Muumit ovat mielestäni parhaimmillaan Toveen kirjoissa. Hahmot ovat mielenkiintoisempia, samoin tarinat.
Alkuteos ilmestynyt 1970. Tekijän kuvittama. Satufantasia.
1. laitos: Suomentanut Kaarina Helakisa. WSOY, 1970.
2. laitos: Suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä (22. painos). WSOY, 2010. Sidottu.
On marraskuu. Sataa. Kesä on äkkiä niin etäällä kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Silloin alkaa kaivata muutosta elämään, kaivata Muumilaaksoon. Sinne kerääntyvät puuhakas Hemuli, pelokas Vilijonkka, yksinäinen homssulapsi, ikivanha Ruttuvaari ja kaunis Mymmeli. Mutta muumiperhe on lähtenyt eikä kukaan tiedä minne. Miten käy kun Hemuli yrittää olla muumipappana, Vilijonkka mammana? Saako Mymmeli tanssia, kun hän ei voi olla tanssimatta? Voiko Vilijonkaa jättää siivoamisen?
Lukijoiden keskustelut
Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.
Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.
Aloita keskusteluKirjasarja
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
4 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Näytä arvio (sisältää juonipaljastuksia)
Ensimmäinen lukemani muumikirja on samalla kirjailijan viimeinen romaanimuotoinen muumikirja. Marraskuu on kuollut kuu, tai kuten kuukauden nimen etymologiastasatnotaan: "useimmat ruohovartiset kasvit kuolevat eli tulevat martaiksi." Luopuminen, kuoleman läheisyys ja mätäneminen ovat vahvasti läsnä teoksessa.
Jokainen hahmo tarinassa on allegoria erilaisista inhimillisistä ominaisuuksista. Vilijonkalla on pakkomielle siivoamiseen, hän pelkää bakteereita ja hyönteisiä. Nuuskamuikkunen ahdistuu muiden seurassa, mutta tarkkailee heitä psykologisesti kiinnostuneena. Ruttuvaari on dementikko. Homssu Tuhtolla on skitsofrenisia oireita. Hemuli on masentunut ja kaipaa muutosta. (Ainoastaan Mymmelistä oli vaikeaa saada kiinni, hän oli jotenkin leijuva hahmo.) Muumilaakso on toisaalta onnellinen laakso, utopia ja toisaalta kuin asylum. Teos on myös hyvin filosofinen "ei koko laaksossa ole mitään pahempaa kuin me itse" (s. 99).
Jokaisella teoksen hahmolla on jotain hukassa ja he toivovat löytävänsä etsimänsä Muumitalosta, mutta pettymys on suuri muumiperheen lähdettyä pois mitään ilmoittamatta. Luin jostakin, että Toven lähipiirissä oli sattunut kuolemantapaus kirjan kirjoittamisen aikoihin ja se olisi heijastellut kirjan tunnelmaan, vähän niin kuin J.K. Rowlingin masennus synnytti Ankeuttajat. Muumiperheen poissaolo rinnastuu kesän päättymiseen, pimeneviin ja viileneviin iltoihin. Kylmyys ja ahdistus tekevät teoksesta hyvin suomalaisen. Hahmot saapuivat yksitellen Muumitalolla, ja niin he myös lähtivät sieltä yksitellen. Pitkin tarinaa kukin hahmo eheyttää itseään erilaisin keinoin. Kun heidän kriisinsä saavuttaa pisteen, jossa sen yli on päästy, hahmot kokevat katharsiksen, puhdistuksen.
Tove Janssonin parhaimpia teoksia. Jansson aivan kuin maalaa lukijan mieleen marraskuisen maan kaikkine väreineen. Muumilaakson marraskuu on syvällinen, kaunis ja filosofinen kirja itsensä löytämisestä ja siitä mitä todella haluaa. Muumilaakson marraskuu on minusta ehdottomasti se kirja joka tavoittaa pohjoismaisen syksyn parhaimmillaan. Muumilaakson marraskuuta voisi kuvata myös suomalaisen luonteen tekstiksi muutetuksi kuvaksi hiljaisuuksineen ja harmauksineen. Kuten Varjolehti sanoi, katharsikseen vievä kirja. Mahtava ja riipaisevan kaunis kirja. Ja vaikka kirjassa ei tapahdukaan suuria tai kovin jännittäviä asioita, se vie mukanaan kauneudellaan ja ajattomuudellaan. Suosittelen kaikille ikään ja lukutottumuksiin katsomatta.
Arvosana: 10.
Tuttu laakso viisaampana, tunnelmallisempana ja melankolisempana kuin koskaan televisiossa. Marraskuisen mustan mielen ja mutkattoman muumi-zenin ihastuttava kaksinkamppailu. Jos joku teos on koskaan saanut minut edes lähelle katharsista, se on tämä. Oivaa luettavaa kelle tahansa, mutta vain tietyllä säällä ja mielellä!
