Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Margaret Atwoodin elämäkerta, Elämäni, on paljon värikkäämpi ja eläväisempi kuin mitä tylsä nimi ilmentää. Atwoodin nuoruusvuodet perheensä kanssa Kanadassa on täynnä elämyksiä ja luontokokemuksia, jotka jatkuivat myös aikuisena elämänkumppanin ja lasten kanssa. Yksityiskohdat maalla elämisestä vanhoissa maataloissa kotieläinten kera on välillä hilpeää luettavaa. Kirjojen julkaisemisiin liittyvät vaiheet ja taustat ovat myös kiinnostavia, mutta en välttämättä ollut kaikista yksityiskohdista kiinnostunut. Samalla avautui näkymää kuitenkin koko kanadalaiseen kirjallisuus- ja julkaisukenttään.
Suomennoksena yli 700-sivuinen teos kattaa paljon ja vielä vähän enemmän. Ja luonnollisesti loppua kohden tarinaa riittää myös Orjattaresi ja Testamentit sekä Nimeltään Grace -tv-sarjoista, joissa Atwoodilla oli kaikissa cameoroolit.
Kirjassa Atwoodin kumppani Graham Gibson saa reilusti huomiota ja tällä olikin paljon samoja intressejä kuin Atwoodilla. Pitkän suhteen päättyminen toisen kuolemaan on aina raskasta kertoa ja lukea. Elämäni on elämäkertana keskivertoa kiinnostavampi ja parempi, mitä olen hetkeen lukenut.
Kirja oli ensinmäinen kyseisen kirjailijan kirjoista. Yksi parhaista lukemistani kirjoista.
Helposti lähestyttävää perushyvää perusfantasiaa. Luulen – ja tarkoitan tämän pelkästään hyvällä, koska viihdyin lukiessa itsekin – että alun hyökyaaltohistoriikista selvinneenä myös esim. romantasian lukijoille tämä voisi olla hauska kurkistus laajempaan klassisen fantasian kenttään. Lopulta romantasiagenre ammentaa tosi paljon juuri Eddingsin tyylisestä setistä.
Ystävät hämärän jälkeen on pyörinyt TBR-listallani kauan ja päädyin vihdoin kauhukirjan nälässä ottamaan kirjan työn alle ja kirja tulikin luettua kahteen päivään melko suuresta sivumäärästään huolimatta. Teoksessa oli jotain Kingimäistä nostalgiaa, joka oli kuitenkin näin suomalaisena helpommin lähestyttävää, sillä kirja kuvaa hienosti harmaata ruotsalaista lähiöelämää kaikkine surkeuksineen. Teoksen ilmapiiri on kaikkinensa harmaa ja vetinen, mikä ylläpiti mielestäni hyvin kauhuelementtejä. Mielestäni kirjan parhaat kauhuelementit eivät koostuneet yliluonnollisista asioista vaan arjen kauhuista. Pidin Lindqvistin ihmislähtöisestä kerronnasta ja kirja sisälsi paljon syventymistä hahmojen pimeille puolille.
Tarinan päähenkilö on periamerikkalainen, kristilliset perhearvot omaava Natalie, jolla on epätyydyttävä aviomies ja kuusi lasta. Some-kotiäitinä hän esittelee hohdokasta maalaistalon tee-kaikki-itse ekologista ja orgaanista elämää. Todellisuus on kuitenkin erilaista kuin some. Yhtä-äkkiä hän huomaa joutuneensa menneeseen aikakauteen, mies ja lapset sekä koti muistuttavat aiempia, mutta ovat kuitenkin erilaisia.
Minulla on hiukan ongelmia Taheref Mafin Shatter Me: Uusi valtakunta -sarjan aloituskirjan, Katso minua, kanssa. Tämä nuortenkirjaksi ja romantiikaksi luokiteltu dystopia on aluksi melkoisen tuju väkivaltakuvauksineen. Kirjassa mm. leikataan päitä, revitään lapsilta sisälmyksiä ulos ja seitsemänvuotias tappaa aseella. No, dystopinen maailma on selviö.
Kerta ja kaikkiaan riemastuttava kirja. Jo se että Stadi kastuu kunnolla on parin tähden arvoinen teko kirjailijalta.
Ja se että on Suomalaisia Intiaaneja.
Itse kirja on huomattavasti parempi kuin tämä minun sepustus...
