Uusimmat kirja-arviot
Helppolukuinen hyvänmielen kirja. Alpha Crun jäsenet ovat mukavan erilaisia keskenään ja on kiva, miten hyvin he tulevat juttuun ja vetävät yhtä köyttä läpi kirjan.
Ajanvirta ja käsittämättömät aikajanat tarinassa on keskeisiä. Mm. päähenkilö kolusi suurta universumia yli 10 miljardia vuotta. Kymmenen ulottuvuuden universumi oli ikuinen, siellä ei ollut aikaa. Ulottuvuuksien lisääntyessä universumi pirstaloitui pienoismaailmankaikkeuksiksi. Lopulta ulottuvuudet vähenevät ja niiden massa on saatava palautettua, jotta universumi voi syntyä uudelleen.
Taidokkaasti rakennettu tarina, missä kerrotaan usean henkilön näkökulmaa eri ajoissa. Namiyan sekatavarakaupassa aika kulkee eri linjoilla kuin ulkomaailmassa ja molempien aikajanojen tarinat nivoutuvat kivasti yhteen. Viehättävä tarina eri ihmisten elämätarinoista ja kohtaloista. Kirjaa oli miellyttävä lukea. (15.4.2025)
Ainutlaatuinen Robin-poika on aivan liian viisas ja hyväsydäminen tähän välinpitämättömään, vihan ja ahneuden kyllästämään maailmaan. Kun hän saa tilaisuuden päästä valmennukseen, jossa hänen aivojaan koulutetaan sopimaan paremmin planeetalle, jolla hän asuu, hänen yksinhuoltajaisänsä Theo joutuu puun ja kuoren väliin.
Tarina kertoo todellisesta 1600-luvulla eläneestä henkilöstä, Valpuri Kinnistä, joka joutui käräjille noituudesta syytettynä useampaankin kertaan elämässään. Aika alkeellinen on ihmisten mieli ollut tuohon aikaan. Jos joku onnistuu yrteillä ja luonnon antimilla parantamaan kylän ihmisiä ja eläimiä, heti uskotaan henkilön olevan saatanan palvelija, noita, joka ansaitsee rangaistuksen. Kiitollisuus ei ole tullut mieleenkään säästetystä elämästä tai parannetusta vaivasta.
Kokoelmassa on 8 käännösnovellia ja 4 novellia kotimaisilta kirjoittajilta. Yhteisenä tekijänä tarinoilla on ei-ihmisen kaltaiset älyt, joko elollisina olentoina tai koneina. Sota tai taistelu on näyttämönä tavalla tai toisella viidessä tarinassa.
Pari pidempää Barry B. Longyearin tarinaa ovat kokoelman parasta antia, erityisesti ensimmäinen. Jälkimmäinen Longyearin tarina mielenkiintoinen, mutta hieman pitkitetyn oloinen. Hollisin lyhyt tarina on kömpelö ja huonohko. Asimovin lyhyt tarina kierrättää Arthur C. Clarken Uhka avaruudesta -kirjan ympäristöä ja on aika turha.
Hyvin kuvailevaa tekstiä. Lyhyitä tarinan pätkiä, ikäänkuin novellikokoelma, vaikka periaatteessa yhtenäinen tarina. Vahva vertaus Amerikan valloitukseen: alkuasukkaat, ”valtameren” ylitys, uudisraivaajat, lähetyssaarnaajat ja mustien riisto ja vapautuminen. Kirja parani mielestäni huomauttavasti loppua kohden. Hyvää, scifissä harvinaista, että tarinassa myös naisia vaimoina, äiteinä ja tyttärinä.
