Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Tulevaisuuden maailmassa vuonna 2119 tutkitaan menneen ajan, vuoden 2014 tapahtumia ja mysteeriä, joka liittyy Francis Blundyn kuuluisaan runoon “Korona sinulle, Vivien”. Runo oli lahja runoilijan vaimolle Vivienille tämän syntymäpäivänä. Kirjan ensimmäinen osa kuvaa vuoden 2119 tapahtumia ja jälkimmäinen osa vuoden 2014 tapahtumia.
Tarinaa kerrotaan vuoroin menneessä ja nykyhetkessä. Palokylän yhteiskuntarakenne poikkeaa muun maailman normeista: siellä naiset ovat isokokoisia, vahvoja ja kunnioitettuja. Niin on myös kirjan päähenkilö Peija — pelkkää lihasta, voimaa ja viisautta — johon koko kylä tukeutuu ja luottaa. Kylä on eristäytynyt ja ulkopuolisia vieroksuva, eikä sen väki mielellään vieraile Gamlakarleby stadissa, vaikka välillä on pakko, sillä kylä ei ole täysin omavarainen.
Aika pitkään sai odotella, milloin se kauhu oikein alkaa. Kirjassa on paljon pohjustusta – muusasta ja mytologiasta keskustelua illanistujaisissa taiteilijasuvun tilalla, mikä oli välillä puuduttavaakin. Juoni alkoi vetämään vasta puolenvälin hujakoilla. (8.4.2026)
Tarina pääsi ihon alle lapseen kohdistuvan uhan kautta. Uhrin puolesta tuntuva pelko syntyy siitä, että lukija tietää enemmän kuin uhri itse. Henkilökuvaus on onnistunutta: esimerkiksi äidin ja erityisen vilkkaan lapsen välinen kommunikointi on luontevaa, ja lapsen naiivius sekä täydellinen ymmärtämättömyys tilanteen vaarasta tuntuvat uskottavilta.
Alkupuoliskossa tarinaa kerrotaan epäjärjestyksessä: ensin kuvataan kohtaus ja vasta sen jälkeen selitetään, miten tilanteeseen päädyttiin. En ole aiemmin Kingiltä huomannut tällaista kerrontatapaa, eikä se tässä teoksessa erityisesti toiminut minulle. Tyyli teki juonenkuljetuksesta tarpeettoman sekavaa.
Kirja on yhdistelmä kuvakirjaa ja novellia. Kirja on rujoudessaan hieno kun mikä. Rikkinäiset lelu figuurit ja tienposkien mainokset kuvituksessa lisäävät sekä karua tunnelmaa että korostavat hyvin amerikkalaisuutta - tuhoutuneen Amerikan läpi kun tässä matkaa käydään. 14.3.2026
Kiotossa sijaitsee salaperäinen klinikka, jonne hankkiutuvilla potilailla on unettomuutta ja monia muita henkilökohtaisia ongelmia, joihin he etsivät psyykkistä apua. He saavat yllätyksekseen vaivasta riippumatta reseptin esim. 10 päiväksi kissan hoitoa. Kissoja on monenlaisia. Kirja on lämminhenkinen hyvän mielen kirja maagista realismia. Paljon suloisia yksityiskohtia kissoista ja niiden käyttäytymisestä japanilaisella tyylillä ja hengellä. Kissaystäville erittäin suositeltava, eikä muillekaan lukemisesta haittaa ole. Saattaa aiheuttaa halua hankkia kotiin kissakumppanin. Suomennoksessa jokaisen luvun alussa on veikeä Kaisu Sandbergin tekemän kissakuvitus.
