Uusimmat kirja-arviot
Raskaasti luettava teos, jonka perusteella on helppo todeta, että scifikirjailijasta ei tule dekkaristia. Heikohko tarina minimaalisilla scifielementeillä.
Pahimmillaan kuin olisi puhelinluetteloa lukenut, parhaimmillaan ihailtavan kaukonäköistä tekstiä. Erikoinen sekoitus siis hyvää ja huonoa. Tekijän kerronnassa kaikaa erikoinen sekoitus sosialismia ja rotuoppia, jonka sävyttämänä nykyaikaa ja lähitulevaisuutta käydään läpi. Osa huomioista soveltuu mainiosti tähänkin päivään ja on yllättävän osuvaa. Pääasiassa kirja on kuitenkin surumarssi ihmisen voimattomuudesta galaktisten luonnonvoimien äärellä ja samalla ylistyslaulu ihmisen periksiantamattomuudelle ja sinnikkyydelle äärimmäiseltä vaikuttavien haasteiden edessä.
Varsin kelvollinen jännitysromaani, joka vain sattuu sijoittumaan Kuuhun. Pitää otteessaan loppuun asti, joskin jotain isoa yllättävää loppukäännettä jäin odottamaan.
Pohjimmiltaan surullinen tarina ihmiskunnan lopusta galaktisten massiivisten voimien äärellä. Loppu ei olekaan mikään modernien aatteiden kyllästämä tyhjänpäiväinen dystopia vaan ihmistajunnan käsityskyvyn ylittävien voimien aikaansaannos. Yliluonnollinen on selittämätöntä mutta kaikki selittämätön ei ole yliluonnollista. Erikoinen ja vangitseva kirja.
Pelit ja Japani kuuluvat kiinnostuksen kohteisiini, joten viihdyin kirjan parissa ihan hyvin. Kirjassa edetään tulevaisuutta, jossa vesi on vallannut Helsingin ja silmillä pystyy mm. kuvaamaan videoita. Kiinnostava idea mutta toteutus olisi voinut olla parempi.
Tykkäsin tosi paljon Auerin kirjoitustyylistä, sekä miten hän oli hyvin osannut kuvailla tunteet. Mielestäni kirja oli juuri täydellinen hieman jännitystä kaipaavalle lukijalle. Tämä kirja on suositeltu nuorille, mutta mielestäni tämä sopii juuri täydellisesti kaikille lapsenmielisille. Auer on saanut kuvattua vakaviakin aiheita kepeästi, kuitenkin asian vakavuutta unohtamatta. Se miten
Glen Cookin Musta komppania -sarjan aloitusosa on alkuasetelmaltaan kiinnostava: karaistunut palkkasoturiarmeija, joka on valmis ottamaan vastaan kommennuksen kenen tahansa palveluksessa. Odotin tarinalta enemmän kuin se lopulta pystyi lunastamaan.
Tulen ja jään laulu -sarjan varsinaisten osien suurenmoisuus asetti odotukseni Tulta & verta kohtaan kohtuullisen korkealle. Jälkiviisaana on ikävä kyllä sanottava: kunpa en olisi odottanut mitään, erinomaista taikka lukukelvotonta.
Kirja kertoo pohjoisten kansojen kuten Amerikan intiaanien, Siperian alkuperäisväestön ja saamelaisten karhuun liittyviä riittejä, uskomuksia ja tarinoita. Ikävä kyllä kirja käsitteli pääosin metsästämistä, karhun kaatoon liittyviä tapoja ja peijaisia, joten myönnettäköön, että en kovin tarkasti kirjaa lukenut – harppomista ja kahlaamista oli melkoisesti. Kirjan kansikuva on kyllä hieno.(5.6.2024)
Robert W. Chambersin Keltainen kuningas on novellikokoelma, jolle on istutettu turhan paljon virheellisiä odotuksia eri suunnista. Monet tarttuvat kirjaan H. P. Lovecraftin innoittamana, mutta tämä ei ole klassista Cthulhu-nytologiaa. Vaikka vaikutteet ovat kiistattomia, Keltainen kuningas on lähempänä Edgar Allan Poen tuotantoa kuin Lovecraftin mytologiaa.
Paras kirjasarja mitä olen lukenut. Jokainen kirja ansaitsee täyden kympin.
Pian saadaan nauttia Geraltin teini vuosista uuden kirjan merkeissä. Toivottavasti saadaan vielä paljon erilaista sisältöä tähän maailmaan.
Ihan jees kirja. Parempi olisi ollut ilman teini angstia ja romantiikkaa yms turhaa lätinää.
Maailma ja juoni oli kuitenkin sen verran mielenkiintoiset, että aion lukea myös seuraavan.
It reads like a history book and has overly long boring parts.
If you want an entertaining story using certain similar elements, Dragonlance Chronicles and Legends blows LotR out of the water. Dragonlance has it all, great and relatable characters, tragedy, fun comedy, great battle scenes, epic setpieces and drama. To me these 6 books are the peak of fantasy literature, not LotR despite its influence.
Mielestäni parempi kuin Orjattaresi, mutta se voi osittain myös johtua siitä, että maailma oli jo Orjattaresi lukemisen ja tv-sarjan katsomisen jälkeen tutumpi, ja niinpä ei tarvinnut nähdä niin paljoa vaivaa siihen, että yrittää ymmärtää, kuinka kirjan maailma toimii. Juonikin oli ehkä vähän vaudikkaampi kuin Orjattaressasi. Oli myös erittäin mielenkiintoista saada nähdä Gilead kolmesta uudesta näkökulmasta. Kirjan alussa tosin meni hetki totutella siihen, että näkökulma vaihtui koko ajan ja luoda käsitys erityisesti kahdesta muusta hahmosta, jotka eivät olleet entuudestaan tuttuja. Jo ennen puoliväliä kirja kuitenkin oli jo imaissut mukaansa, niin ettei sitä olisi tehnyt mieli laskea käsistä.
