Puolikuu

Ready Player One oli varsin lystikäs tapaus. Katsoin kirjasta tehdyn elokuvan alkuvuodesta ja sen innoittamana päätin viimein tarttua alkuperäiseen teokseen. Kirja ja elokuva poikkesivat onneksi tarpeeksi toisistaan, joten lukiessa mielenkiinto OASIS-pelin arvoituksia kohtaan pysyi hyvin yllä. Uskoisin, että Ready Player One:n kuvailema VR-pelitodellisuus voisi oikeastikin olla tulevaisuutta, jos vain tietyt tekniset ongelmat (kuten motion sickness) saataisiin ratkaistua. Virtuaalimaailman tuomaa eskapismia ja sen haittoja olisi toki voinut pohtia enemmän. Pakko myös hieman kritisoida päähenkilön kaikkivoipaisuutta. Vaikka Wade käyttikin suurimman osan valveillaoloajastaan 80-luvun populaarikulttuurin tonkimiseen, hänen kaikkivoipaisuutensa niin pelien, elokuvien kuin sarjakuvienkin suhteen meni melkoisesti liiallisuuksiin. Siitä huolimatta oikein hauska kirja, jonka lopulta luin loppuun aamun pikkutunteina, kun en keskenkään malttanut jättää.

Adeno oli mielestäni vähän hassu kirja. Se oli sinänsä mukavasti kirjoitettu ja miellyttävä lukea, mutta tarina ontui. Tuntui suorastaan siltä, että draaman kaari puuttui. Tätä vaikutelmaa korostaa etenkin se, että kirja loppuu kuin veitsellä leikaten. En toki ole sitä mieltä, että lukijalle pitäisi selittää kaikki juurta jaksain, mutta jonkinlainen harkitumpi lopetus olisi ollut mielestäni tarpeen. Pelit eivät olleet missään vaiheessa erityisen hyvin sidoksissa juoneen ja terveysfasismia olisi suonut pohdittavan syvällisemmin. Teemojen työstäminen jäi ikään kuin puolitiehen.