Scifi

Hyperion (Hyperion #1) - Dan Simmons
Tieteiskirjallisuus eli science fiction on kirjallisuuden tyylilaji, joka tarkastelee tieteellisen ja teknologisen kehityksen vaikutuksia yhteiskuntaan, ympäristöön ja ihmisyyteen. Scifi esittelee näkymiä erilaisista enemmän tai vähemmän mahdollisista tulevaisuuksista ja voi käsitellä myös filosofisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Tieteiskertomuksissa voidaan esimerkiksi seikkailla avaruudessa tai matkata ajassa. Genrelle tyypillistä on tuntemattoman tutkiminen ja ongelmien ratkominen tieteellisen päättelyn ja keksintöjen avulla. Tarinan sankareina voi olla vaikkapa joukko tutkijoita, jotka maailmankaikkeuden salaisuuksia kartoittaessaan saattavat toisaalta kohdata myös oman käsityskykynsä ylittäviä ilmiöitä.

Joissain tieteistarinoissa kohtaamiset avaruuden älykkäiden elämänmuotojen kanssa haastavat pohtimaan ihmisyyden rajoja. Myös päähenkilö itse voi olla vaikkapa huippuunsa inhimilliseksi kehitetty robotti.

Erilaisia tulevaisuuksia ja  yhteiskuntajärjestelmiä tarkastellessaan kirjailija voi myös esittää kritiikkiä oman aikansa ilmiöitä ja kehityskulkuja kohtaan. Useissa tieteistarinoissa nostetaan esille, millaisia uhkia väärin käytetty tieto ja teknologia yhdistettyinä esimerkiksi vallanhimoon, ahneuteen tai piittaamattomuuteen voivat aiheuttaa. Synkimmissä tarinoissa esimerkiksi sota, tappajavirus tai ekokatastrofi ajaa koko ihmislajin tuhon partaalle tai vallanpitäjät kontrolloivat kansalaisten elämää mielivaltaisesti.

Osa scifi-kirjailijoista työskentelee tieteen saralla tai on muutoin syvällisesti perehtynyt kirjoissaan käsittelemiinsä aiheisiin ja perustaa tarinansa vakavasti otettaviin tieteellisiin teorioihin. Vanhempaa scifiä lukiessaan saattaa huomata, että tarinan julkaisuajankohtana kenties hyvinkin mielikuvituksellisilta vaikuttaneet visiot ovatkin sittemmin käyneet toteen. Viihdyttävässä scifi-tarinassa ei kuitenkaan ole pakko noudattaa tunnettuja fysiikan lakeja vaan utelias ja seikkailunhaluinen mieli riittää.

Yhteensä 2150 teosta kirjatietokannassa.
Uutuudet | Tulossa kirjoja | Top kirjat
Näytä: Kaikki tyylilajit

Suosituimpia kirjoja

  ★ 8.86 / 761
  ★ 8.24 / 403
  ★ 7.58 / 367
  ★ 8.54 / 325
  ★ 8.04 / 303
  ★ 8.38 / 251
  ★ 8.08 / 241
  ★ 8.04 / 234
  ★ 8.08 / 228
  ★ 7.64 / 194
  ★ 8.26 / 176
  ★ 8.12 / 176
  ★ 8.82 / 156
  ★ 8.38 / 164
  ★ 8.72 / 155
  ★ 7.76 / 174
  ★ 7.46 / 159
  ★ 7.70 / 151
  ★ 8.70 / 130
  ★ 8.16 / 136
  ★ 6.98 / 156
  ★ 7.98 / 131
  ★ 7.90 / 130
  ★ 8.42 / 118
  ★ 8.44 / 111
Takaisin ylös