Ensimmäinen elokuvakirjani. 80-luvun alkupuoliskolla ei tietenkään ollut internetiä eikä pikkukaupungissa löytynyt paljon muualtakaan tietoa kauhuelokuvista, joten Mustasta peilistä tuli murrosikäiselle pojalle korvaamaton tietolähde. En osaa arvatakaan, kuinka monta kertaa luin tämän. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin keski-ikäisenä ukkelina uudelleenlukeminen tuottaa nostalgista mielihyvää ja kieltämättä huvittuneisuutta. Kirjoittajina Alasen veljekset tarvitsivat vielä kehittymistä, elokuvia ravataan läpi yksi toisensa jälkeen punaisen langan ollessa välillä hieman kateissa. Sivuilta välittyy innostus aiheeseen, mutta se ei valitettavasti aina riitä. Antti Alasen kirjoittama ensimmäinen osa perinteisestä kauhuelokuvasta on tunnollinen ja huolellinen yritys hahmottaa esimerkkien kautta jotain melko hahmottamatonta ja perusteokset käydäänkin läpi välillä jopa kummallisen yksityiskohtaisesti. Pintaa syvemmällä kulkevia yhteisiä nimittäjiä ei onnistuta tuomaan esille, vaan ensimmäinen osa jää melko karkeaksi luonnokseksi. Asko Alasen kirjoittama uutta kauhuelokuvaa käsittelevä toinen osa on vielä edellistäkin enemmän kiireessä kirjoitetun tuntuinen, tekstissä vuorottelevat turhauttavasti aidon oivaltavat näkemykset ja luonnehdinnat Suomen MADin käännöksiltä vaikuttavien epähauskojen kielikuvien kanssa. Puutteistaan huolimatta Musta peili oli aikoinaan merkittävä kirja, koska se oli ainoa kauhuelokuvia käsittelevä suomalainen tietokirja, ja jo siksikin ansaitsee pienen paikkansa kotimaisen elokuvatutkimuksen historiassa.
"Gargantuamainen on adjektiivi, joka tarkoittaa erittäin suurta tai valtavaa. Sana juontaa juurensa ranskalaisesta kirjallisuudesta, erityisesti François Rabelaisin teoksista, joissa Gargantua on jättiläinen ja mytologinen hahmo. Gargantua symboloi suurta kokoa, voimaa ja usein myös suurta elämänhalua. Käytännössä sanaa käytetään kuvaamaan asioita, jotka ovat erityisen suuria tai ylivoimaisia, olipa kyseessä fyysinen koko, voimakkuus, tai jopa abstraktit käsitteet, kuten tunteet tai saavutukset." Näin sanoo siis sanakirja. Edelliseen määrittelyyn lisäisin vielä pohjattoman ruokahalun ja suuren kiinnostuksen herkutteluun.
Pidän kirjasta ja se on hyvällä tavalla toteutettu. Katsijakissojen elämä oli mielenkiintoista luettavaa. Kirja ei kuitenkaan aivan yllä todella hyvien erikoisseikkailujen tasolle. Tiikerisydämeen ei saa niin vahvaa tunnesidettä, mitä joihinkin muihin päähahmoihin.
On myönnettävä, että olin Nälkäpelin suurimman suosion aikaan täysin sarjan kohdeyleisöä, mutta en silti ikinä päätynyt lukemaan kirjaa. Aikuisiällä jatko-osien ilmestymisen myötä päätin tarttua kirjasarjaan – ja kylläpä oli kyyti!
Kerchin valtakunnan pääkaupunki Ketterdam. 17-vuotiaalle mestarivaras Kaz Brekkerille tarjoutuu tilaisuus, josta hän ei voi kieltäytyä. Mahdollisen palkinnon kiilto silmissään Kaz värvää mukaansa rivin rikoskumppaneita ja he tarttuvat ryöstöretkeen.
Tämä on sellaista kuplivan jännittävää helppoa fantasiaa, mitä lapsena luin ja joskus silloin tällöin tallaista kaipaankin. Nyt sitä sain ja odotan kyllä jatkoa!
Tämä oli kyllä niin ihanan kevyt ja ällöpositiivinen tulevaisuuden kuva. Tykkäsin.
Mielestäni tämä teos oli kahteen aiempaan verrattuna parempi. Juoni eteni riittävään tahtiin ja hahmojen ympärille kiteytyvät tarinat jaksoivat pitää mielenkiintoa yllä. Myös hahmojen kehitys oli mielestäni tässä osassa erilaista ja sivuhahmojen kuvaamisen ja elämään kiinnitettiin enemmän huomiota, sekä tärkeitä sivuhahmoja oli enemmän.
”Minä tarjoan perheelleni erityistä ruokaa, lihaa kuin aina, mutta entistäkin herkullisempaa.” Kaikki hymyilevät ja syövät.
Olipa oksettava kirja, enkä tiedä sanonko sen positiivisesti vai negatiivisesti. Bazterrica on rakentanut raadollisen maailman, jossa lihateollisuus on ajettu kriisiin äkillisen viruksen toimesta. Tässä oli lukukokemus, jollaista ei ole muut kirjat saavuttaneet. Ei varmasti jokaisen ihmisen kirja.