Emilia Hartin Seireenit on nykypäivästä historiaan lonkeronsa ulottavaa maagista realismia. Tarina sijoittuu Australian rannikolle ja merelle kahden sisarusparin kautta. Toiset sisarukset elää nykyhetkeä, toiset 1800-lukua. Meri on vahva elementti tarinassa, jossa perhe ja ihmissuhteet vanhoine traumoineen ovat keskiössä. Vaikka en ole niin ihmissuhdepainotteinen lukija, kertomuksessa oli sen verran paljon maagisuutta ja meren tuoksua, että viihdyin. Ehkä ripaus lisäfantasiaa olisi vielä sopinut mukaan, mutta kelpasi tällaisenakin. Historia toi oman värinsä.
Evie Woodsin Kadonnut kirjakauppa on kahdessa aikakaudessa kulkevaa maagista realismia. 1920-luvulla Opaline ottaa oman elämänsä käsiinsä, mutta aikakauden asenteet naisia kohtaan iskee vastaan. Nykypäivän ajassa väkivaltaista miestä pakeneva Martha ja kadonnutta käsikirjoitusta metsästävä Henry kohtaavat. Kaikkia kolmea päähenkilöä yhdistää rakkaus kirjoihin. Emily Brontë nousee vahvasti esiin ja salaperäinen kirjasto, joka näkyy tai ei näy. Sopivasti juonen käänteitä, eikä ylitse nousevaa romantiikkaa, ja pidin lopputuloksesta.
Hiukan haikeanakin aloitin lukemaan tätä trilogian kolmatta osaa. Eikä tämäkään kyllä pettänyt. En muista edes kuinka monta kertaa nauroin tarinan älyttömille käänteille, tämä huumori vaan uppoaa minuun jotenkin täysin. Hahmot olivat jälleen hyvin mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia eikä kaikenlaisilta murhakepposteluilta vältytä tässäkään osassa. En aina tiennyt olisinko naurannut vai irvistellyt kun parivaljakko yllättää kerta toisensa jälkeen mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. En myöskään katso hattarakonetta enää koskaan samalla lailla kuin ennen. Kröhöm. Tietenkin mukaan oli upotettu kirjoille tyypillisesti spicyä ja kuumia tunteita. Ja loppupuolella vähän sitä ällösöpöäkin ja pillitin sivutolkulla kirjan loppua lueskellessa. Kokonaisuudessaan mahtava sarja, jossa jokainen kirja on tavallaan standalone, mutta jotenkin kirjojen välinen yhteys säilyy jos nämä lukee järjestyksessä. Apua, nämä kaikki oli niin hyviä! Toivottavasti saadaan lisääkin Brynne Weaveria suomeksi. Ja edelleen olen ihan haltioissani, että tällaistakin genreä suomennetaan. Ja nämä kannet on kyllä niin upeat. Lämmin suositus tälle räävittömän huumorin, murhakepposten sekä romantiikan ja kuuman spicyn trilogialle, joka onnistui matkalla pilaamaan minulta muutaman ruoka-aineenkin.
Aluksi pidin tästä osasta enemmän kuin edellisestä varmaankin, koska hahmot ovat alusta asti tuttuja ja juoni pääsee lähtemään käyntiin vauhdikkaammin. Loppua kohden kuitenkin onnistutaan mielestäni pilaamaan molemmat romanttiset juonet toinen riidalla, joka ratkeaa aivan liian helposti vakavuuteensa nähden, ja toinen tavalla, jonka arvasin, mutta toivoin koko ajan olevani väärässä. Muutenkin kirja tuntui turhan ennalta arvattavalta ja sen yksityiskohdissa on pieniä epäloogisuuksia, jotka häiritsivät. Lisäksi trilogia alkaa ottaa enemmän Throne of Glass -sarjasta muistuttavaa suuntaa, mikä ei ollut omaan mieleeni, mutta ehkä Throne of Glassista pitäneille kirja voisi siis sopia.
Fuangin epätasaisin, "horjuvin", kirja, ei yllä edellisten tasolle, mutta luettavaa kamaa.