Aluksi olin epäileväinen, pystyykö kirja ylläpitämään edellisen tasoa etenkin, kun alku sijoittuu kuolevaisten maailmaan Keijumaan sijaan. Nopeasti kuitenkin huoli osoittautui turhaksi, ja kirja onnistuu jälleen yllättämään useaan otteeseen ja romantiikka on onnistunutta, ja vaikka sen rooli jälleen kasvaa edelliseen osaan verrattuna, oli sitä omaan makuuni sopivasti(/sopivan vähän). Loppuunkin olen tyytyväinen, joskin Taryniin liittyvää vihjailua en arvostanut, sillä se tuntui turhalta ja liian hätiköidyltä olosuhteisiin nähden.
Lempeä pieni kirja täynnä kuolemattomia elämänviisauksia. Inspiroiva monin osin, kristinuskon opinkappaleita toistavilta osin hienoisesti luotaantyöntävä, vaikka toisaalta kommentoi islamiakin eikä missään vaiheessa siihen sävyyn, että se olisi harhaoppi tai väärä tapa uskoa. Maaginen kirja, joka paikoin taipuu hupsuilun ja naivismin puolelle. Lienee tarkoitettu kannesta kanteen kertaalleen lukemisen sijaan kirjaksi, josta voi lukea satunnaisen kohdan silloin, kun kaipaa viisautta elämäntielleen.
Tarinan keskiössä on erityisherkkä poika ja hänen isänsä perheen äidin kuoltua. Isän yritys pitää lapsi erossa kemiallisista lääkkeistä johtaa erilaiseen terapiaan ja sen seurauksiin. Ympäröivä poliittinen ilmapiiri tutunomaisen presidentin johdolla aiheuttaa tuhoja yhteiskunnassa, myös pojan ja isän elämässä. Tarina on surullinen ja synkkä. Niin kuin todellisuuskin. Ei ollut ehkä paras hetki lukea tätä tarinaa, oma mieliala ottaen huomioon. Mutta silti, hyvä ja puhutteleva teoshan tämä on.
Vain silmänräpäys on brittiläisen kirjailijan esikoisteos. Minuun kiinnitti huomiota, että rikostarkastaja Kat Frankin aisaparina toimii hologrammina tekoälyapulainen Lock. Kirja sisällyttää normaaliin dekkariin pohdintaa siitä, sopiiko tekoäly rikostutkimukseen ja mitä hyötyä ja haittaa siitä voisi olla. Lock on itseoppiva ja pyrkii koko ajan löytämään keinoja miten toimia ihmisvaiston ja logiikan kanssa. Aluksi on vaikeuksia puoleen jos toiseenkin. Myös ihmisillä on vaikeuksia hyväksyä tekoälyn pääsyssä ja hyödyntämisessä valtavaan datamäärään, jota se käyttää lähinnä tilastoina. Koska kirjasarjaa on julkaistu jo kolme kirjaa ja neljäs tulossa, niin yhteistyön lopputulos on pääteltävissä. Ei tämä kuitenkaan taida rajoja rikkoa edes dekkareissa, vaikka kuvaustekstissä niin lupaillaan. Luen ehkä toisenkin osan, nähdäkseni paraneeko aiheen käsittely tästä.
Tarinan maailmaa peittää lisääntyvä usva ja tuhka, ja epätoivo on entistä vahvempaa. Vin ja Elend tekevät kaikkensa maailman pelastamiseksi ja tarinassa on käänteitä loppuun saakka. Trilogian loppu oli tarinan kannalta oikea ratkaisu. Kirjassa oli juonen kannalta liikaa tyhjäkäyntiä ja toistoa (jonka huomasin erityisesti toisella lukukerralla), eikä päähahmot jaksaneet kiinnostaa tarpeeksi. Kolossit, kandrat ja inkvisiittorit olivat tarinan mauste syntytarinoineen.
Ylenemisen kaivo on suoraa jatkoa ensimmäisen osan tapahtumiin. Kirjailija kuljettaa vanhaa legendaa ja nykytapahtumia onnistuneesti rinnakkain loppuun saakka.
Meno selvästi paranee tässä kakkososassa, joka on täynnä juonen käänteitä ja ravisuttavia tapahtumia. Raakuuden määrä lisääntyy eksponentiaalisesti ja hahmoissa löytyy hienoja variaatioita. Toki n. 750-sivuiseen kirjaan mahtuu hitaita ja jopa tylsiäkin kohtia, mutta onneksi niitä on vähän. Suositeltavaa eeppistä fantasiaa.
