Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Romantasiatrilogian avausosassa orvoksi jäänyt Saffron on ottanut elämäntehtäväkseen kostaa vanhempiensa murhan. Kun hänelle sitten 20 vuoden jälkeen aukeaa mahdollisuus päästä koston äärelle, ei päätöstä tarvitse sen kummemmin pohtia. Peitetehtävää mutkistaa kuitenkin ah niin ihana rikollispomon poika ja hänen omat taikavoimansa.

Omat varjot tuntui heti erilaiselta kuin Lain pyörteissä. Siinä missä edellinen kirja oli villin lännen hengessä kulkeva kepeä western‑dekkari, tämä on selkeästi steampunk‑henkinen, teollistumisen murrokseen sijoittuva rikosromaani. Kaasulamput on vaihtumassa pikkuhiljaa sähköön, autot ilmestyvät kaduille hevoskulkupelien rinnalle, työväki lakkoilee ja järjestäytynyt rikollisuus ottaa jalansijaa. 

Yöjuoksu on psykologisen kauhun sävyttämä reaalifantasia, jossa mielenterveyden teema ja hienovarainen yliluonnollisuus kietoutuvat yhteen. Tarina rakentuu mysteerin ympärille: mitä kertoja tekee öisin tietämättän?

Kirja etenee nopeasti lyhyiden, jopa yhden lauseen mittaisten lukujen ansiosta, mikä tekee lukukokemuksesta vaivattoman. Yöjuoksu toimi hyvin välipalakirjana pidempien teosten välissä luettuna.

Spefin rajamailla liikkuva jännitys kirja. Tarinaan liittyy hienoista yliluonnollisuutta.

Kekseliäs tarina, ja Kapari-Jatan käännös on erityisen hyvin onnistunut. Maailma ja osa henkilöhahmoista jäi kuitenkin aika ohuiksi.

Luin kirjan ääneen 9-vuotiaalle, joka ei siitä täysin vakuuttunut. Ehkä tämä kolahtaa paremmin muutaman vuoden vanhemmille lukijoille.

Mielenkiintoinen kurkistus Tolkienin persoonaan ja hänen teostensa eri vaiheisiin. Kirja tarjoaa myös hyvää ajankuvaa ensimmäisestä maailmansodasta 1970-luvun alkuun. 

Odotin etukäteen ehkä vähän enemmän ns. nippelitietoa teoksista, mutta kyllä sitäkin oli ihan kiitettävästi. 

Alku on hieman hitaahko ja itseään toistava (tuntui myös, että puolet kirjan repliikeistä kerrattaan uudelleen sopivissa kohdissa), mutta se ei haitannut, sillä se on tarpeen Juden hahmokehitykselle ja ohessa pohjustetaan tulevaa pienillä vihjeillä, joiden merkitystä oli mukavaa arvuutella lukiessa. Hieman ennen kirjan toisen osan alkua juoni pääsee sitten kunnolla vauhtiin ja palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Kaiken kaikkiaan kiinnostavaa oikeaan keijumytologiaan pohjautuvaa maailmanrakennusta, juonittelua ja monimutkaisia ihmissuhteita.

Argh, tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa paljastamatta liikaa sen sisällöstä. Siis niin, näin tuhottomasti tästä videoita ja tätä mainostettiin kuin viimeistä päivää somessa. Pakkohan se oli "mainostuksen uhrina" hankkia itselle luettavaksi tämäkin kirja. Huhheijjaa. Oli tämä melkoinen työmaa. Luin tätä kirjaa puolisen kuukautta ja kylläpä tökki. Kirjassa on siis yli tuhat sivua ja luin siis tätä englanniksi. Pakko myöntää, että ihan kaikkea en kyllä minun horjuvalla englanninkielen taidollani ymmärtänyt. Tässä kirjassa oli paaaaljon alkemiaa ja erilaisia muita vaikeita sanoja, joista en tiennyt mitä ihmettä ne tarkoittaa eikä googlekaan meinannut osata kertoa. Ei ehkä ihan sellainen ensimmäinen kirja, jolla lähtisin englantia lukemaan harjoitusmielessä. Kirjan edetessä jotkut sanat ja termit alkoivat tulla vähän tutummaksi, mutta kyllä minulle jäi vielä paljon selvitettävää. Voi suomentajaparat, tässä on voinut olla melkoinen savotta.

Aloitin Twilight sarjan ihan vain mielenkiinnosta. Kirja oli hyvä ja pidän Twilightin konseptista vaikka paikoitellen kärsin suuresta myötahäpeästä Bellan kuvailujen takia mitä hän Edwardista laukoi. Sekä Bella sanoi isänsä Charlien nimen aivan liian usein (olisi pitänyt laskea kuinka monesti). Bella ja Edward ovat ihan hyvä pari ja Edward on toisinaan hauska.

