikkoon ja isä ampui useammankin syyttömän ihmisen, kertoo että hän on julma tyranni joka tahtoo alistaa muut.
Mutta onneksi myös oli sellaisia ihmisiä jotka eivät halunneet valtaa vaan ikuista tasa-arvoa.
Jatkoa odotetaan innolla, ja sitten nähdään mihin Arian ja Hunterin rakkaus kantaakaan?

Tämän kirjan jatko-osa on pakko lukea, jäi sen verran koukuttavaan kohtaan. Theo Lawrence on erinomainen lisä kirjailijoiden kirjaavaan jengiin, ja hänen ensimmäisen sarjansa tarina pärähtää käyntiin ja vetäisee mukaansa sen verran varoittamatta, ettei sitä ehdi edes tajuta.

Tässä kirjassa minua kiinnosti eniten tulevaisuudenkuva, jonka Lawrence oli luonut. Kieltämättä hän on onnistunut tässä todella hyvin. Itselle tosin pisti välillä hankalaksi ymmärtää tiettyjä ympäristöjä, kuten Keskusaukiota. Kosketustaulut, biometrit, turvaverkko... neroa! Tilanne, josta tarina lähtee liikkeelle, herättää kysymyksiä jo heti alusta alkaen. Fiksusti toimittu: lukijan on pakko jatkaa eteenpäin. Harmillisesti ainoastaan Ariaan pääsi kunnolla sisään, onhan tarina hänen silmillään ja mielellään kirjoitettu. Hunter jäi jollain tavalla etäiseksi, vaikka kykeninkin näkemään hänet ja hänen lihaksensa tapahtumien kulussa. Turk veti mielenkiintoni epäilemättä. Arian perhe on kammottava, julma ja itsekäs; tuntui hyvältä, ettei Aaria jäänyt kumartelemaan heidän polviensa eteen.

Nerokas, uudenlainen dystopia, joka sysäsi ideaa myös omalle kirjoitukselle. Onnistui myös ponnistamaan kriittisen siiviläni läpi suosikkeihini!

Tämä on taas yksi niistä kirjoista, joista kiinnostun kasnikuvan perusteella. Sitten kun olen saanut kirjan käsiini, en ole aivan varma haluanko sittenkään lukea sitä. Onneksi kuitenkin avasin tämän kirjan ja aloin lukea.

Vaikka alussa kirja vaikutti hieman sekavalta kun Aria ei muistanut kunnolla mitään, moni alussa mieleen juolahtanut kysymys sai hyvin vastauksen loppuosassa. Joitakin kysymyksiä kuitenkin jäi päähän vielä ristelemään, joten toivon vain että seuraava osa antaa niille vastauksia.

Muuten kirja oli kuitenkin ihan ok. Henkilöhahmot olivat osa mielenkiintoisia, enkä olisi halunnut kaikille sellaista kohtaloa kuin he saivat. Juoni oli myös ihan kohtalainen, vaikkakin jotkin tapahtumat olivat mielestäni hieman turhia. Tuntui kuin ne olisi vain tungettu johonkin väliin hieman rauhoittamaan menoa, tosin hieman huonolla menestyksellä.