Kirja ei ollut millään tavalla romanttinen, kuin ehkä pikkasen loppupuolelta, mutta itseäni se ei haitannut oikeastaan ollenkaan. Mukavaa erilaista taikuutta ja sen voiman täyttöä. Selkeästi hahmogenreltään sateenkaarista ja tykkäsin herra, ah niin, pahiksesta ja siitä miten näitä pahiksia sitten syntyykään :D
Siis ah, aluksi täytyy sanoa, että tässä on maailman hienoimmat kannet ja ihan törkeän hienot syrjävärjäykset! Pakkohan tämä oli saada omaan hyllyyn. Juoni vaikutti ihan mielenkiintoiselta ja vähän erilaiselta mihin on tottunut ja olen edelleen hyvin haltioissani siitä, että näitä tämän genren kirjoja on alettu myös suomentamaan. Noh, tämä olikin sitten hyvin... erilainen. Luonnehtisin ehkä tätä vähän sellaiseksi synkäksi romantasiaksi vaikka ei tämä siis mistään synkimmästä päästä ainakaan minusta ole. Tässä kuitenkin ihan ahkeraan leikitellään erilaisilla fobioilla, peloilla ja väkivaltaisuuksilla, kirjan päähenkilö joutuu kokemaan jos jonkinlaista haastetta matkallaan kohti voittoa ja siinä välillä hän sitten sortuu pienille fuckfesteille erään ihan kivan sutjakan haamumiehen kanssa, joka osaa kyllä olla aikamoinen flirtti. Mikä voisi mennä vikaan? Oli jotenkin hieno ja erilainen twisti, että kirjaiija oli tuonut hiukan pakko-oireista häiriötä mukaan päähahmoon (josta hän ilmeisesti itse kärsii) ja tämä näkyi kirjan sivuilla monin eri tavoin ja auttaa ehkä avaamaan joillekin mistä tässä oireilussa on kyse. Tämä oli synkkä, tämä oli melko kevyttä tarinankerrontaa ja tässä oli kyllä yllättävän paljon spicya, mikä siis minua ei haitannut kyllä yhtään, mutta kun otti tämän kirjan käteen niin ei tiennyt kyllä yhtään mitä odottaa. Tarinan kerronnallisesti tämä ei ehkä ole sieltä syvällisemmästä päästä ja mennäänhän tässä juonen kanssa aikamoista haipakkaa, ja pisteet kotiin, että loppuun on vielä jätetty pientä twistiä mitä en ainakaan itse osannut odottaa, mutta kaiken kaikkiaan minusta tämä oli ihan viihdyttävä nopeasti luettava synkkä tuotos, jossa oli taikuutta ja taikavoimia, ja joka vähän järisyttääkin. Viihdyin!
Aivot on vieläkin vähän mössöä tämän kirjan lopettamisen jälkeen. Tämän kirjan aloittaminen alkoi vähän nihkeästi, kirjassa kyllä tapahtui koko ajan, mutta jotenkin se ei imaissut mukaansa alkuun oikein mitenkään. No mutta sitten... kun Poppy saa Casteelinsa takaisin, alkaa tapahtua sitten ihan huolella. Parin väliset kipinät eivät jää epäselväksi keneltäkään, ei etenkään pahaa aavistamattomilta lukijoilta koska tässä kirjassa se lempi leiskuu ja se leiskuukin kunnolla. Ja siis oikeasti kävin viimeisien sadan sivun kohdalla kaikki mahdolliset tunnetilat tämän kirjan kanssa läpi. Minun piti fyysisesti pinnistellä, että en olisi kiljunut ääneen kun eräs kauan odottamani asia selkeytyy tässä osassa hyvin... hyvin... mieluisasti. Sen jälkeen lähdetäänkin vähän sotimaan ja siellä tapahtuu sellaisia asioita, että miun aivot on edelleen muusina. Pulssi oli varmaan yli sadan kun luin viimeisiä tämän kirjan sivuja suu pyöreänä. Siis vau, oikeasti. Näissä kirjoissa on paljon hahmoja ja paikkoja, jumalia ja jumalten juonia ja näiden kanssa oli vähän haasteellista pysyä perässä, mutta kaikki muu kerma tässä kakun päällä kyllä korvasi puutteet miun ymmärryksessä. Tähän maailmaan on luotu hitokseen hyviä hahmoja. Vaikka osa heistä jää vähän taustalle niin kourallinen kuitenkin onnistuu viihdyttämään hyvin mallikkaasti. Ja tämä joidenkin hahmojen välinen dialogi ja kipinät. Ah. Pakko sanoa, että tässä kirjassa rakastuin entistä enemmän Casteeliin, Kieraniin ja Turmaan. Kieranin ja Turman välinen naljailu oli timanttia, puhumattakaan päähahmojen välisistä kipinöistä. Ah, täydellistä. Olen jotenkin vieläkin ihan täpinöinäni tästä kirjasta.
