”Mikkelin päämajan raportti 9.heinäkuu.1944:
Useiden vuorokausien taistelujen jälkeen Tali-Ihantalan taistelussa saatu torjunta voitto, Neuvostoliiton suurhyökkäys karjalan kannaksella pysäytetty. Suomen ilmavoimien merkitys taistelussa merkittävä, saksalaisen lento-osaston Kuhlmeyn kanssa suoritettu yhteensä 1 020 pommituslentoa joiden yhteydessä pudotettiin 765 tonnia lentopommeja. Näiden lentojen merkitys huoltolinjojen, reservin siirtojen ja panssarivaunujen tuhoamisessa oli merkittävä.
Tappiot:
1 100 kaatunutta
1 100 kadonnutta
6 300 haavoittunutta”
Luettuani rapotin tunsin ylpeyttä olla suomalainen. Tuona päivänä taistelimme itsenäisyyden itsellemme ja jälleen kerran isänmaa kaipaa poikiaan.
Venäläinen panssaridivisioona 8. siirtyi taisteluharjoitukseen Karjalan kannakselle 12.06.2017. Tämä taisteluharjoitus olikin aivan muuta mitä koskaan osasimme odottaa. Kahdeksan päivää siirtymisestä divisioona oli ryhmittynyt ja vyöryi Suomen rajan yli. Kukaan meistä ei osannut odottaa hyökkäystä. Venäläisten osastot vyöryivät Lappeenrantaan, Savonlinnaan ja Joensuuhun ilman minkäänlaista vastarintaa. Suomen armeija sai itsensä isku valmiiksi kaksi päivää venäläisten vyörymisen jälkeen. Meillä ei ollut valmiutta suuriin taisteluihin ja vastahyökkäyksemme torjuttiin kerta toisemme jälkeen.
Kuukausi venäläisten hyökkäyksestä minut kutsuttiin armeijaan. Ensimmäisinä päivinä meille jaettiin varusteet ja kuljetettiin osastoihin. Onneksi pääsin Mäkelän kanssa samaan osastoon. Oltiin saman pitäjän poikia ja lapsuudesta asti vietetty yhdessä. Kuorma-auton lavalla kuuntelin kuinka muut puhuvat. ”Ryssä on tuhonnut Lappeenrannan täysin. Mie vaa ihmettelen mikä saa nuo naapurit ny nii hyökimää. Perkele ny saavat koe miun vihan” Tuntui huvittavalta kuunnella itä-karjalan miesten puhuvan. Heidän äänessä oli uhoa, kun kotiseudulla ryssä rellestää. Mäkelä katseli vaimoltaan saamaa valokuvaa jossa ovat lapset ja tuo kaunis vaimo. Kyllä määkin häntä yritin riiuta, mutta ei välittänyt. En mä vihainen siittä ole Mäkelälle. Olen sentään heidän lapsen kummi ja häissä pääsin oleen bestman. Siinä juteltiin niistä häistä ja varsinkin polttareista. Naurettiin ja muut katselivat kummissaan. Sotaan oltiin menossa ja tuo kaksikko vaan nauraa.
Kuorma-auto pysähtyi ja meidät käskettiin hypätä kyydistä. Ensimmäisen kerran kuulimme tykistön tulen. Se kuului edestäpäin tuo iso jylähdys ja vähän ajan päästä kuului etäinen tussahdus. ”Ei tuo ainakaa viheltäny” sanoi jokun. En tuntenut vielä osastoani, joten tuon huulen heittänyt ole jäänyt mieleeni. Luutnantti Karpio tuli ensimmäiseltä autolta ja käski meidän metsään. Siirryimme ripeästi niin kuin meidät oli koulutettu ja jokainen tiesi mitä tehdä. Toiset hakivat havuja teltan pohjalle ja toiset rupesivat etsimään keppejä sissitelttoja varten. Minä ja Mäkelä aloimme kaivaa piilokuoppaa muonille, ammuksille ja radioille. Tuntui jotenkin oudolta, että meidät koulutetut sissit laitetaan tykistön taakse maastoon. Meidänhän kuuluisi olla etulinjassa taistelemassa. Olimmehan sentään kovia sotilaita, niin ainakin uskoimme. Luutnantilta yritimme kysellä mitä me täällä teemme ja hän vaan vastaa ”Kuulette kun on aika”.
Iltapäivään mennessä olimme saaneet teltat ja piilokuopat valmiiksi. Saamme käskyn testata radiot. Radistit Lahti ja Nopola aloittavat tohinansa. Itselläni oli ylimääräistä aikaa, joten auttelin radisteja radioiden laitossa. Laitoin pitkälanka antennia, kun radistit vain kertoivat suunnan kohti lähetyspistettä. Jokainen meistä 20 miehestä oli saanut koulutuksen, kuinka pitkälanka radio pystytetään, joten apuni helpotti Lahtea ja Nopolaa. Kun asentelin toista antennia samaan suuntaan kuin edellisen Nopola kaiveli repustaan Flash-koodisarjaansa, näitä sarjoja oli koulutuksessa ihmetelty. Kun koulutuksessa tiedustelimme kohdetta, kirjoitimme paperille kaiken mikä ajoi ohitsemme kuten kaksi kuorma-autoa mallia Renault. Nopola tai Lahti käänsivät tämän Flash-koodiksi. Tuossa koodi sarjassa on jokaiselle kulkuneuvolle oma koodinsa. Tämä pitäisi sitten tehdä luotien viuhuessa ympärillä itseltä tämä ei onnistuisi. Lahti ja Nopola lähettivät testaukset, johon viestitukikohta vastasi kuittauksella. Karpio käski purkaa toisen radion ja jättää toisen kuunteluun siltä varalta, jos tulisi viestejä. Lahti otti ensimmäisen vuoron ja Nopolan kanssa he vuorottelivat kolmen tunnin vuoroina. Karpio ilmoitti, että radistien vuorolistoja ei saa häiritä jolloin saimme tietää, että kamina, vartio ja tähystysvuoro listoista puuttuu kaksi miestä. Radiossa kiinni oleva mies ja hänen vieressään kuorsaava sotilas valmistautumassa omaan kolmen tunnin vuoroonsa.
Päivät kuluvat ja katselemme vuorotellen tähystys paikoiltamme alueen teiden liikennettä. Siviileitä kulkee joukoin poispäin rintamalta. Haluisimme jotenkin auttaa heitä, mutta Karpion käsky oli pysyä piilossa ja antaa kaiken mennä vain ohitse. Näemmä naisia, lapsia ja vanhuksia menevän ohitsemme. Alikersantti Sirviö laski vuoronsa aikana nähneen 148 naista, 50 lasta ja 2 vanhusta. Ihmettelimme vanhusten vähyyttä päivittäistä radio raporttia laatiessa. Viesti tukikohdasta saimme vastauksen. Vanhemmat ihmiset eivät halua poistua kodeistaan.
