Uusimmat kirja-arviot
Tämä kirja olisi voinut olla jopa parempi kuin edellinen osa sarjasta, sillä siinä säilyy edellisen osan helppolukuisuus, mutta sen poliittiset kiemurat ovat kiinnostavampia ja romanttinen tarina on parempi ja herättää enemmän tuntemuksia (joskin ensimmäinen suudelma tulee tässäkin osassa turhan yllättäen). Kuitenkin hahmojen suunnattua takaisin Coroaan, tapahtuu useampia käänteitä, jotka tuntuvat epäuskottavilta tai naiiveilta ja sopisivat paremmin lapsille kuin nuorille suunnattuun kirjaan, mikä osittain pilaa lopun.
Matkustajalentokone joutuu massiiviseen myrskyrintamaan ja vaurioistaan huolimatta onnistuu laskeutumaan turvallisesti määränpäähänsä. Kolme kuukautta myöhemmin käy kuitenkin ilmi, että rintamassa ollessaan lentokone monistui kahdeksi, ja nyt tämän toisen koneen miehistö ja matkustajat haluavat myös maihin jatkamaan elämäänsä. Miten se voi käydä päinsä, kun näiden ihmisten täydellisillä kaksoisolennoilla ei ole mitään aikomusta jakaa perheenjäseniään, ystäviään, kotejaan ja uriaan tyhjästä tupsahtaneiden tulokkaiden kanssa?
Kymmenen erinomaista lyhyttä hyvin erilaista novellia. Kokoelman nimikkotarinassa luodaan kaaosteorian peruskäsite perhosvaikutus! Yhdestoista tarina on pidempi pienoisromaani, joka oli mielestäni kokoelman heikoin.
The Empyrean -sarjan kolmannessa osassa rauha tuntuu lipuvan yhä vain kauemmas ja päähenkilöidemme kontolle jää yrittää pelastaa kaikki. Tai niin he ainakin tuntuvat ajattelevan... On tiedossa draamaa kaikilla rintamilla aina rakkaudesta taistelukenttiin.
Häiveen tapauskirjat -sarjan avausosa yhdistelee fantasiaa ja rikosmysteeriä häivähdyksellä steampunkin henkeä. Päähenkilö Vionalla on intohimona salapoliisihommat ja keksinnöt, joka ei oikein sovi yhteen hänen aatelisneidon statuksensa kanssa. Mutta Viona seuraa kutsumustaan ja päätyy selvittämään isompaa juttua kuin alun perin arvasikaan.
Crescent City -sarjan toisessa osassa päähenkilöpariskunta tutustuu toisiinsa ja yrittää ottaa rennosti. Mutta...... Kyllähän siitä seikkailu tulee, kun lähdetään etsimään kadonnutta lasta ja sotkeudutaan valtapeleihin.
Pohjantuli-sarjakuvasarjan seitsemännessä osassa päähenkilö Sonja on päätynyt takaisin kotiin ja suree kuollutta sukulaistaan. Mutta kun tämän tavaroita aletaan käydä läpi, avautuu ehkäpä mahdollisuus päästä takaisin toiseen maailmaan. Ja kyllä, hän tarttuu siihen kaksin käsin.
Freian arki pyörii perkaamalla kaloja ja leikkimällä kammottavan jaarlin vaimoa, jonka selkään Freia mieluusti iskisi miekan jos saisi siihen mahdollisuuden. Hän paljastuu pian olevansa Hlini-nimisen jumalan siunaama, hänessä on pisara jumalan verta ja hänen kohtalonsa on olla kilpineito. Hänellä on taikavoimia, joita monet haluaisivat käyttää hyväkseen ajakseen omia etujaan. Sattumien kautta hän päätyy armottoman jaarli Snorrin alaisuuteen. Ja fanaattisen valtaa halajavan Snorrin punoessa juoniaan, Freia yrittää tukahduttaa tunteensa Snorrin tulen suutelemaan poikaan, Björniin.