Kirjan ”Silkkikengät ja höyhenviitta” päähenkilö on nuori tyttö nimeltä Dorde, kuusivarpaisen sammaleenkerääjä Lastikan tytär. Dorde ja hänen äitinsä asuvat Tauoskoilan tilan mökissä ruotusotamiehen palvelusväkenä ja he keräävät sammaletta hirsimökkien tiivisteeksi tämän ollessa poissa. Lastikan sairastuessa Dorde joutuu tekemään työtä yksin ja paheksunta heitä kahta kohtaan kylän keskuudessa kasvaa. Kun sana leviää Lastikan sairastumisesta, mökki lunastetaan toiselle perheelle, koska kuusivarpaisen ”noidan” ei haluta olevan mökin viimeinen asukas. Dorde ja Lastika lähtevät rankalle matkalle Suurenkosken kaupunkiin, jonne heitä opastaa kultainen lintuhaltija. Juuri matkansa lopulla he uppoavat koskeen, josta Dorde pelastetaan ja päätyy lumppuja keräävän Lampunsytyttäjän hoiviin. Lastika taasen katoaa, ja totuttuaan uuteen ympäristöönsä Dorde omistautuu suojelemaan Suurkosken Vuorenvuorta ja sen lähdettä ahneiden porvarimiesten tuhoyrityksiltä.
Valitettavasti on pakko sanoa, että Myrryksen selkokirjasovitus on varmaan ihan välttämätön, jotta kukaan nykyteini jaksaa rämpiä sitä läpi, koska se teki minullekin tiukkaa - ja luen kuitenkin akateemista kulttuurihistoriaa ja kansanrunoutta vapaasta tahdostani ihan aktiivisesti. Jos tahdot rauhallista ja raskassoutuista historiallista fiktiota, jossa on höyste kansanperinnettä, tämä on ihan hyvä. Jos taas etsit menevää ja vähän lukevalle kaverille innostavaa nuortenromaania, se ei ole tässä.
Paljon on ollut puhetta siitä, millainen kirja sopii pojille tai mikä on hyvä kirja nuorelle, joka harrastaa metsästystä, muuta eräilyä, partiota tai vaikka koiria tai historiaa kaupunkihengailun sijaan. Muistan lapsempana katselleeni Suden veljeä jonkin lehden mainossivuilla ja kirjaston hyllyssä, mutta jostain syystä en koskaan tarttunut siihen. Olisi pitänyt! Tämä on ihan älyttömän hyvä!
