Osattomien planeetta

Vaikka kirja on suomennettu jo vuonna 1979, luin sen vasta tänä vuonna. Suurin syy miksi en aiemmin kirjaan ole tarttunut, on se että kuvittelin sisällön olevan tylsää yhteiskunnallista paatosta. Onneksi olin väärässä, nimittäin tylsä se ei ollut missään vaiheessa vaan ihmeen mukaansatempaava aiheesta riippumatta. Yhdellä ahmaisulla kirja ei kuitenkaan tullut luettua, eikä mielestäni ole tarkoituskaan.

Juoni, kerronta ja tarinan rakenne olivat erinomaisia. Kirjassa pohditaan juonen lomassa yhteiskunnallisia asioita ja Ursulalla onkin paljon sanottavaa mm. työn tekemisen motiiveista ja yksilön ahneudesta ”minäilystä”. Asioita ei alleviivata ja lukijaa ei aliarvioida (piirre josta pidän kaikissa Ursulan kirjoissa). Kirjassa sivutaan mm. samoja kannanottoja, mitä muissakin Ursulan kirjoissa käsitellään – tasa-arvo rotuun ja sukupuoleen katsomatta sekä ihmisen täytyy tuntea juurensa ja historiansa, ilman sitä ei voi rakentaa tulevaisuutta. Osattomien planeetta lukeutuu parhaimpiin lukemiini Le Guinin kirjoihin (ehkä se on jopa paras).

Osattomien planeetta on 70-luvun poliittista tilannetta sekä yksilöanarkismin ja utopiakirjallisuuden vanhaa perinnettä edustava poliittinen romaani. Luvut kuvaavat vuorotellen tapahtumia kahdella planeetalla tapahtumajärjestyksen sivuuttaen. Esimerkiksi Brian Aldissin kirjoittamassa tieteiskirjallisuuden historiassa Trillion Year Spree kirjan rakennetta havainnollistetaan kaaviolla. Rinnakkaisuus sarjallisuuden sijaan ilmentää Shevekin fysikaalista teoriaa, ja fysiikka lähenee hippityyliin mystiikkaa.

Anarresin maailma on vallankumouksellisten aikoinaan perustama hajautetun yhteisötalouden ja hallituksettoman yhteiskuntajärjestelmän maailma. Urras on pääomatalouden maailma. Kirjassa Anarresista kertovat osuudet edustavat utopiakirjallisuutta. Kirjallisuudenlajille tyypillisesti nämä osuudet ovat mielenkiinnottomampia ja ihanteellisempia. Urrasin osuudet edustavat tieteiskirjallisuutta ja sen tyypillistä välinettä yhteiskunnalliseen kannanottoon kärjistämällä kirjoitusajankohdan yhteiskunnan tiettyjä piirteitä. Kirjailija hyödyntää etsintämatkan perinteistä rakennetta. Vastaavasti näiden osuuksien vaivana on taas osoittelevuus.

Anarresilaisten asenne työhön kuvataan vieraantumattomaksi. Jokaiselta vaaditaan kykyjensä mukaan ja jokaiselle annetaan tarpeidensa mukaan, kuten kommunismin ohje on. Ongelmaksi kuvataan vallan tietty keskittyminen laskentakeskuksen asiantuntijoille.

Anarresin yhteiskunnassa on hankkiuduttu eroon sekä prostituutiosta että avioliitosta, jotka ovat sama asia. Anarreksella kumppanuus kestää määrittelemättömän ajan, vanhemmat tekevät työtä ja tapaavat lapsia vain ajoittain, koska lastenhoitoa on saatavilla ympäri vuorokauden. Urraksen Vea on ”ruumiilla keinottelija”. Tyypillisinä anarreslaisten valintoina kuvataan yksikumppanisuus ja heteroseksuaalisuus. Voisi kuvitella, että vallan hajauttaminen ei onnistuisi tässäkään tapauksessa niin hyvin. Frederik Pohl kuvaa tiettävästi eräässä novellissaan yhteiskuntaa, jossa ihmisten kaikki aineelliset on tyydytetty, mutta jossa ihmisten seurasta tulee valuutta ja valtataistelujen lähde.

Poliittiset tutkielmat ja romaanit pitäisi kirjoittaa erikseen, vaikka jälkimmäisen saisikin hyödynnettyä taitavasti ihanteiden esittelyn palveluksessa. Romaanin teksti on liian usein alisteista ajatuksille. Henkilöhahmoista tulee ajatusten tai yhteiskunnallisten käyttäytymistaipumusten yksiulotteisia edustajia. Shevek on ihanteellinen vallankumouksellinen, Sabul korruptoitunut akateemikko ja niin edelleen. Mutta utopiakirjallisuuden uudenaikaista muunnelmaahan tämä edustaakin, vaikka alaotsikko on jätetty suomennoksesta pois.