Kirjan alku oli lähes shokeeraava ihmiskunnan maanviljelyyn liittyvällä kemiallisella yksityiskohdalla sekä natsi-Saksan merkkihenkilöiden huumeriippuvuuksilla. Kemiallisen johdannun jälkeen siirrytään tunnettuihin fyysikoihin, kuten Einstein, Bohr, Heisenberg, Schrödinger ja de Broglie. Niin suuret kuin näiden henkilöiden saavutukset ovatkin kvanttimekaniikan kehittäjinä, henkilöinä he olivat jokseenkin pakkomielteisiä tutkimuksissaan. Maailmansotien aikaiset, maailman ja maailmankaikkeuden käsittämistä uudistavat ajatukset ja saavutukset aiheuttavat jopa piinaavia moraalisia pohdintoja, jotka voivat viedä äärimmäisiin tekoihin. Nerouden ja hulluuden raja hämärtyy.

Mieleen jäi myös eksentrinen yhä elossa oleva japanilainen matemaatikko Mochizuki, joka on tai ei ole ratkaissut ABC-konjektuuria eli A+B=C jollain niin uudella tavalla, että maailmassa on vain kourallinen sitä ymmärtäviä ihmisiä. Eikä sitä 500-sivuista ratkaisua ole pystytty varmistamaan.

Kirja on julkaistu uusiksi nimellä Kauhea vihreys, ja ajoittain se oli sen verran epämiellyttävä kuvauksissaan, että en pitänyt siitä yhtä paljon kuin kirjailijan Maniac-kirjasta. Mutta ajattelemaan se pisti.

C.j. Tudor on uusi jännittyksen mestari! Paljon Kingimäisiä elementtejä olematta kuitenkaan kopio. Juoni veti heti mukaansa eikä päästänyt otteestaan. Ei mitään "waaau"-yllätysefektejä, vaan konstailematonta, hyvin kirjoitettua jännitys/kauhu/trilleri-sekoitusta 

Ei jaksanut lukea loppuun. Rupesi ärsyttämään. Jäi jonnekin toisen osan puolivaiheille. Siirryin Poen pariin. En tiedä, onko tälle sopivaa antaa edes arvosanaa. Annoin kuitenkin. 

Joitakin hauskoja kohtia tässä oli, mutta liika tätä lajia on liikaa. Kiinnostaisi tietää, onko Adamsilla vakavasti otettavia kirjoja, koska kirjoittajana hän oli kiistattoman hyvä, ja hänellä olisi varmasti ollut paljon annettavaa totisemmalle scifille.

Odotukset genrepalkitulta romaanilta olivat suuremmat kuin mitä lopulta sain. Tai oikeastaan ennakkokuvitelmani olivat erilaiset kuin se, mitä kirja todellisuudessa edusti ja tarjosi. Ei ollut minulle, mutta palkintojen perusteella selvästi joillekin muille. (_^3.6.2026)

Kerronnassa on värikästä ja kuvailevaa kielenkäyttöä. Paikoin se tuntuu hieman kliseiseltä, mutta ei häiritsevällä tavalla. Tarina on erittäin sujuvasti seurattava. Kirjan alkupuolisko on vahvasti toiminnan täytteinen, mutta tarinan edetessä syvällisempi sisältö nousee esiin ja kokonaisuus paranee koko ajan.

Trilogian viimeinen osa paketoi sarjan hienosti ja oli koko kokonaisuuden paras osa. Aiemmissa osissa tutustuttiin henkilöihin ja maailmaan, ja tarina kulkee useiden näkökulmien kautta. Oli ilo huomata, että henkilöhahmot myös kehittyivät sarjan aikana, ja viimeinen kirja toi mukaan uutta mielenkiintoa sen sijaan, että olisi vain pyöritellyt samoja asioita, kuten monissa sarjamuotoisissa teoksissa usein käy. Lukemista riitti pienellä fontilla 830 sivun verran - todellakin koko rahan edestä. (_^18.5.2026)

Kirjan nimestäkin voi päätellä mikä oli päähenkilön tärkein tavoite. Teksti tuntuu aliarvioivan lukijaa ja sisältää välillä omituisia ajatuksen kulkuja, kuten kun mies on osoittautunut hyväksi sänkypuuhissa, nainen ajattelee, että jos tämä päättää lopettaa lääkärin hommansa, tälle olisi tiedossa toinenkin uravalinta. Gigolo? Aivot narikkaan -tyylin kirjallisuutta.

