Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Inka Parpola. Sidottu.

Ravisteleva kertomus tuhotusta maailmasta ja uudesta alusta

Nuori Aria on elänyt koko elämänsä Haave-nimisessä kaupungissa, suljetussa kapselimaisessa tilassa, jonka ruoka, vesi ja jopa hengitettävä ilma tuotetaan muualla. Kaupungin ihmiset elävät arkeaan virtuaalimaailmassa, jossa fyysinen läheisyys on harvinaista: kaikki elämykset kivuntuntemuksia myöten luodaan keinotekoisesti. Aria ei ole koskaan nähnyt oikeaa taivasta, aurinkoa, tulenliekkejä tai metsän puita.

Ulkopuolella elävä Perry sen sijaan on kamppaillut aina todellisten ja pelottavien haasteiden kanssa. Vaaralliset kulkutaudit, nälkä ja rajut eetterimyrskyt ovat arkipäivää sekä Perrylle että hänen heimolleen. Ekologisen katastrofin kokeneessa maailmassa jokainen taistelee olemassaolostaan ja ihmisyyttä mitataan elämän hinnalla.

Normaalioloissa heidän tiensä eivät olisi koskaan sivunneet toisiaan, mutta yksi painajaismainen ilta piirtää molempien elämänviivat uusiksi. Ariasta ja Perrystä tulee vastentahtoisia liittolaisia ja yhdessä he kohtaavat maailman, jossa kaikki on totta, tunteet paljaita eikä sattumanvaraisuudelle löydy kaavaa.

Veronica Rossin esikoisteos kasvaa kolmiosaiseksi romaanisarjaksi, joka herättää antiutopisen tulevaisuuden eloon hätkähdyttävän väkevällä tavalla. Latautuneiden yksityiskohtiensa kautta se nostaa esiin ihmismielen haurauden ja musertamattoman voiman.

”Paljaan taivaan alla on vahva aloitus trilogialle, joka kuvaa ihmiskuntaa yhtäaikaisesti menneessä ja tulevassa. Samalla kirja väläyttää yhtä mahdollista skenaariota siitä, mihin suuntaan ihmiskunta eriarvoistumisensa ja välinpitämättömyytensä vuoksi on kulkemassa.” – Anni-Helena Leppälä, Kansan Uutiset Viikkolehti

Julkaistu
2.4.2012 (WSOY)
Suomentanut
Inka Parpola

Lukijoiden keskustelut

Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.

Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.

Aloita keskustelu
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Paljaan taivaan alla

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →

Trilogian suomalainen nimi ei ole tiedossa.

Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

1083
942
880
721
617
56
43
31
22
11
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

29 arviota

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

10/10

Todella hyvä kirja

6/10

Päädyin lukemaan kirjaa ihan vain kannen ja sen tiedon perusteella, että se on kertomus dystooppisesta tulevaisuudesta. Juoni oli kiva ja kerrontakin pääsi vauhtiin pienen alkukangertelun jälkeen. Pidin kirjasta oikein paljon.

9/10

Paljaan taivaan alla oli koukuttava ja puhutteleva teos dystooppisesta tulevaisuudesta. Aivan loistava! sanon minä. Henkilöt olivat todella aitoja ja rakkaustarina Arian ja Peregrinen "Perryn" välille kehittyi hitaasti ja aidoisti, eikä vaan heti hypätty syvään päätyyn. Pidin erityisesti sivuhenkilöistä Roarista, Talonista, Cinderistä sekä jostain syystä itse aina tykästyn näihin vähäpätöisiin ja yleinsä erittäin ärsyttäviin sivuhenkilöihin, kuten Soren tällä kertaa. Jäin kaipaamaan häntä tarinaan, jota ei paljoa alun jälkeen kuulunutkaan. Alussa jopa pelkäsin että tämä kuoli, kunnes ehdin pidemmälle, jossa asia kerrottiin toisin. Onneksi. Suosittelen varsinkin nuorille lukijoille! :)

6/10

Kirja oli ihan hyvä, mutta olisin pitänyt enemmän siitä, jos Arian ja Perryn suhde olisi jäänyt ystävätasolle. Alussa meinasin jättää kirjan kesken, koska Perryn näkökulmasta kirjoitetut kohdat olivat hieman tylsiä, mutta suosittelen silti jatkamaan, koska kirja parani loppua kohti. Olisin luultavasti pitänyt kirjasta enemmän n.15-vuotiaana, joten suosittelen tätä enimmäkseen nuorille lukijoille.