Luin hiljattain tämän upean kirjan toistamiseen, ja on kyllä aidon mestariteoksen merkki miten se kestää kirjana aikaa ja on edelleen sanomaltaan enemmän kuin relevantti. Jokaisen kannattaisi Orwellin vahva kannanotto lukea, erityisesti se hyödyttäisi nykyajan ”hyviksi” ihmisiksi itsensä mieltäviä uuden ajan ”cancellaattoreita”. Niitä somesotureita, jotka näppäimistönsä koko mahdilla ovat mm. viemässä JK Rowlingin kirjoja roviolle koska angry mob on kuullut Totuuden hänestä virallisten hyvien ihmisten some-tileiltä. Niin tai sitten puhtaasti ajatuspoliisin hengessä vaatimassa, että vanhoja kirjoja sensuroidaan, koska niissä on käytettu turvallisen tilan rikkovia sanoja. 1984 on täällä.
En lähtisi pöyristelemään tämän kirjan kohdalla, että löytyikö täältä Cthulhua tai muuta takakannen mainostekstin lupaamaa palkintoa (älkää koskaan lukeko takakannen mainostekstejä vink vink).
Luin Usvasyntyisen ensimmäisen kerran v. 2017, jolloin se julkaistiin nimellä Viimeinen valtakunta. Uusintaluvussa oli päivitetty versio Usvasyntyinen-nimellä. Pidin jo ensimmäisellä lukukerralla Usvasyntyisestä. Sandersonin luoma taikuus ja maailma ovat omaperäisiä ja inkvisiittori-hahmot karmeita. Tarina on vauhdikasta fantasiaa, jossa riittää juonenkäänteitä ja moninaisia henkilöhahmoja. Juoni on hyvä. Päähahmo, nuori Vin on kirjan heikoin lenkki. Ikänsä puolesta on ok olla naiivi, mutta hän liittyy taas siihen sankarijoukkoon, jotka ovat supereteviä. Sandersonin fantasia on kohtalaisen sovinnaista, mikä on ok.
Kaksi ensimmäistä osaa luin ahnehtien ja nauttien joka sanasta. Tässä alkaa mahalasku, heti alusta lähtien. Katniss on ärsyttävä ja tapahtumat sekavia ja vaikeaselkoisia. Loppu on kaikista huonoin. Ensin ollaan keskellä menoa ja meininkiä ja yhtäkkiä, kirja loppuu. Ei mitään selitystä, ei mitään avausta.
Sujuvaa tekstiä mielikuvitusta ja taitoa riittää. Filmioikeudet myyty ennätyssummalla joten sieltäkin saattaa joskus jotakin kuulua. Miinuksena ei kovin lukuystävällinen johtuen pehmeistä kansista ja yli tuhannesta sivusta mutta muutakaan ei ole.Toivottavasti sivujen liimaus ei vanhemmuten petä.Tutustumisen arvoinen pitääkö sisällöstä riippuu tietenkin jokaisen ihmisen omasta mausta josta turha kiistellä.
Somessa tuli jälleen kerran vastaan tämä sarja ja suhtauduin siihen vähän varauksella kun luin kirjan takakantta. ToG jäi minulla kesken kun se vaan oli niiiin TYLSÄ. Koetan ehkä vielä joskus uudelleen, mutta toistaiseksi ei ole mielenkiintoa. Mutta niin, kokeilin nyt sitten lukea tätä kolmatta Maasin sarjaa. Alkuun hirvitti kyllä se mikä tiiliskivi tämä on ja täytyy myöntää, että jonkun kerran tuli pohdittua, että jätänkö tämänkin vain kesken. Tässä on kyllä perusteellista maailmanrakennusta ja vaikka tässä tavallaan koko ajan tapahtuu jotain niin tuntui välillä, että pitkästyn kuoliaaksi. Vaikka tavallaan pidin hahmoista ja tästä moninaisten olentojen maailmasta niin liika on liikaa, musta tästä olisi saanut paljon houkuttavamman jos tarinaa olisi tiivistänyt. Todella romantiikannälkäisille tämä ei ole, äärimmäistä slowburnia ja vähän romantiikan hippusia ripotellaan, mutta itse tarina keskittyy kaikkeen muuhun. Kirjan parasta antia oli ihan loppumetreillä kun kaikki kulminoituu kunnon tapahtumatykitykseen ja tilanteita pulpahtelee eteen yksi jos toinenkin ja päähenkilöstämme paljastuu yhtä jos toista. Tavallaan tämän voisi ajatella myös standalonena koska miusta tää vaan loppuu silleen aika selkeesti vaikka lopussa hiukan koetetaankin herätellä lukijoiden kiinnostushermoja. Tää on mulle vähän outo sarja. Tää ei varsinaisesti säväyttänyt, mutta haluan silti tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, joten jossain vaiheessa sitten toisen osan kimppuun. Mutta oli tämä minusta parempi kuin ToG.
