Eija

Aikuisille suunnatuissa saduissa sekoitetaan nykyaikaa ja menneen ajan maailmankatsomusta. Monissa tarinoissa tytön pitää saada hyvä aviomies - joko vauras tai komea. Keinoja ei kaihdeta, on käsien katkomista ja murhia. Mitään synkistelyä tarinat eivät kuitenkaan ole.

Kolmeen osaan jaoteltu kertomus. Ensimmäisessä osiossa keskityttiin henkilöiden teini aikaan. Koulukiusaamisen ohella outoja tapahtuu, jotain ehkä lainattu Kafkalta. Toisessa osassa oltiin aikuisena luokkakokouksessa ja outoja tapahtuu silloinkin. Teini-aikuis asetelma toi mieleen Stephen Kingin Se-romaanin. Kolmannessa osassa tulee selvyys asioihin, jota en osannut ennakoida - hyvä niin. _^20.10.2025

Matti Rosvall kirjoitti tietoteoksessa Science Fiction, 1990 Sefan Wullista näin: "Sidarin peilisäteet osoittaa kiistatta hänen erinomaisen tajunsa siitä, mitä tarkoittaa toiminta. Perinteiseltä kannalta ottaen romaani on oikeastaan liian kovaa tavaraa Tiikeri-sarjaan, johon se meillä sijoitettiin" joten innolla aloin lukemaan, kun omasta hyllystä vieläpä löytyi. Alkuun kiinnostus pysyi ja maailmakin oli kiinnostava, mutta väsyin liialliseen toimintapainotteisuuteen lopulta. _^25.11.2025

Päähenkilö omaa erityiskyvyn nähdä kadonneiden kohtalot ja mahdollisesti löytää kadonneita ajoissa. Kirja on perusolemukseltaan rikoksen selvittely tarina, mutta sisältää vahvan sanoman Argentiinassa vallitseviin huonoihin olosuhteisiin etenkin naisiin kohdistuvan väkivallan muodossa.

Hyvä lähdeteos vanhemmasta tieteiskirjallisuudesta 1990 lukuun asti. Jyrki Ijäksen artikkelista selviää suomalaisen tieteiskirjallisuuden alkutaipale ja kirjailijaesittely osiossa käsitellään tuon ajan tärkeimmät ulkomaalaiset kirjoittajat ja siihen astinen tuotanto. Esittelyt on tosin aika suppeita ja toki 35 vuodessa asiat ovat muuttuneet _^(10.12.25)

On kyllä ollut suppea valikoima tieteiskirjallisuutta suomenkielellä 1980-luvun alussa. _^(11.12.25)

Mysteerin arvasi jo ennalta, mutta ei loppuratkaisua. Joka tapauksessa hyvin otteessaan pitävä tarina. _^21.12.2025

Hyvin kerrottu tarina, missä 1900-luvun alun ajan henki oli hyvin aistittavissa. Suomennos tuntui myös ensiluokkaiselta. Sitten tulee mutta -  en ole juonettoman ja ylettömästi rönsyilevän tarinan ystävä ja sellaisena sen vähän koin.

Minä kertoja 92-vuotias Marian vaikutti kovinkin vireältä ja kykenevältä ikäisekseen. Perhe piti häntä kuitenkin taakkana ja passitti hoitolaitokseen. Alkuun tarina oli ihan selkeää arkitodellisuutta, mutta loppupuolelle mentäessä surrealismi kasvoi jo aika villeihin mittoihin. Lyhyehkön kirjan luki ihan mukisematta, mutta en ihastunut siinä määrin kuin jälkikirjoituksen tehnyt Olga Tokarczuk. Kirja on piirros kuvitettu. _^6.1.2026