Benjamín Labatutin Maniac-kirjan nimi viittaa John von Neumannin kehittämään tietokoneeseen (Mathematical Analyzer Numerical Integrator and Automatic Computer Model), mutta myös von Neumannin elämäntyöhön käsittämättömän matemaattisen älyn omaavana ajattelijana ja kehittäjänä, mm. kvanttifysiikan, funktionaali- ja peliteorian aloilla. Kirjassa käydään läpi tämän omalaatuisen henkilön hengästyttävät saavutukset, joihin liittyy myös keskenjäänyt tekoälyn kehittäminen. Von Neumann oli mukana Manhattan-projektissa ja pasifistina tunnettu Albert Einstein kutsui häntä "matemaattiseksi aseeksi".

Goottilaisen romaanin näyteikkuna. Uraauurtava teos monella tapaa.

Mary Shelleyn Frankenstein käynnistyy alusta saakka eli päähenkilö-Viktorin syntymästä Sveitsin Genevessä. Mielestäni vähän liian kaukaa ja vähän liian hitaasti. Lihasta, verestä ja luusta kyhätty moottori hyrähtää käyntiin kunnolla vasta sadan sivun paikkeilla, kun Viktor saa "hirviönsä" valmiiksi. Myöhemmin hirviö pääsee kertomaan luojalleen ja samalla lukijoille oman tarinansa, jolloin vauhti hidastuu uudelleen. Näkemykseni mukaan teoksessa on pienoista rytmitysongelmaa.

Kun Mallory Quinn asettuu viisivuotiaan Teddyn lastenvahdiksi, alkaa lähiseudun mysteerivyyhti ratkeamaan Teddyn piirustusten kautta. Teddy on samaan aikaan kauhutarina ja murhamysteeri, vaikka kumpanakaan ei mielestäni varsin loistava. Kirja oli kuitenkin mukava välilukeminen Halloweenin alla ja tuli luettua lähes samalta istumalta. 

Tässä osassa on samoja vikoja kuin edellisessä, eli sama yksityiskohtien epäloogisuus jatkuu alkaen heti alussa kirjan aikajanasta, joka ei ainakaan omien laskujeni mukaan täsmännyt. Myös romanttisia juonia mielestäni hiersivät yhä samat ja/tai samantapaiset ongelmat kuin edellisessä osassa.

Minulla oli jotenkin ristiriitaiset fiilikset ensimmäisestä osasta. Pidin siitä, mutta samalla siinä jokin tökki. Edellisen osan vaiherikas taistelu on ohi ja tällä kertaa päähenkilömme päätyvät ihan erilaiseen maailmaan. Kirja keskittyy Paedynin pakomatkaan sekä pääparin väliseen monimutkaiseen suhteeseen, jossa vihataan ja rakastetaan vuoronperään. En oikein tiedä mitä sanoisin tästä kirjasta, tämä oli ihan sellainen perus hyvä kirja, mutta jotenkin tästä jäi vaan vähän tylsä maku suuhun. Kiusoittelusta ja slow burnista tykkääville tämä on varmasti mieleen, tässä paetaan, tässä taistellaan ja sitten välissä vähän pussaillaan, oikeastaan koko kirja on tätä yhtä ja samaa ilman, että tässä tapahtuu mitään kovin kohauttavaa. Kunnes päästään sitten loppumetreille ja ihan loppupäässä hillitsin himoni viskata tämän kirjan seinään koska tämä loppui niin äärettömän ärsyttävään kohtaan ja olin suoraan sanottuna raivoissani. En tykännyt sitten yhtään. Mutta joo, edelleen ristiriitainen kirja jostain syystä minulle, mutta olen masokisti, joten aion todennäköisesti lukea sen viimeisenkin osan kunhan se suomennetaan.

Tykkäsin, ihan joka riviä kuvauksia teknisistä ratkaisuista ei jaksanut lukea, mutta se oli pientä. Suurta oli tähtien välinen matka ja kohtaaminen, joka tapahtui perillä...

Tykkäsin kovasti! Lähitulevaisuuteen sijoittuvaa scifiä. 

Alkuosa kirjasta vaikutti tosi mielenkiintoiselta ja hyvältä mutta about puolivälissä se lysähti. Tuli vähän liikaa uusia hahmoja joka välissä ettei oikein pysynyt mukana. Idea kahvilasta, jossa pystyy palaamaan menneisyyteen ja tulevaisuuten on kyllä loistava.

Tätä oli odotettu ja pääsin innolla lukemaan ja kuuntelemaan kirjaa. Valitettavasti nyt eivät tähdet ja kuu olleet kohdillaan, sillä tämä tarina ei oikein imaissut mukaansa. Olen ehkä lukenut nyt liian monta tämän tyyppistä tarinaa, toki ilman sarjamurhaamista, joten päähenkilöt ja juonenkäänteet eivät tehneet nyt vaikutusta. Toivon, että sinun kokemuksesi on positiivisempi sillä kaksi edellistä kirjaa olivat mielestäni huikeita.