Siirros

Matalista ennakko-odotuksista huolimatta tai niiden takia, tämä oli minusta  hyvä tarina. Alku oli tahmea, mutta juoni veti mukaansa lopulta jossain vaiheessa. Siirros on ehyempi kokonaisuudeltaan kuin edeltävä osa Siilo. Pidin Siirroksen tunnelmasta ja siitä, että alun epätietoisuus muuttuu tarinan edetessä tiedoksi, asiat paljastuvat tarinan päähenkilölle samaa tahtia kuin lukijoille. Se sai minut suhtautumaan päähenkilö Donaldiin sympaattisemmin ja samaistumaan tähän myös enemmän, vaikka hahmo oli muuten aika tylsä. Aluksi hän oli aika saamaton ja loppua kohden oikeastaan vain katkeroitunut. Hänen tekemänsä valinnat eivät oikein istuneet minun mieleeni, vaikka toisaalta myös jollain tasolla ymmärsin niitä. Siirros loppuu aikalailla samaan kohtaan kuin Siilokin ajallisesti, joten toivottavasti viimeinen osa Kohtalo veisi sitten tarinan onnistuneesti päätökseen.

Hugh Howeyn Siirros kertoo pääosin  tapahtumista ennen Siiloa. Se kertoo minkä vuoksi ihmiskunta vetäytyi maan alle ja uuden maailmanjärjestyksen ensimmäisistä vuosista. Koska kyseessä on siilojen historiikki, ei Siirros ole yhtä eheä kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Se tarjoaa kuitenkin lisätietoa janoavalle lukijalle kerroksittain paljon purtavaa.

Siirros on mielenkiintoinen, palapelimainen katsaus 300 vuoden ajanjaksoon. Rikkonaisuus on toisinaan toimiva tehokeino, ja lukija tajuaa muutamia kiinnostavia juonikaaria vasta luettuaan teoksen loppuun ja alkaessaan yhdistellä lukemastaan kokonaisuutta. 

Teoksen keskeisenä henkilönä seurataan toisaalla Troy-nimistä, pakkasesta sulatettua miestä, toisaalla Donald Keeneä, joka on tietämättään joutunut osalliseksi salaiseen suurhankkeeseen. Ennen kuin Donaldista tuli kongressiedustaja, hän opiskeli muutaman vuoden ajan arkkitehdiksi.  

On vuosi 2049 ja eräs Donaldin opiskeluaikoina tekemä projektiluonnos on jotenkin päätynyt senaattori Paul Thurmanin haltuun ja mies vaatii Donaldia jatkamaan tuon omituisen rakennuksen työstämisen parissa. Pian maan alle kaivetaan satoja metrejä syviä kuopia, jonne yhden Amerikan suurimman rakennuskompleksin perustukset valetaan. Toiminta verhotaan väittämällä, että rakenne toimisi valmistuessaan ydinjätteen loppusijoituspaikkana. 

Ei Siirroksessa kuitenkaan koko ajan vellota menneisyydessä, vaan välillä viitataan tapahtumiin, jotka mainittiin myös Siilossa. Teoksen lopussa saadaan kiinni myös se aikalinja, johon edellinen teos päättyi ja lukija tapaa jälleen tutut hahmot, Julesin, Lucasin ja Solon.

Jos minulle lukijana annettaisiin lupa valita, mistä Siirroksessa olisin halunnut lukea, niin teoksessa olisi jatkettu Julesin tarinaa, vaikka siilojen syntytarina oli sekin osa Howeyn luoman universumin ymmärtämistä. Ehkä historian olisi voinut tiivistää vaikka puoleen kirjaan ja jatkaa sitten siitä, mihin Siilossa jäätiin.  

Siirros on Siiloa ahdistavampi lukukokemus, joka avaa silmät näkemään salaliittoteorioita nykyajassamme. Muutama vuosi sitten esimerkiksi uutisoitiin kovasti siiloa muistuttavasta, maan alle rakennetusta maailmanlopun suojasta. Sen verran koukuttavan maailman Howey on krijoittanut, että jäin janoamaan lisää. Tälläkään kertaa teosta ei voi suositella ahtaanpaikankammoiselle, mutta dystopian ja Siilon faneille Siirros on must read.

Siirrokseen tarttuessani olin jälleen siinä mahtavassa tilanteessa, etten muistanut edellisestä osasta paljon mitään. Etenkin kirjan lopusta minulla oli hyvin hämärät muistikuvat - ja on vieläkin. Yleensä luen toiset osat muistelematta sen kummemmin edellisiä, sillä monia asioita kerrataan tai ne palautuvat itsessään mieleen. Siirroksen kanssa on kuitenkin toisin, sillä koska kyseessä on esiosa, Siilon henkilöt eivät ole edes vielä syntyneet. Siirroksessa on kuitenkin varmasti monia viittauksia Siilon tapahtumiin, osan minäkin tajusin, osaa varmastikaan en. Esiosa toimi kuitenkin mielestäni hyvin ja oli mielenkiintoista saada tietää lisää dystopisen maailman taustoista. Tarinalinjat tulevat myös selvästi yhtenevään viimeisessä osassa.

Siilon tapaan myös Siirros oli varsin pelottava ja klaustrofobinen. Ajatus siitä, että olisi pakotettu elämään maan alla ilman ulospääsyä on ainakin minusta kammottava. Toki siilot ovat järkyttävän kokoisia, mutta silti. Kirjoissa on kuitenkin nyt nähty aika monta kapinaa, joiden myötä sitä viimeistään tajuaa, että kun sulkee yli tuhat ihmistä samaan rakennukseen, ennemmin tai myöhemmin puhkeaa kaaos. Siirroksessa pelottava kuva sen kuin pahenee ja kaikki on entistä hirvittävämpää. Minusta välillä oltiin kuitenkin jo uskottavuuden rajoilla, enkä ole varma pidänkö kaikista Howeyn kehittelemistä syy-seuraussuhteista.

Siirros ei myöskään yllä aivan samaan nappaavuuteen ja vangitsevuuteen kuin edeltäjänsä. Kyllähän tämänkin parissa päivässä luki, mutta samanlaista näppeihin liimautuvaa efektiä ei tullut. Kirja ei myöskään ole aivan yhtä toiminnantäyteinen kuin Siilo, mitä jäin hiukan kaipaamaan. Yksi Siilon saagan valttikortteja on nimittäin juuri viihteellisyys ja toiminnantäyteisyys. Henkilöitä lahdataan ja lukija saa hämmästellä hitaasti avautuvaa mysteeriä ja haukkoa henkeään järkyttäville paljastuksille. Kaipasin myös Siilon kipakkaa päähenkilöä Julesia, sillä Donald ei aivan voittanut sydäntäni puolelleen.

Kiinnostava trilogia tämä Siilon saaga ehdottomasti on, jos joku etsii viihdyttävää, nopeatempoista ja ahdistavaakin dystopiasarjaa kaikkien nuortenkirjojen rinnalle, tämä on hyvä vaihtoehto.