Minulla oli jostain syystä ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan, mutta halusin tarttua tähän kuitenkin kun tästä oli jo moni ennättänyt hehkuttamaan. Ja siis MITÄ IHMETTÄ?! Tämä kirja imaisi minut mukaansa heti alkusivuilta saakka. En oikein tiedä miten osaisin pukea kaikki fiilikset sanoiksi, mutta tässä oli minusta todella koukuttavasti eteenpäin soljuva tarina ja tuntui, että jo ensimmäisiltä sivuilta saakka tässä vaan koko ajan tapahtui jotain todella mielenkiintoista. Pidin kirjailijan kirjoitustyylistä, nauroin ja hymyilin sille vuoronperään. Välillä taas minusta tuntui, että teki mieli heittää kirja seinään koska tähän oli luotu myös uskottavan raivostuttava hahmo, jonka kuolemaa toivoin koko kirjan ajan. Tuntui kuin tässä kirjassa olisi ikään kuin kolme eri tarinaa, jotka kaikki kertovat Trinan matkasta ja kasvusta kohti kirjan loppua. Odotin ehkä, että tässä keskitytään enemmän siihen fantasian maailmaan ja sen luomiseen kuin romantiikan elementteihin, mutta yllätyin positiivisesti miten hienosti romantiikkaa oli tässä käytetty. Kuumia kohtauksiakin tästä löytyi ja vaikkei niissä mässäilty liiaksi niin silti ne menivät jotekin käsittämättömän hyvin ihon alle. Ah, tässä vaan oli niin paljon kaikkea meneillään ja tarina vaan piti otteessaan loppuun asti. Ja musta ois saanut ihan käsittämättömän hienon reaktiovideon kirjan lopulla kun muutaman ihmisen välillä alkaa tapahtua asioita, sen enempää paljastamatta. Se oli HERKULLISTA! ENKÄ YHTÄÄN ODOTTANUT SITÄ! Siis tää oli vaan niin hyvä. Viihdyttävä, nopeatempoinen ja sopivasti romantiikkahermoja kutkutteleva. En malta odottaa jatko-osaa! Suosittelen ehdottomasti!
Ihan oma ykkös suosikki Potter-sarjasta. Azkabanin vangessa sarjaan mukaan tulevat omat suosikki hahmoni Remus Lupin ja Sirius Black. Kirja on myös omasta mielestäni parempi kuin edeltäjänsä vaikka ensimmäiset Potterit ovat ensimmäisiä Pottereita ja juuri siksi myös hyviä.
(En hyväksy J.K. Rowlingin mielipiteitä mitä hän on netissä laukonut)
Kieltämättä minua hiukan arvellutti ottaa tämä lukuun koska lukumakuni ovat muuttuneet melkoisesti vähälle aikaa ja tätä oli mainostettu YA-romantasiana. Yllätyksekseni tämä alkoihin hyvin vauhdikkaasti heti alusta ja tapahtumaa toisensa jälkeen vyöryi silmien eteen sivu sivulta ja ihme kyllä huomasin viihtyväni tämän parissa yllättävän hyvin. Tässä oli mielenkiintoinen maailma, juoni ja henkilöhahmot, joskin eteen tuli termiä ja sanastoa toisen eteen, joten välillä joutui keskittymään mitä oikein lukeekaan. Romantiikka oikeastaan jää tässä aika pieneen osaan vaikka pidinkin pienestä slow burnin hippusesta mitä tässä oli. Hiukan siellä tunteetkin lämpenee, mutta YA:lle perinteisesti aika maltilliseen malliin. Lopussa alkaakin sitten tapahtumaan ihan huolella ja en oikein meinannut edes pysyä juonikuvioissa perässä. Ja täytyy myöntää etten oikein vieläkään ole sisäistänyt koko kuviota. Yllättäviä asioita tapahtuu, juoni mutkistuu ja salaisuuksia paljastuu, eikä loppu ollut kuitenkaan mikään ennalta arvattava. Joidenkin hahmojen välinen kanssakäyminen oli vähän epäuskottavaa ottaen lopputuloksen huomioon, mutta en antanut sen häiritä sen kummemmin. Aion kyllä lukea seuraavankin osan ihan siksi, että en pitänyt muutamista juonen kuvioista ja toivon salaa, että niihin tulee muutos seuraavassa osassa. Ihan viihdyttävä, ei lemppareihin yllä, mutta huonompaakin on.