Tarina 17-vuotiaasta Tytistä, joka ei elä omannäköistä elämäänsä. Kun hän sitten kohtaa menninkäisen, tulee aika päättää uskaltaako hän rikkoa perheensä odotuksia vastaan ja seurata sydäntään.
Kirja on nopealukuinen, mutta ei mitenkään kevyt kesäopus. Voisi sanoa, että pieneen pakettiin on pistetty suuria teemoja. Ollaan siis todellakin asian äärellä. Myös menninkäisistä plussaa, niitä on harvemmin nähty kotimaisessa kirjallisuudessa ja varsinkin urbaaneissa ympäristöissä. Ainoa mitä jäin vähän kaipailemaan oli selkeämpää juonikaaren päättämistä.
Hetken mielijohteesta pistin tämän kirjastosta varaukseen koska tämä juoni kuulosti mielenkiintoiselta. Tai mitä minä valehtelen, tämähän oli ihan täydellisen nerokas. Kirja imaisi mukaansa heti alkusivuilta lähtien ja pidin kirjan tehokkaasti ja lennokkaasti etenevästä juonesta. Ja jotenkin tarinassa oli havaittavissa hienosti sitä miten aika voi muuttaa ihmisiä, mutta muistot säilyvät. Tässä oli mielenkiintoisia hahmoja, kevyttä huumoria ja sitä kuuluisaa romantiikkaakin. Ja voi mahdoton miten monta kertaa minä taisin tätä lukiessa tiristää itkua milloin mistäkin syystä. Tämä oli sellainen lempeä ja lämminhenkinen tuulahdus, joka pistää miettimään itsekin omaa elämäänsä. Jotkut jutut tässä olivat lukemisen edetessä vähän ennalta-arvattavia, mutta se nyt ei minun lukukokemustani haitannut. Miusta taitaa olla tulossa ihan täysi romantikko kun luen tällaisia kirjoja, mutta ei voi mitään, se on menoa nyt! Viihdyttävä, helppolukuinen ja nopeatempoinen kirja, johon jää koukkuun. Ja jos en ihan väärin muista niin ehkä jossain vaiheessa näin uutisen, että tästä olisi tulossa mahdollisesti elokuva. Jos näin on, aion ehdottomasti katsoa sen!
DNF eli suomeksi jätin kesken. Kirjaa on muualla hehkutettu kunnolliseksi, aikuisen syväksi, eeppisellä huolella rakennetuksi romantasiaksi. Minulle se sen sijaan tarjoili jo ensimmäisen 50 sivun sisällä kaikki mulle ikävimmät suomalaisen (ja vanhemman kansainvälisen) fantasian kliseet niiden kaikkein kliseisimmissä muodoissa lapsellisista runoista järjettömään karttaan, naisten välisestä naisvihasta ja seksityön stigmatisoinnista suomifantasiassa yllättävän usein esiintyvään kusi-uloste-sisältöön ja oudon tuomitsevaan AIDS-kriisikoodattuun kuvaukseen homomiehistä, jotta päähenkilö vaikuttaisi armeliaalta heidän huumepiippu-ripulikämpässään käydessään.
Vaikea arvioida alusta lähtien moniosaiseksi suunnitellun sarjan ensimmäistä osaa. Ihan lupaava alku kyllä, jättää sopivasti kysymyksiä ilmaan, mikä tekee jatko-osien väliin jättämisestä perin vaikeaa. Vähän epäuskottavaa kyllä, ettei päähenkilö ole vieläkään onnistunut aika-avaruutta sotkemalla saamaan aikaan katastrofia. Toisaalta hyvä niin, koska tykkään hänestä, hieno ratkaisu Ballelta tehdä hänestä vanhojen kirjojen kauppias.