Jos pidät scifiä ja huumoria hyvänä yhdistelmänä, tämä kirja kannattaa lukea. Jos olet samanlainen puritaani kuin minä ja olet sitä mieltä, että scifiä ja huumoria ei tule sekoittaa keskenään, ei kannata tarttua tähän kirjaan.
Teos alkaa lupaavasti mutta jossain vaiheessa muuttuu vaivihkaa sekavaksi farssiksi, jota ei todellakaan jaksanut väkisin kahlata loppuun.
Dragonlance Legendat- sarja on sitä edeltävien Kronikoiden lisäksi parasta fantasiaa. Kaksosten Aika, Sota ja Koetus ansaitsevat kaikki täyden kympin.
Kirja on omalla tavallaan parempi kuin ensimmäinen ja paranee huomattavasti loppua kohden. Lykyn tilanteeseen on myös helppo samaistua, sillä hän on oikeudenmukainen ja haluaa muille pelkkää hyvää, mutta toimii kuitenkin samalla omien etujensa mukaan.
Pienenä en innostunut lukemaan tätä sarjaa koska "Soturikissat on parempia." Nyt kuitenkin annoin tälle uuden mahdollisuuden ja tämä on oikeastaan aika hyvä! Kirjassa tehdään selväksi, miten tärkeä lauma voi koiralle olla. On myös hauska lukea, miten paljon enemmän koirat tietää ihmisten asioista kun vertaa kissoihin. Ovat ne myös avoimempia toisilleen.
Asimovin Säätiö-trilogia kolahti tosi kovaa kun luin sen ensimmäisen kerran joskus 90-luvun alkupuolella. Vuosien kuluessa olen hankkinut nuo kirjat hyllyyni, mutta en ollut lukenut niitä uudelleen, ennen kuin nyt.
Parasta antia Säätiössä oli bongata kirjoitushetken tieteiskuvitelmia kykyajan valossa. Esimerkiksi tupakointi oli tarinassa toistuva teema, aivan 40- ja 50-lukujen tyyliin. Eräässä kohdassa kävi ilmi että televisioita oli "lähes jokaisessa taloudessa", mikä on varmaan 40- ja 50-lukujen taitteessa tuntunut todelliselta utopialta.
Mielestäni kirjasarjan paras osuus. Paikoin hyvinkin jännittävä. Pari kohtausta samantyyppisiä, joita löytyy 19 vuotta myöhemmin julkaistusta Tolkienin Hobbitista. Tällä kertaa vähemmän toistoa, kuin edellisissä sarjan kirjoissa. Hätäisesti selitetty edellisten kirjojen evoluutioteoriaa. Koko kirjasarja on hyvin nopeatempoista tarinankerrontaa. Turhia ei jaaritella ja jatkuvasti tapahtuu. Merkille pantavaa, että jokaisessa sarjan kirjassa on eri sankari ja tyttö. Tässä viimeisessä kirjassa vähiten myös käännösvirheitä. Kirjan lopussa vihdoinkin parempi kartta, mutta tekstit tässäkin kartassa hyvin pienellä.
Mielestäni hieman parempi kuin ensimmäinen osa. Paljon toistoa, tulee samanlaisia kohtauksia. Ehkä syynä, että on ollut alkujaan jatkosarja. Erilaisia ihmisryhmiä ja villieläimiä lahdataan huolella. Erityisesti tässä kirjassa touhotusta eri alkuasukasryhmien keskinäisestä arvoasteikosta. Jokaisessa sarjan kirjassa hyvin hätäinen loppuratkaisu. Sama lukukelvoton kartta kuin ensimmäisessä osassa.
Hienoa, että tämäkin kirjasarja on uudelleen suomennettu ja julkaistu. Peruskamaa Edgar Rice Burroughsilta eli nopeatempoista, koko ajan tapahtuu ja joka osassa ylivertainen mies, joka rakastuu naiseen. Tässä ensimmäisessä kirjassa hyvin pitkä sukellusvenejakso. Sukellusveneosio ja saksalaisten demonisointi luo vaikutelman, että tämä olisi kirjoitettu vasta 2. maailmansodan jälkeen. Tässä ensimmäisessä kirjassa varsinkin epäuskottavia tarinan käänteitä. Kirjan lopussa oleva kartta lukukelvoton. Varsinkin tässä ensimmäisessä osassa käännösvirheitä, esimerkiksi lauseista puuttuu toistuvasti sanoja.
Tätä kirjaa kohtaan oli kyllä suuret odotukset. Koko massiivinen tarina aina Salamurhaajan oppipojasta lähtien on ollut kertakaikkisen upea. Jossain vaiheessa vähän pelotti, lunastaako Salamurhaajan kohtalo korkeita odotuksiani. Merimatkoista kertovat osuudet eivät olleet mielestäni niin kiinnostavia, ja välillä olisin kaivannut kirjaan lisää yllätyksellisyyttä, sillä tuntui, että monet tapahtumat menivät niin kuin ne oli ennustettukin. Lopulta en kuitenkaan voinut olla antamatta täyttä kymppiä, sillä FitzUljas Näkijän tarina päättyi juuri niin kuin sen kuuluikin päättyä.