Odininlapsi

Toisin kuin monille muille, minulle Odininlapsi oli pettymys. Odotin varmaan liikaa, sillä kommentit Risingshadow'ssa olivat kehuvia, käyttäjäkeskiarvo kokea tietokannassa ja kirja sai myös Tähtifantasia-ehdokkuuden. Ei romaani kuitenkaan huono ollut, se ansaitsee kolme tähteä, ja Pettersen osasi kirjoittaa ihan sujuvasti.

Ongelmana oli se, ettei Odininlapsi "sytyttänyt" missään vaiheessa, vaan jäi ns. OK-tasolle. Hahmot, maailma ja juoni olivat minusta kaikki kohtalaisia, mutta en innostunut yhdestäkään kirjan osa-alueesta. Tapahtumat oli myös helppo arvata ennakkoon, esimerkiksi Näkijään liittyvän paljastuksen tajusin jo romaanin alkupuolella. Tykkään paksuista kirjoista, mutta Odinlapsessa oli pituutta aivan liikaa tapahtumiin nähden: yli 600 sivua kovakantisena.

En aio lukea Odininlapsen jatko-osia.

Odininlapsi on niin kehuttu, että olisin halunnut pitää siitä enemmän kuin lopulta pidin. Tarinan sijoittaminen pohjoiseen oli ratkaisu, josta tykkäsin ja Pettersen sai mielestäni miljöön tuntumaan oikeasti karulta. Hirka on virkistävä hahmo siinä, ettei hän ole valittu tms. ihmelapsi. Sen sijaan hän on varsin pelokas (tosin sanavalmis ja suorasanainen) ja suhtautuu ihmisten kuolemaan sen ansaitsemalla vakavuudella. 

Poliittinen järjestelmä (Neuvosto) vaikutti minusta vähän turhan kevyeltä. Näin muuten teoksessa oli tuotu hyvin yhteiskuntakritiikkiä. Oletettavasti yhteiskunnallisia aiheita käsitellään myös trilogia seuraavissa osissa. Minun kohdallani loppukliimaksi jäi vähän vaisuksi ja syystä tai toisesta viimeiset sata sivua ei jaksanut enää innostaa. Kirjassa tapahtuu lopulta monia isoja asioita ja näitä olisi voinut käsitellä hieman hitaamminkin.

Hämmästyttävä kirja. Juuri Odininlapsen kaltaisia kirjoja minä haluan lukea.

Tuntui kuin kirjassa olisi ollut kaikki kohdallaan, maailma, juoni, henkilöt, harvoin tulee tällaisia teoksia vastaan. Tarina oli niin monimuotoinen ja kokonaisvaltainen, ettei sen olisi halunnut loppuvan. Yminmaa on periaatteessa melko tyypillinen fantasiamaailma, mutta silti se oli niin vaikuttava ja erilainen. Pettersen on jotenkin onnistunut kuvailemaan ja kertomaan kaikki pienetkin asiat, ilman että kerronta olisi käynyt missään vaiheessa tylsäksi. Uskomatonta, ei voi kuin ihmetellä miten joku on pystynyt luomaan tälläisen tarinan. Henkilöiden ja paikkojen kuvailu oli jotenkin niin hienovaraista, että kirjan edetessä huomasi tietävänsä, millainen mikäkin paikka oli ja miltä henkilöt näyttivät, vaikka tuntui, ettei sitä edes ollut kerrottu.

Odininlapsi ei ole kovinkaan  onnellinen eikä iloinen tarina. Useammassa kohdassa itketti. Se kertoo taistelusta ja valinnoista ja siitä, että kohtalo ei määrää, vaan ihmiset (ja odininlapset) tekevät itse omat päätöksensä.

Onneksi seuraava osa näyttäisi olevan tulossa jo ensi keväänä!

Suuri miinus kustantajalle/ suomentajalle lukuisista virheistä, niitä oli anteeksiantamattoman paljon. Eivät kuitenkaan vähentäneet kirjan loistoa, vaan nostattivat vain ärtymystä, että joku on yrittänyt pilata jotain sellaista kuin Odininlapsi.

Vau.
Ei tästä osaa muuta sanoa. Tai osaahan sitä, muttei niin, että kirja saisi ansaitsemansa kunnian. Mutta yritetään.
Kerronta oli upeaa ja mukaansatempaavaa. Erityisen kiinnostavaksi kirjan teki se, että se poikkesi niin paljon vanhasta ja totutusta! Ei vampyyreja, ihmissusia, haltioita tai muita fantasiahahmoja ja -örkkejä, vaan yrminväkeä! Ja näin suomalaiselle karu pohjola tuntuu hienolta maailmalta, luontevalta kuvitella. Myönnän lukeneeni ehkä liikaa USAhan sijoittuvia kirjoja ja siksipä tämä olikin ihana piristys! Kiehtova juoni, ei tylsän ennalta-arvattava. Ihania hahmoja joihin samastuu ja rakastuu ja jotka saavat sinut kyseenalaistamaan maailmaa niinkuin sinä sen näät! Hahmoista ja heidän suhteista ja VARSINKIN kirjan lopusta voisin paasata vaikka kuinka kauan, mutta jätetäänpä se jokaiselle itse koettavaksi. Suosittelen ehdottomasti jokaiselle!
Ei muuta kuin odottamaan seuraavaa osaa!