10/10

Vau. Siis vau. Joskus tätä katseskelin kirjastossa eikä oikein sytyttänyt ja nyt kaduttaa että en silloin ottanut ja lukenut. Aivan upeaa kuvailua ja hahmojen tunteet voi oikein tuntea ominaan. Liekö syynä sitten haistajat. :D

jotenkin haave (siis se paikka) jäi hiukan epäselväksi. Sitä ei kuvailtu kunnolla mutta sai kuitenkin perusasiat selville ja tarina ei kohdistu siihen joten mitä muutakaan siitä tarvitsee tietää. Ulkopuolella se vasta oli kiinnostavaa ja siellä minäkin asuisin. Aistikseni haluaisin haistajat tai sitten kuulijan. Aria oli aluksi hiukan säälittävä. Käytti hyväkseen poikaa ja oli muutenkin ei kiva. Perryyn taas lumouduin heti. Unelma ja kaikki mitä tarvitsee yhdessä paketissa. Ei voinut olla pelastamatta tyttöä vaikka hän olikin myyrä. Kaikki hänen tunteensa ja juttunsa olivat aitoja ja jotenkin hänelle juuri sopivia. Ainoa asia mitä tässä en ymmärtänyt oli hänen halunsa tulla veriherraksi. Se ei kerrassaan vain sopinut hänen luonteeseensa. Ei siis ollenkaan. Kenties sukuvika. En osaa edes Perryn aitoutta ja tunteita kuvailla. Hänen ahdistuksessa siitä, että antautuisi Arialle oli koskettavaa eikä hän siltikään voinut olla rakastumatta häneen. Arian luonne alkoi kirjan edetessä tulla tutuksi ja hänestä tuli osa kirjaa. Arian ja Perryn suhde alkoi hitaasti ja loppua kohden jo koheni hurjasti. Heiltä kesti kauan päästä morronin luo mutta he pääsivät nopeasti autuaaseen. Mitäs ihmettä? Huikea kirja ja luin päivässä. En malta odottaa, että saan käsiini. Nyt on vain lauantai eikä sunnuntaina ole kirjasto auki :( maanantaihin pitää odottaa. Kannattaa lukea ja ehdottelen kirja kavereilleni myös. Suurin osa kavereistani ei pidä kirjoista mutta hiljaa hyvä tulee. Sain taas yhden heistä koukkuun. Nyt minun "armeijani" on jo vaatimattomat 4 henkeä suuresta kaveriporukastani. Lisää tulee toivotaan.

6/10

Pidin kirjasta. Erityisesti sen tapa kertoa kahden päähenkilön näkökulmasta vuorotellen innosti minua. Olen itse huomannut alkaneeni kirjoittamaan samalla tavalla, täysin huomaamatta.
Pidän Ariasta ja erityisesti Perrystä.
Ensimmäisessä luvussa oli vaikea hahmottaa päähenkilöä, mutta kun sen sai selville, tarina alkoi hahmottua helpommin. En ole vielä aloittamnut toisen kirjan lukemista, mutta tulen varmasti lukemaan sen pian. Kansi on kaunis, se sai minut alunperin tarttumaaan kirjaan.

8/10
Näytä arvio (sisältää juonipaljastuksia)

Kirja oli tosi hyvä ja rakastuin heti Roariin, ei sillä etten pitäisi Perrystä... ;)
En kyllä ymmärtänyt tota Veriherra juttua... Miks Perry halus olla Veriherra? Se ei välittäny siitä, että se joutuis tappamaan oman veljensä, mutta jätti ekaks tappamatta VELJENpoikansa vuoksi?? Koska ei halunnu satuttaa Talonia, vaan lähti ite ekaks? Talonhan välitti siitä enemmän kun isästään (joka oli muuten aika mustasukkanen)... Siis aivan pettämätön logiikka:
Lähteä, ettei satuttais Talonia, mikä satutti Talonia. Tulla takaisin ja olla tappamatta Talonin isää Talonin vuoksi, vaikka Talon tiesi että hän haluaa Veriherraksi??
Ja sitten kun Talon oli kidnapattu ja sitä oli kidutettu ikuisuus sillä, että tappaisko Perry Valen, niin perry tappo sen, TALONIN vuoksi.
Pettämätön logiikka, niinkuin sanoin!

