pihlajapuu

Selkeästi kakkososaa parempi ja ehyempi kokonaisuus. Ei samalla tavalla häiritseviä epäloogisuuksia tai "puutteita" tarinassa, ja lisäksi Lenan tunteita käydään kirjassa läpi moniulotteisemmin. Tunne-elämän kuvauksessa esiintynyt pinnallisuus juurikin söi kakkososan tehoa mielestäni, ja teki kokonaisuudesta hivenen epäuskottavan, kun taas tässä osassa tasapainoilu, epävarmuus ja tunne-elämän myrskyt ovat paremmin aukikirjoittuja. Selkeä parannus siis tältä osin myös. Pidin myös kirjojen lukujen jaosta Lenan ja Hanan-osioihin, koska Hana-luvut tarjosivat mielenkiintoisen ikkunan proseduurin läpikäyneen maailmaan, joka kirjoista tähän asti oli puuttunut. Toisaalta Hanan ja hänen kokemiensa tuntemusten esittäminen proseduurin käyneen näkökulmasta ehkä ontui hieman - tunteitten laimenemista korostettiin eri asiayhteyksissä, mutta se ei käytännössä kuitenkaan ulottunut mielestäni tarpeeksi Hanan tekemisiin ja ajatuksiin, jotta ainakaan aiemmin maalattu kuva proseduurin läpikäyneistä olisi saanut vahvistusta. Mielestäni kirjassa annetaan myös aivan riittävästi viitteitä siitä, miten tarina jatkuu tästä eteenpäin - oikeastaan lisävalotus olisi tuntunut jo turhalta alleviivaamiselta. Suosikkikirjani sarjasta.

En nyt puutu kirjan sisältöön muuten enemmälti, kuin että tämä on varsin virkistävää vaihtelua tämänhetkisen teiniscifin joukossa. Sen sijaan käännös kyllä herättää kysymyksen, että eikö keskeisistä termeistä tosiaan keskustella kenenkään kanssa, sillä mielestäni sarjassa on tehty pari täysin käsittämätöntä käännösvalintaa. Esimerkkeinä esim. Elder & Eldest vrt. Seuraaja & Vanhin ja frex -> hervetti, kun alkukielisen sanan lähtökohtana on selvästikin FRX eli KTL.

Vaikka en tietäisi mitään Clareen kohdistuneista plagiarismihuhuista tai Luukaupungin taustalla häilyvästä Claren Potter-fanficistä, pitäisin tätä huonona kirjana. 1) Teksti on yhtä informaatioähkyä. Se, että kirjoittaa kaikki "hienot" selityksensä maailmasta, sen historiasta, hahmoista jne. dialogeihin, ei tee tekstistä yhtään vähemmän typerää luettavaa. Pikemminkin päinvastoin, kun dialogista paistaa kilometrin päähän, että tämän kyseisen dialogin ainut tarkoitus on se, että kirjailija ei nyt jaksanut keksiä järkevämpääkään tapaa esitellä kyseistä asiaa kirjassa. Teksti paraneekin jonkin verran loppua kohden, kun asioita ei tarvitse selittää enää niin paljon, ja tämä lastentauti ei hypi silmille joka sivulla. 2) Henkilöhahmot ovat tylsiä ja pinnallisia eivätkä kehity. 3) Juoni on aivan täydellisen ennalta-arvattava. Kirjassa ei ollut yhtään ns. isompaa paljastusta, jota ei olisi arvannut jo reilusti aiemmin. Clarella todellakaan ei ole joidenkin kirjailijoiden omaamaa taitoa johdatella salavihkaisesti tarinaa eteenpäin niin, että kun paljastus tulee, lukija tajuaa kaikki aiemmat siihen liittyneet yhteydet ja kokee valaistumisen. Ei, Clare pikemminkin heittää suoraan yhden pisteen vihjeen kehään trumpettien ja rumpujen säestyksen kera. (arvio postattu alun perin Goodreadsiin)

Ilahduttava kirja monien nuorisodystopioiden ja -fantasioiden joukossa. Järkevä hahmojen kehitys ja heidän välisensä suhteet, riittävän uskottava juoni (eli kirjaa lukiessa ei koko ajan tarvitse tuskailla, että "miksi teit noin??? ei tässä ole mitään järkeä") ja kirjoitustyyli, joka ei aiheuta akuuttia halua hakata päätä seinään. Häiritsevin seikka kirjassa on se, miten koko maailmaa ravisteleva eetteri jätetään selittämättä. Siis mitä se on, mistä se tuli jne. Ärsyttävää, kun siitä puhutaan koko ajan ja se vaikuttaa mitä kummallisimpiin asioihin ja mitä kummallisimmin tavoin, mutta sille ei anneta mitään selitystä. En siis tarkoita, että sen tarvitsisi olla uskottava, kunhan nyt olisi edes jotenkin selitetty. Lisäksi kirjan tieteisosuus liittyen kapseleiden sairauteen on hieman kaukaahaettu ja epäuskottava, mutta onneksi se ei nyt tässä vaiheessa kuitenkaan hallinnut tarinaa.