Huhuh. Kuuntelin tämän äänikirjana kun minulla oli tunteja käytettävänäni ja täytyy sanoa, että ne olivat pisimmät tunnit hetkeen. Kuuntelin tämän suomeksi ja en tiedä johtuiko kuuntelemisen tuska osaksi myös lukijasta tai ylipäätään suomenkielestä, mutta luoja tämä oli TYLSÄ. Tai en tiedä oliko niinkään tylsä, mutta jotenkin laimea ja mitäänsanomaton. En saanut missään vaiheessa sellaista hyvää fiilistä tästä kirjasta. Tarina oli täynnä jumalia, taruja ja jumalien palvontaa, mystiikaa ja viikinkitunnelmaa. Kaikesta huolimatta tarina lähti todella hitaasti liikkeelle eikä siinä tapahtunut oikein mitään todella mullistavaa, tai siltä se ainakin tuntui. Freia ärsytti olemalla täysin nössykkä, joka murahteli välillä Björnille kiukuspäissään ja lopun ajan hän käytti sättiäkseen itseään joka asiasta ja manasi ah-niin-kiellettyjä tunteitaan. Kirjan loppupuolella murahtelin jo ääneen hänen ärsyttävyydelleen. Snorri oli totaalisen raastavan ärsyttävä jumaluskomuksiensa kanssa ja Björn, joka edes vähän yritti saada olemuksellaan särmää tarinaan, jäi jotenkin aika tylsäksi ja harmaaksi. En tiedä, kaikki vaan ärsytti tässä kirjassa. Vaikka olen kokenut aina olevani melko kaikkiruokainen mitä fantasiaan tulee niin tämä kirja oli pitkästä aikaa sellainen, että odotin vaan, että se loppuu. Olisin halunnut tykätä tästä, mutta ei. Ei pysty. Epäilen vahvasti, että luen jatko-osaa tästä sarjasta.
Kunnes kuolen oli paras säeromaani, jonka olen koskaan lukenut. Okei, yksi ensimmäisistä samalla, mutta aiempien säeromaanikokemusten perusteella ehdin jo ajatella, etteivät ne ole minun juttuni. En tätä Sini Helmisen kirjaakaan varmaan olisi lukenut, ellen olisi innostunut ensin sen aiheesta ja vasta myöhemmin tajunnut, että aijaa, ei tämä olekaan ihan mikä tahansa nuorille suunnattu dystopiaromaani.
Kirjan huonoin puoli on varmaankin jännityksen puute. Romanttista jännitettä en ainakaan tuntenut kenenkään hahmoista välillä. Lisäksi odotin koko kirjan ajan dramaattista käännettä, mutta sen sijaan lopussa sain yllättävän käänteen, jota ehkä aiemman jännitteen puutteen takia oli vaikea uskoa todeksi eikä sekään oikein herättänyt silti vahvoja tuntemuksia. Siitä huolimatta pidin kirjasta ja sitä oli kevyt lukea, ja joskaan se ei Valinta-sarjan veroinen ole, niin sopii kuitenkin hyvin sarjasta pitäneelle. Kirjaan kuitenkin kannattaa mieluummin suhtautua vain päähenkilön kasvutarinana ja tarinana perherakkaudesta kuin romanttisena rakkaustarinana.
Ujo Alexis on elänyt traumaattisen lapsuuden kasvattivanhempiensa hoidossa ihmisten maailmassa, jossa olot ovat kurjat ja selviytyminen veitsen terällä. Pienenä valopilkkuna hänen elämässään on säpäkkä Nyks, demonikäärme, jonka hän vain itse näkee. Myöhemmin hänen elämäänsä astuu myös Charlie, mykkä poika, josta tulee hänen velipuolensa. 19-vuotiaana ihmisten on mahdollista päästä kouluttautumaan lisää ja turvaamaan oman tulevaisuutensa. Kokeen aikana kuitenkin paljastuu, että Alexisissa on spartalaista verta ja hänet sysätään keskelle antiikin mytologian suuria jumalia ja sotureita, haastavaan Spartan koulutukseen, joka uhkaa viedä häneltä hänen viimeisenkin järjen rippeensä...