7/10

Tykkäsin kirjasta, enkä malta odottaa että saan jatko-osat käsiini. Mutta koen häiritsevänä sen että dystooppisissa kirjoissa "hallitsevan hyväosaisen puolen" johtajat ovat aina sadistisia nilkkejä. Heidän tarkoitusperiään ei avata kunnolla ja jotenkin tuollainen ihmisten jaottelu ulkopuolisiin ja asukkeihin on naiivi. Tämä ei koske vaan tätä kirjaa vaan monta muutakin.

En myöskään ymmärrä Perryn himoa päästä veriherraksi. Mielestäni Perryn motiiveja ei tältä osin kunnolla avattu.

9/10

Ilahduttava kirja monien nuorisodystopioiden ja -fantasioiden joukossa. Järkevä hahmojen kehitys ja heidän välisensä suhteet, riittävän uskottava juoni (eli kirjaa lukiessa ei koko ajan tarvitse tuskailla, että "miksi teit noin??? ei tässä ole mitään järkeä") ja kirjoitustyyli, joka ei aiheuta akuuttia halua hakata päätä seinään.

Häiritsevin seikka kirjassa on se, miten koko maailmaa ravisteleva eetteri jätetään selittämättä. Siis mitä se on, mistä se tuli jne. Ärsyttävää, kun siitä puhutaan koko ajan ja se vaikuttaa mitä kummallisimpiin asioihin ja mitä kummallisimmin tavoin, mutta sille ei anneta mitään selitystä. En siis tarkoita, että sen tarvitsisi olla uskottava, kunhan nyt olisi edes jotenkin selitetty. Lisäksi kirjan tieteisosuus liittyen kapseleiden sairauteen on hieman kaukaahaettu ja epäuskottava, mutta onneksi se ei nyt tässä vaiheessa kuitenkaan hallinnut tarinaa.

10/10

Tää oli niin hyvä kirja!! Aluksi olin vähän pihalla juonesta,muttakun pääsin juoneen mukaan, eivoinut kun lukea ja lukea. Luin tämän kirjan parissa päivässä, iltaisin oli todella vaikee laittaa tätä kirjaa sivuun ja heti aamusta kävelin keittiin kirja kädessä. Juoni oli aivan ihana ja loppua kohti vain parani. Kun pääsin kirjan viimmeiselle sivulle, teki mieli juosta heti siltä paikalta suoraan kirjastoo hakemaan toinen osa! En millään jaksa oottaa kolmos osan ilmestymistä! Suosittelen likeasti kaikkia lukemaan tämän kirjan!! :)

10/10

Ihana kirja... Eikun seuraavaa lukemaan, ei muuta sanottavaa :D

7/10

Mielestäni kirja oli ihan hyvä, mutta kuvailu olisi voinut olla kauniimpaa ja kirja oli myös joissakin kohti sekava. Muuten kuitenkin hyvä kirja ja aion kyllä tulla lukemaan uudestaankin.

10/10

Under the Never Sky (Paljaan taivaan alla) on Veronica Rossin ravisuttava ensiteos, joka saa sisuskalut kääntymään ympäri ja hengen salpautumaan kurkkuun. Rossin tapa kirjoittaa sai heti ensitöikseen pyörittelemään silmiä ja sysäsin kirjan useaan otteeseen ensimmäisten sivujen aikana luotani ja totesin, että veisin tämän ehdottomasti takaisin kirjastoon. Tarinan alkuasetelma asettaa juonelle kiihkeän kontrastin, joka vetää vastakohdat kohti toisiaan kuin kaksi erillään ollutta magneetin palasta. Tähän kirjaan alkoi heti aluksi suhtautua todella ennakkoluuloisesti ja sen voisi sanoa olevan miltei erinomainen kikka - teki Rossi sen sitten tahattomasti tai tahallaan.

