Dystopia

Nälkäpeli (Nälkäpeli #1) - Suzanne Collins
Dystopia on spekulatiivisen fiktion alalaji, joka kuvaa yhteiskuntaa tai maailmaa, jonka kehityskulku on edennyt äärimmilleen epätoivottuun suuntaan. Lopputuloksena on kauhukuva ei kenties kovin kaukaisesta tulevaisuudesta, jossa ihmiset joutuvat kamppailemaan selviytyäkseen ankarissa oloissa tai jossa heidän mahdollisuutensa päättää omasta elämästään ovat muutoin hyvin rajalliset.

Dystopiatarinassa yhteiskunta tai kokonainen ihmissivilisaatio voi olla luhistumaisillaan tai jo romahtanut. Syynä saattaa olla esimerkiksi ympäristökatastrofi, sota tai pandemia. Genreen kuuluvat myös autoritaariset yhteiskunnat, joita valtakoneisto pitää otteessaan polkien kansalaisten oikeuksia ja kontrolloiden heidän elämäänsä.

Dystopiassa näkyvät usein kärjistettyinä kirjoitusajankohdan ilmiöt, yhteiskunnalliset epäkohdat ja huolenaiheet. Päähenkilö saattaa esimerkiksi joutua kilpailemaan hengestään tositelevisio-ohjelmassa tai uhan ihmiskunnan selviytymiselle aiheuttavat ilmastonmuutoksen seuraukset tai tekoälyn arvaamaton kehitys. Myös vanhempi dystopiakirjallisuus saattaa tulla uudelleen ajankohtaiseksi menneiden vuosikymmenten uhkakuvien ajoittain palatessa uutisotsikoihin.

Dystopia on viime aikoina ollut suosittu genre myös nuortenkirjallisuudessa. Tarinassa itsenäistyvä nuori päähenkilö joutuu esimerkiksi kapinoimaan vallanpitäjien harjoittamaa sortoa vastaan löytääkseen oman polkunsa ja pelastaakseen rakkaansa.

Äärimmäisissä olosuhteissa henkilöhahmot saattavat olla perimmäisten kysymysten äärellä, kuten mikä tekee elämästä elämisen arvoista tai mitä on valmis tekemään oman ja läheistensä selviytymisen eteen. Myös dystopian lukija voi samalla pohtia, miten itse toimisi.

Dystopian sisältämä ihmiskuva saattaa olla nurja, esimerkiksi ihmisten voidaan esittää kriisitilanteessa kääntyvän toisiaan vastaan. Toisaalta tarinat voivat sisältää koskettavia kuvauksia kiintymyksestä ja huolenpidosta. Synkkyydestään huolimatta dystopian maalailema tulevaisuus ei välttämättä ole täysin lohduton. Henkilöhahmot voivat kaiken kurjuuden keskellä löytää myös asioita, jotka auttavat ylläpitämään toivoa paremmasta huomisesta.

Dystopia voi toimia varoittavana esimerkkinä, mitä saattaa tapahtua, jos vallankäyttäjien ylilyönteihin ei puututa, ihmisten perusoikeuksia kuten sananvapautta puolusteta tai ympäristöstä pidetä huolta. Se kannustaa lukijaansa tarkastelemaan kriittisesti ympäröivää maailmaa ja voi herättää halun vaalia tärkeinä pitämiään asioita.

Tunnettuja dystooppisia teoksia ovat muun muassa George Orwellin 1984, Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma ja Margaret Atwoodin Orjattaresi.

Yhteensä 316 teosta kirjatietokannassa.
Uutuudet | Tulossa kirjoja | Top kirjat
Pääluokka: Scifi

Suosituimpia kirjoja

★ 8.86 / 767
★ 8.24 / 409
★ 7.58 / 370
★ 8.38 / 252
★ 8.08 / 241
★ 7.62 / 195
★ 8.10 / 182
★ 8.22 / 177
★ 7.74 / 182
★ 8.36 / 166
★ 7.74 / 179
★ 8.72 / 156
★ 7.70 / 151
★ 8.72 / 131
★ 6.98 / 156
★ 7.92 / 132
★ 7.46 / 127
★ 8.20 / 114
★ 7.54 / 114
★ 7.84 / 108
★ 8.16 / 102
★ 7.92 / 93
★ 7.74 / 93
★ 7.28 / 98
★ 8.40 / 81

^ Ylös