Olen varma, että tälle kirjalle on lukijoita. Itse kuitenkin toivon, että "synkeys" voisi joskus liittyä maailman yleiseen tunnelmaan tai monstereihin, eikä aina 16-vuotiaiden tyttöjen raiskauksiin ja fyysiseen vammauttamiseen tai naisten töiden universaaliin hirveyteen jopa siinä määrin, että on miehellekin tragedia joutua niitä tekemään.
Genreltään raikas yhdistelmä dekkaria ja keijuromanssia, miljööltään selkeän 1800-lukulainen ja tyyliltään ja kieleltään selvästi nuorille kirjoitettu, olematta alentuva. Juoni kulkee huimaa vauhtia käänteestä toiseen ja fantasiaelementit ovat monipuolisia - molempia on välillä jopa liian kanssa. Tervetullut avaus suomifantasiaan, potentiaalia löytyy.
Siis no nyt. Tämä kakkososa ajaa lukian järjiltään. Varsinkin loppu. En millään jaksa odottaa kolmatta osaa!!
Ikäviä totuuksia on paljastunut Poppylle matkalla Atlantiaan. Mies, josta hän välitti on salannut häneltä asioita. Se mutkistaa heidän välejään matkalla kohti tuntematonta. Moni vierastaa Poppya ja hänen kykyjään, hänellä on maalitaulu selässään alituiseen. Poppy haluaa kuitenkin löytää veljensä ja vapautua Neidon tittelin painosta hartioillaan. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa eteenpäin, vaikka se olisikin hengenvaarallista ja särkisi samalla hänen sydämensä.
Kirja oli paljon enemmän kuin odotin, vaikka juonellisesti osasin ennakoida jo hyvissä ajoin mitä kirjassa tapahtuu. Loppu oli ihana, välillä on mahtavaa voida kuvitella itselleen samanlaista lällyilyä henkimaailmaakin sivuten. Helppoa aivot narikkaan lukemista!
Tämä oli varmasti kummallisin kirja, mitä olen ikinä lukenut - enkä osaa päättää oliko se siksi kiehtova vai kammottava. Huomio kuitenkin niille jotka harkitsevat kirjan lukemista: tämä koukutti, koska halusi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta suuria juonenkäänteitä tai loogista toimintaa kirjan hahmoilta on turha odottaa. Ei lapsille eikä herkille.
Celaenasta on nyt tullut kuninkaan miekka ja kuninkaalla onkin hänelle paljon tehtävää kun yksi kerrallaan salamurhaajan on tuhottava kuningasta uhkaavat kapinalliset. Mukana kuvioissa pyörii Celaenalle rakas ystävä prinsessa Nehemia, komea prinssi Dorian sekä vartioston Chaol. Tilanteiden muuttuessa Celaenan on tehtävä päätös siitä kenelle hän on lojaali, kuninkaalle vai itselleen.
Kirjan juonenkäänteet olivat paikoin turhan tutunoloisia klassisemmista satutarinoista. Ihmistyttö tempaistaan toiseen maailmaan, jossa hän joutuu jos jonkinmoisiin seikkailuihin yrittäessään pelastaa maailman hirmuhallitsijan ikeen alta. Tylsää?
Erinomainen kirja! Nopeatempoinen, koko ajan tapahtuu, hauska. Helppoa luettavaa. Hyvin kirjoitettu, hyvin käännetty. Suosittelen! Olen nähnyt HP-elokuvat ennen kirjojen lukemista, mutta se ei haittaa lukukokemusta. Kirjoissa Weasleyn sisarukset elokuvasarjaa enemmän esillä.
Sang ja Naraka ovat kovan luokan fantasiaa, jotka ansaitsevat päästä maailmalle. Tarina toi mieleeni Näkijän Taru -trilogian.
Meripihkan hahmo oli ihana! Hobbille tyypillinen, yksityiskohtainen kerronta sopii näihin kirjoihin mainiosti, eikä tämäkään kirja jättänyt kylmäksi!
Hallittu, nokkela, soljuva, välillä yllättävä. Tunnelma on aika perus dekkari/steampunk, melko kesy mutta mukavan kotoisa. Romaanissa käsitellään paljon rankkoja juttuja mm. lajisyrjintää. Päällimmäisenä jäi silti ilo ja keveys.