Perry on terretorionsa häpeäpilkku, erilainen muihin verrattuna. Karun nahan alla kytee traumaattinen lapsuus ja halu tulla veriherraksi, jonka kruunua hänen itsekäs veljensä kantaa. Raadollisen metsästäjän ulkokuori antaa helposti ymmärtää, ettei hän välitä kenestäkään mutta se ei ole totta. Perryn vastakohta on nätti, Valtakuntien maailmasta tuleva Aria, joka joutuu käsittämättömien yhteensattumien jälkeen elämänsä jyrkimpään syöksykierteeseen ja löytää itsensä sieltä, missä elämä on kaukana turvallisesta ja helposta. Näiden kahden kohtaaminen luo hätkähdyttäviä vilunväristyksiä.

Rossi on luonut erilaisen, todella mielenkiintoisen maailman, jossa kaksi vastakohtaa törmäävät ja joutuvat selviytymään toisiinsa turvautuen. Alussa merkityksettömiltä yksityiskohdat loksahtivat oikeille kohdilleen. Lukemista ei kyennyt enää lopettamaan. Rossi on tehnyt erinomaista työtä.

8/10

Paljaan taivaan alla on kaunis ja harmoninen teos. Kirjan maailma sijoittuu utopistiseen maailmaan, jossa magneettiset myrskyt ovat ajaneet maailman tuhon partaalle ja ihmiset ovat paenneet asumaan kapseleihin virtuaalimaailmoihinsa.

Aria on nuori nainen, joka epäonnisen illan jälkeen kohtaa ulkopuolella asustavan villin, Perryn. Tästä alkaakin hieno tarina kahden maailman törmäämisestä, jossa molemmat nuoret joutuvat kyseenalaistamaan kaiken mitä he ovat oppineet ja mikä on heille ennestään tuttua.

Valitsin kirjan sen perusteella, että olen lukenut läpi paljon tuoreita dystopiakirjoja lähiaikoina, eikä minulla juurikaan ollut ennakkoon odotuksia tämänkään suhteen. Toisaalta dystopioille ominaisesti odotin kirjasta huomattavasti raaempaa ja rankempaa.

Paljaan taivaan alla -teos lähti ehkä hieman hitaasti liikkeelle ja ennen kuin Arian ja Perryn luonteenpiirteet tulivat kunnolla esille kirja edetessä, oli alkuasetelma ehkä liian luolamies versus hi-tech. Tästä kuitenkin päästiin onneksi melko nopeasti eroon. En lukisi myöskään huonoksi piirteeksi kirjan pehmeämpää luonnetta. Kirja käsittelee niin henkiinjäämiskamppailua kuin kuolemaa, mutta mielestäni kirjailija on onnistunut erinomaisesti kuvailemaan tapahtumia ajautumatta kuitenkaan Nälkäpelille tai Divergent sarjalle ominaisiin sfääreihin. Kirja on kaunis ja harmoninen tarina, eikä se kaipaa mielestäni terävämpää otetta.

Kirja ansaitsee neljä tähteä. Viimeinen jää uupumaan siksi, että alku oli hieman tahmeampi ja toisaalta kun Perryn ja Arian ihastumista lähdettiin käynnistämään, se tapahtui ehkä liian väkisin ja yhtäkkiä ja toisaalta kirjaa lukiessa eteenpäin joutui toisinaan palata ja katsoa onko sivuja jäänyt väliin kun heidän suhteensa olikin edennyt roimasti viime kerrasta. Tämä ehkä hieman häiritsi ja rokotti viimeisen tähden. Suosittelen kirjaa kuitenkin kaikille, jotka jaksavat lukea hieman kesympää ja hidastempoisempaa scifiä. Vauhdinnälkäisille lukijoille teos on luultavasti liian ponneton ja tapahtumaköyhä. Itse kuitenkin pidin suuresti.

10/10

Kirja oli mielestäni mukavan nopea tempoinen ja vaikka se olikin hieman ennalta arvattava niin pidin siitä silti todella paljon. Aria ja Perry ovat ihania päähenkilöitä ja kannatan suuresti kirjan lukemista!

8/10

Hyvä kirja. Taas kerran oli kannattavaa valita kirja kannen perusteella. Voisin lukea kirjan uudestaankin.

10/10

Valitsin tämän kirjan kirjastosta ihan vain kannen perusteella, enkä odottanut kovin suuria. Sain kuitenkin yllättyä suuresti ensimmäiset kymmenen sivua luettuani!

Arian ja Perryn suhde oli jännittävä ja ihana, ja eteni tarpeeksi rauhallisesti. Romanssin lisäksi kirjassa oli mukavasti muutakin toimintaa ja jopa jännitystä. Kirja oli kirjoitettu hyvin ja juoneen oli helppo päästä mukaan. Kahtena iltana yöunet jäivät viiteen tuntiin, mutta mitäpä yhdet yöunet merkkaisivat näin mahtavan kirjan rinnalla?

Innolla jään odottamaan seuraavaa osaa!

10/10

Pidin tästä kirjasta todella paljon. Rossi on onnistunut luomaan hienon maailman tulevaisuuteen. Oli myös hienoa, ettei Ariasta ja Perrystä tule heti rakastavaisia, vaan heidän välillään on piikittelyä. Ehdottomasti ihana kirja. Jatkoa odottaessa!

9/10

Tartuin kirjaan hetken mielijohteesta. En oikeastaan odottanut kovinkaan paljoa, pidin sitä vain yhtenä monista Tarkoitetun ja Deliriumin tyyppisistä tapauksista. Olihan se ehkä sitäkin, mutta etupäässä upea kirja, joka kyllä jätti edellämainitut täydellisesti varjoonsa.

Paljaan taivaan alla on ihanasti kirjoitettu ja mukaansa tempaava, vaikka alku syyllistyykin lievään tylsyyteen. Jos sen yli kuitenkin pääsee, huomaa ihastuvansa kirjaan ja sen henkilöihin pikkuhiljaa, niin että lopussa ei malttaisi päästää irti ollenkaan.

Paljaan taivaan alla nousi yhdeksi suosikkikirjakseni. Nyt en malta odottaa seuraavan osan suomentamista!

10/10

Ihana kirja arian ja perryn viha rakkaus suhde oli kerrassaan herkullista luettavaa! Myös sivuhahmot olivat mielenkiintoisia ja eläviä.

8/10

Rakastuin tähän kirjaan, vaikka alku ei tuntunut hirveän mielenkiintoiselta.. Mutta kun Aria ja Perry alkoivat tekemään yhteistyötä, en voinut lopettaa lukemista! Aria on sivistynyt, mutta rohkea tyttö, joka kestää ulkomaailmassa vaikka kaikki onkin niin hämmentävää ja outoa. Perry taas on hieman karkea, mutta viisas "villi" kuten Aria häntä nimittää. Pidin kovasti muistakin henkilöistä, kuten Roarista, ja Cinderistä. :) Yksi parhaimmista sci-fi kirjoista, jonka olen lukenut.

8/10

Aivan mahtava kirja! Suosittelin jopa kaverille :) Nyt pitää vain odottaa jatko osaa

10/10

Paljaan taivaan alla oli uusia ajatuksia herättävä kirja. Vaikka takakantta lukiessa tuntuu, että samasta aiheesta on jo liikaa kirjoja, pääsi kirja silti yllättämään positiivisesti. Tämä oli pitkästä aikaa kirja, jossa kahden eri näkökulman kerronta ei haitannut juonta. Aina ei heti edes huomannut, että kertoja on vaihtunut. : ) Kirjassa tapahtumat saadaan tuntumaan niin mahdollisilta, että lukia ei vain seuraa sivusta tapahtumia, vaan on niiden keskiössä. Jeps, odotan innolla jatko-osia. : )

10/10

Minun mielestäni oli ihana kun kirjaa kerrottiin kahdesta erinäkökulmasta. Se toi kirjaan mielestäni lisämausteen. Ei se olisi sitä tarvinnut, koska oli aivan ihana kirja ja haluan lukea jo jatko-osan.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja